Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Kotimaiset sarjakuvat => : skymissile 04.01.2004 klo 00:18:51
-
näyttääkö valoisalta?
siinäpä se lyhykäisyydessään.
-
Mielestäni tarvittaisiin joku lehti, joka julkaisisi kotimaista sarjakuvaa ja maksaisi tekijöille kohtuukorvauksen. Ja tarvittaisiin tekijöitä, jotka tekisivät sellaisia sarjakuvia sarjakuvalehteen, jotka tekisivät lehdestä kiinnostavan.
Ei taida olla mahdollista. Kaiken lisäksi sarjakuvatanner ylipäätään on todella pirstoutunut. Liian pieniä yleisöjä, liian vähän rahaa liikenteessä.
Tällä hetkellä suomalainen sarjakuvakenttä on harrastelijoiden puuhastelua. Muutama poikkeus on, mutta vain pisara valtameressä ja sillai.
-
Mielestäni tarvittaisiin joku lehti, joka julkaisisi kotimaista sarjakuvaa ja maksaisi tekijöille kohtuukorvauksen.
Niin vähän niinkuin V.S.O.P. Joskus kysyin Asko Alaselta sähköpostilla samaa ja hänkin ihmetteli nyt kun olisi näitä suomalaisia sarjakuvia kuten Viivi ja Wagner, B. Virtanen..
-
Mielestäni tarvittaisiin joku lehti, joka julkaisisi kotimaista sarjakuvaa ja maksaisi tekijöille kohtuukorvauksen.
Ongelma: Siinä ilmestyisi kuitenkin vain Viivi ja Wagner sekä B. Virtanen ja samat vanhat tekijät saisivat vain lisää rahaa eikä se edistäisi suomalaista sarjakuvaa...
-
Tarvittaisiin kunnon lehti eikä mitään strippikokoelmia. Lehdessä pitäisi olla joku täky lukijoille, Mämmilä jatkosarjana tms. joka saisi ihmiset ostamaan ja säilyttämäänkin sen. Sen lisäksi tulisi sen "varjolla" muitten tekemiä sarjoja, joiden tulisi olla samaa tasoa. Lehti on tietysti valtaosin värillinen. Uusi Ruutu tässä tulee mieleen väkisinkin, helevata. Nyt alko taas korpeemaan. :(
Tuntuu että suomalaisen sarjakuvan tulevaisuus on heikompi kuin suomalaisen elokuvan.
Timo
-
Ehkä suomalainen sarjakuva ei vain yksinkertaisesti ole tällä hetkellä tarpeeksi laadukasta niitä muutamia tekijöitä lukuunottamatta. Siksi ehdottaisinkin koulutuksen ja opiskelun lisäämistä kökkösarjisten (anteeksi sanavalinta, en keksinyt muuta) julkaisemisen ja promottamisen sijaan. Näin kansallinen osaamisen taso kohoaisi ja tulevaisuudessa olisi toivoa paremmasta sarjisleivästä. Jos sarjislehteä lähdetään julkaisemaan sillä idealla, että sarjakuvan profiilia kohotetaan niin materiaalin täytyy olla todella korkeatasoista tai saattaa käydä juuri toisinpäin. Olenko pessimisti vai realisti - sen saat päättää itse.
Tietenkin on hienoa, että ihan kaikenlaista sarjista julkaistaan pienlehdissä ja harrastelijaporukoissa. Nyt tarkoitin sellaista mainstream julkaisua, jonka odottaisin saavuttavan suuremman yleisön.
-
Uusi Ruutu tässä tulee mieleen väkisinkin, helevata. Nyt alko taas korpeemaan. :(
Eih. Eih. Eih. Aih. Voih. Mur. Mär. Mör. Grr.
Ei puhuta enää 2000-luvun masentavimmasta sarjakuva-alan tapauksesta.
-
Hyvältä näyttää. Siis taiteellisessa mielessä. Ehkä se talouspuolikin siitä.
Sarjakuvaa on ehkä turha verrata elokuvaan. Ongelmat on samalla suunnalla kuin kirjallisuudessa, tai ainakin siltä tuntuu. Tai miksi pitäisikään verrata mihinkään?
Televisio kasvattaa ihmisiä elokuvien pariin ja Akkari sarjakuvien, siinä se on pähkinänkuoressa.
-
Se on se markkinointi joka mättää, uskokaa pois. Taiteellinen ja sisällöllinenkin taso on kotimaisessa sarjakuvassa aivan riittävä, ei vaan osata/uskalleta myydä.
Tässä mielessä on pakko verrata elokuviin: Menestykseen ei tarvita kuin yksi ihminen, suomi-elokuvan tapauksessa Markus Selin joka osaa markkinoinnin. Hän tietää mitä kansa tahtoo, tai ainakin luulee tahtovansa. Mitenkä muuten kuvittelisitte että sellaisista kaameista könköilyistä kuin Pahat pojat, Levottomat sekä Minä ja Morrison olisi tullut menestyksiä?
Pitääkö kerpele joka ikisen kustantajan väkisin juosta mäntyyn julkaisemalla Mies/Miehen Gloria/Men´s health jne... naistenlehti miehille, joka lopahtaa alkuunsa. Tai sitten kansainvälilsistä lehdistötiedotteista kasattu elokuvalehti joka roikkuu lehtipisteissä max. puoli vuotta. Vaan kukaan ei tee vastaavilla resursseilla - edes yritä tehdä - sarjakuvajulkaisua??? Lukekaapas tulevasta Sarjainfosta (4/03) Kirsi Kinnusen raju haastattelu niin tiedätte ainakin osan siitä mikä Suomessa mättää!
-
Ongelma: Siinä ilmestyisi kuitenkin vain Viivi ja Wagner sekä B. Virtanen ja samat vanhat tekijät saisivat vain lisää rahaa eikä se edistäisi suomalaista sarjakuvaa...
No, eiköhän lehteen mahdu muutakin kuin kaksi sarjaa. Sitä paitsi ne ovat varmasti aika hintavia sarjoja, joten ei niitä kovasti voisi esitellä.
Minusta paras olisi jos olisi jokin ulkomainen lehti, kuten Myrkky tai Mad, jota käännettäsiin. Siinä olisi puolet käännettyä ja puolet suomalaista. VSOP taisi olla sellainen, mutta ei kannattanut. Siinähän ei ollut kuin B-virtasta ja jotain muuta. Muita sarjoja, uusia vaikka. Arkea! on ihan hesaria varten tehty sarja.
-
Ankeeta porukkaa. Minusta tulevaisuus näyttää hyvältä. Sarjakuvan arvostus on tasaisessa nousussa koko ajan ja sitä myötä itseään ja yleisöään kunnioittavien tekijöiden määrä varmasti kasvaa. Muutama kunnianhimoinen ja taitava kaveri kun pelmahtaapi jostain esiin ni muidenki rima väistämättä nousee ja sarjakuvan hyökyaalto suomalaisten kirjahyllyyn Sinuhen ja Tuntemattoman väliin on vain ajan kysymys.
Eikä siinä mitään keinotekoisesti luotuja lehtiä tai nimellisiä tekijäpalkkioita helvetti tarvita.
-
en haluakaan keinotekoisesti luotuja lehtiä ja nimellisiä palkkioita.
Lukijana haluan sellaisen lehden, jossa olisi hyviä sarjakuvia.
tekijänä haluan sellaisia palkkioita, että niillä voi elää.
Lehti on siinä mielessä hyvä formaatti, että tilattuna se tulee itsestään luukusta eikä ostopäätöstä tarvitse tehdä joka kerta erikseen. Samalla siinä voi ajaa hienovaraisesti sisään uusia tekijöitä, tyylejä ja sarjoja.
Albumin ostopäätös on ainakin minulla aika korkea
-
tekijänä haluan sellaisia palkkioita, että niillä voi elää.
Minua ajaa tekijänä eteenpäin halu kirjoittaa ja piirtää mielenkiintoisia, viihdyttäviä ja koskettaviakin tarinoita. Siihen on toki matkaa mutta en minä rahaa minkäänlaisena kynnyskysymyksenä tai kannustimena pidä. Nobel-palkinto piisaisi oikein mainiosti.
Lukijana haluan sellaisen lehden, jossa olisi hyviä sarjakuvia.
Lehti on siinä mielessä hyvä formaatti, että tilattuna se tulee itsestään luukusta eikä ostopäätöstä tarvitse tehdä joka kerta erikseen. Samalla siinä voi ajaa hienovaraisesti sisään uusia tekijöitä, tyylejä ja sarjoja.
Minäkin kyllä moista lehteä mielelläni lukisin. En vain jaksa uskoa että se mitään ihmeitä suomalaisen sarjakuvan statukselle voisi tehdä. Jos mahdollisimman laajaa yleisöä yritetään kalastella niin eiköhän siinä uuden sijasta turvauduta hyvinkin tuttuihin ja turvallisiin, kertaalleen läpisivakoitu latuihin.
En varsinaisesti hihku riemusta vaikka joku suomalainen tekisi myös Amerikan markkinoille kelpaavan strippisarjakuvan tahi sujuvan nonstop-tyylisen seikkailusarjakuvan. Tai saattaisinha mä hihkua mut kyllä niiden siinä tapauksessa pitäis olla aikalailla muutakin kuin toimivia pastisseja.
Ei mutta nyt täytyy palata töiden pariin. Deadline tais olla jo viime pääsiäisenä. Tää on kyllä mielenkiintonen aihe. Jatkakaa te muut.
-
Voi olla, että tuollainen erikoislehti päätyisi lopulta vain harrastajien pariin ja siksi pitäisin parempana ideana ujuttaa niitä (laadukkaita) tekeleitään kaikenlaisiin ympäri suomen maan jaettaviin lehtiin ja julkaisuihin. Jos siis halutaan sarjakuvan statusta nostaa noin yleisesti.
-
Julkaistaanko Pahkasikaa enää? Joku Pahkasian tapainen tarvittaisiin, mutta missä julkaistaisiin vielä vähän huonompiakin että minunlaisenikin tuhertelija saisi julkaisun ;D . Siis olisi muutamia hyviä ja sitten vähän huonompia ja säännöllinen julkaisu...
-
Voi olla, että tuollainen erikoislehti päätyisi lopulta vain harrastajien pariin
Näinhän se voisi olla.
kotimaiset tekijät hajaantuvat nykyään niin laajalle, ettei millään tiedä kaikkia. Jonkinlainen systeemi(?) jossa piirtäjät ja käsikirjoittajat löytäisivät toisensa olis myös hyvä ja kiva.
Henkilökohtaisesti toivoisin, että Suomeen tulisi itseäni miellyttävä laadukas sarjakuvalehti joka tipahataisi säännöllisesti eteisen matolle ja joka tuottaisi minulle rattoisia lukuhetkiä. Toivotaan ja ootellaan...
-
Jonkinlainen systeemi(?) jossa piirtäjät ja käsikirjoittajat löytäisivät toisensa olis myös hyvä ja kiva.
Ja ankka sanoi kvaak kvaak...
-
Nyt tulee jälkiviisastelua, mutta:
Pahkasikaa ei olisi pitänyt lopettaa vaan luovuttaa valmis "brändi" suomalaisten sarjakuvantekijöiden julkaisuksi. Perinteisen pahkishuumorin siivellä olisi voinut alkaa vähitellen myymään muutakin.
Aivan!
-
Nyt tulee jälkiviisastelua, mutta:
Pahkasikaa ei olisi pitänyt lopettaa vaan luovuttaa valmis "brändi" suomalaisten sarjakuvantekijöiden julkaisuksi. Perinteisen pahkishuumorin siivellä olisi voinut alkaa vähitellen myymään muutakin.
No kertokaapas kuulkaa Paretskoille tuo loistoideanne. Onnea matkaan.
-
Pahkasikaa ei olisi pitänyt lopettaa vaan luovuttaa valmis "brändi" suomalaisten sarjakuvantekijöiden julkaisuksi. Perinteisen pahkishuumorin siivellä olisi voinut alkaa vähitellen myymään muutakin.
Kuinka en tuota tullut ajatelleeksi? Luulen, että omatkin sarjakuvani olisivat myyneet paremmin, jos olisin typerien omien juttujen sijasta piirtänyt vaikka seuraavan Tintin tai Asterixin.
Mietipä vielä vähän, Jukka. Nuori Leo voi ehkä piirtää omia ankkasarjoja, mutta johonkin on raja vedettävä.
Pahkasika on rahanarvoinen brändi, ja jos Paretskoin toimeentulon lähde laajenikin siitä "News of the World" -tyyliseen höpö-uutislehteen ja pilailuvälinekauppiaaksi, eikse olekin juuri mainitsemaasi "perinteisen pahkishuumorin siivellä myymistä"? Markku siis keksi sen ihan itse.
Sen sijaan kotimaiseen sarjakuvaan laajentaminen... etsipä Pahkiksen arkistoista "Tuohus"-parodia, niin ehdotus saa oikean painonsa.
Ja Leolle tiedoksi - monet nuoret julkaisevat omakustanteita, samoin sarjakuvakursseista kootaan julkaisuja. Sellaisista kannattaa aloittaa julkaisu-ura, joko omin päin tai yhdessä kaverien kanssa. Nyt on juuri sopiva aika.
-
Sen sijaan kotimaiseen sarjakuvaan laajentaminen...
Korjatkaa, jos olen traagisesti väärässä, mutta eikös Tapiiri ollut Pahkis-konsernin julkaisu? Jossa julkaistiin myös kotimaisia sarjakuvia, ja joka lopulta kaatui perseelleen, kuten tapana on. Eli kokeiltu on.
Perheen pienimmille tiedoksi, jotta Tapiiri oli 80-luvulla ilmestynyt sarjakuva-antologia, jossa julkaistiin mm. Ankardoa ja Spiritia ja muuta laatukamaa.
-
Pitäisköhän melkein tehdä juttu kaikista hienoista laatusarjakuvalehdistä joita meillä on yritetty julkaista, mutta joita kukaan ei ostanut ja jotka menivät siksi nurin ja joista nyt maksetaan (jos maksetaan) keräilyhintoja. Kai pitäisi jossain vaiheessa.
Timo
-
Korjatkaa, jos olen traagisesti väärässä, mutta eikös Tapiiri ollut Pahkis-konsernin julkaisu? Jossa julkaistiin myös kotimaisia sarjakuvia, ja joka lopulta kaatui perseelleen, kuten tapana on. Eli kokeiltu on.
Olipa kyllä, Markun ja Heikkilän Paulin lempilapsi. Tapiiri ehti kaatua kahdestikin, ensimmäisellä kerralla hätiin ryntäsivät Soile ja Heikki Kaukoranta, ellen väärin muista.
-
Olipa kyllä, Markun ja Heikkilän Paulin lempilapsi. Tapiiri ehti kaatua kahdestikin, ensimmäisellä kerralla hätiin ryntäsivät Soile ja Heikki Kaukoranta, ellen väärin muista.
Joo, sen jälkeen tuli keravalaisen divarin kustannusliike Kersa vielä joksikin aikaa ja sitten lehti kuihtui ja katosi.
Timo
-
Joo, sen jälkeen tuli keravalaisen divarin kustannusliike Kersa vielä joksikin aikaa ja sitten lehti kuihtui ja katosi.
Joo, niinpä olikin.
Pitäisköhän melkein tehdä juttu kaikista hienoista laatusarjakuvalehdistä joita meillä on yritetty julkaista, mutta joita kukaan ei ostanut ja jotka menivät siksi nurin ja joista nyt maksetaan (jos maksetaan) keräilyhintoja.
Hassua on se, että rima on koko ajan liukunut alemmas. Niillä määrillä mitä Sarjis myi, julkaistaisiin nyt lehteä kuin lehteä, mutta kun tilanne ei oo rekonstruoitavissa. Samat tekijät eivät oo enää nuoria ja nälkäisiä, kuten Amok-lehti hyvin osoitti. Uusilla tekijöillä taas - Sarjakuvastin oli lupaava, oikein lupaava. Samoin se muiden lehtien kylkiäisenä tullut sarjisliite, joka kyllä karkotti yleisöä uhoavan kissanhännännostomainontansa takia ilmestyessään; ihan väärin perustein siis. Itsekin olin sitä mieltä, että ostan sen vasta kun "parasta"-sana katoaa kannesta ja mainoksista.
Maksetaanko noista oikeasti rahaa? Jos hinnasta sovitaan (paljon!), en varmaan jäisi ikävöimään kokoelmiani Kylmää Metallia, Alphaa, Kärkeä tai Amokia (joo, ostin kyllä kun ilmestyivät), Tapiiria tai Sarjista sen sijaan en myy. Varsinkin Tapiiria piti ostaa useampia kappaleita samaa numeroa, kun tiesi että lehti kaatuu muuten.
-
Maksetaanko noista oikeasti rahaa? Jos hinnasta sovitaan (paljon!), en varmaan jäisi ikävöimään kokoelmiani Kylmää Metallia, Alphaa, Kärkeä
Maksetaan jos maksetaan. Alphoja näkee maakuntakaupunkien (ja varmasti muissakin) divareissa surullisesti nuhjaantuneina malkoisia pinoja, samaten loppuaikojen Tapiireja. Kylmistä Metalleista varmasti maksetaan oikeissa paikoissa ihan oikeaa rahaakin. Kärki-lehtiä, joita sain ihan arvostelukappalaeina kaikki, piti tilanpuutteen vuoksi reijata paperinkeräyslodjuun. Ei ne mene mihinkään. Ei kai Amokitkaan mitään harvinaisuuksia ole vielä.
Timo
-
Suomalaiset tekijät ovat näyttäneet suomalaisille, että sarjakuvat vaivat olla taidetta ja ovat sitä isolla D:llä ;) Mutta nyt olisi aika tulla ulos taidekaapista ja tulla kansan pariin. Panostetaan tarinankerrontaan, nimenomaan TARINAN kerrontaan eikä väläytellä freudilaisia tuokiokuvia vahaliitutekniikoilla tai jotain vastaavaa. ::)
En sano etteikö kokeilevalle sarjakuvalle löydy aina paikkansa ja tärkeä osa sarjakuvien maailmassa. Mutta lukija, irtonumeron ostaja, kaipaa ensisijaisesti laadukasta viihdettä, hyviä, mukaansatempaavia tarinoita. Puheet siitä että tekijöistä olisi kiinni, on puppua. Maa on kuitenkin pullollaan hyviä ja erinomaisia piirtäjiä, jotka pystyvät tekemään laadukasta, luettavaa sarjakuvaa, kunhan nörtyvät hieman ja lukevat Tinttinsä uudestaan.
Olisi hienoa, jos Suomi ottaisi mallia Ranskan sarjakuvateollisuudesta. Raha ei ole ruma sana sarjakuvantekijöillekään. Tekijät tarvitsevat rahoittajia ja rahoittajat tarvitsevat ostavaa kansaa. Ja kansa tunnetusti pistää rahansa ennemmin viihteeseen kuin taiteeseen. Sama ilmiö nähdään sekä kirjallisuudessa että elokuvissa, kotimailla ja ulkomailla.
Kaikille meille taiteentekijöille kylmää kuultavaa, mutta totta.
-
Omakustannepohjalta se on kai aloitettava, tai sitten voisi yrittää saada hengentuotteitaan jonkinlaisiin kokoelmiin kuten Napa. Kotimaisen sarjakuvan tulevaisuus näyttää aina valoisammalta, kun sitä julkaistaan ihan albumeina oikein isomman kustantaja toimesta, kuten nyt esim. Linnut ja meret.
Tulee sitä näkyvyyttä lehdissä ja muuallakin, marketin lehtihyllyllä kun harvemmin suomisarjakuvaa on. Vielä kun sitä julkaistaisiin isommin ulkomaillakin, niin olisi toiveikas olo. Että joku elääkin näitä tekemällä, mahdollisesti vieläpä leveästi.
Ja jos sitä vielä palkittaisiin sarjakuvayhteisön ulkopuolella...
Tässä on havaittavissa tämmöinen laadullisesti nouseva vaatimustaso, omakustanteisiinhan saa laittaa sitä mitä huvittaa. Hyvältä tulevaisuus kuitenkin näyttää (imho), omakustanteen väsääjiä tuntuu olevan, jotkut jaksavat jopa niin kauan, että pääsevät seuraavillekin "askelmille". Ulospäin tilanne näyttää tietysti aika synkälle, kun näkyvissä on vain jäävuoren huippu.
Sen verran undergroundia kotimaiset sarjakuvaympyrät kai ovat, että helposti ei tiedä niiden olemassaolosta mitään. Esim. tiedon Sarjainfo-lehden olemassaolosta sain Tekniikan Maailma -lehden kautta, kun siinä oli juttua sarjakuvien keksinnöistä/ jostain näyttelystä aiheeseen liittyen. Onneksi nyt on Kvaakki.
Alphoista tuskin hirveitä maksetaan, kuten Nissen toisaalla kirjoitti, näyttää niitä olevan joka divarissa vieläkin pahvilaatikollisen. Itse Alpha-settiä hankkiessani jouduin etsimään vain Erotiikka-numeroa, se näyttäisi menneen hyvin kaupaksi. ::)
-
Mutta lukija, irtonumeron ostaja, kaipaa ensisijaisesti laadukasta viihdettä, hyviä, mukaansatempaavia tarinoita.
Tekijät tarvitsevat rahoittajia ja rahoittajat tarvitsevat ostavaa kansaa. Ja kansa tunnetusti pistää rahansa ennemmin viihteeseen kuin taiteeseen. Sama ilmiö nähdään sekä kirjallisuudessa että elokuvissa, kotimailla ja ulkomailla.
Minusta ostaja ei osta muuta kuin lupauksen siitä, että tuote on OK. Hauska tai muuten laadukas. Tällaista lupausta monikaan sarjakuvalehti ei pysty enää antamaan. Kukaan normaali-ihminen ei ostele lehtiä ja vielä vähemmän albumeita umpimähkään. Hyvä tasainen laatu, sitä ei Suomalainen sarjakuva pysty kovin helposti tarjoamaan (kun otetaan huomioon lukevan ja tekevän kansanosien hiukka erilainen maku).
Samaa mieltä, että viihde se on mikä myy. Kielialue on sen verran pieni, että marginaalissa ei kannattaisi puuhastella (ja kaikki muu kuin viihde jää meillä painosmäärissä helposti marginaaliin)
Toki on poikkeuksia jotka vahvistavat edellä väittämääni.
Mutta tuollainen kuva minulla on s u u r i s t a linjoista.
Pahkasialla oli muuten suomalaista sarjakuvaa julkaissut lehti. Ei ihan Tuohus, mutta melkein. Potsia ilmestyi kaksi numeroa. Olin mukana yhdellä sivulla toisesta niistä. Entäs tämä Porsas vai mikä himputti se oli. Kotimaista sekin, eikä Pahkiksen tallista. R-levityksessä oli (80-luvun puolväli-loppu?) taisi jäädä yhteen numeroon suuret oli suunnitelmat. Muitakin esimerkkejä löytyy.
Ja vielä jos puhutaan lehdistä ja albumeista, niin lehden maine "mediana" on pilattu ikävästi. Kukaan ei osta lehtiä (lue kovin moni). Seuraavaksi pilaantuu antologia-albumi, ja sitten kukaan ei osta niitäkään enää. Näin valoisalla päällä tänään.
-
Yrityksiähän on siis ollut ja monenlaisia. Ihan kotimaisista lehdistä 80-luvulla tai sitä ennen aloittaneista ei hengissä sinnittele enää kuin Sarjari.
Pahkasialla oli tosiaan Potsi, jota ilmeni kolmen numeron verran.
Tapiirin myi pois julkaisija, Pahkiksen ja Soundin kustantaja kysymättä Pahkasediltä mitään. (Liian aikaisin Tapiiri heilahti väreihin, yritys oli muuten hyvä.) Tästä sydämistyneinä Paretskoi & co. perustivat Banana Pressin.
Kustannus oy Kersan Tapiirissa ei sen loppuvaiheessa 1991 enää ollut muuta hyvää kuin Altanin ja Martin Veyronin sarjat.
Sitten oli tämä Reiman muistelema huumorin kakkanen, SikaPosti, johon jostain syystä Nalle Virolainen piirsi. Olisiko kolme numeroa ehtinyt purskahtaa ilmoille?
Toni Ponin julkaisijaa ("painatetaan lehteä niin paljon että joka ikiseen Suomen talouteen riittää, kyllä sillä lailla saadaan tarpeeksi tilaajia") haluaisin lyödä tänäänkin jos olisin taipuvainen väkivaltaan.
-
Toni Ponin julkaisijaa haluaisin lyödä tänäänkin jos olisin taipuvainen väkivaltaan.
Hitto kun heitin tuon pois. Nyt siitä sais hyvät naurut ja jutun tänne.
Mutta Suomi-sarjakuvalehtiä yritettiin jo 1950-luvulla. Heimosoturi-Ismo -seikkailulehteä tuli muutamia numeroita, alle kymmenen kumminkin. Ja sitten ilmestyi yksi numero Outsiderin jännityssarjoja (vain yksi kappale tiedetään olevan jäljellä).
Jaa-a kyllä tässä taitaa olla täältä kohta tulossa artikkeli Suomi- ja laatulehtiyritelmistä meidän raukoilla rajoillamme. Wait and read.
Timo
-
Sarjiksen (1972-74) levikki oli yli 10.000 mutta silti se oli Kustannus Oy Williamsin mielestä kannattamaton julkaisu...
Kylmä metalli oli ilmeisen hatusta repäisty projekti, mutta kunniakas sellainen.
Pienlehtiä (joista noin 50% sarjakuvalehtiä) ilmestyi jokaista ainakin muutaman numeron verran yli 100 nimikkeellä 70/80-lukujen taitteessa.
-
Suomalaisen sarjakuvan tulevaisuus aihe kääntyi suomalaisen sarjakuvan menneisyydeksi. HAHAHA! Hauska juttu :)
Noh... tulevaisuus rakentuu menneisyyden pohjalle!
-
Minä myös kuulun niihin, jotka menivät dumppaamaan Toni Poni -lehden. Mielummin löisin tästä syystä itseäni kuin sitä kustantajaa. Mikähän lotto, eiku totovoittaja sekin oli? Montakohan niitä lehtiä on "miljuunapainoksesta" jäljellä? Uskomaton juttu kyllä se oli. Oi niitä aikoja.
-
Satuin ihan vahingossa näkemään osan nelosen talousuutisten pätkästä jossa käsiteltiin kotimaista sarjakuvaa. Suurinpiirtein sanottiin että hyvin menee. Juhani Tolvasta haastateltiin ainakin. Piirtäjien työtilanteesta oltiin kyllä huolissaan ja juttu lopetettiin kuvaan Aku Ankka-ruudusta (jossa aku oli TV:n uutistenlukija ja sanottiin että Akun työmahdollisuudet ovat kyllä auki joka suuntaan tjms.
Ehkä tuon pätkän saa nähdäkseen netissä nelosen sivuilta.
Timo
-
Pitääkö kerpele joka ikisen kustantajan väkisin juosta mäntyyn julkaisemalla Mies/Miehen
Gloria/Men´s health jne... naistenlehti miehille, joka lopahtaa alkuunsa. Tai sitten kansainvälilsistä
lehdistötiedotteista kasattu elokuvalehti joka roikkuu lehtipisteissä max. puoli vuotta.
Vaan kukaan ei tee vastaavilla resursseilla - edes yritä tehdä - sarjakuvajulkaisua???
..
Toni Ponin julkaisijaa ("painatetaan lehteä niin paljon että joka ikiseen Suomen talouteen riittää, kyllä sillä lailla saadaan tarpeeksi tilaajia") haluaisin lyödä tänäänkin jos olisin taipuvainen väkivaltaan.
:P
Loppuun asti mietitty tuote, ynnä aggressiivinen TV-mainoskampanja :
"Toni poni on uusi kiva lehti . Siinä on pelejä , sarjakuvia ja Poliisikoira Rippen ihmeautokerho.
Hinta vain kymmenen markkaa "
- ja kivasti huopakynällä väritetty.
-
tekijänä haluan sellaisia palkkioita, että niillä voi elää.
Minua ajaa tekijänä eteenpäin halu kirjoittaa ja piirtää mielenkiintoisia, viihdyttäviä ja koskettaviakin tarinoita. Siihen on toki matkaa mutta en minä rahaa minkäänlaisena kynnyskysymyksenä tai kannustimena pidä.
Raha on aikaa. Ja aika on laatua. Jos ei sarjakuvilla elä, silloin valveillaoloajasta kuluu pääosa ns. oikeissa töissä.
Taitaa olla edelleen suuri osa nykyisistä näennäisistä ammattilaisistakin tekijöistä verokalenterin perusteella pelkkiä harrastustöhertelijöitä.
-
Ja vielä jos puhutaan lehdistä ja albumeista, niin lehden maine "mediana" on pilattu ikävästi. Kukaan ei osta lehtiä (lue kovin moni). Seuraavaksi pilaantuu antologia-albumi, ja sitten kukaan ei osta niitäkään enää. Näin valoisalla päällä tänään.
Aika pitkälle tuon ongelman profiloisin tähän niin monia kvaakkilaisiakin työllistävään Egmontiin.
Lehtijulkaisujen lippulaivahan heillä on Myrkky, ja se on siis se sarjakuvalehti johon muita sarjakuvajulkaisuja Suomessa verrataan. Lehden ulkoasu on samaa osastoa BonBonin Pollen Munkit ym. -yrjömakeispussien kanssa, sisällä profiilin määrittää kättelyssä Pera Pervo. Vaikka siihen palkattais Jumala piirtäjäksi, se ei pelastaisi kokonaisuutta. Toista kertaa ei lukija lehteen tartu.
No, kustantajan linjahan pitää;-) Kun alunperin hyvienkin sarjojen käännökset ovat heillä tuskin ymmärrettävää kieltä (katsokaa vaikka Far Side -käännöksiä, ja arvatkaa mikä on ollut vitsin kärki), tekstaukset ladottuja tai horjuvasti 1:1-koossa riipusteltuja, ja kaikesta paistaa muutenkin läpi kaikinpuolinen _halpuuus_ - onkse ihme jos mielikuva on mitä on.
No, tuo käännöspuoli ei oo yksin Egmontin ongelma. Mikähän siinä on, että niin kirjallisuuden kuin sarjakuvien (ja erityisesti sanomalehtisarjakuvien) kielen taso on valunut 20 vuoden takaisten videosuomennosten tasalle. Eikö kukaan enää oikolue, missä ovat kustannustoimittajat?
Aku Ankan on helppo voittaa palkintoja tässä kisassa:-) Ihan syystä on Sanomamagazines Finland profiloitu "eri lafkaksi" kuin Egmont, Tampereen-toimiston tuotokset saattaisivat tappaa jopa Akkarin suosion, jos nämä kustantamon Jekyll ja Hyde mielessä yhdistyisivät.
Taitaa olla edelleen suuri osa nykyisistä näennäisistä ammattilaisistakin tekijöistä verokalenterin perusteella pelkkiä harrastustöhertelijöitä.
"Not me, baby, I'm too Precious! F*** O**!"
(Pretenders: Precious)
:-)
Kapea saattaa leipä olla, mtta kyllä sarjakuvalla elää, varsinkin jos tekee alalla muutakin kuin vain piirtää.
-
Satuin ihan vahingossa näkemään osan nelosen talousuutisten ....
Ehkä tuon pätkän saa nähdäkseen netissä nelosen sivuilta.
Jep, löytyy kun klikkaa ensin uutiset ja sieltä sitten talousuutiset, keskiviikon 7.1. lähetys. Näkyy ihme kapeana kaistaleena, mutta eipä tuossa paljon kuvaa tarvita, melkein on radio-ohjelma. Pätkä alkaa kohdassa 3:36 (ei tarvitse katsoa koko ohjelmaa). Kyse oli ankan 70-vuotisjuhlasta ja Suomen sarjakuvamarkkinoista. Ensin oli äänessä Jukka Heiskanen Ankasta ja sitten mainittiin Sanoma/Egmontin hallitsevan 95% koko kakusta ja jäljelle jäävän 5% osuuden äänenä toimi Harto Pasonen joka kertoi V&W B-Virtanen ja Baby Blues albumeiden myyntiluvuista 50 000- 20 000. Sitten sanottiin että suomalaisilla alppareilla menee ihan hyvin, mutta että alalla ollaan huolestuneita kotimaisten piirtäjien työmahdollisuuksista ja Tolvasta haastateltiin.
Timo
-
Hei! Ei saa haukkua Pera Pervoa.
Nuoruuteni sankaria.
-
Elkääs nyt juuttaat Myrkkyä noin soimatko! Lehtihän on aikalailla erilainen kuin vielä 10 vuotta sitten. Tahtoo sanoa fiksumpi, olkoonkin että se lienee sensuurin vaikutuksen tulosta. On siinä Hunt Emerson, Rocky ja Kaz sentään.
Toni Ponissa hatuttaa se, että jos mikäli joku aikuinen sen erehtyi lukemaan, hän sai kyllä niin negatiivisen kuvan (suomalaisista) sarjakuvista että... minulla olisi yksi ylimääräinen kappale tuota merkkiteosta, paljonko tarjotaan?.. (kiäh kiäh, perheettömän on pakko yrittää)...
-
Elkääs nyt juuttaat Myrkkyä noin soimatko! Lehtihän on aikalailla erilainen kuin vielä 10 vuotta sitten. Tahtoo sanoa fiksumpi, olkoonkin että se lienee sensuurin vaikutuksen tulosta. On siinä Hunt Emerson, Rocky ja Kaz sentään.
Myrkyn roisi norjalaisalkuteos Pyton kaatui ilmeisesti siihen, kun muutama vuosi sitten uusi päätoimittaja päätti kai fiksuntaa lehteä ja norskiyleisö äänesti lompakoillaan. Pera Pervo on ainoa sarjissankari, jonka nimen olen nähnyt kirjoitetun tussilla bussin selkänojaan.
-
Elkääs nyt juuttaat Myrkkyä noin soimatko! Lehtihän on aikalailla erilainen kuin vielä 10 vuotta sitten. Tahtoo sanoa fiksumpi, olkoonkin että se lienee sensuurin vaikutuksen tulosta. On siinä Hunt Emerson, Rocky ja Kaz sentään.
Ovvai? Anna kun mä arvaan, siinä ilmestyy Firkin?
Mun täytyy tunnustaa, että mä olen niitä, jotka 10 vuotta sitten selasi yhden numeron, ja siihen jäi tuo lehti mun osaltani. Joku puoli vuotta sitten selasin yhden numeron, kun siinä kuulemma oli Nemiä, mutta eipä ollut kovin sytyttävä numero sekään. Pera Pervoa siinä ei ehkä ollut, muuta hevosenmounaa kyllä.
Semmoinen etappi auto-, ase- ja pornolehtien lukijaksi se näytti olevan edelleen.
-
Mitäs vikaa autolehdissä on? ;D
-
Firkin, Pus Puss ja Arsover Tit. No joo, eivät ne ole Huntilta mitään mestariluomuksia, mutta aina ne jonkun Palle Runqvistin räkättelyt hakkaavat.
-
Myrkyssä myös Kaz ihan huippu!
Tiedättekö miten saataisiin suomalainen sarjakuva nousuun? Tehdään oma Kvaak-lehti! Täällä on monenlaisia tekijöitä! Ammattilaisia ja aloittelijoita. Voi olla että siitä tulisi kyllä Dodger.. :P
-
Mitäs vikaa autolehdissä on?
En tiiä, mut se joka keksi Tekniikan maailma -lehden oli nero (siis kustannusteknisessä mielessä).
Timo: "Juhani Tolvasta haastateltiin ainakin. Sanottiin että hyvin menee."
Vähän alkaa huolestuttaa tämä(kin) Tuo väite hyvin menemisestä alkaa olla sen tason mantra. Samaan aikaan kumminkin sarjakuva on kioskeissa ja kaupoissa yhä ahtaammalla (kyllä, se on mahdollista) ja Suomalaisen kirjakaupan (ainoa merkittävä kirjakauppaketju) jakelupolitiikkaa hallitsee sama sylttytehdas kuin kaikkea muutakin populaarikulttuurin jakelua.
Timo"jäljelle jäävän 5% osuuden äänenä toimi Pasonen"
Oho, kovaa kiriä Hartolta vielä marraskuussa sen osuus oli alle 2% ;)
Vesa:"paljonko tarjotaan?.."
Kaks egee maksan Ponista heti! Siinä on kyllä euron verran jo ylimäärästä mutta kun tuttu myyjä niin ihan sillä.
Kivi: "kielen taso on valunut 20 vuoden takaisten videosuomennosten tasalle. Eikö kukaan enää oikolue, missä ovat kustannustoimittajat?"
Oiskohan mitää merkitystä sillä, että nimikemäärä kasvaa koko ajan (ja keskimääräinen painos putoo). Samalla puorukalla silti tehdään. Laatu on se mikä syä sitä aikaa, niinku jokainen käsi ja aivotyöläinen tietää.
-
Tehdään oma Kvaak-lehti!
Puheen ja tekojen ero konkretisoituu myös jos pyydän teitä tilaamaan Sarjarin. 10 euroa neljästä lehdestä ei ole iso summa, edes kannatusmielessä se ei ole paljon.
Kukin voi sitten tykönään miettiä hyviä perusteluita sille miksi Sarjaria ei monikaan ei tilaa (tämän keskustelun osanottajiin tuo yleistykseni ei tietenkään päde). Lopulta nämä perustelut voi kääntää hieman yleisemmiksi ja todeta, että miksi kotimaiseen sarjakuvaan keskittyvää lehteä ei ole.
-
Okei, myyty 1 kpl Toni Ponia, näyte- & ainoa koskaan ilmestynyt numero 2 eurolla Reimalle. Jos joku tarjoaa enemmän niin sori vaan, meni jo. Mutta ensin lainaan sitä Timolle, joka tekee tästä koskettavasta teoksesta artikkelin Kvaakkiin.
-
Puheen ja tekojen ero konkretisoituu myös jos pyydän teitä tilaamaan Sarjarin. 10 euroa neljästä lehdestä ei ole iso summa, edes kannatusmielessä se ei ole paljon.
Kukin voi sitten tykönään miettiä hyviä perusteluita sille miksi Sarjaria ei monikaan ei tilaa (tämän keskustelun osanottajiin tuo yleistykseni ei tietenkään päde).
Ja tämä on vähän samaa kuin, mitä meidän graafisen suunnittelun opettaja sanoi eilen (oma sovitus):"Tämän alan tekijöillä ei postiluukussa lue 'Ei mainoksia', vaan kiltisti kannetaan mainokset paperinkeräykseen."
Eli tietenkin oman alan harrastajilta odottaisi oman alan kannattamista (siis silloinkin, kun teos itsessään ei kiehdo). Näin kuitenkin harvoin on.
Terveisin "hyvänä" esimerkkinä nimimerkillä "En ole Sarjarin tilaaja".
-
Tehdään oma Kvaak-lehti!
Hauska ajatus. Kvaak on jo (pienessä mittakaavassa) jonkinlainen "brändi" ja vahvistuneekin koko ajan. Vaan mitä Kvaak-lehti voisi oikeasti olla? Mikäli lehteä kasatessa haluais esimerkiksi ottaa mukaan kaikilta halukkailta "kvaakkilaisilta" sarjakuvia, lopputuloksena olisi sellainen sillisalaatti ettei se miellyttäisi enää ketään. Tietenkin voisi ajatella että joku ottaisi toimituksellisen vastuun niskoilleen ja yrittäisi pitää edes jonkinmoista seulaa yllä mut olisiko siinäkään sitten mitään mieltä?
Emmätiä. Kyllä moiselle varmaan tilausta vois olla ku noita sarjakuvaseurojen lehtiäki on nykyään niin vähän (tai sit ne on liian paikallisia) mut emmä kyl rehellisesti uskois mitään kummosta lehteä syntyvän.
:-\
-
Tehdään oma Kvaak-lehti!
Hauska ajatus. Kvaak on jo (pienessä mittakaavassa) jonkinlainen "brändi" ja vahvistuneekin koko ajan. Vaan mitä Kvaak-lehti voisi oikeasti olla? Mikäli lehteä kasatessa haluais esimerkiksi ottaa mukaan kaikilta halukkailta "kvaakkilaisilta" sarjakuvia, lopputuloksena olisi sellainen sillisalaatti ettei se miellyttäisi enää ketään. Tietenkin voisi ajatella että joku ottaisi toimituksellisen vastuun niskoilleen ja yrittäisi pitää edes jonkinmoista seulaa yllä mut olisiko siinäkään sitten mitään mieltä?
Emmätiä. Kyllä moiselle varmaan tilausta vois olla ku noita sarjakuvaseurojen lehtiäki on nykyään niin vähän (tai sit ne on liian paikallisia) mut emmä kyl rehellisesti uskois mitään kummosta lehteä syntyvän.
:-\
Tietenkin siinä pitäisi olla toimittajia, jotka karsivat sarjakuvaa. Ei mitään taidehömppää, vaan kunnon selvää suomalaista sarjakuvaa! Sarjakuvaseurojen lehdet ei tietääkseni ole mitään hyviä. No, mulla on yks: Divarin helmi, oisko ollut Joensuun sarjakuvaseura tjs. Se ei kyllä ollut mitään hääppöstä luettavaa ja jos Kvaak-lehdestäkin sellainen tulisi niin "emmäkää" tiiä.
-
http://www.johannaristimaki.com/
-
http://www.johannaristimaki.com/
Ulkosarjakuvalliset keinot markkinointia vauhdittamaan? ;D Eipä tuolta sivulta sarjakuvia nähnyt. Muut kuvat vahvasti mangamaisia.
Timo
-
En tiedä onko tuo sama nainen joka oli joskus Seiskassa tähtityttönä tai jossain muussa lehdessä. Ainakin siinä luki harrastuksiin, että piirtää mangaa. Että oli varmaan, ainakin sen verran kaunis oli nainen.. :o
Sarjakuvia eivät tee vain kaljamahaiset miehet vaan myös hehkeät kaunottaret.
-
http://www.johannaristimaki.com/
Ulkosarjakuvalliset keinot markkinointia vauhdittamaan? ;D
"Saat minuun yhteyttä tällä palautelomakkeella. Mikäli asiasi koskee työasioita, ole hyvä ja täytä myös sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. "
Haha! Noiden omakuvien jälkeen virke asettuu oikeaan valoon. Mut onnea vain tytölle, sisulla ja hyvällä tahdolla voi hyvinkin hankkia itselleen ammattitaidon. Noissa kuvissa ei vain vielä ollut yhtään uutta, ideaa tai uutta ideaa.
-
Maksetaanko noista oikeasti rahaa? Jos hinnasta sovitaan (paljon!), en varmaan jäisi ikävöimään kokoelmiani Kylmää Metallia, Alphaa, Kärkeä tai Amokia (joo, ostin kyllä kun ilmestyivät), Tapiiria tai Sarjista sen sijaan en myy. Varsinkin Tapiiria piti ostaa useampia kappaleita samaa numeroa, kun tiesi että lehti kaatuu muuten.
Kylmä Metalli taitaa olla ainoa, joka on tätä nykyä edes jollaisissakin keräilyhinnoissa.
Tapiiria saa yhä eurolla parilla, vaikka se on parhaita lehtiä, mitä Suomessa on julkaistu.
Amokia ei taideta edes divareihin ottaa...
Jysäys, voih, ei viitsi edes sanoa. Tämä ketju katkesi 2004, ja yrittänyt laitettiin taas samaisena vuonna.
-
Don Rosan purkaus:
http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/ankkapiirtaja-don-rosan-vaahtoaa-en-halua-olla-missaan-tekemisissa-disneyn-kanssa (http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/ankkapiirtaja-don-rosan-vaahtoaa-en-halua-olla-missaan-tekemisissa-disneyn-kanssa)
Palkkionjako lienee Rosan purkauksen merkittävin syy, mutta lisäksi jutussa esiintyy suomalaistakin sarjakuvaskeneä - varsinkin sen nykyisiä ja tulevia kansainvälistymistoimia - koskevia mielenkiintoisia (lue huolestuttavia) väitteitä:
"60-vuotias tarinankertoja kokee kuitenkin oman alansa olevan jo tekemässä kuolemaa."
"Keskiverto kansalainen ei edes tiedä, että sarjakuvia edelleen julkaistaan koska niitä myydään vain muutamissa pikku kaupoissa isoimmissa kaupungeissa."
"Se nyt vain on faktaa, että lapset lukevat nykypäivänä aina vaan vähemmän. Yhdysvalloissa sanomalehdetkin menevät konkurssiin, kun nuorten vanhemmatkaan eivät enää lue!"
"sarjakuvateollisuus syöksyi kuolemaansa jo lähemmäs 30 vuotta sitten".
Olen luullut että sarjakuvan huonosta asemasta valittaminen on suomalaisten piirtäjien "yksinoikeus", mutta nyt Amerikastakin kuuluu samansävyistä tekstiä.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Onko syytä huoleen tulevaisuuden kannalta?
-
Mitä ajatuksia tämä herättää? Onko syytä huoleen tulevaisuuden kannalta?
En olis huolissani - sen enempää kuin muutenkaan oon huolissani siitä, että perinteinen kustannusala on kriisissä ja mediakenttä pirstaloituu parhaillaan ja julkaisukanavissa on käynnissä uusjako ja mikään ei huomenna kumminkaan ole kuin ennen
:D
Amerikassa eletään nyt eurooppalaisen sarjakuvan 1950-lukua. Tai Suomen 1970-lukua. Keräilysarjakuvan ja perinteisten kustannusformaattien kanavat katoavat mutta sarjakuvasta tulee kirjakauppakelpoista. Samalla globalisaatio poistaa erikoisliikkeiden tarpeellisuuden - hyvästi Fennica, Goodfellows ja vastaavat import-liikkeet, tervetuloa takaisin tupakkakaupat ja divarit ja ruohonjuuritason kivijalkamyymälät. Internet-kauppa mahdollistaa sarjakuvien ostamisen suoraan tekijältä dollarihintaan ilman myymälän ja maahantuonnin kuluja. Tuotteisiin tutustuminen tapahtuu virtuaalisesti/digitaalisesti. Sarjakuva on erinomainen formaatti sopeutua uusiin haasteisiin, ja mikäs on sopeutuessa kun tekijöiden tulotaso on jo valmiiksi painettu niin alas, ettei uusien kanavien kokeilusta aiheudu juurikaan riskiä?
Vaikkapa näin, tai sitten jollain vielä keksimättömällä tavalla.
Kivi
-
Itse en oikein osaa päätellä pitäisikö olla huolissaan vai ei. Suomi on tietyllä tavalla erikoinen paikka, että täällä sarjakuva on hyvin esillä. Ehkä siinä auttaa se että tämä on pieni maa - mikä myös aiheuttaa sen, että mikään ei kannata kun lukijoita on liian vähän.
Ja vaikka sarjakuva on täällä paljon esillä, suuri yleisö ei silti taida aktiivisesti tutustua siihen lehtien strippisarjoja lukuun ottamatta?
Aina välillä kuulee sitä että printtimedia sietääkin mennä ja piirtäjien pitäisi vain tehdä itsekseen nettiin ja elää oheistuotteiden ja lukijoiden almujen varassa. Se ei kuitenkaan tunnu yhtään helpommalta kuin tappelu yritysten huonojen palkkioiden ja kohtuuttomien sopimusten kanssa.
Mulla on päinvastainen käsitys: jos sarjakuva ei ole fyysinen alppari, sen on hyvin vaikea päästä esille ja saada huomiota. Paitsi jos kyseessä on huippusuosittu nettisarja. Nettiin hukkuu helposti koska tarjontaa on niin paljon. Nettisarjiksiin ei törmää yhtä helposti kuin kirjakaupassa alppareihin. Voin toki olla tässä väärässäkin, yleensä olen väärässä.
-
Don Rosan näkökulma on varsin vanhakantainen, eli perinteinen newsprint-sarjakuva on kadonnut ja katoamassa pikkuhiljaa jopa sarjakuvakaupoista. Niitä harva enää lukee. Isot vuodet ovat ohi. Sarjakuva muuttuu. Luulen ettei Rosa tunne kovin hyvin alternative ja muuta semmosta sarjakuvaa, kirjakauppasarjakuvaa. Niitä ei näe San Diegon festareilla eikä pienemmissäkään vastaavissa tapahtumissa, jossa vanha lehtien keräilykulttuuri on vielä vahvoilla. Tämä silti aika mutua. Ja USA:n tilanne on aika lailla toinen kuin Euroopan. Tosin sarjakuvalehdet ovat menneet alaspäin myös täällä. Jopa Tanskan Anders And elikä sikäläinen Ankka on pudonnut hyvin drastisesti. Muutamissa vuosissa on kadonnut kymmeniä tuhansia lukijoita.
Suomalaiset ovat silti yhä vahvoja lukijoita.
Timo
-
Mut eikö kirjakauppasarjakuvakin ole aika marginaalista? Sarjakuvalehti on tietenkin formaattina huonompi kuin albumi, jos tykkää jostain sarjasta se on mukavampi ostaa albumina kuin lehtinä, joita on hankala säilyttää. Mutta saisiko lehdistä enemmän varmaa rahaa?
Itse mietin vielä että olisihan se mukava jos olisi mahdollisuus lukea "kertakäyttösarjakuvaa" vähän samaan tapaan kuin telkkarista katsotaan sarjoja. Hyvät voisi sitten ostaa itselle albumeina, jos albumeita ylipäätään olisi enää. (Itseä vähän ahdistaa ajatus kaiken digitaalisuudesta, ehkä se johtuu siitä että olen kasvanut kirjahyllyjen keskellä.) Mutta näihin digilehtiin tekeville pitäisi maksaa kunnollisia palkkioita, ja toisaalta niiden pitäisi olla halpoja jotta lukijat ostaisivat niitä. Taitaa olla hankala yhtälö.
-
Kivi; et ole ajatellut kuluttajien käyttäytymistä ollenkaan? Vaikka Y-sukupolvi elää helvetin hedonistista elämää, mitä enemmän ostaminen siirtyy nettiin, sen suurempi kynnys oikeasti ostaa jotain luksustuotteita "Koska ne nyt voi ostaa koska tahansa"-ajatuksen takia. Kysy keneltä tahansa yksityisyrittäjämyyjältä, ja ne tulee manaamaan internetin alimpaan helvettiin.
Timo: Puhutko nyt siis sellaisesta UG:stä, mitä hyvällä tuurilla löytää jostain paikallisesta tapahtumasta? Tietenkin onhan oma käsitykseni jenkkien markkinoihin tullut täysin nettisarjakuvien tekijöiltä, mutta on ne pienemmätkin conejakin profiloidaan huimaa vauhtia selkeämmiksi.
Mun mielestä netin ongelma juuri perinteisten kerrontamuotojen osalta on kehno verkostoituminen. Suomalaiset ovat sarjakuvan osalta sen hyvin hoitaneet, mutta globaalilla tasolla siinä olisi paljon parannettavaa; verkostoituminen on tosi hajanaista ja tuuripeliä, ellei ole vain perkeleen hyvä tekijä. Tästä johtuu, että hyviä nettisarjiksia pitää tonkimalla tonkia. TWC:t sun muut ovat hyviä astinkiviä, mutta ei, luoja, ei vain näin! Se on jo johtanut siihen, että nettisarjakuvat tulevat olemaan oman pienen piirinsä juttuja.
Asiaa ei luonnollisesti helpota se, että sarjakuvien käyttöliittymä valintatilanteessa (oli sitten osto tai lukeminen) on, mikä on. Hyvä mennä ummikkona sarjakuvahyllylle, kun napattu sarjakuva voi olla _mitä_ tahansa (siis oli suomalaista tai jenkkiläistä). Etsi siinä sitten itsellesi sopivaa pläräämällä jotain, voin sanoa, että tasan kerran elämässäni onnistunut siinä ja minä sentään luen, etsin ja saan tietoa paljon enemmän kuin kuka tahansa ummikko. Ei tarvitse ihmetellä, miksi jotkut kokevat mokomat jotenkin...luotaantyöntäviltä.
Ja jos ei mennä siihen, miten haukun suomalaisen sarjakuvan olevan paskaa, voin sen ainakin mainita, että tuotteistaminen yksin ja ainoastaan sarjakuvan osalta kuin myös sen profilointi skenen sisällä ole oikein ole Suomessa toiminut. Syytän tästä "kaikki kukat saa kukkia"-ajatusta, ei sen takia, että pitäisi kitkeä, vaan sen takia, että se johtaa "HYVÄ, ETTÄ SITÄ TEHDÄÄN VAAN LISÄÄ JA LISÄÄ JA LISÄÄ JA MIHIN MINÄ OIKEIN HUKUINKAAN"-asenteeseen. Määrä ei ole vieläkään korvannut laatua.
Omat haasteensa tietenkin tuo digiformaatti, joka on tekijöillä lapsen kengissä. Minä ostan sarjakuvien lukuoikeuksia niin nettiin suoraan kuin kännykkääni, mutta eipä suomalaiset tunnu tarjoavan mitään konkreettista tämän osalta. Ehkä se olen vain minä, tai ehkä naurettavat hinnat à la 13 eukkia strippisarjakuvasta, jonka oon Hesarin sivuilta lukenut.
-
Asiaa ei luonnollisesti helpota se, että sarjakuvien käyttöliittymä valintatilanteessa (oli sitten osto tai lukeminen) on, mikä on. Hyvä mennä ummikkona sarjakuvahyllylle, kun napattu sarjakuva voi olla _mitä_ tahansa (siis oli suomalaista tai jenkkiläistä). Etsi siinä sitten itsellesi sopivaa pläräämällä jotain, voin sanoa, että tasan kerran elämässäni onnistunut siinä ja minä sentään luen, etsin ja saan tietoa paljon enemmän kuin kuka tahansa ummikko.
Mutta mutta, vaikka olisi kuinka hyvin organisoitunutta ja tiedonvälitys ja julkaisu pelaisi täydellisesti, et voi sarjakuvaa lukematta koskaan tietää onko se oman maun mukainen.
Tämä pätee ihan kaikkeen, sarjakuviin, kirjoihin, musiikkiin, peleihin, oopperaan, kaikkeen. Et voi tutustumatta tietää onko se nappaamasi yksilö juuri sinulle sopiva vai ei.
-
Mutta mutta, vaikka olisi kuinka hyvin organisoitunutta ja tiedonvälitys ja julkaisu pelaisi täydellisesti, et voi sarjakuvaa lukematta koskaan tietää onko se oman maun mukainen.
Tämä pätee ihan kaikkeen, sarjakuviin, kirjoihin, musiikkiin, peleihin, oopperaan, kaikkeen. Et voi tutustumatta tietää onko se nappaamasi yksilö juuri sinulle sopiva vai ei.
Ei tietenkään, mutta se on sarjakuvan osalta hirveä olematonta, jopa puolueettomissa jakelukanavissa. Kyllä sitä promotaan saman tekijän tai kustantamon tuotteita, mutta ne useimmiten vaikuttavat hieman umpimähkään valituilta, jos ovat länsimaalaisia tekijöitä (mangassa on paremmin onnistuttu). Se kummastuttaa, kun verrataan peli- tai elokuva-alaan, joissa ei markkinoinnissa pitäisi olla solidaarisuudelle sijaa, mutta onnistuvat kuitenkin mainostamaan muita tuotteita näkyvästi tuotteen sisällä.
-
Toisaalta, sarjakuvassa on kasvupotentiaalia. Pelit, elokuvat ja kirjat ovat saavuttaneet tietyn lakipisteen, jossa kasvua ei enää oikein ole. Sarjakuvan kustantaminen on markkinarako.
En ihmettelisi ollenkaan, jos vuosikymmenen sisällä sarjakuva läntisi oikein kunnolla nousuun. Suomessa ongelmallista on kustantajien hämmennys. Tiedetään, että se myy, muttei tiedetä, miten se myy. Sarjakuvaan erikoistuneita kustannustoimittajia on vähän.
Puolivahingossa syntyy ihan valtavia menestyksiä. Joistakin sarjakuvantekijöistä on tullut tähtiä, jotka suuri yleisö kirjamessuilla tuntee.
Suomalaisen sarjakuvan suuri tulevaisuus voi olla vielä edessä! Öh, siis, no, tiedätte kyllä, mitä tarkoitan.
-
Toivoa sopii...
Kun saatais vielä suuri yleisö uskomaan että sarjakuvaa voi lukea muutenkin kuin Aku Ankkaa tai stripit lehdestä. Harva jättää elokuvan katsomatta koska se on elokuva, mutta jos jokin on sarjakuva, niin, öm. No, pelkääväthän monet tekstiäkin tai eivät pelaa... Pidetäänköhän PC/videopelejä nuortenkin joukossa vielä lapsellisina vai hyväksytäänkö ne vaikka ei itse pelaa? Kyseessä on kuitenkin uudempi media kuin sarjakuva.
-
"Keskiverto kansalainen ei edes tiedä, että sarjakuvia edelleen julkaistaan koska niitä myydään vain muutamissa pikku kaupoissa isoimmissa kaupungeissa."
"Se nyt vain on faktaa, että lapset lukevat nykypäivänä aina vaan vähemmän. Yhdysvalloissa sanomalehdetkin menevät konkurssiin, kun nuorten vanhemmatkaan eivät enää lue!"
"sarjakuvateollisuus syöksyi kuolemaansa jo lähemmäs 30 vuotta sitten".
Olen luullut että sarjakuvan huonosta asemasta valittaminen on suomalaisten piirtäjien "yksinoikeus", mutta nyt Amerikastakin kuuluu samansävyistä tekstiä.
Suomalaisena se on aikamoinen kulttuurisokki vierailla maassa jossa ei pahemmin julkaista tai myydä kirjoja. Sellaisia maita maailmalla kuitenkin on. Tilanteet kuitenkin elävät, eli maita joissa koskaan ei olisi myyty sarjakuvajulkaisuja on kuitenkin varmaan vähemmän. Suomessakin oli aika karua 40 vuotta sitten vaikka lehtiä meillä kulutettiinkin. Tahdon tällä vain sanoa, että mikään ei ole pysyvää. Painotuotteina (tai digipaperilla) nähdään sarjiksia varmasti jatkossakin. Amerikkalaiset (yhtiöt) ovat kaivanee omaa hautaansa pitäytymällä liian tiukasti kiinni vanhassa samalla kun ne ovat yrittäneet maksimoida voittoja. Meillä on onneksi hieman investoitu tulevaankin.
Mut eikö kirjakauppasarjakuvakin ole aika marginaalista? Sarjakuvalehti on tietenkin formaattina huonompi kuin albumi,
Muoks. kirjakauppasarjakuva ei ole margnaalista. Lehti on kirjakaupalle ja kioskille vaikeampi kuin kirjamainen julkaisu ja kuvittelisin että siksi se on ajettu niin ahtaalle. Keräilijän näkökulmasta en hahmota eroa.
Mutta saisiko lehdistä enemmän varmaa rahaa?
Itse mietin vielä että olisihan se mukava jos olisi mahdollisuus lukea "kertakäyttösarjakuvaa" vähän samaan tapaan kuin telkkarista katsotaan sarjoja. ... Mutta näihin digilehtiin tekeville pitäisi maksaa kunnollisia palkkioita, ja toisaalta niiden pitäisi olla halpoja jotta lukijat ostaisivat niitä. Taitaa olla hankala yhtälö.
Tässähän nousee kysymys siitä miten ns. arvoketju mielletään. Vähän joka alallahan kulttuurissa on nykyään se meininki että tekijöien ja tuottajien tulovirta koostuu monista pienistä puroista.
Jostain pitäisi vain löytyä sellainen kultasormi, joka laittaisi 2.0 sarjakuvan kannattaviin puihin. Kyllähän meillä jo nyt näkee mielenkiintoisia esimerkkeja uudesta ajattelutavasta, kun katsoo vaikkapa kirjamessujen ilmaiseksi jaettavaa lehteä tai Kuti-julkaisua.
Sarjakuva kun nyt kumminkin on 99%sesti viihdettä, eikä se kulutuksen ala ole nähdäkseni mitenkään kuolemassa pois, päin vastoin.
-
Jokin silti vielä tökkii.
Miksi Sarasvatin hiekkaa ei myy enää? Miksi Näkymättömät kädet tuntuu hiipuvan jo?
Pitäisi saada sellaisia steadysellereitä suomalaista albumeista ja sarjakuvaromaaneista, joita kirjakaupassa on aina tarjolla Mausin ja Watchmenin tapaan. Jopa ne uudet isot Muumi-sarjakuvakirjat ovat jääneet yllättävän vähälle huomiolle.
WSOY tekee pirun hyvää työtä. Samoin Arktinen Banaani. Voimia työhön.
-
Sarjakuva kun nyt kumminkin on 99%sesti viihdettä, eikä se kulutuksen ala ole nähdäkseni mitenkään kuolemassa pois, päin vastoin.
Mutta samalla ollaan menossa yhä enemmän siihen suuntaan että informaation (johon lasketaan myös sarjakuvat) pitää olla ilmaista. Pitäs vaan olla kuulemma suosittu. Kaikki tekijät eivät varmasti voi olla lukijoiden anteliaisuuden varassa eläviä megastaroja, ja kaikkiin töihin ei edes tarvitse saada ketään suosittua. Niin kauan kun eläminen maksaa, on suuntaus tekijän kannalta vähän ankea, varsinkin kun yritykset yrittävät taistella muutosta vastaan huonontamalla tekijöiden oikeuksia entisestään.
Miksi Sarasvatin hiekkaa ei myy enää? Miksi Näkymättömät kädet tuntuu hiipuvan jo?
Pitäisi saada sellaisia steadysellereitä suomalaista albumeista ja sarjakuvaromaaneista, joita kirjakaupassa on aina tarjolla Mausin ja Watchmenin tapaan. Jopa ne uudet isot Muumi-sarjakuvakirjat ovat jääneet yllättävän vähälle huomiolle.
Ehkä se on se nykysuuntaus, ihmisten aivot ovat jo mukana informaatiotulvassa, kaikki tapahtuu heti ja vuoden vanhaa ei muista kukaan. Onhan se kirjoissa vähän sama, ei riitä että on suosittu, pitää olla todella suosittu että kirja löytyisi kirjakaupasta vielä hetken päästä.
-
Mä en haluaisi sanoa tätä, mutta mitä hiton eroa sillä saako sen luettua ilmaiseksi vai ei Suomen mittakaavassa, jossa kaikki merkittävimmät sarjikset pystyy lukemaan ILMAISEKSI kirjastosta? Näin ajateltunahan kirjastot ovat yksi merkittävä riistäjä suomalaisten sarjakuvapiirtäjien kukkarosta, kun jokainen, joka lukee teoksen, ei maksa pennin hyrrää lukukokemuksestaan.
Ongelmana on enemmänkin hedonistinen käyttökulttuuri kuin se, että myykö teos vai ei. Se, ettei lukijoilla ole mitään kiintymystä teokseen ennen, jälkeen tai edes lukiessa, on naurettavaa edes olettaa, että Suomessa viihteen tuottaminen olisi mitenkään kannattavaa taloudellisesti. Ellei sitten ryhdy Tuksuksi.
-
Timo: Puhutko nyt siis sellaisesta UG:stä, mitä hyvällä tuurilla löytää jostain paikallisesta tapahtumasta?
En UG:sta vaan ihan mainstream-sarjakuvaromaaneista, jotka ovat kirjakaupalle ihan yhtä UG:ta tai alternativea kuin mikä tahansa muu taideromaani. Mitä nyt NY Timesin tms lehtien listoilla on. No ehkä sarjakuvan volyymi on kokonaisuudessaan pienempi, mutta silti.
Suomen mittakaavassa, jossa kaikki merkittävimmät sarjikset pystyy lukemaan ILMAISEKSI kirjastosta? Näin ajateltunahan kirjastot ovat yksi merkittävä riistäjä suomalaisten sarjakuvapiirtäjien kukkarosta,
Ei ne ole ilmaisia, eikä ketään riistetä. Kirjastoja rahoitetaan verovaroin ja kirjastot maksavat kirjoistaan käypää rahaa. Kirjastoapurahoja myös jaellaan.
Timo
-
Ei ne ole ilmaisia, eikä ketään riistetä. Kirjastoja rahoitetaan verovaroin ja kirjastot maksavat kirjoistaan käypää rahaa. Kirjastoapurahoja myös jaellaan.
Timo
Mikä nyt ei ollut suuria satasia nähnyt. Vai saako sadasta lainaajasta samanlaisia lukemia, mitä sadan kirjan ostajasta?
-
Alppareilla nyt kai harvemmin muutenkaan saadaan kovin isoja tuloja, ellei niitä oikeasti julkaista ympäri maailmaa ja myydä oikeasti paljon eikä muutamaa sataa. Suomessa ei taida ainakaan olla kovin kummoisia summia, vai miten on?
Ihannehan olisi että tekijä saisi rahaa tekemisestä, mutta se ei pitkien juttujen kanssa useinkaan toteudu.
-
Tämä on hyvin kiinnostava ja tärkeä keskustelu! Kiitos osallistujille.
Voisitko Emppu hieman täsmentää ilmaisuasi? On vaikeata saada virkkeistäsi ja ajatuksistasi selvää.
-
Miksi Näkymättömät kädet tuntuu hiipuvan jo?
Ainakaan viime viikonlopun kirjamessujen perusteella ei ole vielä hiipumassa. Toivottavasti tästä saataisiin sellainen kotimainen teos, joka on aina saatavilla ja jota menee tasaisesti. Finlandia-palkinto avittaisi asiaa mukavasti.
-
Alppareilla nyt kai harvemmin muutenkaan saadaan kovin isoja tuloja, ellei niitä oikeasti julkaista ympäri maailmaa ja myydä oikeasti paljon eikä muutamaa sataa. Suomessa ei taida ainakaan olla kovin kummoisia summia, vai miten on?
Ihannehan olisi että tekijä saisi rahaa tekemisestä, mutta se ei pitkien juttujen kanssa useinkaan toteudu.
Eikö se jossain parin sadan hujakoilla pyörinyt. Tietenkin pitkällä aikavälillä kirjastojen rahat saattaa olla kannattavaa bisnestä, mutta kuka tahansa ekonomisti sanoisi, kuinka yhteiskunnallisesti kannattamatonta räpiköintiä tuollainen on. Tietenkin, olenhan täysi riistokapitalisti, ja koskaan ymmärtänyt sitä, miksi sarjakuvia ei voida laittaa toimimaan samalla tavalla, mitä leffoja tai pelejä (luodaan kysyntää ja sitten vasta pukataan markkinoille). On se kumma kun jenkkilässä tuntuu toimivan tuollainen, vaikka sielläkin nettisarjakuvien taloudelliset tukijat pystytään laskemaan satasissa.
-
Tämä on hyvin kiinnostava ja tärkeä keskustelu! Kiitos osallistujille.
Voisitko Emppu hieman täsmentää ilmaisuasi? On vaikeata saada virkkeistäsi ja ajatuksistasi selvää.
Mä voisin kirjoittaa helposti romaanin kulttuurin hedonistisesta kulutuksesta, mutta pääasiassa tarkoitin sitä, että pitää luoda lojaaleja kuluttajia sen sijaan, että arvuutellaan, mikä voisi myydä. Ylipäätänsä tää näkyy tosi huolestuttavasti jopa ruokakulttuurissa, miten jokaiseen markettiin on tullut oma jenkkihylly täynnä jenkkibrändejä ("Because, duh, everyone KNOWS Skittles. What the fuck this other colorful shit is even?!")
Sarjakuvan osalta tämä on sinänsä surullista, vaikka mä en pidäkään suomalaisesta sarjakuvasta; suomessa kuitenkin tehdään suhteellisen paljon sellaista sarjakuvaa, jotka tarinansa osalta laadukkaita. Se, että kuluttajat eivät innostu ostamaan näitä tai ettei Suomeen ole profiloitunut mitään selkeää ykkösmyyntiartikkelia, voidaan tietenkin pohtia tekijöiden ja kustannustoimittajien osuutta, mutta enemmän osoittelisin sormella markkinointia ja, ehkä sitä tärkeintä, eli jakelukanavien saamattomuutta kustantajariippumattomista syistä. Oi kyllä, se Suomalainen.
-
Sarjakuvan osalta tämä on sinänsä surullista, vaikka mä en pidäkään suomalaisesta sarjakuvasta; suomessa kuitenkin tehdään suhteellisen paljon sellaista sarjakuvaa, jotka tarinansa osalta laadukkaita. Se, että kuluttajat eivät innostu ostamaan näitä tai ettei Suomeen ole profiloitunut mitään selkeää ykkösmyyntiartikkelia, voidaan tietenkin pohtia tekijöiden ja kustannustoimittajien osuutta, mutta enemmän osoittelisin sormella markkinointia ja, ehkä sitä tärkeintä, eli jakelukanavien saamattomuutta kustantajariippumattomista syistä. Oi kyllä, se Suomalainen.
jakelumenetelmissä on toki rutkasti parantamisen varaa, mutta isoin syy on se että sarjakuvakin on kaupallista toimintaa.
Laatu ja myynti ovat usein synonyymejakin mutta taattua se ei ole.
Se mitä on tarjolla myy, jos sitä ei ole se ei myy.
Jokaisen suomalaisen, akateemisen, info tai kivijalkamyymälän idea on myydä ei hankkia kaikkea kymmentä kappaletta varastoon jos vaikka hyvä löydettäisiinkin. Jokaiseen kirjastoon hommataan verovaroin kirjoja näennäisen ilmaiseksi mutta verovarat eivät ole taikarahaa jota jaetaan rajatta.
Olisiko joka kirjastossa kaikkia kotimaisia ja täydet setit ulkomaista käännettyä ja kääntämätöntä sarjakuvaa jos olisi budjettia? varmaan olisi.
Mutta toiveajattelun ja reaalimaailman välillä on kumma kyllä ero.
internet ja digitaalinen jakelu toki helpottavat monen pienen julkaisijan näkyvyyttä mutta syövät leipää.
Se muu ympäröivä maailma kun toimii sen markkinatalouden ehdoilla.
Toivon että näkymättömät kädet lyö läpi ja jää kestohitiksi ja alkaa oikeasti muuttaa sarjakuvan näkyvyyttä.
ja tapaa jolla sarjakuvaan suhtaudutaan niin sisäpiireissä kuin ulkokehien tuolla puolenkin.
Jos otetaan sarjakuvapiirien ulkopuolinen maailma huomioon niin siellä se(sarjakuva) on yhä tässä maassa aku ankkaa joku voi tietää siilin, viivin & wagnerin tai fingerporin.
Siinä koko sarjakuva noin lyhyesti.
Muutamia terveitä merkkejä on ilmassa mutten enää jaksa innostua niistä näin varhaisessa vaiheessa.
läpilyönti on keskimäärin se kahdesta kolmeen vuotta minimissään(on muutama poikkeustapaus jotka vahvistavat säännön) mutta se on kvartaalimaailmalle iäisyys ja mahdottomuus pyörittää tappiota.
-
jakelumenetelmissä on toki rutkasti parantamisen varaa, mutta isoin syy on se että sarjakuvakin on kaupallista toimintaa.
Laatu ja myynti ovat usein synonyymejakin mutta taattua se ei ole.
Se mitä on tarjolla myy, jos sitä ei ole se ei myy.
Jokaisen suomalaisen, akateemisen, info tai kivijalkamyymälän idea on myydä ei hankkia kaikkea kymmentä kappaletta varastoon jos vaikka hyvä löydettäisiinkin. Jokaiseen kirjastoon hommataan verovaroin kirjoja näennäisen ilmaiseksi mutta verovarat eivät ole taikarahaa jota jaetaan rajatta.
Olisiko joka kirjastossa kaikkia kotimaisia ja täydet setit ulkomaista käännettyä ja kääntämätöntä sarjakuvaa jos olisi budjettia? varmaan olisi.
Mutta toiveajattelun ja reaalimaailman välillä on kumma kyllä ero.
Tarkoitin nyt kulttuurillisesta näkökulmasta laadukasta, Suomessa nyt on hieman riskaabelia tuottaa puhdasta hömppää (vaikkakin se tuntuu olevan perinteisten televisiokanavien ainoa säännöllisesti seurattua viihdettä). Useimmiten kalliimman tarinankerronnan (elokuvat nyt hienona esimerkkinä sarjakuvan rinnalla) on todella henkilökohtaisista lähtökohdista tehtyjä, jos ei ole silleen kirjasovitelma. Ja se on hieman kaksiteräinen miekka noin kaupalliselta kannalta, joka suosii viihdettä. Siihen mun mielestä auttaisi kaupallisemmin/lukijan kannalta ajattelevat kustannustoimittajat, mutta onko sellaisia, tiedä sitten. Elokuvissa se osaa välillä toimia, osaltansa sen takia, että kehitysprosessiin osallistuu enemmän kuin yksi ihminen (ellei sitten ole Kaurismäki, mutta Kaurismäki nyt onkin jääräpää). Toisaaltaan kyllä Suomessa uusista tekijöistä on kehittymässä mukavia tekijöitä toimimaan enemmän kuluttajien ehdoilla, vaikka eivät täällä ehkä pyörisikään.
-
Mikä nyt ei ollut suuria satasia nähnyt. Vai saako sadasta lainaajasta samanlaisia lukemia, mitä sadan kirjan ostajasta?
Ei ne köyhät lainaajat olis niitä kuitenkaan ostaneet. Eikä haluamiaan kirjoja kukaan pysty kaikkia mitenkään ostamaan. Tärkeintä on että tässä on kuitenkin joku sopimus josta heruu edes jotain rahaa tekijöillekin. Tämä keskustelu on käyty ennenkin. En mene tähän enää.
Timo
-
Tarkoitin nyt kulttuurillisesta näkökulmasta laadukasta, Suomessa nyt on hieman riskaabelia tuottaa puhdasta hömppää (vaikkakin se tuntuu olevan perinteisten televisiokanavien ainoa säännöllisesti seurattua viihdettä). Useimmiten kalliimman tarinankerronnan (elokuvat nyt hienona esimerkkinä sarjakuvan rinnalla) on todella henkilökohtaisista lähtökohdista tehtyjä, jos ei ole silleen kirjasovitelma. Ja se on hieman kaksiteräinen miekka noin kaupalliselta kannalta, joka suosii viihdettä. Siihen mun mielestä auttaisi kaupallisemmin/lukijan kannalta ajattelevat kustannustoimittajat, mutta onko sellaisia, tiedä sitten.
ihan loppuun totean että eipä kovin montaa ole, mutta tuota.... luitko mitä kirjoitin?
On niitä joille kaupallinen =hömppää BBtissejäjaläppääPumPumPamPam ja sitten on erikseen se Taide.
Näin ajattelevia ei voi auttaa, niistä kun saa saman kun ihmisestäkin.
On viihdettä, taidettä ja molemmissa on ihan liikaa hömppää niin valtavirrassa kuin UGssa.
Ja en puhu niistä tai kaikkien yhteensulautuiman promillesta jolla on mitään ansioita vaan ihan kaupallisista laiesta..
Kysyntää ei synny tyhjästä silloin kun itse tuote on Maslown tarvehierarkian ulkopuolella eikä vaikuta suoraan suvunjatkoon johtavan toiminnan harrastamiseen.
On oltava tarjonta ensin.
Suomalaisen sarjakuvan tulevaisuuden voi yrittää rakentaa nykyjärjestelmän varaan ja toivoa ettei mikään poliittinen taho kajota kirjastomäärärahoihin ja kulttuuritukiin.
Tai sitten ihan reilusti kaupallistamaan kenttää.
Oikeaa palkkaa oikeasta työstä.
-
Pelit, elokuvat ja kirjat ovat saavuttaneet tietyn lakipisteen, jossa kasvua ei enää oikein ole.
Onko sulla tämän tueksi jotin oikeaa dataakin vai kuulostiko vaan raflaavalta?
Sarjakuvan kustantaminen on markkinarako.
Tämä on varmaan kanssa tuolta raflaavuusosastolta eikes jeh?
Moni kustantaja on varmaan täysin samaa mieltä. Rako eli ns. kankkulan kaivo.
-
ihan loppuun totean että eipä kovin montaa ole, mutta tuota.... luitko mitä kirjoitin?
On niitä joille kaupallinen =hömppää BBtissejäjaläppääPumPumPamPam ja sitten on erikseen se Taide.
Näin ajattelevia ei voi auttaa, niistä kun saa saman kun ihmisestäkin.
On viihdettä, taidettä ja molemmissa on ihan liikaa hömppää niin valtavirrassa kuin UGssa.
Ja en puhu niistä tai kaikkien yhteensulautuiman promillesta jolla on mitään ansioita vaan ihan kaupallisista laiesta..
Kysyntää ei synny tyhjästä silloin kun itse tuote on Maslown tarvehierarkian ulkopuolella eikä vaikuta suoraan sukujatkoon johtavan toiminnan harrastamiseen.
On oltava tarjonta ensin.
Suomalaisen sarjakuvan tulevaisuuden voi yrittää rakentaa nykyjärjestelmän varaan ja toivoa ettei mikään poliittinen taho kajota kirjastomäärärahoihin ja kulttuuritukiin.
Tai sitten ihan reilusti kaupallistamaan kenttää.
Oikeaa palkkaa oikeasta työstä.
Mä puhuisin enemmän korkeakulttuurisarjakuvasta, mikä sinänsä on hieman vaikeammin omaksuttavaa piirien ulkopuolisena, ja viihteestä sellaisena, mikä on helpompitajuisempaa. Molempia on huonoja, hyviä kuin keskinkertaisia. Kuitenkin kestävän kulttuurin tuottaminen vaatii sitä, että alituisesti tähdätään tekemään itse työt tarkoitushakuisesti ja päämäärällisesti, mikä itsestään pitäisi nostaa kynnystä puhtaan kertakäyttökukttuurin tuottamiseen. Ei se tietenkään laadukasta viihdettä uhkaisi.
Kuitenkin yksi keskeinen ongelma tuntuu alituisesti nousevan, kun näistä asioista keskustellaan; miksi sarjakuvia ostetaan niin vähän ja miksi se on aliarvostetumpaa kuin televisio tai kirjallisuus, ja miksi tällä alalla ei liiku paljon rahaa. Selkeä ongelma tuntuu olevan se, että ei ole uusia ostajia, vaan samoista kilpaillaan keskenään kuin aktiivisesti yritettäisiin kammeta uusia lukijoita mukaan. Hömpän tai how do you say it in Finnish, some sort of gateway comics, uusille lukijoille, selkeästi kohdennetuille markkinoille olisi tietenkin yksi keino tällaisia hommata, mutta se tarvitsis sitten kohdemarkkinointia, sarjakuvan lukijaystävällisyyden natsittamista sisällön kustannuksella ja niin pois päin. Eli ehkä enemmän kertakäyttöisempää sarjakuvaa, mitä olisi järkevä tehdä. Ei se tietenkään tarkoita, etteikö parastansa voi antaa, mutta helvetisti se kyllä sitten tarvitsee intohimoa alaa, teemaa, aihetta kohtaan.
Kulttuuriin nyt ei hirveästi kysyntä-tarjonta-suhde pelannut. Japanilaiset tekivät pelin, missä kieritetään helvetin palloa, ja tadaa, se loi tarjontaa hyvänä tuotteena. Sama pätee moneen muuhun; hyvin tekemällä, hyvin kehittämällä, luodaan kuluttajakunta, joka ostaa. Veikkaisin Petteri Tikkasen Kanerva-sarjalla olevan tällainen kuluttajakunta, pieni sellainen, mutta onpahan kumminkin.
Onhan sitten henkilöihannointi asia erikseen, mutta tällä alalla yksi merkittävä asia luomaan tarvetta. Tunnen ihmisiä, jotka ostaa Wiredinkin vain sen takia, Ellis on päässyt motkottamaan siihen jotakin. Samoin kuin niitä, jotka ostaneet levyn sen takia, että joku lempitekijä piirtänyt kannet. Minulla on perkele Rob Zombien käsikirjoittamat sarjakuvat vain sen takia, että se on ne käsikirjoittanut.
Irrationaalisiahan nämä tarpeet ovat ja vaikeaa ennakoida, miten myydä asioita, mutta hyvillä tuotteilla ja panostuksellahan näitä luodaan. Ongelmana on tietoisuuteen tuominen kuin se, että tuotteessa sinänsä olisi vikaa. Siihen kaikella pelottavalla markkinointistrategiajargonilla päästään, mutta kun se vain vaatii pirusti sellaista työtä, joka on pitkäkestoista ja jatkuvaa.
Ja ota huomioon, että todella harvat suomalaiset viihdeteokset tulevat mitenkään ilman toimeen valtion tukea; peliteollisuudella on Tekes ja elokuvilla Avekit sun muut. Tietenkin se nostaa kysymyksen, miksi vitussa täällä pitää mitään tehdä, mutta siihen vastaisin kyllä, että puhtaasta raivosta ja intohimosta asioista kuin asioita tässä maassa syntyy. Toivottavasti se jokusen elättää omin voimin ja osaamisin, eihän me kaikki voida olla ammattilasia, vaikka kuinka tahdottaisiinkin.
-
Onko sulla tämän tueksi jotin oikeaa dataakin vai kuulostiko vaan raflaavalta?
itse arvaisin että on raflaavan trendikästä.
Tai sitten lurker muistelee yli vuoden takaista arviota että nousu laskee vuoteen 2015 mennessä (http://venturebeat.com/2010/05/25/video-game-industry-to-hit-70-billion-by-2015-but-growth-will-slow/)
saavutettuaan...köh köh ..70,1 miljardin dollarin dollarin rajan.
jotta ei jää epäselväksi tämä on vain 51,6 miljardia euroa.
Suomen valtion budjetiksi 2012 arvioidaan ilman nettolainanottoa 43,5 miljardia euroa joten selvästikin raja tulee vastaan.
New York Timesin tuoreemman jutun mukaan tosin peliala jatkaa tasaista kasvuaan (http://bits.blogs.nytimes.com/2011/07/05/video-game-industry-continues-major-growth-gartner-says/)
Kirjapuolella itketään kun vieläkin pitää myydä vanhoja Pottereita ja kaiken maailman dan browneja.
Tuo meni kyllä raflaavuuden puolelle.
Minussa asuu lauma terrierejä jotka tykkää repiä.
Elokuva ja pelit ottavat kirjoja enemmän osumaa piratismista mutta aika kivasti tuntuvat kaikki klenkkaavan eteenpäin.
Tosin ottaen huomioon e-kirjat niin kyllähän tämä kirjapuolella ajankohtaiseksi tulee tämäkin puoli.
Sarjakuvan kustantaminen on kaupallista toimintaa jolla on kulttuurinen pohja. Jotta sarjakuvaa luettaisiin ja tehtäisiin pitää olla jonkinlainen historia MUILLAKIN kuin tekijöillä ja HC-faneilla (sen ironia että sanoo tämän sarjakuvafoorumilla riemastuttaa itseäkin).
Taannoin olin (ei, en edes yritä väittää että vaan poikani takia) Turun kirjastossa nuorille*köh* tarkoitetussa sarjismiitissä jossa Petri Hiltunen puhui omista töistään ja kokemuksistaan.
Se miten sekä kirjastovirkailijan ja muutaman paikalla olleen silmät levisivät epäuskosta kun Hiltunen kertoi elättävänsä itsensä piirtämällä kertoo kaiken.
ja sama pätee sarjakuvakustantamiseen.
Itse nostan hattua kaikille pienkustantajista niihin isoimpiin jotka ylipäätään tätä rulettia pelaavat. Vierestäkatsovana välistä ihailen miten venäläisen ruletin säännöillä homma oikein eteneekään.
Empun kommentti sisältää monta osuvaa kipupistettä joista osuvin on markkinoitten koko.
Erään sarjakuvatutun kanssa oli männä päivänä keskustelu tästä ourobos-efektistä, miksi jokin myy miksi ei.
Suomenkieleen on pesiytynyt mukavuusaluuena tunnettu kummajainen jossa samat piirit ruokkivat toistensa ihqutuksia(meni oikein menihän?) minkä kerkeävät.
Siinä ei ole mitään outoa tai kummaa, ihmiset ajautuvat omiin heimoihinsa aina, sarjakuvaheimo on eittämättä mukavimpia ja hauskimpia joita on. Ainoa mutta on että heimon ulkopuolella on valtava joukko väkeä jotka kyllä voisivat olla osa potentiaalia mutta kun meille pitäisi rakentaa ensin sarjakuvakulttuuri.
TuontiAnkka toki on joka parturikampaamossa ja odotushuoneessa mutta kuka ensimmäisenä iskee rahansa likoon ja pistää pystyyn sarjakuvajulkaisun (minulle on vakuutettu että lehti se vasta kuollut formaatti onkin) jota kautta monen eri lajityypin sarjakuvaa saisi huokeasti ympäri maata,niin että syntyisi uusia kuluttajakuntia?
Vaikka työt jakaisi isonkin sakin kesken ja tekisi miten halvalla ja saisi vielä tuetkin rumba on sen verta iso että oksat pois ja puolet naapurinkin metsästä.
Etuna olisi että saataisiin lisää ammattilaisia, puoliammattilaisia ja niiksi haluavia. Ja potentiaalisesti suurempi yleisö, joka vaatii useamman vuoden pohjatyön ja lanseerauksen.
Ja sen että uskaltaa itsekin mennä sinne oman pienen laatikkonsa ulkopuolelle. Empun ehdotus että tekee niin hyvän laatikon että kaikki haluaa sinne on toinen vaihtoehto, mutta oli japanilaisilla pelit joissa pallot pyörii niin sehän lupsakkaa, ei minun juttuni. Ainoat japanilaiset pallot joista on ollut mitään iloa on hankittu erinäisille naisystäville.
Haavekuvana mihin päästä tällä metodilla on toinen esimerkki: sarjisfestareilla Warren Pleece selitti kuinka teki omakustannelehteä veljensä kanssa ja aina välillä rahoitti omakustanteensa tekemällä töitä isoille sarjiskustantamoille piirtäjänä.
Tilanne josta hyötyvät niin lukijat tekijät kuin kustantamotkin
Epäilen kyllä vankasti tarjonneeni useammallekin madolle aterian ennen moisen ihmeen varsinaista yleistymistä Suomen sarjakuvakentällä.
Mutuna raflaten kehtaan väittää että vaikka enin osa kvaakin lukijoista toki tietää Fogelbergin luomuksen valtaosalle suomalaisia Pekka puupää on ELOKUVAhahmo, mikäli tunnistavat hahmon.
Pienissä piireissä kaikki ovat hifistejä ja voivat jakaa tekijän uran kausiin, vaiheisiin, tekniikkoihin, joskus jopa sen perusteella että ovat itse olleet paikalla, mutta jotenkin sitä toivoisi parempaa sille taidemuodolle jota rakastaa.
Periksi ei silti anneta, itse vaan ennemmin menen tappelemaan tajuten että suhdeluku on 12:1 vastaan ja turpaan tulee ihan tasan mutta sitten vaan noustaan kuin luottaen että mystisesti kaikki on hyvin.
ei saa käsittää väärin, toivon kotimaiselle sarjakuvalle kaikkea hyvää vaikka minulla sen kanssa usein ongelmia onkin.
Joka kerta kun sanon että sarjakuva tarvitsee enemmän markkinointia ja kaupallisuutta nousee varmasti monen niskakarvat pystyyn.
hikipajoja en kaipaa enkä väärinymmärretyjen taiteilijoiden ghettoja vaan paljon sarjakuvaa, ihan joka tyylillä ja lajityypillä, lapsista vanhuksiin molemmille sukupuolille yhdessä ja erikseen. Niin että se on saatvailla ja että sen tekijät saavat siitä korvauksen.
-
Väitän, että suomalaisen sarjakuvan tulevaisuus on ulkomailla.
On järjetöntä rajata kohderyhmäkseen 0,08% maailman väestöstä, jotka kaiken lisäksi lukevat lähestulkoon vain Aku Ankkaa.
Suomi elättää pari tekijää, mutta kymmenet muut lahjakkaatkin tekijät enemmän tai vähemmän kituuttavat, hakevat apurahoja ja jos eivät niitä saa, työmarkkinatukea tai toimeentulotukea.
Kansainvälistymisestä on tullut 2000-luvulla jopa jonkinlainen buumi, mutta tulokset ovat olleet pikemmin taiteellisia kuin taloudellisia. Julkaisuohjelmat ovat myös painottuneet ns. kokeelliseen nykysarjakuvaan, jolla ei välttämättä pystytä tavoittamaankaan suuria yleisöjä. (Kristian Huitula 2010: https://publications.theseus.fi/handle/10024/16169)
Tästä nousee esiin kysymyksiä:
Mitä kanavaa/kanavia pitkin riittävän suuria kansainvälisiä yleisöjä voisi saada?
Mistä maista niitä voi saada? Voiko saada ylipäätään?
Kuinka moni ulkomailla haluaa lukea vinksahtanutta vaihtoehtosarjakuvaa ja maksaa siitä?
Entä jos tehdään epä-vinksahtanutta, yltiö-kaupallista valtavirtasarjakuvaa, riittääkö kuitenkaan iskupotentiaali, kun vastassa ovat kovat kansainväliset nimet?
Kirjat: Kuka niitä enää lukee?
Sanomalehdet: Rosa väittää, että sanomalehtiä ei enää lue edes lasten vanhemmat. Tavoittaa kuitenkin 2,2 miljardia ihmistä joka päivä ja vuodesta 2006 vuoteen 2010 levikit eivät ole tippuneet juuri ollenkaan.
Internet: Miten muuttaa homma rahaksi? Tavoittaa kuitenkin 1,9 miljardia ihmistä joka päivä.
Mobiili: Pikkuruutu, suurennuslasi pitää olla takataskussa. On kuitenkin lähes jokaisella, kohta myös kehittyvissä maissa.
Tablet: Näytön koko riittää, mutta Amerikassakin vasta 7%:lla on se, tosin määrä kaksinkertaistui vain 4 kuukaudessa.
-
....kirjastot ovat yksi merkittävä riistäjä suomalaisten sarjakuvapiirtäjien kukkarosta, kun jokainen, joka lukee teoksen, ei maksa pennin hyrrää lukukokemuksestaan.
Jokainen veronmaksaja maksaa kyllä monta pennin hyrrää lukukokemuksestaan. Kirjastot ovat osa suomalaisen yhteiskunnan tulontasausjärjestelmää. Kirjallisuus, ja sitä kautta sivistys, kuuluu kaikille, ei vain hyvätuloisille.
Kirjastot ovat tehneet sarjakuvan eteen valtavasti työtä. Hassua, että joku voi ajatella näin...
-
Jokainen veronmaksaja maksaa kyllä monta pennin hyrrää lukukokemuksestaan. Kirjastot ovat osa suomalaisen yhteiskunnan tulontasausjärjestelmää. Kirjallisuus, ja sitä kautta sivistys, kuuluu kaikille, ei vain hyvätuloisille.
Kirjastot ovat tehneet sarjakuvan eteen valtavasti työtä. Hassua, että joku voi ajatella näin...
Jännä että kirjastoista ajatellaan yleisesti näin ylevästi ja hyväksyvästi vaikka käytännössä touhu lähentelee moraalisen hyväksyttävyyden rajoja samalla tapaa kuin joku waretuskin. Kirjasto ostaa kirjaa yhden kappaleen ja lainaa sen tuhannelle. Selkeätä tulonmenetystä kustantajalle laskutavasta riippumatta.
Kaiken huipuksi ihmiset jotka eivät kuunaan ole kirjoja lukeneet, eivätkä lue, joutuvat verovaroin tukemaan näitä laitoksia. Käytännössä maksamaan toisten tarpeet nauttia viihteensä ilmaiseksi.
Ei kyllä mäkin kirjastolaitosta arvostan (vaikken palvelujaan juurikaan käytä).
Katsotaan tilannetta hiukan toiselta kantilta; miksemme verovaroin tukisi myös waretettuja tuotteita? Miksei Teostot sun muut perustaisi torrent-saitteja joiden mainostuloista tekijät saisivat vielä enemmän tuloja? Hmmmh?
-
Kaiken huipuksi ihmiset jotka eivät kuunaan ole kirjoja lukeneet, eivätkä lue, joutuvat verovaroin tukemaan näitä laitoksia.
Onko tämä ironiaa?!?
Ellei, niin kuvaa kyllä hyvin yleisempääkin asennetta kirjoja ja kirjailijoita kohtaan.
Vantaalla omakoti-tontin saanut valmistaloaan rakentava mies kertoo Hesarissa (2.11.2011) näkemyksensä järjestelystä, että eliitin jäsenet saisivat ohittaa tonttijonossa: "Urheilijat ovat tonttinsa ansainneet, mutta en naapuriin mitään kirjailijaa haluaisi näillä perusteilla."
Sitten vielä loppukommentti: "Vaikkei minulla mitään kirjailijoita vastaan olekaan."
-
Kaiken huipuksi ihmiset jotka eivät kuunaan ole kirjoja lukeneet, eivätkä lue, joutuvat verovaroin tukemaan näitä laitoksia. Käytännössä maksamaan toisten tarpeet nauttia viihteensä ilmaiseksi.
"Asiat joita en käytä mutta joihin menee verorahojani"-lista olisi aika pitkä jokaisella. Minusta Tampereelta pohjoiseen ei tarvita minkäänlaista infrastruktuurin ylläpitoa kun en minä sitä käytä...
Ja ilman kirjastoja saatettaisiin hyvinkin olla tilanteessa jossa Suomessa olisi vain Aku Ankka, Viivi&Wagner ja Fingerpori, jos edes noitakaan. Minullakin on hyllyssä esim. yksi Kaltsun albumi joka ei olisi siellä jos en olisi tekijän juttuja aiemmin kirjastosta luetuista julkaisuista lukenut...(mutta minulla on myös aika salliva asenne myös kulttuurituotteiden waretukseen ja Teoston torrent-site ei kuulosta ollenkaan pahalta)
-
Kirjasto ei ole pelkkää viihdettä. Tärkeä paikka. Muut argumentit tulivat jo.
http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/seura/lausunnot?modeyksi=yksi&teksti_id=20898 (http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/seura/lausunnot?modeyksi=yksi&teksti_id=20898)
Timo
-
Sarjakuvan kustantaminen on kaupallista toimintaa jolla on kulttuurinen pohja. Jotta sarjakuvaa luettaisiin ja tehtäisiin pitää olla jonkinlainen historia MUILLAKIN kuin tekijöillä ja HC-faneilla (sen ironia että sanoo tämän sarjakuvafoorumilla riemastuttaa itseäkin).
Mutta miten lukijakuntaa saa lisää? Elokuvilla ei ollut yhtä vaikeaa päästä koko kansan jutuksi, sarjakuvilla taas on pitkä perinne lapsellisena höttönä. Ja asenteet istuvat lujassa. Ehkä se on se että elokuvat miellettiin vähän kuin teatteriksi ja hei se liikkuu, vau, sarjakuva taas on hassu kuvakertomus jossa on liian vähän tekstiä.
Onhan sarjakuva ollut täällä paljon esillä viime vuosina: on ollut taidetta, mangaa ja vanhoja klassikkoja, laadukkaita alppareita joita on arvosteltu Hesarissa, Suomen Kuvalehdessä ja jopa naistenlehdissä.
Jos ei jotakuta sarjakuva kiinnosta, ei hän tartu siihen vaikka lehdessä olisi kuinka kehuttu. Ei ehkä edes lue koko arvostelua. Teinien parissa mangan lukeminen on toisinaan nolouden huippu, vaikka Japanissa on se jättimäinen sarjakuvakulttuuri, josta kaikille löytyy jotain - sitähän täällä toitotettiin mediassa... vaikka julkaisut eivät ole olleet yhtä monipuolisia.
Jos ei nyt mennä kaupallinen vs. taide-keskusteluun (täällähän on jo todettu että ne eivät sulje toisiaan pois ja saattavat mahtua samaan tuotteeseen) niin itse olen kokenut "kaupallisen" helpommaksi, ja tiedän monia muita jotka tekevät myös ns kaupallista... vaikka suomalaisia piirtäjiä aina syytellään siitä että herkät taiteilijat eivät halua myydä sieluaan kaupallisuudelle. Kaupallisuus ei mielestäni sulje pois sitä ettei voisi tehdä sitä mistä tykkää. Liika tuotteistaminen tietysti johtaa Shonen Jump-tautiin.
edit: Ai juu, Empun kierivä pallo ei ehkä sinällään ole täysin verrattavissa sarjakuviin... LocoRoco on yksittäisen pelisarjan konsepti, mutta meillä on ongelmana ei vain yksi sarjakuvagenre vaan sarjakuvat kokonaisuudessaan...
-
Pakko ihmetellä. Oottekohan te Emppu ja Kaltsu, aatelleet ihan loppuun asti tuon kirjaston toiminnan?
Kirjasto on ihan paras tapa saada lukijoita, parempi kuin internet. Ja paitsi että se maksaa tekijöille (no, ainakin sellaisille joita lainataan enemmän, mutta mäkin saan sieltä vuodessa yhteensä suunnilleen saman kuin kustantajalta yhdestä albumista), se on myös tärkeä ostaja. Kotimaisten sarjisalbumien myynnistä varmaan noin 20-35% on täysihintaisia kirjastohankintoja. Lisäksi kirjastot ostaa aina kalleimpaan kirjakauppahintaan ja elättää siten paikkakunnan kirjakauppiasta.
Lisäksi kirjastokorvauksista jaetaan apurahoja joita kannattaa hakea, ne on yleensä ekat apurahat joita aloitteleva tekijä saa. Ja vaikka mulla on koti täynnä kirjoja, oon kirjaston suurkäyttäjä aina kun mahdollisuus on, lainaan kirjastosta keskimäärin 8-14 kirjaa viikossa. Monet jutut ois jääneet tutkimatta ilman kirjastoa.
Kerran olin vuoden työttömänä. Silloin luin koko Lauttasaaren kirjaston, seinästä seinään. Aloitin historiasta, proosasta ja elämäkerroista ja lopetin harrastuksiin ja matkakirjoihin. Kyllä kirjasto on hyvä
:-)
Kivi
-
Voi jeesus miten tyhmiä mielipiteitä... Jokainen vähänkään järkeä käyttävä tiedostaa miten tärkeitä kirjastot ovat varsinkin pienille kustantajille. Itse tuskin olisin lainkaan kiinnostunut sarjakuvista ilman kirjastoja, enkä saanut tietää niistä vähemmän tunnetuista tekijöistä. Köyhempi jossain pienessä pitäjässä ei voisi päästä missään määrin käsiksi kulttuuriin ellei kirjastoja olisi. Ja lainaukset eivät ole ilmaisia vaan niistä maksetaan myös korvauksia, puhumattakaan siitä, että pienten kustantajien tuotteille kirjastot ovat suuri ostaja. Waretus puolestaan ei tuo korvauksia kenellekään, paitsi mainosmuodossa piraattipalvelimien omistajille.
Kirjastot ovat parasta mitä tässä maassa on kaikille tarjolla.
-
Kotimaisen sarjakuvan arvostuksessa on saavutettu jälleen yksin virstanpylväs.
Tänä vuonna WSOY on ilmoittanut kisaan mukaan Ville Tietäväisen sarjakuvaromaanin Näkymättömät kädet.
Nyt raati joutuu pohtimaan, miten se suhtautuu sarjakuvaan ja tietenkin Tietäväisen teokseen.
Säännöt eivät sarjakuvaromaanin ehdokkuutta kiellä. Nyt niissä sanotaan: "Finlandia-palkinto voidaan myöntää ansiokkaalle suomalaiselle romaanille." (HS (http://www.hs.fi/kulttuuri/Sarjakuva+mukaan+Finlandia-kisaan/a1305548228477))
Toivottavasti tuo pylväs ohitetaan, ja Tietäväinen pääsee finaaleihin!
-
Kotimaisten sarjisalbumien myynnistä varmaan noin 20-35% on täysihintaisia kirjastohankintoja. Lisäksi kirjastot ostaa aina kalleimpaan kirjakauppahintaan ja elättää siten paikkakunnan kirjakauppiasta.
Voi olla että asia on joskus ollut noin. Nykyään kirjastot tekevät hankintansa keskitetysti Kirjavälityksen ja BTJ Kirjastopalvelun kautta ja saavat hyvät alennukset. Määrätkään eivät päätä huimaa varsinkaan tuntemattomien tekijöiden kohdalla tarjonnan lisäännyttyä ja määrärahojen pienennyttyä.
-
Niin, jos kaikki (aivan KAIKKI) Suomen kirjastot tilaavat YHTEENSÄ 150 kpl jotakin ei-hittikirjaa eli pienkustannetta niin se on erittäin hyvä tulos.
Menkää nyt kaikki omaan kirjastoonne (niin kauan kun se teillä käytettävissänne on) mukana lista jossa ovat vähintään kaikki Kvaakissa noteeratut sarjakuvaopukset ja VAATIKAA että kunnallisveroillanne hankitaan ne kokoelmiin.
-
Hei arvon puusilmät. Minä tykkää kirjasto. Minä jopa kirjoittaa se tuonne aiemmin:
Ei kyllä mäkin kirjastolaitosta arvostan (vaikken palvelujaan juurikaan käytä).
Pointti oli lähinnä siinä että warettaminen ajaa monessa asiassa saman asian kuin kirjastot ja silti moni kirjastojen rakastaja saarnaa jatkuvasti warettamista vastaan. Moni kertoi ilahtuneena löytäneensä kirjastojen kautta uusia tekijöitä. Muunmuassa minun sarjakuviani. Tuleeko yllätyksenä että minä olen löytänyt warettamalla sellaisia teoksia mitä muuten en olisi löytänyt ja niitä sitten iloissani kirjahyllyynikin ostanut?
Olisiko aivan mahdoton ajatus että pikkuhiljaa hyväksyttäisiin väistämätön (ihmiset kopioivat teoksia toisiltaan samoin perustein kuin lainaavat niitä kirjastoista), waretetuimpia tuotteita tuettaisiin samalla tavalla kuin lainatuimpia kirjoja kirjastossa ja internetistä saatavat mainostulot kapsahtaisivatkin piraattipalvelimien sijasta Teostoille ja muille tekijöiden edunvalvojille?
Itse ainakin tekijänä ilahtuisin kun minun rahojani ei käytettäisi (täysin turhaan) piratismin vastaiseen taisteluun.
-
Voin sen verran täydentää keskustelua kirjastoista että minun myynneistäni n.30% - 50% tulee kirjastoilta, 30% kivijalkamyymälöistä, 10% kavereilta, tutuilta ja sukulaisilta, 5% festareilta ja 5% nettikauppojen kautta. Myynti toki kaikkiaan on pientä, n.500kpl hujakoilla. Ei sillä elä mutta harrastustoimintana se menettelee.
Koska kirjakauppoihin saa kirjan esille vain maksamalla rahaa (n.600 euroa alvien kanssa täydestä setistä), on kirjastojen kautta saatu näkyvyys ja promootio melkoisen korvaamaton. Ilmeisesti ollut joskus paremminkin, mutta hyvä näinkin. Lisäksi olen huomannut helmetin kautta että teoksiani myös todella lainataan, uusimmasta alpusta on (viestin kirjoitushetkellä) jokaikinen kopio lainassa.
Lisäksi sanaston lainauskorvausjärjestelmä maksaa rahaa myös sarjakuva-albumien lainauskerroista (olettaen että on kirjoittanut tarinan itse). Okei, summat ei ole suuria mutta tämä yhdistettynä sarjakuvantekijät ry:ltä saatuihin apurahoihin (ainoa taho joka on minulle ikinä mitään apurahoja myöntänyt) koen ettei minua todellakaan kuseteta ainakaan kirjastojen tahoilta.
Toistaiseksi toivon asian olevan mieluummin niin että joku näkee vaivaa kävelläkseen kirjastoon, lainaa kappaleen, viimeistään eräpäivän motivoimana vielä lukeekin sen, ja palauttaa muiden luettavaksi, kuin että joku netin puuduttama peikko lataa p*skalla resolla talletetun torrentin, plärää sen kerran läpi puolisilmällä (kun kovolla on 3000 muuta waretiedostoa odottamassa) ja unohtaa sen koneelleen loppuiäkseen.
Jos joku kätevä virtuaalilainaussysteemi saadaan joskus vaikka ipadille ja siitä tulee korvaus tekijälle, niin ei kai siinä mitään. Waretussysteemi on kaukana siitä, tosin ei sureta minua koska sarjani eivät ole nörteille niin tunnettuja että kukaan niitä vaivautuisi skannaamaan ja levittämään.
-
Niin, jos kaikki (aivan KAIKKI) Suomen kirjastot tilaavat YHTEENSÄ 150 kpl jotakin ei-hittikirjaa eli pienkustannetta niin se on erittäin hyvä tulos.
Ollaanpas sitä optimistisia. Pienkustanteelle 50 kpl on nykyään aika normaali määrä. :(
-
Olisiko aivan mahdoton ajatus että pikkuhiljaa hyväksyttäisiin väistämätön (ihmiset kopioivat teoksia toisiltaan samoin perustein kuin lainaavat niitä kirjastoista), waretetuimpia tuotteita tuettaisiin samalla tavalla kuin lainatuimpia kirjoja kirjastossa ja internetistä saatavat mainostulot kapsahtaisivatkin piraattipalvelimien sijasta Teostoille ja muille tekijöiden edunvalvojille?
Itse ainakin tekijänä ilahtuisin kun minun rahojani ei käytettäisi (täysin turhaan) piratismin vastaiseen taisteluun.
Joo, kuten sanottu tämä olisi kiinnostava ajatus mitä sietää harkita...sarjakuvia en ole netistä lataillut, musiikkia jonkin verran ja ihan kiitettävästi on myös tullut sellaisia artisteja jotka ovat sittemmin päätyneet fyysistä levyhyllyänikin koristamaan (ja joukko sellaisia jotka pääsisivät jos niiden levyjä löytyisi jostain...)
Teostify pystyyn, voisin maksaa jäsenyydestä.
-
Itse olen suuri kirjastolaitoksen puolestapuhuja ja noita hankintaesityksiäkin on tullut muutamiakin tehtyä.
ongelma on tässä:
Nykyään kirjastot tekevät hankintansa keskitetysti Kirjavälityksen ja BTJ Kirjastopalvelun kautta ja saavat hyvät alennukset. Määrätkään eivät päätä huimaa varsinkaan tuntemattomien tekijöiden kohdalla tarjonnan lisäännyttyä ja määrärahojen pienennyttyä.
lisätyt korostukset ovat se olennainen osuus.
Aura kysyi hyvän kysymyksen miten saada lisää lukijoita. Tähän ei helppoa yksiselitteistä vastausta ole.
Jos olisi yksi universaali kaava , "sarjakuva joka myy/tulee luetuksi aina ja kaikille" niin se olisi todella hienoa, mutta kun se on samaa sarjaa "lause jolla rauhoittaa kanssaihminen hänen tilastaan huolimatta" = sellaista ei ole.
jokainen voi yrittää kaikin addressein yms vaikuttaa ettei määrärahoja ajettaisi kokonaan kulttuurin puolelta alas. Teoriassa tämä tarkoittaa äänestyskäyttäytymistä, mutta teoria ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa.
Käytännön tasolla hankintapyynnöt ovat aina parempi ratkaisu.
Sarjakuvakauppiaalle vaaankieliasema tulee mitä ottaa myytäväksi koska syödäkin pitää ja silloin vaikuttaa nimen tunnettavuus ja kaupallinen arvo.
Kuten aura totesi kaikki eivät kumminkaan osta, edes lainaa, jos eivät tunne tekijän tuotantoa ennestään tai aihe ole mitä etsii.
kaikkia sarjakuva ei ikinä kiinnosta kuten ei kaikkia kiinnosta elokuvat, kirjat tai pelitkään.
Mutta laajentamalla sitä mitä aihepiirejä, mitä teemoja on tarjolla ostajakunta potentiaalisesti kasvaa niitä kirjastolaitoksia myöten. Myyjän kannalta tietenkin kapenee tuotemäärän kasvaessa, mutta ei kuluttajan.
Tällöin markkinoille tulisi vähän kerrassaan uusia tekijöitä jotka eivät seuraavilla kerroilla ole aivan uppo-outoja.
kuulostaa helpolta niin kauan kun se ei ole sinun yrityksesi. Kaikki ovat alkuun tuntemattomia tekijöitä, mutta monellako on kanttia laittaa oman firman varoja kiinni kerta toisensa jälkeen ja omaa aikaa?
On helpompaa pysyä niissä varmoissa nakeissa, niissä tuotteissa jotka toteuttavat kustannuspuolella sitä mistä puhuin siteeratessa Warren Pleecea: ne riskit ja uuden lanseeraukset rahoitetaan sillä myyvällä bulkilla.
Jos hyvin käy saa omat pois tai jopa joskus voitolle, mutta ei kai kukaan oleta että nämä tahot kiinnittävät vielä omat kotinsa yms. ottaakseen lainaa julkaistakseen lisää ja saadakseen sarjakuvalle lisää lukijoita?
Toivottavasti Näkymättömät kädet pärjää Finlandiassa erinomaisesti. Itsenäisesti omilla aivoillaan ajatteleville formaatti(kirja, sarjakuva, elokuva, peli) on toissijaista mutta laajemmalle kansanosalle ja sen ennakkokäsityksille moinen ravistelu tekisi hyvää.
Timo Kähkösen vieti sisältää paljon asiaa ja selkeämmin esitettynä kuin itse nyt pystyn.
Kokeellista nykysarjakuvaa tarvitaan mutta kokeellinen nykysarjakuva ja kansallissidonnainen huumori tuskin ovat isoimmat valttimme kansainvälisillä markkinoilla.
Musiikin ja niiden pelien kohdalla tähän on pystytty sarjakuvalla olisi myös ihan mahdollisuudet, mutta itse en siihen nykyeväillä usko.
-
Kivi, onhan toi riistokapitalistin kuvakulmasta ajateltuna, mutta eihän se tarkoita, että minulla olisi täyttä kspasiteettia olla sellainen (tai halua), ja kuluttajana olen todella tyytyväinen kirjastoon. :B
Enemmän naurattaa näiden suurien kaupunkien persnettopiraatit; kirjastoissa on hyllymetreittäin kaikkea, mutta silti pitää itkeä, kun jotain ei ole ja imuttaa se. En mä sano, että oisin poikkeus, kyllä mäkin imuttelen telsusarjoja, jos ei niitä saa omalta alueelta ostettua, mutta se kai sitten oon vain mää. Torrentit on kuitenkin naurettavan kämänen käyttöliittymä johonkin Steamiin tai Spotifyin verrattuna, ja siitä faktasta ei pääse yli eikä ympäri, vaikka kuinka potkisi ilmaa ja itkis.
Vesa ja Miha; eikö se vittu ole juuri surullista, että suurin ostaja on kirjasto, eikä kuluttajat? Jälleen, kysykää keltä tahansa rahan päälle ymmärtävältä, miten kannattamatonta räpiköintiä näin taloudelliselta aspektilta on. Se, miten välttämätöntä se kulttuurin puolesta on, on oma asiansa.
Aura ja Curtvile:
Toinen esimerkki pelien maailmasta; ne jakautuvat hc- ja kasuaalipeleihin. Naisten, etenkin vanhempien, osuus kasuaalipeleissä on merkittävä. Kiitoksia niinkin paskan firman kuin Zyngan. Ite tällä hetkellä alalla vituttaa kasuaalipelien tilanne sen takia, kun itse ymmärtää viehätyksen, mutta yritä selittää sitä hc-nörtille samalla muistuttaen, että kyllä minä niitä oikeita pelejäkin olen pelannut.
Se, että sarjakuvaa on esillä naisten lehdissä, ei tarkoita, että ne naiset ottaisivat ja lukisivat niitä. Kirjastotätikö se sanoi Näkymättömien käsien-ketjussa, miten Timo Mäkelän albumeita osaavat kysellä vanhemmat naiset. Suoraan sanottuna, en ihmettele tätä laisinkaan ja sitten vituttaa, kun saa kuulla selän takaa, miten näitä töitä munattomiksi pitää kutsua elämäntapataitelijoiden suista.
Sen takia suunnitteluun kannattaisi panostaa, toimittamiseen kannattaa panostaa, sarjakuvan itsensä tuotteistamiseen kannattaisi panostaa, koska silloin on tehty voitava, että sarjakuva on kans kaupallisesti ajateltu läpi. Se, että profiloidaan muutenkin kuin "mangusteille" tai "fanipojille" tuotteita, pitäisi sanella myös ehdot sille, miten ja keille sarjakuvaa tyrkytetään ja sitten voimme heittää kädet ylös ja itkeä yhdessä, että sarjakuva ei vaan ota tuulta siipiensä alle suuremmalle yleisölle. Sitä ennen se itkeminen on turhaa.
-
Joo, kuten sanottu tämä olisi kiinnostava ajatus mitä sietää harkita...sarjakuvia en ole netistä lataillut, musiikkia jonkin verran ja ihan kiitettävästi on myös tullut sellaisia artisteja jotka ovat sittemmin päätyneet fyysistä levyhyllyänikin koristamaan (ja joukko sellaisia jotka pääsisivät jos niiden levyjä löytyisi jostain...)
Teostify pystyyn, voisin maksaa jäsenyydestä.
Kaltsun ja hdc:n viesteihin viitaten kirjaston ja warettamisen erosta kuitenkin sen verran että kirjastosta lainataan ja jokaisesta lainasta saadaan korvausta, warettamalla saadaan omaksi ilman korvausta tekijälle eikä tarvetta uudelleenhankinnalle useimmiten ole ellei omatunto kolkuta. Sama ero on myös Spotifyn ja warettamisen välillä: Spotifyssa "lainaat" kappaleen kertakuunneltavaksi ilmaiseksi, vaikkakin hyvin rajoitetuissa määrin, tekijät saavat korvauksen Spotifylta, joka kerää rahat mainostuloista yms. tai vaihtoehtoisesti maksat kuukausimaksun rajattomaan kuunteluun kuukauden ajaksi mutta jos tahdot kappaleen ihan ikiomaksesi, ostat sen.
Kyllä muuttuvat ajat kannattaa tietysti huomioida ja kehittää kanavia sisällöntuottajan ja kuluttajan välille, kuitenkin siten että sisällöntuottajat saavat siitä leipänsä.
-
Kyllä muuttuvat ajat kannattaa tietysti huomioida ja kehittää kanavia sisällöntuottajan ja kuluttajan välille, kuitenkin siten että sisällöntuottajat saavat siitä leipänsä.
Levitys tulee vastaan jossain määrin; nyt digiala oirilee, pitäisikö pistää samaan koriin vai moneen. Videon puolella enemmän näkyvissä, mutta sarjakuvassa kriittisempi, kun Comixology ei mitä tahansa tunnu ottavan, ja innokkaita viritelmiä löytyy läjäpäin. Tietyssä mielessä markkinnoinnin kannalta paras olisi kustantajakeskeinen myynti, jos kustannustoiminta on selkeästi profiloitunut. Spotifyn tapainen touhu olisi kätevää, mutta pikkasen kohtalokasta näillä harrastelijamäärillä.
-
Voi olla että asia on joskus ollut noin. Nykyään kirjastot tekevät hankintansa keskitetysti Kirjavälityksen ja BTJ Kirjastopalvelun kautta ja saavat hyvät alennukset. Määrätkään eivät päätä huimaa varsinkaan tuntemattomien tekijöiden kohdalla tarjonnan lisäännyttyä ja määrärahojen pienennyttyä.
Hmm. Mä olen käsittänyt että tuo keskitetty ostaminen on nimenomaan sitä menneisyyttä ja Kirjavälityksen+BTJ:n rooli on koko ajan vähenemässä kun kirjastot joutuvat määrärahojen vähetessä tekemään enemmän itsenäisiä ratkaisuja. Mutta ei se 150 albumin ostaminen kirjastoihin mikään mahdottomuus oo, mun albumieni osalta se on käsittääkseni nykyään tippunut tuohon entisen parhaimmillaan 300-400 (!!!!) kirjastokappaleen myynnin jälkeen.
Kaltsu, puusilmä tai ei, luin kommentistasi että sun nähdäkses kirjasto ei maksa tekijöille rahaa? Mä sain tänä vuonna kirjaston lainauskorvauksia muistaakseni 800 euroa, ei siis apurahaa vaan lainausmääriin perustuvia korvauksia mun yhteensä 78 kirjastani. Se on ihan kivaa rahaa. Piraateilta en oo saanut penniäkään, enkä usko saavanikaan (haastan teidät todistamaan että oon väärässä: käykää klikkaamassa kotisivullani PayPal Donate -nappia vaikkapa $5 edestä, kunhan saan sen toimimaan).
:-)
Kivi
-
Lainauskorvausjärjestelmästä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12152.0.html) on Kvaakissa keskusteltu.
-
Eikä kukaan lukenu sitä mun linkkiä?
http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/seura/lausunnot?modeyksi=yksi&teksti_id=20898
Kohta 2. Ongelma
Tekijänoikeuslaki sekä kansainväliset tekijänoikeussopimukset eivät vastaa tietoyhteiskunnan vaatimuksia. Säädökset eivät ota huomioon kirjastojen erityistä, yhteiskunnallisesti merkittävää roolia tietoaineiston järjestämisessä, tallettamisessa ja välittämisessä.
Tällä hetkellä kuluttaja ei osta e-kirjaa samassa mielessä kuin painettuja kirjoja. Hän ostaa pikemminkin käyttöoikeuksia, jotka pätevät usein vain tietyllä laitteella tai tietyssä käyttöympäristössä. Näin tekevät myös e-kirjoja ja -lehtiä kokoelmiinsa hankkivat kirjastot: aineistojen käyttölisenssit uusitaan vuosittain, eikä esimerkiksi e-kirjan kaukolainaaminen tai varmuuskopioiminen pitkäaikaissäilytyksen tarpeisiin ole useinkaan sallittua. Nykyteknologioiden keinoin voidaan rajoittaa sellaisiakin e-muotoisen aineiston käyttötapoja, joihin olemme paperijulkaisujen maailmassa tottuneet. Hankittua e-kirjaa ei voi esimerkiksi lahjoittaa kaverille tai myydä eteenpäin. E-kirjojen suojausmekanismit haittaavat rehellistä käyttäjää pikemminkin kuin rikollista. Kirjastojen mahdollisuudet hankkia kotimaista e-kirjallisuutta kokoelmiinsa ovat toistaiseksi liian vähäiset.
Lisää sieltä.
-
Vesa ja Miha; eikö se vittu ole juuri surullista, että suurin ostaja on kirjasto, eikä kuluttajat? Jälleen, kysykää keltä tahansa rahan päälle ymmärtävältä, miten kannattamatonta räpiköintiä näin taloudelliselta aspektilta on. Se, miten välttämätöntä se kulttuurin puolesta on, on oma asiansa.
Jos tämä olisi ainoa keinoni elannon hankkimiseen niin ripustaisin varmaan narua kaulahan, mutta koska se on harrastus niin ei hirveästi sureta, kunhan saa omat pois niin hyvä. Surullista olisi se, jos kirjastot lopettaisivat ostot kokonaan. Itseasiassa olisin ihan tyytyväinen vaikka kirjasto olisi AINOA ostaja, kuitenkin tietäisin että teoksia luettaisiin, ja se on se tärkein asia.
-
Jos tämä olisi ainoa keinoni elannon hankkimiseen niin ripustaisin varmaan narua kaulahan, mutta koska se on harrastus niin ei hirveästi sureta, kunhan saa omat pois niin hyvä. Surullista olisi se, jos kirjastot lopettaisivat ostot kokonaan. Itseasiassa olisin ihan tyytyväinen vaikka kirjasto olisi AINOA ostaja, kuitenkin tietäisin että teoksia luettaisiin, ja se on se tärkein asia.
Tämä on tällä hetkellä ja varmaan ensi vuonnakin ainoa keinoni elannon hankkimiseen eikä harmita yhtään.
Kivi
-
Itseasiassa olisin ihan tyytyväinen vaikka kirjasto olisi AINOA ostaja, kuitenkin tietäisin että teoksia luettaisiin, ja se on se tärkein asia.
Silloin ei kuluttajakapitalismia toteudu ja joku suurempi, kuluttajista riippumaton taho olisi määräämässä, miten asiat kehittyvät kuin yksittäiset tekijät panostuksellaan. Se vaikuttaa aika negatiivisesti kulttuuriin, ellei ole jo vaikuttanut. Sama kohtalo olisi myös toisessa ääripäässä, luodaan paskaa ja hyvää ilman mitään varsinaisia tuloja, mikä on persnettopiraattien hedonistinen kulutustapa. Molemmat ovat mun mielestä raivostuttavan typeriä ja lyhytnäköisiä suuntauksia sekä kulttuurin luomisen ja kuluttamisen puolesta.
-
...kirjaston ja warettamisen erosta...
Noita erojahan mä just olisinkin tasoittamassa. Moneenko kertaan mun pitää sama asia selittää? Luuletko että kirjastot ovat jokin rahantekolaitos ja kaikki nuo lainauskorvaukset ilmestyvät kirjastoille ja tekijöille tyhjästä? Ei, vaan meidän verovaroista (ja mistä ne kirjastot nyt tukia saavatkaan) ne maksetaan.
Samoilla vero- ja tukisenteillä voisimme hyvin maksaa waretuskorvauksia. Mikä tässä konseptissa on niin vaikea ymmärtää?
Tekijänoikeuisjärjestöjen ylläpitämillä torrent-saiteillakin (tai mitä hyvänsä ne olisivatkaan, pääasia että ykköset ja nollat liikkuvat) ajoin nimenomaan Spotifyn kaltaista palvelua takaa. Mainosrahat ja muut maksut enimmäkseen tekijöiden taskuun sen sijaan että taistellaan tuulimyllyjä vastaan. Oikeesti kuka ihme kuvittelee voivansa estää käyttäjien välisen dataliikenteen tuhoamatta samalla koko nykyistä tietoliikenneinfrastruktuuria?
(Vastaus: Tekijänoikeusjärjestöt)
PS: Warettamalla ei saa omaksi kuin kasan bittejä kovalevylle. Meitsistä aika heikko korvike fyysisestä tuotteesta.
-
Suomalaisen sarjakuvan tulevaisuudesta on eksytty nyt hiukkasen sivuraiteille.
Tämä tulevaisuus ei nyt taida olla kiinni waretustekijänoikeuskorvauksista (joka on kai nyt sitten hienompi nimi sille kasettiverolle)...
-
Tämä on tällä hetkellä ja varmaan ensi vuonnakin ainoa keinoni elannon hankkimiseen eikä harmita yhtään.
Kivi
Jos tulee toimeen niin ei varmasti harmita! Minulla taitaa mennä kuitenkin vielä vähän enemmän aikaa ennenkuin pääsen siihen pisteeseen. Tosin tämä taitaa mennä jo vähän sivuraiteille.
-
En nyt osaa tästä järkevästi vastata muuhunkaan ketjuun, joten joku siirtäkööt tarvittaessa.
Noita erojahan mä just olisinkin tasoittamassa. Moneenko kertaan mun pitää sama asia selittää? Luuletko että kirjastot ovat jokin rahantekolaitos ja kaikki nuo lainauskorvaukset ilmestyvät kirjastoille ja tekijöille tyhjästä? Ei, vaan meidän verovaroista (ja mistä ne kirjastot nyt tukia saavatkaan) ne maksetaan.
Samoilla vero- ja tukisenteillä voisimme hyvin maksaa waretuskorvauksia. Mikä tässä konseptissa on niin vaikea ymmärtää?
Tekijänoikeuisjärjestöjen ylläpitämillä torrent-saiteillakin (tai mitä hyvänsä ne olisivatkaan, pääasia että ykköset ja nollat liikkuvat) ajoin nimenomaan Spotifyn kaltaista palvelua takaa. Mainosrahat ja muut maksut enimmäkseen tekijöiden taskuun sen sijaan että taistellaan tuulimyllyjä vastaan. Oikeesti kuka ihme kuvittelee voivansa estää käyttäjien välisen dataliikenteen tuhoamatta samalla koko nykyistä tietoliikenneinfrastruktuuria?
(Vastaus: Tekijänoikeusjärjestöt)
PS: Warettamalla ei saa omaksi kuin kasan bittejä kovalevylle. Meitsistä aika heikko korvike fyysisestä tuotteesta.
No enhän minä vastustanutkaan Spotifyn kaltaisten järjestelmien kehittämistä missään, oikeastaan tainnut vastustaa edellisessä viestissäni juuri mitään, vaan pointti oli juuri siinä että jakelu- ja korvausmuotoja ajateltaessa on ymmärrettävä kirjaston ja waretuksen ero. Jos jokainen kirjastokävijä saisi teoksen tai Spotifyn kuuntelija kappaleen omakseen ilmaiseksi, täytyisi kirjasto/waretuskorvauksen olla melko suuri ennenkuin hommassa olisi sisällöntuottajan kannalta järkeä. Samaa mieltä olen että fyysinen tuote on pelkkiä bittejä kivempi omistaa. Mutta varsin yleinen ja yhä yleistyvä omistusmuoto kuitenkin eikä suurella osalla bittien omistajista ole enää suurta tarvetta maksaa tuotteen hintaa saadakseen vain fyysisen kappaleen näppeihinsä.
-
Kaltsu, puusilmä tai ei, luin kommentistasi että sun nähdäkses kirjasto ei maksa tekijöille rahaa?
Ei vaan käytin kirjastojen näennäiseen arvosteluun samaa logiikkaa kuin waretuksen vastustajat warettamisen arvosteluun. Jokainen lainattu kirja on käytännössä yksi ostamaton kirja ja selkeätä tulonmenoa. Eikös se näin mene?
Emmä sillä että fiksuinkaan ansaintamalli internetissä muuttaisi nykyisiä kuvioita paljoakaan. Luetuimmat tekijät saisivat hiukan enemmän rahaa ja pienemmät ehkä jotain roposia. Uusia lukijoita saattaisi löytyä muutama mutta uskoisin että paras ja yksinkertaisin tapa tienata (pitkiäkin) sarjakuvia tekemällä lienee edelleen se että tekee tarpeeksi hyvää. Tai myyvää, ihan miten sen nyt haluaa ajatella. Mikäli tuntuu että Suomen markkinat ei riitä, tekee vieraille kielille.
Jännä että Tietäväinen on nostettu tässä keskustelussa esiin useampaankin otteeseen. Kirjoitin vuonna 2004 tähän samaiseen säikeeseen näin:
Sarjakuvan arvostus on tasaisessa nousussa koko ajan ja sitä myötä itseään ja yleisöään kunnioittavien tekijöiden määrä varmasti kasvaa. Muutama kunnianhimoinen ja taitava kaveri kun pelmahtaapi jostain esiin ni muidenki rima väistämättä nousee ja sarjakuvan hyökyaalto suomalaisten kirjahyllyyn Sinuhen ja Tuntemattoman väliin on vain ajan kysymys.
Vaikkei Näkymättömät Kädet välttämättä vielä jokaisen mummon ja vaarin ostoslistalle eksy niin kyllähän suunta lienee jälleen piirun verran oikeammalla. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa.
-
Jokainen lainattu kirja on käytännössä yksi ostamaton kirja ja selkeätä tulonmenoa. Eikös se näin mene?
Ei kukaan voi osataa kaikkia kirjoja joita haluaa lukea. Mulla on jatkuvasti lainassa 5-20 kirjaa ja silti mun hyllyt pursuaa ostettuja kirjoja. Jos ostaisin kaiken mitä haluan lukea, menisin totaaliseen perikatoon. Kiitos että on kirjastoja.
yksinkertaisin tapa tienata (pitkiäkin) sarjakuvia tekemällä lienee edelleen se että tekee tarpeeksi hyvää. Tai myyvää, [...]
Jännä että Tietäväinen on nostettu tässä keskustelussa esiin useampaankin otteeseen.
Enpä usko, että Tietäväinen ajatteli ryhtyvänsä tekemään jotain mikä myy, vaan sitä minkä koki tärkeäksi tuoda esille. Eikä tämäkään teos ole syntynyt ilman apurahoja ja tukea. Eipä olisi sitäkään nyt ihmeteltävänä.
Ei olisi ilman tukea eri järjestöiltä ja yhteiskunnallisilta tahoilta täällä pahemmin elokuvia, kirjoja, musiikkia, taidetta, urheilua, eikä hitto vie maatalouttakaan.
Timo
-
Enpä usko, että Tietäväinen ajatteli ryhtyvänsä tekemään jotain mikä myy, vaan sitä minkä koki tärkeäksi tuoda esille.
Ei viisas ihminen kuten Tietäväinen (jo nimestään päätelleen) ryhdy 5 vuoden ponnisteluun ja 216 sivun suurtyöhön tavoitteenaan saada se läpi 0,08%:n Aku Ankka -kansalle. Ei millään.
"Siksi se on aktiivisesti etsinyt sarjakuvalle toista tai useampaa kustantajaa ulkomailta yhteispainatuksen toivossa."
"Angoulêmen perusteella Tietäväisen albumi kiinnostaa kustantajia. Vielä ei kuitenkaan sopimuksia ole syntynyt."
(http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/odotettu-uutuus-tasta-on-kyse-nakymattomat-kadet-poimivat-hedelmamme-ja-rakentavat-ydinvoimalamme)
Yritin jo aamulla herättää keskustelua, että suomalaisen sarjakuvan tulevaisuus on ulkomailla, mutta eihän sellaista ajatusta kukaan noteeraa suomalaisessa sarjakuvaskenessä: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,640.msg352809.html#msg352809
-
Jos jokainen kirjastokävijä saisi teoksen tai Spotifyn kuuntelija kappaleen omakseen ilmaiseksi, täytyisi kirjasto/waretuskorvauksen olla melko suuri ennenkuin hommassa olisi sisällöntuottajan kannalta järkeä.
Kirjaston CD:t ja DVD:t on helppo kopioida tai ripata koneelle. Kirjojenkaan skannaamisessa ei oo niin iso homma kuin aluksi luulisi. Veikkaan kuitenki että tällainen omistamisen muoto on hyvin harvoille mitenkään relevanttia ja argumenttisi jonkin asian ilmaiseksi saamisesta on minusta heikoilla kantimilla.
Ei kukaan voi osataa kaikkia kirjoja joita haluaa lukea. Mulla on jatkuvasti lainassa 5-20 kirjaa ja silti mun hyllyt pursuaa ostettuja kirjoja. Jos ostaisin kaiken mitä haluan lukea, menisin totaaliseen perikatoon. Kiitos että on kirjastoja.
Puolustelen usein täsmälleen samoin sanoin warettamistani.
-
Aura kysyi hyvän kysymyksen miten saada lisää lukijoita. Tähän ei helppoa yksiselitteistä vastausta ole.
Jos olisi yksi universaali kaava , "sarjakuva joka myy/tulee luetuksi aina ja kaikille" niin se olisi todella hienoa, mutta kun se on samaa sarjaa "lause jolla rauhoittaa kanssaihminen hänen tilastaan huolimatta" = sellaista ei ole.
Se, että sarjakuvaa on esillä naisten lehdissä, ei tarkoita, että ne naiset ottaisivat ja lukisivat niitä.
Ei tarkoita, ja se juuri oli se tarkoittamani ongelma. Tietoa on annettu ja tehty selväksi että aikuinenkin voi lukea. Mutta vaikka kaikkiin uppoavaa yksittäistä sarjakuvaa ei ole mahdollista tehdä, monelle on esteenä että se ylipäätään on sarjakuva.
Syy jättää elämänkerrallinen sarjakuva lukematta on helpommin "minua ei kiinnosta sarjakuva" kuin "minua eivät kiinnosta elämänkerrat." Jos joku ei halua katsoa romanttista elokuvaa, syy siihen on todennäköisemmin se etteivät romanssit kiinnosta, kuin se, että se on elokuva.
Mutta kuten Curtvile mainitsi, kaikki eivät lue kirjojakaan koska ne ovat kirjoja, eivätkä kaikki pelaa tai katso elokuvia. Sillekään ei voi mitään että suuri osa jengistä on aina sitä osastoa, joka ei lue mitään ja raivoaa että loisivalta maataloudelta ja kulttuurilta pitää ottaa tuet pois.
Yritin jo aamulla herättää keskustelua, että suomalaisen sarjakuvan tulevaisuus on ulkomailla, mutta eihän sellaista ajatusta kukaan noteeraa suomalaisessa sarjakuvaskenessä: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,640.msg352809.html#msg352809
Mutta meneekö se sitten helposti siihen että pitää vain kerätä kaikki sarjakuvanörtit ympäri maailmaa, koska ihmisiä ei kiinnosta sarjakuva? Maailmalla ei sarjakuva taida myöskään menestyä, mutta marginaalisia kuluttajia on vain niin paljon enemmän. Ulkomaiset sopimukset taitavat olla vielä pahempia kuin kotoiset (jotka ovat siihen suuntaan menossa), toinen vaihtoehto on tietysti se nettisarjisten teko ja oman oheistuoteputiikin perustaminen. Jotkuthan tosissaan ehdottavat että luova ala pitää siirtää harrastelijatasolle, ja oma vika jos ei ole tarpeeksi hyvä ja menesty.
-
Yritin jo aamulla herättää keskustelua, että suomalaisen sarjakuvan tulevaisuus on ulkomailla, mutta eihän sellaista ajatusta kukaan noteeraa suomalaisessa sarjakuvaskenessä: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,640.msg352809.html#msg352809
Kyllä noteeraa, eivät vaan jaksaneet vastata. Vastaan kuitenkin Kähkösen kysymyksiin omien kokemuksieni pohjalta:
Mitä kanavaa/kanavia pitkin riittävän suuria kansainvälisiä yleisöjä voisi saada?
Comicspace, deviantart, flight comics forum ja nettiblogit sekä kontaktit festareilla. Itse sain kustantajan nettikirjastoon jenkeistä comicspacen ansiosta. Rahaa jokaisesta ostetusta kappaleesta irtosi muutama sentti, yhteensä tuli 50 euroa.
Mistä maista niitä voi saada? Voiko saada ylipäätään?
Julkaisijat on vaikeita saada sekä suomessa että ulkomailla, ja sellaisen saaminen vaikeutuu joka vuosi. Olen kuullut että ranskassa ulkomaisten artistien töistä tehdään kuulemma vain 1000-2000kpl painosmääriä ja julkaisupalkkio on suunnilleen muutaman tonnin luokkaa. Jenkeissä on joku julkaisija, mutta siellä on myynti mennyt jyrkästi alaspäin viime vuosina sen verran, että ainakaan top shelfillä eivät tällä hetkellä ota uusia nimiä. Mikään ei estä kuitenkaan luomasta kontakteja. Eihän sitä koskaan tiedä.
Entä jos tehdään epä-vinksahtanutta, yltiö-kaupallista valtavirtasarjakuvaa, riittääkö kuitenkaan iskupotentiaali, kun vastassa ovat kovat kansainväliset nimet?
Ei riitä. Moisen teko ei yleensä kaupallisessa mielessä kannata, koska pelit ja elokuvat kiinnostavat vuosi vuodelta enemmän sitä yleisöä, joka hakee puhtaasti viihdettä. Jopa mangankin myynti on syöksynyt jenkeissä alas. Nyrkkisääntönä useimmilla julkaisijoilla viihdesarjakuvan suhteen on se, että "ellet ole jo menestys kotimaassasi niin älä tule tuhlaamaan meidän aikaamme".
Strippisarjakuva voi olla kuitenkin toinen asia, puhun nyt etupäässä pitkästä, albumimuotoisen viihdesarjan myyntikokemuksista.
Internet: Miten muuttaa homma rahaksi? Tavoittaa kuitenkin 1,9 miljardia ihmistä joka päivä.
Ei kai siihen formulaa ole. Pääsääntöisesti nettisarjakuvien tekijät jenkeissä elävät tällä hetkellä kuitenkin oheiskrääsällä. Minä laitoin kerran paypal-napin sarjisblogiini, ja ihan hyvin siitä tippui rahaa, mutta ei niin että sillä eläisi.
Minusta koko kysymys "Kuinka avataan markkinat suomalaiselle sarjakuvalle" on jo nykypäivänä turha, sillä ei sarjakuvia kannata lähteä tekemään enää nykyään rahan takia. Maailma on muuttunut, ja nopean rahan tahkojat tekevät pääasiassa mobiili/iOS tai selainpelejä.
Tämä on minusta vain hyvä asia, koska minusta sarjakuvalle - viihdesarjakuvallekin - tekee vain hyvää jos tekijän ensisijainen päämäärä on muu kuin katteen luominen.
Siksi myös suomalaisen vaihtoehtosarjakuvan "nousu" on piristävä ilmiö havaita, ja ehkä onkin varmaan paras ja ainoa mahdollinen kehitys mitä voidaan odottaa. Suomalaiset vaihtoehtosarjat kun tarjoavat nimenomaan sellaisia kokemuksia mitä leffat ja pelit eivät yleensä tee.
Tämä on vain henk.koht näkemys; saa sitä olla eri mieltä, eikä yrittänyttä laiteta. Strippisarjalla nyt kai olisi käytännössä jotain mahdollisuuksia.
-
Ei tarkoita, ja se juuri oli se tarkoittamani ongelma. Tietoa on annettu ja tehty selväksi että aikuinenkin voi lukea. Mutta vaikka kaikkiin uppoavaa yksittäistä sarjakuvaa ei ole mahdollista tehdä, monelle on esteenä että se ylipäätään on sarjakuva.
Syy jättää elämänkerrallinen sarjakuva lukematta on helpommin "minua ei kiinnosta sarjakuva" kuin "minua eivät kiinnosta elämänkerrat." Jos joku ei halua katsoa romanttista elokuvaa, syy siihen on todennäköisemmin se etteivät romanssit kiinnosta, kuin se, että se on elokuva.
Niin, syy ei satu olemaan laisinkaan olemaan siinä sisällössä, mitä heille tyrkytetään? Ei yhtään? Mistä saisin Suomesta, suomenkielellä Suomeen tai länsimaahan sijoittuvaa, visuaalisesti, sanomaltaan kuin myös maultaan (genrettömyys) tarpeeksi neutraalia viihdesarjakuvaa? Sitäpä sietää miettiä tovi.
-
Niin, syy ei satu olemaan laisinkaan olemaan siinä sisällössä, mitä heille tyrkytetään? Ei yhtään? Kun se useimmiten on poliittisesti ja/tai eettisesti jotenkin värittäytynyttä, raskaslukuista, kun ei oteta perspektiiviä aiheeseen ja jadajada. Mistä saisin Suomesta, suomenkielellä Suomeen tai länsimaahan sijoittuvaa, visuaalisesti tarpeeksi neutraalia draamahupsutusta? Sitäpä sietää miettiä tovi.
Toki syy voi olla myös sisällössä, mutta puhut aivan kuin kaikki promottu sarjakuva olisi raskaslukuista poliittista taidehäröilyä. Kyllä erilaisia juttuja on esitelty niin paljon, että ei kyse voi olla siitä että sisällössä tai piirrostyylissä olisi aina jotain vikaa.
Monet ihmiset menevät paljon helpommin katsomaan animaation leffateatteriin kuin lukevat sarjakuvaromaanin, vaikka molemmat ovat "lapsellisia".
En myöskään tiedä mitä sitten on visuaalisesti tarpeeksi neutraali. Se riippuu katsojasta. Sarjakuvat kun yleensä piirretään, ja ovat pakostikin, no, piirroksia. Ne eivät koskaan ole neutraaleja, vaan joko liian realistisia, taiteellisia, jäykkiä, venyviä, karrikoituja, isosilmäisiä, pienisilmäisiä, jne, aina lukijasta riippuen.
Mutta jos koskaan mistään ei löydä mitään itseä kiinnostavaa, syy ei välttämättä ole pelkästään tarjonnassa. Ja joillekuille todella ongelma on formaatti, ei suinkaan sisältö.
-
Toki syy voi olla myös sisällössä, mutta puhut aivan kuin kaikki promottu sarjakuva olisi raskaslukuista poliittista taidehäröilyä. Kyllä erilaisia juttuja on esitelty niin paljon, että ei kyse voi olla siitä että sisällössä tai piirrostyylissä olisi aina jotain vikaa.
Monet ihmiset menevät paljon helpommin katsomaan animaation leffateatteriin kuin lukevat sarjakuvaromaanin, vaikka molemmat ovat "lapsellisia".
En myöskään tiedä mitä sitten on visuaalisesti tarpeeksi neutraali. Se riippuu katsojasta. Sarjakuvat kun yleensä piirretään, ja ovat pakostikin, no, piirroksia. Ne eivät koskaan ole neutraaleja, vaan joko liian realistisia, taiteellisia, jäykkiä, venyviä, karrikoituja, isosilmäisiä, pienisilmäisiä, jne, aina lukijasta riippuen.
Mutta jos koskaan mistään ei löydä mitään itseä kiinnostavaa, syy ei välttämättä ole pelkästään tarjonnassa. Ja joillekuille todella ongelma on formaatti, ei suinkaan sisältö.
Mutta olemmeko todella kokeilleet kaikkea mahdollista, että voimme heittää kädet ylös sanoaksemme, ettei ne vaan pidä sarjakuvaformaatista? Helvetti, mainstream-sarjikset syövät omaa häntäänsä typerine supersankariuniversumeineen ja sitten ihmetellään isoon ääneen, miksi elokuvat eivät buustaa myyntiä. Suomalainen sarjakuva räpiköi helpossa ymmärrettävässä sarjakuvakerronnassa, kun siihen vitun tarinaan on vuodatettu ämpärikaupalla verta. Tai sitten päinvastoin tai väärin päin tän kunnon taidesarjakuvan osalta. Ja mä en näe yhtään suomalaista tai suomennettua chick-lit-sarjakuvaa tai hömppädraamaa, jota voisin suositella eteenpäin. Pitääkö mun nyt alkaa tekeemään tällaista itse, häh?
No, okei, onhan se tietty määrä ihmisiä, jotka eivät koskaan lue, mutta kyllä mun mielestä voi rauhassa syytellä myös paasaavaa kerrontaa, joka ei ole tuttua vain sarjakuvista, mutta myös suomalaisesta elokuvasta. Kaurismäen jutut ovat oma asiansa, mutta suomalaista hömppää tuntuu olevan elokuvissakin liian vähän. Viimeisin kunnollinen oli Rare Exports. Helppoa siinä viihtyä, kun Takalo raivoaa, miten mun pitäisi tuntea itseni huonoksi ihmiseksi, jos alati kitise naiskuvaa loukkaavista asioista. Tai miten Tikkasen maailma on joku aikakapseli menneisyydestä. Hyviä tekijöitä molemmat, mutta hyvää hömppääkin tarvitaan.
-
(HS (http://www.hs.fi/kulttuuri/Sarjakuva+mukaan+Finlandia-kisaan/a1305548228477))
Jos kävisi niin onnellisesti että Tietäväisen teos voittaisi Finlandian (mikä olisi aika sensaatio) ja jos se myisi Oksasen Puhdistuksen tavoin päälle 100 000 (mikä sekin olisi sensaatio), se voisi nostaa kotimaisen sarjakuvan statusta. Nythän suomalainen sarjakuva on selkeästi marginaalissa, Aku Ankan Taskukirjojen varjossa.
Tällöin voisi muuttua myös se tilanne, että sanomalehti ei olisi enää ainoa isojen yleisöjen saantikanava vaan suoraan albumimuotoon tehty sarjakuva voisi tuoda toimeentulon mahdollistavan yleisön, jopa ilman oheistuotemyyntiä. Tosin pitää muistaa että apurahallahan tämäkin sarjakuva on tehty, eli vaikka tästä tulisikin myyntimenestys, ei se muuttaisi tilannetta että suomalainen sarjakuva syntyy pääasiassa apurahoin/työttömyysturvalla/toimeentulotuella tai sanomalehtilevityksen turvin. Tosin jostakin on aloitettava ja seuraavan albumin tekoon ei tarvita niin paljon apurahaa.
-
Monet ihmiset menevät paljon helpommin katsomaan animaation leffateatteriin kuin lukevat sarjakuvaromaanin, vaikka molemmat ovat "lapsellisia".
Elokuvissa voi käydä seurassa, sarjakuvia luetaan yksin.
On mielenkiintoista nähdä miten Tietäväisen Näkymättömät kädet otetaan vastaan meillä ja muualla. Nyt suomalaisen sarjakuvan menestystarinat ovat kepeätä ja nopeata hauskaa, kurssin soisi kääntyvän myös vakavampien ja pidempien teosten suuntaan.
-
Jos suomalaisen sarjakuvan pitää hakea niitä kansainvälisiä yleisöjä, voiko tehdä suomalaisista, suomalaisille tärkeistä aiheista suomalaiselle yleisölle? Eihän Mämmilääkään ole suunnattu ulkomaille, eikä kai se uppoaisikaan muualle kuin ehkä Ruotsiin. Silti se on suht menestynyt sarjakuva.
Onko Iijoki-sarjaa käännetty muille kielille?
Timo
-
Eikä kukaan lukenu sitä mun linkkiä?
Nyt vasta luin ja kylläpäs olikin mielenkiintoinen kannanotto, kerta kaikkiaan.
Nykyään kirjastojen mahdollisuudet tarjota painettua aineistoa lainaksi on turvattu tekijänoikeuslain poikkeussäännöksellä. Vastaava poikkeus tulee ulottaa myös elektroniseen aineistoon.
Aineistojen saanti laillisesti kirjastojen kautta on paras keino ehkäistä e-kirja-piratismia.
Huraa. Oispa hauska kuulla tekijänoikeusjärjestöjen kanta asiaan.
Pikkuhiljaa pikkuhiljaa.
Mulla on itseasiassa sellainen haave että mun tytär voisi aikuisena kertoa lukevansa sarjakuvia joutumatta tämän johdosta keskustelemaan vaivalloisen tuokion Aku Ankasta tai Karvisesta. Saatan olla toivoton haaveilija mutta on sitä hullumpaakin parissa vuosikymmenessä tapahtunut. On on.
Onko Iijoki-sarjaa käännetty muille kielille?
Vaimon mukaan Päätalon tuotantoa on käännetty ainakin viroksi, amerikaksi ja ruotsiksi. Ei vissiin kuitenkaan Iijoki-sarjaa.
Arto Paasilinnan suosio Ranskassa puolestaan on jotain mikä aina jaksaa ihmetyttää.
-
Jos suomalaisen sarjakuvan pitää hakea niitä kansainvälisiä yleisöjä, voiko tehdä suomalaisista, suomalaisille tärkeistä aiheista suomalaiselle yleisölle? Eihän Mämmilääkään ole suunnattu ulkomaille, eikä kai se uppoaisikaan muualle kuin ehkä Ruotsiin. Silti se on suht menestynyt sarjakuva.
Tuo eka lause on hiukan vaikeasti ymmärrettävä. Tarkoitatko että voiko sellainen sarjakuva menestyä ulkomailla, joka on alunperin suunnattu vahvasti suomalaisille?
-
Tuo eka lause on hiukan vaikeasti ymmärrettävä. Tarkoitatko että voiko sellainen sarjakuva menestyä ulkomailla, joka on alunperin suunnattu vahvasti suomalaisille?
Oletuslähtöisesti ajattelen, että se ei voi iskeä ulkomaalaiseen yleisöön. Aihepiiri, teemat, koko sisältö niin suomalaista, että sitä on muiden hankala ymmärtää täysin. Niin isompia yleisöjä hakiessa, joutuuko nämä pistämään syrjään, hylkäämään jopa?
Timo
-
Eihän Mämmilääkään ole suunnattu ulkomaille, eikä kai se uppoaisikaan muualle kuin ehkä Ruotsiin. Silti se on suht menestynyt sarjakuva.
Mämmilä on tuttu lähes kaikille suomalaisille, mutta käydäänpä läpi asiaa tarkemmin, ettei mitään jää mutu-tuntuman varaan. Vierastan mutua. Arvostan faktoja.
Siis:
Mämmilän tekijä on Tarmo Koivisto (nimim. Tape), joka on syntynyt 1948 Orivedellä. Mämmilän lisäksi Koivisto on piirtänyt vuodesta 1997 lähtien Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen Tää/Pääkaupunki -sarjakuvaa sekä tehnyt lukuisia muita sarjakuvia, kuvituksia ja karikatyyrejä. Näistä uusimpia on lentosotasarjakuva Punainen Kobra (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/isn-upea-sarjakuva-jatkosodasta---viela-ehdit-ostaa/art-1288405124496.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/isn-upea-sarjakuva-jatkosodasta---viela-ehdit-ostaa/art-1288405124496.html)). Koivisto on palkittu mm. Strippi-Lempillä (1989) ja Lempi Grand Prix -palkinnolla (1991) ja hän on saanut Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatun (1978).
Mämmilä kertoo pienestä kyläyhteisöstä ja sen ihmisistä. Sarjakuvan keskeisiä aiheita on ollut vanhan väistyminen, kylämiljöön tuhoutuminen, talouden voimakkaat rakennemuutokset ja vaihtuvat muodit. Sarjakuva on hyvin todentuntuinen. Huumori on perisuomalaista, jopa hämäläistä. Mämmilää on helppo nimittää Suomen lähihistorian peiliksi ja Tarmo Koivistoa sarjakuvan Väinö Linnaksi. Ennen kaikkea Mämmilä on täysipainoinen taideteos, sisällöllisesti ja graafisesti taitava sarjakuva, kiehtova tarina ihmisistä ja elämästä. Lähde: Heikki Jokinen, esipuhe teoksessa Tarmo Koivisto: Mämmilä. Sarjakuvia Suomesta 1976-1982, Otava 1999.
Vuonna 1975 ilmestymisensä aloittanut Mämmilä on yksi suomalaisen sarjakuvan merkkipylväistä. Se on lähes kaikkien suomalaisten tuntema sarjakuva, jota on julkaistu mm. Me-lehdessä, Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, Suomen Kuvalehdessä ja albumeina. Sarjakuvaa ei ole vielä yritettykään kaupata ulkomaille, lukuun ottamatta 70-luvulla tapahtuneita tunnusteluja Ruotsissa Bullsin kautta. Tekijä koki mainitun syndikaatin toiminnan liian määräileväksi ja vetäytyi hankkeesta. Sarjakuvan kansainvälistymisyrityksiä ei ole sen jälkeen tehty eikä sarjakuvalla ole sitoumuksia syndikaatteihin. Materiaalia on valmiina yli 530 värillistä sivua (v. 2007 tiedon mukaan), mikä riittäisi 20 vuoden julkaisuun, jos julkaistaisiin 26 kpl vuodessa, kuten alun perin oli tarkoitettukin. Sarjakuvat toimivat sivun mittaisina kokonaisuuksina, mutta sisältävät myös ajallisen jatkumon. Sarjakuva voisi soveltua ulkomaisille albumimarkkinoille ja aikakauslehtijulkaisuun. Sarja on vahvasti suomalainen ja heijastelee suomalaista mentaliteettia, mikä voi vaikeuttaa ulkomaisten lukijoiden samastumista sarjaan. Sen sijaan sarjan sisältämät kyläyhteisön ja ihmiskohtaloiden kuvaukset ovat universaaleja. Olisi mielenkiintoista nähdä millaista vastakaikua sarja ulkomailla herättää.
-
Oletuslähtöisesti ajattelen, että se ei voi iskeä ulkomaalaiseen yleisöön. Aihepiiri, teemat, koko sisältö niin suomalaista, että sitä on muiden hankala ymmärtää täysin. Niin isompia yleisöjä hakiessa, joutuuko nämä pistämään syrjään, hylkäämään jopa?
Itse ajattelisin niin, että jos meillä on helmi roskakasassa, miksi poimia joukosta roskaa kun voi poimia helmen.
-
Huumori on perisuomalaista, jopa hämäläistä. Mämmilää on helppo nimittää Suomen lähihistorian peiliksi ja Tarmo Koivistoa sarjakuvan Väinö Linnaksi.
Sarjakuvaa ei ole vielä yritettykään kaupata ulkomaille, lukuun ottamatta 70-luvulla tapahtuneita tunnusteluja Ruotsissa Bullsin kautta. Tekijä koki mainitun syndikaatin toiminnan liian määräileväksi ja vetäytyi hankkeesta. Sarjakuvan kansainvälistymisyrityksiä ei ole sen jälkeen tehty
Sarja on vahvasti suomalainen ja heijastelee suomalaista mentaliteettia, mikä voi vaikeuttaa ulkomaisten lukijoiden samastumista sarjaan.
Toisin sanoen, Mämmilä ja Tape eivät ole yrittäneetkään etsiä niitä isompia yleisöjä (kansainvälisiä) vaan kertoa meille suomalaisille meistä jotain.
Timo
-
Itse ajattelisin niin, että jos meillä on helmi roskakasassa, miksi poimia joukosta roskaa kun voi poimia helmen.
Minen nyt ymmärrä vertausta. Kumpi on Mämmilä?
Timo
-
Minen nyt ymmärrä vertausta. Kumpi on Mämmilä?
Heh.
-
Mun mielestä on oletusarvoisesti hieman hassua väittää, että kaikki suomalaisille tehty sarjakuva olisi vain suomalaisille sopivaa. En mä näe, etteikö esmes Tiitu Takalo Kehä menestyisi muualla LGBT-teemansa takia. Kuitenkin otetaan huomioon, että jokainen sukupolvi tuo jotain omaa pöytäänsä ja se, että se näin ollen suomalaisesta kuvakulmasta tehtynä, ei menisi markkinoille, on vain jotenkin naurettava väite. Tai sitten kannattaisi lähtä brändäämään suomalaisuutta näine meriitein. En mie jotenkin usko, että muille olisi mahdotonta ymmärtää suomalaista alkoholikulttuuria jos sitä ei olisi niin lakonisen aneemisesti aina kuvattu.
Ja esmes minä en osaa suhteuttaa itseäni Mämmilään tai tollaisiin, jotka uhkuu perisuomalaisuutta. Ehkä se sitten vain olen minä kansainvälisine kavereineen isommassa kaupungissa tai vain sukupolvellinen asia.
-
Toisin sanoen, Mämmilä ja Tape eivät ole yrittäneetkään etsiä niitä isompia yleisöjä (kansainvälisiä) vaan kertoa meille suomalaisille meistä jotain.
Et ilmeisesti lukenut tekstiäni kokonaan.
-
ja se, että se näin ollen suomalaisesta kuvakulmasta tehtynä, ei menisi markkinoille, on vain jotenkin naurettava väite. Tai sitten kannattaisi lähtä brändäämään suomalaisuutta näine meriitein. En mie jotenkin usko, että muille olisi mahdotonta ymmärtää suomalaista alkoholikulttuuria jos sitä ei olisi niin lakonisen aneemisesti aina kuvattu.
Hyvä. Näin itsekin ajattelen. Pikemminkin kertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista, että koska jokin on tehty suomalaisesta näkökulmasta, vedetään johtopäätös ettei muut sitä ymmärrä eikä se voi mennä läpi muualla. Ajattelevatko amerikkalaisetkin niin, ettei heidän tuotantonsa voi mennä muualla läpi kun se on niin amerikkalaista? Tai japanilaiset? Tai ranskalaiset?
Kuten Emppu sanoo, ongelmana ei ole niinkään suomalaiset teemat ja näkökulma kuin toteutuksen aneemisuus. Mämmilä taas on kaukana aneemisesta.
Minulle ei tulisi mieleenkään lähteä markkinoimaan suomalaista sarjakuvaa ulkomaille ratsastamalla suomalaisuudella. "Parhaat suomalaiset sarjakuvat" voi toimia brändinä Suomeen myytäessä, mutta ulkomaille on turha lähteä korostamaan suomalaisia juuria. Miltä kuulostaa "Parhaat amerikkalaiset sarjakuvat" tai "Parhaat japanilaiset sarjakuvat"? Toki monissa maissa amerikkalaisuuteen liittyy enemmän negatiiviisia mielleyhtymiä kuin suomalaisuuteen, mutta en näe suomalaisuudessa sellaista että se olisi jonkinlainen meriitti ulkomailla. Pikemmin päinvastoin. Suomesta on 2000-luvulla viety lähinnä vinksahtanutta vaihtoehtosarjakuvaa, mikä on luonut vahvan leiman suomalaiselle sarjakuvalle ulkomailla.
-
Hyvä. Näin itsekin ajattelen. Pikemminkin kertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista, että koska jokin on tehty suomalaisesta näkökulmasta, vedetään johtopäätös ettei muut sitä ymmärrä eikä se voi mennä läpi muualla.
Meille on kymmeniä vuosia saarnattu mantraa siitä, kuinka edes Joakim Pirinen ei kiinnosta kuin Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa asuvia, jo tanskalaiset kokevat sen ahdistavana ja siinä läpitunkevan luterilaisuuden vieraana. Samaa mantraa on hoettu Mämmilästä - kuinka iloisten ja lämpimien maiden asukkaat voisivat ymmärtää maata jossa portsarin tehtävä on pitää asiakkaat ulkona?
Samaan aikaan maailma on muuttunut. Suomikin on muuttunut - jopa Oulussa voi keskustella iloisesti terassilla olutta juoden tarvitsematta hävetä syntisyyttään. Mutta maailman suosituin saippuasarja kertoo esimerkiksi Francon ajasta Espanjassa aivan samoin ahdistuksen teemoin, ja englantilaisen taideyliopiston angloafrikkalainen rehtori tunnustaa minulle että Drifting Clouds on yksi maailman parhaita elokuvia. Drifting Clouds - Aki Kaurismäen "Kauas pilvet karkaavat"!? Peribrittiläinen ystäväni Nik katsoo Kaurismäkien tuotantoa boksi kerrallaan ja listaa metrisiä kysymyslistoja siitä, miksi niissä toimitaan niinkuin toimitaan, nauraa yhden sana mittaisille tylyille repliikeille katketakseen. Ja Angoulêmessa nostetaan Ville Rannan ja Aapo Rapin työt loppukilpailuun asti.
Ehkä Kähkösen Timo on oikeassa, ja toivon että on. Mutta jos me emme kutsu sitä suomalaisuudeksi, olisiko "Arktinen melankolia" parempi? Vai lähdetäänkö siitä, että jokaisella on mahdollisuus menestyä myös ilman lokerointia tässä pirstaloituneen mediakentäön ja miljardien nimikkeiden maailmassa?
Kivi
-
Ok. Luonnollisesti toivon olevani aivan väärässä, ja että kaikki mentaliteetiltaan hyvin suomalaiset sarjakuvat menisivät luontevasti myös muualla. Pääponttini oli kuitenkin, että sarjakuvaa luodessa ja suunnitellessa tietty laskelmointi pitää jättää pois. Ei siis niin että "kun Suomessa on niin pienet markkinat, pitää suunnata myös ulkomaille,,, hmmm... mikähän menisi sekä meillä että ulkomailla?"
Ei vaan pitää tehdä minkä itse kokee tärkeäksi.
Timo
-
Ei vaan pitää tehdä minkä itse kokee tärkeäksi.
Eikö kotimaista sarjakuvateosta voisi myös ajatella vain tavallisena (teollisena) tuotteena, joka luodaan vain siksi että sitä myytäisiin mahdollisimman paljon? Kuten vaikkapa Jälkiuunileipä tai The Spice Girls. edit: tai kuten Asterix.
-
Eikö sarjakuvateosta voisi ajatella vain tavallisena (teollisena) tuotteena, joka luodaan vain siksi että sitä myytäisiin mahdollisimman paljon? Kuten vaikkapa Jälkiuunileipä tai The Spice Girls.
Eihän kukaan ole estänyt ketään tekemästä Suomessa sellaista. Tuskin sellaiseen ryhtyvä välittääkään mistään kritiikistä tai "sarjakuvaväen painostuksesta". Tie on auki taivaita myöten. Mielenkiintoista olisi katsoa, kuinka kauan sellaista jaksaa tehdä.
-
Eihän kukaan ole estänyt ketään tekemästä Suomessa sellaista.
Ei tietenkään ole. Miksi olisikaan? Vapaa maa.
-
Pääponttini oli kuitenkin, että sarjakuvaa luodessa ja suunnitellessa tietty laskelmointi pitää jättää pois. Ei siis niin että "kun Suomessa on niin pienet markkinat, pitää suunnata myös ulkomaille,,, hmmm... mikähän menisi sekä meillä että ulkomailla?"
Ei vaan pitää tehdä minkä itse kokee tärkeäksi.
Tämähän olisi tekijän paratiisi, keskittyä vain siihen minkä kokee tärkeäksi. Ja jos sen tekemisen valtio maksaisi, niin mikäs siinä. Mutta emme ole siinä tilanteessa, että jokainen tekijä joka tekee itselleen tärkeää, saisi siihen automaattisesti myös rahoituksen. Jotkut ovat saaneet tuotantoapurahan ja toivottavasti tulevaisuudessa entistä useampi.
Itselläni on ollut unelmana tehdä realistista sarjakuvaa, mutta kun se ei myy, niin en sitä ole voinut tehdä. Teen siis sitä mikä myy, eli halvasti piirrettyä strippiä - ja vieläpä laskelmoiden. Paikallislehdestä kertova sarja sattuu kiinnostamaan paikallislehtiä. Suomessa jo 41 lehteä on ostanut sen ja Norjassa 7, mikä on 3,5% lehdistä. Usassa se tarkoittaisi yli 200 lehteä.
-
Ei vaan pitää tehdä minkä itse kokee tärkeäksi.
tämän pitäisi aina olla se ykkösasia. Tässäkin maassa on niitä jotka menevät massan mukana ja tekevät samaa tauhkaa joka on nähty jo miljoona kertaa eikä kiinnostanut silloinkaan.
mutta Ossi vahvistaa mitä ketjussa on jo sanottu:
Eihän kukaan ole estänyt ketään tekemästä Suomessa sellaista. Tuskin sellaiseen ryhtyvä välittääkään mistään kritiikistä tai "sarjakuvaväen painostuksesta". Tie on auki taivaita myöten. Mielenkiintoista olisi katsoa, kuinka kauan sellaista jaksaa tehdä.
varsinkin loppu. Vertautuu mielestäni silti kustantamis/sarjakuvanmyynnin ongelmiin: edes laatu ei ole ratkaisu tai vastine jo syntyneille opituille malleille siitä mitä sarjakuva voi olla.
en usko että "sarjakuvaväki painostaa" mutta eipä se myyttinen sarjakuvaväki myöskään ole missään välissä tarjonnut muuta kuin tarkat muotit joita seurata.
Kun nipsasee noin kolme sarjakuvantekijää pois on yleisen sarjakuvakenttämme jakauma sama kuin elokuvillamme:
Puskafarsseja
Alkoholidraamaa
Sotaa (eritoten talvi ja jatkosotaa)
ja kerran kaksi vuodessa kirjasovitus.
Noista itseäni kiinnostaa ajoittain se kirjasovitus teoksesta riippuen ja pieni osa sotaa. Kannattaa huomata että puhun vain itsestäni mutta olen aina välillä yrittänyt tarjota kotimaista sarjakuvaa ihmisille joiden kanssa on työ- ja muissa suhteissa.
Vastaanotto ei ole ollut ikinä mitenkään haltioitunutta(tästä otannasta on tosiaan pois muutama kotimainen tekijä) joskin Fingerpori saa kannatusta ja joissain ikä ja sukupuoliryhmissä kiroileva siili.
onhan meillä laaja skaala. huraa.
edit. tähän väliin tuli Timo Kähkösen oivallinen kommentti tämä tosiaan pistää mielen matalaksi:
Itselläni on ollut unelmana tehdä realistista sarjakuvaa, mutta kun se ei myy, niin en sitä ole voinut tehdä. Teen siis sitä mikä myy, eli halvasti piirrettyä strippiä - ja vieläpä laskelmoiden.
niinpä.
-
Ehkä Kähkösen Timo on oikeassa, ja toivon että on. Mutta jos me emme kutsu sitä suomalaisuudeksi, olisiko "Arktinen melankolia" parempi? Vai lähdetäänkö siitä, että jokaisella on mahdollisuus menestyä myös ilman lokerointia tässä pirstaloituneen mediakentäön ja miljardien nimikkeiden maailmassa?
Mieluiten ilman lokerointia. Suomalainen sarjakuva ei ole pelkkää melankoliaa tai huonosti piirrettyä vaihtoehtosarjakuvaa, kuten japanilainenkaan ei ole pelkkää isosilmää, ranskalainen pelkkää pottunokkaa, amerikkalainen pelkkää lihasmassaa.
-
Teen siis sitä mikä myy, eli halvasti piirrettyä strippiä - ja vieläpä laskelmoiden. Paikallislehdestä kertova sarja sattuu kiinnostamaan paikallislehtiä.
Ammattimainen asenne, siis.
-
Mämmilässä ei ole mitään niin vaikeatajuista, etteikö sitä kannattaisi viedä ulkomaille. Ja ihan nimellä Mämmilä.
-
Ei munkaan mielestä pitäisi liikaa miettiä mikä myy ulkomailla. Suomessa on vain aina se Asenne, me olemme huonompia, kaikki muut parempia ja eksoottisempia, jos Suomessa tehdään jotain, se ei voi menestyä.
Hassua kyllä että jopa Japanissa on alettu laskelmoida mikä myy kansainvälisillä markkinoilla nyt kun manga on iso juttu lännessä.
Ulkomaiset sopimukset kyllä mietityttävät. Aika monella tekijällä on ilmeisesti mennyt hermot pahemman kerran, ja Tarmo Koivistokaan ei tykännyt. Välillä vaaditaan älyttömiä muutoksia ja jos julkaisuoikeudet jäävät jonnekin limboon, niitä on pahimmillaan mahdotonta saada pois. Jossain päin tekijä voi jopa kokonaan menettää oikeutensa omaan sarjaansa. Asiaa ei tietenkään auta että Amerikan malliin ollaan menossa täälläkin.
No, onneksi mun tuskin koskaan tarvitsee miettiä moisia asioita. (Tai no, "onneksi".)
-
tämän pitäisi aina olla se ykkösasia. Tässäkin maassa on niitä jotka menevät massan mukana ja tekevät samaa tauhkaa joka on nähty jo miljoona kertaa eikä kiinnostanut silloinkaan.
mutta Ossi vahvistaa mitä ketjussa on jo sanottu:varsinkin loppu. Vertautuu mielestäni silti kustantamis/sarjakuvanmyynnin ongelmiin: edes laatu ei ole ratkaisu tai vastine jo syntyneille opituille malleille siitä mitä sarjakuva voi olla.
en usko että "sarjakuvaväki painostaa" mutta eipä se myyttinen sarjakuvaväki myöskään ole missään välissä tarjonnut muuta kuin tarkat muotit joita seurata.
Tää on sinänsä ongelmallinen, kun ottaa huomioon, miten tekijäkohtaisia odotuksia ladataan auteurtekijöille lukijoiden osalta. Jos Jarla vetäisi jotain mangatyttökissasarjakuvaa, olisi se mun mielestä ihan mahtavaa perseilyä ja ostaisin sen vain sen takia, mutta moniko päivittelis, että mitäs tuolleen meni tekemään. Sama koskee tekijöitä, joita ohjaillaan nillittämisellä ja vikinällä (allekirjoittanut nyt ekana aina päätä aukomassa), jos ei sovi muotteihin.
Lokeroinnissa sinänsä ei olisi mitään vikaa, jos se perustuisi johonkin muuhun kuin visuaaliseen tyyliin. Elokuviakin mainostetaan draamoina ja komedioina, välittämättä, keitä siinä oikein on. Meriiteillä markkinointi tuntuu olevan aika toissijaista elokuvien osalta, ehkä jossain nichessä saattaa olla hyötyä.
En viittis taas sanoa, mutta sarjakuvateoksen kehityksessä voisi kustantajat tulla vastaan, jos haluaa kaupallisesti myyvää. Mulle ainakin on aina ihan kauhistus tuottajana, jos joku yllättäen vaan lätkäisee valmiin työn pöytään ja sanoo "Tää ois nyt tässä, ota tai jätä". Iteraatiota on niin monella, monimutkaisella alalla ja sarjakuva, jos mikä, tällaista työskentelyä tarvitsee. Vaikea muoto kun on, vaikka muut kuinka väittäisivät vastaan.
-
Suomessa on vain aina se Asenne, me olemme huonompia, kaikki muut parempia ja eksoottisempia, jos Suomessa tehdään jotain, se ei voi menestyä.
(nips)
Ulkomaiset sopimukset kyllä mietityttävät.
(nips)
Jossain päin tekijä voi jopa kokonaan menettää oikeutensa omaan sarjaansa. Asiaa ei tietenkään auta että Amerikan malliin ollaan menossa täälläkin.
Kiehtova keskustelu, viihdyttäviä yleistyksiä. Mikä on "Amerikan malli"?
-
Suomessa on vain aina se Asenne, me olemme huonompia, kaikki muut parempia ja eksoottisempia, jos Suomessa tehdään jotain, se ei voi menestyä.
Eihän (http://finnishcomics.info/?page_id=2)! No, ei kaikilla ainakaan. Ja hankalaahan se olisi vientihankkeita järjestää, jos ei vientiin uskoisi. Angoulêmen Suomi-ständillä nähellään!
-
En viittis taas sanoa, mutta sarjakuvateoksen kehityksessä voisi kustantajat tulla vastaan, jos haluaa kaupallisesti myyvää. Mulle ainakin on aina ihan kauhistus tuottajana, jos joku yllättäen vaan lätkäisee valmiin työn pöytään ja sanoo "Tää ois nyt tässä, ota tai jätä". Iteraatiota on niin monella, monimutkaisella alalla ja sarjakuva, jos mikä, tällaista työskentelyä tarvitsee. Vaikea muoto kun on, vaikka muut kuinka väittäisivät vastaan.
Jos tarkoitit että kustantajat voisi auttaa laadun parantamisessa ja loppuhiomisessa antamalla palautetta, niin se on hyvä. Mutta jos tarkoitit että he voisivat auttaa tekemään teoksesta "myyvää", niin siitä olen kokemuksen kautta eri mieltä.
Iteraatio ja korjaus ja palautteen antaminen ja vastaanottaminen on OK ja hyvä asia ja erittäin positiivista, jos jokin asia rehellisesti tuntuu parantamisen arvoiselta, mutta jos joku tulisi väittämään faktana että "tee näin ja näin niin tämä myy enemmän"; niin sanoisin hänelle että älä viitsi puhua paskaa.
Uskon että varmaan monikin vastaantulija voisi keksiä miten tekeleitäni voisi parantaa, ja usein olisi varmaan oikeassakin, mutta sellaista ihmistä en ole ikinä tavannut joka tietää mikä myy. Paljon torveloita kyllä on jotka väittävät niin ja saavat asemansa takia tuhoa aikaan, niiden kanssa työskentelystä pelialalla on jo 15 vuoden vitutukset. Sen sijaan rehellistä palautetta ainakin sarjakuvilleen on ollut todella vaikea saada.
Edes Miyazaki ei ole esseekokoelmassaan kertonut sellaista ihmistä tavanneensa, joka tietäisi mikä myy, ja hän tunnustaa ettei tiedä sitä itsekään. Hänen ainoa ratkaisunsa menestykseen on ollut vain tehdä perhanasti töitä. Minulla ei ole mitään syytä uskoa että kukaan muukaan tietäisi parempaa keinoa.
-
Jos tarkoitit että kustantajat voisi auttaa laadun parantamisessa ja loppuhiomisessa antamalla palautetta, niin se on hyvä. Mutta jos tarkoitit että he voisivat auttaa tekemään teoksesta "myyvää", niin siitä olen kokemuksen kautta eri mieltä.
Iteraatio ja korjaus ja palautteen antaminen ja vastaanottaminen on OK ja hyvä asia ja erittäin positiivista, jos jokin asia rehellisesti tuntuu parantamisen arvoiselta, mutta jos joku tulisi väittämään faktana että "tee näin ja näin niin tämä myy enemmän"; niin sanoisin hänelle että älä viitsi puhua paskaa.
Miksi tässä kohtaa "kaikki voitava _hyvän_ tuoteen tekemiseksi" tarkoita juuri myyvää tuotetta? Se kun loppupeleissä on se keskeinen asia viihdeteollisuudessa. Eri asia, jos haluaa varsinaisesti taidetta tehdä, eikä miettiä, miten lukija/näkijä/pelaaja kokee asiat.
-
Toki monissa maissa amerikkalaisuuteen liittyy enemmän negatiiviisia mielleyhtymiä kuin suomalaisuuteen, mutta en näe suomalaisuudessa sellaista että se olisi jonkinlainen meriitti ulkomailla. Pikemmin päinvastoin. Suomesta on 2000-luvulla viety lähinnä vinksahtanutta vaihtoehtosarjakuvaa, mikä on luonut vahvan leiman suomalaiselle sarjakuvalle ulkomailla.
Ja tästä huolimatta suomalainen sarjakuva on 2000-luvulla myynyt maailmalla paremmin kuin koskaan aiemmin. Ja herättänyt enemmän kiinnostusta alan ulkomaisilla messuilla & tekijäpiireissä kuin edellisenä satana vuonna yhteensä.
Mitäköhän voisimme tästä oppia?
-
Miksi tässä kohtaa "kaikki voitava _hyvän_ tuoteen tekemiseksi" tarkoita juuri myyvää tuotetta? Se kun loppupeleissä on se keskeinen asia viihdeteollisuudessa. Eri asia, jos haluaa varsinaisesti taidetta tehdä, eikä miettiä, miten lukija/näkijä/pelaaja kokee asiat.
No kuule siksi kun viimeisen päälle hinkattu tuote ei ikävä kyllä takaa myyntiä, viihdeteollisuudessakaan. Siksi joskus joutuukin pistämään stopin hinkkaamiselle ja pukkaamaan tekeleen pihalle kun huomaa että enempi hiominen vaan maksaa rahaa eikä edes takaa sitä että ne saa takaisin. Siksi niin monet julkaisijat lykkää pihalle nopeita lisenssirahastuksia. Siksi Hanna-Barbera alkoi kauan sitten 60-luvulla tekemään animaationsa halvalla. Siksi.. no, varmaan tajusit pointin.
Toki joillakin on sellainen asenne että ei ne halua korjailla ja hioa mitään, mikä ei välttämättä ole aina joka tilanteessa ja kontekstissa hyvä. (Mutta joskus on)
PS. Toni on asian ytimessä.
-
Ja tästä huolimatta suomalainen sarjakuva on 2000-luvulla myynyt maailmalla paremmin kuin koskaan aiemmin. Ja herättänyt enemmän kiinnostusta alan ulkomaisilla messuilla & tekijäpiireissä kuin edellisenä satana vuonna yhteensä.
Ja mainittu englanninkielinen sarjakuva? Myy huonommin kuin koskaan, ainakin ns. valtavirtamatsku. Diamondin myydyin albumi syyskuussa 2011 oli Holy Terror alle 10 000 kappaleella. Tästä Fingerporit keulivat parhaillaan kolminkertaisesti ohi ja eiköhän sitä Tietäväistäkin pidemmällä aikavälillä useita tuhansia mene. Ja tämä vain Suomessa.
-
Ja mainittu englanninkielinen sarjakuva? Myy huonommin kuin koskaan, ainakin ns. valtavirtamatsku. Diamondin myydyin albumi syyskuussa 2011 oli Holy Terror alle 10 000 kappaleella. Tästä Fingerporit keulivat parhaillaan kolminkertaisesti ohi ja eiköhän sitä Tietäväistäkin pidemmällä aikavälillä useita tuhansia mene. Ja tämä vain Suomessa.
Jarla on bigger than Frank Miller! Mainiota :D
-
Ja tästä huolimatta suomalainen sarjakuva on 2000-luvulla myynyt maailmalla paremmin kuin koskaan aiemmin. Ja herättänyt enemmän kiinnostusta alan ulkomaisilla messuilla & tekijäpiireissä kuin edellisenä satana vuonna yhteensä.
Mitäköhän voisimme tästä oppia?
sen että lasket lukuusi Muumin?
-
Kiehtova keskustelu, viihdyttäviä yleistyksiä. Mikä on "Amerikan malli"?
No okei, myönnetään, minulla ei ole paljoa kokemusta julkaisutoiminnasta, mutta sen perusteella mitä olen kuullut, Suomessa ollaan siirtymässä "kansainvälisempään" tapaan. Toki sopimukset ovat aina yksittäistapauksia (kai?) mutta aina saa pitää varansa. Pahimmillaan voi käydä mitä tahansa. Etelä-Koreassa sarjakuvatekijät menettävät sarjojensa oikeudet kustantajille. Siksi moni sarja on jäänyt kesken kun kustantaja on mennyt konkurssiin eikä piirtäjä saa enää jatkaa omaa sarjaansa.
-
No kuule siksi kun viimeisen päälle hinkattu tuote ei ikävä kyllä takaa myyntiä, viihdeteollisuudessakaan. Siksi joskus joutuukin pistämään stopin hinkkaamiselle ja pukkaamaan tekeleen pihalle kun huomaa että enempi hiominen vaan maksaa rahaa eikä edes takaa sitä että ne saa takaisin. Siksi niin monet julkaisijat lykkää pihalle nopeita lisenssirahastuksia. Siksi Hanna-Barbera alkoi kauan sitten 60-luvulla tekemään animaationsa halvalla. Siksi.. no, varmaan tajusit pointin.
Toki joillakin on sellainen asenne että ei ne halua korjailla ja hioa mitään, mikä ei välttämättä ole aina joka tilanteessa ja kontekstissa hyvä. (Mutta joskus on)
PS. Toni on asian ytimessä.
...ihan kuin iteraatio tarkoittaisi sitä, että hinkataan loppuun asti. Kyseesssä on kuitenkin kokonaisuudellisesta ryhdittämisestä tasaisen hyväksi tuotteeksi. Se, että tehdään voitava niillä meriitein, mitä mahdollista, ei tarkoita pyörän keksimistä uudelleen, mitä tunnut tarkoittavan. Hyvä tuote ei saata myydä räjähdysmäisesti, mutta tasaisesti, verrattuna paskasti tehtyyn. Pitäisi nyt sinun tekijänä tietää, miten vaikeaa sarjakuvanteko on. Enkä nyt tarkoittanut vain visuaalisin meriitein, vaan myös tarinan kuin kerronnankin osalta, mikä tuntuu olevan aika monella tekijällä hakusessa.
Olisi sitä kiva nähdä oikeita lukuja ja kytköksiä kuin keskinäisten kavereiden kehua tuosta suomalaisen sarjakuvan voittomarsista. Vaikka mainstream vetelee viimeisiään, ei se tarkoita, että suomalainen vaihtoehto paikkaisi tarvetta. Missä verrattavat luvut ulkomaisiin indietekijöihin?
Etenkin kiva sitä raakkua Diamondin lukujen perusteella, joka on niittänyt mainetta yhtä kehnona jakelijana kuin Suomalainen Suomessa.
-
Etenkin kiva sitä raakkua Diamondin lukujen perusteella, joka on niittänyt mainetta yhtä kehnona jakelijana kuin Suomalainen Suomessa.
Onko Suomalainenkin nykyään tukkufirma? Tätä en tiennytkään.
-
Ja mainittu englanninkielinen sarjakuva? Myy huonommin kuin koskaan, ainakin ns. valtavirtamatsku. Diamondin myydyin albumi syyskuussa 2011 oli Holy Terror alle 10 000 kappaleella. Tästä Fingerporit keulivat parhaillaan kolminkertaisesti ohi ja eiköhän sitä Tietäväistäkin pidemmällä aikavälillä useita tuhansia mene. Ja tämä vain Suomessa.
Nuo myyntimäärät pitäisi myös muistaa aina suhteuttaa väkilukuun sekä ulkomaiden markkinoihin. Yhden jenkkialbumin potentiaalinen yleisö on monta kymmentä kertaa suurempaa kokoluokkaa kuin suomenkielisen albumin, jota tuskin myydään kovin rajusti ulkomailla.
Tosin se jenkkialbumi todennäköisesti käännetän useammalle kielellä kuin yksikään Suomi-albumi. Tai Holy Terrorista en nyt välttämättä usko...
Edit: Osuvin suhdeluku taitaa tässä tapauksessa olla about 80. Eli jos suomalainen sarjakuvapienkustanne myy keskimäärin 500 - 1500 kappaletta, niin vastaava levikki indie-tuotannolle olisi Amerikassa 40 000 - 120 00. Huomaa sanat "pien" ja "indie".
-
Onko Suomalainenkin nykyään tukkufirma? Tätä en tiennytkään.
Molemmat keskeisinä pullonkaulina pienemmille tekijöille jakeluketjussa. Montako tuumaa nettijatkeesi kasvoikaan tällä kommentilla?
Mitä se suomalainen määrä olikaan, mikä kannatti romaanikerronnassa? 500 kipaletta, joka on minimejä offsettin kannattavuudelle? Ja kuukausittain korkeintaan sata kipaletta kuussa, jos sopivasti festeille onnistuu tuppaamaan jotain? Sitäkin voi miettiä, kun lähtee suhteuttamaan strippisarjakuvia ja romaanimuotoista.
-
Molemmat keskeisinä pullonkaulina pienemmille tekijöille jakeluketjussa.
Hölynpölyä.
Jos olet koskaan verrannut Diamondin listoja ja Suomalaisten kirjakauppojen liikkeiden valikoimia tai toimintatapoja, niin tiedät hyvin, etteivät nämä ole millään tasolla verrannollisia puljuja - tai edes kaulimia.
-
...ihan kuin iteraatio tarkoittaisi sitä, että hinkataan loppuun asti. Kyseesssä on kuitenkin kokonaisuudellisesta ryhdittämisestä tasaisen hyväksi tuotteeksi. Se, että tehdään voitava niillä meriitein, mitä mahdollista, ei tarkoita pyörän keksimistä uudelleen, mitä tunnut tarkoittavan. Hyvä tuote ei saata myydä räjähdysmäisesti, mutta tasaisesti, verrattuna paskasti tehtyyn. Pitäisi nyt sinun tekijänä tietää, miten vaikeaa sarjakuvanteko on. Enkä nyt tarkoittanut vain visuaalisin meriitein, vaan myös tarinan kuin kerronnankin osalta, mikä tuntuu olevan aika monella tekijällä hakusessa.
En tarkoittanut sitä. Yksityiskohtainen keskustelu tuotantolinjojen termeistä, niiden tulkinnoista (varsinkin lausehirviö "kokonaisuudellisesta ryhdittämisestä tasaisen hyväksi") ei minusta liity käsitteeseen "sarjakuvanteon vaikeus", ellei sillä tarkoiteta kapulakielen vaikeutta - eli tämä ei ole enää relevantti tämän keskustelun aiheelle.
Tarkoitin sitä, että olen kokemukseni perusteella vakuuttunut että sellaista kustantajaa ei olekaan joka varmalla tietäisi mikä voisi myydä, ja sitä että tuotantoarvot eivät takaa myyntilukuja. Se ei tarkoita sitä että kyseenalaistaisin ehdottomasti muuten tuottamisen tai kehitysprosessin merkityksen, joskin yhden hengen sarjisprojekteissa se ei tunnu yhtä tarpeelliselta, toisin kuin yksinkertainen palaute ja parantelu.
Mutta lopetan nyt tähän, koska tästä tulee muuten loputon suo - olisi muutakin tekemistä :)
-
Olisi sitä kiva nähdä oikeita lukuja ja kytköksiä kuin keskinäisten kavereiden kehua tuosta suomalaisen sarjakuvan voittomarsista.
Kaverisyytökset sikseen jättäen ja silläkin uhalla, että profiloidun entistä vahvemmin jonkinlaiseksi suomalaisen sarjakuvan cheerleaderiksi: sarjakuvan suunnitelmallinen vienti on jotakin, mitä meillä nyt pikku hiljaa alkaa olemaan ja jota aiemmin ei ollut. Tässä on auttanut tekijöiden 2000-luvulla yleistynyt ennakkoluuloton suhtautuminen ja kansainvälistyminen. Ne ehdokkuudet ja palkinnot Angoulemessa ja Luzernissa eivät ole sattumaa, eivätkä ne ranskankielisen alueen kustannussopimukset ole syntyneet vahingossa.
Ei niin, että vienti olisi jonkinlainen sarjakuvantekijöiden ansaintaongelmat ratkaiseva taikaluoti. Mutta se on yksi konkreettinen mahdollisuus saada töitään julki.
-
Eikös yksi mahdollisuus olisi myös digijulkaisu?
-
Hölynpölyä.
Jos olet koskaan verrannut Diamondin listoja ja Suomalaisten kirjakauppojen liikkeiden valikoimia tai toimintatapoja, niin tiedät hyvin, etteivät nämä ole millään tasolla verrannollisia puljuja - tai edes kaulimia.
Jatkuvalla syötteellä kuullut pienlevikkisimpien juttujen tekijöiltä Diamondin alasajosta. Jatkuvasti kuullut Suomalaisen sorsimista omakustanteita kohtaan. Se, mistä johtuu, motiivit ja syyt, ovat oma asiansa, mutta aika samanlaista itkemistä se on. Kerro ihmeessä, mikä ero näillä samasta asiasta itkevillä mielensäpahoittajien ero sitten on.
-
Eikös yksi mahdollisuus olisi myös digijulkaisu?
Digijulkaisu onkin kiinnostava aihe! Mutta digitaalisen tulevaisuuden ennustaminen vasta vaikeaa onkin (Reinventing Comics - never forget!). Kustannusalahan on digimurroksen kourissa ja suuntaviivoja vasta vedellään. Sarjakuvan myynti digitaalisena on ainakin lähtökohtaisesti haastavampaa kuin romaanin.
-
Luulenpa Digijulkaisuihin siirryttäessä kokonaan voidaan sanoa hyvästi monille julkaisuille. Joku insinööri keksii/kehittää taiteen Spotifyn ja sitten voidaan todeta lehtien laukkauttuessa että olipahan taas insinööreistä hyötyä.
Tai kunnes mitään ei enään myydä fyysisenä kirjana kaikki piratismihösötykset vievät nekin vähän osteliat. Mikä siinä? Kun saa ilmatteeksi.
-
Jatkuvalla syötteellä kuullut pienlevikkisimpien juttujen tekijöiltä Diamondin alasajosta. Jatkuvasti kuullut Suomalaisen sorsimista omakustanteita kohtaan. Se, mistä johtuu, motiivit ja syyt, ovat oma asiansa, mutta aika samanlaista itkemistä se on. Kerro ihmeessä, mikä ero näillä samasta asiasta itkevillä mielensäpahoittajien ero sitten on.
Näkemilläni Diamondin listoilla on aina ollut mukana satoja pienkustantajia. Suomalaisen kivijalkaliikkeiden sarjakuvavalikoimiin ei oteta edes suurimpien kustantajien julkaisuja. Hyvä jos hyllyssä on pari Fingerporia ja Viiviä & Wagneria.
Eli toisessa tarjolla kuukausittain tuhansia sarjakuvia, toisessa pikkiriikkinen murto-osan murto-osa tarjonnasta. Ero on aika massiivinen.
Se, että tilanne menee huonompaan suuntaan jenkeissä ei poista sitä tosiasiaa, että jo lähtökohtaisesti näiden puljujen vertailu ontuu. Toinen myy, toinen levittää.
Taitaisi jenkeiltä päästä parku, jos Diamond toimisi kuin Suomalainen. Kauppojen hyllyille päätyisi vain pari alpparia kuukaudessa...
-
Digijulkaisu onkin kiinnostava aihe! Mutta digitaalisen tulevaisuuden ennustaminen vasta vaikeaa onkin (Reinventing Comics - never forget!). Kustannusalahan on digimurroksen kourissa ja suuntaviivoja vasta vedellään. Sarjakuvan myynti digitaalisena on ainakin lähtökohtaisesti haastavampaa kuin romaanin.
Johtuisikohan se osaksi siitä, että ihmiset ovat jo oppineet että digitaalinen on pääsääntöisesti ilmaista, tai ainakin saatavilla ilmaiseksi jos haluaa.
Luulenpa Digijulkaisuihin siirryttäessä kokonaan voidaan sanoa hyvästi monille julkaisuille. Joku insinööri keksii/kehittää taiteen Spotifyn ja sitten voidaan todeta lehtien laukkauttuessa että olipahan taas insinööreistä hyötyä.
Tai kunnes mitään ei enään myydä fyysisenä kirjana kaikki piratismihösötykset vievät nekin vähän osteliat. Mikä siinä? Kun saa ilmatteeksi.
Luulen että digijulkaisuun liittyy sekä positiivisia että negatiivisia puolia. Toisaalta painatuskuluja ei ole ja ne leviävät tehokkaasti, toisaalta taas niiden sekaan hukkuu yksittäinen julkaisu varmasti helpommin kuin kirjahyllyyn ja niitä on helpompi kopioida kaverille ja ladata netistä kuin sarjakuva-albumeja.
Itse olen fyysisen alpparin kannalla... Joissain määrin digijulkaisu on ok, mutta toivon ettei siihen koskaan siirrytä kokonaan. Joissakin piireissä tuntuu yleistyvän mielipide, ettei lukemistoa edes tarvitse tai kannata omistaa fyysisenä. Osittain se varmasti pitää paikkansa, mutta tunnen itseni vanhaksi kun kirjahyllyt ovat vielä tärkeitä.
-
Tai kunnes mitään ei enään myydä fyysisenä kirjana kaikki piratismihösötykset vievät nekin vähän osteliat. Mikä siinä? Kun saa ilmatteeksi.
Sen verran moni nettisarjakuva myy ihan mukavasti myös painotuotteina, joten en usko kovin nopeaan muutokseen tässä. Voihan sarjisstripitkin lukea netistä ilmestymispäivänä, eikä tuo näytä liiemmin vaikuttavan myynteihin. Nohevat warettajat* ovat pystyneet hakemaan viimeisimmät supersankarilehdet skannauksina ilmestymispäivänään jo vuosikymmenen ajan, ja myynti on silti tasaista ts. tasaisen kehnoa. "Same day digital" on ollut totta jo vuosia ja tässä sitä ollaan edelleen.
* En minä, olen lainkuuliainen!
-
Toki monissa maissa amerikkalaisuuteen liittyy enemmän negatiiviisia mielleyhtymiä kuin suomalaisuuteen, mutta en näe suomalaisuudessa sellaista että se olisi jonkinlainen meriitti ulkomailla. Pikemmin päinvastoin. Suomesta on 2000-luvulla viety lähinnä vinksahtanutta vaihtoehtosarjakuvaa, mikä on luonut vahvan leiman suomalaiselle sarjakuvalle ulkomailla.
Ja tästä huolimatta suomalainen sarjakuva on 2000-luvulla myynyt maailmalla paremmin kuin koskaan aiemmin. Ja herättänyt enemmän kiinnostusta alan ulkomaisilla messuilla & tekijäpiireissä kuin edellisenä satana vuonna yhteensä.
Huitulan vuonna 2010 julkaistu tutkimus (https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/16169/Huitula_Kristian.pdf?sequence=2) vahvistaa Tonin viestin ekan lauseen osittain. 2000-luvulla tapahtuneessa kansainvälistymisilmiössä kyse on todellakin suomalaisen sarjakuvan ennennäkemättömästä läpilyönnistä ulkomaan markkinoille. Mutta että kyse olisi paremmasta myynnistä kuin koskaan aiemmin, sitä tutkimus ei vahvista, ainakaan mitä tulee rahalliseen myyntiin. Sen sijaan tutkimuksessa todetaan ilmiön merkityksen olleen pikemmin taiteellinen kuin taloudellinen.
Ottaen huomioon että Muumin tekijä sai korkeata kuukausipalkkaa usean vuoden ajan (Juhani Tolvasen Muumi-luennon mukaan) ja että Muumi on ilmestynyt sarjakuvana enimmillään 120 lehdessä yhtäaikaa ja sitä on julkaistu myös kirjoina useissa maissa vuosikymmenten ajan, luulisin että vuosien 2000-2010 myynti ei yllä lähellekään 1900-luvun myyntiä. Mutta tätä luuloani en valitettavasti pysty vahvistamaan mistään lähteestä.
Mutta pitää varoa tekemästä sellaista päätelmää, että viimeisen kymmenen vuoden väitetty parempi myynti & kiinnostus verrattuna vuosiin 1900-1999 johtuisi suomalaisuudesta tai siitä että vienti on keskittynyt vinksahtaneempaan tuotantoon. Todennäköisempää on että buumi johtuu kulttuurin globalisoitumisesta ylipäätään ja tekijöiden omasta aktiivisuudesta, mikä myös Huitulan tutkimuksessa tuodaan esiin.
-
Nohevat warettajat* ovat pystyneet hakemaan viimeisimmät supersankarilehdet skannauksina ilmestymispäivänään jo vuosikymmenen ajan, ja myynti on silti tasaista ts. tasaisen kehnoa. "Same day digital" on ollut totta jo vuosia ja tässä sitä ollaan edelleen.
Joo, totta, mangaharrastajathan esmes lukevat suurimman osan netistä. Shonen Jump nosti taannoin äläkän kun uudet kappaleet olivat ladattavissa ennen kuin itse lehti oli edes myynnissä. Samalla Japanissa mangan myynti kituu, mutta en tiedä johtuuko se enemmän siitä etteivät ihmiset enää lue sarjakuvaa, vai siitä, että kaikki lukevat sen netistä.
Mut en usko että kaikkia vähänkään marginaalisempia alppuja vaivauduttaisiin skannaamaan nettiin. (Edit: Mutta jos ne ovat valmiiksi digitaalisia, tilanne on tietenkin eri) Voi olla että digipelko on vain sitä että on itse liian vanha. Jos olisin syntynyt iPad kädessä, voisi mielipiteeni olla eri.
Mutta kuinka hyvin digijulkaisut kestäisivät aikaa? Vanhan kirjan tai albumin voi lukea vaikka sadan vuoden päästä ilman ongelmia, eivätkä ne vaadi sähköä.
-
Ja tästä huolimatta suomalainen sarjakuva on 2000-luvulla myynyt maailmalla paremmin kuin koskaan aiemmin. Ja herättänyt enemmän kiinnostusta alan ulkomaisilla messuilla & tekijäpiireissä kuin edellisenä satana vuonna yhteensä.
Mitäköhän voisimme tästä oppia?
Kirjamessuilla joku luennoitsija antoi ymmärtää joidenkin ulkomaalaisten toimijoiden kutsuvan suomalaista sarjakuvakenttää "maailman tällähetkellä kiinnostavimmaksi" .
Tietyllä tapaa meidän kaupallisen sarjakuvan huono tilanne on jonkinlainen vahvuus.
Kun ei ole tekijöitä työllistäviä kaupallisia studioita, ei tekijöillä ole mitään tarvetta pakottaa itseään johonkin valmiiseen tyylilliseen muottiin. Tuloksena on hyvin monipuolista tuotantoa.
Kuvitelkaa hagelbergejä ja tukiaisia töissä Disneyllä tai Marvelilla
-
Mutta pitää varoa tekemästä sellaista päätelmää, että viimeisen kymmenen vuoden väitetty parempi myynti & kiinnostus verrattuna vuosiin 1900-1999 johtuisi suomalaisuudesta tai siitä että vienti on keskittynyt vinksahtaneempaan tuotantoon. Todennäköisempää on että buumi johtuu kulttuurin globalisoitumisesta ylipäätään ja tekijöiden omasta aktiivisuudesta, mikä myös Huitulan tutkimuksessa tuodaan esiin.
Muumien suhteen olet tietysti täysin oikeassa.
Toisaalta onhan näitä vientiponnistuksia ollut jo aiemminkin useita. Mieleen muistuu yksi ikivanha tapaus, johon myytäväksi valikoitiin kotimaisia tekijöitä sillä perusteella, että he olivat menestyneet täällä meillä kaupallisilla areenoilla, tekivät viihteellistä toiminta/seikkailu/huumori/etc-sarjakuvaa ja olivat tasoltaan kaikkien mielestä vähintäänkin verrannollisia ulkomaan epeleihin.
Käytännössä ponnistus kuitenkin epäonnistui ja vastaus oli maasta tai kustantamosta riippumatta samansuuntainen: "Hienoa jälkeä, mutta tämän tyylisiä ja tasoisia tekijöitä meillä on jo omasta takaa tarpeeksi. Ei teiltä löytyisi omaperäisempiä ja taiteellisesti massasta erottuvia tekijöitä?"
No silloin ei pahemmin löytynyt, mutta onneksi nykyisin löytyy.
Onhan se toki sääli, ettei edes joku Kari Leppäsen tasoinen mestari ole saanut omia upeita scifi-sarjakuviaan julki maailmalla kuin minimaalisten pienkustantajien ja parin albumin verran (siis pohjoismaisten Mustisten lisäksi).
Toisaalta joidenkin suomalaistahojen "vinksahtaneeksi" syyttelemä Ville Ranta kerää Ranskassa suitsutusta, kisaa Angoulemen pääpalkinnosta ja tekee sarjakuvaa isolle Dargaud-kustantamolle. Se ei voi olla huonoa mainosta suomalaiselle sarjakuvalle!
Ihmeellisiä ovat sarjakuvasuosion tiet. Ja paha niitä on ennustelemaan käydä. Ei kukaan tiedä ennalta, mikä myy ja mikä ei. Valmiiksi siloiteltu, viihteelliseksi ajateltu ja helpoksi menestykseksi aiottu -resepti ei siis välttämättä ole tie onneen.
-
Käytännössä ponnistus kuitenkin epäonnistui ja vastaus oli maasta tai kustantamosta riippumatta samansuuntainen: "Hienoa jälkeä, mutta tämän tyylisiä ja tasoisia tekijöitä meillä on jo omasta takaa tarpeeksi. Ei teiltä löytyisi omaperäisempiä ja taiteellisesti massasta erottuvia tekijöitä?"
Pistää miettimään, mikä on kaikkien niiden tuhannen mangasta vaikutteita ottaneen piirtäjän tulevaisuus. Omaperäisiä hybridityylejäkin löytyy maailmalta ihan tolkuttomasti.
-
Onhan se toki sääli, ettei edes joku Kari Leppäsen tasoinen mestari ole saanut omia upeita scifi-sarjakuviaan julki maailmalla kuin minimaalisten pienkustantajien ja parin albumin verran (siis pohjoismaisten Mustisten lisäksi).
Toisaalta joidenkin suomalaistahojen "vinksahtaneeksi" syyttelemä Ville Ranta kerää Ranskassa suitsutusta, kisaa Angoulemen pääpalkinnosta ja tekee sarjakuvaa isolle Dargaud-kustantamolle. Se ei voi olla huonoa mainosta suomalaiselle sarjakuvalle!
Tähän liittyen olen mietiskellyt, että ehkä tämä nykyinen suuntaus johtuu siitä, että osa valtavirraksi mieltämäämme on alkanut muuttua yhä enemmän marginaaliksi (kuten amerikkalainen supersankarisarjakuva, joka alkaa olla enemmän harrastajien kuin kaiken kansan huvia) ja entinen vaihtoehtosarjakuva siirtyy sen tilalle.
Syynä tälle on ehkä se, että sarjakuva on viimeinkin lyömässä (jälleen) itseään läpi suuremman yleisön käsiin. Tämä suurempi yleisö taas on ehkä perinteisempiä romaanienkuluttajia, joille villerannat uppoavat paremmin kuin tiukkoihin alusvaatteisiin pukeutuneet sarjakuvat.
Tätä ajatusta tukisi, ainakin Suomessa se, että selkeimmin lapsille suunnattu sarjakuva (Aku Ankka) ei tunnu kärsivät lukijakadosta.
-
Toisaalta joidenkin suomalaistahojen "vinksahtaneeksi" syyttelemä Ville Ranta kerää Ranskassa suitsutusta, kisaa Angoulemen pääpalkinnosta ja tekee sarjakuvaa isolle Dargaud-kustantamolle. Se ei voi olla huonoa mainosta suomalaiselle sarjakuvalle!
Omaleimaisuus on ollut yksi valtti. Ranta (Kajaani) ja Aapo Rapi (Meti) edustavat aika leimallisesti "suomalaista" näkökulmaa ja poikkeavat totutusta ilmaisusta vaikka juuri Ranskassa. "Jääkaappeja eskimoille" -ongelma voi tulla eteen, jos pyritään viemään juuri kohdemaan makuun natsaavaa materiaalia. Ei tietenkään pidä sulkea pois vaikka ligne claire -tyylisen suomalaisen matskun vientiä, onnistuihan vaikkapa Hannu Lukkarisen sarjakuvien myynti ranskankieliselle alueelle, jossa ei nyt varsinaisesti ole pula historiallsesta seikkailusarjakuvasta (vaikkei vältsi "selkeää viivaa" edustakaan).
-
Itse olen fyysisen alpparin kannalla... Joissain määrin digijulkaisu on ok, mutta toivon ettei siihen koskaan siirrytä kokonaan. Joissakin piireissä tuntuu yleistyvän mielipide, ettei lukemistoa edes tarvitse tai kannata omistaa fyysisenä. Osittain se varmasti pitää paikkansa, mutta tunnen itseni vanhaksi kun kirjahyllyt ovat vielä tärkeitä.
"Amerikkalainen verkkokauppias Amazon kertoo sähköisten kirjojen nyt ohittaneen paperiset. Amazon myi viime kuussa 180 sähköistä kirjaa jokaista sataa kovakantista kirjaa kohden." (20.7.2010 http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/97565-amazon-kindlen-alennus-tepsi-sahkoinen-kirja-ohitti-paperisen)
Siellä siis jo vuonna 2010 sähköinen kirja voitti paperisen 180-100.
Mutta tästä ei voi tehdä sitä päätelmää, että sähköinen korvaisi joskus kokonaan painetun.
Mutta suuntamerkkejä siihen suuntaan on saatu:
Esim. Suomessa paperisten kirjeiden jakelumäärä on pudonnut viime vuosina 2–3 prosenttia vuodessa, kun viestintä on muuttunut sähköiseksi (http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kirjeiden+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4+v%C3%A4henee+Itella+uhkaa+nostaa+hintoja+/1135264792329). Olkoonkin että kyse on myös laskujen muuttumisesta sähköisiksi, on kyse varmasti myös kirjeitse tapahtuvan viestinnän siirtyminen verkkoon ylipäätään. Esim. tekstiviesti ja sähköpostiviesti olivat tuntemattomia vielä 20 vuotta sitten.
Yhdysvalloissa sanomalehtiala joutui poikkeukselliseen kurimukseen vuosina 2007-2010. USA:n päivälehdet menettivät 13 500 työpaikkaa uutistoimituksista vuosien 2007-2010 välisenä aikana. Täyspäiväisiä ammattilaisia uutistoimituksissa oli 56 400 huippuvuonna 2000 ja vielä vuonna 2006 heitä oli 55 000, mutta vuonna 2009 enää 41 500. (http://asne.org/article_view/articleid/1788/newsroom-employment-up-slightly-minority-numbers-plunge-for-third-year.aspx) Vuosikymmenessä työpaikoista hävisi noin 30%.
Jenkkilehtien taloudellisten ongelmien ydin ovat olleet nopeasti laskeneet mainostulot, varsinkin luokiteltujen ilmoitusten (jotka siirtyivät suurelta osin kilpailijoille Internetiin, mm. Craigslist.org, Realtor.com ja Monster.com) ja vähittäiskaupan Walmart etunenässä siirtäessä markkinointipanoksiaan televisiomainontaan. Sanomalehtien mainostulot putosivat melkein 48% vuodesta 2006 vuoteen 2010. Levikkituotot ovat laskeneet huomattavasti hitaammin, vain noin 10% vuodesta 2003 vuoteen 2010.
(http://stateofthemedia.org/2011/newspapers-essay/data-page-6/)
Mitä nämä 13 500 irtisanottua viestintätyöläistä tekevät nyt? Blogeja? Jos eivät muuta niin ainakin kiroavat internetin helvetin laitimmaiseen nurkkaan.
-
"Amerikkalainen verkkokauppias Amazon kertoo sähköisten kirjojen nyt ohittaneen paperiset. Amazon myi viime kuussa 180 sähköistä kirjaa jokaista sataa kovakantista kirjaa kohden." (20.7.2010 http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/97565-amazon-kindlen-alennus-tepsi-sahkoinen-kirja-ohitti-paperisen)
Siellä siis jo vuonna 2010 sähköinen kirja voitti paperisen 180-100.
Mutta tästä ei voi tehdä sitä päätelmää, että sähköinen korvaisi joskus kokonaan painetun.
Todennäköisesti tässä vaikuttaa se, että Amazonilla on myös oma sähköisten kirjojen lukulaite, jota firma myy. On luultavaa, että kun ne myy Kindlen, niin ne samalla myy myös kirjan tai pari. Lisäksi Amazon tarjoaa melkoisen määrän ilmaisia kirjoja. Olisi kiva tietää, onko ne mukana tossa tilastossa. Ilmaiset kirjat kun kuitenkin "ostetaan" samaan tapaan kuin maksullisetkin.
-
Molemmat keskeisinä pullonkaulina pienemmille tekijöille jakeluketjussa.
Pitä kutinsa.
Tosin ei voi syyttää tukkua että haluaa levittää tavaraa jonka uskoo myyvän ja jättää valikomastaan liian vähän myyvät nimikkeet pois. Ei Diamondillakaan haluta uljua konkkaan.
Holy Terrorin luvuissa toki sitten pitää muistaa että Diamondin luvuissa on mukana vain sarjiskauppojen hankkimat kappaleet eli ns direct market. Kirjakauppojen, kivijaloissa ja verkoissa, myymät kappaleet eivät tuossa näy.
Voisi Fingerporienkin myyntimäärät olla eri luokkaa jos katsottaisiin vain erikoisliikkeiden myyntiä... ;)
-
USA:n päivälehdet menettivät 13 500 työpaikkaa uutistoimituksista vuosien 2007-2010 välisenä aikana.
Sanomalehtien mainostulot putosivat melkein 48% vuodesta 2006 vuoteen 2010.
Se mikä tapahtuu USA:ssa, sillä on taipumuksena levitä muuallekin. Ainakin Ankat ja lamat ovat tulleet sieltä.
Vaikka Euroopassa sanomalehdistö on selvinnyt tähän asti vähemmillä vaurioilla, jotkut asiantuntijat uskovat että ongelmia on tulossa. Mediaekonomisti Robert Picardin mukaan kaapeli-, satelliitti- ja Internet-kehityskulut, jotka alkoivat tapahtua Yhdysvaltain sanomalehtiteollisuudessa ovat alkamassa vaikuttaa sanomalehtimarkkinoihin Euroopassa. Se kehityskulku joka on nähtävissä Amerikassa nyt, seuraa muualle 7-10 vuoden sisällä, Picard väittää. (http://stateofthemedia.org/2011/mobile-survey/international-newspaper-economics/).
-
Pistää miettimään, mikä on kaikkien niiden tuhannen mangasta vaikutteita ottaneen piirtäjän tulevaisuus.
Pöytälaatikko.
Ja mielestäni enimmälle osalle ihan sopiva paikka.
Valitettavasti sinun lisäksi kun noista ei kovin moni tee likimainkaan ammattitaitoista jälkeä...
-
Näkemilläni Diamondin listoilla on aina ollut mukana satoja pienkustantajia. Suomalaisen kivijalkaliikkeiden sarjakuvavalikoimiin ei oteta edes suurimpien kustantajien julkaisuja. Hyvä jos hyllyssä on pari Fingerporia ja Viiviä & Wagneria.
Eli toisessa tarjolla kuukausittain tuhansia sarjakuvia, toisessa pikkiriikkinen murto-osan murto-osa tarjonnasta. Ero on aika massiivinen.
Se, että tilanne menee huonompaan suuntaan jenkeissä ei poista sitä tosiasiaa, että jo lähtökohtaisesti näiden puljujen vertailu ontuu. Toinen myy, toinen levittää.
Taitaisi jenkeiltä päästä parku, jos Diamond toimisi kuin Suomalainen. Kauppojen hyllyille päätyisi vain pari alpparia kuukaudessa...
Eh, tarkoitin jakelun kannalta, en sen, mikä on myyntikulttuuri. Diamondin naurettavilta kuulostavat vaateet myynnin osalta pysyäkseen listoilla kuulostaa absurdilta yhtälöltä kelle tahansa, joka ei tahkomalla tee sarjakuvaa. Se, että kulutus kohdennetaan määrä suhteessa aikaan, syö jostain tekijöitä (todennäköisesti vielä tarkoituksellisesti). Se, että Diamond torpedoi omaa valikoimaansa näin, on aika tuttua Suomalaisen "Me ostamme kirjanvälityksen kautta"-kieltäytyminen omakustanteiden myyntiin (missä Akateemisen "Voidaan me kokeilla"-asenne on toisesta maailmasta). Luvut erit, mutta on naurettavaa väittää, etteivät molemmat ole pullonkauloja reilulle jakelulle, olivat ne sitten alku- tai loppupäässä. Mutta, niin, kapitalismi, osakkeet ja jadajada. Trollol.
Otto: en minä sattumaan usko, että suomalainen sarjakuva kiinnostaa, mutta se, vain kummastuttaa, kun sitä ei näy hirveämmin ulkoapäin tänne. Tai ehkä minä liikun todella eri piireissä (sangen mahdollista).
-
USA:n päivälehdet menettivät 13 500 työpaikkaa uutistoimituksista vuosien 2007-2010 välisenä aikana.
Sanomalehtien mainostulot putosivat melkein 48% vuodesta 2006 vuoteen 2010.
Miten tämä liittyy suomalaisen sarjakuvan tulevaisuuteen?
Herää kysymys, mitä amerikkalaiselle sanomalehtisarjakuvalle on käynyt tämän kurimuksen aikana. Ainakin oma kokemukseni on, että lama vaikuttaa heti sarjakuvasopimuksiin, muutama lehti irtisanoo sopimukset laman uhatessa kun mainostulot putoavat.
Jos samantyyppinen tilanne tulee Suomeen kuin Amerikassa nähtiin, voi Jubankin firman liikevaihto pudota muutaman prosentin.
-
Pistää miettimään, mikä on kaikkien niiden tuhannen mangasta vaikutteita ottaneen piirtäjän tulevaisuus. Omaperäisiä hybridityylejäkin löytyy maailmalta ihan tolkuttomasti.
Viihdettä tarvitaan aina. Mun mielestä on kiva, miten se yksi suomalainen porukka (hitto kun muista nimeä) myy kiltisti coneissa, mutta potentiaalia olisi nettimyyntiin fanikuntansakin toimesta. Toisaaltaan hieman veikkaan, että nichetuottamiseenhan nämä tipahtavat, vaikka uuden allon sarjakuva on minustakin kivaa ja hauskaa ja nättiä tuhlata rahojansa.
Edit; se mikä on häirinnyt tuossa ajattelussa "turhaa viedä ruokaa ravintolaan"-ajattelu on hieman ontuva tänäpäivänä. Kun katsoo nettisarjiksia, oi kyllä, siellä on helvetisti samannäköistä settiä. Kuitenkaan erikoisemmat eivät ota tuulta siipiensä alle menestyäkseen. Tietenkin onhan netti oma paikkansa oikeista realiteeteista (messut, tapahtumat, kirjakauppamyynti), mutta jenkkiläiset kuluttajat eivät tunnu välittävän, minkä maalainen ihminen todella tekee sarjista, jos se viihdearvoltaan on hyvää. Rene Engström nyt tunnetumpi Skandinaviasta ja omaan nicheensä on osunut myös Elina Hopeasaari.
Onhan se sitten aikuisten oikeasti oma koetuksensa viedä sitä sarjakuvaa paikkaan, joka on jo saturoitunut siitä, mutta toisaaltaan tässä olisi saumaa suomalaisen kulttuurin eksotiikan esiintuomiseen kerronnan osalta. Suomi on omalla tavallansa yhtä friikki maa kuin Japanikin, jos jenkkilästä katsotaan. Pitäisi vain osata jotenkin ottaa ja napata se friikkyis siitä. Ei sillä, että mennään saunaan ja kannetaan naisia kilometri tolkulla, mutta arkisissa asioissa tuntuu kiinnostavan uteliaita.
-
Pöytälaatikko.
Ja mielestäni enimmälle osalle ihan sopiva paikka.
Valitettavasti sinun lisäksi kun noista ei kovin moni tee likimainkaan ammattitaoista jälkeä...
...Enkä minäkään ole menestynyt vaikka näkyvyyttä on ollut, tai tee tarpeeksi ammattitasoista.
Maailmalla on yleistynyt animaatiota ja mangaa sekoittava tyyli, joka omaan silmään näyttää kivalta, mutta sitä näkee vähintään yhtä paljon kuin "puhtaampaa" mangaa. Muitakin hybriditekijöitä tuntuu olevan niin paljon, ettei sinne sekaan auta mennä jos oma taso ei ole kova.
Jotenkin veikkaisi että suomalaisella vaihtoehtosarjakuvalla on paremmin mahdollisuuksia maailmalla - tai vaikka sellaisilla kuin Mämmilä - jos nimittäin pitää paikkansa että siellä haetaan nimenomaan jotain uutta.
Tottahan on että liian kahleet haittaavat. Toisaalta taas jos tuote on hyvä, ei kai haittaa jos maailmalta löytyy muita tekijöitä... samalla tavalla niillä muilla olisi vaikeuksia saada se oma juttu esiin kun sata muuta tekee samaa.
Muoks: Oishan meillä kyllä kansainvälistä tasoa olevia magnatekijöitä, esim tämä (http://amph.nipponfever.net/phantomland/) jota olen aiemminkin mainostanut, ja tämä (http://trespasses.smackjeeves.com/comics/), joka ei ole kyllä vielä kunnolla käynnistynyt.
-
Ainakaan nopealla vilkaisulla en löytänyt Ville Rantaa Dargaudin tekijäluettelosta,
http://www.dargaud.com/auteurs/?lettre=R
Julkimoiden toinen tekijähän oli muuan Trondheim. Olikohan sillä jotain tekemistä Dargaudin julkaisupäätöksen kanssa?
Mites Lukkarinen? Onko mitään tietoa myyntiluvuista Ranskanmaalta? Onko toinen albumi tullut jo painosta?
-
Käytännössä ponnistus kuitenkin epäonnistui ja vastaus oli maasta tai kustantamosta riippumatta samansuuntainen: "Hienoa jälkeä, mutta tämän tyylisiä ja tasoisia tekijöitä meillä on jo omasta takaa tarpeeksi. Ei teiltä löytyisi omaperäisempiä ja taiteellisesti massasta erottuvia tekijöitä?"
... Ville Ranta kerää Ranskassa suitsutusta, kisaa Angoulemen pääpalkinnosta ja tekee sarjakuvaa isolle Dargaud-kustantamolle. Se ei voi olla huonoa mainosta suomalaiselle sarjakuvalle!
En osaa yhdistää tuota kaupallisen sarjakuvan vientiyritystä mihinkään. Siitä ei ainakaan Huitulan tutkimuksessa ollut mitään. Mistä on kyse?
Ville Ranta on kiinnostanut minua jo vuosia. Varsinkin taitelevana isänä mieltäni on lämmittänyt http://www.villeranta.com/sarjakuvat/kirjat/isi-on-vahan-vasynyt . Ja lapsuuteni Kajaanissa asuneena eräs toinenkin teos on kiinnostava. Entäpä jos Ranta tekisi strippiä? Voisiko strippigenreen tulla jotain uutta joka menisi kaupaksi Amerikkaankin?
-
Tässähän sitä on samassa uutisessa suomalaisuutta, sarjakuvaa ja tulevaisuutta, heh
http://www.comicsbeat.com/2011/11/01/diamond-to-distribute-angry-birds-books/
-
Olenkin jo odottanut milloin saapuu se ensimmäinen miljoonia kappaleita myyvä suomalainen sarjakuvateos.
-
Jäi epäselväksi, onko tuon Angry Birds- nettisarjakuvan tekijät kokonaan tahi osittain suomalaisia? Kuvitus on todella mukavan ja taidokkaan näköistä, kerronta vaikutti sekavuuteen saakka hajanaiselta. Onko tuossa joku laajempi juoni vai muutenko vain hypitään ympäriinsä??
-
Mites Lukkarinen? Onko mitään tietoa myyntiluvuista Ranskanmaalta? Onko toinen albumi tullut jo painosta?
Ruusuvuoren facebookista (http://fi-fi.facebook.com/pages/Juha-Ruusuvuori/116682331720644) löytyy tietoa, toista albumia pukkaa kohta!
Panin linkin ja kansikuvan toiseen ketjuun: Suomalaisten tekijöiden albumit ulkomailla. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,13776.msg353186.html#msg353186)
-
Jäi epäselväksi, onko tuon Angry Birds- nettisarjakuvan tekijät kokonaan tahi osittain suomalaisia?
Kari Korhonen näköjään lukee strippien alla pienellä... lintuspesialisti selvästikin, hehe.
-
Paul Gravett, joka jotain sarjakuvista tietää, ei povaa suomalaiselle sarjakuvalle supersankarimaista menestystä, mutta mahdollisuuksia on, sillä kansallisesta voi tulla kansainvälistä, yksityisestä voi tulla yhteistä.
Finnish Comics Annual 2011:
The Finnish Line (http://www.paulgravett.com/index.php/articles/article/finnish_comics_annual_2011/)
Without multi-media promotion, however, via movie blockbusters and a huge animation industry, Finnish comics may never become an invasion like manga from Japan or superheroes from America. Nevertheless, given this chance, given the exceptional, five-year promotion in this series of Annuals, the culture-specific observations in these individualistic Finnish comics, as much as their world-building visions, deserve to transcend linguistic and cultural barriers. In this increasingly fluid internet era, the national can become international, the personal can become universal.
-
Finnish Comics Annual 2011:
The Finnish Line (http://www.paulgravett.com/index.php/articles/article/finnish_comics_annual_2011/)
Och samma på finska:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Suomen+viiva/HS20110511SI1KU01661
Tämäkö on suomalaisen sarjakuvan parhaimmisto?
Tulee mieleen keisarin uudet vaatteet. Kaikki tietää että tuo on huonosti piirrettyä tekotaiteellista huttua, mutta kukaan ei uskalla sitä sanoa.
-
Kyllä nyt tehdään aikamoista hallaa suomalaisen sarjakuvan maineelle ulkomailla, varsinkin jos tuota pinkkiä järkälettä aiotaan esitellä ulkomailla, niin kuin voi päätellä siitä että teoksen kieleksi on valittu englanti.
-
Nyt täytyisi korjata virhe: Real Finnish Comics Annual 2012, the Last One Was Only a Joke.
-
Tämäkö on suomalaisen sarjakuvan parhaimmisto?
Elämme kovia aikoja.
-
Kaikki tietää että tuo on huonosti piirrettyä tekotaiteellista huttua, mutta kukaan ei uskalla sitä sanoa.
Uskaltaisin, mut en enää vaan jaksa.
-
Tulee mieleen keisarin uudet vaatteet. Kaikki tietää että tuo on huonosti piirrettyä tekotaiteellista huttua, mutta kukaan ei uskalla sitä sanoa.
Luulen että taidesarjakuvaporukat ovat vain aktiivisempia. Mainstreamin tekijöiden pitäisi aktivoitua samalla tavalla, vaikka onhan se kai niin ettei "piireissä" arvosteta mainstreamia. Se olis hyvä jos tarjonta ulkomaille olisi monipuolisempaa, eikä vain sitä taidepuolta. Siitä huolimatta, että siellä haettiin omaperäisempiä. En kuitenkaan usko että omaperäisyys ja mainstream olisivat toisensa pois sulkevia asioita.
-
Tulee mieleen keisarin uudet vaatteet. Kaikki tietää että tuo on huonosti piirrettyä tekotaiteellista huttua, mutta kukaan ei uskalla sitä sanoa.
Tertsi on sanonut jo moneen kertaan. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=search2;params=YWR2YW5jZWR8J3wxfCJ8dXNlcnNwZWN8J3x0ZXJ0c2l8InxicmR8J3wyLDI5LDI3LDI2LDIyLDM1LDIxLDIzLDI0LDMwLDI1LDI4LDMyLDQsMywzMSwxNiwxNywxOCwxOSwxNCwxNSwxMCw5LDgsMzMsMzQsMTEsMzd8InxzaG93X2NvbXBsZXRlfCd8fCJ8c3ViamVjdF9vbmx5fCd8fCJ8c29ydF9kaXJ8J3xkZXNjfCJ8c29ydHwnfHJlbGV2YW5jZXwifHNlYXJjaHwnfGtlaXNhcmlu) :D
-
Nyt on niin mahtavia sitaatteja että pakko napata talteen ennenkuin katoavat.
Och samma på finska:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Suomen+viiva/HS20110511SI1KU01661
Tämäkö on suomalaisen sarjakuvan parhaimmisto?
Tulee mieleen keisarin uudet vaatteet. Kaikki tietää että tuo on huonosti piirrettyä tekotaiteellista huttua, mutta kukaan ei uskalla sitä sanoa.
Kyllä nyt tehdään aikamoista hallaa suomalaisen sarjakuvan maineelle ulkomailla, varsinkin jos tuota pinkkiä järkälettä aiotaan esitellä ulkomailla, niin kuin voi päätellä siitä että teoksen kieleksi on valittu englanti.
Nyt täytyisi korjata virhe: Real Finnish Comics Annual 2012, the Last One Was Only a Joke.
-
Aikaisemmin tässä ketjussa joku mainitsi, että (suomalaisten) pitää tehdä persoonallista ja taiteellista sarjakuvaa päästäkseen Ranskan markkinoille.
Ruotsalainen Ola Skogäng sai heti ensimmäiselle Theos ockulta kuriositeter -pokkarilleen ranskalaisen kustantajan. Emmekä todellakaan voi pitää Theoa taiteellisena tai edes kovin persoonallisesti piirrettynä sarjakuvana (Mignolaa on näköjään Olankin tullut luettua)
Mutta jos tuo onnistui Sgogängelle, voi se silloin onnistua jollekin suomalaisellekin ei-taiteelliselle tekeleelle. Toki piirtämään oppiminen vaatii työtä, aikaa ja lahjakkuutta. Suttua syntyy sitten jonkin verran helpommin.
En tiedä, onko Theoa myyty paljon vai vähän vai siltä väliltä.
Sarjassa on tullut tähän mennessä kaksi kirjaa, omistan ne molemmat.
Mukava sarjakuva.
-
Tertsi on sanonut jo moneen kertaan. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?action=search2;params=YWR2YW5jZWR8J3wxfCJ8dXNlcnNwZWN8J3x0ZXJ0c2l8InxicmR8J3wyLDI5LDI3LDI2LDIyLDM1LDIxLDIzLDI0LDMwLDI1LDI4LDMyLDQsMywzMSwxNiwxNywxOCwxOSwxNCwxNSwxMCw5LDgsMzMsMzQsMTEsMzd8InxzaG93X2NvbXBsZXRlfCd8fCJ8c3ViamVjdF9vbmx5fCd8fCJ8c29ydF9kaXJ8J3xkZXNjfCJ8c29ydHwnfHJlbGV2YW5jZXwifHNlYXJjaHwnfGtlaXNhcmlu) :D
Oho, niinpä onkin. Termi on siis kärsinyt jo inflaation kun puhutaan suomalaisesta sarjakuvasta.
-
Luulen että taidesarjakuvaporukat ovat vain aktiivisempia. Mainstreamin tekijöiden pitäisi aktivoitua samalla tavalla, vaikka onhan se kai niin ettei "piireissä" arvosteta mainstreamia. Se olis hyvä jos tarjonta ulkomaille olisi monipuolisempaa, eikä vain sitä taidepuolta.
Onhan meillä karit Korhonen , Leppänen ja Vainionmäki.
Nyt pitäis vaan keksiä tuotteeksi se kotimainen Akuankan kilpailija, joka ei olisi Akuankka.
Muumipeikkoa vaan kaikki joukolla vääntämään.
Väännä sinäkin muumipeikkoa .
-
Nyt on niin mahtavia sitaatteja että pakko napata talteen ennenkuin katoavat.
ÄKKIÄ PUUKOT ESILLE ETTÄ PÄÄSTÄÄN PUUKOTTELEMAAN SELEKÄÄN! Ja sitten ihmetellään, miksi jotkut kitisee natsimuumioista. ::)
Jotenkin muistuu jostain keskustelusta mieleen, miten Aura manas, että viihdesarjakuvaa on vaikea tehdä. Tosiasia kun on, että se on se _sarjakuva_ mitä on vaikea tehdä, ja se, että käsitetään taidesarjakuvaksi sellainen tuotanto, mitä ei tehdä alunalkaenkaan välttämättä sarjakuvallisin meriitein, pitäisi olla selkeä hätähuuto siitä, miten väärin sarjakuvaa tehdään tai käsitetään. Tietyssä mielessä mua vähän surettaa tää taidesarjakuva, sen takia, että kannustetaan _päämäärättömästi_ tekemään enemmän ja enemmän, mutta montako Hagelbergin tapaista sarjakuvakerronnan pioneeria meillä on? Siis Matin lisäksi?
Kyllä mä sen ymmärrän, että siinä on se dilemma, että tekemällä oppii ja kehittyy, eikä kyseessä ole mikään iltapäivässä koodattu demo, jota voi testata seuraavana aamuna. Sen takia syyttävän sormen pitäisikin osoitella näitä ei-tuottavia ammattilaisia, että toisivat niitä tekijöitä esiin, jotka sarjakuvakerronnallisin aspektein ovat keskeisiä.
Kuitenkin mieluummin tyydytään banaalisti sanomaan "tää vain on niin hyvä" joinekin kirjallisuus-taide-termeineen, jotka ovat aivan toissijaisia sarjakuvakerrontaan, mikä on se erottava tekijä niin kirjallisuudesta kuin kuvataiteesta. Ei sen puoleen, ongelma tuntuu olevan jokaisella muullakin alalla, mutta sarjakuva sinänsä on huolestuttava kerrontamuoto, koska se ei ole laisinkaan niin pässinlihaa vielä, kuin elokuvakerronta.
Olisihan se kivaa, että sarjakuvaa hypetettäisiin sen perusteella, mitä uutta sillä on sarjakuvakerrontaan kuin sen perusteella, kenen tekemää se on, mistä se kertoo tai miten kauniita kuvia siinä on. Nämä tietenkin vaikuttavat siihen, miten teoksen näkee toiset ihmiset, mutta kyllä alan ihmisten pitäisi olla sen verran harjaantuneita näkemään täkyt tulkintaeroihin kuin myös sen, että mitä se todella antaa esmes uudelle sukupolvelle sarjakuvatekijöitä.
-
ÄKKIÄ PUUKOT ESILLE ETTÄ PÄÄSTÄÄN PUUKOTTELEMAAN SELEKÄÄN! Ja sitten ihmetellään, miksi jotkut kitisee natsimuumioista. ::)
Taaskaan en ymmärrä sua. Tätä sattuu harmillisen usein. Miten niin selkään?
-
Taaskaan en ymmärrä sua. Tätä sattuu harmillisen usein. Miten niin selkään?
Siis oikeasti? Talteen? Miksi?
"Nokun se voi poistaa ne!"
...mitä varten?!
Tai jos olemme ironisuuden toisella tasolla jo, no, on se naamankin puukottaminen ihan kiva. Ainakin näkee, mitä on tulossa.
-
"Nokun se voi poistaa ne!"
...MIKSI?!
No jos se vaikka tajuaa jossakin vaiheessa mitä on tullut kirjoiteltua?
-
No jos se vaikka tajuaa jossakin vaiheessa mitä on tullut kirjoiteltua?
No tuskinpa, enemmänkin vain osoittaa säälittävää kyräilyä selkäänpuukottelun toivossa, ja se naisten hommia. Hyvä mies, ryhdistäydy!
-
Ehkä siinä oli kuitenkin totuuden siemen?
Muumipeikkoa vaan kaikki joukolla vääntämään.
Muumejahan ei laskettu, mutta kuinka paljon uusia Muumisarjoja muuten on viety ulkomaille?
Olen kokeillut kerran tehdä mallikuvia, ja totesin että olisi paljon helpompaa tehdä rennommalla viivalla muumeja, vähän Janssonien tapaan. Mutta niitä ei saa tehdä. En tiedä onko syy enempi siinä että alkuperäiset halutaan pitää selkeästi omana juttunaan ettei tule kopioita, vai siinä että Muumit ovat uponneet samaan suohon kuin muutkin isot lafkat. Mutta ei ihme että uudet Muumit ovat niin usein elottomia, tönkköjä tuijottajia, jos on tärkeämpää että ne ovat just oikein eikä se että ne ovat eläviä. Täytyy olla aika velho että onnistuu tasapainoilemaan siinä välillä.
Itse asiassa luulen että animaattorin koulutus voisi auttaa siinä paljon.
Nyt kaikki opiskelemaan animaattoreiksi jotta voidaan vääntää niitä Muumeja!
Jotenkin muistuu jostain keskustelusta mieleen, miten Aura manas, että viihdesarjakuvaa on vaikea tehdä. Tosiasia kun on, että se on se _sarjakuva_ mitä on vaikea tehdä, ja se, että käsitetään taidesarjakuvaksi sellainen tuotanto, mitä ei tehdä alunalkaenkaan välttämättä sarjakuvallisin meriitein, pitäisi olla selkeä hätähuuto siitä, miten väärin sarjakuvaa tehdään tai käsitetään.
Taidesarjakuvassa on vähän se, että se näyttää usein siltä kuin olisi piirrelty samalla kun puhutaan puhelimessa. Olen itse asiassa välillä miettinyt että olenko oikeasti vain tyhmä kun en ole tajunnut kaikkia kokeiluja, vaan on tuntunut siltä kuin niissä ei olisi mitään juonta tai selkeää ideaa.
Viihdesarjakuvaa on vaikea tehdä. On paljon helpompi alkaa suttailla paperille mitä nyt mieleen tulee, ja sutattu kuva on aina helpompi kuin vaikkapa animaatiomainen pelkistetty piirroshahmo.
Tietysti kaikkien kukkien olisi hyvä antaa kukkia, diversiteetti ei sarjakuvakentällä ole paha asia. Sekin on hyvä että piirretään joskus ilman paineita ja kokeillaan, luonnoksissa ja tajunnanvirtajutuissa on myös se oma viehätyksensä. Mutta Suomessa se helposti menee siihen että se taide on se ainoa oikea vakavasti otettava tapa tehdä sarjakuvaa. Ja ihmiset sitten nyökkäilevät ja kyselevät että eikö kukaan uskalla sanoa ettei sillä keisarilla ole vaatteita. ;D
Mutta se on sitten taas sitä että mihin vedetään se raja mikä on sitä viihdesarjakuvaa ja mikä taidetta...
edit: Pitänee kai vielä lisätä tää ennen kuin joku näkee punaista: Olen tykännyt monesta ns. taidesarjakuvasta ja myös omistan niitä itse.
-
No jos se vaikka tajuaa jossakin vaiheessa mitä on tullut kirjoiteltua?
Se?
Jos minä olen "se", miksi tajuaisin vasta jossakin vaiheessa? Ja miksi poistaisin tekstejäni, vaikka tajuaisinkin jotain jossakin vaiheessa, mitä en ole tajunnut nyt.
Keskustelupalstan kirjoitukset (kuten muutkin) heijastavat kirjoittajansa sen hetkistä ajattelua ja mielentilaa. Eivät ne ole mitään lopullisia totuuksia.
Tietysti järkevintä ja kauaskatsoisinta olisi varoa esittämästä mielipiteitään. Nythän voi käydä niin, että vaikkapa Ville Hänninen joka päättää kirjastoapurahoista kirjastoapurahalautakunnassa ei puolla apurahan myöntämistä minulle. Mutta tuskinpa kvaak-kirjoittelulla on minkäänlaista vaikutusta oikeastaan mihinkään.
-
Ottakaa tästäkin kopio ennenkuin poistan tämän:
Jos sijoittajan pitäisi valita sijoittaako julkaisuohjelmaan, johon kuuluu Ville Tietäväinen, Tarmo Koivisto ja Kari Korhonen vai johonkin taiteellisiin kokeiluihin, niin luulenpa että sijoittaja hyvin suurella todennäköisyydellä valitsisi nuo kovat nimet.
-
Nythän voi käydä niin, että vaikkapa Ville Hänninen joka päättää kirjastoapurahoista kirjastoapurahalautakunnassa ei puolla apurahan myöntämistä minulle. Mutta tuskinpa kvaak-kirjoittelulla on minkäänlaista vaikutusta oikeastaan mihinkään.
No höpsis. Älä aliarvioi Villeä, sillä kyllä avantgardesta voi pitää ja digata vilpittömästi ja silti arvostaa perinteistä sarjakuvakerrontaa.
Jotta tämä keskustelu saataisiin edes jotenkin raiteille, niin varmaan lähinnä odottaisimme kaikki sitä realistista hyvin piirrettyä sarjakuvaa. Vaikkapa sitten sinulta, koska sut tunnetaan sarjakuvan parissa aikaansaavana ja ahkerana ihmisenä. Mä en sitä pysty tekemään, koska vaikka kuinka hakisin viivallani suuria idoleitani Milton Caniffia ja Roy Cranea, tulee lopputuloksesta kuitenkin omani. Niin, ja sen sarjakuvan olis syytä tuoda lopultakin realistinen kerronta nykyaikaan. Sitä kaivataan, ja Joonas ja Kari T. Leppänen tekivät jo osansa, niihin ei ole paluuta.
:-)
-
Ottakaa tästäkin kopio ennenkuin poistan tämän:
Jos sijoittajan pitäisi valita sijoittaako julkaisuohjelmaan, johon kuuluu Ville Tietäväinen, Tarmo Koivisto ja Kari Korhonen vai johonkin taiteellisiin kokeiluihin, niin luulenpa että sijoittaja hyvin suurella todennäköisyydellä valitsisi nuo kovat nimet.
Kopio tallessa.
Nykypäivän sijoittaja ei suostuisi ottamaan ketään noista, vaan lauman nylkypalkalla raatavia kiinalaisia jotka tekisivät halvan kopion angry birdseistä.
-
Ville Hänninen ei lue Kvaakkia.
Ei voi olla totta, että taas ollaan samassa pisteessä kiistelemässä "taidesarjakuvasta" ja "viihdesarjakuvasta"...
-
Taidesarjakuvassa on vähän se, että se näyttää usein siltä kuin olisi piirrelty samalla kun puhutaan puhelimessa. Olen itse asiassa välillä miettinyt että olenko oikeasti vain tyhmä kun en ole tajunnut kaikkia kokeiluja, vaan on tuntunut siltä kuin niissä ei olisi mitään juonta tai selkeää ideaa.
Viihdesarjakuvaa on vaikea tehdä. On paljon helpompi alkaa suttailla paperille mitä nyt mieleen tulee, ja sutattu kuva on aina helpompi kuin vaikkapa animaatiomainen pelkistetty piirroshahmo.
Tietysti kaikkien kukkien olisi hyvä antaa kukkia, diversiteetti ei sarjakuvakentällä ole paha asia. Sekin on hyvä että piirretään joskus ilman paineita ja kokeillaan, luonnoksissa ja tajunnanvirtajutuissa on myös se oma viehätyksensä. Mutta Suomessa se helposti menee siihen että se taide on se ainoa oikea vakavasti otettava tapa tehdä sarjakuvaa. Ja ihmiset sitten nyökkäilevät ja kyselevät että eikö kukaan uskalla sanoa ettei sillä keisarilla ole vaatteita. ;D
Mutta se on sitten taas sitä että mihin vedetään se raja mikä on sitä viihdesarjakuvaa ja mikä taidetta...
Kun mä en vieläkään oikein natustelisi tuota taidesarjakuvatermiä nielemättä. Tietenkin, jos sarjakuvayhteisö näkee, että päämäärättömästi työskentely on se juttu, mitä kuuluu arvostaa, mutta turha sitten jotenkin itkeä, että kuvakerrontaa hekumoivat natsit ( o/ ) arvostaisivat tällaista työskentelyä tippaakaan. Se on kuitenkin niin arpapeliä, löytyykö päämäärättömästi työskentelystä todella jotain sellaisia tekijöitä, joilla voisi olla pysyvä vaikutus sarjakuvakerrontaan. Hagelbergillä on varmasti selkeä vaikutus kerrontaan, Rantakin tietyssä mielessä, mutta en nyt sano, että Rantakaan tyylistänsä huolimatta ihan päämäärättömästi asioita tekee.
Kyllä ymmärrän täysin, että kokeiluilla on oma arvonsa, mutta siinäkin veikkaisin, että Ranta varmaan tekisi jonkun sivun uusiksi, jos löytäisi keskeisen sarjakuvallisen elementin työstämästään sivusta, eikä kokisi tämän tulevan tarpeeksi hyvin ilmi. Tietenkin tämä on jossittelua, mutta toivottavasti ihmiset ymmärsivät millä pyrin; eihän taidesarjakuva ole ainoastaan kokeilua kokeilun perään, ainakaan vaikea sanoa, että tuossa pinkissä järkäleessä oli hirveästi pelkkää kokeilua (jos tämä nyt käsitetään siksi taidesarjakuvaksi). Kaikkea ei tarvitse edelleenkään tehdä valmiiksi, mutta se käsitys siitä, että sarjakuvakerronnalla ei ole mitään väliä kuuluisi tulla vasta sen jälkeen, kun on oppinut sarjakuvakerronnasta ihan helvetisti ensin. Se valitettavasti ei tunnu aina pitävän paikkaansa, ja sitten päivittelee, mistä näitä ihmisiä tulee, joiden mielestä sarjakuvien tekemiseen ei tarvita mitään taitoja.
Tässä suhteessa netti on tehnyt kunnon karhunpalveluksen, koska alituinen sisällöntuotannon tarve pakottaa tekijät siihen pisteeseen, että puhtaita luonnoksia pitää iskeä nettiin valmiina töinä. En mä nyt tarkoita, etteikö luonnoksista tai luonnosmaisesti rakennetuista töistä näe sitä ideaa, mutta jos idealle ei silleen ole löytänyt muistettavaa kontekstia, sillä tuskin on rahkeita seistä selkeänä teoksena. Tällaiset luonnokset on mannaa muille tekijöille, koska oikeat taitelijat varastavat, ja etenkin jos löytää paremman kontekstin toteuttaa idea, tuskinpa moni sitä luonnosta muistaa. Ongelmana se kuitenkin nousee siinä vaiheessa, kun näitä luonnoksia paapotaan, sen veroisina, että ne olisivat _kuolematonta sarjakuvaperinnettä, joka vain pitää julkaista_, kun kuitenkin puhumme orgaanisesti kehittyvästä kulttuurista.
Down the line; Päämäärähakuisuutta on usein väläytelty jo aikaisemmin, mutta eihän sellainen ota tuulta siipien alle, ellei yhteisö kirjaimellisesti buustaa tällaisia töitä jollain tavalla. Se, miksi tällainen olisi tärkeää, olisi juuri sarjakuvakulttuurin kestävän kehityksen vuoksi, koska muutoin se menee siihen, että sarjakuva-alalle tulee ihmisiä, joilla ei ole haluja nähdä sarjakuvaa kerrontamuotona (tällaisia ihmisiä on jo), ja kuka tahansa voi tehdä johtopäätökset, mitä se aiheuttaa kertovalle taidemuodolle.
Jumalauta, ja töitäkin pitäisi vielä tehdä...! Täällä minä vain kirjoittelen seinällisiä tekstejä, joita kukaan täysijärkinen ei lue. :B
-
En tiedä, onko Theoa myyty paljon vai vähän vai siltä väliltä.
Sarjassa on tullut tähän mennessä kaksi kirjaa, omistan ne molemmat.
Mukava sarjakuva.
Allekirjoitan muuten mutta niitä kirjoja on kolme: Mumiens blod, De förlorade sidornas bok ja kokoelma I dödskuggans dal.
Sarjalla on nykyisin kaksi tekijää Daniel Thollinin ollessa piirtopuolella apuna.
Haluan käyttää Thollinia ja Skogängia esimerkkinä siitä mitä itse toivoisin käyvän tässäkin maassa: Kun varsinaista skeneä ei kiinnosta kuin omille piireille tehty taidesarjakuva tehdään itse sitä mitä sarjakuva voi olla muttei ole.
Onneksi osa tekeekin näin. Minusta se on ainoa tapa korjata asia, ei ruveta vaatimaan mainstremille(absurdi ajatuskin meillä UG ja alternative ovat sarjakuva valtavirta eikä toisin päin) valtiontukia.
Mahdotonta se(omatoimisuus, ei valtiontuet) ei ole, jos minulta olisi kysytty 1994 että uskotko että kolmen vuoden päästä on kotimaista kansainvälisen tason trilleriä kirjoina ja poikii kopioijia joista ainakin yksi toinenkin jää kirjallisuuspiirien kadehtimaksi kestohitiksi isänpäivän ja joulumyynnin tuntumaan olisin kehottanut kysyjää hankkimaan paremmat napit.
Niin kuitenkin kävi.
Ei voi olla totta, että taas ollaan samassa pisteessä kiistelemässä "taidesarjakuvasta" ja "viihdesarjakuvasta"...
siksi koska se sarvikuono ei ikinä ole lähtenyt sieltä olohuoneesta. Jos sillle välillä laittaa pöytäliinan päälle se on yhä sarvikuono.
Ja siksi koska tämä on keskustelufoorumi joskin ihmiset sotkevat keskenään faktat ja sisäänrakennetun idea voittamisesta (https://sites.google.com/site/hugomercier/theargumentativetheoryofreasoning) argumentoidaan vahvistaakseen omaa näkökulmaansa ei absoluuttista totuutta.
Puhumattakaan ihmisten "me <>ne" ajattelusta jonka kiistäminen on mielestäni heikko ratkaisu.
Itse en enää jaksa olla kotimaisen sarjakuvan puolestapuhuja, ainoastaan sellaisen jota minusta aidosti ja oikeasti kannattaa lukea oli alkuperämaa mikä hyvänsä.
minusta on hyvä että meillä julkaistaan paljon vaihtoehtosarjakuvaa valtavirtana(ei minä en vieläkään usko hippiaatteesseen. Kukat saa kukkia mutta minun ei tarvitse pitää niistä kaikista, jos joku pitää niistä: kivat sille) mutten silti allekirjoita että FCA 2011 on parasta mihin täällä pystytään.
Jos niin tekisin/luulisin minun pitäisi lopettaa kotimaisen sarjakuvan lukeminen tai sovittaa hamppukravatti itselleni kattoparruihin.
Onneksi tulee käytyä festareilla siellä pienlehtitaivaassakin.
Joka kerta löytyy joku uusi ihminen jolla on intoa ja paloa tehdä just omanlaisensa sarjakuva .
Viestin saa kopioida talteen ja laittaa vaikka facebookin ja muiden sosiaalisten medioiden naureskelupalstalle kuten useille kvaak-viesteille käy, ei kiinnosta vähääkään.
-
mutten silti allekirjoita että FCA 2011 on parasta mihin täällä pystytään.
Entäs voisitko allekirjoittaa väitteen, että FCA 2011 on TIETYNTYYPPISEN SARJAKUVAN saralla parasta, mihin täällä pystytään? Koska sehän sen idea on, kuten te kaikki varmasti tiedätte, olettehan toki antologian lukeneet, eikös? Finnish Comics Annualin kokoaa joka vuosi eri ihminen, ja hän myös valitsee sen linjan. Hänninen ei tällä kertaa valinnut tyylilajiksi realismia. Ehkä Kähkönen pääsee joku vuosi valikoimaan oman makunsa mukaisen antologian, se miellyttänee sitten myös Tertsiä ja Curtvileä.
(Itse muuten en pidä läheskään kaikesta, mitä FCA 2011:ssa on mukana. En silti menisi julistamaan, että se mistä minä en pidä on huonostipiirrettyä tekotaiteellista huttua, semmoinen tuntuisi aika ylimieliseltä.)
Kun varsinaista skeneä ei kiinnosta kuin omille piireille tehty taidesarjakuva tehdään itse sitä mitä sarjakuva voi olla muttei ole.
"Varsinaisella skenellä" tarkoittanet esim. Suomen Sarjakuvaseuraa, joka järjestää Helsingin taidesarjakuvafestivaaleja ja jota johtaa Otto Sinisalo, joka tunnetaan myös Fasilitaattori-nimisen supersankarityylisesti piirretyn scifisarjakuvan käsikirjoittajana... Jep jep.
-
Entäs voisitko allekirjoittaa väitteen, että FCA 2011 on TIETYNTYYPPISEN SARJAKUVAN saralla parasta, mihin täällä pystytään? Koska sehän sen idea on, kuten te kaikki varmasti tiedätte, olettehan toki antologian lukeneet, eikös?
tiedän tuon faktan, olet oikeassa joka vuosi eri henkilö valitsee mihin pystytään.
Toivon ettei ole parasta mihin TIETYNTYYPPISESSÄ SARJAKUVASSA pystytään.
Ehkä parasta mitä käsillä olevasta /tilatusta materiallista saatiin kasaan.
Hänninen varmasti kokosi niin hyvän antologian kuin voi, sehän on aina tavoite, oli sarjakuva minkätyyppinen tahansa.
rehellisyyden nimissä aivan jokaista tarinaa en jaksanut lukea loppuun joten voihan olla että niissä olisi ollut lopputvisti joka muuttaa koko tarinan sellaiseksi että olisin luettuani ollut eri mieltä.
mielenkiintoani ei saatu yltämään siihen, monelle muulle toki voi olla parasta ikinä.
minun makuni ei ole universaali.
Ehkä Kähkönen pääsee joku vuosi valikoimaan oman makunsa mukaisen antologian, se miellyttänee sitten myös Tertsiä ja Curtvileä.
ehkä mutta mitenkään sanottua se ei ole. Omasta ylimielisyydestäni saatat hyvinkin olla oikeassa.
"Varsinaisella skenellä" tarkoittanet esim. Suomen Sarjakuvaseuraa, joka järjestää Helsingin taidesarjakuvafestivaaleja ja jota johtaa Otto Sinisalo, joka tunnetaan myös Fasilitaattori-nimisen supersankarityylisesti piirretyn scifisarjakuvan käsikirjoittajana... Jep jep.
en, käytät näppärää kehäpäätelmää siitä että se millaista sarjakuvaa Otto Sinisalo tekee on yhtä kuin mitä suomen estabilisoitunut skene tekee. Että Oton ja Rami Rautkorven erilaisuudessaan virkistävä tuotos olisi normi julkaisujen joukossa ja että Suomen sarjakuvaseura olisi täten jonkinlainen kaappisupersankarifanien seura.
Kiehtova ajatus joka on minusta yhtä scifistinen kuin että Otto olisi vastuussa kaikista sarjakuvaseuran edeltäneistä 39 toimintavuodesta.
Melko hyvin varsinkin niiden ihan ensimmäisten vuosien aikana.
Skene, sikäli kun sellaista on on pieni. Sarjakuvaväki tuntee toisensa ja vaikka monilla on isojakin näkemyseroja valtaosa pystyy moikkaamaan nähdessään toisen.
Skene ei minusta ole yhtä kuin sarjakuvaseura.
Jos jonkun ajatus on että se ON yhtä kuin sarjakuvaseura sillä ihmisellä meissä kaikissa ilmenevä paranoia on lipsahtanut turhan isolle pykälälle.
Sarjakuvaseura pyrkii toimimaan haaraosatojensa kautta ja eri tapahtumissa, ei vain Helsingin festareilla sen minkä resurssit antavat myöten.
kuten kaikessa järjestötoiminnassa vain pieni ydinjoukko on aktiiveja. Näiden ihmisten oma henkilökohtainen maku näkyy toki sarjakuvaseuran linjauksissakin johonkin pisteeseen asti. selkeä seuraus isompi työpanos =suurempi vaikutus.
Tämä on selvää.
Mutta skene sisältää myös paljon ulkojäseniä, hangaroundeja. Ja niiden muodostumiseen on vaikuttanut myös viimeisten noin 15 vuoden julkaisupolitiikka.
Nyt puhun kaiken, en vain kotimaisen, sarjakuvan julkaisemisesta.
Viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikan on yritetty laajentaa koko kenttää ja sitä mitä on tarjolla. Erittäin tervetullutta joskaan ei ongelmatonta.
Tässä mukaan astuvat kustantajien, niin isojen kuin pienten vaikutus ja kyllä myös kirjastojen.
Se mistä minä puhun on se että nk.vaihtoehtoisella, taide TIETYNTYYPPISELLÄ sarjakuvalla on tietty sosiaalinen verkostonsa. Kuten kuuluukin, se on inhimillinen piirre. Siinä vaiheessa kun tällä sosiaalisella klikillä on omissa julkaisuissaan, omassa kaveripiirissään joku joka etenee se ei ole korruptiota vaan ihmisluonne että pyrkii tukeutumaan samankaltaisiin piireihin, yhdistämään voimansa.
Taidepuolella näin on jo historiallisestikin ilman mmitään salaseuraepäilyjä.
Jos itse olisin vastaavassa asemassa minäkin ottaisin ensin yhteyttä jo tietämiini ihmisiiin joiden jäljestä ja kyvyistä on selkeä käsitys enkä vain luottaisi sattumanvaraisiin ventovieraisiin.
Sen lisäksi monet näistä jotka ovat suuntautuneet TIETYNTYYPPISEEN SARJAKUVAAN ovat sarjakuvaa opettavissa oppilaitoksissa opettajina. En yritä nytkään kyseenalaistaa pedagogista pätevyyttä, mutta minä en osaa opettaa mitä en tiedä. Miten voisin olettaa että näin suuntautuneet henkilöt sitten osaisivat saati asettaisivat ensisijaiseksi?
näiden yhtälönä ei ole mitenkään vaikea tehdä talouden laskelmia. meillä on väkeä jolla on jo julkaisuja ja jotain nimeä, jotain myyntiä ja sitten toisaalta sama riski mutta ilman näitä.
Tämä johtaa siihen että on myös enemmän TIETYNTYYPPISEN sarjakuvan julkaisuja.
Totta kai.
Sitä sanotaan syy-seuraus suhteeksi.
Eli toisten aktiivisuus on paha kun muita ei ole?
Ei, mutta aiemmin ketjussa viitatut kuten muunlaisen sarjakuvanteko hitaus(tähän on kyllä poikkeuksia vahvistamaan säännön) ja tietenkin se helpoin: ei valmista lukijakuntaa/tekijäkuntaa.
Jos joku tekee realistista jälkeä on taloudellisesti kannattavampaa olla mainosAD kuin sarjakuvantekijä. Eikä mennä sinne kertomuspuolelle.
Joskin tämän vuoden näytöt ovat varoen rohkaisevia, oma epäilykseni on että Perkele ja jatkonsa, Fasilitaattori, Lopunperät ja muutama muu ovat liian vähän liian myöhään.
Tässä kohtaa toivon olevani turhaan pessimisti.
Skene on monen tekijän summa ja onneksi muuttuva mutta hyvin hitaasti.
Minulla ei ole ongelmaa sanoa että fasilitaattori on hyvää kotimaista sarjakuvaa koska olen asian kanssa samaa mieltä mutta en edes halua että skene olisi minun makuni mukainen.
Minä haluaisin tänne laaja-alaisen sarjakuvakulttuurin, jossa on tilaa kaikelle sarjakuvalle muta siihen ei ole nähdäkseni vielä edellytyksiä.
jos se on yksin sarjakuvaseuran hartioilla niin ei hyvin mene(en usko että seuran budjettia voi venyttää rajatta) mutten usko että tätä tarkoitit.
Itse vaan uskon että ensin pitää tunnustaa että meillä taitaa ihan oikeasti olla epäkohta ja sitten joko tehdä asialle jotain tai elää sen kanssa eikä väittää ettei minkäänasteista vastakkainasettelua ole missään.
tosin ymmärrän tuntemuksesi, minusta on kunnioitettavaa pitää kaveriensa ja ystäviensä puolia, itse teen saman.
-
Siis oikeasti, jääkö Suomessa jonkun neron luomukset piiloon pöytälaatikkoon, koska avantgardistisia tikku-ukkoja piirtävät dadaistit pitävät valtaa sarjakuvaseurassa?
Minun kokemukseni mukaan suomalaiset sarjakuva-aktiivit ovat erittäin laaja-alaisesti sarjakuvista pitäviä, lukevat viihde- ja taidesarjakuvaa sekä kaikkea siltä väliltä. En usko, että kukaan viihdesarjakuvan tekijä jää huomiotta, jos hänen sarjakuvansa vain sen ansaitsee. Ehkäpä viihdesarjakuvien syrjinnästä valittavien kannattaisi ottaa hieman etäisyyttä ja katsoa, onko se oikeasti niin hyvää kuin mitä kuvittelevat sen olevan - sen tasoista, että sitä voisi kaupitella ulkomaille? Että se voisi paikata jonkin aukon siellä? Suomalaiselle vaihtoehtosarjakuvalle on markkinoita ja sillä sarassa Suomessa on annettavaa, joten tietysti sitä pyritään markkinoimaan. Viihdesarjakuvassakin voitaisiin olla omaleimaisempia eikä koittaa myydä pakastimia eskimoille.
-
Ehkä Kähkönen pääsee joku vuosi valikoimaan oman makunsa mukaisen antologian, se miellyttänee sitten myös Tertsiä ja Curtvileä.
Toivottavasti en pääse tai joudu sellaiseen tehtävään. Ja olen varma etten pääse. Oma näkökulmani sarjakuvavientiin on niin erilainen. Itse pyrin myymään sarjakuvia, en tekijöitä. Enkä suurta määrää, vaan muutamaa sarjakuvaa sellaisilta tekijöiltä jotka niitä haluavat käsiini antaa.
Erilaisten antologioiden tekeminen on haasteellista. Pitää valita jokin linja ja pysyä siinä johdonmukaisesti ja kuitenkin aina joku jää pois jonka joku soisi antologiassa olevan. Ja kun antologia on julkaistu, kritiikkiä tulee varmasti. Tietysti pitääkin tulla, jotta seuraava antologia olisi parempi.
-
Suomalaiselle vaihtoehtosarjakuvalle on markkinoita ja sillä sarassa Suomessa on annettavaa, joten tietysti sitä pyritään markkinoimaan. Viihdesarjakuvassakin voitaisiin olla omaleimaisempia eikä koittaa myydä pakastimia eskimoille.
...mä en jotenkin halua niellä sitä, että ulkomailla todella ei ole mitään samanlaista, mitä tämä suomalainen vaihtoehto nyt on. Kaikesta huolimatta, olemmehan me vitun pieni valtio.
-
...mä en jotenkin halua niellä sitä, että ulkomailla todella ei ole mitään samanlaista, mitä tämä suomalainen vaihtoehto nyt on. Kaikesta huolimatta, olemmehan me vitun pieni valtio.
Ja miksi kaiken pitäisi edes olla erilaista? Miksi aina pitäisi uudistaa ja kokeilla? On hyvä että uudistajia on ja kokeilunhalua löytyy ja vanhat toimintamallit ja kerronnalliset konventiot asetetaan kyseenalaiseksi. On kuitenkin muistettava, että monille ihmisille riittää se että sarjakuva on hyvä ja mielenkiintoinen. Esimerkiksi Aku Ankka on malliesimerkki siitä että vanhaa hyväksihavaittua kerrontaa käytetään yhä uudelleen ja uudelleen ja löytyy ihmisiä jotka sitä haluavat lukea. Toinen esimerkki on Tex Willer. Vaikka se tulisi joka viikko ja hyvätasoista materiaalia löytyisi joka viikolle, moni ostaisi sen. Ainakin minä ja vähintään 6000 muuta, väittäisin.
-
Ehkäpä viihdesarjakuvien syrjinnästä valittavien kannattaisi ottaa hieman etäisyyttä ja katsoa, onko se oikeasti niin hyvää kuin mitä kuvittelevat sen olevan - sen tasoista, että sitä voisi kaupitella ulkomaille? Että se voisi paikata jonkin aukon siellä? Suomalaiselle vaihtoehtosarjakuvalle on markkinoita ja sillä sarassa Suomessa on annettavaa, joten tietysti sitä pyritään markkinoimaan. Viihdesarjakuvassakin voitaisiin olla omaleimaisempia eikä koittaa myydä pakastimia eskimoille.
Sitä yritin tuolla aiemmin sanoa, viihde ja kokeellisuus eivät sulje toisiaan pois. Metsään mennään siinä vaiheessa kun mitään ei saa kokeilla ja kaikki pitää tehdä tietyn muotin mukaan koska "yleisö ei pidä tästä ja tuosta". Mutta jos sarjakuva on toimiva, siinä on mielenkiintoiset hahmot ja sitä on hauska lukea, miksei se voisi menestyä?
Se on siten eri asia onko suomalaisilla vielä rahkeita tehdä laajamittaisesti kunnollista viihdesarjakuvaa, siis muutakin kuin strippejä. (Kai tuokin pitää uskaltaa sanoa ääneen...) Ajan puute iskee siinä helposti vastaan.
Tietenkin on niin että muualla maailmassa ihmisillä on samat ongelmat: pitää aloittaa tyhjästä, piirtää töiden ohella kun ehtii. Ihmisiä on vain niin paljon enemmän, sekaan mahtuu myös enemmän helmiä. Mutta tässä mennään helposti siihen että Suomi vs. Ulkomaat, eri maissa kun on eri tilanteita, siellä ulkomaillakin.
-
Toinen esimerkki on Tex Willer.
Ja Tintti. Ja Asterix. Ei mitään mullistavaa, "pelkästään" huolellisesti piirrettyä, toimivaa kerrontaa.
-
en, käytät näppärää kehäpäätelmää siitä että se millaista sarjakuvaa Otto Sinisalo tekee on yhtä kuin mitä suomen estabilisoitunut skene tekee. Että Oton ja Rami Rautkorven erilaisuudessaan virkistävä tuotos olisi normi julkaisujen joukossa ja että Suomen sarjakuvaseura olisi täten jonkinlainen kaappisupersankarifanien seura.
Ei, lähinnä halusin osoittaa että Suomen Sarjakuvaseurassa ymmärretään monenlaista sarjakuvaa, ja jopa tehdään sellaista.
Ihan kiinnostavaa pohdintaa Curtvilellä, joistakin kohdista olen jopa samaa mieltä. Edelleen olen silti sitä mieltä, että tämä paljon puhuttu vastakkainasettelu "taiteen" ja "viihteen" kesken elää lähinnä joidenkin (äänekkäiden) fanien mielissä. Esimerkiksi omassa julkaisutoiminnassani en ole kokenut minkäänlaiseksi ongelmaksi julkaista sekä "hyvin" piirrettyä sarjakuvaa (esim. Anssi Rauhala, Rami Rautkorpi) että "huonosti" piirrettyä sarjakuvaa (esim. Jyrki Nissinen, Leo Kuikka). Pidän molemmista ja niin tuntuu pitävän moni muukin "skenen sisäpiiristä".
-
(Itse muuten en pidä läheskään kaikesta, mitä FCA 2011:ssa on mukana. En silti menisi julistamaan, että se mistä minä en pidä on huonostipiirrettyä tekotaiteellista huttua, semmoinen tuntuisi aika ylimieliseltä.)
Myös ylimielisiä mielipiteitä vapaassa maassa pitänee voida sallia.
Innovatiivista sarjakuvaa, nykysarjakuvaa, taidesarjakuvaa, kokeellista sarjakuvaa, millä nimellä sitä kulloinkin kutsutaan, on nostettu parin kymmenen vuoden ajan niin näkyvään rooliin, että välillä voi unohtua että muutakin on. Ja sinänsä mielenkiintoista, vieläkin sarjakuva herättää intohimoja ja voimakkaita mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Kärjistetysti: Jos joku haukkuu taidesarjakuvaa tekotaiteelliseksi hutuksi, taidesarjakuvan puoltajat nousevat takajaloilleen. Jos joku haukkuu viihdesarjakuvaa, kaikki on hiljaa. Mistähän tämäkin johtuu?
(Ennen kuin joku älähtää taas: Huomatkaa sana kärjistetysti. Todellisuudessa asia on tietenkin moniulotteisempi, ja minäkin pidän joistakin luonnosmaisen viivan (Ranta) ja kokeellisemman puolen (Tilsa) tekijöistä mutta pointti varmaan käynee ilmi.)
-
Jos joku haukkuu viihdesarjakuvaa, kaikki on hiljaa. Mistähän tämäkin johtuu?
Kuka on haukkunut ja missä?
-
Kuka on haukkunut ja missä?
Ei varmaan kukaan missään, ajatellut vain.
-
Kopio tallessa.
Nykypäivän sijoittaja ei suostuisi ottamaan ketään noista, vaan lauman nylkypalkalla raatavia kiinalaisia jotka tekisivät halvan kopion angry birdseistä.
No siis Tietäväinenhän juurikin on se taiteellisia kokeiluita vääntävä täysipäiväinen apurahataiteilija. Mitä Koivistoon ja Korhoseen sijoittamiseen tulee niin tarjolla on SAA1V.HSE - Korhoseen sopii myös DIS.NYS .
-
Keskustelua seuratessa kiinnitin huomiota...kyselisin sitä että miksi tämäkin keskustelu painottuu lähes täysin piirtämiseen, mites tuo kirjoituspuoli? Kuka muu kuin toinen graafikko jaksaa innostua sarjakuvasta joka näyttää tosi hienolta mutta jossa ei ole mitään sisältöä?
Minusta esim. amerikkalaisessa kulttuuripiirissä niiden parhaiten mainstreamiin päätyneiden sarjakuvaromaanien kuten Mausin, Fun Homen ja Persepoliin yhdistävä piirre ei ole se, että ne on piirretty jotenkin tosi hienosti ja ultrarealistisesti (Persepolis!) vaan että ne on kirjoitettu tosi hienosti, ne puhuttelevat muitakin ihmisiä kuin tekijää ja tämän kavereita. En nostaisi myöskään Asterixin tai Tintin suosion syyksi huolellista piirrosjälkeä, vaikka se luettavuutta edistääkin (Blacksad alkaa olla aika lähellä vain piirrosten perusteella vetävää sarjakuvaa, mutta siinäkin ne tarinat ovat tehtävänsä täyttäviä noir-pastisseja).
Mämmilä periaatteessa toimii tämän(kin) puolesta, suurempana ongelmana minusta kuitenkin se, että ne jutut nivoutuvat liikaa aikansa tapahtumiin kuin että ovat liian "suomalaisia", eli myös suomalaisen nykynuoren saattaa jo olla vaikea lukea alkupään Mämmilöitä. Ketäs muita meillä on jotka tekevät muuta kuin strippejä, genrefiktiota tai slice-of-lifea parikymppisten taideopiskelijoiden arjesta? Muutama, mutta lisääkin saisi olla.
-
Kyllä juoni ja hyvät hahmot ovat tärkeintä. Piirrosjälki on tietty se kriteeri jonka vuoksi lukija albumiin tarttuu. Olen kuullut monilta että he eivät voi lukea sarjakuvaa jos piirrosjälki ei miellytä, mikä on vähän kummastuttanut. Kai se sitten on omalla kohdalla vaan niin että hyväksyy monenlaista jälkeä, ja voi lukea sarjakuvan kunhan se on hyvä, vaikkei piirrosjälki täysin miellyttäisi. Vaikka onhan mullakin ne omat inhokit.
Kuka on haukkunut ja missä?
Ainakin pottuneniä ja mangaa (vaik en saisi sanoa sitä m-sanaa) on haukuttu, varsinkin jälkimmäistä oikein antaumuksella. Mutta kaikkea haukutaan. Se on sitten eri asia mihin vedetään raja että ovatko haukut yksityisiä, mitä nyt kavereille esmes sanotaan, vai julkisia, jotka ärsyttävät koko skenen. Ja kun haukut osuvat omaan porukkaan, se luonnollisesti ärsyttää. Ihan normaalia ihmisen aivotoimintaa.
-
Keskustelua seuratessa kiinnitin huomiota...kyselisin sitä että miksi tämäkin keskustelu painottuu lähes täysin piirtämiseen, mites tuo kirjoituspuoli? Kuka muu kuin toinen graafikko jaksaa innostua sarjakuvasta joka näyttää tosi hienolta mutta jossa ei ole mitään sisältöä?
Minusta esim. amerikkalaisessa kulttuuripiirissä niiden parhaiten mainstreamiin päätyneiden sarjakuvaromaanien kuten Mausin, Fun Homen ja Persepoliin yhdistävä piirre ei ole se, että ne on piirretty jotenkin tosi hienosti ja ultrarealistisesti (Persepolis!) vaan että ne on kirjoitettu tosi hienosti, ne puhuttelevat muitakin ihmisiä kuin tekijää ja tämän kavereita. En nostaisi myöskään Asterixin tai Tintin suosion syyksi huolellista piirrosjälkeä, vaikka se luettavuutta edistääkin (Blacksad alkaa olla aika lähellä vain piirrosten perusteella vetävää sarjakuvaa, mutta siinäkin ne tarinat ovat tehtävänsä täyttäviä noir-pastisseja).
AsdfgkJ! Tämä! Niin monta kertaa tämä! Ei mua tyyli haittaa, että sarjiksia luen, mutta se, etteivät ne aktiivisesti haasta kiinnostumaan siitä LUKIESSA sitä, voidaan sanoa, että jossain mennään päin metsää.
Tässähän tämä ongelman ydin on; jos meillä on idea tarinaksi, se pitäisi osata kertoa niin, että kiviäkin kiinnostaa. Hirveän moni ei edes Suomessa osaa rytmittää sarjakuvaansa albumiksi, saatikka sitten antaa kunnon argumentteja kääntää sivua. Itsekeskeisin perustein tekevien ei tarvitse kai vaivautua miettimään noita, mutta sellaiset, jotka haluavat selkeästi, että tarina tulee luetuksi, on hieman sääli. Tähän ei taas sarjakuvaopettajien "Ei ole oikeaa tapaa tehdä sarjakuvaa"-mantrat auta. Sen takia manaan ja tulen manaamaan sarjakuvablogit kuin auobiografiset sarjikset alimpaan helvettiin, kun ne eivät oletusarvoisesta opeta meitä tarinankertojina. Ja lopettakaa se David Mametin hypettäminen; teoriat ovat kätevämpiä niille, jotka haluavat nähdä asioita selkeämmin, ei niille, jotka tekevät asioita.
-
Ettei totuus unohtuisi:
Royal Comics Syndicate opetusministeriön kulttuurivientihankkeeksi
Julkaistu: 9. huhtikuuta 2008 22:16:10
Opetusministeriö myönsi kotimaisen sarjakuvan kansainvälistymis hankkeelle
45 000e kulttuurivientiavustuksen
Royal Comics Syndicate on saanut merkittävän avustuksen opetusministeriöstä. Ministeriön kulttuurivientiohjelmaan liittyvän syndikaatille myönnetyn avustuksen suuruusvuonna 2008 on 45 000 euroa. Avustuksella käynnistetään kolmivuotinen suomalaisen sarjakuvan kansainvälistymishanke.
Sarjakuvan kansainvälistymishanke jakaantuu kolmeen jaksoon. Vuonna 2008 avataan kansainvälistymisen kannalta merkittävin pullonkaula perustamalla englanninkielinen suomalaisensarjakuvan esittelysivusto ja otetaan levitykseen useita uusia sarjakuvia kotimaisten sarjakuvan tekijöiden kärkikaartilta. Vuonna 2009 avataan kansainvälinen verkkkauppa, josta ulkomaiset lehdet, albumikustantajat ja yksityishenkilöt voivat ostaa sarjakuvien julkaisu- ja lukuoikeuksia. Vuonna 2010 myyntiä tehostetaan aktiivisin markkinointi- ja myyntitoimenpitein. Aikarajat eivät ole lukkoonlyötyjä vaan hankkeelle annetaan tilaa hengittää.
Royal Comics Syndicate on vuonna 2005 perustettu sarjakuvasyndikaatti, jonka tavoitteena on levittää suomalaista sarjakuvaa kansainvälisille markkinoille. Syndikaatista on tarkoitus rakentaa merkittävin kanava kotimaisen sarjakuvan kansainvälistymiselle. Syndikaatin perustaja on Timo Kähkönen, joka tunnetaan muun muassa Paikallisuutisia-sarjakuvan piirtäjänä.
Royal Comics Syndicate on saanut aiempina vuosina avustuksia opetusministeriön lisäksi Grafia ry:ltä.
http://www.royalcomics.com/index.cgi?p1=uutiset&id=37&action=yksittainen&lang=fi
-
Hämeen Sanomatkin sen tietää: Suomi on omaperäisen sarjakuvan ykkösmaa (http://www.hameensanomat.fi/?article=170372).
(...)
- Suomella on nykyisin kansainvälisesti korkeampi arvostus sarjakuvamaana kuin ehkä millään muulla maalla. Suomen rankkasi alan ykköseksi esimerkiksi Euroopan suurimman sarjakuvafestivaalin, Ranskan Angoulemen taiteellinen johtaja Benoit Mouchart, tähdentää sarjakuvaneuvos Juhani Tolvanen.
Mouchartin mukaan maamme sarjakuvan voima on omaperäisyys: syrjäinen Suomi ei yritä jäljitellä alan myyntivaltiaan Ranskan sarjakuvaa, vaan on kehittänyt omintakeisen ilmaisukirjon.
Että näin.
-
En halua Kvaakin foorumilla sen tarkemmin lähteä ruotimaan Royal Comics Syndicaten hanketta, sen budjettia ja aikataulutusta, mutta koska VesaK nyt nosti tuon uutisen tuohon, niin sen voin todeta että olen ainoa vientityöläinen tässä hankkeessa, mikä tarkoittaa sitä että jos esim. sairastun, hanke menee siksi aikaa jäihin. Ja näin kävi vuoden 2008 lopulla. Onneksi nyt olen toipumassa ja edistämässä hanketta parhaan taitoni mukaan. Pahoittelen jyrkkien sanojeni aiheuttamaa mielipahaa koskien suomalaista taidesarjakuvaa, jossa purkaantui vähän muutakin turhautumista ja toivon onnea ja menestystä myös taidepuolen sarjakuvaviennille.
-
Minä vaan ihmettelen mitä mää oikein ihmettelen: Mihin kummaan esim. ranskalaiset tarvitsisivat "realistisella tyylillä tehtyä", Mustanaamio ilman Mustanaamiota -sarjakuvaa, kun heillä ilmestyy vastaavaa tuhannen albumin edestä joka vuosi. Strippisarjakuvaa ei Ranskassa edes tunneta.
Mutta esimerkiksi Meti-tyylistä sarjakuvaa siellä ei tehdä, ei liioin Ville Rannan kaltaista ilmaisua (no Joann Sfar juu on sinne päin), siksi ne kiinnostavat maailman suurinta sarjakuvamaata.
-
Minä vaan ihmettelen mitä mää oikein ihmettelen: Mihin kummaan esim. ranskalaiset tarvitsisivat "realistisella tyylillä tehtyä", Mustanaamio ilman Mustanaamiota -sarjakuvaa, kun heillä ilmestyy vastaavaa tuhannen albumin edestä joka vuosi.
Tämä on ajatus, jonka kuulin jo ensimmäisellä sarjakuvakurssilla, johon osallistuin 90-luvulla ja se särähti minulla korvaan jo silloin. Koska siihen sisältyy rivien väliin semmoinen ajatus, että muut on meitä lähtökohtaisesti niin paljon parempia, ettei me voida niiden kanssa kilpailla samassa sarjassa. Kylläpä voidaan - mutta sitten täytyy myös olla tarpeeksi hyvä pärjätäkseen. Jos niitä realistisia sarjakuvia kerran julkaistaan Ranskassa tuhannen albumin verran, niin miksei joku niistä voisi muka olla jonkun suomalaisen tekemä? Jostainhan niiden tuhannen albumin tekijät tulevat joka tapauksessa, miksei yhtä hyvin täältä kuin jostain muualtakin. Kunhan on tarpeeksi hyvä. (Ja siinä tapauksessa ammattitaidon lienee syytä sisältää myös paljon ranskan kielen opintoja).
Karit Korhonen ja Leppänen ovat menneet tekemään kansainvälisiä kaupallisia sarjakuvia muiden tekijöiden joukkoon ja ovat siinä onnistuneet, koska ovat tehneet niin hyviä sarjakuvia, että ovat vertailussa toisiin ympärillä oleviin tekijöihin pärjänneet.
Miten niin eskimoille ei voida myydä pakastimia? Beatlesit myivät rock-musiikin Amerikkaan. Italialaiset myivät sinne lännenelokuvia. Kulttuurissa sitä tapahtuu koko ajan. Niiden pakastimien täytyy vaan olla tarpeeksi hyviä.
Eli kyllä suomalainenkin sarjakuvantekijä voi ihan hyvin mennä kilpailemaan Ranskan tai USA:n markkinoille, kunhan on valmis tosissaan vertaamaan töitään sikäläisiin vastaaviin. Ei meissä ole mitään lähtökohtaisesti muita huonompaa joka tekisi sen mahdottomaksi.
Eri asia sitten on, kannattaako niitä töitä ensin yrittää julkaista Suomessa ja sitten vasta yrittää sinne maailmalle - minä sanoisin, että jos joku tarpeeksi lahjakas tekijä löytyy ja hänellä olisi kiinnostusta piirtää esim. Marvelille tai Dargaudille, niin eiköhän sitten ole syytä lähteä suoraan paikan päälle, koputtamaan Marvelin tai Dargaudin, eikä suomalaisten kustantajien ovia.
-
Jos niitä realistisia sarjakuvia kerran julkaistaan Ranskassa tuhannen albumin verran, niin miksei joku niistä voisi muka olla jonkun suomalaisen tekemä?
En huomaa nähneeni kenenkään täällä kieltävän sitä, kunhan sanoivat ääneen sen mitä ranskalaisilta kustantajilta todennäköisesti saa jo kuulla.
Totta kai SAA tehdä ja tarjota mitä haluaa, ei täällä ole mitään tinahatut päässä liikkuvaa natsimuumioiden salaseuraa (siitä saisi hyvän sarjakuvan..) joka kieltää sinua tekemästä niin tai katsoo kieroon jos yrität tehdä omaa mustanaamiota.
Se voi ehkä olla vaikeampaa ihmiset ulkomailla niistä kiinnostumaan, mutta ei sekään ole mikään tekosyy luovuttamiseen. Jokainen on oman onnensa seppä. Jos kukaan ei usko sinuun ja töihisi niin mitä sitten? (yleisellä tasolla puhuen, en tarkoita sinua Jyrki) Ei kai kukaan tarvitse jonkun kommuunin siunausta ja kädestäpitelyä omien pakkomielteittensä toteutukseen? Pääasia että tekee vaan :)
-
Karit Korhonen ja Leppänen ovat menneet tekemään kansainvälisiä kaupallisia sarjakuvia muiden tekijöiden joukkoon ja ovat siinä onnistuneet, koska ovat tehneet niin hyviä sarjakuvia, että ovat vertailussa toisiin ympärillä oleviin tekijöihin pärjänneet.
Miten niin eskimoille ei voida myydä pakastimia? Beatlesit myivät rock-musiikin Amerikkaan. Italialaiset myivät sinne lännenelokuvia. Kulttuurissa sitä tapahtuu koko ajan. Niiden pakastimien täytyy vaan olla tarpeeksi hyviä.
Eli kyllä suomalainenkin sarjakuvantekijä voi ihan hyvin mennä kilpailemaan Ranskan tai USA:n markkinoille, kunhan on valmis tosissaan vertaamaan töitään sikäläisiin vastaaviin. Ei meissä ole mitään lähtökohtaisesti muita huonompaa joka tekisi sen mahdottomaksi.
Eri asia sitten on, kannattaako niitä töitä ensin yrittää julkaista Suomessa ja sitten vasta yrittää sinne maailmalle - minä sanoisin, että jos joku tarpeeksi lahjakas tekijä löytyy ja hänellä olisi kiinnostusta piirtää esim. Marvelille tai Dargaudille, niin eiköhän sitten ole syytä lähteä suoraan paikan päälle, koputtamaan Marvelin tai Dargaudin, eikä suomalaisten kustantajien ovia.
ihan totta näin käykin kuten Sami Makkonen (http://www.samimakkonen.com/) ja Sami Kivelä (http://www.rockonart.co.nr/) näyttävät.
itse en usko että täytyy olla nimeltään Kari tai Sami päästäkseen tuohon.
Mutta tietty jos ollaan valmiit hyväksymään ettei mikään ikinä muutu niin hyvä näin.
Minä vaan ihmettelen mitä mää oikein ihmettelen: Mihin kummaan esim. ranskalaiset tarvitsisivat "realistisella tyylillä tehtyä", Mustanaamio ilman Mustanaamiota -sarjakuvaa, kun heillä ilmestyy vastaavaa tuhannen albumin edestä joka vuosi. Strippisarjakuvaa ei Ranskassa edes tunneta.
Mutta esimerkiksi Meti-tyylistä sarjakuvaa siellä ei tehdä, ei liioin Ville Rannan kaltaista ilmaisua (no Joann Sfar juu on sinne päin), siksi ne kiinnostavat maailman suurinta sarjakuvamaata.
täällä sitä tehdään joten miksi me tarvitsemme sitä lisää täällä? Miksi me myymme eskimoillemme pakastimia?
Ja miksi oletetaan että täkäläinen anti on se sama pakastin eikä samalla tavalla uudistava kuin siinä meti-sarjakuvassa? Miksei edes yritetä myydä eskimoille ilmalämpöpumppuja?
Keskustelua seuratessa kiinnitin huomiota...kyselisin sitä että miksi tämäkin keskustelu painottuu lähes täysin piirtämiseen, mites tuo kirjoituspuoli? Kuka muu kuin toinen graafikko jaksaa innostua sarjakuvasta joka näyttää tosi hienolta mutta jossa ei ole mitään sisältöä?
vastasit itse: amerikkalainen kulttuuripiiri. Sama pätee siihen mitä VesaK sanoi : Mihin kummaan esim. ranskalaiset tarvitsisivat "realistisella tyylillä tehtyä", Mustanaamio ilman Mustanaamiota -sarjakuvaa, kun heillä ilmestyy vastaavaa tuhannen albumin edestä joka vuosi.
Ja mikä olikaan se maailman suurin sarjakuvamaa? miksiköhän?
Petteri on ihan oikeassa Edelleen olen silti sitä mieltä, että tämä paljon puhuttu vastakkainasettelu "taiteen" ja "viihteen" kesken elää lähinnä joidenkin (äänekkäiden) fanien mielissä. ..... Pidän molemmista ja niin tuntuu pitävän moni muukin "skenen sisäpiiristä".
haluamatta vääntää lausettasi päinvastaiseksi juuri tuo.
"skenen sisäpiirissä".
Siellä "skenen" ulkopuolella on paljon ihmisiä, menemättä maan rajojen ulkopuolelle jotka lukisivat sarjakuvaa jos heitä kiinnostavaa sarjakuvaa olisi.
Skene ei sitä heille tarjoa riittävässä määrin, ulkomaat tarjoaa.
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa kaikkia ei kiinnosta suomalainen arkinen melenkolia johon liittyy ne kliseet jota sinne koko kulttuurimme ajaa.
Minä en arvosta matti &teppo eppu normaali kaurismäki kulttuuria jonka lakipiste on anna-leena härkönen. se on nähty ja on minulle yhtä tyhjää kuin ennenkin.
Ei sitä kieltää pidä silti tai alkaa elää jossain absurdissa fantasiamaailmassa jossa Suomen sarjakuvaseura on ennakkosensuuriviranomainen.
Toki foliohattuleiman lyöminen toiselle auttaa omaa argumentaatiota.
Hyvä esimerkki on tämä viesti Ville Rannasta (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7504.msg341351.html#msg341351). se on kaunis herkkä ja tärkeä. se on saanut aikaan uuden sarjakuvasta innostuneen ihmisen.
Se on tärkeää.
Se että oma kantani on joka kohdassa vastakkainen samasta tuotannosta ei vähennä Rannan arvoa tässä tapauksessa.
Mutta entäs ne muut jotka ajattelevat kuten minä? meillä on Lukkarisemme, Hiltusemme, Rauhala ja Manninen, jos hyvin käy Sinisalo ja Rautkorpi liittyvät joukkoon.
Riittääkö se? Onko se kaikki mihin voidaan yltää?
Uskon vakaasti että "skenen" tuolla puolen on ihmisiä jotka ostaisivat sata kertaa ennemmin Kätyrit kuin Rannan, mutta jälleen kerran raha.
Sama syy joka on muutenkin rampauttanut kulttuurin yleisesti hyväksyttyyn muottiin vrt. kirjakuvitukset. Miksi maksaa paljon kuvittajalle kansista kun kuvapankki ja photari tekee saman puolet halvemmalla?
Miksi tehdä kalliilla Suomessa jos Kiinassa se maksaa promillen?
Ei tässä mitään salaliittoa tarvita.
Tiedän kyllä ettei purkaukseni vaikuta mihinkään, on korkeintaan yksi raivokas meemintynkä jonka voi sivuuttaa pituudella ja niillä hiton kiroitusvihreillä. täytyy palata arkeen jossa ainoa optio on tyytyä että katrihelena ja Aleksi mäkelä rulettaa ja tyytyä siihen että meidän lampi on pieni mutta ollaan siinä isoja kaloja.
-
ja Sami Kivelä (http://www.rockonart.co.nr/) näyttävät.
itse en usko että täytyy olla nimeltään Kari tai Sami päästäkseen tuohon.
Hee, Sami Kivelän sivu löytyi! Kivahyvä, oli multa kadoksissa.
Mutta että tuosakin näkyy se että ulkomaille mennäkseen pitää tehdä näemmä juttuja, joissa aiheet ja teemat ovat pääosin amerikkalaisia, henkilöt muita kuin suomalaisia jne. Tosin tuossa Heapissa taitaa olla jotain skandinaavisia myyttejä taustalla tjms. Voisiko action-kauhu-suppari- tms genresarjiksessa olla suomalaiset päähenkilöt ja aiheet/teemat ja menestyä silti ulkomailla. Imho, voisi. Eikö? (yhtä perustellusti voi tietty kysyä miksi pitäisi olla suomalaisia, mutta mutta onko kaikki toisaan niin läpikotaisin kyllästetty amerikkalaisuudella?)
Timo
-
Onko populaarikulttuurissa (kirjat ja leffat mukaanlukien) muita kansainvälisesti suosittuja pohjoismaisia aihepiirejä kuin viikinkiaika?
-
Onko populaarikulttuurissa (kirjat ja leffat mukaanlukien) muita kansainvälisesti suosittuja pohjoismaisia aihepiirejä kuin viikinkiaika?
Miehen ja naisen välinen suhde on aika suosittu. Ihmisen asema yhteiskunnassa ja luonnossa. Kasvu lapsesta aikuiseksi. Etiikka ja moraali. Uskonto. Seksi ja väkivalta.
-
Miehen ja naisen välinen suhde on aika suosittu. Ihmisen asema yhteiskunnassa ja luonnossa. Kasvu lapsesta aikuiseksi. Etiikka ja moraali. Uskonto. Seksi ja väkivalta.
Kuulemma noita esiintyy pohjoismaiden ulkopuolellakin. Varma en toki ole.
-
Onko populaarikulttuurissa (kirjat ja leffat mukaanlukien) muita kansainvälisesti suosittuja pohjoismaisia aihepiirejä kuin viikinkiaika?
ottaen huomioon että Stieg Larssonin millenium-kirjojen elokuvista tulee jenkkiversiot ja Låt den råtta komma in ovat skanadinaavisia aiheita amerikkalaisille markkinoille.
Kenneth Branagh on näytellyt Kurt Wallanderia, Jan Guilloutin kirjojen elokuvaversiot liikuvat temppeliherroista ruotsalaisvakoojaan.
-
Ja onhan herranen aika itse Highlander esittänyt Kaarlo Vatasta!
-
ottaen huomioon että Stieg Larssonin millenium-kirjojen elokuvista tulee jenkkiversiot ja Låt den råtta komma in ovat skanadinaavisia aiheita amerikkalaisille markkinoille.
Kenneth Branagh on näytellyt Kurt Wallanderia, Jan Guilloutin kirjojen elokuvaversiot liikuvat temppeliherroista ruotsalaisvakoojaan.
No niinpä tietenkin. Nordic Noir, vai miten sitä nyt kutsutaankin. Sehän on kuulemma ilmiö nykyisin.
No, onhan jonkun täytynyt se viikinkiromantiikkakin puskea markkinoille ja laajaan tietoisuuteen, ei sekään itsestään tapahtunut silloin aikoinaan.
-
Kuulemma noita esiintyy pohjoismaiden ulkopuolellakin. Varma en toki ole.
Joo, mutta ovat myös pohjoismaisia aiheita. En mä oikein jaksa mitään "Väinämöinen juo Koskenkorvaa ja soittaa Säkkijärven polkkaa kanteleella" mutta jos noita teemoja tai vastaavia käsittelee hyvin sarjakuvassa niin ansaitsee kansainvälisen huomion (ei välttämättä saa mutta elämä ei ole reilua).
Kts. Ibsen, Strindberg, Bergman jne.
-
Kts. Ibsen, Strindberg, Bergman jne.
Sulla on aika hc-kyldyrellit harrasteet, jos nuo ovat sulle populaarikulttuuria.
Olen minäkin sentään Bergmania katsonut (Seitsemäs sinetti on kai lempielokuvani, jos sellainen on valittava) ja Strindbergiäkin jonkin verran lukenut, mutta en kokenut niitä ihan pop-jutuksi.
Alkuperäinen kysymykseni liittyi Timon kommenttiin genre-sarjakuvasta. Genre-juttu on nimenomaisesti...öh, genreytynyttä, eli valmiiksi olemassa olevilla aihepiireillä ja käsitteillä ratsastavaa.
-
No mä en erottele korkeakulttuuria ja populaaria, vaan pelkästään hyvän ja huonon.
-
No, onhan jonkun täytynyt se viikinkiromantiikkakin puskea markkinoille ja laajaan tietoisuuteen, ei sekään itsestään tapahtunut silloin aikoinaan.
Näinpä, jos ei valmista kysyntää ole, sitä voi yrittää luoda, kuten Emppu sanoi jo aiemmin. Ulkomaillahan haluttiin jotain mitä ei markkinoilla ennestään ole. Ei Kaoru Morin Emman julkaisemista täällä mietitty sen takia, että meillä on viktoriaanisia romansseja jo ennestään, eikä LocoRocon siksi, ettei yleisö osannut kaivata pallonpyörityspeliä. Kaikkia ei kiinnosta, mutta ei tarviikkaan.
Sitä en sitten tiedä että onko suomalaisuudessa mitään tarpeeksi kiinostavaa. Samalla tavalla kuin viikingeissä, kalevalahan on kaluttu jo mutta muutakin lähestymistapaa kaivataan, se voi hyvin olla samaa kuin muilla pohjoismailla.
Se on muuten jännä, mutta vaikka suomalaista sarjakuvaa yleensä syytellään liiasta suomalaisuudesta, ei sitä mangapuolella liikaa näy. Sain itse nettisarjiksestani hyvää palautetta juuri siksi, koska olin laittanut siihen suomalaisia juttuja ja kansanperinnettä, joita ei muilla yleensä näy.
Tosin ne muut ovat saaneet suuremman suosion, josta voi päätellä ettei se epäsuomalainen lähestymistapa ainakaan haittaa. Tai viihteellinen tai muuta valtavirtaa muistuttava. Jos juttu on hyvä, se saa lukijoita. Miksei siis myös ulkomailla?
-
Mangusteista näkee selvästi, miten mangagenret sinänsä vaikuttaa osaltansa. Se silleen ei välttämättä tue sitä hirveämmin, että suomalaisuutta pitäisi tuoda tai edes tarvitse tuoda esille. Toisaaltaan suhteellisen monissa paistaa se, miten keskitytään visuaalisuuteen ja hahmoihin, joka tuo tietenkin oman ongelmansa nähdä teosta ehkä tarinan kannalta. Jenkkiläisille tosin tuntuu olevan yleisempää se japanilaistaminen, mikä itteäni kyrsii aivan hirveästi.
Kuitenkin se kultturin päälleliimaaminen tarinan osalta on hieman kyseenalaista, koska sen pitäisi jotenkin tulla luonnostaa siihen mukaan kuin pakottamalla. Tämä nyt koskee mitä tahansa. Mielestäni Emmassakin kyllä hieman näkyi se _tarinan_ osalta, että oltiin Japanista kotoisin (tosin se on minun ongelmani, että minulla on ongelmia japanilaisten käsityksestä ihmissuhteisiin). Se tuo kieltämättä mielenkiintoisia akronyymivirheitä kuin tuollaista tehdään, mutta Kaoru Mori on kaiketi onnistunut siinä todella hyvin, kun nillitystä mokomista ei ole silleen tullut.
Se, mikä mua ihmetyttää se, ettei suomalaisessa sarjakuvassa hirveästi suosita on se ympäristöjen hallinta. Se, että keskitytään kertomaan tarina, on tietenkin hyvä, mutta just Mämmilöissä tulee hyvin esille sellainen ylitsevuotava suomalaiskulttuuri ihan visuaalisin keinon. Pitääkö tarinan sinänsä olla joku suomalaista kultuuria paapova, jos visuaalisin keinoin luodaan eksotiikkaa?
Mutta sinänsä ne aiheet, mitä HDC sanoi aikaisemmin, pitäisi sinänsä olla mielenkiintoisia ihan jo sosiaalisten rakenteiden vuoksi. Eihän täällä käydä treffeillä tai flirttailla samaan tapaan kassalla kuin jossain Jenkkilässä. Ei täällä jätetä roskia kaduille ja ympäristöön, mitä joissakin maissa ollaan jätetty. Ei täällä ole samanlaisia slummeja mitä Ranskassa tai samanlaista pintaliitokulttuuria teinien parissa kuten brittilässä.
-
No mä en erottele korkeakulttuuria ja populaaria, vaan pelkästään hyvän ja huonon.
tätä asennetta kannatan.
Mutta sinänsä ne aiheet, mitä HDC sanoi aikaisemmin, pitäisi sinänsä olla mielenkiintoisia ihan jo sosiaalisten rakenteiden vuoksi. Eihän täällä käydä treffeillä tai flirttailla samaan tapaan kassalla kuin jossain Jenkkilässä. Ei täällä jätetä roskia kaduille ja ympäristöön, mitä joissakin maissa ollaan jätetty. Ei täällä ole samanlaisia slummeja mitä Ranskassa tai samanlaista pintaliitokulttuuria teinien parissa kuten brittilässä.
missä ihmeessä sinä asut?
vaikka ei sen puoleen keskustelusta hyvin on käynyt selväksi että on nähtävästi aina yksi ainoa ehdoton totuus ja mm. Paul Gravett on väärässä:
There can never be one history or experience of comics
-
missä ihmeessä sinä asut?
Ehkä asiaan vaikuttaa vahvasti se, etten harrasta kapakkakulttuuria.
-
Ehkä asiaan vaikuttaa vahvasti se, etten harrasta kapakkakulttuuria.
no en minäkään pahemmin viimeiseen kymmenkuntaan vuoteen kun lopetin alan työt. Tosin minulla on ollut naisystävä alalla ja muutama ystäväksi laskettava on yhä siellä.
Mikä lienee suurin syy miksi Jupun baarien nainen ei huvittanut itseäni lain mutta nykyistä armasta naista kylläkin.
Maailma on mielestäni yhdenmukaistunut paljon samalla kun se on entisestään yksilöistynyt. Lontoon ja NYCin kulttuuria kopioidaan ja yhden etniset ruuat ovat toisten pikaruokaa mutta heimoajattelu ei hyvässä eikä pahassa katoa mihinkään.
Tosin on vain oma mielipide josta ei ole näyttää sosiologista näyttöä tähän hätään.
-
Minulle taas tästä ja finnish comics annual-ketjusta on jäänyt mieleen lähinnä se että ulkomailla kiinostaa vain kokeellinen taidesarjakuva, suomessa ei voi syntyä mitään muita kiinostavaa paitsi finnish comics annual 2011 (ja angry birds) ja että kokeellista taidesarjakuvaa kohtaan ei saa olla ilkeä, vain muille saa ilkeillä.
En sitten tiedä kuinka paljon hyvä tarina vaikuttaa, jos kustantajien kriteeri on pelkästään uudenlainen piirrosjälki.
Kuitenkin se kultturin päälleliimaaminen tarinan osalta on hieman kyseenalaista, koska sen pitäisi jotenkin tulla luonnostaa siihen mukaan kuin pakottamalla. Tämä nyt koskee mitä tahansa. Mielestäni Emmassakin kyllä hieman näkyi se _tarinan_ osalta, että oltiin Japanista kotoisin (tosin se on minun ongelmani, että minulla on ongelmia japanilaisten käsityksestä ihmissuhteisiin). Se tuo kieltämättä mielenkiintoisia akronyymivirheitä kuin tuollaista tehdään, mutta Kaoru Mori on kaiketi onnistunut siinä todella hyvin, kun nillitystä mokomista ei ole silleen tullut.
Itse en huomannut koko asiaa, kun lähdin vain siitä että viktoriaanisella alalla mielipiteet olivat muutenkin erilaisia.
Itse en ole myöskään koskaan huomannut että suomalaisuutta pitäisi mitenkään pakottaa mukaan, teen vain niistä asioista jotka ovat tuttuja tai kiinostavat. Tosin oon aina ajatellut että se on mulla huono asia.
-
En sitten tiedä kuinka paljon hyvä tarina vaikuttaa, jos kustantajien kriteeri on pelkästään uudenlainen piirrosjälki.
Itse en huomannut koko asiaa, kun lähdin vain siitä että viktoriaanisella alalla mielipiteet olivat muutenkin erilaisia.
Itse en ole myöskään koskaan huomannut että suomalaisuutta pitäisi mitenkään pakottaa mukaan, teen vain niistä asioista jotka ovat tuttuja tai kiinostavat. Tosin oon aina ajatellut että se on mulla huono asia.
Mun mielestä joku sen jo sanoi, että Suomesta puuttuu sellainen tappohyvä, tasalaatuinen mainstreamtyyli, jolla voisi edes näennäisesti kilpailla. Lisäksi voisi sitä tietenkin motkottaa, että markkinointi, etenkin nettimaailmassa, joka tuntuu olevan tosi vähäistä, koska a) suomenkieli ja b) jonkinlainen itseinhohan siitä syntyy, kun pitäisi tyrkyttää juttuja puoliväkisinkin. Mutta sinänsä Ahosen juttuja on ollut Flighteissa, on mun mielestä kivaa ja positiivista, ettei se silleen erotu sitten muusta silleen eri tasoisena. Jokainen sitten saa olla omaa mieltä muutoin kirjasarjan sisällöstä.
En mä nyt sun työtä kritisoinut, mutta siis suomalaisista isojen firmojen mangakustanteista on kyllä huomannut, että tätä väenvängällä niihin on liimattu suomalaisuutta, kaiketi myös senkin takia, että saataisiin suomalaisia lukijoita, kun se just on jotenkin...kumma lähtökohta.
Curt; Suomessa onnistuu kyllä syrjäytymään sosiaalisesti todella helposti, missä taas veikkaisin, että jos asuisin jossain Brittilässä/Jenkkilässä, mulle ei varmaan syntyisi ees tarvetta etsiä paikkakunnalta pysyviä kaverisuhteita. Se on sitä arkipäivän touhua, se, miten kassalla jutellaan tai miten bussissa viereinen ihminen alkaa selittämään jotain. Tietenkin nämä omakohtaiset kokemukset saattavat olla marginaalia, ja etenkin suomalaisessa palvelukulttuurissa muuttumassa. Kuitenkin se, että jos joku vieras tulee kahvilassa juttelemaan, se on joko sohvasurffaaja tai maahanmuuttaja, kertoo jotain, että meidän normit ovat hieman erilaiset muiden normeista.
-
En mä nyt sun työtä kritisoinut,
Et, mutta muuten mulla on ollut olo että liika suomalaisuus saattaa jopa haitata, vaikka se tulisi kuinka luonnostaan. Mutta teen nyt muutenkin sellaista settiä, joka ei löydä isoa lukijakuntaa - tai sitten syy on siinä etten ole tarpeeksi hyvä. Tai molemmissa, veikkaan.
Päälleliimaus ei varmasti ole hyvä asia, mutta toisinaan tapahtumapaikan valinta ensiksi saattaa toimiakin. Jos se laitetaan toimimaan. Ite kyl näkisin että juoni olisi se tärkein, mutta tapahtumapaikat ja sellaiset tulevat siinä helposti mukana.
-
Ei täällä jätetä roskia kaduille ja ympäristöön, mitä joissakin maissa ollaan jätetty.
Kyllä vaan enenevissä määrin hylätään akkuja, renkaita, pakastimia, helloja ja ihan perinteistä roskaa ihan minne sattuu eli ns. laittomiin kaatopaikkoihin syrjäisten teiden varsille jne.
Drive-in purilaismestan paperijätteet lentävät autonikkunasta tienpientareelle kun sapuskat on popsittu. Etenkin talven lumien sulettua teiden ja katuje pientareelta paljastuu käsittämättömät määrät roskaa -liekö talvellavielä tavallista helpommin tuudittautua siihen ajatukseen että kun lumisade hautaa roskat pian ei ongelmaa ole. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Kadullekin heitellään surutta roskat vaikka olisi roskis vieressä. Tosin esmes Helsingissä useimmiten ei ole.
Kiukuksi pistää >:(
-
Juu, mun havaintoni on myös että Suomessa roskataan aika surutta, täällä on vain niin väljää että sitä ei huomaa samalla tavalla kuin tiheämmin asutuissa maissa...
Mutta asiaan. Niin, noita yleisiä käsittelemällä yleensä se paikallisuus ja oma tapa katsoa asioita tulee joka tapauksessa esiin, esimes nuo Bergman ja Kaurismäki ja vaikka Almodovar ja Wilder käsittelevät esim. kahden ihmisen romanttista suhdetta kukin sekä omalla että kulttuurinsa tavalla (kaikki vetivät kyllä myös överiksi ja karrikoivat mutta se on elokuvaa). Niin teki myös Mämmilä ja vaikka se Kaoru Morin Emma.
Emma nostaa esiin sen seuraavan kysymyksen, näkyykö oma kulttuuri myös silloin kun käsittelee toista? 1800-luvun brittiläisyydessä näyttää kyllä olevan muutenkin jonkinlaisia henkisiä yhteyksiä Japanin suuntaan mutta ei Emma ole eikä edes yritä olla autenttinen historiallinen dokumentti, se on manga ja kaunokirjallinen (kaunosarjakuvallinen?) teos. Samoin vaikka Blacksad sijoittuukin Yhdysvaltoihin, olisi vaikea uskoa että kukaan amerikkalainen tekisi tuollaista, se maailma on liiaksi elokuva-Yhdysvallat. Emma ja Blacksad ehkä karnevalisoivat maailmaansa mutta silti niin että se tuntuu yhtenäiseltä...
Jokin aika sitten tuli pohdittua että mitä suomalaista sarjakuvaa suosittelisi (aikuiselle) ihmiselle joka lukee kaunokirjallisuutta mutta ei sarjakuvia. Ensimmäisenä mieleen tuli Tiitu Takalo, ja Reetta Niemensivua ja sekalaisia muita Suureen Kurpitsaan liittyviä tekijöitä voisi myös vinkata. Ihan riippumatta siitä olisiko lukija suomalainen tai ei.
-
Kyllä vaan enenevissä määrin hylätään akkuja, renkaita, pakastimia, helloja ja ihan perinteistä roskaa ihan minne sattuu eli ns. laittomiin kaatopaikkoihin syrjäisten teiden varsille jne.
Drive-in purilaismestan paperijätteet lentävät autonikkunasta tienpientareelle kun sapuskat on popsittu.
Kanntat varmaan enenevässä määrin myös Kekkosen valintaa vielä yhdelle kaudelle.
Lapsuudessani 70-luvulla oli ihan tavallista nähdä roskien lentävän edellä ajavasta autosta. Itsekin joskus heittelimme roskia tielle. Muistan myös kun se loppui ja alettiin säilyttää roskapussia autossa. 30 vuoteen en ole maantiellä roskien heittäjää nähnyt.
Epämääräisiä kaatopaikkojakin oli ennenvanhaan joka nurkalla. Ei tainneet olla edes laittomia, kun laki oli vähän mitä sattuu.
Nykyään meillä roskaamista paheksutaan. Suhtautuminen roskaamiseen on sekin kulttuuripiirre.
Kiukuksi pistää
Venäläinen nauraisi , iso mies valittaa tuommoisesta. Reininmaalla lynkkausjengi jo kiduttaisi sua ilmiantamaan roskaajat.
-
Niin, noita yleisiä käsittelemällä yleensä se paikallisuus ja oma tapa katsoa asioita tulee joka tapauksessa esiin, esimes nuo Bergman ja Kaurismäki ja vaikka Almodovar ja Wilder käsittelevät esim. kahden ihmisen romanttista suhdetta kukin sekä omalla että kulttuurinsa tavalla (kaikki vetivät kyllä myös överiksi ja karrikoivat mutta se on elokuvaa). Niin teki myös Mämmilä ja vaikka se Kaoru Morin Emma.
Emma nostaa esiin sen seuraavan kysymyksen, näkyykö oma kulttuuri myös silloin kun käsittelee toista?
Minulle tuli näistä mieleen että voisiko se uusi ja ihmeellinen suomalainen tapa tehdä sarjakuvaa puskea esiin piirrostyylistä ja sarjakuvan tapahtumaympäristöstä huolimatta? (Ellei sitten ole todella niin ettei maailmalla kiinnosta sisältö vaan piirrostyyli, senhän lukija näkee ensimmäisenä.)
-
30 vuoteen en ole maantiellä roskien heittäjää nähnyt.
Tänään viimeksi näin edellä ajavan auton kuljettajan flippaavan palavan tupakanjämän ikkunasta.
-
Mun mielestä on koomista, miten roskaamisessa on hieman havaittavissa viikonpäivien merkitykset. Siis Tamperehan ui kusessa ja roskassa viikonloppuisin, mutta viikolla tilanne hieman eri, eli jokin toimii. Ja jos Venäjälle/Itä-Eurooppaan, jopa Jenkkilässä, menee roadtripille, voi olla tyytyväinen, että täällä ei roskapusseittain jätettä makoile tienpientareilla.
Emma nostaa esiin sen seuraavan kysymyksen, näkyykö oma kulttuuri myös silloin kun käsittelee toista? 1800-luvun brittiläisyydessä näyttää kyllä olevan muutenkin jonkinlaisia henkisiä yhteyksiä Japanin suuntaan mutta ei Emma ole eikä edes yritä olla autenttinen historiallinen dokumentti, se on manga ja kaunokirjallinen (kaunosarjakuvallinen?) teos. Samoin vaikka Blacksad sijoittuukin Yhdysvaltoihin, olisi vaikea uskoa että kukaan amerikkalainen tekisi tuollaista, se maailma on liiaksi elokuva-Yhdysvallat. Emma ja Blacksad ehkä karnevalisoivat maailmaansa mutta silti niin että se tuntuu yhtenäiseltä...
Siis toisaaltaan en tiedä onko se silleen aiheellista kritiikkiä vai vain oma päähänpinttymä, kun sellainen tietyllä tavalla naiivit hahmot ottaa päähän. Emmassahan ei silleen ollut ylitsetursuavasti kuin pulppimangassa, mutta päähahmon tietynlainen etiikka häiritsi, kun se oli jotenkin liian...japanilainen. Tosin myönnettäköön, etten tiedä sen enempäää tuon ajan naisten etiikasta.
Sinänsä se, kuinka autenttista jäljitellään, menee usein dramaturgian kustannuksella. Toki on poikkeuksia, todennäköisesti sillä, miltä pohjalta tarina on lähdetty tekemään. Morihan on ihan hirveä historianörtti, ja varmaan lähtökohdat tehdä Emma oli hieman muut kuin "Teenpäs maailman parhaan romanttisen tarinan tästä ajasta"-ihmisillä. Sinänsä Blacksadistä on hieman vaikea sanoa, kun kuitenkin olemme niin kiinteästi tekemisissä jenkkikulttuurin kanssa ilman elämättä/olematta aktiivisesti osana sitä. Tuskin täältä ymmärtää kovinkaan moni republikaanien olemassa oloa ko. maassa. Veikkaan, että tuollaisia nyansseja ei erota, ellei ole elänyt maassa sen verran kauan, että ymmärtää, miksi asiat ja ihmiset menevät, tekevät ja tapahtuvat niin kuin...menevät, tekevät ja tapahtuvat.
-
Mutta että tuosakin näkyy se että ulkomaille mennäkseen pitää tehdä näemmä juttuja, joissa aiheet ja teemat ovat pääosin amerikkalaisia, henkilöt muita kuin suomalaisia jne. Tosin tuossa Heapissa taitaa olla jotain skandinaavisia myyttejä taustalla tjms. Voisiko action-kauhu-suppari- tms genresarjiksessa olla suomalaiset päähenkilöt ja aiheet/teemat ja menestyä silti ulkomailla. Imho, voisi. Eikö? (yhtä perustellusti voi tietty kysyä miksi pitäisi olla suomalaisia, mutta mutta onko kaikki toisaan niin läpikotaisin kyllästetty amerikkalaisuudella?)
Timo
XIII on ranskisBD mutta päähenkilö on amerikkalainen, kuten Blueberrykin mutta kyllä sieltä löytyy roppakaupalla omille kulmille ranskalaisbelgialaisilla hahmoilla ryyditettyä kerrontaa.
Jos jokin pakkomielle on tehdä amerikkaan sijoittuvaa juttua mikään ei estä suomalaisia tai suomalaisperäisiä hahmoja nimimerkillä "itsellä pohjois-ja etelä-amerikoissa sukua neljässä eri muuttoaallossa (noin 1880, 1917, 1930, 1945)"
ja ainahna on Punavyöt yms.
itse olen pitkälti smaa mieltä kanssasi muuten mutta mitä enemmän paitsi luen kvaakkia myös ihan niitä törmään "skenen" ihmisiin ja niiden mielipiteisiin niin minullekin alkaa tämä kuulostaa uskottavimmalta:
Minulle taas tästä ja finnish comics annual-ketjusta on jäänyt mieleen lähinnä se että ulkomailla kiinostaa vain kokeellinen taidesarjakuva, suomessa ei voi syntyä mitään muita kiinostavaa paitsi finnish comics annual 2011 (ja angry birds) ja että kokeellista taidesarjakuvaa kohtaan ei saa olla ilkeä, vain muille saa ilkeillä.
itselle sillä on pitkälti nollatulos "sopeudu tai kuole" vaihtoehdosta kun vain toinen on pakollinen sanoivat uskonnot mitä tahtoo.
nyt täytyy mennä katsomaan millaista sarjakuvaa poika on piirtänyt tämän illan aikana.
-
Termin "taidesarjakuva" tilalle piti tulla "kokeellinen sarjakuva" mutta yhtäkkiä se onkin monistunut "kokeelliseksi taidesarjakuvaksi"!? Mitä nähdäkseni Finnish Comics Annual 2011 ei ole. Kaikissa kyseisen antologian sarjakuvissa pyritään kertomaan tarina ja käytetään sen kertomiseen sarjakuvan keinoja, ne ovat siis ns. "kertovaa sarjakuvaa". Kävisikö tuo termi esim. "kokeellisen sarjakuvan" vastapainoksi?
Taannoisessa poliittisen sarjakuvan illassa Sarjakuvakeskuksella käsiteltiin mm. Anna Sailamaan Paimen-albumia, joka on Huuda Huudan kustantama ja taiteellisesti piirretty, eli siis monen Kvaakin keskustelijan mielestä täysin käsittämätöntä taidemoskaa. Hassua oli, että kaikki neljä panelistia, jotka olivat suurimmaksi osaksi sarjakuvaummikkoja, olivat saaneet älynneet albumin täydellisesti ja löytäneet omiakin näkökulmia siihen. Kukaan ei maininnut, että kyseessä olisi ollut jotenkin vaikeasti luettava tai hahmotettava sarjakuva. Kun ei ole ennakko-oletuksia, voi itselleen vieraaseen taidemuotoon suhtautuakin avoimin silmin...
-
Minulle tuli näistä mieleen että voisiko se uusi ja ihmeellinen suomalainen tapa tehdä sarjakuvaa puskea esiin piirrostyylistä ja sarjakuvan tapahtumaympäristöstä huolimatta? (Ellei sitten ole todella niin ettei maailmalla kiinnosta sisältö vaan piirrostyyli, senhän lukija näkee ensimmäisenä.)
Näin mäkin vähän luulisin. Piirrostyyli toki vaikuttaa siinä vaiheessa paljon kun tarttuu kirjaan, erityisesti tuntemattoman tekijän kirjaan jonka aihe ei välittömästi käy esille/erityisesti kiinnosta, mutta vaikuttaisi siltä että jos pari sivua lukee ja tarina vetää mukaansa niin piirrosjälkeen tottuu jos se ei aktiivisesti haittaa lukemista.
Sarjakuvakerronnasta tuli mieleen se ongelma että monissa niissä "kaupallisissa" sarjakuvissa on kehittynyt niin omanlaisiaan kerrontatekniikoita ja genrekonventioita että ne eivät välttämättä ummikolle enää aukene. Tätä on niin supersankareissa, mangassa kuin eurooppalaisissakin. Vastaavasti sen "taidesarjakuvan" piiriin kuuluu paljonkin teoksia joissa on reippaasti yksinkertaistettu piirrosjälki ja kerronta ja jotka siis ovatkin hyvin sujuvia lukea vaikkei naturalismi olekaan ilona.
Toki on sitten myös sitä huonoa "taidesarjakuvaa". Sellaista jossa ei ole sisältöä tai sellaista jossa henkilökohtainen sisältö ei muutu yleiseksi tai sellaista jossa se sisältö ei välity lukijalle.
Makuasia sitten että kuuluuko tähän piiriin myös sellainen tarkoituksellarujo "roudasta rospuuttoon"-kirjallisuus jota ummikotkin voivat lukea ja tajuta ja kommentoida kun on pakko mutta jota kukaan täysipäinen ei lukisi vapaaehtoisesti (en ole Paimenta lukenut joten en tiedä kuuluuko se tähän, toivottavasti ei...ja Antti Hyryn kirjoista muuten pidän, mutta ne eivät olekaan rujoja).
-
Taannoisessa poliittisen sarjakuvan illassa Sarjakuvakeskuksella käsiteltiin mm. Anna Sailamaan Paimen-albumia, joka on Huuda Huudan kustantama ja taiteellisesti piirretty, eli siis monen Kvaakin keskustelijan mielestä täysin käsittämätöntä taidemoskaa. Hassua oli, että kaikki neljä panelistia, jotka olivat suurimmaksi osaksi sarjakuvaummikkoja, olivat saaneet älynneet albumin täydellisesti ja löytäneet omiakin näkökulmia siihen. Kukaan ei maininnut, että kyseessä olisi ollut jotenkin vaikeasti luettava tai hahmotettava sarjakuva. Kun ei ole ennakko-oletuksia, voi itselleen vieraaseen taidemuotoon suhtautuakin avoimin silmin...
Ihan kuin selkeästi kerrottu tarina on jotain sellaista, mitä ei voisi ymmärtää. Ongelmat nousee siinä vaiheessa, että miksi tällaista pitäisi arvostaa? Mitkä ovat ne oikeat kriteerit, miksi tällainen sarjakuva on arvostettua ja miksi pitäisi olla arvostettua? Nyt olisi mahdollisuus kertoa tyhmälle, joka ei ole heittänyt toivoaan tämän vuoksi täysin pois.
Kerrontakonventiot on oma asiansa, pitäisihän tekijä miettiä, miten kerronta sopii intuitiivisesti lukijalle kuin sitä, että se on just tätä samaa. Sekavat mangajutut ja mainstreamiä en muutenkaan suosi, joten en sitten tiedä, miten katselen sarjakuvaa välttämättä itsekään. Ehkä se johtuu sitten jostain väärinymmärryksestä, kun en näe mitään syytä, miksi yksinkertaisesti toteutettu työn perään pitäisi mennä muna pystyssä, jos se ei kerrontaan anna mitään uutta. Mikä nyt on valitettavasti aika monessa tapauksessa, mitä kokeilevassa sarjakuvassa vain on. Se, että se on kokeilevaa, ei tarkoita, että se olisi luonut jotain uutta, kuolematonta, pysyvää ja ennen kaikkea alaan vaikuttavaa, mikä kulttuurillisesti olisi keskeisintä tällaiselta sarjakuvalta.
-
Ihan kuin selkeästi kerrottu tarina on jotain sellaista, mitä ei voisi ymmärtää. Ongelmat nousee siinä vaiheessa, että miksi tällaista pitäisi arvostaa? Mitkä ovat ne oikeat kriteerit, miksi tällainen sarjakuva on arvostettua ja miksi pitäisi olla arvostettua?
Hirveän vaikea välillä seurata Empun ajatuksenjuoksua. Kokeellisemman puolen sarjakuva on sun mielestä paskaa, se on käynyt selväksi, mutta ilmeisesti sitten hyvin kerrottu ja helposti sisäistettävissä oleva sarjakuva on myös paskaa? Vai mitä tarkoitat tuolla lainauksen tekstillä? En ymmärrä. Hyvä sarjakuvaa ei saisi arvostaa jos se on jotenkin mystisesti väärällä tavalla hyvää?
-
Mikään ei estäisi tekemästä esimerkiksi jotain Ken Parkerin tapaista juttua, jossa tietynlaisen sarjakuvakonvention muottiin on valettu puhuttelevia aiheita. Nyt on minullakin lännenjuttu työn alla, jonka pitäisi viehättää sekä tätä "viihde"- että "taide"porukkaa (onneksi tämä leirittäminen on vain mielikuvituksen luomaa satua). Oikeastaan on vain parasta tehdä sellaisia sarjakuvia, joita itse tahtoisi lukea. Siinä on tulevaisuutta.
-
Hirveän vaikea välillä seurata Empun ajatuksenjuoksua. Kokeellisemman puolen sarjakuva on sun mielestä paskaa, se on käynyt selväksi, mutta ilmeisesti sitten hyvin kerrottu ja helposti sisäistettävissä oleva sarjakuva on myös paskaa? Vai mitä tarkoitat tuolla lainauksen tekstillä? En ymmärrä. Hyvä sarjakuvaa ei saisi arvostaa jos se on jotenkin mystisesti väärällä tavalla hyvää?
Lähden siitä lähtökohdasta, että jos se ei anna sarjakuvakerronnalle jotain, sen pitää antaa tarinallisesti jotain. Jos se ei anna tarinnallisestikaan jotain, se on paskaa. Oli se viihdettä tai kokeilevaa. Tietenkin jokainen voi kokea tuollaisen ajattelun kuinka fasistiksi tahansa, mutta minäpähän en välitä, koska sen verran monella muullakin, enemmän sarjakuvia lukeneilla, on myös tällainen kahtiajako tietyiltä osin.
Jos sarjakuva on kokeilevaa, onko se sitten kokeilevaa vain tarinallisin meriitein? Mitä yksin tarinallinen puoli sarjakuvasta antaa uutta siihen itse sarjakuvakerrontaan, mikä edelleenkin on se keskeinen erottava tekijä niin kuvataiteesta ja kirjallisuudesta? Kyllä mun mielestä on kummallista mennä muna pystyssä jokaisen kerrontatavan (elokuva, sarjakuva, peli esmes) mukaan sen osalta, minkä tarinan se kertoo kuin se, miten kerronta kertoo tarinan.
Se on vain jotenkin hirveän tekopyhää itkeä näille mainstreamnatseille, jos pöytään ei tuoda ns. mitään uutta sarjakuvan itsensä osalta. Tämä tuskin on se tilanne kaikkien osalta, mutta sen vuoksi olisikin kiva kuulla kriteereitä mikä tekee aina kyseessä olevista kokeilevasta juuri sellaista, miksi sitä pitää arvostaa, kuin vain nenän nyrpistelyä, "Yhhyhhyy, te olette vain väärässä". Mua vaan ei hurmaa mitkään kuvataide- tai kirjallisuusjargonit pätkääkään, mikä tunnutaan suosivan, etenkin kun puhumme omasta itsenäisestä kerrontamuodosta, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä näiden kahden kanssa (kai tämäkin hirveän fasistista tietyssä mielessä, but welcome to future, bitch). Tai sitten keskinäisen kehun kerho, mitä jossain sarjakuvablogeihin julkaistuissa jutuissa näkyy aivan liikaa.
Hyvää sarjakuvaa kannattaa arvostaa, mutta millä meriitein, pitäisi tulla selviksi. Onhan Watchmen kiva insinööritarina, mutta jumalauta, vain tarina, en menisi heiluttelemaan kelloja sarjakuvakerronnan osalta. Vaikka vihaan Hagelbergia ja sen juttuja, kyllä mä niitä töitä arvostan ja ymmärrän, miksi ihmiset siitä pitää ja arvostaa ja kuuluukin arvostaa. Enemmän kuin Watchmeniä, ainakin tekijöiden osalta.
-
Oikeastaan on vain parasta tehdä sellaisia sarjakuvia, joita itse tahtoisi lukea. Siinä on tulevaisuutta.
Ja jos ei kaikille kaupallista tulevaisuutta tai lukijoita (niinku mangusteille, hah haa haa), niin ainakin tekijälle mielekkäämpää.
-
Oikeastaan on vain parasta tehdä sellaisia sarjakuvia, joita itse tahtoisi lukea. Siinä on tulevaisuutta.
Siinä onminusta ainutta tulevaisuutta mikä kiinnostaa missään määrin.
Minua ei kiinnosta onko tarina uusin ja uniikein, vaikea vai selkeä ja tuoko se mitään uutta sarjakuvakerrontaan vai ei. Kunhan sitä ei tehdä kuvainnollisesti vasemmalla kädellä(tai oikealla jos on vasenkätinen) ihan vaan no kun jotain pitää tehdä.
Vaan että tehdään tosissaan.
Jos en minä tykkää, tai Emppu tykkää tai VesaK tykkää niin voi kyynel sentään.
Itse ainakin diggaa ja se jännä juttu siinä on että kaikesta "uniikiuidestamme" huolimatta meissä ihmisissä on se että joskus jotain ihan ventovierasta kiinnostaa ja viehättää samat jutut.
Se on vain plussaa vaikkei kukkaroa lämmittäisikään.
-
Termin "taidesarjakuva" tilalle piti tulla "kokeellinen sarjakuva" mutta yhtäkkiä se onkin monistunut "kokeelliseksi taidesarjakuvaksi"!?
Kokeellinen taidesarjakuva on varmasti hyvin epätaiteellista ja viihteellistä. Kaikki apuraha-anomukset tulee bumerangina takas mut alpparit myy kuin häkä ja tekijät on sillee et vittu kukaan ei snaijaa.
Auralla oli niin mielenkiintonen kuva täällä käydystä keskustelusta että pakko tarttua muutamiin yksityiskohtiin.
Minulle taas tästä ja finnish comics annual-ketjusta on jäänyt mieleen lähinnä se että ulkomailla kiinostaa vain kokeellinen taidesarjakuva
Suomessa nyt sattumoisin on "kokeilevan taidesarjakuvan" piirissä noussut esiin tekijöitä jotka ovat omalla hiekkalaatikollaan kohtalaisen omaleimaisia ja taitavia kavereita eikä ole mikään ihme jos heihin suhtaudutaan ulkomaillakin kiinnostuneesti.
Eipä sinänsä, kohdeyleisö tällä "kokeellisella taidesarjakuvalla" lienee ulkomailla aivan yhtä marginaalista kuin täällä Suomessakin enkä mä välttämättä itse kilju riemusta vaikka jonku pikkukustantamon jamppa jossain keskisemmässä Euroopassa sanoisikin että "siistiä kamaa".
Keskustelussa on noussut esiin myös tekijöitä perinteisemmistä genreistä mutten näemmä (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,640.msg353286.html#msg353286) ole ainoa jonka mielestä ei välttämättä riitä että tehdään yhtä hyvää kamaa ku ulkkikset vaan pitäisi jotenkin pystyä erottumaan massasta. Esimerkkinä voisin nostaa esiin vaikka mainostamasi Phantomlandin. Pirun nättiä ja viihdyttävää kamaa (henkilökohtaisesti tykkäsin varsinkin kakkososasta ja odotukset jatkon suhteen on korkealla) mutta voisin kuvitella että mahdollisuudet jättimäiseen menestykseen ovat heikoilla kun ihan vastaavanlaista ja -tasoista kamaa tuntuisi hyllyt olevan väärällään muutenkin.
Enkä mä sitä meinaa että esimerkiksi Laurilan pitäis taikka kannattais vääntää itseään johonkin itselleen vieraampaan muottiin. Mä toivon (samoin kuin moni muu) että jokainen tekee (tai pyrkii tekemään) just sellaista kamaa kuin haluaa tehdä, on iloinen ja ylpeä itsestään eikä ylenpalttisesti katkeroidu vaikka naapurille satelisikin hiukan enemmän kultahippusia.
Jotenki pitäis osata itsellekin hiukan nauraa eikä jatkuvasti vain syytellä milloin mitäkin ulkopuolista tahoa oman pahan olon tai menestymättömyyden johdosta.
Itse ajattelen usein että olisin voinut menestyä isommin jos olisin vaikka syntynyt jossain toisessa maassa tai osaisin sujuvammin jotain vieraita kieliä mutta myönnän kyllä yleensä itselleni että mun sarjakuvat on saaneet tismalleen niin paljon menestystä kuin ovat ansainneet. Ehkä enemmänkin. Eikä siinä mitään. Tienaan elantoni muilla hommilla ja piirtelen sarjakuvia aina kun jaksan. Menestyn ehkä jonain päivänä paremmin, ehkä en.
suomessa ei voi syntyä mitään muita kiinostavaa paitsi finnish comics annual 2011
Mitään tämän tapaistakaan ei kukaan ole väittänyt. Antologian tekijätkin myöntävät että otos on suppea ja hyvin subjektiivinen.
kokeellista taidesarjakuvaa kohtaan ei saa olla ilkeä, vain muille saa ilkeillä.
Tästä kommentista tulee jotenki mieleen tyypit joiden mielestä heidän sananvapauttaan loukataan heti jos heidän mielipiteitään uskaltautuu hiukankaan arvostelemaan.
Periaate pitäis kai olla se että kellekään ei ilkeillä. Käytännössä mä kuitenkin harvoin onnistun pidättelemään itseäni jos mun kintuille tullaan kusemaan. On huvittavaa että sulle on muodostunut sellainen kuva että "kokeellisen taidesarjakuvan" edustajat on nimenomaan niitä joita ei saa kritisoida kun suurin osa Kvaakin käyttäjistä ylläpitoa myöten on muiden koulukuntien edustajia. Tilanteen pitäisi periaattessa olla siis aivan toinen.
Musta itestä tuntuu että Kvaakin keskustelut ois huomattavasti antoisampia ja tasapuolisempia kun useampi kommentoija lukis vähä laaja-alasemmin sarjakuvia ja yrittäis perustellakin mielipiteensä. Sitä on vaikea suuttua kellekään jos ilmaisee asiansa fiksusti ja edes jonkinlaista asiantuntemusta osoittaen.
-
Kadotin edellisellä kommenttikierroksella punaisen langan aivan täysin. Kokeillaanpa uudestaan.
Minulle taas tästä ja finnish comics annual-ketjusta on jäänyt mieleen lähinnä se että ulkomailla kiinostaa vain kokeellinen taidesarjakuva.
Kyllähän se tällä hetkellä hiukan siltä näyttää että vaihtoehtosemmalla kamalla menee lujempaa mutta ei mun mielestä mikään estä sitä etteikö perinteisemmälläkin materiaalilla voisi pärjätä. Taitavia tyyppejä on jo, siihen päälle ripaus omaperäisyyttä ja ripaus onnea niin a vot, suomalaisilla sarjakuvaharrastajilla on aihetta kokoontua torille ja kuunnella päivät pääksytysten Porilaisten marssia.
-
Minä vaan ihmettelen mitä mää oikein ihmettelen: Mihin kummaan esim. ranskalaiset tarvitsisivat "realistisella tyylillä tehtyä", Mustanaamio ilman Mustanaamiota -sarjakuvaa, kun heillä ilmestyy vastaavaa tuhannen albumin edestä joka vuosi.
Ikävä kyllä Ranskassa ei ilmesty HYVIÄ Mustanaamio ilman Mustanaamiota -sarjakuvia mitenkään liiaksi asti. Jos suomalinen MIM -sarjis on tarpeeksi hyvä, niin mikseivät ranskalaiset siitä kiinnostuisi?
Eipä Ola Skogängessäkään mitään valtavan omaperäistä ole. Hyvin näyttää herra silti pärjäävän. Palkkasi jo avustajankin itselleen, jota saadaan uutta Theo-tuotetta nopeammin markkinoille.
edit:
Parker (käännetty ranskaksi) kilpaili pääsarjassa Angoulemessa, vaikka Ranskassa ilmestyy poliisisarjojakin pilvin pimein. Kyllä laatu herättää aina huomiota, uskon mä.
-
Oikeastaan on vain parasta tehdä sellaisia sarjakuvia, joita itse tahtoisi lukea. Siinä on tulevaisuutta.
Periaatteessa joo, tuolla tavalla kai tulevat ne parhaat sarjakuvat. Mutta myös huonoimmat, ne jotka eivät anna muille kuin tekijöilleen yhtään mitään. Niidenkään tekemisestä ei sinänsä ole mitään haittaa, ei ole kiintiötä kuinka paljon sarjakuvaa maailmaan mahtuu (tai on, mutta se ei ihan heti tule vastaan) mutta siinä vaiheessa kun alkaa vaatia muiden ihmisten huomiota niille tekemisilleen niin pitäisi olla jotain muutakin kuin "mä tykkäsin tehdä tämän".
Aika moni käsittääkseni pitää myös masturboinnista, mutta en mä tiedä tarvitseeko ne tuotokset enemmän alan seuraajia, valtamedioiden huomiota, kirjakauppanäkyvyyttä tai apurahoja...
-
Periaatteessa joo, tuolla tavalla kai tulevat ne parhaat sarjakuvat. Mutta myös huonoimmat, ne jotka eivät anna muille kuin tekijöilleen yhtään mitään. Niidenkään tekemisestä ei sinänsä ole mitään haittaa, ei ole kiintiötä kuinka paljon sarjakuvaa maailmaan mahtuu (tai on, mutta se ei ihan heti tule vastaan) mutta siinä vaiheessa kun alkaa vaatia muiden ihmisten huomiota niille tekemisilleen niin pitäisi olla jotain muutakin kuin "mä tykkäsin tehdä tämän".
Tässähän on myös sekin, että tekijän halu lukea tälläistä ja tämmöistä sarjakuvaa muuttuu ajan kanssa. Kantaaottaminen tuntuu nyt aika hyvälle ajatukselle ja miksei myöhemminkin, fiktion muotoon voi kääriä tärkeitä asioita. Tietty yleisöäkin pitää ajatella, koeluvut mahd. erilaisille henkilöille ja ottaa vastaan palautteen. Jos onnistuu samaan sekä tosi hyvää palautetta sekä paskaa niskaan, voi kyllä kokea olevansa onnistunut. Keskinkertaisuus aiheuttaa näppylöitä.
Oikeastaan sarjakuvien tekeminen välillä sattuu olemaan täyttä helvettiä, mutta vastapainona on kaikenlaiset flow-jutut ja tekemisen ilo. Mutta vastoinkäymisistä voittoon, tuotoksia on mukava myöhemmin silmäillä vain lukijana. Silloin ei mieleen taida edes tulla kaikkia niitä ajatuksia sekä heikkouksia, mitä tekemisen hetkellä kullakin sivulla oli itsessä huomattavissa.
-
Auralla oli niin mielenkiintonen kuva täällä käydystä keskustelusta että pakko tarttua muutamiin yksityiskohtiin.
Mun pitää varmaan kanssa selventää jotain juttuja, sillä en aina saa selitettyä asioita selkeästi. Yleensä jää aina olo että valitsi sanansa väärin tai unohti jotain. (Ja jotkut vielä ihmettelevät, miksi olen järjestelmällisesti kieltäytynyt kaikista opetuskeikoista ja festariesiintymisistä... :P)
Jotenki pitäis osata itsellekin hiukan nauraa eikä jatkuvasti vain syytellä milloin mitäkin ulkopuolista tahoa oman pahan olon tai menestymättömyyden johdosta.
Veikkaan että yksi ongelma näissä keskusteluissa on se, että niin monet ovat itsekin tekijöitä. Siinä tulee helposti olo että "Toi on vaan katkera kun ei itse menesty" - en väitä että olisit tarkoittanut sitä, mutta asenne on hyvin yleinen. No, itse tiedän etten ole tarpeeksi hyvä, mutta se on kylmä fakta eikä katkeruutta. Jos joku muu menestyy, ei se ole minulta pois. Tämä pätee kaikkiin muihinkin tekijöihin. Hyvät jutut yleensä menestyvät, puskaradio toimii jne. Ainahan sitä toivoisi että olisi itse parempi ja että jotakuta kiinnostaisi, mutta jos ei sellaista oloa ole, niin miksi ihmeessä sitten sarjakuvaa ylipäätään julkaisuun tekee? Jos tekee vain itselleen, sarjikset voivat hyvin jäädä pöytälaatikkoon - niillä on yleisöä heti jos ne antaa luettavaksi vaikka veljelle tai äitille tai kaverille.
Toki minulla on itsekkäät syyt siihen että toivoisin mangavaikutteisen menestyvän, muutenkin kuin tekijän näkökulmasta. Nimittäin se, että haluaisin lukea sitä itse. Länsimaissa on hybridityyleissä usein raikkaampi lähestymistapa kuin oikeassa mangassa. (Sääli vain että niin monet kopioivat vain mangan 1:1, kliseitä myöten, mutta se on nuorten tekijöiden yleinen ongelma tyylistä riippumatta.)
Tästä kommentista tulee jotenki mieleen tyypit joiden mielestä heidän sananvapauttaan loukataan heti jos heidän mielipiteitään uskaltautuu hiukankaan arvostelemaan.
Minulle vain tuli mieleen mm täällä Kääkissä käyty keskustelu siitä, saako sarjakuvaa haukkua ilkeästi ja onko se vain kritiikkiä joka tekijän pitää nöyrästi ottaa vastaan. Ja jos ei ota, niin on herkkähipiäinen joka ei kestä lainkaan negatiivista kritiikkiä. Eli tarkoitin kommentilla sitä, että Timo Kähkösen purkaus ei juurikaan eronnut niistä ilkeistä kommenteista, jotka pitäisi kuulemma vain ottaa huumorilla tai sivuuttaa välittämättä. (Enkä tarkoita tällä pelkästään sitä yhtä tiettyä blogia, vaan samaan asennoitumiseen törmää muuallakin.)
Musta itestä tuntuu että Kvaakin keskustelut ois huomattavasti antoisampia ja tasapuolisempia kun useampi kommentoija lukis vähä laaja-alasemmin sarjakuvia ja yrittäis perustellakin mielipiteensä. Sitä on vaikea suuttua kellekään jos ilmaisee asiansa fiksusti ja edes jonkinlaista asiantuntemusta osoittaen.
En tiedä tarkoititko nimenomaan minua, mutta olen ainakin ite ilmoittanut lukevani kaikenlaista sarjakuvaa, jopa omasta hyllystä löytyy myös sitä "taidetta" tai "kokeellista" tai miksi sen ikinä haluaakaan lokeroida. Mutta veikkaisin, että useimmille on jäänyt vaikutelmaksi vain se, että sanoin inhoavani taidesarjakuvaa. :D
Nettikeskustelut ovat muutenkin vähän ongelmallisia, luulisin että tämäkin keskustelu olisi ollut erilainen, jos se olisi käyty pöydän ääressä eikä netissä. Ilman oikeaa ihmiskontaktia neutraaliksikin tarkoitettu lause voidaan käsittää agressiivisena. Ihmisille jäävät luonnostaan mieleen lähinnä negatiiviset asiat, mikä näkyy helposti tällaisissa nettikeskusteluissa. Maltilliset kommentit taas jätetään helposti huomiotta (ei tarvitse kauaa miettiä, miksi esimerkiksi eräs halla-aho valitsi ärsytyslinjan tai miksi nettikeskusteluista tulee niin helposti eeppisiä tappeluita).
Periaatteessa joo, tuolla tavalla kai tulevat ne parhaat sarjakuvat. Mutta myös huonoimmat, ne jotka eivät anna muille kuin tekijöilleen yhtään mitään.
Joo, on tärkeää että itse tykkää siitä mitä tekee, mutta samaa olen yrittänyt sanoa sen jälkeen kun olen saanut kuulla ettei muiden mielipiteillä ole mitään väliä. Lukijoillehan sitä sarjakuvaa tehdään. (Siis jos haluaa lukijoita.) Mutta sarjakuvaa tehdään toki ensisijaisesti siksi että halutaan tehdä sarjakuvaa, siksi olisi hyvä jos tekijä ei joutuisi tekemään liikaa sellaisia myönnytyksiä mitä ei itse haluaisi tehdä.
Mutta se taitaa mennä niin että mitä isommasta ja kaupallisemmasta jutusta on kyse, sitä enemmän tekijä joutuu myöntymään.
-
Sinänsä koomista pyytää ihmisiä lukemaan laaja-alaisemmin, jos ei jää asioista mitään mieleen. Ostan säännöllisesti antologioita hyllyyn, niin suomalaisia kuin kansainvälisiä, mutta harva niistä tarinoista on jollain muulla meriitein erottunut, kuin visuaalisella tyylillään. On sinänsä surullista, että vaihtoehdot täyttävät hyllyssä "benchmarkkaa näistä"-osion kuin "this is the shit man". Mikä on kyllä pitkälti draamaa kuin spandexiä, kreisiseikkailua tai strippisarjakuvia.
-
Eipä sinänsä, kohdeyleisö tällä "kokeellisella taidesarjakuvalla" lienee ulkomailla aivan yhtä marginaalista kuin täällä Suomessakin enkä mä välttämättä itse kilju riemusta vaikka jonku pikkukustantamon jamppa jossain keskisemmässä Euroopassa sanoisikin että "siistiä kamaa".
Hyvin tiivistetty. Samoilla linjoilla ollaan.
Kanntat varmaan enenevässä määrin myös Kekkosen valintaa vielä yhdelle kaudelle.
Lapsuudessani 70-luvulla oli ihan tavallista nähdä roskien lentävän edellä ajavasta autosta. Itsekin joskus heittelimme roskia tielle. Muistan myös kun se loppui ja alettiin säilyttää roskapussia autossa. 30 vuoteen en ole maantiellä roskien heittäjää nähnyt.
Kanntaan kanntaan vaikken ymmärrä miten se liittyy holtittomasta roskaamisesta kiukustumiseen.
Eipä niitä heittelijöitä välttämättä näe ei; heidän roskiaan sitäkin enempi.
Mutta ei jatketa tästä sivujuonteesta enpää tässä ketjussa.
-
...olen minä.
;)
-
...olen minä.
;)
Suomalaisen sarjakuvan uusi "Nuoruus"!
-
En tiedä tarkoititko nimenomaan minua, mutta olen ainakin ite ilmoittanut lukevani kaikenlaista sarjakuvaa, jopa omasta hyllystä löytyy myös sitä "taidetta" tai "kokeellista" tai miksi sen ikinä haluaakaan lokeroida.
Kehotus lukea laaja-alaisemmin sarjakuvia suunnataan yleensä mainstreamia lukevalle joukolle, tuo kehotus ei kumma kyllä tunnu koskevan lainkaan taidesarjakuvaan hurahtaneita. Heille voisi olla ihan valaisevaa lukea silloin tällöin joku Tex Willer tai Korkkari.
Säilyisi kosketuspinta todellisuuteen.
-
Kehotus lukea laaja-alaisemmin sarjakuvia suunnataan yleensä mainstreamia lukevalle joukolle, tuo kehotus ei kumma kyllä tunnu koskevan lainkaan taidesarjakuvaan hurahtaneita. Heille voisi olla ihan valaisevaa lukea silloin tällöin joku Tex Willer tai Korkkari.
Säilyisi kosketuspinta todellisuuteen.
Vaikka historia on tärkeää, kosketuspinta mun todellisuuteen ei ainakaan tällä hetkellä löydy 2. maailmasodan tapahtumista tai kuvitteellisista villin lännen seikkailuista.
Itse suosittelisin ihan oikean todellisuuden kokemista - siis ovesta kadulle astumista. Sieltä ne aiheet tekemiseen löytyvät. Jokainen voi pukea ne sitten mieleiseensä asuun - westerniksi, sci-fiksi, omaelämänkerralliseksi tai ihan miksi vaan, muodosta välittämättä.
Entä mistä nimimerkki Tertsi tietää, mitä muut lukevat?
Ainakin Kutikutin Karvis-varasto on aika loppuunluettua. Texiä tulee itsekin ostettua kerran-pari vuodessa matkalukemiseksi ja lapsuudessa sekä teini-iässä hankittuun 10-metriseen sarjiskokoelmaan tulee palattua tasaisin väliajoin. En silti etsi sieltä Tertsin "todellisuutta" vaan lähinnä viihdettä ja ajankulua.
-
Kai Tertsi tarkoitti sarjakuvaskenen todellisuutta. Mutta eivätköhän tässä kaikki lue sarjakuvaa monipuolisemmin kuin mitä eri ryhmät toisistaan kuvittelevat.
-
Nää Arhinmäen kauniit sanat (http://sarjakuvakeskus.fi/etusivu/ajankohtaista/127) oli myös Hesarissa tänään.
-
Kehotus lukea laaja-alaisemmin sarjakuvia suunnataan yleensä mainstreamia lukevalle joukolle, tuo kehotus ei kumma kyllä tunnu koskevan lainkaan taidesarjakuvaan hurahtaneita.
Otaksuisin itse että "taidesarjakuvaan hurahtaneet" tuskin ovat eläneet koko elämäänsä lukematta koskaan Aku Ankkaa, Tex Willeriä, Tinttiä tms...
-
Petterillä on hyvä pointti mutta jos joukosta napsii pois vaikkapa kumileimaisin Karvisen ja isoimman osan disney ankkoja niin niissä tapahtuu ihan kehitystäkin.
Samaa käy siellä taidesarjakuvapuolella(tai mikä termi nyt sopiikaan), osa kehittyy muuttuu ja uudistuu, osa ei.
Tätä minusta tertsi tarkoitti, tosin vain omaa arvailuani kommentin perusteella.
Molempien puolien tekee hyvää lukea laajalti kaikkea mitä tarjolla on ja molemmista löytyy niitä jotka kulkevat laput silmillä "vaktat on näin ja se o just".
Pakollista se ei ole. Eikä kaikesta tietenkään tarvitse pitää.
Itsellä on monia suosikkeja siellä viihteessä ja osa siitä viihteestä sisältää enemmän sisältöä kuin monet taidesarjakuvat ja sama päinvastoin, välillä on pitänyt niellä oma epäilys ja todeta että tämähän on ihan pahuksen hyvä vaikka sitä hehkuttavatkin kaikki ne ihmiset jotka katsovat nenänvarttaan pitkin alaspäin omiin lukutottumuksiini.
Sillä vaan kun ei ole merkitystä vaan lopputuotteella, sillä että olisi mahdollisimman laaja-alainen sarjakuvatarjonta.
syy miksi jaksan jauhaa on se että useita vuosia sitten kun asuin vielä Halikossa kävi tuttuja kylässä kun jostain kumman syystä olin alueen "sarjakuvafriikki".
Minulla kun oli jo siloin sarjakuvaa ja puolituttu esitti kritiikkiä kuinka kaikki kotimainen sarjakuva on huonosti piirrettyä angstihäröilyä ja kaikki amerikkalainen sarjakuva on supersankaripellejä trikoissa.
Vastakkaisen todistelun taakka lankesi minulle ja tuo jäi ikävästi nakertamaan mielensopukoille.
Ymmärrän miksi monelle ajatus siitä että toisi lisää tarjontaa ylipäätään, useamman kaltaista sarjakuvaa; viihdettä ja taidetta, on vaikea rasti.
Ja niin se onkin niin kauan kuin kakun koko on sama, totta kai oma siivu on pienempi jos sama kakku pitää leikata useampaan palaan eikä niin että kyseessä onkin annospöytä jossa on laktoositon vaihtoehto, gluteiiniton kakku ja luomukakku ja sitten vielä se hyper kermajuustosokerikakku.
Se että olisi se seisova pöytä ei vain yhtä kakkua.
tätä toivon muidenkin viime kädessä tarkoittaneen, mutta ikävästi on kuulostanut koko ajan siltä että tarjolle ollaan aina asettamassa vain yksi ateria, jos lihansyöjälle ei maistu vegeruoka olkoon nälässä tai sitten jos et syö pihviä mene ulos ja syö nurmikkoa.
Ja vika on aina siinä lihansyöjässä tai vegaanissa, EI tarjoilussa.
Mikä hämmästyttää koska enin osa tuntemastani sarjakuvaväestä, tekijät ja harrastajat, on fiksua porukkaa.
-
Mikä hämmästyttää koska enin osa tuntemastani sarjakuvaväestä, tekijät ja harrastajat, on fiksua porukkaa.
Keskustelufoorumeilla korostuvat aina nimenomaan äänekkäiden yksilöiden ennakkoluulot. Niiden pohjalta on helppo vetää johtopäätöksiä koskemaan suurempia ryhmiä. Mitä enemmän liikkuu vaikkapa sarjakuvaporukoissa sitä vaikeampi on allekirjoittaa Kvaakista tuttuja yleistyksiä.
-
Keskustelufoorumeilla korostuvat aina nimenomaan äänekkäiden yksilöiden ennakkoluulot. Niiden pohjalta on helppo vetää johtopäätöksiä koskemaan suurempia ryhmiä. Mitä enemmän liikkuu vaikkapa sarjakuvaporukoissa sitä vaikeampi on allekirjoittaa Kvaakista tuttuja yleistyksiä.
Kyllä ja ei. Omiin korviin ottaa aika tylysti niidenkin jälkeen myös se "sarjakuvaväki on suvaitsevaista" yleistys.
Vaikka äänekäs yksilö olenkin, mutta osaltaan noistakin syistä pidän ihan tarkoituksellistakin eroa sarjakuvaporukoihin, osaan ainakin.
Tämä on puhtaasti oma, omien kokemusten myötä syntynyt näkemys.
minun viestejäni kannattaakin lukea tästä näkövinkkelistä.
Se on subjektiivinen näkemykseni jonka olen toistuvasti tuonut esiin , tosin uskokaa tai älkää, pahimmat sapet poistaen koska en usko sen parantavan asiaa.
-
teille hyville suvaitseville sarjakuvan ystäville täytyy nyt 2,5 vuoden salailun jälkeen paljastaa että minä voitin "Sarjis 2011-tee sarjakuva-albumi" kisan albumillani "Kultainen Nuoruus" (1978-1983),ja 12 000 euroa, omaksi järkytyksekseni! Olin todella varma kolmannesta sijasta, joten meinasin pyörtyä maanantain 21.11.2011 Pääjuhlassa Lasipalatsissa. Tällä siis viittasin Suomalaisen sarjakuvan tulevaisuuteen,aiemmin.
Uusin haastatteluni on luettavissa Forssan lehdestä tänään 23.11.2011.
Hyviä vointeja suomalaiselle sarjakuvalle!
ja paras mies voittakoon, edelleenkin! he,he:)) Tosikot ja mummot kuuluu lumihankeen... vai miten se Pave Maijanen Pidä huolessa,lauloi?!? ;)
-
Onnea vaan Nuoralle!
-
Voisit pistää jonkun valmiin sivun/ruudun tänne meille ihailtavaksi.
Onnea voittajalle.
-
kiitos, tässä alotussivu, lisää myöhemmin ku saan pienennettyä tiedostoja...
Jou.
-
ja tadaa tässä toinen sivu...
Ja vasta seuraavalla sivulla varsinainen tarina alkaa...! ;)
(ehkä nämä pitäis postaa jonnekin muualle? joku viksu sit neuvoo mua taas! ;)
Jou.
-
Pätevän näköistä jälkeä.
Tuleeko värejä?
-
Tuosta pistemäisestä varjostustekniikasta tulee mieleen Virgil Finlay, scifi-kuvittaja (http://www.google.fi/search?tbm=isch&hl=fi&source=hp&biw=989&bih=688&q=virgil+finlay&gbv=2&oq=virgil+finlay&aq=f&aqi=g-L5&aql=&gs_sm=e&gs_upl=1871l4402l0l4662l13l13l0l4l4l0l220l1603l0.8.1l9l0).
-
Mulle taas tulee kovasti mieleen 70-luvun Heavy Metallit.
Mielummin lukisin tuon mustavalkoisena.
-
kiitos,kommenteista,
juu ei tuu värejä, näillä mennään, mut
nyt nukkuun,
buenas noches! :)
-
ja tadaa tässä toinen sivu...
Kah, maisema vanhasta kotikylästä. Sikäli kun oikein oivallan, onpi tuossa oikealla Heikintorin rumilus?
Upeaa jälkeä. Ja onnea voittajalle.
-
jees, kiitoksia, Hekarihan se siinä! ;)
Itse muutin Tapiolaan v. 1966 ja kuva on piirretty fotosta 1969.
pois muutin v. 1981.
aiempaan kommenttiin Lönkalle, kyllä vuonna 1979 kun systerin luokkakaveri vaihto-oppilas Amerikasta toimitti ekat Heavy Metalit mulle,niin ne teki suuren vaikutuksen! Aikuisten sarjakuvaa, eikä enää mitään pelkkää akuankkaa tai mustista,heh. oma eka sarjakuvani Rauno Rotta (pitkätukkainen mikkihiiri- hahmo joka poltti tupakka ja joi Sorbusta, joka silloin oli suosikkijuomamme!;)) 1982 olikin vaikuttunut Heavy metalista, absurdia, ja rock'n'rollia, snadisti erotikkaankin! ;)
-
teille hyville suvaitseville sarjakuvan ystäville täytyy nyt 2,5 vuoden salailun jälkeen paljastaa että minä voitin "Sarjis 2011-tee sarjakuva-albumi" kisan albumillani "Kultainen Nuoruus" (1978-1983),ja 12 000 euroa, omaksi järkytyksekseni!
Toivottavasti tuon näkee vielä julkaistunakin, vai ajattelitko tekstata+hioa toiset 3 vuotta?
;)
Onnea Joukolle, ja mä haluan ehdottomasti lukea tuon albumin, mielellään painettuna ja talonkokoisten mainosten edessä.
-
kiva kiitti Kivi! juu en oo "hionut" sitä sitten kesäkuun, kun piti lopulliset versiot jättää raadille, olen vain jännittänyt ja venannut ratkaisuja. Alunperin palkinnot piti jakaa Helsingin sarjakuvafestareilla, mutta muuttivat viimehetkellä tähän ihan omaan 100-vuotisjuhlaan 21.11.2011.ja taas venattiin tilipäivää 2 kuukautta lisää...:(
Kyllä se luettavaksi kirjaksi painetaan,muttei tänä vuonna koska kuten Ville Tietäväiselle totesin maanantaina,"onneksi mun albumi ei ilmesty tänä vuonna,sillä en tod. halua kisata Näkymättömien käsien kanssa mistään Finlandiasta! ;)
Tässä on nyt yllättäen alkanut tapahtua paljon hyviä juttuja,( tän voiton jälkeen), mutta pitelen mölyt mahassani vielä hetken...!
...ärsyttävää vai mitä? ;)
Jouko.
lupaan palata asiaan! :)
-
Alunperin palkinnot piti jakaa Helsingin sarjakuvafestareilla, mutta muuttivat viimehetkellä tähän ihan omaan 100-vuotisjuhlaan 21.11.2011.ja taas venattiin tilipäivää 2 kuukautta lisää...:(
Minusta oli kyllä ihan hyvä ratkaisu siinä mielessä että miellän nuo juhlat enempi arvokkaaksi tilaisuudeksi kuin "vaan" festarit. Joten kyllä sinne sopii paremmin moiset messevät massit jaettavaksi.
Onkohan porukoilla käsitystä siitä kuinka isot palkinnot ovat kyseessä? Verrattuna niihin palkkioihin mitä sarjakuvataiteilija alpparista normaalisti saa. Itse olen ymmärtänyt että nomaalisti summat ovat nolon pieniä eivätkä missään suhteessa käytetyyn työmäärään. Pieni kielialue ja markkinat jne...
Kyllä se luettavaksi kirjaksi painetaan,muttei tänä vuonna koska kuten Ville Tietäväiselle totesin maanantaina,"onneksi mun albumi ei ilmesty tänä vuonna,sillä en tod. halua kisata Näkymättömien käsien kanssa mistään Finlandiasta! ;)
Haa! Tiukkaa taktikointia :D
Luultavimmin kyllä sangen viisas päätös jos haluaa tulla palkituksi.
Pitää varmaan viikonloppuna koettaa ehtiä lukea nuo kätöset.
Vaikken sitä aluksi kursoorisesti katsoessani tunnistanutkaan niin Tapiolaahan tuo on joo, katse kohti Tapion tuoppia, tai mikä sen krouvin nimi nyt olikaan. Faijan duuni sijaitsi vuosia saman rakennuksen yläkerroksissa kunnes toimisto siirtyi Merituulentien toiselle puolelle ja huolto Suomenojalle.
-
siis mitä häh, eikös Kvaakissa ole äänessä vain alan tiukat ja suvaitsevaiset asiantuntijat!?!jotka tietää kaiken sarjakuvista ja niinku kaikesta muustakin, ihan niinku Hesarin kriitikotkin! ;)
Lönkkä, itse asuin Tapiolassa Leppäkertuntiellä ja kävin Jousenkaaren kansakoulua(sic).Kun oon vanha ku mooses mut tyhymä ku saapas... niin hieman ihmetyttää Hesarin TÄYDELLINEN uutisoimattomuus koko kisasta, vois luulla että 30 000 jaetaan sarjakuvakilpailunvoittajille, joka vuosi, tai viikko! ;)
Omista albumipalkkioistani voin paljastaa Nani Cowgirlistä (1998)sain 1000 markkaa(!)ja jotain ropoja lopputilityksenä, sehän myytiin loppuun 1 ½ vuodessa.
Nani 2'sta (2003)muistaakseni saman mutta taisi olla jo euroja...
Lordin Verensinisen puolikkaasta 40 euroa/ sivu! eli se 24 kertaa... on jotain.Aika paljon vähemmän kuin 12 000! Paljastetaan ny sekin että olen saanut myös apurahoja Kultaisen Nuoruuden valmistamiseen...;)
hirveetä, mä oon "apurahataiteilija"! :(
-
Onneksi olkoon,Suuri Apurahataiteilija.Siitä se ura lähtee hirmuseen vaakasuoraan nousukiitoon! muuten ei me mittään tiijetä, me vasta pöljiä ollaanki!( Tietysti joku salaviisas nyt kirjottaa, että puhu kultakisu vaa ittes puolesta, mutta tottaha minä puhun!!)HIhiii :laugh:
-
Hieman ihmetyttää Hesarin TÄYDELLINEN uutisoimattomuus koko kisasta, vois luulla että 30 000 jaetaan sarjakuvakilpailunvoittajille, joka vuosi, tai viikko! ;)
Onne Nuoralla ja muille palkituille!
Eiköhän median hiljaisuus asian tiimoilta johdu ihan huonosta tiedottamisesta. Missään en ole nähnyt (tai itse saanut) asiaan liittyvää tiedotetta. Ei ole tainnut edes Kvaakilla tulla, kun ei uutista täälläkään näy.
Jos ei kisan järjestäjä jaksa kunnolla tiedotella, niin vaikeaa tuollaisesta on uutisoida. Käytännössä nykyisin moiset uutiset pitäisivät päätyä helposti ainakin lehtien nettisivuille, mutta tosta ei löydy googlettamalla infoa miltään muilta kun järjestäjien omilta sivuilta - ja sieltäkin puuttuvat kaikenlaiset kuvanäytteet. Kehnosti on asia hoidettu.
Kukas noi voittaja-alpparit oikein julkaisee? Vai eikö kukaan?
-
kiitoksia, juu Sarjkuvatekijöiltä taitaa puuttua se joku joka hoitais lehdet ja teeveet, nyt kun J. Tolvanen ei enää oo puikoissa...
Yks on tulossa Huda hudalta ja toinen neuvottelee vielä ja kolmannesta en tiiä, eivätkä albumit ole tässä järjestyksessä,heh... toistan omaani en halua ULOS tänä vuonna (kts. aiempi postaukseni Näkymättömistä käsistäni). ;)
Asiaanhan ei varmaan vaikuta se että olen kertonut ehkä liiankin tarkkaan esim. Hesariin kirjoittavasta XXXXXXille, mitä olen mieltä hänestä ja hänen perustelemattomista näkemyksistä...! ;)
...onneks mullon just ny muutakin funtsittavaa ku daijut toimttajat/kriitikot! :)
Jouko
-
Omin nokkineni ja raatilaisen kanttia käyttäen laitoin Sarjis 2011 -voittotulokset Sarjakuvantekijöiden sivustolta tuonne Kvaakin teemasäikeeseen:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11758.msg355612.html#msg355612
Sitten jäin odottamaan, että joku itseäni paremmin asioiden päällä oleva aktiivi tai toimittaja raportoisi 100-vuotisjuhlasta ja seuran 40-vuotisjuhlasta jossain jotain - edes jotenkin joskus.
-
Sitten jäin odottamaan, että joku itseäni paremmin asioiden päällä oleva aktiivi tai toimittaja raportoisi 100-vuotisjuhlasta ja seuran 40-vuotisjuhlasta jossain jotain - edes jotenkin joskus.
Millos noi 100-vuotisjuhlatkin on ehtinyt muka olla?
Sain kyllä kutsun niihin Lasipalatsin syöminkeihin ja Seuran kapakkabileisiin, mutta en kyllä missään vaiheessa yhdistänyt, että ainakaan näillä olisi mitään tekemistä sen ennakkoon kovasti kohutun suuren ja juhlavan 100-vuotisgaalan kanssa. Joten jätin noi hempsukat väliin ja ajattelin panostaa siihen gaalaan osallistumiseen. Tais olla virhe?
-
Sain kyllä kutsun niihin Lasipalatsin syöminkeihin ja Seuran kapakkabileisiin, mutta en kyllä missään vaiheessa yhdistänyt, että ainakaan näillä olisi mitään tekemistä sen ennakkoon kovasti kohutun suuren ja juhlavan 100-vuotisgaalan kanssa. Joten jätin noi hempsukat väliin ja ajattelin panostaa siihen gaalaan osallistumiseen. Tais olla virhe?
Miten sen ottaa...
Gaalaillaksi se viikko-sitten-maanantai oli nimetty. Suuri ja juhlavakin oli.
Uljain kohokohta oli, kun pyydettiin paikalla olevia Sarjakuvaseuran perustamiskokouksessa olleita aktiiveja nousemaan pystyyn. Heikki Kaukoranta, Tarmo Koivisto, Pekka Tuliara, Joonas ja Timo Reenpää nostivat takalistonsa tuolilta.
Jukak Rislakilta tuli terveiset Latviasta.
-
Miten sen ottaa...
Gaalaillaksi se viikko-sitten-maanantai oli nimetty. Suuri ja juhlavakin oli.
Uljain kohokohta oli, kun pyydettiin paikalla olevia Sarjakuvaseuran perustamiskokouksessa olleita aktiiveja nousemaan pystyyn. Heikki Kaukoranta, Tarmo Koivisto, Pekka Tuliara, Jukka Rislakki ja Timo Reenpää nostivat takalistonsa tuolilta.
No voihan ketale!
Luin kutsusta, että kyseessä on juhlaillallinen ja syöpöttely-happening, enkä tajunnut lainkaan yhdistää tätä tuohon luvattuun 100-vuotisgaalaan, jonka oletin olevan jokin ohjelmallisempi tapahtuma.
My bad!
-
...pyydettiin paikalla olevia Sarjakuvaseuran perustamiskokouksessa olleita aktiiveja nousemaan pystyyn. Heikki Kaukoranta, Tarmo Koivisto, Pekka Tuliara, Jukka Rislakki ja Timo Reenpää nostivat takalistonsa tuolilta.
Seuraavassa Sarjainfossa on sitten varmaan juttua tuosta gaalaillasta?! Olisi luullut televisiouutistenkin noteeravan noin isot pippalot.
-
Seuraavassa Sarjainfossa on sitten varmaan juttua tuosta gaalaillasta?! Olisi luullut televisiouutistenkin noteeravan noin isot pippalot.
sinä olet vieläpä tosissasi.
Oletat ihan liikaa televisiouutisilta, varsinkin kun ko.gaala on näkynyt eniten juuri sarjainfossa, kvaakissa ja olettaakseni facebookissa.
kts. edelliset viestit
-
sinä olet vieläpä tosissasi.
Etkö sinä ole tosissasi?
Ja onhan YLE muutenkin uutisoinut hyvin Suomi-sarjakuvan sataa vuotta (http://areena.yle.fi/video/1318528919386). Vai oliko ihan tietoinen valinta pitää juhlista media pois?
EDIT: Linkki lisätty
-
Ja onhan YLE muutenkin uutisoinut hyvin Suomi-sarjakuvan sataa vuotta (http://). Vai oliko ihan tietoinen valinta pitää juhlista media pois?
olikos tuohon tyhjään linkkiin(tarkoituksella?) tulossa esim tämä :
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2011/02/suomalainen_sarjakuva_tayttaa_100_vuotta_2348848.html
-
olikos tuohon tyhjään linkkiin(tarkoituksella?) tulossa esim tämä :
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2011/02/suomalainen_sarjakuva_tayttaa_100_vuotta_2348848.html
Olitpas nopea. Linkki lisätty, televisiouutisiin.
-
Paikalle olisi pitänyt kutsua latosteppailijoita (http://arua.sarjakuvablogit.com/2011/07/20/aina-joskus-tulee-tallainen-olo/), niin kulttuuriuutiset olisivat kiinnostuneet!
-
Aikoinaan luin viestintääkin, Osmo A wiion viestinnän laki tuossa lienee ollut käytännössä tai isommat/tunnetumman tahon kinkerit tai jokin lakko, kriisi tai jokin vastaava on ohittanut töllövision tärkeysjärjestyksessä.
-
Kovasti siellä valokuvia ainakin otettiin, mm. yhteiskuva kaikista Puupäähatutetuista. Kai niitä Sarjainfoon tulee?
Timo
-
Seuraavassa Sarjainfossa on sitten varmaan juttua tuosta gaalaillasta?!
Kovasti siellä valokuvia ainakin otettiin, mm. yhteiskuva kaikista Puupäähatutetuista. Kai niitä Sarjainfoon tulee?
lafkaan mitenkään liittyvänä tahona uskallan väittää noiden olevan ns. retorisia kysymyksiä ja todennäköisyyden olevan jotakuinkin 100 prosenteissa.
-
No voihan ketale!
Luin kutsusta, että kyseessä on juhlaillallinen ja syöpöttely-happening, enkä tajunnut lainkaan yhdistää tätä tuohon luvattuun 100-vuotisgaalaan, jonka oletin olevan jokin ohjelmallisempi tapahtuma.
My bad!
Sama vika. Ei ainakaan tälle Puupäälle tullut mieleenkään, että tapahtuma johon on hankittava huomattavan kallis illalliskortti olisi ollut "se" 100-vuotisgaala. No, 200-vuotisjuhlissa opitaan sitten virheistämme, eikö?
Kivi
-
Mulla ei ole tietoa, kuka otti kuvia. Seuraava Sarjainfo ilmestyy joulukuussa, siihen ei tainnut gaalauutinen ehtiä. Ja seuraava sitten maaliskuussa, jolloin saattaa olla jo tyhmää uutisoida marraskuun juttuja.
Curtvile, mitä gaalajuttuja muistelet Sarjainfossa nähneesi? Kun mä en muista yhtään. Jos lehden uutislinja on vituttanut, niin kannattaa sanoa se nyt, niin ensi vuonna voi mahdollisesti kiinnittää eri juttuihin huomiota.
-
Curtvile, mitä gaalajuttuja muistelet Sarjainfossa nähneesi?
gaaloja ei liene montaa , jos ainuttakaan,ollut enkä läheskään jokaista sarjainfoa ole lukenut.
Hyvinkin voin sotkea muihin "tässä palkittuja" kuviin.
Loogista sinällään jos sarjainfo ei tästä juttua tee.
-
Kyllä siellä kuvaajana oli selvästi joku ammattimies, jos ei sit puoliammattilainen. mutta kunnon kamera oli. Kai nyt joku tietää kuka otti ja minne?
Timo
-
Kyllä tuosta gaalasta olisi hyvä olla maininta Sarjainfossa (vaikka sitten ensi vuonna), ihan vaan jälkipolvia varten. 100 vuoden päästä voivat sitten tsekata että tuommoinen gaala on joskus järjestetty.
-
Mulla ei ole tietoa, kuka otti kuvia. Seuraava Sarjainfo ilmestyy joulukuussa, siihen ei tainnut gaalauutinen ehtiä.
Kai siihen nyt jotain ehtii, kun justiinsa laitoin Infon taittoon pari pressikuvaa Maan miehestä Marsissa. Hmm...
Timo
-
Noh, mun vaimo ainakin otti kuvia, kyllä niitäkin saa(nee) käyttää jos nätisti pyytää! ;)
ja joku muu, meitä seisotettiinkin siellä rivissä jonkun kuvattavana ikuisuus palkintojenjaon jälkeen...
En oo itekään ehtiny niitä postaa ees Facebuukkiin...vielä.Tässon ny ollu kaikkee... kivaa!!! :)
J.
-
Lisää suomalaisen sarjakuvan tulevaisuutta nähtävissä tämän viikon Stradassa 2.12.2011, klo 21.30 TV1.
4 tuntia kuvasivat maanantaina eli eiköhän siitä muutamia minuutteja ole julkaisukelpoista tavaraa, niin ja maailman ensi-illassa sivuja Kultaisesta Nuoruudesta, joka on siis menneisyydestä!1978-1983 ;)
-
Notta tuota, olikos tämän vuoden itsenäisyyspäivän linnanjuhlissa yhtään sarjakuvantekijää? Kun tuo suomalainen sarjakuvakin täytää sen 100 vuotta.
Olin näkevinäni Ville Tietäväisen, mutta vilahti sen verran nopeasti, etten ole varma. Kameralle ja juontajille oli niin tärkeää juuri silloin seurata jonkun daamin mustapitsistä täysin turhanpäiväistä pukua.
Mieluusti olisin nähnyt ainakin Veikko Savolaisen linnassa. Ja pressa olisi voinut tehdä 100-vuotisjuhlien kunniaksi kaikista sarjakkuvaneuvoksista ihan virallisia neuvoksia. Ja mikseipä Veikko Joonas voisi olla vaikka taiteen akateemikko?
Timo
-
Joonas Savolainen oli siellä viime vuonna , ja kuuluttaja sanoi "...tässä "Justus"-sarjakuvatekijä Joonas..." ja mä itkin verta!!!! ;(
Ja sama juttu tänä vuonna ne sekoili koko ajan ja kaikkien nimien kanssa, en kestäny kyylää,kokonaan.
En viitti sanoo edes mitä mieltä olen Puupäähatunsaajista! ;) ...ihan toisenlaiseen linnaan tervemenoa! hah... ;)
Siis lukuunottamatta joonasta, ja Tapea.
-
Ai Joonas oli viime vuonna? Katoinkohan koko lähetystä silloin? Ei muista...
Timo
-
Aika paljon jauhetaan menneisyydestä ja vanhoista sarjakuvavanhuksista ketjussa jonka otsikko on Suomalaisen sarjakuvan tulevaisuus. Aiheen vierestä keskustelusta ei nillitetä silloin kun aiheen vierestä keskustelevat aiheen vierestä keskustelusta yleensä nillittävät nillittäjät.
-
Mistä muusta tulevaisuus voidaan ennustaa kuin menneisyydestä. Vaikka se ei toki ole tae tulevista tapahtumista.
-
oon tuntenu Joonaksen n. vuodesta 1992, kerran Joonas totesi aika osuvasti että joka kymmenes vuosi "keksitään samat vitsit uudestaan" ! kun puhuttiin miten ihmiset keksii "samoja vitsejä toisistaan tietämättä... ;) Tulevaisuudessa siis odottaa samat uudet/vanhat vitsit! :)
...niin Joonaksella kun on vähän enempi perspektiiviä ku kellään muulla, elossa olevalla sarjakuvan ammattilaisella.100-vuotisbileissä Joonas kertoi piirtävänsä YHÄ joka (arki)päivä mutta Unto Uneksijan on lopettanu.
-
Jep. Joonas piirtää edelleen joka ikinen päivä. Kävin hänen luonaan sarjisfestareitten aikaan, kun kävin ostamassa hänelle loput Sirkus Napoleon albumia Antikvariaatista. Hänellä on kahden huoneen soma ateljee/työhuone pihan perällä olevassa huoneistossa. Tosin Joonas muuttaa siitä pian pois pienenpiin tiloihin vuokran takia. Hän mainitsi lahjoittavansa suuren originaali määränsä tai oikeastaan osan siitä jos muistan oikein eräälle kirjastolle muistoksi tuleville jälkipolville.
Hänellä oli niin paljon kaikenlaista sarjakuvaan liittyvää että huh!huh! Elämys tavata legenda kotonaan työn ääressä.
ps. Laitoin kuvia käynnistäni Joonaksen luona Veikko "Joonas" Savolainen osioon kvaakissa.
-
hieno homma, Orjan May! Joonas on vaikuttanut niin moneen sukupolveen, minuunkin syvästi. Haluan kumminkin palata tulevaisuuteen , ja tähän päivään, tässä Pahkasikaan piirtämäni Sci-Fi Asko ja Ava Ruuskala strippi vuodelta 1996! ja sama vitsi löytyy (hieman laajennettuna tiloilla!;)) tämän päivän 8.12.2011 Hesarin Fingerporista! ;)
...ja juu ei oo eka kerta, olen tästä jutellut Jarlankin kanssa,jaa se on ihan OK!niin se vaan menee ihmiset "keksii" samoja vitsejä! :)
-
Olen usein miettinyt sitä, että mistä ihmeestä ihmiset noita juttuja eli vitsejä omiin sarjakuviinsa keksivät. Esimerkiksi Jarla, Toriseva ja Nuora ja muut. Uskon, että sarjis piirtäjien täytyy jatkuvasti olla ajan hermoilla ja tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Sieltähän ne vitsit ja jutut usein kait tulevat. Mutta se, että keksii tarinaa tai kerrottavaa koko ajan lisää esimerkiksi jokapäivä ilmestyviin stripprihin....olisi minulle suorastaan pakkopullaa ja sula mahdottomuus. Siksi nostan kyllä hattua suomalaisen sarjakuvan ja piirtäjien puolesta.
Tottakai samantyyppisiä juttuja on ja ihmiset keksivät samantyyppisiä vitsejä ja tarina-aihioita, mutta jokatapauksessa useat tarinat ja vitsit on piirretty jo moneen moneen kertaan hieman varioiden.
Kun nyt topikin teema on Suomalaisen sarjakuvan tuevaisuus niin sanoisin, että hyvin on pylly pyyhitty :laugh:- siis tarkoitan sitä, että hyvältä näyttää. Monia tunnettuja tekijöitä ja uusia tulee tasaiseen tahtiin lisää. Joskus Joulun alla pidetään jotain katalookii siitä, mitä eniten menee pukin konttiin, niin sarjakuvat kyllä ovat lähes poikkeuksetta kärjessä. Tämän jälkeen tulee joitakin dekkarikirjailijoita ja muita kuten Sofi Oksanen jne. Joten voitaisiin loppukaneettina sanoa, että hyvin menee ja tulevaisuus näyttää hyvältä sarjakuvan osalta Suomessa. Mutta ei pidä unohtaa kustantajien roolia. Heidän pitäisi uskaltaa julkaista minusta paljon roehkeammin seimerkiksi uusien sarjakuvantekijöiden juttuja eikä pitäytyä pelkästään vanhoissa nimikkeissä. Olkaa rohkeita ja luovia kustantajat, ottakaa talliinne uusia piirtäjiä ettei heidän tarvitse julkaista omia sarjojaan oma-kustanteina.
-
Veera Jussila tekee hyviä huomioita suomalaisen sarjakuvan tulevaisuudesta: Sarjakuvalle oma ruutu. (http://ylioppilaslehti.fi/2011/12/sarjakuvalle-oma-ruut/)
Sarjakuvan nousu on alan omaa aktiivisuutta ja kustannusbisnestä. Valtiolle sarjakuva on edelleen orpolapsi, joka on hoidossa muotoilun alaisuudessa. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) on vastauksessaan Outi Alanko-Kahiluodolle (vihr.) myöntänyt, että lajin virallista asemaa on syytä parantaa.
(...)
100-vuotisjuhliaan päättävä sarjakuva vierailee nyt Designmuseossa. Sitten tuleekin designpääkaupungin vuosi. Molempien juhlavuosien saldoksi toivoisi uudelleenmäärittelyjä, ei vain hauskoja julisteita.
Katsotaan nyt sitten, kuinka Suomi-sarjakuvan käy. Ajat ovat kovat ja jaettavana lienee lähivuosina vain niukkuutta.
Joskus Joulun alla pidetään jotain katalookii siitä, mitä eniten menee pukin konttiin, niin sarjakuvat kyllä ovat lähes poikkeuksetta kärjessä.
Eivät ole. Kaunokirjoja myydään joulun alla niin paljon, että sarjakuvat tippuvat pois Mitä Suomi lukee -listalta. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5178.msg356832.html#msg356832) Toki varmasti samaan aikaan myös sarjakuvien myynti nousee, mutta ei siis suhteessa muihin kirjoihin.
-
[
Eivät ole. Kaunokirjoja myydään joulun alla niin paljon, että sarjakuvat tippuvat pois Mitä Suomi lukee -listalta. (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,5178.msg356832.html#msg356832) Toki varmasti samaan aikaan myös sarjakuvien myynti nousee, mutta ei siis suhteessa muihin kirjoihin.
[/quote]
En ole tuota tiennytkään. Olen ollut siinä käsityksessä, että näin olisi kuten totesin sarjakuvien joulu-myynnin osalta. Voidaanko tuosta tehdä yleistys, ettei sarjakuvia myydäkkään Suomen markkinoilla niin paljoa kuitenkaan?
-
Voidaanko tuosta tehdä yleistys, ettei sarjakuvia myydäkkään Suomen markkinoilla niin paljoa kuitenkaan?
Ei voida.
-
Juu, ajat ovat kovat...
aina. Ne jotka ei pärjää tippuu pois ja syystä, jossei kukaan halua lukea teosta, miksi sen tekoa pitäisi tukea apurahoilla?
ja jos "osaa" piirtää vain taidetta tulevaisuus voi olla muutakin kuin kovaa menoa!Nykyisetkin taidesarjakuvasuttaajat pitää kiinni apurahoistaan kynsinhampain... ;)
...tervemenoa työkkäriin, "niin mä etsin vain taidesarjakuvantekijän virkoja...!" ;)
(...mäkin liityin apurahalla itseni elättävien iloiseen joukkoon viimevuonna...)Siis Kultaista Nuoruutta ihan tuettiin 3 'lla apiksella! :)
-
Hyvää yhteenvetoa Deskistä.
Suomalaisen sarjakuvan vuosi (http://www.tiedottaja.fi/?p=1498)
-
Paljon on tosiaan muuttunut, mutta pitäisi kai vielä tehdä töitä jotta "tavalliset" ihmiset ympäri Suomea lukisivat sarjakuvaa muutenkin kuin lehdestä... Kun usein se syy lukematta jättämiseen johtuu ennakkoluuloista. En tiedä mikä muu olisi joutunut hakemaan yleistä hyväksyntää 100 vuotta, kun elokuva ja pelit muuttuivat lyhyemmässä ajassa lapsellisesta ja epäilyttävästä koko kansan viihteeksi... (Tai no, elokuvassa oli jo heti alkuun se ihmeellinen viehätys että se kuva liikkuu... Ja sitten tuli vielä äänikin!)
Suomi on vaan niin pieni maa että pitäisi mennä vain ulkomaille, kuulemma.
Mulle on jo useamman kerran sanottu, että jos ei töillään elä niin sitten ei ole tarpeeksi hyvä ja haluttu. Onhan se toki niin että sitä menestyy vain jos on tarpeeksi hyvä, mutta en oikein jaksa uskoa että tulevaisuudessa kaikki piirtäjät eläisivät myymällä oheistuotteittaan netin kautta ympäri maailmaa. Ja hyvätkin tarvitsevat mahdollisuuden yrittää, vaikka olisi kuinka netti jo olemassa...
-
mielestäni, tuo Deskin yhteenveto vuodesta 2011 ollu juuri mistään kotoisin.Mikä helvetin mukahistoriikki siihen oli läntätty? Noin lyhyeen tilaan mitään yhteenvetoa saa aikaseks, raapasun joistain tapahtumista, valikoitua uutisointia,eikä otsikko edes vastannut kirjoitusta,hehkyllä ne muutkin osaa suoltaa soopaa...kuin minäkin.
(...niin umpiossa ei elä kuin joku narrihömpötti ettei tietäisi Näkymättömien käsien kohtaloa ja muita itsestäänselvyyksiä. )
Ai niin se tulevaisuus Kultainen Nuoruuden julkaisija ratkeaa helmikuussa, ja se on tulevaisuutta,se.
-
lähinnä aihetta lienee tämä ketju.
nimeä paras suomalainen sarjakuva MTV3n helmi tjs (http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/2012/02/1498002/nimea-paras-suomalainen-sarjakuva) sivustolla.
Valikoima kertoo tylyä kieltään minusta vaikka joukossa on Joku muu, mikä?
-
lähinnä aihetta lienee tämä ketju.
nimeä paras suomalainen sarjakuva MTV3n helmi tjs (http://www.mtv3.fi/helmi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/2012/02/1498002/nimea-paras-suomalainen-sarjakuva) sivustolla.
Valikoima kertoo tylyä kieltään minusta vaikka joukossa on Joku muu, mikä?
Eipä ole Aku Ankaa nimetty. ???
-
Mutta "Ilman naista" on!
-
Mut Aku Ankkahan ei oo suomalainen sarjakuva.
-
Mut Aku Ankkahan ei oo suomalainen sarjakuva.
Joo, totta, tais olla pieni aivokatkos. Suomalaiset piirtäjät eivät riitä.
-
Mä kun oon aina pitänyt Kari Korhosesta...!
Sinänsä ihmetyttää, että kun on naisten osio sivustolta, niin missä ihmeessä on Maisa ja Kaarina? Vai julkaistaanko sitä enää?
-
Maisan ja Kaarinan puuttuminen on tosi moka. Samalla sivustolla samaan aikaan (http://www.mtv3.fi/helmi2010/artikkeli.shtml/501553).
Ilmestyy Anna-lehdessä.
Edit: olisin kommentoinut tuonne, mutta kun on taas yksi sivu, jonne pitää rekisteröityä ja kirjautua ja antaa DNA-tunnisteet.
Timo
-
... on Kiasmassa. (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=1747)
-
Otsikon aiheeseen liittyen: uusimassa Kutissa (#23) (http://kutikuti.com/kuti_pdf/kuti23_pdf.pdf) on 8-vuotiaan Oliver Wahlstenin ensimmäinen sarjakuva Pikkujätkät. Ommuuten cowa! Nimi muistiin, tästä jätkästä kuullaan vielä.
-
Otsikon aiheeseen liittyen: uusimassa Kutissa (#23) (http://kutikuti.com/kuti_pdf/kuti23_pdf.pdf) on 8-vuotiaan Oliver Wahlstenin ensimmäinen sarjakuva Pikkujätkät. Ommuuten cowa! Nimi muistiin, tästä jätkästä kuullaan vielä.
nintendolla on selvästi pelattu tasoloikkaa, vai olisikohan ollut super meat boy? :)
-
Moderointi heräsi ja siirsi ison kasan Ilman naista-sarjista koskevia viestejä tänne (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,813.105.html). Samalla käytän tilaisuuden hyväkseni ja moitin kielenkäyttöä. Toisten käyttäjien hengenlahjojen arviointia varten ei tarvitse omistaa kokonaista viestiä (tai edes puolikasta).
-
Porin kaupunginkirjastolla oli UUTUUKSIA KERTOMAKIRJALLISUUS -hyllyssä kotimaisia romaaneja ja sarjakuvia sopivasti sovussa ja sekaisin ilman sen kummempia lisämainintoja. Siinäpä vasta raikasta asennetta!
-
Todella nihkeältä näyttää tämä vuosi albumien suhteen jos katsoo festariohjelmaa (http://sarjakuvafestivaalit.fi/ohjelma/). EIhän siellä ole kuin reilu kourallinen kotimaisia. Varmaankin tulee myös sellaista, mitä ei tuossa ole mainittu, esimerkiksi useamman tekijän antologiatyyppisiä juttuja, joista muutamassa olen itsekin mukana... Mutta ajattelen lähinnä albumeita ja niiden markkinointia. Onneksi meillä on muitakin festareita. Mitähän niitä kotimaisia uutuuksia Kupliissa tuli. Ei nyt kauhean montaa kumminkaan. Mannisen parit kirjat, Foederati...
Onko nyt niin että kustantajat ovat sanoneet aika monelle muullekin kuin minulle, että sori? No, uusia kustantajia sentään on näkynyt, vaikka muutama taidepuolen sarjistalo lopetti. Toivottavasti tilanne on parempi kuin miltä nyt vaikuttaa!
-
No, uusia kustantajia sentään on näkynyt, vaikka muutama taidepuolen sarjistalo lopetti.
Meinasin juuri sanoa, että kustantamoita on lopettanut eikä uusia tullut tilalle. Mitä uusia tarkoitat?
Vaan tuleehan noita albumeita silti tänäkin vuonna. Suuri Kurpitsa julkaisi Kupliissa kuusi albumia, joista pari oli uusintajulkaisuita. Helsingin festareilla ilmestyy seitsemän albumia. Se lafka elää aktiivisinta vuottaan.
Asemalta Emmi Valveen paksu albumi, Lempolta mainittu Kuolio, Banaanilta Pottakylän lapset, Ahistunu pupu, Timppa Mäkelä, Anne Muhonen, Isku Porkkalaan, Rontticomics. Otavalta Raatteen tie. Kaisa Lekan kirja tuli äskettäin. Petteri Tikkasen Eka kerta, Turusen ADHD-Sheikki 3, Jäätävän speden sunnuntai. Klassikkopuolelta Poika Vesannon Saku Sämpylä ja Jopen juhlakirja. Myös Oulun festareilla ilmestyy vielä muutamia uutuuksia.
-
Suomalaisen sarjakuvan tulevaisuus on tietenkin sarjakuvaäänikirjoissa (heh!), joka minulta juuri ilmestyi ja ensimmäiset kirjanvälityksen tilaamat kirjat lähtivät maailmalle just tällä viikolla kun äänikirja Kultainen Nuoruus (2 cd) on yleisessä myynnissä, ja eritioten Hesan sarjisfestareilla PeneLopez-pöydällä!! Oma Espanjalainen Saunaretki yli 100 sivua, julkaisu on aikataulun mukaisesti kesällä 2018!
Kirjoittaessani ja tussatessani, noin vuoden etuajassa(!!), huomasin että VOISIN halutessani julkaista vaikka JOKA VUOSI yhen normaalipituisen 42-60-sivuisen albumin.Joten pidä varasi Ahterix Suomesta on tulossa mukaan kilpailuun!! Nyt tänä "välivuonna" tulee Suomen 100 V juhlien kunniaksi, vain 100 biisin ja neljän CDeen Jack King-boksi, myös festareille! Ja tähän pätee hyvin se ajatus, ellei kukaan tee sellaista musaa tai sarjakuvaa jota SÄ halusit lukea, niin tee itse! :)
Ja Reimalle ilmainen vinkki: julkaise itse, saatat vaikka tiemata rahaa, kun kustantaja ei vie kaikkea, hah.
-
Meinasin juuri sanoa, että kustantamoita on lopettanut eikä uusia tullut tilalle. Mitä uusia tarkoitat?
No onhan Täysi Käsi ja sitten eräs ihan uusi, josta en vielä tiedä, voiko sitä jo nyt mainostaa (ah, ei tosin oo suomalaista ohjelmistossa).
Timo
-
Uusi käännöskustantaja joo, tosin eka teoksensa ei ehdi vielä Helsingin festeille.
-
Meinasin juuri sanoa, että kustantamoita on lopettanut eikä uusia tullut tilalle. Mitä uusia tarkoitat?
Vaan tuleehan noita albumeita silti tänäkin vuonna. Suuri Kurpitsa julkaisi Kupliissa kuusi albumia, joista pari oli uusintajulkaisuita. Helsingin festareilla ilmestyy seitsemän albumia. Se lafka elää aktiivisinta vuottaan.
Asemalta Emmi Valveen paksu albumi, Lempolta mainittu Kuolio, Banaanilta Pottakylän lapset, Ahistunu pupu, Timppa Mäkelä, Anne Muhonen, Isku Porkkalaan, Rontticomics. Otavalta Raatteen tie. Kaisa Lekan kirja tuli äskettäin. Petteri Tikkasen Eka kerta, Turusen ADHD-Sheikki 3, Jäätävän speden sunnuntai. Klassikkopuolelta Poika Vesannon Saku Sämpylä ja Jopen juhlakirja. Myös Oulun festareilla ilmestyy vielä muutamia uutuuksia.
Petterihän näistä tietää jos kuka. Hirvittää ajatellakin mikä olisi tilanne ilman Kurpitsaa, noista luettelemistasi ei nimittäin kerry vielä puoltakaan siitä mitä viime vuosina on julkaistu!
En ny muista mikä oli se yks kustantamo Worldconissa joka julkaisee niitä neliön muotoisia opuksia. Tullu proosaa ja yks sarjisalppukin. Sarjistapaamisissa kuulin pari viikkoa sitten toisesta uudesta. Sitä ei liene vielä julkistettu.
Jouko, ei se painattaminen, mutta se levittäminen. Helevetin moinen duuni, vaikka Suomalainen kirjakauppa ottaisikin tällä kertaa... Jos yks kirja painais vaikka puol kiloa, niin festareille pitäs aina lähteä jollain trukilla. No, ens vuonna näkyy joka tapauksessa. :)
-
No onhan Täysi Käsi ja sitten eräs ihan uusi, josta en vielä tiedä, voiko sitä jo nyt mainostaa (ah, ei tosin oo suomalaista ohjelmistossa).
Timo
Mitä, mitä!? Siis uusi käännössarjakuvaa julkaiseva kustantamo? Kerro lisää, älä ujostele...
-
En ny muista mikä oli se yks kustantamo Worldconissa joka julkaisee niitä neliön muotoisia opuksia. Tullu proosaa ja yks sarjisalppukin. Sarjistapaamisissa kuulin pari viikkoa sitten toisesta uudesta. Sitä ei liene vielä julkistettu.
Haamu Kustannus tekee neliöitä, mutta se ei tosiaan ole varsinainen sarjakuvakustantamo.
Ja se tuleva lafka julkaisee vaan käännöksiä, Apollo-tyyliin. Kirjamessuille pitäisi tulla parikin albumia. En tiedä onko nimi vielä salaisuus mutta onneksi en muista sitä niin en voi paljastaa... Kaksiosainen se oli, muistaakseni eka sana oli väri ja toinen eläin. Sininen apina? Keltainen kenguru? Pinkki pantteri?
Ranskalaisella käännössarjakuvalla menee kyllä Suomessa ihan hyvin tällä hetkellä, kirjoja tulee monelta kustantamolta, sekä uutta että klassikkoja.
-
Ilmeisesti toi luetunymmärtäminen ei ainakaan tällä palstalla toteudu: tyypit puhuu käännössarjakuvanKUSTANTAJISTA, "suomalaisen sarjakuvan tulevaisuus"-osiossa.
Rönsyilyt toki jymmärrän, mut ootte eksyny aika kauas, taas, hehe.
Reima, joo levitys on vaikeaa, mut nettikauppoihinhan kirjat menee suoraan ISBN-tunnuksilla ja vähä vinkkaamalla Kirjavälitykseen ja Bookyyn. Ja In festarimyynti we trust! ;)
Onneks KUKAAN ei tiedä tulevaisuutta, etenkään ne jotka jälleenpainattaa ja -rahastaa wanhoja "klassikoita" pölhöille kakaroille, nostalgiannälkäisille kesi-ikäisille entisille nuorille, ja tietty tarvitsemme väsynyttä seikkailu-kauhu yms. halpisskeidasarjiskamaa, joka yllättäen ei olekaa marinoitunut kullaksi 40 vuodessa... mut tulevaisuus on kirkas, kohti parempia aikoja.
-
Vähän rönsyilee alafoorumin alueelta, mutta ketjun otsikkoon se itse asiassa sopii, kyllähän käännössarjakuva on osa suomalaista sarjakuvaa, ei tässä mitään isolaatteja olla.
-
Emminä tiennyt että tämä "uusi vaihtoehto" tai mikä lie harmaa pupu -kustantamo julkaisis pelkkää ulkkaria. Omakustantaminen saattaa väkisinkin lisääntyä jos kustantamot ei ota sarjiksia. Sinänsä kyllä aika ikävä tilanne, nyt kun on vihdoin saatu tekijöiden apurahoitus johonkin kuosiin.
(Yksi pieni kotimainen kustantamo kertoi että heille/hänelle on tullut todella paljon tarjokkaita viime aikoina, mutta ei voi auttaa) Kumiorava muuten viettää suunniteltua hiljaiseloa, kai se on julkista tietoa?
-
Sininen Jänis!
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,13654.msg451582/topicseen.html#new
-
"Sininen jänis" tulevaisuus!!!!!!!!!!!!!!!! :laugh: :laugh: :laugh:
-
Toivottavasti jänis on ketterä (eikä jähmeä) ja pysyy pitkään hengissä. Sillehän laitetaan sitten varmaan oma ketjukin, jos ja kun sarjoja tulee kataloogiin useampi.
-
Sarjainfossa ennusteltiin 13 vuotta sitten vuotta 2025. Pieleen meni lähes kaikessa. :laugh:
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&opi=89978449&url=https://sarjakuvaseura.fi/wp-content/uploads/SI153_12_suomalainenskv2025.pdf&ved=2ahUKEwj9_f7FrpGMAxVyGRAIHVIeNbYQFnoECB0QAQ&usg=AOvVaw0qCbfUDIvSgnGBojXvbsbd
-
Paitsi:
Konservatiivisuuden kasvulla ja taidevihamielisen perussuomalaisuuden lisääntymisellä saattaa olla ikävät vaikutukset sarjakuvataiteen kehitykselle.
Perskeko-hallitus on leikannut toiminta-avustuksia Sarjakuvantekijöiltä ja Sarjakuvaseuralta. Laihalta näyttää.
Timo
-
Aika moni myös toiveajatteli että myönteinen kehitys Sarjakuvamuseon ja -keskuksen osalta jatkuisi. Ei jatkunut. :(