Kolme suurta piirtäjää olivatkin jälleen numerossa koossa, eikä muita. Scarpa, Cavazzano ja De Vita olivat jälleen puikoissa kaikissa tarinoissa käden jäljillään. Mikäs siinä, parhaimpiahan he ovatkin.
Tähän täytyy ottaa sen verran kantaa, että itseäni ärsyttää tämä näiden kolmen piirtäjän nostaminen erityisasemaan joksikin italialaisen Disney-sarjakuvan pyhäksi kolminaisuudeksi. Mielipiteensä saa ilmaista jokainen ja se on suotavaakin, mutta etenkin Roope-sedän ja muiden suomalaisjulkaisujen toimitusten osalta saman mantran toisto alkaa puuduttaa.
Joka halvatun vuosi suunnilleen Ropsussa tulee "Mestareiden erikoisnumero" ja joka kerta siellä ovat nämä kolme piirtäjää niitä mestareita. Tokihan he ovat äärettömän taitavia piirtäjiä ja kaikki mahdolliset mestari- ja legenda-nimityksensä ansainneet, mutta vastaavia tapauksia on muitakin! Etenkin Giovan Battista Carpin järjetön aliarvostus Suomessa on jotain täysin käsittämätöntä, Italiassahan miestä pidetään syystäkin Scarpan veroisena legendana. Vanhoista mestareista myös riemastuttavan vinksahtaneiden tarinoiden kuningas Luciano Bottaro on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Guido Scala, Luciano Gatto, Giulio Chierchini ja monet muut klassiset piirtäjät ovat myös kovin unohdettuja mestareita.
Ja entäs tuoreemmat piirtäjät sitten? Paolo Mottura on edelleen mielestäni kautta aikain lahjakkain Disney-piirtäjä, mutta suuri yleisö ei ole (ainakaan vielä) täysin ottanut häntä omakseen. Tässä olisikin juuri toimittajien mahdollisuus, Motturan esilletuonti tämän päivän mestarina vaikka juuri jossain erikoisnumerossa saisi varmasti monet huomaamaan hänet aivan uudella tavalla. Casty on todella suosittu jo nyt, mutta ehkä ura on kestänyt liian vähän aikaa, jotta hänet nostettaisiin "perinteisten mestarien" rinnalle. Onhan näitä muitakin: Corrado Mastantuono on mielestäni parin viime vuosikymmenen merkittävimpiä piirtäjiä, ja Enrico Faccini ja Francesco Guerrini ovat myös tämän hetken mestareita. Ketään näistä ei kuitenkaan ole nostettu esille esimerkiksi ankkajulkaisujen esipuheissa, "tietotoimistoissa" tai sen sellaisissa juuri ollenkaan, mikä ainakin itseäni harmittaa.
Entäpä sitten käsikirjoittajat, nuo tarinoiden kannalta vähintään yhtä tärkeät miehet ja naiset (lähinnä miehet)? Casty ja Tito Faraci ovat alkaneet saada ilahduttavaa huomiota, ja täytyy toivoa tämän kehityksen jatkuvan. Vanhat mestarit kuten Guido Martina ja Giorgio Pezzin kun ovat yleensä jääneet lähinnä sivulauseessa mainittavien kuriositeettien asemaan. "Mestareiden erikoisnumeroissa" ja muissa vastaavissa on hehkutettu vain piirtäjiä eikä ole mainittu halaistua sanaa käsikirjoittajista, vaikka tarinoiden takaa olisi löytynyt aivan yhtä kovan luokan legendoja.
Tuoretta Taskaria olen tuossa aloitellut ja siinähän sitten olikin Castysta juttua löpinäsivulla. Mieltä lämmitti paitsi epäsuora lupaus julkaista miehen täällä Pohjolassa näkemättömiä tarinoita suurissa määrin (toivottavasti kaikki saadaan jossain vaiheessa...), myös ihan periaatteen osalta käsikirjoittajan framille nostaminen. Casty on todellakin lyömässä itseään isosti läpi myös täällä, mitä voidaan pitää hieman yllättävänä ja ennen kaikkea erittäin tervetulleena muutoksena Suomen perinteisesti Mikki-ennakkoluuloiseen Disney-fanikulttuuriin. Toki nimenomaan italialaisen sarjakuvan ystävät ovat isollakin joukolla laadun tunnistaneet ennenkin, mutta tämä on silti jotain uutta.
Joka tapauksessa tällaista "hehkutusta" muihin tekijöihin kuin näihin alussa mainittuihin kolmeen kohdistuen olisi mukava saada lisää, se voisi ainakin aavistuksen muovata myös monen lukijan Disney-maailman jäsentelyä. Karu totuushan on, että ihminen on usein jossakin määrin vietävissä mitä tulee auktoriteetteihin. Kun Roope-sedän toimitus sanoo vähintään kerran vuodessa ja muut komppaavat vieressä, että Scarpa, Cavazzano ja De Vita nuorempi ovat ylitse muiden, se vaikuttaa helposti ainakin hiukan kokemattomampien ja nuorempien lukijoiden ajatuksiin. Nämä syvään juurtuneet käsitykset muuttuvat tai vähintään kyseenalaistuvat hitaasti, jos koskaan.
Missään nimessä tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa lukijoiden älykkyyttä, on vain tullut pohdittua tätäkin asiaa myös psykologiselta kannalta. Olen varma, että jos Disney-harrastajat löytäisivätkin vasta nyt sarjakuvat ja heidän käskettäisiin etsiä kolme mieleisintä piirtäjää siitä valtavasta italialaisten joukosta ilman mitään taustatietoja tai tietoa muiden mielipiteistä, tämän nyt vallalla olevan suosikkikolmikon osuus olisi huomattavasti pienempi. Ei järisyttävän paljon, mutta sen verran, että voitaisiin havaita mainitsemieni seikkojen merkitys piirtäjien suosiossa. (Olisikin muuten jännä koe, lainataanko Pelle Pelottomalta jonkinlainen versio UHKA-pillereistä ja kokeillaan vapaaehtoisilla?
)
Haluan vielä korostaa, että tämän pohdiskelun "kärki" ei ole missään nimessä suunnattu lainaamaani nimimerkki OP:tä kohtaan, vaan haluan nostaa esille lähinnä juuri sarjakuvajulkaisujen toimittajien itseääntoistavat jutut ja samojen nimien pyörittelyn niin taustajutuissa, esipuheissa, takakansissa kuin itse tarinavalinnoissakin. Toki heilläkin on oikeus omaan mielipiteeseensä Disney-tekijöiden paremmuudesta, mutta olen aina ollut vaihtelua kaipaava myös sarjakuvien suhteen, ja mielestäni ei todellakaan kovin tasapuolisesti tai ansioidensa mukaisesti ole kaikkia suuria mestareita kohdeltu. Jos ja kun seuraavankin kerran Roope-sedän mestareille omistetussa numerossa esiintyy tämä sama kolmikko, ei se ainakaan mitään hurraa-huutoja aiheuta. Tarinat voivat olla oikeinkin erinomaisia, mutta pieneltä ärsytykseltä ei voi nykyään tällaisissa tapauksissa välttyä.
Esipuheiden yhdentekevyydestä ja samojen asioiden toistosta saisi muuten vaikka oman aiheensa. Ostaako keskiverto ankkakuluttaja vain yhden satunnaisen julkaisun aina joskus muutaman vuoden välein ja silloinkin hyvin erilaisia, vai ketä oikein palvelee se, että saamme lukea kolmattakymmennettä kertaa samat litaniat siitä, kuinka Giorgio Cavazzano aloitti uransa serkkunsa Luciano Capitanion tussaajana kunnes pääsi suuren Romano Scarpan apulaiseksi ja muuta vastaavaa?
Joo, ei varmasti ole aikaa joka julkaisuun kirjoittaa uutta ja mullistavaa esipuhetta tai muuta jutunpätkää, mutta silloin voisi mielestäni miettiä, kannattaako kaikkiin itsestäänselvyyksiin tuhlata paperia. Asioista vähemmän perillä olevat junnuthan roikkuvat päivänsä netissä, laitettakoon kymmeneen kertaan julkaistut tekstit jollekin sivustolle näytille niin ei tarvitse joka kirjaseen niitä samoja kopioida. Esipuheiden perusteella suunnilleen joka albumi, kirja tai mikälie on suunnattu ensisijaisesti niille, joilla ei ole entuudestaan mitään tietoa koko aihepiiristä (esim. italialainen sarjakuva). Olisiko liikaa vaadittu, että välillä kaivettaisiin jotain vähemmän tunnettua tietoa, tilastoja, nostettaisiin esille yksityiskohtia tai enemmän havaintoja kirjan/julkaisun tarinoista, tai esiteltäisiin niitä hieman "tuntemattomampia" tekijöitä silloin kun heitä on mukaan eksynyt sen sijaan, että kerrotaan kuinka Romano Scarpa on legenda ja Giorgio Cavazzano on vaikuttanut kokonaiseen sukupolveen italialaisia piirtäjiä (ärsyttävän yleistävä ilmaus muuten).
Jottei taas pelkäksi valitukseksi menisi, kehutaan hiukan aiheesta. Ankkojen maailmanhistoria -sarjan esipuheet ovat olleet erinomaisia, asiantuntijoiden kirjoittamia ja hyvin kattavia ja mielenkiintoisia. Myös monen Teemataskarin asiantuntijaesipuheet ovat erinomaista luettavaa, yleisesti ottaen esipuheet tuntuvatkin olevan parhaimmillaan, kun ne keskittyvät johonkin teemaan, mielellään myös hieman Disney-maailman ulkopuolisestikin tarkastellen. Toki ihan sarjakuvaan keskittyneistäkin löytyy kelpo luettavaa, esimerkiksi Taskarin parhaiden alustukset ovat olleet verrattain hyvin tehtyjä. Roope-sedän tietotoimiston taso vaihtelee suuresti, välillä on sitä samaa jonninjoutavuutta tuttuine juttuineen ja kliseineen, mutta toki esimerkiksi monet haastattelut ovat mainiota ja kiintoisaa matskua.
Mutta mutta, tämä loppuosa on toki varsin subjektiivinen näkemys taasen, Ronkainen ja muut kirjoitelkoot esipuheita ja muita juttuja miten haluavat. Ennen kuin kukaan ehtii minua siitä muistuttamaan, totean itse: eihän niitä pakko ole lukea.
Nyt alkaa mennä jo sen verran ohi aiheen, että pitää lopetella ennen kuin karkaa täysin käsistä. Tiivistyksenä siis: kaipaisin hiukan vaihtelua ja tuoreutta Roope-sedän ja muiden julkaisujen tapaan käsitellä ankka- ja hiirimaailmaa ja -tekijöitä. Castyn suosio ja Faracin nerokkuuden huomaaminen lopultakin antavat toivoa. Eihän tällainen tekijöitä näin vahvasti ja laajalti painottava julkaisu- ja informointipolitiikka ole muutenkaan Suomessa vielä niin vanha asia, etteikö sen voisi uskoa elävän vasta murrosikää ja muovautuvan yhä monipuolisemmaksi ja toimivammaksi.
