Roope-setä -lehti

[Samuel]

Jos Roope-Sedän toimitus kerran saa itse päättää julkaistavat tarinat, niin miksiköhän Castyn Suomessa julkaisemattomia tarinoita julkaistaan niin hitaasti?

Erityisesti odotan tämän tarinan julkaisemista:
http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL+2721-3P

Myös tätä Tito Faracin tarinan julkaisemista olen odottanut:
http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL+2737-1P

En ymmärrä, mikä estää noiden julkaisemisen. Paitsi jos niitä säästetään erityistarkoitusta varten.

[Henendo]

Jos Roope-Sedän toimitus kerran saa itse päättää julkaistavat tarinat, niin miksiköhän Castyn Suomessa julkaisemattomia tarinoita julkaistaan niin hitaasti?

Erityisesti odotan tämän tarinan julkaisemista:
http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL+2721-3P

Myös tätä Tito Faracin tarinan julkaisemista olen odottanut:
http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL+2737-1P

En ymmärrä, mikä estää noiden julkaisemisen. Paitsi jos niitä säästetään erityistarkoitusta varten.

Jos jokin tarina julkaistaan Roope-sedässä, sitä ei voida julkaista monessa muussa maassa ollenkaan. Monissa maissa ei ole Roope-sedän kaltaista julkaisua. Taskarin kaltaisia julkaisuja taas on ja niiden sisältö on (melkein) samanlaista. Jos Castyt säästetään siis Taskareihin, useammat ihmiset pääsevät nauttimaan niistä.

[Henendo]

Arvostelu Roope-sedästä 1/11:

Uusi vuosi toi Ropsuun mukanaan pienen ulkoasumuutoksen selkämykseen (eri kuva Roopesta) sekä peräti 30 sentin hinnankorotuksen.
Lehden teemana ovat tällä kertaa meriaiheiset tarinat.
Vuosi alkaa vahvasti; aloitustarinana on Giorgio Bordinin Pakkasta pakoon. Bordini on selvä mestari, joka on jäänyt ali-arvostettuna muiden maestrojen jalkoihin. Hänen piirroksiaan on nautinto katsoa ja juonetkin ovat hänen omissa käsikirjoituksissan yleensä varsin osuvia. Bordinia olisi mukava nähdä enemmänkin. Pakkasta pakoon on mainio esimerkki herran taidoista. Tarinassa esiintyvät Riitta Hanhi ja Kuuno Kaakkuri lupaavat yleensä hyvää tarinalle, niin tässäkin.
Akun & Touhon tähdittämä Merimelonit on Rodolfo Ciminon ja Marco Melonin väsäämä. Lyhkäinen hupailu ei oikein ota tuulta alleen ja tarinan viimeiset ruudut onnistuvat lopulta vesittämään aivan kaiken. Akun, Touhon ja tuomarin puheenvuorot ovat uskomattomia. En ikinä olisi uskonut törmääväni Ankka-julkaisussa näin ontuvaan loppukeskusteluun. Juttu on kuitenkin luettava eikä niin huono, että se saisi aikaan liian suuria tunteita.
Enrico Faccinin yksisivuinen on juoneltaan yllättävän huono. Faccini alittaa itsenä totaalisesti. Piirrokset pursuavat onneksi faccinimaista hauskuutta.
Mikkikin pääsee mukaan joukkoon Carlo Panaron ja Valerio Heldin sarjassa Lentävä kaljuuna. Lupaavasti alkava tarina lässähtää kasaan vähitellen lopun lähestyessä. Juoneen paremmin panostamalla ja sivumäärää kasvattamalla oltaisiin saatu aikaan hyvää sarjakuvaa.
Lehden päättää Giorgio Figusin ja Bruno Sardan käsikirjoittama ja Salvatore Deianan piirtämä Roope-seikkailu Saari, jolla ei ollut rahaa. Alku ei lupaa hyvää; tarina tuo mieleen monta muuta samankaltaista Roope-tarinaa. Vähitellen se alkaa kuitenkin erottua joukosta ja oikeasti viihdyttää. Deianan piirrokset ovat loistavia, ja tarina kiitää paremmuusjärjestyksessä jopa maestro Bordinin aloituksen ohi.
Takakannen vitsinä on Bruno Sardan ja Alessandro Gottardon Aarrekartta, joka on oikein oivaltava. Hyvä lopetus lehdelle!

"Toimituksen sivulla" eli sivulla 2 jatketaan samalla mallilla kuin viime vuonna; toimituksen tervehdys, sisällys sekä Donald Soffrittin Pikku-Aku -strippi. In English, dekkari ja Roope-sedän tietotoimisto ovat myös edelleen mukana. Uutena keräilykuvasarjana alkaa Marco Rotan käsialaa oleva potrettisarja. Kuvat on julkaistu vuosina 1995-96 italialaisen Zio Paperonen takakansina. Potretissa (ainakin ensimmäisessä) siis komeilevat jonkin hahmon kasvot Rotan upeasti maalaamana. Ja ah ja voi, kuvan toiselta puolelta löytyy jälleen raivostuttavaa juonikertausta tarinasta, jossa kyseinen heppuli esiintyy!
Viime vuonna nurisimme kansi- ja tarinaäänestysten puuttumisesta. No, ne löytyvät tästä lehdestä! Kansi on varmasti helppo valita, mutta tarinaa en uskalla tässä vaiheessa alkaa miettimään. Oikea valinta vaatii syventymistä jokaiseen viime vuoden lehteen.

Yhteenveto:
Lehti on aikamoista vuoristorataa. Kansihinta raivostuttaa, mutta Bordinin aloitustarina rauhoittaa. Rotan keräilykuva tyynnyttää lisää, juonikertauksen myötä raivo palaa. Puolivälin lupaavat, mutta epäonnistuvat seikkailut ovat yhtä myllerrystä. Lopussa mieli lepää ja rauha koittaa. Aivan loppujen lopuksi siis lehti sai minut hyvälle tuulelle, mutta pisteitä luonnollisesti vähentävät nämä ontuvat tarinat, joita on mahdoton kitkeä pois.

[OP]

Ennen olen ostanut Ropsut lehtipisteistä, mutta nyt tulee puolen vuoden ropsut kun tehtiin uusi Aku Ankka-tilaus. Eivät lähetä ennen kuin on maksettu lasku, joten tammikuun numero tulloo myöhässä. Harmi. No, kaipa sitä jaksaa odottaa...

Hinta nousi vasta viime vuonna Ropsuissa, ja taas nostetaan, vieläpä enemmän. Pöh ja pah.

[Roomalainen kynttilä]

Minulta Ropsut jäänevät tänä vuonna väliin... Taskareihin, Taskarin sankareihin ja kovakantisiin kuluu rahaa, eikä  tämä Roope-setä-konsepti muutenkaan ole koskaan suuremmin innostanut. Lisäksi toimituksen hölpötykset ovat viime aikoina alkaneet ärsyttää minua tavattomasti. 

[Janne]

Vuosi alkaa vahvasti; aloitustarinana on Giorgio Bordinin Pakkasta pakoon. Bordini on selvä mestari, joka on jäänyt ali-arvostettuna muiden maestrojen jalkoihin. Hänen piirroksiaan on nautinto katsoa ja juonetkin ovat hänen omissa käsikirjoituksissan yleensä varsin osuvia. Bordinia olisi mukava nähdä enemmänkin. Pakkasta pakoon on mainio esimerkki herran taidoista. Tarinassa esiintyvät Riitta Hanhi ja Kuuno Kaakkuri lupaavat yleensä hyvää tarinalle, niin tässäkin.

Minusta tämä oli kehnoin ns. klassikko, mitä olen koskaan lukenut. Juttu oli aivan keskeneräinen, kliseinen ja hölmö. Bordini osaa toki piirtää, mutta se ei nyt riittänyt. Yleensä hänen itsensä kirjoittamat tarinat ovat olleet mainioita, joten petyin pahasti odotuksissani.

[Koninkaulus]

Vuosi alkaa vahvasti; aloitustarinana on Giorgio Bordinin Pakkasta pakoon. Bordini on selvä mestari, joka on jäänyt ali-arvostettuna muiden maestrojen jalkoihin. Hänen piirroksiaan on nautinto katsoa ja juonetkin ovat hänen omissa käsikirjoituksissan yleensä varsin osuvia. Bordinia olisi mukava nähdä enemmänkin. Pakkasta pakoon on mainio esimerkki herran taidoista.

Ensin luulin, että tämä on ironiaa, mutta eipä vissiin. Tämä tarinahan oli ihan hirvittävää sontaa suomeksi sanottuna, ei tolkun hiventä. Jannen kuvaus "keskeneräinen, kliseinen ja hölmö" niputtaa tarinan aika osuvasti. Saattoi hyvinkin olla kehnoin klassikkona julkaistu tarina Roope-sedässä, tosin olihan siellä taannoin jotain Daniel Brancaa...En kyllä ole koskaan pitänyt Bordinia kovin kaksisena kirjoittajana, siinä mielessä lainauksen viimeinen lause pitää paikkansa. Piirtäjänä hyvä? Jos tykkää kömpelöstä, epävarmasta, yksityiskohtien suhteen köyhästä Scarpan kopioinnista niin ehkä sitten. No, makuja on monia enkä nyt ketään Bordinista pitävää vääräuskoiseksi tuomitse. Itse en nopealla miettimisellä keksi enemmän kuin ihan pari tarinaa tehneistä italialaispiirtäjistä Bordinia vastenmielisempiä kuin Luciano Capitanion ja Giancarlo Gattin. Perego on toki myös huono, mutta kulttisankarina hänellä on jonkinlainen paikka minunkin sydämessäni. Monesti puhutaan Cavazzano-klooneista, mutta minulle ylivoimaisesti pahin toisen piirtäjän matkija tulee aina olemaan Giorgio Bordini.

Se siitä tarinasta. Tosin eipä näissä muissakaan ole paljon kehumista. Ciminon tarina oli hölmö ja tylsä, samoin Panaron Mikki. Sardan ja Figusin Roope-juttu oli tarinana ihan onnistunut, mutta toisaalta koko idea ärsytti ja loppu kruunasi kaiken. Ei Roope tuossa hirveästi mun mielestäni hyvää saanut aikaan. Faccinin ja Sardan yksisivuiset olivat lehden parhaat tarinat. Keräilykuvasarjassa on viime vuoteen verrattuna sentään piirtäjä, jolta tuollaiset potretit, kannet ja muut hyvin onnistuvat. Rotalta tällaisia katsoo mielellään.

Oli tässä sentään Mikkiä, periaatteen vuoksi se on aina mainiota. Lehden taso ei kuitenkaan ollut kaksinen, parempaa on pakko olla luvassa.

[Henendo]

Ohhoh! Onpas Giorgio Bordini saanut risuja! Tunnen velvollisuudekseni puolustaa vanhaa mestaria.

Esimerkiksi Roope-sedän taskulehti (nyk. Roope-setä) sai aikoinaan mahtavan aloituksen sen kaikkien aikojen ensimmäisen numeron ensimmäisenä tarinana julkaistun Bordinin Rahaa kuin roskaa -tarinan myötä. Käsikirjoitus ei tosin ole Bordinin käsialaa. Moni varmasti ihastui tähän tarinaan, sen myötä koko lehteen ja näin Ropsu porskuttaa vielä tänäkin päivänä! (On niitä muitakin syitä Ropsun menestykselle, mutta kun nyt tässä puolustellaan...)

Ja katsokaapa tätä listaa. Hienoa työtä, täytyy sanoa.

[Janne]

Bordini on siis aloittanut Scarpan tusaajana. Ilmankos. Mutta en tosiaankaan vähättele Bordinin piirtäjän taitoja, vaikka jotenkin häneltäkin ryhti hukkui 80-luvulle tultaessa. Silti yksi niistä kuvittajista, joiden tyyliin poikasena ihastuin.

Saattaa olla, että liioittelin Bordinin kirjoittajan taitoja. Inducks paljastaa, että ei niitä loppujen lopuksi ole edes kovin monta suomeksi julkaistu. Mutta en ole häneltä näin huonoa tarinaa aiemmin lukenut.

[Henendo]

Arvostelu Roope-sedästä 2/11;

Kannen mukaan "säväyttäviä sarjakuvia" sisältävä lehti alkaa Gabriella Damianovichin käsikirjoittamalla ja Giorgio Cavazzanon piirtämällä tarinalla Lumelomat. Kyseessä on jälleen sarjakuva, jossa Roope keksii liikeidean ja jota Kroisos sitten vesittää parhaansa mukaan. Usein tämän juonen sisältävät sarjat ovatkin ihan kelpo tuotoksia, mutta monesti toistuva juoni voi alkaa myös hieman kyllästyttämään ja antaa lukijalle aiheen melko turhan miinuspisteen suomiselle. Niin käy valitettavasti tässäkin tarinassa. Se ei saa niin hyvin siipiä alleen, että onnistuisi vielä pelastamaan itsensä miinuksilta. Cavazzanon piirrokset ovat sentään hyviä, sillä tarina on 80-luvulta.
Kuukauden klassikko on vielä vanhempi, vuodelta 1966. Rodolfo Ciminon ja Romano Scarpan Kohti korkeuksia antaa odottaa paljon, mutta odotus jatkuu aina tarinan loppuun asti. Sarja ei ole huono, mutta ehdottomasti pienoinen pettymys tekijöidensä, alkuperävuotensa ja klassikon aseman huomioiden.
McMyntin klaanin salaisuus on Indiana Hopon ja Mikin tähdittämä seikkailu, jonka tekijämiehiä ovat käsikirjoittajakaksikko Giorgio Figus ja Bruno Sarda sekä piirtäjä Marco Palazzi. Tarina sisältää perinteisen Indiana Hopo -asetelman; Indiana ja Mikki etsivät aarretta antaen samalla aihetta hupailulle. Sarja yltää keskivertotasolle. Vitsikkyys suo pluspisteitä.
Kyläjuhlien kuningas on Bruno Concinan ja Luciano Milanon teos, joka päättää lehden. Tämä on laadultaan "hyvän tuulen tarina", eli keskivertoa, joka saa kuitenkin jostain kumman syystä hyvälle tuulelle. Loppukohtauksiin olisi voinut panostaa enemmän, jolloin tarinasta oltaisiin saatu vielä enemmän irti.
Näiden lisäksi lehti sisältää Donald Soffrittin Pikku-Aku-stripin, englanninkielisen pläjäyksen, tietotoimiston, Marco Rotan keräilykuvan, dekkaripähkinän sekä takasivun yksisivuisen.
Niin, kansi lupasi "säväyttäviä sarjakuvia", mutta eivätpä ne nyt niin erikoisia olleet, että sanoisin niitä säväyttäviksi. Keskivertotason valtaama numero.

[Koninkaulus]

Eihän tämä vuoden toinenkaan numero mitään mullistavaa tarjonnut. Damianovichin ja Cavazzanon johtosarja lienee lehden parasta antia. Ihan periaatteesta tämäntyylinen tarina Cavazzanon 80-luvun piirroksilla on aina houkutteleva ajatus, eikä tätä mitenkään ole kämmätty. Loppu on ihan hyvä.
Ciminon tarina on vaisuhko, ja kuten varmasti ennenkin olen sanonut, vuoden 1966 Scarpa-piirrostyö ei nosta tarinan tasoa niin kuin tekisi hieman varhaisempi. Kyllä tätäkin tarinaa silti lukee, ja ovathan piirroksetkin komeita. Indy&Mikki-seikkailun olin lukenut aiemminkin, sillä hyllystä löytyy ruotsalainen taskari, jossa tuo on julkaistu. Ihan kelpo settiä, ei kuitenkaan mitenkään huikea tarina. Viimeinen pitkä on tosiaan tämmöinen feelgood-juttu, jonka loppu on kyllä vähän vaisu.

Rotan potretit ovat hienoja, siitä ei pääse mihinkään.

[Kreach]

RS 2/11

Arvosteluasteikko 5-10, 7½ "keskiverto", ja siitä sitten alas- ja ylöspäin, ilman neljäsosia, mutta puolikkaat mukana.

Roope-setä: Lumelomat (K: Gabriella Damianovich, P: Giorgio Cavazzano)
A: 7
Tarinan idea perustuu hyvin nykyaikaan ja sen hyväksi käyttöön, mutta hyvän pohjustuksen jälkeen sarja jää vähän latteaksi. Siinä on myös joitakin epäkohtia, kuten se, että tuskin virtuaalikuvia noin moni ihminen oikeasti haluaisi mennä katsomaan. Kroisos tuo hyvän mausteen juoneen, mutta valitettavasti sekin (eli käytännössä loppuratkaisu; Roope vie voiton) jää vähän ennalta-arvattavaksi. Tarina ei ole kehno, mutta ei missään nimessä oman kategoriansa (eli näiden bisnes -tarinoiden) kärkipäätä. Tämä bisnesidea on ehkä tarpeeksi hauska ja älyvapaa, mutta se ei jotenkin tempaise mukaansa. Tarina on luettava, mutta hieman pitkästyttävähkö.

Aku Ankka: Kohti korkeuksia (K: Rodolfo Cimino, P: Romano Scarpa)
A: 6½
Tunnetulta tekijäduolta aikamoinen show-tarina, jossa mennään paikasta toiseen ilman päätä ja häntää. Itselläni jäi oikeastaan hieman epäselväksi nuo Akun motiivit ryntäillä työpaikasta toiseen. Okei, lähtökaava on hyvin tuttu, eli ennustaja kertoo jotain ja siitä se lähtee. Heti ennustajan sanoista voi kuitenkin päätellä, että luvassa ei voi olla järin mielenkiintoista tarinaa. Lyhyesti sanottuna tämä vain sanoo, että kaikki alkaa sujumaan, mutta petolintua pitää varoa. Sitten lähteekin semmoinen hulabaloo, että oksat pois. Aku hortoilee vuoroin golf-klubilla ja lentäjänopissa, kunnes päätyy jopa kajakilla merelle. Tarinan lopusta heijastui aivan liian räväkästi esiin se, että petolintu piti saada tarinaan jotenkin mukaan. Kokonaisuutena jäi aika sekava ja vaisuhko kuva mestaritekijöiden tarinasta.

Indiana Hopo: McMyntin klaanin salaisuus (K: Giorgio Figus & Bruno Sarda, P: Marco Palazzi)
A: 7½
Tarinassa huvitti se, miten siihen oltiin saatu todellapaljon skotlantilaisia viittauksia (kuten Loch Nessin hirviö, säkkipillit, kiltit, klaanit, linnat, sumu), mutta tarinana ei mikään räjähtävä vaan aika perussettiä. Salakäytäviä, aarre ja juoniva roisto, teemoiltaan liian tuttua kauraa viedäkseen tarinan massasta poikkeavaksi. Luettava ja paikoin ihan hauskahko mutta juonellisesti liian keskiverto juttu.

Roope-setä: Kyläjuhlien kuningas (K: Bruno Concina, P: Luciano Milano)
A: 7½
Idea vuosittain pidettävistä kyläjuhlista on mainio, mutta tarina olisi voinut olla moniulotteisempi ja pidempi. Nyt se lähinnä pureutuu vain Roopen ongelmaan, joka ei kovin kummoinen ole, kyläjuhlista olisi saatu enemmän irti. Lopun käänne (Kroisos olikin Roopen puolella) oli piristävä, mutta sen tarkoitus jäi vähän epäselväksi. Joka tapauksessa hyvinkin keskiverto tarina, jossa olisi kyllä ollut aineksia parempaankin.

Kokonaisuus
Ka: 7,125 (kehno)
Hieman alakuloinen lehti, jossa yksikään tarina ei erotu kovinkaan edukseen, mutta toisaalta niissä oli myös aineksia parempaan. Tasonnostoa kaivattaisiin, mutta ihan luettava nivaska tämäkin oli.

[OP]

Vuoden kaksi ensimmäistä Roope-setää nyt sitten samaan syssyyn:

Meriteema vaikutti lupaavalta, eikä lehti mikään pettymys ollutkaan. Pakkasta pakoon Giorgio Bordinilta oli muuten hyvä johtosarja, mutta loppu kyllä takkuili.
Merimelonit ja Lentävä kaljuuna  eivät kyllä ilahduttaneet yhtään, mutta ei niitä surkeiksikaan voi sanoa.
Saari jolla €i ollut rahaa olui oikein hieno tarina, pidin siitä kovasti juoneltaan ja Deianan piirroksetkin olivat upeat.
Unohdin äänestää viime vuoden parhaita, mikä harmittaa sillä tehtävä olisi ollut todella helppo...

Helmikuun Lumelomat oli hupaisa sarja, joka taas kerran kertoo Roopen uusista liike-ideoista. Cavazzanon kuvitukset olivat vanhaa, hienoa tyyliä.
Kohti korkeuksia maittoi paljon, olihan tämä yhdistelmä Cimino+Scarpa. Loppuratkaisu toi mieleen pari muuta tarinaa mukanaan...
McMyntin klaanin salaisuus ja Kyläjuhlien kuningas eivät olleet kummoisia.

Marco Rotan taiteelliset keräilykuvat ovat kyllä upeita, odotan innolla lisää!

[Janne]

Ja on se kumma,kun tätä viimeisintä läpyskää ei löydy yhdestäkään paikkakunnan kaupasta tai kioskista...

[Henendo]

Arvostelu Roope-sedästä 3/11 (nro 379):

Andrea Frecceron kannen perusteella ehdin jo säikähtää koko lehden pullistelevan pöhköistä avaruustarinoista. Totuus olikin toisenlainen.
Tosin ensimmäinen tarina on avaruusseikkailu. Gian Giacomo Dalmasson ja Guido Scalan Öljyä tähtien takaa on tyypillinen Roopen liikematka avaruuteen. Kirves ei osu täysin kiveen, sillä tarina on moitteettomasti luettavissa. Scalan piirrokset eivät sisällä liikaa häiritsevää räikeyttä.
Taistelu taikaliemestä on Carlo Panaron ja Pier Dario Pennatin näkemys Roope-Milla-Taavi -ketjusta. Juoni on nokkela, mutta siitä ei ammenneta tarpeeksi. Sarjasta saisi irti vaikka kuinka paljon lystiä huumoria, mutta sitä on esillä valitettavan vähän. Loppukin tulee nurkan takaa turhan nopeasti.
Seuraavaksi luvassa on klassikko, nimittäin Guido Martinan ja Giovan Battista Carpin Oma tupa, oma lupa. Tekijämiehet antavat aihetta todellisen herkun odotukselle ja pläjäys alkaakin sujuvasti ja humoristisesti. Loppua kohden herkullisuuden tuntuma pakenee tasaisesti ja lopputuloksena on Martinan ja Carpin yleistä laatua ajatellen pettymys.
Caterina Mognato ja Vitale Mangiatordi ovat luoneet lehden toisen avaruusseikkailun. Tai no, ei Marsin kullassa nyt ihan niin paljon viihdytä Maan ulkopuolella... Tarinalla on nokkela juoni, vaikkakin se on aika ennalta-arvattava.
Sarjakuvapuolelta mukana on vielä tavanomaisten Donald Soffritin Pikku-Akun, In English -sivusen ja dekkarin lisäksi kaksi yksisivuista; Stefano Ambrosion ja Giorgio Cavazzanon Viikon luontoääni ja Enrico Faccinin Touho vaatii tasa-arvoa.
Roope-sedän tietotoimistossa esitellään mestareita. Älkää säikähtäkö, esiteltävät mestarit eivät ole Romano Scarpa, Giorgio Cavazzano ja Massimo De Vita!
Ja vielä; liitteitä ovat kitupiikin kieltotarrat ja Marco Rotan keräilypotretti, joka sisältää pienen juonipaljastuksen liittyen ensi viikon Aku Ankkaan...

Yhteenveto: Ei huonommasta päästä oleva lehti. Yllätyspaukut eivät kanna tarpeeksi kauas, mutta eivät jätä aivan viihtymyksen lähtöruutuunkaan.

Jupina: Miksi tarraliitteitä ängetään joka paikkaan? Juu, varmaan perheen pienimmät pitävät niistä, siinä syy. Miksi minä en pitänyt niistä nassikkanakaan? Onneksi Roope-sedän tapauksessa ne eivät nosta lehden hintaa.