Eivätkös kuvat liity Taskarin parhaisiin tarinoihin? Ainakin omasta mielestäni Taskarin parhaat tarinat löytyvätkin näistä vanhimmista julkaisuista.
Eivät voi liittyä Taskarin "parhaisiin" tarinoihin, tosin en todellakaan tiedä, millä perusteella kuvien aiheina olevat tarinat on valittu. Jos tässä olisi toimituksen näkemys Taskarihistorian laadukkaimmista tarinoista, selittäisi se toki, miksi siellä toimituksessa ollaan välillä aivan kuutamolla sen suhteen, mikä on luettavaa ja mikä ei. Silti, en jaksa uskoa. Jotain "klassikkotarinoita" tässä on haettu, muistaakseni sellaisesta mainittiinkin vuoden ekassa numerossa. Oli miten oli, valinnathan ovat pääosin totaalisen tylsiä. On siellä joukossa laatuakin, mutta suuri osa esille nostetuista tarinoista on ns. tusinakamaa. Sinänsä hyviä tarinoita, mutta eivät mitään Taskarihistorian suuria klassikoita, poislukien tietysti
Kalin kynsi ja
Ruotsalaiset tulitikut. Silti mitään oikeasti yllättäviä tai erilaisia tarinoita ei ole haettu, vaan sitä tuttua Scarpa-Cavazzano-De Vita-Martina-Cimino -massaa. Iso ongelmahan tässä on lisäksi juuri tuo vinksahtanut aikajana, kaksi numeroa ja kaksi vuosikymmentä jäljellä, häpeällistä. Ja eiköhän sieltäkin jotain Cavazzanoa kaiveta.
Tällä kaikella ei ole toki juurikaan merkitystä, sillä tarinoista ei mitään uutta tai erikoista kuitenkaan kerrota ja Cavazzano nyt on keräilykuvien (aivan kuten kansikuvienkin) piirtäjänä suoraan sanottuna surkea. Niin erikoiselta kuin se tuntuukin, Giorgio taitaa olla kansi- ja keräilykuvien piirtäjänä jopa kehnoin italialainen Disney-taiteilija. Hän ei saa kuviinsa yleensä mitään tunnetta, hauskuutta tai muutakaan fiilistä, ne ovat vain puolivillaista poseerausta, joissa samat hölmöt ilmeet toistuvat joka kerta. Sanalla sanoen ne ovat tylsiä. Tykkään Cavazzanosta edelleen kyllä kovasti tarinoiden piirtäjänä, mutta miehen tekemät kannet tai keräilykuvat eivät vain uppoa. Tietyssä mielentilassa jotkut näyttävät ihan hyviltä ja herättävät jonkinlaista fiilistä, useimmat ovat kuitenkin aivan yhdentekeviä, mikä ei kuitenkaan italialaisissa kansi- ja keräilykuvissa ole mikään normi. No, ei ole valtava heikkous muuten niin hienolla piirtäjällä.
Lokakuun numeron pelastus ja huippuhetki on Pezzinin ja De Vitan odotetun laadukas Mik de Hiir -tarina. Marco Forcelloni ei ole tarinoita tehnyt enää vuosiin, tässä lehdessä oleva mainio 15-sivuinenkin on vuosikymmenen takaa. Forcelloni on niitä piirtäjiä, joiden Disney-tuotanto on niukka mutta laadukas. Uran tähtihetki on ehdottomasti Francesco Artibanin kirjoittama upea
Lentävät ratsumiehet:
http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL+2197-5P.
Ottavio Panarolta on uusimmassa lehdessä tosiaankin kaksi tarinaa, keskitasoisia hassutteluja molemmat. Panaron piirroksissa näiden tarinoiden välillä ei kyllä mitään merkittävää eroa mielestäni ole ja väittäisinkin, että mahdollinen eroavaisuus syntyy kyllä lukijan silmissä/mielessä tässä tapauksessa...
Tietotoimisto oli sitten vaihteeksi uuden kirjan mainostusta. "Jes."
