Arvostelut | Teksti: S. Santikko | Julkaistu: 17.10.2008 klo 18:00:00 | Luettu: 3189 kertaa

Veikon ja Teten kovat koettelemukset

Veikon, Teten ja Jyken tarinoita kirjoitti ja piirsi Tintin tekijä Georges Remi eli Hergé, sarjakuvan eurooppalainen suurmies. Lapsisankarimme kohtaavat maalla, merellä ja ilmassa kavalia konnia, hulluja tiedemiehiä, nälkäisiä kannibaaleja ja verenhimoisia jääkarhuja, mutta ei hätää, lopulta kaikki käy aina hyvin. Insinööri-isä ja itkua tihrustava äiti saavat yleensä istua huolestuneina kotona pelkäämässä, kun pienet seikkailijat ovat maailmaa kiertämässä.


Hergé: Veikko, Tette ja Jykke - Kaikki seikkailut
(Les adventures de Jo, Zette et Jocko)
Suomentanut Jyrki Jahnukainen
210 x 280 mm, 280 sivua, nelivärinen
Otava 2008
28,20 €
ISBN 978-951-1-22914-8
KL 85.32

Pyhä perhe ja apina

Veikko, Tette ja Jykke -sarjakuvan synty liittyy pyhien perhearvojen vaalimisen. Katolinen viikkolehti Coeurs Vaillants halusi Tintin lisäksi julkaista sarjakuvaa, jossa olisi työtä tekevä isä, kotiäiti sekä kaksi lasta, tyttö ja poika, ja lemmikki. Tintin arvot olivat sinänsä kohdallaan, mutta tupsupäisellä sankarilla ei ollut lainkaan sukulaisia, saati perhettä.

Hergén luomat Jo, Zette et Jocko aloittivat seikkailunsa 19. tammikuuta 1936 jatkosarjassa Le Rayon du mystère. Sarjakuva oli aluksi lehtimuodossaan vain pelkällä punaisella väritetty.

Veikossa ja Tetessä on korvattu Willy Vandersteenin Anu ja Antti -tyylisten lastensarjakuvien satumaailma tiedemaailman ihmeillä. Väkivalta on myös yllättävän suoraviivaista, aseilla uhataan usein ja kuolema uhkaa lapsia lukuisissa eri muodoissa. Pelastus toki tulee aina, mutta uhkaavaa tunnelmaa ei mitenkään siloitella tai pehmennetä. Maailma kuvataan pelottavaksi paikaksi ja turvallista on vain kotona. Tosin konnat tunkeutuvat joskus ihan ikkunoistakin sisään!

Veikolla ja Tetellä ei myöskään ole mitään ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä; he ovat kuin tyhjä taulu, johon kuka tahansa sarjakuvaa lukeva lapsi voi samaistua. Vain Jykke-apinalle sallitaan hassut toilailut ja äkkipikaisuuden puuskat.

Idean perheen lemmikistä, Jykke-apinasta, Hergé sai pehmolelusta. Mainittakoon, että esikuvana ollut Steiff-yhtiön valmistama Jocke-leluapina on yhä myynnissä.

Tieteisseikkailuja lapsille

Perspektiivi kuljettaa kuvaa.<br>© Editions Casterman
Perspektiivi kuljettaa kuvaa.
© Editions Casterman
Ensimmäiseksi julkaistiin kahtena albumina vuonna 1951 toinen jatkotarina Le Stratonef H. 22, suomeksi Herra Pumpun testamentti ja Matkalla New Yorkiin. Stratonef on stratosfäärissä yli tuhannen kilometrin tuntinopeutta kiitävä lentokone, jonka on suunnitellut lasten isä, insinööri Legrand. Sabotöörit yrittävät lukuisia kertoja tuhota koneen ja ennätyslennon yrityksen. Lopulta lennolle päätyvät tenavat itse, ja näin juonta on helppo viedä Etelänmeren saarilta pohjoisille napa-alueille asti.

Kerronta on aivan tavattoman nokkelaa ja kekseliästä. Ruutu toisensa jälkeen sisältää melkein tuhlailevasti hauskoja yksityiskohtia ja nokkelia kuvallisia vitsejä. Jokainen sivu on oma kokonaisuutensa, jonka viimeisessä ruudussa jännittävä tilanne viedään seuraavalle sivulle.

Stratonefia jatkosarjana edeltänyt Le Rayon du mystère (Salaperäinen säde) julkaistiin seuraavaksi albumeissa "Manitoba" ei vastaa ja Karamakon purkaus. Jo Stratonefissa oli mukana selviä tieteiselementtejä, mutta tämä tarina onkin sitten jo täyttä science fictionia Jules Vernen hengessä. Jotkut kohtaukset ovat suorastaan ahdistavan pelottavia, ja kun mielenvikainen tiedemies alkaa siirtää laboratoriolaitteillaan Veikon tajuntaa robottiinsa, siirrytään jo melkein kauhun puolelle.

Se kuuluisa selkeä viiva ja puhtaat värit nostavat kuvat niin selkeästi esille, että niiden sisällön pystyy hahmottamaan heti – ne melkein kuin leijuvat silmien edessä. Juonenkäänteiden huippukohdissa ruudut suurenevat puolen sivun kokoisiksi.

Viimeisessä tarinassa Kobralaakso nousee jo vähän liiankin häiritsevästi esille vanhan maailman suorastaan kolonialistinen aate valkoisen ihmisen ylemmyydestä. Aikaisemmat Etelämeren saarten paksuhuuliset mustat ihmissyöjät osaa antaa anteeksi karikatyyreina, mutta Kobralaakson stereotypiat hassun tyhmistä maharadjoista ja ilkeän juonittelevista intialaisista fakiireista ovat lähes loukkaavia. Muutoin albumi on kuvallisesti ja kerronnallisesti sarjan paras. Insinööri Legrand saa tehtäväkseen rakentaa kuvitteelliseen Gopelin valtioon riippusillan suuren rotkon yli.

Kobralaakson menneen maailman asenteet selittyvät osin ehkä sillä, että sitä ehti ilmestyä 25 sivun verran jo ennen toista maailmansotaa nimellä Jo et Zette au pays du Maharadjah Coeurs Vaillants -lehdessä. Seikkailu jäi kesken. Täydennetty ja väritetty versio ilmestyi myöhemmin kokonaisuudessaan Tintin-lehdessä (belgialaisessa versiossa vuonna 1953 ja ranskalaisessa vuonna 1954). Jacques Martin (Alix) piirsi uudelleen jo ilmestyneet sivut ja vei albumin itsenäisesti loppuun. Hergé toki valvoi työtä ja teki pieniä korjauksia.

Kaikki loppuu aikanaan

Suomessa lapset ja apina nähtiin ensimmäisen kerran Ruutu-lehdessä vuonna 1974 Herra Pumpun testamentissa (Ruutu 22–35/1974, ks. Lakoma). Otava julkaisi tarinan samana vuonna myös albumimuodossa.

Hergé piti lasten sidonnaisuutta perheeseensä tarinan vapautta rajoittavana tekijänä. Tarinan käänteet piti keksiä joskus vähän keinotekoisen kömpelöstikin niin, että lapset päätyivät jollakin tavalla sattumalta mukaan seikkailujen pyörteisiin. Tämän vuoksi Veikko ja Tette joutuvat jatkuvasti kidnapatuiksi tai päätyvät vahingossa nurkan taakse kuuntelemaan konnien juonia.

Hullu tiedemies käyttää lapsia kokeissaan.<br>© Editions Casterman
Hullu tiedemies käyttää lapsia kokeissaan.
© Editions Casterman
Vuonna 1957 Hergé päättikin sitten lopettaa sarjan. Tosin on olemassa se salaperäinen, julkaisematon kuudes albumi nimeltä Le ThermoZéro. Kyseessä on ilmeisesti alunperin Tintti-seikkailuksi aiottu Gregin käsikirjoittama tarina, jonka Bob de Moor lopulta piirsi Veikolle ja Tetelle. Viime aikoina on saatu lisätietoa, jonka mukaan albumi olisi saatu lähes julkaisuvalmiiksi – tai sitten ei.

Veikon ja Teten seikkailut toimivat myös kokeilualustana ideoille, joista yllättävän moni päätyi Tintin

Myrkylliset kobrat uhkaavat Veikkoa!<br>© Editions Casterman
Myrkylliset kobrat uhkaavat Veikkoa!
© Editions Casterman
seikkailuihin. Tuhoa aiheuttava säde on mukana Tuhatkaunon tapauksessa, tulivuori purkautuu Karamakon tapaan Lento 714:ssä, Jykke on Miloun tapaan perso viinalle, vedenalaiset kuvat ja laitteet tuovat mieleen Rakham Punaisen aarteen ja niin edelleen. Hergé on monissa ruuduissa käyttänyt hyvin voimakasta perspektiiviä luomaan joko dramatiikan tai vauhdin tuntua. Samanlaisia ruutuja löytää myös Tinteistä.

Komea kokoomateos on painetty hyvälle paperille ja myös tekstaus on alkuperäisen sarjakuvan mukaista. Esittelevä esipuhe Joonatan Pistoolin tapaan olisi ollut mieluisa lisä opukseen.

Vaikka Veikko, Tette ja Jykke oli tekijänsä kakkossarja, se oli silti aivan yhtä laadukas ja huolellisesti tehty kuin Tintti. Nämä sisarusparin (ja lemmikkiapinan) tieteistarinat ovat säilyttäneet oman erikoisen tenhonsa, vaikka niiden maailmankuva onkin vanhentunut. Hergé osasi luoda värikkään lumoavia seikkailusarjakuvia paremmin kuin kukaan muu!

Yhteisnide sisältää albumit

  1. Herra Pumpun testamentti (Le testament de M. Pump, 1951)
  2. Matkalla New Yorkiin (Destination New York, 1951)
  3. "Manitoba" ei vastaa (Le "Manitoba" ne repond plus, 1952)
  4. Karamakon purkaus (L'éruption du karamako, 1952)
  5. Kobralaakso (La vallée des cobras, 1957).


Keskustele Kvaakissa Veikosta, Tetestä ja Jykestä ja Hergéstä.

Kuvat © Editions Casterman. All Rights Reserved.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali