Kategoria: Kolumnit

Pariisin kaupunki täytti vuonna 2015 750 vuotta. Kaupungin juhlavuoden kunniaksi ilmestyi myös Vincent Mahén teos 750 ans à Paris (ACTES SUD junior 2015). Kirja nousi uudelleen esiin Twitterissä pohdittaessa merkittävimpiä 2010-luvulla ilmestyneita sarjakuvakirjoja.

Mahé on kuvannut Pariisin muutosta vuosisatojen varrella yhden tontin/talon muutosten kautta. Kirja koostuu 60 samaa paikkaa eri vuosina esittävästä kuvasta. Idea on vanha ja tuttu joistakin lastenkirjoista. Itse muistan monesti katselleeni lapsena Kuopion Niiralan sivukirjastossa erästä lastenkirjaa, jossa rannikkokaupungin kehitystä kuvattiin eri vuosilta olevin otoksin. Kirjan nimeä en ole myöhemmin saanut selvitettyä.

Aikuisena vastaavan elämyksen on tuottanut IC-98:n piirrosanimaatio Näkymä vastarannalta (2011). Vaikka idea on vanha, niin sitä ei ole kulutettu loppuun liiallisella käytöllä.

Vincet Mahé (s. 1984) on syntynyt Pariisissa. Vaikka hän on lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt muualla Ranskassa, niin synnyinkaupunkiin hän on sittemmin palannut. Viimeisen aukeaman kuvien tapahtumat hän on kokenut itsekin.

Teosta katselin ensimmäiset kerrat kuvakirjana. Vasta myöhemmin aloin pohtia tarinaa sarjakuvana, ja kyllä se toden totta täyttää sarjakuvan ahtaammatkin määritelmät. Kun pääosassa on kaupunki, niin tarina on luonteva kertoa talon/tontin kautta.

Toki Mahé piirtää kuviinsa myös ihmisiä. He rakentavat, toimittavat asioitaan ja osoittavat mieltään. Pariisissa on vuosisatojen mittaan riittänyt mielenosoituksia, ja suurempia ja pienempia vallankumouksia. Osa on jäänyt kapinoiksi, osalla on ollut huomattavia vaikutuksia koko maailman historiaan.

Pariisin motto on fluctuat nec mergitur, huojuu vaan ei huku. Siitä todistaa myös Mahén teos.

Oululaisen kulttuurilehti Kaltion asioissa olen käymässä Tromssassa. Kulttuuriseminaarin tauoilla ehdin tutustua hieman paikalliseen sarjakuvatarjontaan. Paikallisessa kirjakaupassa uutta norjalaista sarjakuvaa kyselevälle esiteltiin kaksi sarjakuvateosta, viime vuonna ilmestynyt Steffen Kvernelandin En frivillg død (No Comprendo Press, 2018) ja Martin Ernstsenin Sult (Minuskel, 2019). Molemmat ovat laajoja sarjakuvaromaaneja kovissa kansissa. Lisäksi englanninkielisten kirjojen hyllyssä oli Kvernelandin Munch, norjaksi 2013 ilmestynyt, palkittu ja kehuttu sarjakuvaromaani, joka on käännetty englanniksi 2016.

Martin Ernstsenin Sult on sarjakuvasovitus Knut Hamsunin klassikkoteoksesta Nälkä. Sarjakuvasta on otettu jo toinen painos. Se on valittu Tromssan pääkirjaston lukupiirissa käsiteltäväksi kirjaksi, joten se lienee lyönyt itsensä läpi muutenkin kuin sarjakuvapiireissä.

Tromssan kirjastossa on pieni kokoelma suomenkielisiä teoksia. Pääosin ne ovat käännöksiä maailmankirjallisuuden myyntikärjestä. On joukossa yksi sarjakuvakin, Kati Närhen Seitsemäs vieras. Näyttävämmin esillä ovat ruotsinkieliset käännökset Hanneriina Moisseisen Isästä ja Kannaksesta.

Pienoinen yllätys odotti joker-lähikaupan lehtipisteessä. Norjassa näyttää joulualbumiperinne elävän hyvin, lehtipisteen vieressä omassa telineessään on tarjolla lähes kaksikymmentä erilaista joulua varten julkaistua sarjakuvalehteä. Monen sisältö on vanhojen aikakauslehtisarjakuvien uudelleenjulkaisuja 32-sivuisena vaaka-albumina. Tarjolla parin Disney-julkaisun lisäksi on Kissalan poikia, Mokkeria, Masia ja niin edelleen. Mukaan tarttui kaksi vanhaa norjalaista sarjakuvaa, Vangsgutane ja Jens von Bustenskjold.

Vangsgutene on Nynorsk Vekebladissa 1940-1981 ilmestynyt Leif Halsen ja Jens R. Nilssenin seikkailusarjakuva. Joulualbumissa on ensin aivan uusi Nils Nordbergin ja Ivan Andreassenin tarina ja alkuperäisten tekijöiden kertomus vuodelta 1954.

Sigurd Lybeckin ja Anders Bjørgaardin Jens von Bustenskjold ilmestyi Arbeidermagasinetissa 1930-luvun alusta vuoteen 1962. 1950-luvulla Bustenskjold aloitti elokuvauran, joka jatkui sarjakuvaa pidempään. Sisällönkin puolesta vaikuttaisi siltä, että kyseessä on paikallinen Pekka Puupää. Esipuheessa kerrotaan, että Bustenskjold on joulualbumiklassikko, ensimmäinen julkaistiin vuonna 1972.

Martin Ernstsenin Sult vaikuttaa ehdottomasti tutustumisen arvoiselta sarjakuvalta, Kvernelandin Munch kannattaa etsiä käsiinsä. Miksi meillä Suomessa ei ole joulualbumiperinnettä? Täkäläisille sarjakuvaharrastajille ainakin Vangsgutane näkyy olevan tarjolla viisiosaisena koottujen teosten sarjana, joten joulualbumit on tarkoitettu laajalle yleisölle jouluiseksi nostalgiseksi lukuhetkeksi. Mitähän sarjakuvaa meillä voisi tarjota nostalgianälkään?

Kvaakin toimittaja otti suuren porokolaririskin ja suuntasi Pudasjärven Taidehuone Pohjantähteen Juha Vuorman taidenäyttelyyn. Vuorman piirtämä Kaapuveikko täytti 25 vuotta jo pari vuotta sitten, mutta ketään ei kiinnostanut, ei edes Veikkoa itseään. Joten nyt Kaapuveikon täyttäessä 27 vuotta on retrospektiivisen näyttelyn aika.

Ensimmäiset Kaapuveikot Vuorma teki Kemin pohjoismaista sarjakuvakilpailua varten vuonna 1992. Sarjakuva löysi julkaisupaikan paikallisesta Iijokiseutu-lehdestä jo samana vuonna. Kun Esa Holopaisen Tyrnävän verikoirat lopettivat seikkailunsa Oulun Ylioppilaslehdessä, Kaapuveikosta tuli pitkäikäisin edelleen ilmestyvä pohjoissuomalainen strippisarjakuva.

Vuorma on vuosien mittaan julkaissut 14 sarjakuva-albumia ja Amerikan markkinoille suunnattua sarjakuvalehteä. Lisäksi hänen sarjakuviaan on julkaistu sanomalehdissä, pienlehdissä ja antologioissa koti- ja ulkomailla. Kaapuveikko-albumeita on ilmestynyt viisi, tuorein on tältä vuodelta. Retrospektiivisessä näyttelyssä on mukana ensimmäiset Kaapuveikko-stripit ja näytteitä koko myöhemmältä uralta.

Taidehuone Pohjantähden näyttelyssä on Vuorman töitä kahden huoneen verran. Toisen salin tähti on Kaapuveikko, toisen Vuorman maalaukset. Vuorma on ollut kysytty underground-metallilevyjen kansitaiteilija. Noin sata hänen maalaustaan on päätynyt LP-levyjen kansina ympäri maailman. Näyttelyssä on esillä muun muassa Nagelfar (Saksa), Hooded Eagle (Yhdysvallat), Dark Ring (Kiina) ja Kalmah (Suomi) -bändeille tehdyt kansimaalaukset. Kansimaalauksia Vuorma on tehnyt yli kahdenkymmenen maan hevipumpuille. Vuorma on huomioitu parissa hevilevyjen kansitaidetta esittelevässä kirjassa.

Pudasjärven maisemat ovat päätieltäkin katsottuna Kaapuveikon maisemia, suuria soita ja kitukasvuisia mäntykankaita. Siellä täällä soiden reunamilla on autoja parkissa: väki on hillassa. Vuorman sarjakuvan mukaan Kemin vuoden 1995 kilpailualbumi sai nimen Hitleri poimii hilloja. Yksi tähän teemaan liittyvä maalaus (Hitleri poimii taas hilloja, akryyli 2013) on mukana näyttelyssä. Suuri kolaririski ei reissulla toteutunut, vastaantulevat autot varoittivat hyvissä ajoin valtatien laidassa syömässä olleesta porosta.

Juha Vuorma – Kaapuveikko 27 vuotta
sarjakuvaoriginaaleja, piirroksia, maalauksia
Taidehuone Pohjantähti 3.-31.8.2019
Teollisuustie 1, 93100 Pudasjärvi
ma-ke 13-20, la-su 13-17, to ja pe suljettu

* Juha Vuorman sivut

Ensimmäisen kerran Black Peider esiintyi hämärä no.5 -bändin keikalla Kemin valtakunnallisilla sarjakuvapäivillä 16.5.1999. Sittemmin hahmo on nähty Turbo II ja Vektors-yhtyeiden keikoilla, mutta kuuluisuuteen Black Peider nousi sooloaktien myötä. Omien musiikillisten performanssien lisäksi Black Peider on arvioinut näkemiään hyviä keikkoja Rumbassa, julkaissut kolme kirjaa ja levyllisen omaa musiikkiaan. Suuri ja salaperäinen supersankari on ollut myös Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana.

Black Peider, Jukka Nissinen ja Painisydän.

Juhlakeikan Iisalmen Gracevillessa Black Peider aloitti juhlavaatteissa kravatti kaulassa. Maskina oli ensimmäisellä keikalla käytetty huivi, josta esiintyjä luopui nopeasti huonon läpinäkyvyyden vuoksi. Alta paljastui tutumpi maski. Muutaman kappaleen jälkeen myös juhla-asusteet saivat kyytiä napit yleisöön räiskyen. Lavalla oli Black Peider alkuperäisissä trikoissaan. Osassa kappaleista päätähteä säesti maailman lahja Vieremälle, Jukka Nissinen.

Black Peider on supersankari ilman arkkivihollisia. Hänen vastustajansa on yleisö, joka on voitettava hyvän puolelle. Juhlakeikan yleisö oli jo aikaisemmilla esiintymisillä pääosin voitettu. Oli joukossa kuitenkin yksi kantaiisalmelainen, joka ei ollut aikaisemmin törmännyt Black Peider -ilmiöön. Kitaran iskeytyessä Kauppakatuun hän totesi ”Voi hyvä tavaton” ja hymyili. Painisydän oli jälleen levittänyt ilosanomaa.

Keikalla ei soitettu ylimääräisiä numeroita.

Lehdistötiedotteessa kerrotaan Black Peiderin urotöistä. Joensuussa pariskunta unohti keikan aikana riitansa ja lähti ravintolasta käsi kädessä. Rovaniemellä kanadalainen opiskelija löysi keikalta energiaa lievittämään koti-ikävää. Limingassa eläkeläisen paha olo lieveni Black Peiderin toimiessa sijaishuutajana.

Koruton juhla kertoi, että Black Peider tulee jatkamaan mölyävänä järkäleenä tolkuttomalla pokalla. Suunnanmuutosta ei ole näköpiirissä ja hyvä niin. Black Peider on ja tulee olemaan aina yksi maamme mieleenpainuvimmista estraditaiteilijoista.