Ranskalaisen Cyril Pedrosan sarjakuvaromaani Kolme varjoa (Trois ombres) on WSOY:n kustantamana ilmestynyt suomeksi. Kirjassa on kyse, toden totta, elämästä ja kuolemasta. Mustavalkoinen taide on herkkävireistä ja sävykästä lähestyen välillä jopa graafisen taiteen muotokieltä.
Jotta lukukokemus säilyisi eheänä ja vähintään yhtä tunnelmallisena kuin kuva, myös tekstin pitää tukea taidetta, olla yhtä sen kanssa. Sarjakuvaromaanilla on oma kielensä.
Saara Pääkkönen on kääntänyt Kolme varjoa suomeksi, huolella ja tyylitajulla.
Sarjakuvien suomentaminen on, kuten tavataan sanoa, oma taiteenlajinsa. Saara Pääkkönen kertokoon, kuinka Kolme varjoa oikein kääntyi suomeksi – omin sanoin.
Kolme varjoa on mielialbumejani. Olin lukenut sen töiden merkeissä ja tiesin, että alkaisin kampanjoida sen kustantamisen puolesta WSOY:llä. Siitä huolimatta ostin kirjan itselleni vuonna 2009 Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilta, koska kaipasin sitä omaan hyllyyni.
Pedrosa on rohkea piirtäjä, joka viestii vahvasti kuvin. Hänen kielensä on melko vähäeleistä mutta silti herkkäsävyistä. Käännöstehtävä tuntui alusta alkaen luontevalta – mikä johtui ehkä siitä, että tunsin albumin hyvin ja olin sen maailmassa sisällä jo valmiiksi.
Käännän paljon Aku Ankkaa, ja joskus tuntuu, että riemullinen, tahallisen yliampuva kielellä ilottelu jää päälle, mutta tässä tapauksessa yritin hengittää syvään ja etsiä karnevaalivärien sijaan herkkiä, hentoja vivahteita. Pitkään, traagiseen tarinaan mahtuu tietysti muutakin kuin hiljaista pohdintaa; esimerkiksi murhakohtaus laivalla, isän vihanpuuskat, juhlakohtauksen juoruilu ja ilkeily, lasten riemu ym. Yritin tavoittaa joka kohtauksen tunnelmat ja eri henkilöiden luonteen sekä tietysti noudattaa Pedrosan kuvakielen nyansseja.
Sarjakuvassahan teksti on aina osa kuvaa. Puhekuplien koko säätelee tekstin mittaa, mutta myös tekstin visuaaliset ominaisuudet on joskus otettava huomioon. Minusta usein hankalimpia ovat kohdat, joissa teksti on selvästi osa kuvaa, eikä vain kupliin upotettua dialogia, kuten tehosteäänet tai huudahdukset. Silloin sanan pituudella ja jopa kirjaimien muodolla on väliä. Hyviä esimerkkejä ovat (Kolmen varjon sivuilla 45 ja 46): “Menkää pois!” ja “Häipykää”. Ne ovat luontevia komentoja suomeksi, mutta mietin yhä, olisiko pitänyt etsiä sanoja, joissa ei ole ö ja ä -kirjaimia. Tunnustan, että jonkin verran harrastan sellaista.
Lisäksi yritän tapauksissa, kun sanat kuuluvat orgaanisesti kuvaan, pitää sanat mahdollisimman yksinkertaisessa muodossa. Silloin haen lauserakenteita, jotka eivät edellytä kaikkein pisimpiä sijapäätteitä. Ne kun joskus tuntuvat tuovan kuvaan ylimäääräistä visuaalista hälyä. Kuva siis vaikuttaa paikka paikoin käännösratkaisuihin merkittävästi. Hyvä taittaja osaa tietysti auttaa, mutta usein pyrin jo käännösvaiheessa valitsemaan sanan, jonka kuvittelen näyttävän kauniilta kuvassa.
Kuplien koko riitti melko hyvin. Olen kääntänyt sarjakuvia jo kymmenen vuotta, ja osaan kohtuullisen hyvin arvioida silmämääräisesti, mikä määrä tekstiä kuplaan mahtuu. Taittajalla on tapana sanoa, että minä tiivistän joskus vähän turhankin taitavasti, jolloin kuplat kolisevat tyhjyyttään. Vedosvaiheessa saatankin silloin tällöin lisätä täytesanan sinne, toisen tänne, jos kupliin on jäänyt on liian paljon ilmaa, eli tyhjää valkoista tilaa.
Kuttuurisidonnaisia vaikeuksia Kolmen varjon tapauksessa muistaakseni ei ollut, sillä kirjan maailmahan on melko sadunomainen. Loppupuolella esiintyvän korttipelin nimeä ja sanastoa hain aika hartaasti. Sain onneksi apua parilta kääntäjäkollegalta.
Mietin myös hellittelynimiä. Miten suomalaisisät puhuvat lapsilleen? Karhunpoika tuntui aika luontevalta, joten käytin sitä parikin kertaa. Hepokatti solahti hulluttelukohtaan. En ollut varma, sopiiko “kulta pieni”, kunnes kuulin tutun isän kutsuvan pientä poikaansa kullaksi. Minusta oli tärkeää, että päähenkilö, vahva mies, rakastava aviomies ja isä, ei kuulostaisi epämiehekkäältä. Silloinhan sävy olisi falski.
Ranskasta kääntäessä pitää aina miettiä välimerkkejä. Lähtökohtaisesti yritän pitää kiinni alkuperäisistä välimerkeistä, mutta ranskassa viljellään huomattavasti enemmän kolmea pistettä ja huutomerkkiä kuin suomessa. Usein vähennän niitä varovasti, mutta Kolmeen varjoon jäi aika paljon. Ne tuntuivat sopivan kirjassa vallitsevaan epävarmuuden tilaan, ahdistukseen ja hätään.
Kolme varjoa on minulle rakas teos.
Saara Pääkkönen toimii WSOY:lla kustannustoimittajana ja suomentaa sarjakuvia. Hänen suomennoksiaan ovat mm. Guy Delislen matkakertomukset, Lucie Durbianon Punainen pukee teitä sekä Christophe Blainin Maalari ja merirosvo -sarja. Hän on myös suomentanut lukuisia Disney-sarjakuvia.
Keskustele Kvaakissa Cyril Pedrosasta ja sarjakuvien suomentamisesta.