Myrkynkeittäjänä sarjakuvantekijä itse.
– Hattivatti sanoo lerpun lerpun. – Naapurit nauraa, mutta annas olla kun pamahtaa… Oulun sarjakuvaseuran vuonna 1984 julkaisemasta André Franquinin Mustat sivut -albumista on sukeutunut suomen kieleen lentäviä lauseita. Kupletin juoni on synkkä kuin kuusimetsä keskiyöllä, mutta silti se naurattaa – vaikka nauru joskus juuttuukin kurkkuun. Arktisen Banaanin nyt julkaisemassa kovakantisessa, suurikokoisessa albumissa on mukana parikymmentä Suomessa aikaisemmin julkaisematonta sivua.
 |
André Franquin: Mustat sivut
(Arktinen Banaani 2015, alk. Idées Noires Intégrale)
Suomennos Timo Reenpää
mv., kovakantinen, 80 ss.
ISBN: 978-952-270-044-5
19.90 €
Kirjallisuuden tulkinnassa suositaan usein sitä käsitystä, että kirjailija ja kirja pidetään erillään toisistaan. Sisältö pitää pystyä arvottamaan itsenäisenä kokonaisuutena, lukija tulkitsee lukemaansa tekstin kautta ajattelematta sitä, mitä kirjailija on ajatellut ja tarkoittanut – taiteilijan elämäkertaa nyt ei ainakaan saisi missään nimessä ottaa mukaan kritiikkiin.
Mustien sivujen kohdalla tämä taiteilijan ja taideteoksen erillään pitäminen ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, taiteilija ja teos ovat yhtä. Musteella on piirretty yhden miehen, André Franquinin, tuskaisuus sivun mittaisiksi tilityksiksi siitä, mikä on maailmassa ja omassa mielessä niin, niin kauhean väärin. Yleensä depressio lamauttaa ihmisen täysin; Franquin kuitenkin pystyi lääkitsemään masennustaan, terapoimaan sarjakuvataiteella itseään. “Onneksi” näin, sillä vanhan klisheen mukaan taide syntyy tuskasta.
Mikään ei silti synny tyhjästä. Mustissa moraliteeteissa on jotain hyvin tuttua ironisen sävyisine opettevaisuuksineen. Ensimmäisenä tulee mieleen sarjakuvan alkuaikojen Wilhelm Busch: hahmojen liioittelun teatraaliset asennot, ylevyydelle ja hyväuskoisuudelle nauraminen ja silkka häijyys. Toiseksi on helppo löytää yhtymäkohta EC:n ja Warrenin kauhusarjakuviin, viimeisessä ruudussa on ilkeä, yllättävä käänne, jonka tarkoitus on hätkähdyttää tai säikäyttää lukijaa, ja tässä tapauksessa se on myös vinon vitsin huipennus.
* * *
Franquin käyttää kauhun lisäksi joskus myös scifi-aiheita, joissa voi nähdä yhtymäkohdan 70-luvun Metal Hurlant -lehteen, esimerkiksi labyrinttiplaneetassa. Franquinin valoisista sarjoista Mustia sivuja lähinnä ovat Niilo Pielisen humoreskit, joissa niissäkin eläinsuojelu oli usein esillä. Muutama pielismäinen keksintökin on mukana, mutta kommellukset niiden kanssa saavat hurjemmat seuraukset. Pikkiriikkinen hitchcockmainen kevennys on oikeassa alareunassa oleva signeeraus, johon on keksitty jotain jippoa. Stripit ovat yleensä sivun mittaisia, joskus kahden. Saman aihetta saatetaan varioida useamman kerran kuten metsästäjän muuttumista saaliiksi.
Mustissa sivuissa on omakohtaisten murheiden lisäksi paljon myös weltschmerziä, ahdistusta siitä, kuinka maailma on asevarustelun kautta menossa kohti kolmatta maailmansotaa ja ydintuhoa. Toki myös tuota ahdistusta pilkataan. Kirkon tekopyhyyskin saa osansa.
Franquin piirtää kaiken kuin varjokuvina vasten valkoista taustaa; mustaa ei kuitenkaan ole aina levitetty tasaisena pintana vaan se on piirretty hienolla terällä. Tällä konstilla ei musta rasita silmää vaan siihen on tullut miellyttävää eloisuutta ja pyöreyttä, suorastaan hehkua. Välillä Franquin näyttää piirtäneen valkoisella tussilla mustalle, ja käyhän se niinkin päin!
* * *
Kuvien yksinkertaistaminen lähes silhueteiksi toimii myös niin, että nämä paperille painetut kuvat painuvat helposti myös lukijan muistiin, jopa sinne pysyvään muistiin. Painojäljestä tulee muistijälki. Esitystapa lisää myös lyhyen tarinan dramaattisuutta, Franquin on kuin puppetööri, joka käyttää varjonukkejaan. Mustat sivut on sarjakuvan suuri klassikko, paitsi taiteellisen vaikutelman osalta, niin siksi, että kun sen on kerran lukenut, sitä on mahdoton unohtaa.
Kuolonkaskujen taso vaihtelee, mutta yhtään todella kehnoa sivua ei albumista löydy, sen sijaan monta loistavaa. Timo Reenpään suorastaan loistelias suomennos on piste iin päälle. Painoasusta ei voi lausua moitteen sanaa, viiva on skarppia. Alun taustoittava artikkeli avaa hyvin sitä, kuinka Franquinin ura kulki kohti Mustia sivuja.
Mustat sivut on sarjakuva, jonka voisi ottaa mukaan autiolle trooppiselle saarelle. Siinä on sarjakuvan alfa ja omega, alku ja loppu. Ja kun sitä olisi aikansa tuolla saarella lukenut, voisikin hirttää itsensä palmupuuhun – ja kiikkua hiljakseen leppeässä tuulessa etelän kauniin tähtitaivaan alla musteenmustien maininkien lyödessä rantaan.
Keskustele Kvaakissa Andre Franquinista (sekä Pikosta ja Fantasiosta)