Lehdissä värit ovat haaleat. Musta ei ole mustaa, vaan tummaa harmaata. TP kohdalla tilanne on usein sama. Divareissa osa TP, niin värit äärimmäisen haaleat. Tuo ei ole hyvä homma, koska vaikuttaa suoraa luku fiilikseen.

Nyt kun haluaisi tutustua Terminal-sarjaan, niin divari ei ole vaihtoehto, ellei sitten ota sitä lehti tilausta JA kuten sanottu lehtien värit, painojälki on heikkoa.

Lisäisin, että ainakin itselläni mustavalkoisuus on visuaalinen ilme, joka on "osa" samurai genreä. Ghost of Tsushima - videopeliäkin pelaan aina mustavalkoisena (pelin tarjoamalla filtterillä, en sentään tv:n kuva-asetuksia muuta tämän takia), koska "se jokin" ei muuten tuntuisi kokemuksessa oikealta. Tähän kai vaikuttaa se, että Akira Kurosawan leffat ovat tässä genressä vahva kulmakivi, inspiroiden tänäkin päivänä muita saman genren tuotoksia, Usagia mukaanlukien.

Olen jopa huomannut, että kun pääni sisällä mietin IDW:n julkaisemia Usagi-tarinoita, jotka ovat olleet ihan alusta lähtien väreissä, minä "näen" ne mustavalkoisina vaikka faktuaalisesti tiedän niitten olevan värillisiä ja olen oikeilla silmillä kokenut ne pelkästään väreissä. Mustavalkoisuus on vain yksinkertaisesti muodostunut niin vahvaksi osaksi sarjan visuaalista identiteettiä, etten osaa kuvitella sitä toisin.

Ekan kerran kun muutin Helsinkiin kasarin lopulla kävin kylässä Pasilassa. Muutama vuos sitten seurailin Nallen julkaisuja kun olin vielä Instagramissa. Sitten pienlehteilyaikojen ei ole muuta kontaktia ollut. 
 
Vähän oudosti tuossa YLE:n jutussa puhutaan jotain käsistä ja ongelmista niiden kanssa, mutta ei kuitenkaan avata asiaa tarkemmin. No, mitäpä muiden terveysasiat mulle kuuluu, mutta tuota asioiden esittämistapaa kummeksun.

Divari tarkoittaa samaa kuin antikvariaatti, eli käytettyjen kierrätystä. Käytettyjen ohella vain Kampintorin antikvariaatti ja Lukulaari Tampereella taitaa olla ainoita jotka myy uutta, suomenkielisiin rajoittuen.

Myös Kulkukatin poika Helsingissä, Makedonia Tampereella ja Lukuhetki Jyväskylässä myyvät uutta suomenkielistä. Eli lähes kaikki sarjakuvadivarit panostavat myös uuteen...

Useamman vuoden olen divareihin (Turku, Tampere, Jyväskylä....) kantanut suomenkielistä marvelia ja dctä ja lähes kaikissa divareissa sanottu samaa: Näitä on varastossa jo enemmän kuin kysyntää ja englanninkielinen kiinnostaisi heitä koska sitä kaikki nyt kyselevät.

Näin on. Suomenkielisistä supersankarisarjakuvista kysyntää on lähinnä kovakantisilla kirjoilla ja vanhimmalla keräilykamalla. Englanninkielisiä tradeja taas olisi hyvin helppo myydä eteenpäin.

Siis suomalainen sarjakuva vai myös suomenkielinen sarjakuva? Yleisesti en voi sietää Suomi elokuvaa, musiikkia, sarjoja, koska melankolia. Sellainen synkkyys.

Pääpiste on suomenkielinen sarjakuva sitten suomalainen mutta nyt esimerkiksi ukrainalainen sarjakuva ja mm brittiläinen Posy Simmons.

Sama pätee kaikkiin sarjakuvafestareihin yleensä on oman skenen mukainen.

Syntyperäisenä suomalaisena isoin ongelma suomalaisessa elokuvassa, sarjakuvassa, musiikissa ja kirjoissa on liiallinen hilpeys.
Valtaosalle tekisi hyvää kokea edes yksi ongelma ensin ja että tosikkoruuvi olisi kireämpi.