Suhtaudun kanssa epäluulolla että monet 2000AD-sarjat toimisivat pokkarikoossa, vaikka esim. jenkkisarjoissa se on ollut mukava formaatti, ja jotkut eurosarjatkin pienennyksen kestävät...

Ok. Kiinnostavaa. DIGI-palvelut on kyllä hienoja. Se lukeminen vaan jotenkin hankalaa vaikka Panel to Panel ominaisuus käytössä.

kaikki Dreddin seikkailut alusta lähtien Complete Case Filesin tapaan, mutta tosiaan pokkarikoossa. Eli seurataan ehkä amerikkalaisten DC:n ja Marvelin jäljissä.

Sanoisin että ei kyllä kannata. Koko on noissa ongelma. Jo B5-kokoinen Complete Case Files on osittain siinä rajalla että pystyykö lukemaan. Kun alkuperäinen julkaisukoko on kuitenkin noin A4, grafiikka ja teksti menee A5:ssä turhan pieneksi. Varsinkin 2000-luvun puolella tekstaus menee niin pieneksi että ihmettelen. Ylipäätään 2000AD-sivuilla on paljon enemmän tavaraa kuin jenkkisarjiksissa. Siis ruutuja, yksityiskohtia ja varsinkin dialogia. (Tai no, 1960-luvulla ja -70 luvun alussa amerikkalaisissakin oli vielä paljon tekstiä, mutta ei enää myöhemmin.)

Kirjoja piti tulla enemmän, ja siihen viittaa esim. kolmannen osan alussa oleva vielä kaukaisemmassa tulevaisuudessa oleva historioitsija, joka viittaa merkittäviin asioihin mitä Halo Jones tulisi tekemään, sellaisiin jotka kolmannen kirjan lopussa eivät ole vielä kunnolla tulleet ilmi. Mutta ei se tarkoita että esim. ekan osan olisi ollut tarkoitus olla kolme kertaa laajempi.

Kuulostaa siltä että haluat tämän olevan joku ihan toinen tarina kuin mitä Moore ja Gibson päätyivät tekemään. Mitä voi tietysti haluta, mutta en se ehkä hedelmällisin tulokulma lukemisiin ole...

Väitän että Vanne oli jo nyt ihan tarpeeksi tuttu suurelle osalle lukijakuntaa ilman sen tarkempia laajennuksia, massatyöttömyydessä ja näköalattomassa toivottomuudessa se oli kovin lähellä Thatcherin Englantia scifikuorrutuksella (ja onko se Orpo-Purran Suomi? tjaa-ah). Paikka jossa on tarjolla vain vieraantumista, merkityksettömyyttä, sisällöttömyyttä, sen kerronnallinen funktio oli olla paikka josta piti päästä pois, ei että siellä vietettäisiin enemmän aikaa kun on niin kivaa.
Ja sama elämän sisällön ja merkityksen etsintä jatkuu seuraavissakin osissa, ja heikonlaisella menestyksellä, mutta avoin loppu (ja edellämainitun historioitsijan näkökulma) antaa kyllä etsinnälle toiveikkuutta (jos sarja olisi jatkunut niin toivo olisi ehkä taas päädytty lykkäämään eteenpäin, mutta tiedä minne olisi päädytty).

Ainakin kirjan esipuheessa, kerrotaan aukeaman verran siitä kuinka kirjoja olisi pitänyt olla paljon enemmän. Se oli alkuperäinen tarkoitus. Koska kirjoja ei sitten tullutkaan, niin alkp. idea ei toteutunut. Lukija saa kolme kirjaa, jotka eivät tunnu jatkumolta.

En myöskään missään vaiheessa tarinoita, tuntenut jännityksen tunnetta. Korkeintaan presidentin sviitti kohtaus oli sellainen, että jaa ihan tätä en odottanut. Jo kirjan takakannessa kerrotaan mitä on tulossa, Halo Jones työskentelee risteilyaluksella, liittyy armeijaan, rakastuu, jne. Hänen ns. suhteet loistavat poissaolollaan. Sekin olisi tuonut jännitystä. Nyt on vain hetki ja se on nopeasti ohi. Tämä puoli on ihan selvästi hukattu mahdollisuus.

Nyt kun luen esim. Warren Ellis (Transmetropolitian) kirjoja, niin kyllähän tämä maailman rakentaminen on aivan eri tasolla. On sivukaupalla sisältöä pelkästään siitä mitä kaikkea roinaa Hämähäkki Jerusalem tänään pumppaa kehoonsa. Uutislähetykset, mainokset, media näkyy kaikkialla. Se on jatkuvasti läsnä koska paneeleita riittää.

Halo Jones kohdalla siitä maailmasta, vaikkapa nyt Vanteella, olisi saanut paljon enemmän irti. Esim. ne liskot ja muut rodut, ai että. Ehkä täysin mielivaltaiset viranomaiset, köyhyys, rikollisuus, taudit, huumeet, korruptio, väen paljous. Edelleen olen sitä mieltä että jos olisi saatu se lähes 10 kirjaa, niin oltaisiin aikalailla eri leveleillä.