Vuonna 2010 on kulunut seitsemänkymmentä vuotta siitä siitä, kun Mummo Ankka esiintyi ensi kerran Al Taliaferron sunnuntaistripeissä (valokuvana seinällä). Kahdeksankymmentä vuotta on puolestaan siitä, kun ensimmäinen Disney-sarjakuva julkaistiin Yhdysvalloissa. Ankkain suvun juhlakirjan ilmoitetaan juhlistavan näitä merkkipäiviä. Koska tuossa ensimmäisessä Disney-stripissä seikkaili kuitenkin Mikki, myös siimahäntä saa (onneksi) olla juhlakirjassa mukana.
Kirjassa on monta Suomessa ennen julkaisematonta sarjaa sellaisilta tekijöiltä kuin Jack Bradbury, Al Hubbard, Paul Murry ja Tony Strobl. Ajallisesti eniten sarjoja on valittu 1950- ja 1960-luvuilta. Joukossa on joitakin helmiä, mutta aivan kaikki valinnat eivät ole täysosumia.
 |
Ankkain suvun juhlakirja
(Sanoma Magazines Finland Oy 2010)
Koonnut Riku Perälä, Jenni Hurme, Elina Rusokallio
Suomentanut Katja Kärkkäinen, Riku Partanen, Mikko Vesterinen
sidottu, kovakantinen, 224 s.
ISBN 9789513228835
Kirjastoluokka L 85.32
49,90 €
Ankkain suvun juhlakirja on samaa formaattia (26,0 x 25,5 cm) kuin sen kaksi edeltäjääkin, jotka oli omistettu Aku Ankalle ja Mikki Hiirelle. Kirjan leveä muoto on kuin tehty strippien julkaisemista varten. Jostain syystä kuitenkin juuri noiden strippien julkaisussa on pihtailtu, ja suuri osa kirjasta sisältää sarjakuvalehden sivuille tarkoitettuja sarjoja; tällöin marginaali jää hyvin leveäksi ja lukijalle tulee tunne, että kallista sivutilaa on tuhlattu.
Heti ensi sivulla on vaivaiset kolme Al Taliaferron piirtämää Aku Ankan päivästrippiä Mummon Ankan kaupunkivierailusta vuodelta 1943, myöhemmin sisäsivuilla toiset kolme lisää.
 |
|
Jotkut Mummo Ankka jutut ovat hitusen unettavia…
|
Inducks kertoo, että Mummon vierailusta olisi riittänyt strippejä paljon enemmänkin; näin lyhyt näyte ärsyttää.
Seuraavissa sarjakuvalehtikokoa olevissa Mummo-tarinoissa toistetaan samaa vierailuasetelmaa mutta toisin päin, siinä missä Mummo ei ymmärrä kaupunkilaisten touhuista ja koneista mitään, kaupunkilaiset puolestaan saavat aikaan sekasortoa ja kommelluksia yrittäessään olla avuksi maatilalla. Tarinat eivät muutenkaan kovin kummoisia ole Vicarin Mestarilaukausta lukuun ottamatta, jossa on hauska idea ja toteutus. Tony Stroblin Talviurheilua on sekin visuaalisesti kohtuullisen kekseliäs ja vauhdikas tarina, jossa Mummo saa ylimääräistä sydämentykystä veljenpojista huolehtiessaan.
Jack Bradburyn Malajaja on sitten jo vähän hurjempi seikkailutarina, jonka
 |
|
Roope on muuttunut mustanpuhuvaksi!
|
käänteet kuitenkin tuntuvat vähän väkinäisiltä ja vitsit teennäisiltä. Poikkeuksellisen pitkään jatkuva sade tekee ruuduista kyllä jännän näköisiä. Tarinan kirjoittaja Del Connell on parhaimmillaan Mikki Hiiri, Pikku Hukka ja Superhessu -tarinoissa, Ankka-tarinoissa häneltä ei samaa luontevuutta löydy.
Dick Mooresin Roopen toinen lapsuus on kirjan helmiä; se on kaikkinensa jotenkin outo ja absurdi kohellus, jota korostavat ankkahahmojen pienillä pupilleilla toljottavat silmät. Moores on piirtänyt kuvat ylisiististi ja käyttänyt varjokuvia runsaasti, niin runsaaasti, että vaikutelma on suorastaan synkän uhkaava. Roopen himo syödä viiriäisiä on sekin jotensakin kannibalistinen piirre.
Kun on peräjälkeen lukenut kirjan ankkajuttuja yhden toisensa jälkeen, Mikki
 |
|
Vaarallinen tehtävä Akulle ja Mikille, vastustajana Mustakaapu ja, öh, irtopää.
|
Hiiren kultakauden strippisarja Suuri kamelikurkikilpailu piristää kummasti. Se onkin, hassua kyllä, kirjan ehdottomasti parasta antia Taliafferron strippien ohella. Ruudut ovat hyvin tasakokoisia ja aukeamanäkymät antavatkin vaikutelman peräkkäisistä animaation filmiruuduista; varsinkin kun liike tapahtuu hyvin lyhyin askelein kuvista toiseen.
 |
|
Kamelikurkikilpailun ruudut ovat kuin animaatiota.
|
Anarkistinen räyhähenki oli Disneyllä tuolloin (1936) vielä voimissaan, mikä sekin kaikkien tasapaksujen tarinoiden jälkeen vetää lukijan suun ihan aitoon virneeseen. Tosin Paul Murryn myöhempien aikojen Mikin ja Akun Seikkailu Tasbahissa on sekin varsin myönteinen yllätys; siinä on sopivasti 60-luvun agenttifilmien henkeä.
Kirjan päättävä Loma Etanakukkulalla on sen sijaan niin yhdentekevä hölmöily, ettei sen sekoiluista jaksa löytää mitään painokelpoista sanottavaa. Carpilta olisi varmasti löytynyt julkaistavaksi jokin kunnon klassikkotarina.
* * *
Ikävän tuttuun tapaan kirjan painoasu on vähintäänkin horjuva. Tavalliselle lukijalle pikselöinti, rasterointi ja pieleen menneet värit eivät tosin juuri mitään merkitse. Merkitseekö se mitään kustantajallekaan? Silti toivoisi, että juhlakirjoissa satsattaisiin tavallista enemmän myös painojälkeen (ks. karmaisevat esimerkit). Jos luksuksesta maksaa enemmän, rahoilla myös pitäisi saada enemmän, siis sitä laatua.
Sitä sun tätä hakenut koostaminen on tällä kertaa tuottanut sillisalaatin, jossa ei kamelikurkikilpailun lisäksi juuri juhlittavaa ole. Eurooppalaiset sarjat olisi voitu jättää pois ja keskittyä kokonaan 1930-50-lukujen amerikkalaisiin sarjoihin. Strippien osuus olisi voinut olla roimasti suurempi, jotta leveää formaattia olisi voitu käyttää täysipainoisesti hyväksi. Asiantuntevat artikkelit onneksi antavat lisäarvoa tällekin kirjalle.
Tarinat:
Mummo Ankka -strippejä (Bob Karp, Al Taliaferro)
Mummo on aina Mummo (Carl Barks)
Mummon pikku apulaiset (Paul Murry)
Mestarilaukaus (Per Hedman, Vicar)
Arvaamaton aarre (Osvaldo Pavese, Giorgio Cavazzano)
Talviurheilua (Tony Strobl)
Malajaja (Del Connell, Jack Bradbury)
Roopen toinen lapsuus (Dick Moores)
Kyllä luonto opettaa (Vic Lockman, Carl Barks)
Kaikkien aikojen karateka (Dick Kinney, Al Hubbard)
Merikarhu ja kummitus (Vic Lockman, Kay Wright)
Suuri kamelikurkikilpailu (Ted Osborne, Floyd Gottfredson)
Seikkailu Tasbahissa (Paul Murry)
Loma Etanakukkulalla (Gian Giacomo Dalmasso, Giovan Battista Carpi)Tarinoiden tarkat tiedot löytyvät Induck-kannasta.
Keskustele Kvaakissa Disneyn juhlakirjoista.
Kaikki kuvat © DISNEY