Punaparta on murhanhimoinen merirosvokapteeni, joka 1700-luvulla ryövää laivoja seitsemällä merellä. Hän ei olekaan näiden seikkailujen sankari, se rooli kuuluu Punaparran ryöstölapselle Ericille, joka kapinoi isäänsä vastaan − kuten poikien on tapana.
Isä toivoo pojastaan Karibian demonia, mutta kuinka käykään?
 |
Punaparta – Karibian demoni
(Egmont Kustannus 2013)
Sis. tarinat Karibian demoni (Les Démon des Caraïbes, 1960) ja Seitsemän meren kuningas (Le Roi des sept mars, ss. 1-31 ja La Jeune Capitaine, ss. 32-62, 1961)
Tarina: Jean-Michel Charlier
Kuvittaja: Victor Hubinon, puhtaaksipiirtäjänä myös Eddy Paape
Suomentaja: Annukka Kolehmainen
Sid., kovakantinen, 148 ss.
ISBN: 978-952-233-612-5
29,95 €
Punaparta (ransk. Barbe Rouge) on kylvänyt kauhua Suomessa aikaisemmin. Tämän tuhdin kovakantisen kokooman eli integraalin sisältämät tarinat on julkaistu aikaisemmin Zoom-lehdessä vuonna 1974. Punapartaa julkaistiin myös Zoom-albumeina.
| <img class=”imgleft” src=”/wp-content/uploads/2013/10/20102013130837-3a.jpg” alt=”Meritaistelun tai muun dramaattisen käänteen kohdalla ruutukoko voi kasvaa kahden rivin korkuiseksi.
|
|
Meritaistelun tai muun dramaattisen käänteen kohdalla ruutukoko voi kasvaa kahden rivin korkuiseksi.
|
Sarjakuvan lisäksi tässä integraalissa on mukana taustoittava tekstiosuus Punaparran synnystä ja vieläpä muutama sivu alkuperäistä käsikirjoitusta.
Jean Michel-Charlierin käsikirjoittamassa ja Victor Hubinonin piirtämässä Punaparrassa kerronta etenee konstailematta, ruudut ovat kuviltaan hyvin selkeitä ja kaikki keskeiset henkilöt erottuvat helposti toisistaan. Tarina etenee kronologisesti, edes takaumia ei käytetä. Ranskalaisbelgialaisen seikkailusarjakuvan tapaan tekstiä on paljon, ei kuitenkaan niin paljon kuin vaikkapa Jacques Martinin antiikin aikoihin sijoittuvassa Alixissa. Viivassa on kuitenkin juuri sen verran eloisuutta, ettei tämä aivan ligne clairea, selkeää viivaa, ole.
Juonen kulku jaksottuu episodeihin, joissa joudutaan lähes mahdottomilta tuntuviin pinteisiin ja joista sitten selvitään jonkin nokkelan ja uhkarohkean tempauksen avulla. Tämä jaksotus on peräisin ranskalaisesta Pilote-lehdestä (1959-1989), jossa Punaparran ja Ericin edesottamuksia julkaistiin jatkotarinana muutaman sivun mittaisina osina. Tästä syystä tarinan tempo on koko ajan melkoisen nopeaa ja lukukokemus luistavaa. Lisäksi sivun viimeinen ruutu sisältää useasti jännittävän huudahduksen tai huomion, joka pakottaa kääntämään sivua.
Vaikka Punaparta on sarjakuvaa puolen vuosisadan takaa, se ei vaikuta
| <img class=”imgleft” src=”/wp-content/uploads/2013/10/20102013130837-4a.jpg” alt=”Väkivaltaa, ja jopa kiduttamista, kuvataan yllättävän siekailematta. Eric joutuu roikkumaan isoraa´an nokkaan.
|
|
Väkivaltaa, ja jopa kiduttamista, kuvataan yllättävän siekailematta. Eric joutuu roikkumaan isoraa´an nokkaan.
|
lainkaan vanhentuneelta, paitsi aiheeltaan. Sarjakuvista merirosvot ovat lähes tyystin hävinneet, Mustanaamio sentään vielä ottaa välillä piraateista mittaa. Elokuvissa Karibian merirosvot ovat yhä suosittuja.
Väkivaltaa, ja jopa kiduttamista, kuvataan yllättävän siekailematta. Punaparta itse on pelottava, verenhimoinen hurjimus, jonka luonteessa ei ole mitään muuta pehmeää kuin isänrakkaus Ericiä kohtaan. Tämä psykologinen jännite on läsnä koko ajan, sillä myös Eric on alati vastahakoisen lojaali Punapartaa kohtaa, vaikka haluaakin elää oman tahtonsa mukaan.
Kansanryhmät esitetään tyypiteltyinä, kuten mielevän konnamaisina hidalgoina tai nirppanokkaisina brittiaatelisina, mutta rasismiin ei onneksi sorruta.Viidakossa kohdatut afrikkalaiset kuvataan parhaiden seikkailukonventioiden tapaan jaloina villeinä, ei paksuhuulisina raakalaisina kuten ikävän usein oli ennen tapana. Ainoa tendenssi on esittää yläluokkaiset hahmot itseään muita parempina pitävinä kansan sortajina. Siitä syntyy Ericin elämän toinen ristiriita; hän on itse hyvää sukua, mutta kasvanut merirosvojen parissa.
Jokaisella sivulla on neljä riviä sarjakuvaruutuja. Meritaistelun tai muun merkittävän käänteen kohdalla ruutukoko voi kasvaa kahden rivin korkuiseksi. Hubinon käyttää kekseliäästi kuvakulmia ja joka sivulla on vähintään yksi vähän erikoisempi ylä- tai alaviisto; sivun dynamiikkaa lisätään myös pyöräyttämällä “kameraa” tapahtuman keskipisteen toiselle puolelle. Michael Curtizin ohjaamat merirosvoelokuvat Kapteeni Blood ja Merihaukka tulevat pakosti mieleen. Hubinon käyttää taidokkaasti mustaa luoden tunnelman vaatimia dramaattisia varjoja ja kontrasteja.
Kuvakulma vaihtuu alhaalta ylös ja “kamera” kiepsahtaa toiselle puolelle.
Väritys on sopivan hillittyä, jopa tummasävyistä, johon saattaa vaikuttaa myös kiiltämätön, hyvin laadukas paperi. Annukka Kolehmaisen suomennos on vakuuttavan oloista, meritermistö on selvästi hallussa ja tyylitaju kohdallaan. Aiheensa mukaisesti kansiltaan verenpunainen integraali on edukseen kirjahyllyssä. Jatkoa on tulossa. Egmont on aloittanut myös Bruno Brazilin julkaisemisen samassa formaatissa.
* * *
Punaparta, Karibian demoni on parahultainen pärskähdys parhaita merirosvoseikkailuja. “Tappakaa! Eteenpäin! Tupla-annos rommia ensimmäiselle, joka pääsee peräkastelliin!”
Hubinon käyttää taidokkaasti mustaa luomaan
dramaattisia varjoja ja kontrasteja.
Keskustele Kvaakissa Punaparrasta.
Kuvat Copyright © DARGAUD 2013, by Charlier, Hubinon