 |
Ulkoministerin puheenkirjoittajaksi palkattu nuorukainen tupsahtaa suoraan yliopistolta keskelle kansainvälisiä kriisejä, ministeriön sisäistä valtataistelua ja byrokratiaa.
Hulvaton karikatyyri tuo mieleen huippusuositun britti-TV-sarjan Kyllä, herra ministeri.
Albumi sai Ranskan suurimman radioaseman arvostetun Grand Prix de RTL -palkinnon vuonna 2010. Sitä on myyty ranskankielisenä jo yli 100 000 kappaletta.
Ulkoministeriö – Diplomaattisia merkintöjä
Alkuteos Quai d’Orsay, Tome 1: Chroniques Diplomatiques
Käsikirjoittaja Abel Lanzac
Piirrokset ja käsikirjoitus Christophe Blain
Värit Clémence Sapin ja Christophe Blain
Suomentanut Saara Pääkkönen
Taitto Kirjasorvi / Antti Hulkkonen
Kustantaja Werner Söderström Osakeyhtiö, Helsinki
Painettu EU:ssa
201 X 263 mm, kk, väri, sid. 98 sivua
Hinta 26 euroa
ISBN 978-951-0-38610-1
© DARGAUD 2010, by Blain, Abel Lanzac
Suomenkielinen laitos © Saara Pääkkönen ja WSOY 2012
Uusin ranskalainen menestyssarjakuva on yllättäen poliittinen. Piirtäjä on ennestään mainetta kirjoittamallaan ja piirtämällään Maalari ja merirosvo -sarjakuvallaan niittänyt Christophe Blain (s. 1970). Maalarin ja merirosvon viimeisin albumi on ilmestynyt jo vuonna 2005 (suomeksi 2008) ja lopuksi luvattiin jatkoa tulevan, eipä ole näkynyt. Blain on yksi johtavia Ranskan uusimman aallon sarjakuvantekijöitä samanikäisten Lewis Trondheimin ja Joann Sfarin ohella.
 |
Ulkoministeriön käsikirjoittaja on Ranskan ulkoministeriön entinen virkamies, jonka omiin kokemuksiin tarina perustuu. Virkamies pitää nimensä salassa, Abel Lanzac on salanimi. Kerronta on sen verran toimivaa, että Blain lienee vaikuttanut siihen enemmän kuin ammattilaiskirjoittajan työhön tehtäisiin.
Sarjakuvan ulkoministeri perustuu Ranskan entiseen ulkoministeriin Dominique de Villepiniin, mutta on muuten kuvitteellinen henkilöhahmo. Muillakin hahmoilla lienee esikuvansa. Ainakin kansliapäällikkö Maupas muistuttaa Pierre Vimontia.
Alkukielinen nimi Quai d’Orsay on pariisilaisen kadun nimi, jolla Ranskan ulkoministeriö sijaitsee, ja yleiskielessä ne tarkoittavat samaa, aivan kuten Suomessa Tehtaankadusta puhuttaessa tarkoitetaan useimmiten Venäjän suurlähetystöä.
 |
Ensimmäinen luku kertoo nuoren innokkaan nuorukaisen, Arthur Vlaminckin, pestautumisesta ministerin avustajaksi. Hänen tehtäväkseen tulee kirjoittaa ministerin vuorosanat, joka tarkoittaa tietysti puheita. Tietenkään ministeri ei hyväksy puheita sellaisenaan vaan ne menevät enemmän ja vähemmän uusiksi, lisäksi muidenkin on saatava mietteensä puheisiin, esimerkiksi ministerin runoilijakaverin. Ministerin isä taas haluaa päättää mitä puheessa ei ole.
Kirja jakautuu seitsemään lukuun, joiden pituus vaihtelee kahdesta sivusta kolmeenkymmeneen. Lyhyemmissä luvuissa ollaan Arthurin yksityiselämän puolella, pidemmissä syvällä politiikan ja puheenkirjoittamisen syövereissä. Mutta ei Arthur pysty pitämään näitä toisistaan erossakaan.
Kolmannesta luvusta alkaen Blain alkaa piirtää vähemmän huolellisesti. Tämän näkisi ilman jokaisen luvun lopussa olevaa kuukausi-vuosi-merkintääkin. Taustat jäävät paikoin olemattomiksi ja kuvakulma pysyy välillä ruutukaupalla samana. Puhuviksi päiksi tämä ei sentään mene. Kädet heiluvat ranskalaiseen tapaan vauhdikkaasti.
 |
Tintin, Darth Vaderin ja scifisupersankarin mukaan ymppääminen piristää kerrontaa muutaman kerran, mutta enemmän olisi jo liikaa.
Kustantaja vertaa Ulkoministeriötä taannoiseen Kyllä, herra ministeri -tv-sarjaan. Poliittinen satiiri kummassakin teoksessa on sukua toisilleen, mutta huumorin rytmitys on aivan erilaista, samoin henkilöhahmoista ministeri on paljon voimakastahtoisempi kuin muinainen brittikollegansa. Kokenut kansliapäällikkö ei myöskään ole jyrä vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan. Realistisesta käsittelytavastakaan ei voi puhua, tämä on ennemminkin surrealistinen.
Sarjassaan Ulkoministeriö on erinomainen sarjakuva, joka ei sorru poliittisen fiktion helmasynteihin: Tavanomainen kuivuus puuttuu, ja samoin jonkin poliittisen ryhmän leimaaminen. Eri asia sitten on, pitävätkö muunlaisen sarjakuvan ystävät tästä. Kannattaa ainakin kokeilla. Ensimmäisestä lyhyestä luvusta saa jo jonkinlaisen käsityksen missä mennään.
Vaikka albumi käsitteleekin aihettaan ranskalaisesta näkövinkkelistä, on ulkopolitiikka yleismaailmallista. Yhtä hyvin Alexandre Taillard de Vormsin paikalla voisi olla Erkki Tuomioja tai Alexander Stubb. Tämän luettuamme kuuntelemme poliitikkojen puheita eri tavalla kuin ennen.
Saara Pääkkösen käännös ja painoasu ovat erinomaisia, suurempi koko kirjalle ei olisi haitannut. Ulkoministerin Herakleitos-sitaatit ovat enimmäkseen Pentti Saarikosken käännöksiä. Kakkosalbumi on ilmestynyt Ranskassa viime kuussa, voisiko odottaa jo tänä vuonna suomalaista painosta?
Teoksen julkaisemista on tukenut Ranskan kansallinen kulttuurikeskus Centre National du Livre.
Keskustele Kvaakissa Ulkoministeriöstä