![]() |
San Diegon kansainvälinen sarjakuvafestivaali on nimennyt ehdokkaat Eisner-palkintojen saajiksi. Lauri ja Jaakko Ahosen Jaybird, Pikku Närhi, on ehdolla useammassa sarjassa.
Sarjakuvasivusto
Teräsmiehen kuolemasta uutisoitiin aina Suomen televisiota myöten. Sarjakuvasankari kuitenkin elää virtuaalitodellisuuden kaltaisessa maailmassa: kaiken voi nollata, eikä mitään lopulta tapahtunutkaan.
Tampere Kupliin sananvapauspaneeli oli polttavan ajankohtainen tilaisuus, etenkin kun paikalla oli festivaalin kunniavieras Ville Ranta, jonka suuri yleisö tuntee yksipuolisesti Suomen Muhammed-piirtäjänä. Kaksi kuukautta Charlie Hebdon murhien jälkeen Suomen peräkylillä ei näkynyt pomminheittäjistä viiksikarvaakaan, joten keskustelu oli erittäin rauhallinen, käytiin hyvin suomalaiskeskeisestä näkökulmasta, ja oli kukaties pettymys niille, jotka odottivat värikästä toimintaa.
![]() |
![]() |
|
Kaisa Leka ja Tiitu Takalo signeeraamassa Kemin sarjakuvapäivillä 2014.
|
Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalilla jaettu vuoden 2015 Sarjakuva-Finlandia -tunnustuspalkinto meni Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki -albumille.
Jatka lukemista “Sarjakuva-Finlandian voitti Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki”