Kolumnit | Teksti: Reima Mäkinen | Julkaistu: 12.05.2015 klo 11:57:19 | Luettu: 1054 kertaa

Lomaa sarjakuvista – Ateena

Kun matkaliput ja hotelli oli varattu, keksin tarkistaa löytyisikö netistä kreikkalaista sarjakuvafoorumia. Löytyihän se. Pienen tutkiskelun jälkeen havaitsin täpärästi missaavani Kreikan suurimmat vuosittaiset sarjisfestarit, huhtikuun lopun Comicdom Conin. Itse asiassa matkani ajoittuisi "sopivasti" sen ja Thessalonikin kirjamessujen väliin. Niinpä tuumasin että pitäkää tunkkinne, ottaisin kerrankin lomaa sarjakuvista. Se tekisi varmasti hyvää. Netin avulla on nykyään naurettavan helppoa löytää saman henkistä seuraa ja mielenkiintoisia sarjismatkakohteita mistä tahansa maailmasta. Nyt jättäisin mahdollisuuden käyttämättä ja liikkuisin rennosti turistina. Sitäpaitsi Kreikkahan lienee kaikkea muuta kuin sarjakuvan suurmaa? En menettäisi mitään. Viikko sarjakuvapaastoa olisi helppo nakki – kuvittelin.

Alkuun kaikki sujui hyvin. Olin varannut matkaoppaiden ja Kari Hotakaisen Jumalan sanan ohella matkalukemiseksi vain yhden mangapokkarin. All You Need Is Kill tulikin hotkittua heti menomatkalla. Jo toisena varsinaisena matkapäivänä alkoi otteeni kuitenkin lipsua. Halusin välttämättä vierailla Zeuksen temppelin raunioilla, koska valokuva sen peristyylipylväiköstä olisi mukava tuliainen Timo Kokkilalle. Paluumatkalla hotellille ihastelin laitakaupungin pienessä kirjakaupassa viime vuonna ilmestynyttä Mauri Kunnaksen Beatles-kirjan kreikannosta.


Kioskisarjakuvat

Looney Tunes tehtävälehden takaa kurkistaa Fantom, alahyllyssä oikealla Pulp-pokkari ”Hiros”
Looney Tunes tehtävälehden takaa kurkistaa Fantom, alahyllyssä oikealla Pulp-pokkari ”Hiros”
Ateenan katukuvaa ovat 1880-luvulta asti värittäneet pienet kioskit, peripterot. Alun perin niiden avulla oli tarkoituksena hoitaa sanomalehtien jakelua ja turvata samalla sodassa vammautuneiden elinkeino. Kioskinpitolupien periytyminen ja lähes yksinoikeus tupakanmyyntiin loivat ajan myötä hyvät edellytykset bisneksen kehittämiseen. Kuinka ollakaan, minua näissä pikkutavarataloissa kiinnostivat lähinnä sarjakuvalehdet.

Disney-lehtiä ja pokkareita italialaisilla mausteilla. Tarjonta oli odotusten mukainen, korkeintaan joukkoon oli eksynyt joku satunnainen Superman sekä Väiski Vemmelsääri. Täällä Fantom tarkoittaa Taikaviittaa eikä Mustanaamiota. Jotta lukeminen ei olisi liian helppoa, lehdet ja kirjat on ladottu Mustanaamiokerhon salakirjoitusta muistuttavalla tekniikalla. Sitä ymmärtääkseen kirjamet ja satunnaiset harakanvarpaat on korvattava jollakin toisella kirjaimella.

Kioskien mielenkiintoisin pokkari löytyi hieman yllättäen lukemistojen puolelta. Vähän yli 3euron "Hirosiin", oli koottu kourallinen paikallisen pulp-kirjallisuuden klassikkolipareita. Viehättävä tuulahdus jostain puolen vuosisadan takaa. Wanha kuvitus ja pieteetillä säilytetyt kannet saivat toivomaan jotain vastaavaa myös härmän kioskille.


Ensikosketus skeneen

Asuin suuren monikansallisen hotelliketjun omistamassa jättiläismäisessä betonimöhkäleessä ja todellisuuteni nyrjähti taas mukavalla tavalla selatessani kolmantena matkapäivänä majapaikan omaa magazinea. Matkan leppoisuuden astetta kuvaa se, että ylipäätään viitsin tarttua tähän koru- ja viinamainoksia sekä pukumiehiä ja kampausnaisia esittelevään elämäntapajulkaisuun. Ilmeisesti hotelliketjussa uskotaan, että joillakin sen asiakkaista saattaa olla elämää myös suihkuseurapiirien ulkopuolella. Muuten en osaa selittää kuuden aukeaman mittaista haastattelujuttua Ateenan sarjakuvakaupoista.

Toki artikkeli oli kuva- ja henkilöpainotteinen ja selvästi toimittajan vasemmalla kädellään laatima, mutta yhtä kaikki, sen sisältö jäi kaivelemaan. Jutussa sarjakuvakauppojen pitäjät vaikuttivat ns. normaaleilta ihmisiltä. He esittelivät liikkeitään ja kertoivat asiakaskunnastaan. Koko sarjakuvaharrastus näytti tässä valossa joltakin aivan muulta kuin nörttien puuhastelulta.

Kiinnostuin. Minkäs seepra raidoilleen mahtaa. Suur-Ateenan väkiluku huitelee jossakin kolmen ja neljän miljoonan välillä. Kuinka on mahdollista, että kaupungista löytyy neljä salonkikelpoista sarjakuvakauppaa – ja vielä riittää yksi naapurikaupunki Pireukseen? Artikkelin loihtima mielikuva ei ollenkaan vastannut sitä, joka minulle oli vuosien tai edes näiden muutaman päivän aikana syntynyt länsimaisen sivistyksen kehdosta.


Kirjallinen kaupungiosa

Uuvuttava helle ja kipuaminen Parthenonille sai turistin kaipaamaan vaihtelua. Hurautan seuraavana päivänä metrolla Omonioniin. Täältä jostakin, yliopiston takaisilta alueilta, pitäisi löytyä niitä sarjakuvakauppoja. Törmään ensimmäisenä Akademiasin ja Themistokleousin kulmassa paikalliseen kilokirjaan, Mega Bazariin. Sen viiden albumin kokoinen sarjakuvatarjonta on peräisin 1990-luvulta.

Kahden euron hyllyssä J. O. Barrin Korppeja sekä joku kotimainen albumi.
Kahden euron hyllyssä J. O. Barrin Korppeja sekä joku kotimainen albumi.
En tunnista James O'Barrin Korppia, vaan luulen kömpelöhkösti piirrettyjä mustavalkoisia pikkualbumeita kreikkalaisiksi adaptaatioiksi jostakin scifinovellista. Yksi selvästi kotimainen albumikin löytyy.

Tältä osin kaikki onkin nähty kun tsekkaan vielä mustavalkoisen antologia-albumisarjan viidennen kirjan: "Villejä naisia". Se sisältää sarjakuvaa kansainvälisiltä huipputekijöiltä kuten Crumbilta. Alareunan epitettti "Älä lyö äänekkäästi" viitannee Hajime Sorayaman kansikuvaan.


Anubis

Googlen perusteella yhden sarjiskaupan pitäisi sijaita Botasi-kadulla, aivan paperikarttani yläreunassa. Harhaudun kuitenkin liikaa länteen ja löydän itseni miltei Arkeologisen museon naapurissa sijaitsevan kustantamo Anubiksen myymälän edestä.

Uutuuksia Anubiksen ikkunassa
Uutuuksia Anubiksen ikkunassa
Julkaisuprofiililtaan lähin meikäläinen vastine Anubikselle on Egmont. Ovatpa nämä kustantamot jopa joitakin vuosia sitten tehneet muutamia yhteispainatuksia supersankarikirjoista. Toisin kuin ylikansallinen Egmont, Anubis on kuitenkin omistuspohjaltaan kreikkalainen yritys, joka julkaisee sarjakuvia vain kreikassa ja yhdellä kielellä.

Tapaan kaupassa yhden kustantamon omistajista ja ihmettelen hänelle Anubiksen katalogin laajuutta ja sen henkimää laatua. Käännösbuumin taustalla ei kuulemma ole ollut edes halpa digipainaminen, vaan kirjat tehtiin offsetilla. Mies kertoo, että Anubis perustettiin noin kymmenen vuotta sitten kun Kreikalla meni hyvin. (Mondon matkaopas v. 2005: "Kreikka on hyvinvointivaltio ja EU:n jäsen. Euron myötä maan talous suorastaan syöksyy eteenpäin.") Nyt kun talous syöksyy pikemminkin alas kuin eteenpäin, uusia nimikkeitä ilmestyy vain harvakseltaan. Omistajan mukaan amerikkalaisten supersankarilehtien kovakantiset kokoelmat koetaan Kreikassa luksustuotteiksi, eikä harrastajilla välttämättä ole enää mahdollisuuksia hankkia niin paljon sarjakuvakirjoja kuin he haluaisivat. Silti, jenkkituotteet todellakin dominoivat markkinaa.

Toki Anubis on kääntänyt mangaakin, hyllymetrikaupalla. Japanilaisnimikkeet ovat suomalaisille tuttuja Egmontin, Sangatsu Mangan ja Pauna Median lokalisoimina. Suomentamattomista sarjoista silmään pistää ainoastaan Shaman Kings. Julkaisuista päätellen Anubiksella on turvattu Tokyo Poppiin. Yhteistyö pilkuntarkkojen japanilaisten kanssa, sekä oikeuksien hankkiminen pelkkää Kreikan markkinaa varten on ollut kuulemma hankalaa.

Mangaa, supersankareita ja Zep
Mangaa, supersankareita ja Zep
Frankofonisen alueen sarjakuvia Anubikselta on tullut vain muutama. Näihin kuuluu sveitsiläisen Zepin huumorialbumisarja. Ennen lähtöäni liikkeestä kuulen vielä, että Frank Millerin 300 olisi nyt hyvä sijoitus, kun sen voisi lukea "alkuperäiskielellä" kreikaksi.


Giganttista taidetta

Uhraan viimeisen "turismipäivän" visiittiin uudehkossa Akropolismuseossa. Rakennus tarjoaakin monta oivallusta. Talon ylimpään kerrokseen on pelastettu se mitä Parthenon temppelin yläosaa kiertävistä friiseistä on jäljellä.

Parthenon rakennettiin vuosina 447-432 eaa. Ja omistettiin Athenelle neitsytjumalatar Parthenoksena. Rakennuksen katonrajaan sisemmälle sijoitettu reliefi näyttää panathenaiajuhlan suuren kulkueen. Ulkokehän friisin kivitaulut taas ovat sotaisia.

"Parthenon sarjakuvassa" ruutuja kutsutaan nimellä metooppilaatta ja välipalkit ovat peräti kolminkertaisia triglypfejä. Laattoia on ollut kaikkiaan 92.

Päädyn 14 reliefiä kuvasivat kreikkalaisen sotilaan tappelua amatsonin kanssa ja toisella pitkistä sivuista kuvitetaan 32 taulun verran legendaarisen lapiittien kansan taistelua kentaureja vastaan. Länsipuolen päätykolmioveistoksien aiheessa toistuu sama myyttisen taistelun teema, kun aiheena on Athenen ja Poseidonin kiista Attikasta. Kaksi muuta, heikommin säilynyttä sarjaa, kuvasivat olympolaisten jumalien ja giganttien sekä troijalaisten ja kreikkalaisten yhteenottoja

Sehän on sarjakuvaa!
Sehän on sarjakuvaa!
Sankarilliset hahmot ruudusta toiseen, ottamassa nyrkein mittaa toistaan on ikoninen kuva-aihe, joka toistuu sellaisenaan vielä nykyäänkin amerikkalaisessa, japanilaisessa ja hongkongilaisessa sarjakuvassa.

Ymmärrän, että Parthenon on protosarjakuvaa siinä missä noin 500 vuotta nuorempi Trajanuksen pylväs Roomassa tai 1500 vuotta nuorempi Bayeuxin seinävaate. Pahaksi onneksi kreikkalainen muinaismuisto on vuosien varrella tuhoutunut lukukelvottomaksi.

Ranskalainen Jacques Carrey vieraili Agoaralla 1674 ja piirsi kuvat jäljellä olevista noin 50 metooppilaatasta. Hyvä että piirsi, sillä kolmetoista vuotta myöhemmin venetsialaisten tykkituli raunioitti rakennuksen pahasti. Valitettavasti kuitenkin jo 1600-luvun puolivälissä iso osa tauluista oli rikottu tai rikkoutunut, sekä menettänyt maalipintansa. Siksi voimme vain kuvitella taideteosten loistoa ja korkeintaan arvuutella sitä, kuinka vahvoja kerronnallisia elementtejä friiseihin sisältyi. British Museumiin 1800-luvulla laivatut laatat on Akropolismuseon entistyksessä korvattu kipsivaloksin.

Joitakin Carreyn piirroksia voi vilkaista British Museumin sivulla, mutta kuvahaku miehen nimellä tuottaaa paremman kokonaiskuvan matooppitauluista.


Museokaupan sarjakuvat

Akropolismuseon kaupan sarjakuvatarjonta on sanalla sanoen masentavaa. George Akokalidesin piirtämä ja Tassos Apostolidesin kirjoittama albumisarja Aristofaneen komedioista, on jostain käsittämättömästä syystä kasvanut jo yksitoistaosaiseksi ja myynyt satoja tuhansia kappaleita. Kirjoista kuusi on käännetty englanniksikin ja neljä näistä löytyi museokaupasta. Akokalidesin "luonnostelematta valmis -tyyli" luo kirpeistä väreistä huolimatta tympeän vaikutelman. Puhuvia päitä riittää! Ruutu- ja sivusommitelussakin piirtäjä puskee menemään joka kerta siitä missä aita on matalin. Vaikkapa Lysistrate-näytelmä kannattaa siis lukea mieluummin Ralf Königin sovituksena.

Aristofanen komedioita sarjakuvina
Aristofanen komedioita sarjakuvina
Yksi syy sarjan menestykseen saattaa, Aristofaneen ohella, olla taustavoimissa. Kirjat on tuottanut suuri yleiskustantamo Metaixmio, jolla on tarjota sarjakuvien kuluttajille samalta tekijäkaksikolta myös Odysseuksen seikkailuja. Akokalides on nyt hakenut realistisempaa piirrostyyliä, mutta...

Nuorekkaampaa jälkeä Akropolismuseon kaupassa edusti albumi nimeltä Olympic Games in Ancient Greece. Kustantaja on pieni Grafoae ja käsikirjoittaja yllätys yllätys, Tassos Apostolides. Piirtäjä Nassos Vakalis suhtautuu kuitenkin tekemiseen huomattavasti kunnianhimoisemmin kuin Akokalides. Tyyli on modernia, lähellä Disney-elokuvia, jos minulta kysytään ja värit kirkkaat. Koko albumi näyttää aeimmin mainittuja houkuttelevammalta, vaikka Vakalis näyttäisikin välillä haparoivan sivusommittelun kanssa. Netti paljastaa miehellä olevan animaatiotaustaa. Kirjalla ja projektiin liittyvällä pelillä on myös omat sivut, jotka tarjoavat kuvanäytteitä sekä pläräysvideon.

Kahvila Akropolismuseon naapurissa
Kahvila Akropolismuseon naapurissa
Harmittavasti en löytänyt kunnollisia sovituksia antiikin mytologioista tai Kreikan historiasta. Kenties koko asia ei olisi tullut edes mieleen, mutta kun katselee museossa menneiden aikojen mestarien dynaamisia veistoksia, tai vaikkapa piirroksia ruukkujen kyljissä, alkaa väkisinkin miettiä mihin talentti on Kreikasta kadonnut?

Selvennettäköön vielä, että kunnollisella tarkoitan jotain, mikä edes etäisesti muistuttaisi vaikkapa Eric Shanowerin suurtyötä Age of Bronzea. Historiasta ja seikkailusta kiinnostuneet joutuvatkin tältä osin turvautumaan lähinnä amerikkalaisten ja ranskalaisten piirtäjien töihin. Esimerkkeinä vaikkapa Jacques Martinin Kreikan lapsi tai jo mainittu Millerin tyylittely, 300.

Museon jälkeen turisti kaipaa taas jotakin aivan muuta. Niinpä poikkean hetkeksi kahville Manga Cafeen, josta on vain muutaman metrin matka alas Akropolin metroaseman rappusiin ja hotellille.
Kreikka voi lähteä EU:sta ja ihminen voi lähteä Kreikasta, mutta Kreikka ei lähde ihmisestä.

Lisää aiheesta: Sarjakuvakaupoilla Ateenassa

Tästä pakinasta voinee keskustella sarjakuvaesseet-ketjussa.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali