Siirry sisältöön
Kvaak.fi

Kvaak.fi

Sarjakuvasivusto

  • Etusivu
  • Keskustelu
  • Käyttöehdot
  • Toimitus

Artikkelit

Julkaistu 1.6.2015 klo 14:09:0024.2.2021 klo 02:50:12

Maailmanviivalta toiselle

Tokion Akihabaran kulisseissa alkaa tapahtua suuria ja mullistavia ilmiöitä yliopiston Future Gadget Laboratory –kerhon keksiessä tavan lähettää viestejä menneisyyteen. Samalla pienen kerhon jäsenet päätyvät osaksi paljon itseään suurempia tapahtumia rikkoen samalla fysiikan lakejakin.

Jatka lukemista “Maailmanviivalta toiselle”

Julkaistu 28.5.2015 klo 16:48:0824.2.2021 klo 05:20:31

Ootkos kuullut tän?

Yhesti yhes paikas -sarja on edennyt kahdeksanteen osaan ja sarjakuvitettuja legendoja on ilmestynyt jo lähes 400 sivun verran. Ensimmäisen osan julkaisusta on seitsemisen vuotta ja vaikka tekijä on harmaantumaan päin, niin sarjakuvan sivuilla meno on edelleen nuorekkaan letkeää.

Jatka lukemista “Ootkos kuullut tän?”

Julkaistu 27.5.2015 klo 20:07:0724.2.2021 klo 05:20:06

Tajunnanvirtaa

Kuusipäinen kuristaja, siis kahdella uulla, on Jukka Tilsan tuorein töräytys. Meno on juuri niin älyvapaata kuin nimen perusteella saattaa odottaa. Siis sarjakuvan ja tekijän nimen perusteella.

Jatka lukemista “Tajunnanvirtaa”

Julkaistu 26.5.2015 klo 14:27:5025.2.2021 klo 03:59:06

Stand Still, Stay Silent palkittu Yhdysvalloissa

Stand Still, Stay Silent-sarjakuvan ensimmäinen sivu.
Stand Still, Stay Silent-sarjakuvan ensimmäinen sivu.

Jatka lukemista “Stand Still, Stay Silent palkittu Yhdysvalloissa”

Julkaistu 26.5.2015 klo 12:45:5323.2.2021 klo 23:17:25

Blast – Saagan loppu

Manu Larcenet‘n 800-sivuinen Blast-saaga saa komean päätöksen viiltävän koskettavassa albumissa, jossa lopulta selviää, murhasiko Polza Mancini nuoren Carole Oudinot’n.

Jatka lukemista “Blast – Saagan loppu”

Artikkelien sivutus

Edellinen sivu Sivu 1 … Sivu 172 Sivu 173 Sivu 174 … Sivu 632 Seuraava sivu

Haku artikkeleista

Uusimmat artikkelit

  • Dan Dare: Purppurakuolema 4.1.2026 klo 14:00:00
  • Tulenkantajat-palkinto Riina Tanskaselle 3.12.2025 klo 13:49:03
  • Marko Turunen – Ilman meittiä 23.11.2025 klo 13:57:56
  • Oulun sarjakuvafestivaali alkaa perjantaina 12.11.2025 klo 15:55:14
  • Rumat möröt – Sydän sanoo moi 23.10.2025 klo 19:38:38

Artikkelien arkisto

Kategoriat

  • Artikkelit (169)
  • Arvostelut (1 782)
  • Kolumnit (131)
  • Muu sisältö (8)
  • Uutiset (965)
  • WWW: Harakan varpaat (72)
  • WWW: Kupla.net (42)
  • WWW: Routakoto (137)
  • WWW: Sarjakuvakuplassa (32)
  • WWW: Wexteen (42)

Linkkejä

  • Kirjaudu sisään
  • Sisältösyöte
  • Kommenttisyöte
  • WordPress.org

Avainsanat

  • Aku Ankka (80)
  • antologiat (36)
  • Apollo Kustannus (29)
  • apurahat (38)
  • Arktinen Banaani (97)
  • Batman (33)
  • Carl Barks (28)
  • DC Comics (82)
  • Egmont (233)
  • fantasia (31)
  • Helsingin sarjakuvafestivaalit (45)
  • historia (60)
  • Huuda Huuda (35)
  • Jalava (76)
  • JP Ahonen (28)
  • kauhu (47)
  • Kemi (34)
  • Lempo Kustannus (30)
  • Like (76)
  • manga (228)
  • Marvel (50)
  • nettisarjat (43)
  • näyttelyt (89)
  • Pauli Kallio (35)
  • Petri Hiltunen (29)
  • pulp-sankarit (31)
  • Punainen Jättiläinen (57)
  • RW Kustannus (41)
  • Sangatsu Manga (65)
  • Sanoma (39)
  • Sarjakuva-Finlandia (30)
  • sarjakuvafestivaalit (92)
  • Sarjakuvien Suomi 100 (30)
  • scifi (57)
  • sota (36)
  • strippisarjakuva (48)
  • Suomen sarjakuvaseura (29)
  • Suuri Kurpitsa (92)
  • Tex Willer (27)
  • tietokirjat (41)
  • Tiitu Takalo (33)
  • Ville Ranta (40)
  • Villi länsi (75)
  • WSOY (113)
  • Zum Teufel (70)

© Copyright Kvaak.fi

Teksteissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstien tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajille. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tekstiin.

Haku artikkeleista

Palvelun tarjoaa WordPress