Arabacus Bunt, yksityisnuuskija

Yksityisetsivä Arabacus Bunt temmataan maailmastaan absurdille pikakiidolle ajankaikkeuteen kohden jotakin jonka olemassaolo oli vielä hetki sitten hämärän peitossa. Ja kyllä, Bunt on virtahepo.

Mika Jurva ja Marko Turunen
Hanhenmarssia E-mollissa
Daada, 2014
ISBN 978-952-5915-10-5
160 s., värillinen, nid.
17 €

Arabacus Buntin seikkailut alkavat dekkareiden tapaan. Yksityisnuuskija on toimistossaan ja puhelin soi. Pian hän rientää poliisin, komissario Gurmeliuksen avuksi tutkimaan murhatapausta. Circus Andromedan pelle on ilmeisesti imaissut puolet olohuoneen matosta ja vain yksi hänen hanhistaan on tallella, sekin pää edellä jäteprosessoriin työnnettynä.

“Kuka tietää, ehkä hän vain luuli olevansa pölynimuri ja jokin meni pieleen”, arvelee komissario Gurmelius ääneen, muttei itsekään usko teoriaansa. Tästä alkaa huima neliosainen seikkailukertomus, joka on ensimmäisen kerran julkaistu muutaman kappaleen omakustanteena vuonna 1992. Nyt käsillä olevaa julkaisua varten Marko Turunen on piirtänyt kaiken uudelleen.

Alkuperäistarinan julkaisuaika viittaisi siihen, että käsikirjoittaja Mika Jurva on innostunut suuresti samana vuonna suomeksi julkaistusta Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -trilogian viidennestä osasta Enimmäkseen harmiton (Like 1992). Avaruus, aika ja todennäköisyydet kaartuvat Hanhenmarssia E-mollissa hieman samaan tyyliin.

Hanhi ystävineen johdattaa Buntin ajankaikkeuteen hyperinvelaattorikäänteisvirtasuodattimen avulla. On pelastettava tyttö, jonka Moorlockg oli pahoissa tarkoituksissa monistanut. Koko ajankaikkeus oli uhattuna. Bunt suorittaa tehtävän ja saa selville rikolliset.

Pienikokoisessa teoksessa on ruutu sivullaan. Ruutujaolla tai sivuasetteluilla ei ole tarvetta kikkailla kun niiden sisällä tapahtuu niin fantastista. Tarina ja kuvat kulkevat omalla rytmillään koko kirjan läpi. Turusen kädenjälki on tuttua, sisältö tuntuu alleviivaavan sitä, että Moebiuksen tuotanto on tekijälle tärkeä.

Hanhenmarssia E-mollissa on mukava muistutus ajoista, jolloin ihmiskunnan tietämys maailmankaikkeudesta alkoi jälleen kerran ottaa loikkia eteenpäin. Monenlainen arkijärjen tavoittamattomissa oleva tuntui olevan mahdollista, jopa todennäköistä. Ja niinhän se on edelleen, vaikka maailmankaikkeutta on koetettu selittää järkeenkäyväksi.


* Keskustele Marko Turusen sarjakuvista Kvaakissa