Mari vierailee ennustajalla

Mari Ahokoivu: Ennustus

Mari Ahokoivun viimekeväisestä New Yorkin matkasta on ilmestynyt toinenkin pienlehti. Tai tämä Ennustus kuuluu Aseman neljän 10-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistun neljän minialbumin sarjaan.
Ennustus kertoo tarinan siitä kun Mari käy 7. huhtikuuta 2010 New Yorkissa ennustajalla. Minialbumi keskittyy korttien lätkimiseen pöytään ja 14.4. purkautuu Eyjafjöll-tulivuori Islannissa. Albumi päättyy tähän, mutta Mari jäi tuhkapilvijumiin

New Yorkiin ja kartutti itselleen jättipuhelinlaskun. Siitä on ilmestynyt oma pienlehtensä There Is This Volcano.

Tämä tarina ei kerro tulivuoresta eikä tuhkapilvestä. Kyse on ennustajalla käynnistä, ennustusten kuvauksista ennustuskorttien avulla ja ennustusten tulkinnoista. Korttien väliin Mari tuo pienimuotoisia tapauksia liittyen ihmissuhteisiin, ja albumi projisoikin näitä ennustusten kautta. Vaikea sanoa, ovatko selvänäkijän tulkinnat näistä oikeita, mutta tulivuorenpurkaus lopuksi viittaa siihen että ainakin ensimmäinen ennustus meni pieleen.

Mustanpuhuvat kortit on tehty eri tekniikalla kuin varsinaiset sarjakuvahahmot, joista ennustaja vaikuttaa Muumipeikosta repäistyltä. Muuten kuvat ja hahmot ovat kyllä söpöjä, ja korttien vuoksi syntyy kontrasti joka tässä minissä viehättää. Lopun tulivuorenpurkaukseen neljä sivua 28:sta on kyllä liioittelua. Onneksi korttisivujen väliin on tuotu väliin sarjakuvamaisempia tulkintoja, joita ilman tämä olisi mennyt tylsäksi, sinänsä hienojen korttien esittelyksi.

Painoasu on onnistunut. Sekä mustat pinnat ja ohuet viivat toistuvat kuten pitääkin. Oheiset näytekuvat eivät anna oikeutta painoasun laadulle.

Mari Ahokoivussa olisi ainesta laajempien piirien suosikiksi, jos hän tekisi kaupallisempaa sarjakuvaa. Ihastuttava Kissa Pienen Pieni jäi jostain syytä taipaleensa alkumetreille.

Ennustus
Mari Ahokoivu
ISBN 978-952-5909-03-6
Kustantaja Asema Kustannus
Painopaikka AS Ingri, Tallinna, 2010
28 sivua | A5 | niitit | mv
Hinta 5€
© Mari Ahokoivu

ahokoivu.sarjakuvablogit.com
Keskustele Mari Ahokoivun sarjakuvista Kvaakissa.