 |
Aarrelaiva on Conan-sarjakuvien kokoelma, joka sisältää useita aikaisemmin Suomessa julkaisemattomia seikkailuja. Kokoelman sarjakuvat ovat alun perin ilmestyneet sanomalehdissä 26.3.1979 – 18.10.1980.
Conan Barbaari on miekka ja magia -kirjallisuuden isän Robert E. Howardin (1906–1936) fantasiatarinoissaan jo 1930-luvulla luoma hahmo: vauhdikkaisiin seikkailuihin päätyvä barbaarinen mutta oikeamielinen pohjolan soturi, josta tulee lopulta kuningas. Conanin merkitys populaarikulttuurin kehittymiselle on ollut huomattava, ja hahmo on seikkaillut Howardin kirjojen jälkeen paitsi sarjakuvissa myös elokuvissa, televisiossa ja erilaisissa peleissä.
Conan on yksi maailman myydyimmistä sarjakuvista, jota on julkaistu Suomessa lehtenä vuosina 1975–1996 ja myös useina albumeina, joista viimeiset ilmestyivät 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Suomeksi on ilmestynyt myös useita Howardin Conan-kirjoja.
Conan barbaari: Aarrelaiva
Kirjoittaja: Roy Thomas
Piirtäjät Ernie Chan ja Alfredo Alcala
Käännös, ladonta ja taitto Asko Alanen
Kustantaja Kustannus Oy Jalava
Painopaikka Hakapaino Oy, Helsinki 2012
Nid., pk, mv, A4, 126 sivua
Hinta 24 euroa
ISBN 978-951-887-459-4
© Conan Properties International LLC
 |
|
Albumista poisjäänyt strippi
|
Conan aloitti seikkailunsa sarjakuvina vuonna 1970, jos eräitä aikaisempia Meksikossa luvatta julkaistuja tarinoita ei lasketa. Conan the Barbarian -sarjakuvalehteä julkaisi Marvel Comics, joka epäillessään supersankareiden menevän pois muodista, alkoi kokeilemaan monenlaista uutta sarjakuvaa. Supersankarit eivät kuitenkaan kadonneet, vaan uudet viritelmät hiipuivat pois, toiset nopeammin, toiset hitaammin. Mutta yksi ei mennyt mihinkään – Conan.
Marvelin lisenssi meni vanhaksi 1990-luvulla, ja kustantaja vaihtui. Se ei periaatteessa kuuluisi tähän, jos edelleenkin Conania ei kirjoittaisi Roy Thomas, jonka kirjoituskoneelta lähtivät tämän nyt käsiteltävänä olevan albuminkin tarinat. Thomas on siis kirjoittanut Conania yli neljänkymmenen vuoden ajan. Välillä on toki ollut taukoja, pidempiäkin.
Aluksi Roy Thomas ei ollut ollenkaan innostunut tekemään pulphenkisiä seikkailuja, ja olisi mieluummin tehnyt supersankareita, mieluummin vielä perinteisempää kuin 1970-luvun henki oli. Sellaisiakin hän pääsi tekemään vuosikymmenen lopulta alkaen, oman lapsuutensa 1940-luvun sankareita.
Conaniin “Roy the Boy” pääsi silti pian sisälle 1970-luvun alussa, ja varmasti hän onkin eräs tärkeimpiä tekijöitä Conan-sarjakuvan menestyksen pitkäaikaisuuteen.
 |
Mutta yhtä tärkeitä olivat hienot piirtäjät. Barry Smithin kahden vuoden rupeaman jälkeen Conanin sarjakuvalehteä alkoi piirtämään John Buscema, joka on monille se ainoa Conan-piirtäjä. Hän teki sekä värillistä Conan the Barbariania että mustavalkoista Savage Sword of Conania kumpaakin toistasataa numeroa. Thomas ja Buscema olivat myös he, jotka aloittivat Conan the Barbarian -sanomalehtisarjan vuonna 1978. Busceman tyyli näytti alusta alkaen reippaasti askeettisemmalta kuin sarjakuvalehdissä. Hän ei yksinkertaisesti ehtinyt paneutumaan täysillä sanomalehtisarjakuvaan muiden töidensä takia. Tilalle otettiin kesken toisen tarinan samantyylinen Ernie Chan, jonka käsialaa on tämän albumin seitsemän ensimmäistä tarinaa. Alfredo Alcala vaihtui sitten piirtäjäksi kahden tarinan ajaksi. Molemmat ovat tässä mukana. Alcala oli hyvä piirtäjä, mutta ehkä lukijat vierastivat hänen tyyliään sen verran että sarja päätettiin lopettaa, mene ja tiedä.
Albumi alkaa jostain syystä viidennestä Conanin sanomalehtiseikkailusta. Olisivat ne neljä ensimmäistäkin olleet ihan kelpo kamaa. Kaksi viimeistä taas on syystä jätetty pois. Roy Thomas vaihtui kesken tarinan Doug Moenchiin, joka on toki kelpo kirjoittaja, mutta näyttää siltä, että hän teki vain määräaikaisen pestin kun sarja ajettiin alas. Piirtäjiä taas vilisi useitakin viime metreillä vuosien 1980-81 vaihteessa. Sitäpaitsi toiseksi viimeinen tarina olisi ollut puhkituttu Elefanttitorni, joka oli tuolloin Thomasin toimesta laadittu sarjakuvamuotoon jo kaksi kertaa aikaisemmin. Jatkoa albumille on siis turha odottaa.
 |
Albumissa on jätetty sunnuntaisivut pois välistä. Sivutaitollisesti niiden mukanaolo olisikin ollut hankalaa. Sarjakuva on toki laadittu siten, että alunperinkin sanomalehdet ovat voineet jättää ne pois, niiden tapahtumia käsitellään ohimennen arkistripeissä, kuten oheisista esimerkeistä ilmenee. Tai sitten niissä kerrotaan uuden mukaan tulevan hahmon historiaa, kuten ensimmäisessä tarinassa ensin Epimuksen ja toiseksi Nalunan tarinaa. Oheinen värillinen sivu sijoittuu kahden oheisen mustavalkoisen stripin väliin. Sivun 100 kahden alimman stripin välissä taas Conan tappaa hain, ja episodi ei liity itse tarinaan mitenkään. Mutta piirtäjä vaihtuu juuri tuossa kohtaa.
Puuttuu välistä yksi arkistrippikin. Sivulta 7 ensimmäisen stripin jälkeen. Katso tämän artikkelin ylin strippinäyte.
 |
Sanomalehtisarjakuvan kerronta on erilaista verrattuna sarjakuvalehtiin, väkivalta on pelkkää miekkojen kalistelua. Ei tässä raajoja katkota, tai suolia revitä tantereelle, kuten varsinkin nykyisin tuntuu olevan tapana. Hirviöitä, taikureita ja demonin kätyreitä, ja tietysti vähäpukeisia kauniita naisia on paljon mukana.
Tarinat ovat lähes yhtä pötköä, pari kertaa välissä on tyhjä tila merkiksi että nyt vaihdettiin uuteen seikkailuun. Usein Conan silti jatkaa siitä mihin edellinen juttu on päättynyt. Aika lyhyitähän nämä tarinat ovat, vaikka uuden Egmont Kustannuksen paksun Conan-järkäleen ihailijoille.
 |
|
Conan vastaan hai
|
Vanhojakin tuttuja tavataan. Conan herkeää muistelemaan merirosvokuningatar Belitin kanssa kokemiansa seikkailuja. Belit nähtiin suomalaisissakin värillisissä Conan-lehdissä aikoinaan laajennetussa versiossa Howardin “Queen of the Black Coast” -novellista. Tosin varsinaisessa tarinassa ei sitten Belitistä ole tietoakaan, jatkosarjan tekijät ovat halunneet koukuttaa vanhoja faneja (ja aiheuttaneet pettymyksen). Viidennessä tarinassa tapaamme ihan kunnolla toisen hemaisevan naispaholaisen, eli Punaisen Sonjan, myös tuttu suomalaisille Conan-faneille. Ja tässä albumin parhaassa tarinassa on konnana myös vanha tuttu, luurankokasvoinen velho Tuomion Thulsa.
Käännöksessä on otettu huomioon hyvin että seikkailu ei tapahdu nykyaikaa lähelläkään. Esimerkiksi “flirtti” on käännetty oivaltavasti “lepertelyksi”, tai “minuutit” “kelpo toviksi”. Muutenkin suomennos on laadukasta.
Painojälki ei ole kehuttavaa, mutta ilmeisesti parempiakaan versioita näistä stripeistä ei ole saatavilla. Viivoja on katoillut vähän siellä täällä. Silti Conan-keräilijöille ja diggareille tämä on aarre. Aloittelijoita suosittelen ennemmin hankkimaan Egmontin viimeisimmän kovakantisen kirjan. Nuorimmille seikkailujen ystäville Conan ei sovi. Tosin nyt käsitelty albumi on kesyimmästä päästä.
Keskustele Kvaakissa Conan barbaarista