Conan barbaari

[Lurker]

Conan jatkaa seikkailujaan Suomessa. Egmonthan lupasi, että jos eka osa myy hyvin, jatkoa seuraa.

Conan 2:n painojälki on huikean hyvää ja paperi vielä parempaa kuin DC Spesiaalissa. Hintakin on kohtuullinen. Onko paperi Suomessa halpaa, kun samanlaiset tradet maksavat Jenkeissä puolet enemmän? Ei niin että tosiaankaan valittaisin.

Cary Nord piirtää hienosti, mutta värittäjä Dave Stewart on kyllä yhtä lailla kuvittaja - väritys on kuin maalausta. Jotkut kuvat ovat ällistyttävän komeita. Sitäkin kummallisempaa on, että aina välillä silmä hätkähtää oudon amatöörimaisia virheitä. Tuhkaa ja tomua tarinan 8. sivulla Conan pitää tyttöä kiinni leuasta. Pää on kuin lituskainen pipari, joka keikkuu Conanin etusormen ja peukalon välissä. Samaten silmät Stewart tekee niin kolmiulotteisiksi, että ne pullistuvat hurjimmillaan päästä kuin Väiskin piirretyissä. Voi se olla tehokeinokin. Tyylillisesti mieleen tulee Rich Corben.

On tämä silti paras Conan mitä olen ikinä nähnyt! Toivottavasti sarja Suomessa jatkuu...

[FreakyMike]

Olihan nuo uusimmat kieltämättä ihan hienon näköisiä julkaisuja, mutta eivät vedä millään vertoja niille parhaimmille 80-luvun Conan Extroille ja tietyille muille mustavalkonumeroille. Osassa on ihan huikeaa kynänjälkeä.

[Lurker]

Olihan nuo uusimmat kieltämättä ihan hienon näköisiä julkaisuja, mutta eivät vedä millään vertoja niille parhaimmille 80-luvun Conan Extroille ja tietyille muille mustavalkonumeroille. Osassa on ihan huikeaa kynänjälkeä.

Olihan niissä. Mutta ne juonet...

Conan tekee matkaa, kohtaa hirviön ja pelastaa tytön, tappaa roiston tai useamman, tappaa hirviön, saa tytön, jatkaa matkaa. Näissä Dark Horsen tarinoissa on jotenkin sen alkuperäisen Conanin pulp-aikakauden henkeä.

[Jarmo]

Onkos nämä nyt alkuperäisiin tarinoihin pohjautuvia?
Siitä on aikaa kun ne luin, mutta kovasti samanlaisilta nämä vaikuttavat.

Ei voi valittaa. Hyvää tavaraa nämä on. Kakkonen parempi kun ykkönen.

[Zippo]

Näistä 80-90 luvulla ilmestyneistä Conaneista en ole koskaan hirveemmin perustanut.

Kokeeksi ostin tän tänvuotisen  ykkösnumeron ja nyt oli sitten pakko ostaa tää toinenkin, joten jotain on tapahtunut kun olen koukkuun jäänyt.

Oon varmaan kalkkeutunut kun tällänen "miekkafilosofia"  on alkanut miellyttää.

Tarinan eteneminen on mun mielestä vähän samanlaista kuin Burroughsin Mars-kirjoissa (ja joissan Tarzaneissa). JC lähtee tutkimaan punaista planeettaansa ja yhtäkkiä on vastassa hirviöitä/velhoja ja pitää pelastaa neitokaisia uusien lyhytaikaisten tuttavien kanssa. Viuh, vauh, swäng ja matka jatkuu...Hyvää shittii niin kuin yks kaveri asian ilmaisee.

[Rami Rautkorpi]

Onkos nämä nyt alkuperäisiin tarinoihin pohjautuvia?

Lehdessä seurataan Conanin elämää yhtämittaisesti jonkin kronologian mukaisesti (ei välttämättä sama kuin L. Sprague deCampin). Howardin alkuperäiset tarinat sovitetaan sitä mukaa, kuin ne  tulevat vastaan (poikkeuksena riittävän kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuva The Jewels of Gwahlur, jota P. Craig Russell sovittaa omassa minisarjassaan). Ensimmäisessä spesiaalissa nähtiin The Frost Giant's Daughter, ja kolmannessa varmaankin tulisi olemaan The God in the Bowl.

[Lurker]

Oman tunnelmansa Dark Horsen Conanin kerrontatyyliin luo se, että osa selittävistä teksteistä on kuin repäistyjä konekirjoitusliuskoja... R.E. Howardin koneesta tietenkin.

[Ossi Hiekkala]

Minäkin nappasin lehtihyllystä uuden Conanin näppäihini ja nakkasin sen välittömästi takaisin. Kauheaa kuraa. Ei voita kyllä klassista John Buscema - Alfredo Alcala -paria, saati sitten Barry Windsor-Smithia. Mustavalkeaa sen olla pitää.

[Lurker]

<snip...>saati sitten Barry Windsor-Smithia. Mustavalkeaa sen olla pitää.

BWS tosiaankin piirsi ensimmäisen Conanin sarjakuvalehteen. Väreissä.
Tämä Conanin tulikaste -niminen tarina julkaistiin Suomessa lehdessä Conan barbaari 5/93. Väreissä.

[Rami Rautkorpi]

Väreissä.

Asiahan on nyt niin, että se, joka kategorisesti hylkää väri-Conanin, hylkää myös Frank Frazettan Conanin, ja se jos mikä on kerettiläisyyttä. Nordin ja Stewartin Conan on sarjakuva-Conaneista lähimpänä Frazettaa, ja siis hyvä. Eri asia on se, olivatko mustavalkoisen Savage Sword of Conanin tarinat yleensä parempia kuin värillisen Conan the Barbarianin. Itse olen lukenut lähinnä 90-luvun värillistä Conan Barbaaria, mutta eniten kyllä pidän Conan Extroissa julkaistuista Michael Dochertyn SSoC-tarinoista.

[jussi mäkinen]

Ei voita kyllä klassista John Buscema - Alfredo Alcala -paria, saati sitten Barry Windsor-Smithia. Mustavalkeaa sen olla pitää.

Conan Saga # 3:ssa julkaistu The Lurker Within oli painettu suoraan BWS:n lyijykynistä. Sivujen reunoissa on myös muutamia piirtäjän kommentteja tussaajalle/värittäjälle tai toimittajalle. Mitään selitystä tällaiselle ratkaisulle ei lehdessä anneta, mutta erittäin hienon näköistä jälkeä Windsor-Smith sai aikaiseksi. Lehden sisäkansilta löytyi myös Conan Saga-kansiluonnoksia. Varhaisissa Conaneissa oli mielestäni pahimpana ongelmana täysin Windsor-Smithin tyyliin sopimattomat tussaajat.

Muistui mieleeni, kun tuolla toisaalla on puhe sensuroinnista, että joitakin alun perin Savage Sword of Conanissa julkaistuja tarinoita sensuroitiin myöhemmin Conan Sagoissa. Mikä jäi sensuurin kynsiin? Katkaistut kaulat? Ei, vaan naisten paljaat nännit ja pari pyllyvakoa, jotka sitten tökerösti retusoitiin.

Mutta eikös joku joskus kirjoittanutkin, että Conan on pojan ensimmäinen pornolehti. Muistaakseni tällainen siteeraus oli jossain Conan-Speciaalissa - olisikohan ollut "Kun jumala herää."

Uuden Conanin ekasta numerosta pidin yllättävänkin paljon ja uusin on ostoslistalla. Kunpa vielä saisi Red Nailsin suomennettuna.

-jussi

[Jaakko Pehkonen]

Red nails on ehdoton suosikkini REH:n alkuperäisistä tarinoista. Kohtaus jossa oikaistaan salaisen tunnelin kautta kaiken maailman nimettömien nuljaskoiden seassa, hurr ! Miten sitten toimii sarjakuvana, tjaa-a.

Rami on oikeilla jäljillä minun mielestä: parhaat Conan-tarinat ovat olleet mustavalkoisia, mutta niiden hyvyys ei minusta ole värittömyyden ansiota. Väri-Conan sai murhaavaa kritiikkiä aikanaan, kun niiden julkaisu aloitettiin niiltä paikkeilta (vuosi -87 oli vielä hienoa Belit-saagaa) jolloin Conan piti sinistä paitaa ja törmäili muinaisten pilvelläasujien ym. höpötysten kanssa. Nämä kai sitten leimasivat väri-Conanin niin pahasti.

[Lurker]

Conan Saga # 3:ssa julkaistu The Lurker Within oli painettu suoraan BWS:n lyijykynistä. <snip>

Miten ihmeessä tuon Lurker-tarinan nimi tuntuu niin hyvältä?

[kitani]

Kannattaa ehdottomasti ostaa Dark Horsen neljä ensimmäistä Marvel-Conan kokoelmaa. Eli Tower of Elephant, Rogues in the House, Monster of Monoliths ja Song of Red Sonja (jenkeissä kai Red Nails). Jumaliste kun BWS:än ruuduissa on menoa ja  meinininkiä. Siinä tämä uusi Conan jää kyllä jälkeen.

[Lurker]

Lueskelin muutaman vanhan Conanin, enkä voinut olla vertaamatta niitä tähän uuteen versioon kimmerialaisesta. Vanhoissa Conaneissa tunnelmaa luotiin yleensä ruudun tai parin verran ja sitten mentiin, miekkaa tai tapparaa heiluttaen. Hienoja tarinoita silti monet, kyllä vaikkapa joku Roy Thomas osasi tarinoita tuottaa.

"Uuden Conanin" Busiek malttaa pysäyttää kerronan, jaksaa rakentaa pohjaa henkilöiden käyttäytymiselle ja kuvaa upealla tavalla sitä maailmaa, jossa Conan elää. Paratiisin porttien Hyperborea on kiehtova valtakunta. Koko paikka on oikeastaan mielen maisema sokkeloineen, kammioineen, palatseineen ja kuilun pohjalla elävine lukkiotuksineen. Tästä se seikkailun tuntu syntyy!

Tämän saman kerrontavan muutoksen huomaa oikeastaan vertailemalla mitä tahansa vähän vanhempaa sarjakuvaa uudempaan - ennen tarinan tahti sarjakuvalehdissä oli paljon kiivaampi; yleensä tarina piti saada kerrottua yhden lehden puitteissa.