 |
Tarinoita lännestä koostuu neljästä sarjakuvanovellista, joista on kuorittu pois kaikki epäoleellinen – piirrostyylin manerismit on karsittu toteavan, mutta silti ekspressiivisen, tussimaalauksen tieltä.
Yksityiskohtaisista miljöökuvauksista tunnettu tekijä on jättänyt lähes kaiken muun kuin päähenkilöt kuvaamatta: muutamalla vedolla on satunnaisesti todettu pöydän tai tuolin olemassaolo, puistometsää töpötetty mustilla läiskillä. Huolella toteutetut ilmeet, eleet ja asennot korostuvat näennäisen tyhjässä tilassa, ja vievät tarinaa eteenpäin vähintään yhtä paljon kuin säästeliäs dialogi. Albumin yhteydessä tekijä itse on puhunut kamarinäytelmien vaikutuksesta, ja teatterin vaikutus on ilmeinen.
Tarinat tuntuvat oikeastaan tekosyiltä tuoda albumin sivuille ihmisen tunnekirjo, melankolian sävyihin painottaen. Satunnaisen arkisissa kahden ihmisen kohtaamisissa ei löydetä ratkaisuja tunne-elämän ongelmiin, tai tarjota lukijalle yksioikoista katharsista, vaan liikutaan ihmissuhteiden ja inhimillisyyden kontemplaation syvämietteisillä vesillä, perinteisten taide-elokuvien seesteisessä tyylilajissa. Vuoropuhelulle rakentuva puhedraama on luonteeltaan staattista, mutta kuvallisella rytmillä ja hahmojen eloisuudella vältetään puiseva “puhuvat päät -efekti”. Kaikesta krumeluurista riisutut tarinat haastavat lukijan täyttämään avoin tila, tuomaan siihen omat kokemuksensa ja näkökohtansa. Mika Lietzén kuvaa arjen pidäteltyä draamaa parhaimmillaan sydäntä kouraisevasti, mutta sarjojen moraalipohdinta jää välistä turhan asetelmalliseksi, erityisesti Tarinassa Humalistonkadulta, jonka teatraalinen “dialogi” käydään sammuneen ukkelin kanssa..
Lietzén on nuoresta iästään huolimatta tehnyt jo mittavan uran sarjakuvantekijänä, Tarinoita lännestä on kuitenkin hänen ensimmäinen oma pitkä albuminsa. Onkin hauskaa miten monta kehitysvaihetta hän on ehtinyt jo läpikäydä ennen “debyyttiään”. Lietzén ei ole jämähtänyt “valmiiseen” tyyliin, vaan hakee kunnianhimoisesti uusia ratkaisumalleja. Tekijä on käynyt läpi pitkällistä uudistumisprosessia, ja albumin tarinat ovat löytäneet muotonsa vasta useiden hylättyjen versioiden myötä – lopullinen teos on syntynyt kuitenkin varsin nopeasti. Siinä Lietzén tuntuu hakevan sarjakuvailmaisunsa ydintä, sen aitoa perustaa – ja tunnevoima ja rehellisyys todellakin virtaa sen sivujen läpi. Näin kirkasnäköistä realismia suomalaisessa sarjakuvassa ei ole ennen nähty kuin ehkä Pentti Otsamolta.
Mika Lietzénillä on sarjakuvantekijänä harvinaislaatuista paatosta ja taiteellista idealismia, tuhti annos lahjakkuutta ja kurinalaisesti vaalittua ammattitaitoa – niillä eväillä on ennenkin tehty mestariteoksia! Tarinoita lännestä en kuitenkaan halua sellaiseksi julistaa – ainoastaan siksi, että laadukas albumi antaa viitteitä tekijän potentiaalin voivan yltää vielä komeampiin tuloksiin. Se on kansainvälisten huippujen tasolla oleva huoliteltu, näkemyksellinen kokonaisuus, joka asettaa uuden haamurajan suomalaiselle sarjakuvalle.
Mika Lietzén: Tarinoita lännestä
Asema, 2007
ISBN 978-952-99923-0-0
100 sivua, mustavalkoinen
12€