Vegasin lainvalvojat
Ihan mukiinmenevä ysin pintaan menevä tarina. Itse asiassa tarina oli mahtava aina loppukohtaukseen saakka. Loppukohtaus mielestäni jälleen kerran aliarvioi lukijoiden älykkyyttä. Ei kuitenkaan tällä kertaa sietämättömän paljon vaan sillain mukavan lievästi. 71-97 vuosina texille oli ominaista älykkyys ja kyky nopeaan rationaaliseen toimintaan.
Nyt tarinan lopussa texiläisille annettiin useampi tunti aikaa viritellä jokin mehevä taistelu suunnitelma, mutta ei. Odoteltiin vain heikoissa asemissa keskipäivään asti. Normaali Tex, normaali Tiger, Normaali Pikku Haukka ja jopa normaali Carson olisi arvannut että vastaan tulee hiukan enemmän vastustajia kuin 5 ja että peli on kieroa. Näin ollen ei voi olla häiritsemättä, että joukko aseita syytää tulta avomaastossa olevia toveruksiamme kohtaa osumatta. Vielä kun piirtäjä piirtää luodit viistämään ihoa hipoen ohi joka puolelta kehoa (ks. s 100). (Jos takana olisi pahvilevy, voisi siitä hahmottaa ihmisen muotoisen siluetin, aika epätodennäköistä osumattomuus tarkkuutta)
Tähän ainoa ratkaisu on mielestäni texiläisten taistelu hyvistä suojista, tai edes piirtämään luodit menemään useimmiten selkeästi ohi, jos on pakkotilanne taistella avomaastossa. Kyseisessä tarinassa aikaa olisi ollut linnoittautua. Tai iskeä vastaisku, tai keksiä parempi syy siihen miksi oli pakko odottaa keskipäivään.
Mielikuvitusta, kuten edellä jo toivottiin ja älykästä toimintaa nelivaljakolta halutaan nähdä ...
Mastantuono oli mielestäni hyvä, ei kuitenkaan loistava. Pieniä huolimattomuus virheitä siellä täällä. Naamat olivat välillä maagisen hyviä, välillä taas melko surkeita. Tasaisuus puuttuu, mutta ainahan ihminen parantaa tasoaan?
Hannun kanssa olen harvinaista kyllä samaa mieltä asiasta, ettei pikkuseikkoihin kuten osuuko aseella kolikkoon kannata kiinnittää niinkään huomiota. Sen voi hyvin ohittaa "harjoittelu kysymys" kliseellä, eikä se haittaa. Enemmän tärkeää on tarinan ja piirroksen balanssi ja ristiriidattomuus. Esim, ettei piirretä vihollista kymmenen metrin päähän ja huudeta samalla sivusta että vihollinen on liian kaukana, ei kannata ampua, tai muuta vastaavaa.
Joku punapilven näkyjen näky taas on asia joka sotii järkeä vastaa. Silti asian voi ohittaa sillä, että emme voi todistaa onko näin, kun emme ole täydellisiä ihmisiä. Tällainen epärealismi on hyväksyttävissä, eikä se häiritse, kunhan vaan kukaan nelivaljakostamme ei saa vastaavia kykyjä
(koska lukija samaistuu päähenkilöihin ja siksi heidän on oltava mahdollisimman inhimillisiä)
En kyllä itse haluaisi nähdä Texiä enkä kumppaneita paskalla
tosin sivuseikkana se tuksin häiritsisikään ja Curtvilen kanssa siinä samoilla linjoilla. Tarinan voisi joskus esimerkiksi aloittaa jostain kaupungista esim. niin, että Tex kävelee juuri ulos pankista pihalle työntäen jotain epämääräistä taskuunsa. Pihalla Carson voisi satuloida samaan aikaan hevosia. Tai vastaavasti, jossain mitättömissä kohtauksissa esim Texin jututtaessa baarimikkoa, taustalla nähdään Carson joka astuu sisään toilettiin, ja jutustelun edetessä myös pois sieltä. Kunhan asiaa ei ruveta selittelemään millään tavalla se pysyy yksityiskohtana, eikä itse tarkoituksena.
Kaiken kaikkiaan ihan mukava fiilis jäi uusimmasta tarinasta virheineen ja puutteineen ...
