Kyse lienee siitäkin, kuinka realistisesti otettavan sarjan ylipäätänsä halutaan olevan. Juju on nähdäkseni siitä, että sarjan sisäinen realismi on tasapainossa. Jos sarjakuvan maailmassa on ufoja, dinosauruksia ja mustaa magiaa, sankari joka vuodesta toiseen kulkee samassa keltaisessa paidassa ja hylkii luoteja kuin vesi ölyä ei ole niin vaikea nielaista. Mutta jos sarjaa aletaan viemään "vakavammin otettavaan" suuntaan, "puhtaaksi lännensarjaksi", jonka hahmot selkeästi elävät samassa maailmassa kuin lukijakin, hengittävät samaa ilmaa ja toimivat samojen luonnonlakien alaisuudessa... silloin se keltainen paita alkaa kummastuttamaan. Ja se näkymätön luotiliivi.
Ammuskeluongelmaan tarjoaisin sellaista ratkaisua, että Texkin ampuisi huonommin. *väistelee tomaatteja* Katsokaas kun jos ne konnat ampuvat liika paljoa paremmin, Tex ja co ovat kohta täynnä ammottavia reikiä, ja siitä seuraava johtopäätös on että he ovat joko vainaita tai tehty titaniumista - voitte kukin hiljaisuudessa miettiä kumpi näistä vaihtoehdoista on sitten realistisempi. Mutta jos korjataan sarjan sisäistä realismin tasoa siihen, että kaikki kudit eivät parhaillakaan osu eikä tositilanteessa adrenaliini jyskyttäessä olla ampumaradalla, niin koitokset alkavat olla jännempiä.
Elän muuten siinä kenties väärässä käsityksessä, että Tex nykyisellään ampuu paremmin kuin 1880-luvun aseilla olisi oikeasti ollut mahdollista. Onko asiantuntevampaa näkemystä tarjolla?
Ai niin. Oi että sitten tykkään Bosellin Carsonista. "...ja pessimismi hiiteen! Eihän yksin murisemisessa ole mitään hohtoa!" Ja tällä kertaa Texkin oli oikein onnistunut. Italian fanien puolella herätti närästystä ajatus että Tex olisi hävinnyt pokeripelin. Minusta se oli ihanan inhimillistävä tunnustus. Samoin kuin se että Texkin tekee virheitä, mitä nyt peittää ne sukkelaan. Ja Kit piti jääräpäisesti kiinni omasta sankarinpalvonnastaan. "Ei kukaan eikä mikään voi voittaa minun isääni" tosiaan.
Luulenpa että Kitin hyväntuulisuuden alla on äiditön poika, jonka isä oli ensin masentunut ja poissaoleva, sitten aina tien päällä seikkailemassa, ja lopulta passitti pojan kokonaan pois kouluun. Vasta viime vuosina hän on päässyt iskän kanssa läheiseksi, ja siltikin Tex voi kuolla minä päivänä tahansa. Sellainen nuori ei kapinoi, kun menetyksen pelko on jatkuvasti jossain mielen sopukoissa.
Nyt jos vielä Tigeriinkin saataisiin taas eloa... mutta Tiger on hiljainen ja Boselli tykkää dialogista. Minkäs teet?
