Uusin Tex Willer *aihe spoilaa aina kulloinkin uusinta Willeriä*

[Lurker]

Tex on länkkäriperinteessä aika syvällä ja tuo ammutaan ase kädestä on jäänne niistä John Ford-elokuvien kuvastosta ja amerikkalaisesta elokuvakäytännöstä josta se on levinnyt muihinkin kerronnan muotoihin.

John Fordin länkkäreissä mitään aseita kädestä ammuttu.

Comics Code oli syypää siihen, miksi aseiden ampuminen käsistä karkasi käsistä...

"Comics Code effectively neutered the western genre; with cowboys forbidden from using violence or shooting to kill or maim, they had to resort to shooting guns out of hands or shooting the ropes of chandeliers to corral the bad guys."
Oh, You Kids With Your Guns and Sidekicks and Serious Commitment Issues

Suomessa Seikkailu sarjat lehdessä oli juuri näitä salvettuja sankareita, jotka eivät tapa ketään.

[Mosabacka]

Täällähän käy vilkas keskustelu. Huomasin minäkin viimeisen Willerin lopputaistelun yhteneväisyyden Ok Corralin kanssa, varsinkin kun olen lukenut lähiaikoina Blueberryn vastineena tapahtuman. Huomattavaa on se, että siinä taistelussa kuolee myös "hyviä", kun Texin nelikosta ei tietenkään tipahda kukaan. Sekin on hieman determinististä, että jos joku ei-merkittävä henkilö sattuu olemaan Tex Willerin kanssa lopputaistelussa, mukana, hänen kuolemansa tai häneen osuminen on lähes itsestäänselvyys.

Haluaisin kuulla hieman tarkemmin siitä, miksi hirttoköyttä ei voi ampua poikki. Eikö edes usealla kudilla? Hatun ampumista mietin sen verran, että jos hatun ja pään välissä on ilmaa, niin luoti kait menee vain hatun läpi heilauttamatta hattua sen enempää. Ja jos luoti tulee alemmas, vaihtoehtoina on harppu tai lapio.

Minä en oikein pidä Mastantuonon naamoista. Ne ovat jotenkin liian karkeita, liian kulmikkaita. Muutoin piirtäjänä oikein asiallinen.

[Curtvile]

John Fordin länkkäreissä mitään aseita kädestä ammuttu.

Comics Code oli syypää siihen, miksi aseiden ampuminen käsistä karkasi käsistä...

eka on ajatusvirhe osaltani, jos kohta oikea genre lännenfiktiota, 60-luvulta alkanut lännengenren "spagetoituminen" tai eurooppalaistuminen, osa puhuu yhteiskunnalistumisestakin erotuksena aiemmalle "pelkälle viihteelle" kuten nyt vaikka Sheriffi-High noon.

Comics code toki tallasi sarjakuvaa niskaan ja painoi päätä katuojaan pinnan alle mutta Magnificent seven- 7 rohkeaa miestä elokuvaan on vaikea nähdä Comics coden näppejään ulottavan.
Silti aseen ampuminen käsistä on siinä kuten Yksinäisessä ratsastajassa ja gaziljoonassa muussa. Siis lännengenressä ilman sarjakuvallista viitekehystä

[VilleM]

Haluaisin kuulla hieman tarkemmin siitä, miksi hirttoköyttä ei voi ampua poikki. Eikö edes usealla kudilla?

http://mythbustersresults.com/episode65

An Old West gunslinger could save a man from being hanged by shooting the rope.

busted

Firing at a rope with the pistols, even at point blank range, failed to break the rope. The bullets were merely deflected off of the rope. A professional gunslinger armed with a more powerful Winchester repeating rifle managed to shoot and break the rope, but it required multiple tries in order to pull off. With the difficulty involved in shooting and breaking the rope, the myth was considered busted.

Tietenkään näitä 'leikkitieteellisiä' kokeita ei kannata tulkita ihan yhtä hartaan kritiikittömästi kuin vaikkapa Raamattua.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

Esim. otoskoko/testien määrä on pieni, mutta sanoisin että silti suuntaa antava ja kuulostaa ihan järkeenkäyvältä että usealla kiväärinluodilla tuo onnistuisi.

Koitetaan silti jatkossakin nauttia jokapäiväisestä tex-annoksestamme täysin rinnoin eikä anneta tylsien faktojen liiaksi haitata menoa!

[Hannu]

Mitä ihmettä te oikein vänkäätte kaiken maailman jonnin joutavista asioista? Ei Tex Willerin maailmassa kaiken tarvitse tapahtua niinkuin meidän maailmassa, sehän on SARJAKUVAA! Siis fiktiota, sepitettä, fantasiaa, satua ja kaikkia sen tapaisia asioita. Jos Tex ampuu ilmaan heitettyyn kolikkoon reikiä, niin pitääkö sen "todenperäisyyttä" nyt niin kauheasti ihmetellä? Ja minkä merkkisillä pyssyillä kulloinkin ammutaan? Sori vaan pojat ja tytöt, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Texin maailman rajat on aikojen kuluessa piirretty (siis lähinnä Bonelli&Galep duon myötä), ja hyvin niissä minusta on viimeiset vuosikymmenet pysytty.

[Nikopol]

Pidin kyllä uusimmasta tarinasta, vaikkei yllättänytkään missän vaiheessa ja oli jo ensimmäisen pokkarin jälkeen selvä juonensa osalta. Nykyään täytyy pantata näitä Willer-hetkiäkin kerralla nautittaviksi, kun kaikki aiemmat on jo luettu, eikä ole vielä viitsinyt uutta kierrosta aloittaa paitsi Tex-kirjaston muodossa. Nautin siis yhden tarinan aina kokonaisuutena kerrallaan ja pidän kyllä suunnasta mihin Willerinkin maailma on jatkuvasti kehittymässä.

Lopputaistelu hipoi epäuskottavuudessaan jo äärirajoja Willer-standardilla mitattunakin, mutta onhan tuo tarinan kerronnan ja jatkumojen kannalta parempi ratkaisu, kuin se, että tarinoiden väliin sijoittuisi pakollinen puolen vuoden sairastauko luodinreikien paranteluun. Tällaisenaan Willer sentään olisi jollakin tasolla ehtinyt kaikki seikkailunsa historiansa aikana kokea.

Piirrostyyli oli naamoissa tosiaan vähän erikoista, mutta muuten oikein silmää miellyttävää, kyllä tämäkin tyyli esim. Windsor-Smithin Conanin tyylin peittoa mennen tullen, jos ajatellaan hahmojen totuttuja ulkomuotoja.

[Maryanne]

Mitä ihmettä te oikein vänkäätte kaiken maailman jonnin joutavista asioista?

Tsot tsot, me käymme mielestäni ihan tasokasta ja kiinnostavaa keskustelua westernistä genrenä sekä fiktion ja realismin suhteesta. Mitä pahaa siinä on?

Ei Tex Willerin maailmassa kaiken tarvitse tapahtua niinkuin meidän maailmassa, sehän on SARJAKUVAA! Siis fiktiota, sepitettä, fantasiaa, satua ja kaikkia sen tapaisia asioita. Jos Tex ampuu ilmaan heitettyyn kolikkoon reikiä, niin pitääkö sen "todenperäisyyttä" nyt niin kauheasti ihmetellä? Ja minkä merkkisillä pyssyillä kulloinkin ammutaan?

Sentään kaikki me ymmärrämme että fiktio on vain fiktiota, hetken huvia, jonka voi heittää mielestään heti kun on kannet sulkenut. Sitä varten kukaan ei ole koskaan analysoinut yhtään novellia, elokuvaa tai sarjakuvaa muuten kuin kenties esteettisenä suorituksena...

 

Sori vaan pojat ja tytöt, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Yleinen foorumi. Saamme jutella sellaisistakin asioista jotka eivät kaikkia muita kiinnosta. En ole ainakaan toistaiseksi selvittämässä osoittettasi ja tulossa aseen kanssa uhkailemaan että osallistuppa Hannunpoika jokaikiseen Tex-aiheiseen keskusteluun Kvaakissa, mitään ei saa jäädä kommentoimatta!

Texin maailman rajat on aikojen kuluessa piirretty (siis lähinnä Bonelli&Galep duon myötä), ja hyvin niissä minusta on viimeiset vuosikymmenet pysytty.

Esität Texin historian kovin staattisena. Siitä voitaisiin keskustella, mutta tärkeämpää on se, mitä on edessä. Kyseessä on säännöllisesti ilmestyvä jatkosarja jolla on paljon tekijöitä. Se elää ja hengittää eikä yksikään sen ominaisuus ole kiveenhakattu, elleivät sitten sen tekijät tietoisesti tee jotain valintaa.

Mikä lopulta on Texin maailmassa realistista ja mikä ei? Mikä on sen genre - onko se tyylipuhdas länkkäri, ja jos on, niin onko se perinteinen vai revisionistinen? Haluaako se olla puhtaan realistinen, ja jos haluaa, niin mitä se realismillaan tarkoittaa? Kieltoa yliluonnollisille jutuille, vaiko kaikkien tapahtumien, tekojen ja juonikuvioiden mahdollisimman suurta todentuntuisuutta*? Mikä osuus naisilla ja ero/romantiikalla on, jos mikään? Kuinka suuria muutoksia päähenkilöiden vallitsevaan status quohon suvaitaan tai halutaan? Mitä kaikkea sen sivuilta saa luvan odottaa? Kuka on Tex hahmona, mitä hän edustaa ja miten hänet kuuluu esittää? Nämä ovat isoja kysymyksiä joita toisaalla puidaan ahkerastikin.

Tässä mielessä en ymmärrä analysoivan keskustelun moittimista - sehän on osoitus vain siitä että sarjalla on lumovoimaa herättää mielenkiintoa ja intohimoakin. Ja jos usein joskus kritisoin Texejä, niin se on lempeää kritiikkiä joka nousee innostuksesta ja uskosta sarjan jatkuvaan potentiaaliin. Jos huonona pitäisin, niin en lukisi enkä täällä kommentoisi.






(*Huomaa että kirjoitan "todentuntuisuus" enkä "todenmukaisuus". On olemassa asioita jotka me ilman muuta hyväksymme todentuntuisiksi, koska olemme pienestä pitäen tottuneet siihen että fiktiomaassa näin tapahtuu - voimme jopa luulla että myös tosielämässä huotrasta vedettävä miekka päästää metallisen sähähdyksen tai että ammuttu ihminen tekee komeita balettikiepauksia ennen teatraalista kaatumistaan.)

[Wladislaw]

Silti aseen ampuminen käsistä on siinä kuten Yksinäisessä ratsastajassa ja gaziljoonassa muussa. Siis lännengenressä ilman sarjakuvallista viitekehystä

Näin. Yksi tietynlaisten länkkärien konventioista, ei tosielämän. Eikä minua haittaa, että Tex joskus tekee sen, tai muita lottovoiton todennäköisyydellä tapahtuvia asioita. Mutta tykkään pienestä vaihtelusta Tex-lukemistoissani. Jos sankarit ovat jatkuvasti 110 % suorittavia, se ei minusta ole kovin mielenkiintoista pitemmän päälle. Pienet virheet tai erehdykset piristävät.

Yleisemminkin ottaen tykkään länkkäreistä aika laajalla skaalalla, Texistä vanhan Hollywoodin kautta Armottoman rujoon meininkiin, tai puhtoisen fiktion kautta historiaan. Tuliaseiden historia ja kehitys nyt sattuu olemaan yksi kiinnostuksen kohde muiden joukossa - yritän pitää sen kurissa.

[Hannu]

Tsot tsot, me käymme mielestäni ihan tasokasta ja kiinnostavaa keskustelua westernistä genrenä sekä fiktion ja realismin suhteesta. Mitä pahaa siinä on?

Sentään kaikki me ymmärrämme että fiktio on vain fiktiota, hetken huvia, jonka voi heittää mielestään heti kun on kannet sulkenut. Sitä varten kukaan ei ole koskaan analysoinut yhtään novellia, elokuvaa tai sarjakuvaa muuten kuin kenties esteettisenä suorituksena...

 
Yleinen foorumi. Saamme jutella sellaisistakin asioista jotka eivät kaikkia muita kiinnosta.

Täysin totta, eikä minun mielipiteilläni ole mitään merkitystä tämän kannalta. Ymmärrän että on mielenkiintoista pohtia fiktion ja realismin suhdetta sarjakuvassa. En kuitenkaan pidä kauhean hedelmällisenä lähtökohtaa, jossa realismi asetetaan lähtökohtaisesti arvoksi, jonka perusteella fiktiota arvioidaan. Esim. että jokin Tex-seikkailu (tai jokin kohtaus) on huono, koska todellisuudessa noin ei voisi tapahtua. Tai että jokin toinen sarjakuva - esmes Ken Parker - on paljon parempi kuin Tex, koska se kuvaa länttä realistisemmin. En väitä, että Maryannen tai muiden viimeaikaiseen keskusteluun osallistuneiden viesteissä tämä olisi ollut painotuksena, mutta aika usein siihenkin törmää.     

Realistisuudesta vielä: jos toista ampuu pyssyllä - siis oikeasti - niin sehän on aivan järkyttävää. Vaikka luoti osuisi vain raajoihin, niin tuska on hillitön ja veren valuminen kuiviin ja sitä kautta hengenvaara mahdollinen (kuten aiemmin keskustelussa todettiin).  Jos pyssy (käytän termiä pyssy, koska en tunne aseita sen tarkemmin) on iso, ja luoti osuu päähän, niin varmaankin osumahetkellä päästä roiskuu verta ja aivokudosta sun muuta. Tällaisten asioiden "realistinen" (=yksityiskohtainen & tarkka) kuvaaminen sarjakuvassa on jotain mitä vieroksun. Realistisuuden sijaan voi yhtälailla puhua väkivallalla mässäilystä. Texin piirtäjistä Ortizilla on selkeästi taipumusta tähän suuntaan.

Toinen näkökulma realistisuuteen: päivittäin toistuvista rutiineista Texissä kuvataan yleensä vain syömiset ja nukkumiset, mutta onko kukaan nähnyt Texiä paskalla? ("Carson tuu pois sieltä hyyssistä että muutkin pääsee!") Ja aina päällä samat (tai samanlaiset) vaatteet; peseekö Tex koskaan vaatteitaan? Ja rahaa riittää aina, mutta harvoin käy pankissa; olisiko navajoleirissä rahapaino? Päivien ratsastuksen jälkeen luulisi olevan hiertymiä siellä sun täällä, mutta eipä niistä valiteta eikä niitä hoideta. jne. Olisi Tex Willer varmaan aika erilainen luettava jos siirryttäisiin fiktiosta realismiin.

No, älkää antako typerien mielipiteideni vaikuttaa keskustelun kulkuun.         

[Curtvile]

minä en mielipiteitäsi pidä "typerinä" vaan ihan yhtä hyvinä kuin muitakin.
Texiä syytetään kaavamaisuudesta usein, mutta se että jokin on kaavamaista ei ole sam kuin huono.
Yleisempi syy käyttää jotain kaavaa on se että kyseinen kaava sopii sangen hyvin tarkoitukseensa.

Ainoa näkökulma oli viitata tarinan väkivallan/toiminnan /voimankäyttöön ja siihen miten se vertautuu ainakin minulla siihen miten uskottava tai epäuskottava tarina on.
Tex on selkeästi monesti kuvattu poikkeusyksilöksi ja sarjassa on ollut yliluonnollisia ja scifielementtejä mutta enemmän kyse oli ainakin minun kohdallani siitä että tuoreimmassa tulitaistelu oli enää parin karvan päässä muuttumisesta Cocco Billliksi.
Hyvä sarja sekin mutta tässä mennään niihin henkilökohtainen maku osaston juttuihin myös.
Mikä yhdessä lännentarinassa toimii ei enää toisessa.
meni vaan itsellä vähäsen yli.

Minä lukisin vaikka Tex Willer version Harry Turtledoven Guns of the South-kirjasta(aikamatkaaja sotkee Amerikan sisällisotaa tuomalla AK-47t mukaan kuvaan) mutta  sekin on eri asia kuin jos kesken muuten täysin sisäistä logiikkaansa seuraavassa tarinassailman selityksiä  Tex alakynnessä nappaisikin rintataskustaan UZIn ja niittaisi sarjatulella koko vastustajaköörinsä niin oma reaktio ei olisi että nyt ollaan asian ytimessä.

Realismi on siitä hankala että ihan oikea todellisuutemmekaan ei aina ole muistanut seurata puhtaasti todennäköisyyden lakeja.Tai automaattisesti tylsää.

Kehittelysi Texin arkipäiväisistä askareista ei ollut edes kehno. Itselle olisi vaan tärkeämpää että mikäli joku kirjoitaja lisäisi Texin käymässä tarpeillaan sillä olisi jokin tarinallinen syy eikä vain itsetarkoitus.
Tyyliin :Tex helpottaa itseään saluunan takakujalla ja kuulee vahingossa murhasuunnitelman tai pelastuu koska on käymässä riulla kun postiryöstäjät nakkaavat dynamiittipötkön Texin leiriin  tai jotain sellaista.
samahan pätee esim. vaatteiden pesemiseen.
Että se olisi Texmäistä realismia joka seuraa sarjan sisäistä logiikkaa.

[Maryanne]

Sorry Hannu jos olin turhan töykeä. Tykkään kun keskustelussa ollaan montaa mieltä, mutta ehkä hiukka herppasin kun koin että omia mielipiteitäni pidettiin halpoina. Sellaista sattuu kun erehtyy kirjoittelemaan yösydämmellä.

Tarkoituksemme ei siis todellakaan ollut sanoa että Texin ajoittaiset epärealistisuudet tekisivät siitä huonomman. Sen sijaan kiinnosti se että mikä tekee jostain fiktiivisestä tapahtumusta lukijasta häiritsevän epärealistisen. Kuten sanoit, kaikki Texissä on kuviteltua, ja parhaimmillaankin se vain imitoi todellisuutta - tai meidän käsitystämme siitä. Voi hyvinkin olla, että käsityksemme todellisuudesta on joiltain osin perin fiktiosta. (Miekathan siis eivät päästä metallista viuhahdusta kun ne vedetään huotrasta. Silti kyseinen ääniefekti täytyy lisätä joka leffaan koska katsojat odottavat kuulevansa sen.)

Kuten Curtvile totesi, Texissä on vilahdellut ties mitä eriskummallista. Musta ja valkea magia ovat suorastaan jo arkipäiväisiä ilmiöitä. Kukaan ei äskeittäistä susitarinaa lukiessaan nikotellut, että kuinka se shamaaninkäppyrä pikku luineen aina näkee niitä näkyjään; mitä lie pilveä polttelee. Mutta jos henkilö ampuu toisesta ohi - rationaalisessa mielessä ei mitenkään mahdoton tapahtuma - niin se herättää ihmetystä.

Olisko niin, että meidän on helpompi hyväksyä sellaisia eriskummallisuuksia, jotka liittyvät meidän kokemuksemme ulkopuolisiin asioihin, mutta mitä tutummista asioista tulee kyse, sitä kiivaammin todennäköisyyshoksottimemme alkavat surrata? Ja koska erinäisistä asioista meillä on kokemusta vain fiktion kautta....

Minulla ei pitkään aikaan ollut käytännössä mitään kokemusta aseista, ja niinpä sen suuremmin murehtimatta nielin kaikki elokuvien ja sarjakuvien temput. Nyt asioita hieman opiskeltuani tietämykseni kertoo useiden niistä olevan mahdottomia. Mutta ajatus ei silti suuremmin häiritse. Huomaan ne vain ja jatkan lukemista. Mutta myönnän että minun willing suspension of disbeliefiäni häiritsee välissä se etteivät sarjakuvahahmot - muutkaan kuin Tex - vaihda vaatteita. Kaikkihan vaihtavat vaatteita! Se kuuluu olennaisena osana jokapäiväiseen arkikokemukseemme. Niinpä ihminen joka ei vaihda vaatteita vaikuttaa minusta vaistomaisesti jollainlailla huolestuttavan erilaiselta ja jopa pelottavalta. Sehän on ihan friikki! Uskaltaako sille puhua? Mikä lie psykopatti...

[tertsi]

Minusta roistojen huonolla osumatarkkuudella ei ole sinänsä mitään tekemistä realismin kanssa. Se on vain yksinkertaisesti tylsää luettavaa.

Rosvo tähtää kiväärillä huolellisesti sankareitamme ja ohi menee, Tex ampuu salaman lonkalta revolverilla ja rosvo on vainaa. Hohhoijaa. Tämmöinen juonenkuljetus ei jaksa kiinnostaa, varsinkin kun sama kaava näyttää toistuvan sangen (=aivan liian usein) usein.

Mielikuvitusta käsikrjoitusten kehittelyyn haluan ma.

Viimeisimmän Texin Ok-corrall-taistelu meni kyllä tahattoman komiikan puolelle, niin että helähti. kaiken huippuna Kit ja Tiger käänsivät selän rosmoille vastatakseen hevosmiesten tuleen ja silti kaikki konnien luodit menevät ohi. Tökeröä tarinaniskentää.

[AlkoTanko]

Minä lukisin vaikka Tex Willer version Harry Turtledoven Guns of the South-kirjasta(aikamatkaaja sotkee Amerikan sisällisotaa tuomalla AK-47t mukaan kuvaan) mutta  sekin on eri asia kuin jos kesken muuten täysin sisäistä logiikkaansa seuraavassa tarinassailman selityksiä  Tex alakynnessä nappaisikin rintataskustaan UZIn ja niittaisi sarjatulella koko vastustajaköörinsä niin oma reaktio ei olisi että nyt ollaan asian ytimessä.

Lukisin tuota niin että muste tarttuisi sormiin ja kirjaimet tippuisivat lattialle.

[Janne]

onko kukaan nähnyt Texiä paskalla?    

Ilmeisesti et ole lukenut Kalervo Palsan Texiä.

[Jamoz]

Tex on tosimies, joten se paskoo housuu ja pyyhkäsee satulaan