Naisten sarjakuvasuosikit

[Outi]

(Ei - taas - löydy sopivaa aihiota,  "feminististä sarjakuvaa?" tosin sivuaa vähän samoja teemoja...)

Pohjustus:
Aikanaan 90-luvulla Tambereella sarjakuvakauppiaana käsiin osui "Friends of Lulu"-ryhmän lehti USAsta jossa neuvottiin, kuinka naisia saadaan sarjakuvien ostajiksi. Liikuttavasti opastettiin raavaan karvaisia sarjakuvakaupan pitäjiä että tytöt tykkää, jos kauppa on suhtkoht siisti, jos myyjät eivät kommentoi naisasiakkaiden kuppikokoa, jos valikoimassa on muutakin kuin Imagen superbeibesarjakuvia jne.

Maailma on onneksi jo vähän muuttunut (mm. manga-aallon myötä) ja naiset voivat & saavat lukea ihan mitä sarjakuvia haluavat mutta... Mistä sarjakuvista tytöt oikeasti tykkää? Ketkä artistit/ sarjat ovat suosikkeja? Mitä ei ole saatavilla? Mitä pitäisi saada lisää? Voiko enää edes puhua nais/mies- ja tyttö/poika-jaosta sarjakuvien suhteen??

Naissarjakuvapiirtäjiä ja -käsikirjoittajia on edelleen reilusti vähemmän joten sarjakuvien maailmankuva/näkökulma on ihan pakostakin miehinen -  mutta kuinka miestaiteilijoiden naiskuvaus on muuttunut vuosien varrella?

[Grezen]

En kauheasti tiedä naisia, joita nuo supersankarijutut hirveästi kiinnostaisivat... mutta muuten ei tule mieleen, miten naisten sarjakuva poikkeaisi radikaalisti miesten sarjakuvasta. Ihmissuhdejutut varmaan kiinnostavat, samoin kuin muutkin "elämänläheisemmät" aihepiirit. Siis että vaikka on fantasiaa niin ei ole pelkkää miekankalistelua ja jänniä vermeitä.

Naisille erikseen suunnatut ja markkinoidut sarjakuvat ovat yleensä niin karmeaa huttua että huh. Mutta tämä vikahan on myös esim. kirjallisuudessa. Katsoo vaikka, mitä markkinoidaan hyvänä äitienpäivälahjana...

Muoks: Jesh! 100 000. viesti!

[roju]

Omia suosikkeja, jotka käsittelee tuota jotenkin vaikeasti määriteltävää naisasiaa (en jaksa alkaa säätää määrittelyistä nyt, katsokaa seuraavasta Kulttuurivihkoista):

Lynda Barry
Hothead Paisan, tekijä Diane DiMassa
Twisted Sisters-kokoelmat
Julie Doucet
Annukka Leppänen
Tiitu ja koko Irtoparta-jengi oikeestaan
Aline Kominsky
Caroline Sury (jolta muuten justiinsa ilmestyi mainio Bebe 2000)
Paz Boira
Dominique Goblet
Anke Feuchtenberger
Anna Sommer

...ois näitä lisääkin, mut repikääs vaiks tosta ens alkuun

[laureline]

Tämäpä hyvä keskustelunaloitus. Mielestäni miessarjakuva on edelleenkin aika perinteistä, parisuhdesarjat kiliseisiä. Rivien välistä saa aina lukea jonkinasteista sovinismia.

[Grezen]

Suomalaisista ovat ainakin Kati Kovacs ja Katja Tukiainen naisten suosiossa jo jostain lukioikäisistä tytöistä alkaen. Ja Kramppeja ja nyrjähdyksiä tietenkin.

Satunnaisemmin sarjakuvia kuluttavien perheellisten naispuolisten immeisten olen kuullut suosivan Baby Blues -strippisarjaa, joka omasta mielestäni on aivan käsittämättömän rumaa piirrosjälkeä ja muutenkin huono. Mutta stripit ja mietelausepalat tms. taitavat muutenkin miellyttää monia. Naisille tämmöistä helposti avautuvaa formaattia ainakin kaupitellaan.

Aika moni tuntemani nainen muuten diggailee Crumbia ja vähän roisimpaakin meininkiä. Joten turhaan yritetään suurelle yleisölle myydä vaan tätä sliipatumpaa menoa. Jossain Maisassa ja Kaarinassakin parhaita ovat ne härskeimmät jutut, joissa viini virtaa ja miehiä esineellistetään armotta.

Ai niin, Persepolis on kolahtanut aika moneen. Jopa semmoiseen, joka sarjakuvia ei muuten järin paljoa lue. Helposti lähestyttävä piirrostyyli, omakohtainen mutta kiinnostava tarina ja (nuori) naispuolinen päähenkilö ovat varmaan tässä avainsanoja. Vaikka toki miehetkin ovat ko alpparista tykänneet.

[roju]

Ai niin, Persepolis on kolahtanut aika moneen. Jopa semmoiseen, joka sarjakuvia ei muuten järin paljoa lue. Helposti lähestyttävä piirrostyyli, omakohtainen mutta kiinnostava tarina ja (nuori) naispuolinen päähenkilö ovat varmaan tässä avainsanoja. Vaikka toki miehetkin ovat ko alpparista tykänneet.

Aivan törkeen karkeen yleistäen, naissarjakuvakustantajan muinaisiin kokemuksiin perustuen, naisia ei häiritse ns. huonosti piirretty yhtä usein kuin miehiä, kunhan tarina toimii. Persepoliksessa on minusta perusasiat kohallaan eli tyyli ja sisältö synkassa. Tarina on tärkein ja piirustus kerronnalle alisteista, tarkoituksenmukaista. Ergo, piirros on hyvää. Comics Journalin keskustelupalstalla oli joskus aivan uskomattoman pitkä ja raivoisa ketju Satrapin piirustustaidoista. Kielenkäyttö oli aika törkeääkin paikoitellen. Ja onhan Bretecheriäkin sanottu huonoksi piirtäjäksi. Siinä pitää kyllä jo tietää aika vähän piirtämisestä että sanoo noin.

Mitä Crumbbiin tulee, niin meitä naisia on kans monex (niinku miehiäkin). Ei vaan Baby Bluesin ystäviä. Siks kyllä ärsyttää kaikenlainen niputtelu ja muka-kohderyhmämarkkinointi. Naistenlehdistä tämän vasta hyvin huomaakin. Hyvä lehti ois Tulvan ja Trendin puolivälissä. Mutta voin mä tilata kummatkin... tai sitten en kumpaakaan. (Ja joo joo, kyllä miehiäkin tyypitellään esmes Isänpäivänä, mut ei nyt oteta niit miehii esiin joka avauksessa tästedes.)

[Aura]

No, omat suosikit ovat aika lailla samoja kuin miesten... ja aika laidasta laitaan menee: mangaa, ranskalaista, kokeilevaa, valtavirtaa jne jne. Toki oon tykännyt myös joistakin ns. "naissarjakuvista" vaikka en koe niitä jostain syystä omaksi alueeksi. Mangan puolelta tyttöjen "sohjo" menee yllättävissä määrin vaikka en niitä itse oikein ostelekaan. Toisaalta moni mieskin lukee sohjoa.

Onkohan mitään rajaa oikeasti edes olemassa...

[Outi]

Musta on ollut jännä seurata, miten paljon monipuolisemmaksi sarjakuvatarjonta Suomessa & maailmalla on kehittynyt, löytyy vähän kaikille vähän kaikkea. Plus ne omat suosikit löytyy huomattavasti helpommin netin yms. kautta. Sarjakuvia, jotka kolahtavat korkealta & kovaa on tarjolla vaikka kuinka paljon. Toisin oli v.-85 Lappeenrannassa...

Niitä itselle sopivia sarjakuvia (olin sitten nainen tai koira) löytyy siis lähes tuskitta. Ei ole pakko lukea mitään, mistä ei tykkää, vaan sen takia "kun muuta ei ole tarjolla".  Nuorena sitä joutui lukemaan vaikka mitä, vain koska se oli sarjakuvaa, ja välillä otti kyllä päähän. Eli mun ei tarvitse inhota jotain supersankarimegatissiseikkailuja, voin olla kuin niitä ei oliskaan. Ei ole multa pois, jos joku kustantaa & ostaa sellasta. Mulla on mun omat jutut!

Muttamutta tiiviimmin siis asiaan:
Tämä kovasti mainostamani Ranskan uusi aalto on kyllä siitäkin mucho bueno, että nämä uudet miestaiteilijat ovat, kuten muutkin nuoremmat modernit miehet, huomattavasti vapautuneempia ja renoutuneempia mitä naisiin tulee. Enää ei ole pakko pelätä/vihata/mysifioida naisia vaan niitä voi kohdella/ajatella ihan ihmisinä (vallatonta!). Esimerkkinä vaikkapa Christoph Blain jonka Isaac-merimiesseikkailussa naissankari on ihan oma ihmisensä, sillä on ihan oma elämä ja jutut ja persoona ja seikkailut ja vaikka mitä.

Hernandez-veljekset (Love&Rockets) ovat siitä kiinnostava tapaus, että he kasvoivat naisvaltaisessa mutta latino-katolisessa ympäristössä= tuloksena on jossei nyt ihan palvova niin kovasti fiksaatioitunut suhde naisiin. Lopputulos on kuitenkin mainio, Jaimen naisiin samaistuu ja Gilbertin naiset ovat... ööh... vapauttavan vapautuneita, mitä ainakin ihmissuhteiluun & sexiin tulee.

Itse tykkään miehistä & miessarjakuvataiteilijoista joilla ei ole suunnattomia komplekseja naisten suhteen ja jotka kykenee tykkäämään tytöistä ihan ilman jalustoja ja/tai viharakkautta.

Tykkään sarjakuvista, jossa tekijä pystyy luomaan naishahmoja(kin) joihin voi samaistua ja joissa on toden tuntua.  Se on se kuuluisa samaistumisen taito - pystyykö luomaan hahmoja jotka ovat lihaa ja verta, eivät vain tussia ja paperia?

Nyt taidan mennä kotiin, vetää jo niin vakavaksi!

P.S. Huomasitteko kuinka koomiselta "miessarjakuvataitelija"-sana näyttää - niinku miks mies, sehän on automaattista? Ja niinku mikä tekee jostakusta erityisen miessarjakuvataiteilijan, puhuuko se erityisesti miesten puolesta vai mitä???

[laureline]

uudet miestaiteilijat ovat, kuten muutkin nuoremmat modernit miehet, huomattavasti vapautuneempia ja renoutuneempia mitä naisiin tulee. Enää ei ole pakko pelätä/vihata/mysifioida naisia vaan niitä voi kohdella/ajatella ihan ihmisinä (vallatonta!). Esimerkkinä vaikkapa Christoph Blain jonka Isaac-merimiesseikkailussa naissankari on ihan oma ihmisensä, sillä on ihan oma elämä ja jutut ja persoona ja seikkailut ja vaikka mitä.

Itse tykkään miehistä & miessarjakuvataiteilijoista joilla ei ole suunnattomia komplekseja naisten suhteen ja jotka kykenee tykkäämään tytöistä ihan ilman jalustoja ja/tai viharakkautta.

P.S. Huomasitteko kuinka koomiselta "miessarjakuvataitelija"-sana näyttää - niinku miks mies, sehän on automaattista? Ja niinku mikä tekee jostakusta erityisen miessarjakuvataiteilijan, puhuuko se erityisesti miesten puolesta vai mitä???

Puhut asiaa, juuri tuota tarkoitin kirjoittaessani että yleensä rivien välistä paistaa sovinistisuus, siis että nainen pistetään jalustalle tai sitten naiset ovat muuten joitain ihmeolentoja hyvässä ja pahassa. Jotenkin olen ajatellut että useimmilla miessarjakuvapiirtäjillä on oikeasti komplekseja naisten suhteen, naisia ei osata käsitellä ihmisinä, vaan ihailun tai vihailun kohteena. Ihanaa että jopa keskieuroopassa miehet ovat alkaneet tehdä ihmismäisempää naiskuvaa.
Sarjakuvassa on kuten yleisurheilussa: Hiihto - naisten hiihto- Sarjakuva -naissarjakuva-
Omissa töissäni olen pyrkinyt häivyttämään sukupuolirajat siten, että lukija saa itse päättää elukan (siis sarjakuvahahmon) sukupuolen.

[Outi]

Omissa töissäni olen pyrkinyt häivyttämään sukupuolirajat siten, että lukija saa itse päättää elukan (siis sarjakuvahahmon) sukupuolen.

Tuo on jännä juttu, miten ötököillä/elukoillakin pitää aina olla niin alleviivattu sukupuoli vaikkei se tarinaan vaikuttaisi mitenkään päin. Krazy Kat on siitä(kin) suosikkini koska Krazy on poikatyttö tai tyttöpoika, ihan miten päin vaan.

Tästä taisin meuhkata jossain ketjussa aiemmin (taisi olla Blacksad): kun tyttöhahmot pitää merkata mitä mielikuvituksellisimmilla "naiseuden merkeillä" kun taas mieshahmot saa olla vaikka pallo ja kaksi pistettä.

Tästä tulikin mieleen Christer Nuutisen piirtämä Kramppinyrjähdysjakso, jossa Christer oli uhkaavasta deadlinestä johtuen piirtänyt hahmot aika nopsaan ja osa lukijoista luuli päähenkilön menneen sänkyyn miehen eikä naisen kanssa. Pauli K. otti jutun aika vakavasti mutta musta se oli mainiota! Antoi ihan uusia ulottuvuuksia sarjalle!

Mutta vielä hyviä esimerkkejä miesartistin taidoista kuvata naista/naisia? Dupuy&Berberianin naiset on vähän turhan kiiltokuvamaisia, mutta ne onkin vanhempaa sukupolvea. Juban Viivi on piirroshahmona aika mainio, eipäs ole liian söpöliini ja housutkin on (siis naishahmo jolla on housut!!!) ja tukkakin on aika hurja. Rinnat ovat kuitenkin kasvaneet maagisesti vuosien varrella enkä usko että Juban naissuhtautuminen on vapaa lapsuuden krampeista ja nyrjähdyksistä (mutta ei nyt enempää tästä).

Pitänee tsekata kirjahyllyjä uudella silmällä...

(En pääse täältä ikinä kotiin, apua!)

[Laura Sivonen]

Eniten kulutan mangaa, mutta varsinaista genre- tai piirustustyylistä rajoitusta ei ole. Sitten ihan yleisesti ei supersankarisarjakuvat tai pahin sohjo käy. Länsimaalaisista parhaiten uppoavat strippisarjakuvat (esim. Bill Watterson, Jim Borgman, Patrick McDonnell ja Andy Riley - unohtamatta kotimaista Kaisa Lekaa). Eurooppalaisista tekijöistä Lise Myhre ja Canales&Guarnido.

Tietysti on myös mainio Don Rosa :'D

Ihmissuhteet, slice of life- ja hyymörimeininki parhaiten purevat.

[OlliH]

Hmm, tuntuu kun astuisi naisten pukuhuoneeseen/vessaan. Tosin tosielämässä se tapahtuu aina vahingossa, täällä tarkoituksella. Asiaan: vaikka täällä on useamman kerran disauteltu supersankarimeininkiä, niin täytyy vastapainoksi todeta että naisetkin kyllä lukevat kalsaripellejä. Kvaakista löytyy useita, muutaman tunnen ns. oikeasta elämästä. Ryhmä-X:ää pitävät hengissä ilmeisesti aika pitkälti naiset. Kvaakissa on myös aiheesta keskusteltu.

[Hanna]

Ihmissuhdejutut varmaan kiinnostavat, samoin kuin muutkin "elämänläheisemmät" aihepiirit.

Tämän olen itsessäni viime vuosina huomannut: hyvin arkiset ja "pienet" tarinat tavallisista sattumuksista tai ajatuksista ovat alkaneet kovasti innostaa. Erityisesti sarjakuvapäiväkirjat tai muut sen kaltaiset "muistiinmerkinnät" ovat aihepiiri jota jaksaisin lukea aina vaan. Ville Rannan päiväkirjoista en tunnu saavan ollenkaan tarpeekseni, ja netissä esim. Mari seikkailee (http://www.mariseikkailee.tk/) on vetänyt puoleensa. Kai Krampit & nyrjähdyksetkin voisi tähän "arkiseen" kategoriaan lukea, ja niistäkin olen pitänyt todella paljon, erityisesti Sami Toivosen piirrosjäljestä.

Tykkään sarjakuvista, jossa tekijä pystyy luomaan naishahmoja(kin) joihin voi samaistua ja joissa on toden tuntua.  Se on se kuuluisa samaistumisen taito - pystyykö luomaan hahmoja jotka ovat lihaa ja verta, eivät vain tussia ja paperia?

Suursuosikkini Roberta Gregoryn Bitchy Bitch on onnistunut tässä mielestäni erinomaisesti. Bitchy todellakin ON lihaa ja verta räyhätessään halki tylsän ja katkeroituneen toimistoelämänsä! Ja valittaen on todettava, että useammin kuin kerran olen todellakin samaistunut Bitchyyn... Toinen amerikkalainen naispiirtäjä jonka töistä (sekä piirrostyylistä että tarinoista itsestään) olen pitänyt todella paljon on Debbie Drechsler (Daddy's Girl, Summer of Love). Hänestä tiedän vain valitettavan vähän ja uusista projekteista en ole löytänyt mitään tietoa. Osaako kukaan auttaa...?

Tällä hetkellä minua eniten kiinnostava sarjakuva tuntuu tulevan tuolta rapakon takaa ja tarkoittaa lähinnä näitä jo paljon kaluttuja "uuden polven nuoria piirtäjiä" (en tiedä millä nimellä tuota ryhmää kutsuisi, kun eivät ne kaikki kuitenkaan Chicagosta ole): Craig Thompson, Jeffrey Brown, Chris Ware... Näistä ainakin Brownin voisi laskea myös tuohon aiemmin mainittuun arkielämän sarjakuvaan, ja kyllä Thompsoninkin tuotanto hyvin omakohtaista on. Ware taas on... nero.

Edellä mainittujen lisäksi pidän kyllä todella paljon myös joistakin perinteisistä eurooppalaisista seikkailusarjakuvistakin, lähinnä Tintistä ja Alixista.Ligne claire on se mikä miellyttää.

[roju]

Toinen amerikkalainen naispiirtäjä jonka töistä (sekä piirrostyylistä että tarinoista itsestään) olen pitänyt todella paljon on Debbie Drechsler (Daddy's Girl, Summer of Love). Hänestä tiedän vain valitettavan vähän ja uusista projekteista en ole löytänyt mitään tietoa. Osaako kukaan auttaa...?

Tällä hetkellä minua eniten kiinnostava sarjakuva tuntuu tulevan tuolta rapakon takaa ja tarkoittaa lähinnä näitä jo paljon kaluttuja "uuden polven nuoria piirtäjiä" (en tiedä millä nimellä tuota ryhmää kutsuisi, kun eivät ne kaikki kuitenkaan Chicagosta ole): Craig Thompson, Jeffrey Brown, Chris Ware... Näistä ainakin Brownin voisi laskea myös tuohon aiemmin mainittuun arkielämän sarjakuvaan, ja kyllä Thompsoninkin tuotanto hyvin omakohtaista on. Ware taas on... nero.

Debbie Drechsleristä on vaikea saada tietoa... mutta jos pidät Debbiestä ja Gregorystä, pitäisit varmaan kanssa tuosta Lynda Barrysta, on aika lailla samaa tyylilajia, mutta ihme kyllä ei kovin tunnettu Amerikan ulkopuolella. Pitkään tehnyt ja julkaissut kyllä sekä lehdissä, antologioissa että albumeita perinteisen kirjankustantajan eikä sarjakuvakustantajan kautta. Ei taida kuulua ns. "piireihin"...

Tulitpa muuten luetelleeksi samalla läjän tän hetken kiinnostavimpia miespuolisia piirtäjiä Sen Soljan suosikin James Kochalkan voisi vielä noihin arjen kuvaajiin lisätä.

Ja David B:n Epilepticin!

[Gio]

Poikkeus vahvistaa säännön? Minä luen lähes pelkästään ns. "supersankarisarjakuvia". Suosikkeihini kuuluu ehdottomasti Spawn, joka herätti minut lukemaan erilaisia sarjakuvia. Niiden lisäksi tuli aikoinaan paljon luettua X-meniä, nykyään tosin vähemmän.

Tällä hetkellä lueskelen DC:n Catwomania ja Birds of Prey -sarjaa. Ehkä näiden sarjojen voimakkaat naishahmot saavat kiinnostumaan sarjoista? Toisaalta, Frank Millerin Sin Citytkin ovat jaksaneet innostaa lukemaan. Elfquestia seuraan jälleen, kun sitä saa Suomesta taas helposti kohtuuhintaan lehtihyllystä.

En ole kovinkaan innokas etsimään sarjakuvista sovinismia/feminismiä tai vertailemaan liiaksi sitä, minkä piirtäjän naishahmoilla on suurin rintavarustus. Luen sarjakuvia viihteen vuoksi, enkä otsa rypyssä, ehkä siksi sulatan niin helposti silikonein varustetut spandex-pimutkin.

Pitäisikö naisille erikseen piirtää "omaa sarjakuvaa"? Ei mielestäni, jos tehdään vain hyvää, mielenkiintoista sarjakuvaa. Tässä päästään nopeasti muuten samaan pisteeseen kuin tietokonepelien suuntaamisessa naisille, kun siitä ensimmäisenä ideana kehkeytyy jokin pinkki puzzle-peli tai Barbien poniseikkailu..