Miten opit piirtämään?

[Elas]

Minulle lahjakkuus on nimenomaan sitä että aidosti sydämensä pohjasta nauttii siitä mitä tekee. Silloin kun nauttii jonkin asian tekemisestä, sitä tulee tehtyä paljon ja sitä tekee ajatuksella. Ja silloin myös väistämättä kehittyy kyseisellä elämän saralla. Harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.

Eri asia on tietenkin sitten se kun kaksi ihmistä jotka molemmat nauttivat harjoittelustaan alkavat vertailla taitojaan ja kilpailla keskenään. Silloin kaiketi määräävään osaan nousee se kuinka mittapuu jolla taitoja vertaillaan valitaan. Taiteessa mielestäni erityisen hienoa on se, että tällaista yhteistä 'paremmuuden mittaa' on vaikea määritellä. 'Huono' piirtäjä voi luoda jotain ainutlaatuisen upeaa. Taidehistoria tuntee lukemattoman monta esimerkkiä tästä.

Monia juuri tämä 'ryhdittömyys' ärsyttää nykytaiteessa. Heitä ärsyttää että kaikki käy. He tahtoisivat tiukat yhteiset raamit joiden avulla asiat voidaan laittaa järjestykseen, jotta voidaan selvittää kuka on paras piirtäjä tai maalari.

Hemmetti kun oli fiksusti sanottu! Olen samaa mieltä, mutten ehkä olisi osannut pukea sitä sanoiksi noin hyvin..
- Yhdyn siispä tähän!

[pertti jarla]

piirtämisestä pitäisi tehdä harpin ja viivaimen kanssa tähtitiedettä, ja se olisi erittäin ikävystyttävää. lisäksi olen vasenkätinen. pitäkää tunkkinne.

eli siis mielestäni ei voi väittää, etteikö piirtämiseen tarvitsisi jonkinlaista luontaista lahjakkuutta. esim. musiikki, matematiikka, kirjoitus ja kielet sujuvat lähinnä tanssien

Minusta taas esimerkkisi osoittaa hyvin, ettei kyse ole luontaisesta lahjakkuudesta, vaan luontaisesta tekemisen innosta. Pitää nauttia siitä tekemisestä, syystä tai toisesta, niin paljon että nauttii itse tekemisestä ja saa ne vuosikaudet harjoitusta. Sinua ei kiinnosta piirtämisen opetteleminen niin hirveästi. Minusta taas kitaran ja pianon soittaminen on ihan jännää, mutta ei niin mielenkiintoista ettenkö olisi jättänyt sitä moneen kertaan kesken. Oon aina vain vakuuttuneempi siitä, että taitojen kehittymisessä on kyse ensisijaisesti harjoittelusta. Ja samaa mieltä Merrotin kanssa. (tarkentaisin taas kerran, että taitojen kehittymisellä en tarkoita sitä että oppii piirtämään fotorealistisesti, vaan kukin omaan suuntaansa)

[Piber]

Minulle lahjakkuus on nimenomaan sitä että aidosti sydämensä pohjasta nauttii siitä mitä tekee. Silloin kun nauttii jonkin asian tekemisestä, sitä tulee tehtyä paljon ja sitä tekee ajatuksella. Ja silloin myös väistämättä kehittyy kyseisellä elämän saralla. Harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.

Eri asia on tietenkin sitten se kun kaksi ihmistä jotka molemmat nauttivat harjoittelustaan alkavat vertailla taitojaan ja kilpailla keskenään. Silloin kaiketi määräävään osaan nousee se kuinka mittapuu jolla taitoja vertaillaan valitaan. Taiteessa mielestäni erityisen hienoa on se, että tällaista yhteistä 'paremmuuden mittaa' on vaikea määritellä. 'Huono' piirtäjä voi luoda jotain ainutlaatuisen upeaa. Taidehistoria tuntee lukemattoman monta esimerkkiä tästä.

Monia juuri tämä 'ryhdittömyys' ärsyttää nykytaiteessa. Heitä ärsyttää että kaikki käy. He tahtoisivat tiukat yhteiset raamit joiden avulla asiat voidaan laittaa järjestykseen, jotta voidaan selvittää kuka on paras piirtäjä tai maalari.

Tietenkin unohtui tämä viestistä.
Siis olenhan toki harjoitellut hiki hatussa, mutta olen tehnyt sitä siksi että pidän siitä.

[Beetlejuice]

ei kyllä valitettavasti tunnu että vieläkään osaisi piirtää, mutta pitää jaksaa vaan piirtää. toivon että edes joskus 50 vuotiaana osaisin niin voisin viettää eläkevuoteni vain piirtäen. mutta kyllä kehitystä tapahtuu ja se innostaa jaksamaan vaikka välillä tuntuukin että on tossissaan jumissa ja oma tyyli hukassa mutta sellasta se vaan on. jotkut löytää tyylinsä jo varhain mutta mä vielä haen sitä mieleistä vieläkin mutta se tulee sitten luonnostaan ajan myötä en jaksa liikaa yrittää. pääasia että nauttii siitä mitä tekee

[Rautakorva]

Mulla ei ollu mitään tietokonetta tai vastaavaa häppäsvärkkiä, niin kulutin aikani piirtämällä. Siinä sitä väkisinkin kehittyi.

[tertsi]

On ollut aivan mahtavaa katsella jotain vanhoja kuvia mitä olen lapsena piirtänyt.

Mä en pysty katselemaan vanhoja (tai uudempia) piirustuksiani.
Ovat ihan kamalia. Alkaa ahdistaan.

En ole koskaan ymmärtänyt niitä (sukulaisiani) jotka kehystävät omia töitään seinilleen.

Piirtämisessä on se lyhyt hetki, kun työ on juuri valmistunut, jolloin voi kokea ehkä onnistumisen riemua. Sitten piirroksessa olevat virheet hyökkäävät päälle.

Edit:
editoitsin hieman kirootsvrheita.

[rama]

Mä en pysty katselemaan vanhoja (tai uudempia) piirustuksiani.
Ovat ihan kamalia. Alkaa ahdistaan.

En ole koskaan ymmärtänyt niitä (sukulaisiani) jotka kehystävät omia töitään seinilleen.

Piirtämisessä on se lyhyt hetki,kun työ on juuri valmistunut, jolloin voi koea ehkä onnistumisen riemua. Sitten piirroksessa olevat virheet hyökkäävät päälle.

wööörd

[tertsi]

piirtäminen sinänsä on joskus/usein ihan mukavaakin.
Tykkään tuntea kynän kitkan paperilla.

[SnowMan]

lainasin maddocksin "näin piirrän sarjakuvia ja pilapiirroksia". taisin olla 11v. 20-vuotiaana osaan edelleenkin piirtää ilmeikkäitä puhuviapäitä (ja aku ankan naaman), mutta en todellakaan käsiä, vartaloita,  feminiinisiä hahmoja (silmäripsien lisääminen auttaa jonkun verran mutta periaatteessa tuloksena on sotanorsuja), erinäisiä esineitä, saati sitten samaa hahmoa kahteen kertaan samannäköisenä. mulla ei ole minkäänlaista silmää mittasuhteille, joten piirtämisestä pitäisi tehdä harpin ja viivaimen kanssa tähtitiedettä, ja se olisi erittäin ikävystyttävää. lisäksi olen vasenkätinen. pitäkää tunkkinne.

eli siis mielestäni ei voi väittää, etteikö piirtämiseen tarvitsisi jonkinlaista luontaista lahjakkuutta. esim. musiikki, matematiikka, kirjoitus ja kielet sujuvat lähinnä tanssien

heh... Mäki oon vasenkätinen...
Mulla taas on silmää kaikille mittasuhteille, joskus hieman liioittelen...
Kait mä mun taidot pohjautuu siitä että, osasin ottaa kynän käteen ennen ku osasin kävellä..

[Ninni]

ei kyllä valitettavasti tunnu että vieläkään osaisi piirtää, mutta pitää jaksaa vaan piirtää.

Niinpä niin. Pakko vaan on. Tiedä sitten minkä ihmeen takia Ehkä juuri siksi olen edelleen, yli kolmekymppisenä, opiskelija ilman "oikeita töitä". Ja opiskelijana - ainakin sen piirtämisen suhteen - haluan pysyäkin, sillä eihän tässä hommassa voi ikinä olla "valmis", vaikka sitä työkseen tekisikin. Se siinä kai onkin parasta ja pahinta.

Itselläni on myös sama juttu kuin Tertsillä ja joillain muilla täällä - mahdotonta ajatellakaan laittavansa omia juttuja seinälle tms. Yleensä pidän jotakin työtä onnistuneena, jos vielä parin viikon kuluttua sen valmistumisesta kykenen katsomaan sitä tuntematta häpeää. (Onneksi niitäkin duuneja sentään on, edes muutama).

Mm. Anssi on jo muotoillut täällä sen verran ansiokkaita mielipiteitä, että tyydyn komppaamaan muita sen sijaan että toistelisin samoja mielipiteitä.

[Citizen]

Yksi kaveri tässä taannoin katseli mun piirroksia ja kysyi multa että miten mä oikein opin piirtämään. Minä siihen että öö tota, en mitenkään... Kaveri siihen, että mut oothan sä varmaan jotenkin harjotellu, vai miten sä muka oot tollasia perspektiivejä oppinu. Ja minä että öö emmä kyllä oikeestaan oo harjotellu, mä vaan piirrän omasta päästä.... Ja kaveri edelleen tivaa että ethän sä nyt pentuna oo voinu tolla tavalla piirtää, että missä vaiheessa sä oikein opit? Ja kun minä sitten muistelin niin muistin kyllä tarkalleen milloin mä "opin" käyttämään nykyistä piirrostyyliä...

Olin tuolloin 15-vuotias 9-luokkalainen, jonka oma identiteetti (ja sitä kautta myös piirrostyyli) oli täysin hukassa. Piirrostyylini oli arkaa ja yritin piirtää sellaista (mahdollisimman realistista)  jälkeä, mistä arvelin muiden pitävän. Yhtenä kesäpäivänä äitini piirsi ulkona taiteilijakaverinsa kanssa ja minä menin mukaan piirtelemään. Piirsin ensin aivan surkean muotokuvan äidistäni, josta tämä taiteilija totesi (peiteilmaisuna sille että piirros oli todella syvältä) että jaa, se kaipais ehkä muutaman rohkean viivan... Sitten minä piirsin ilman mallia kuvan koirasta ja sitten kuvan sipuleista käyttäen ROHKEITA viivoja - ja tuolloin tapahtui dramaattinen käänne: huomasin, miten nautinkaan piirtämisestä. Ja vasta, kun rupesin piirtämään intuitiolla rupesin kunnolla hahmottamaan muotojen kolmiulotteisuutta. Äidin taiteilijakaveri kehui kovasti piirroksiani ja minä meinasin pakahtua ylpeydestä... Siitä lähtien olen aina piirtänyt intuitiolla ja oman pääni mukaan vaikka lukion maalauksen maikka kovasti yrittikin muuttaa tyyliäni hillitymmäksi...

Tuon tapahtuman jälkeen en ole piirtänyt mitään mallista. Viime aikoina on kylläkin alkanut kiinnostaa mallista piirtäminen oppimistarkoituksessa. Muutenkin olis kiva tutustua enemmän piirtämisen teoreettiseen puoleen ja katsoa jos niillä olisi omalle tyylilleni jotain annettavaa.

Onko kukaan kokenut jotakin teoriaa hyödylliseksi oman tekniikan löytämisessä? Miten ja milloin itse opit piirtämään?!?

Itse opin piirtämään aika pienenä ja lapsena tein semmosia suttusia sarjakuvia ja myöhemmin se on kehittynyt, mutta kavereillesi voit sanoa että monella on jo se lahja valmiina, jota voi kehittää ajan saatossa. Ja kyllä se lahja pitäisikin olla, jotta todella pystyy oikeasti hyvin piirtämään. Jos ei ole lahjoja, niin se on kyllä työn takana, jotta oppii piirtämään.

[Ami]

Betty Edwardsin Luovan piirtämisen opas on antanut näkökulmaa harjoitteluun. Kirja opettaa kuinka nähdä muoto ilman sisältöä, eli miten käyttää aivojaan mallista piirtämisen suhteen optimaalisimmalla tavalla.

[keijoahlqvist]

Jos ei ole lahjoja, niin se on kyllä työn takana, jotta oppii piirtämään.

Ei ole mitään lahjoja. Jokainen oppii piirtämään jos haluaa.

Betty Edwards (kts. yllä) vertaa kirjoitustaitoon.

Kaikki oppii kirjoittamaan tai ajamaan polkupyörää, mutta jostain syystä lietsotaan pinttymää että piirtämiseen tarvittaisiin lahjoja vaikka se on yhtä yksinkertaista: katsot leikkuupuimuria ja siirrät sen paperille. Kuuntelet lauseen ja kirjoitat sen paperille. Nouset pyörän selkään ja tuiskahdat nokilles kun ei ole lahjoja.

[AapoK]

Tämän n. 2 vuoden väh. 7 tuntia per päivä sarjakuvia-putkella olen oppinut ainakin sen, että hiihtää vain omaa latuaan, katsoo muiden hiihtämistä mutta ei pysähdy vaatimaan heidän suksiaan. Ja jos se latu katkeaa niin mennään hangen läpi kunnes se taas jatkuu. Pääasia on, että minä voin ottaa vakavasti sen, mitä piirrän ja samalla viihdyn homman parissa öidenkin yli.

[Timo Ronkainen]

pinttymää että piirtämiseen tarvittaisiin lahjoja vaikka se on yhtä yksinkertaista: katsot leikkuupuimuria ja siirrät sen paperille. Kuuntelet lauseen ja kirjoitat sen paperille. Nouset pyörän selkään ja tuiskahdat nokilles kun ei ole lahjoja.

Mutta ja niin: sittenpä on niitä, jotka tekee pyörällään temppuja, pomppaavat ilmaan, kaahaavat rampista ylös alas, kikkailevat ja semmoista... Vaatiiko erityislahjoja sen lisäksi, että on ensin oppinut perustaidot: pysymään pystyssä, ajamaan suoraan, kääntymään et cetera. Onnistuuko kaikilta harjoittelemalla ja vielä harjoittelemalla? Oppivatko kaikki huimapääksi?
Kaikki oppivat kirjoittamaan. Selviä ymmärrettäviä lauseita, suoria rivejä, perustekstiä, opettelemalla. Mutta tuleeko kaikista Borgesia, Kafkaa, Hemingwaytä? Piirtämään oppii harjaantumalla, jokainen osaa piirtää jotain ja voi oppia tekemään ymmärrettäviä, selviä ja taitaviakin kuvia, mutta kenestä tulee Picasso, Bracque, Rembrant? Eli kuka uskaltaa tehdä taidetta? Oppiiko sitä? Ja mitä se on?

Timo