Hitaasti.
Joskus 5-6 luokan vaiheilla innostuin piirtämisestä, kopioin ruutuja Marvelin tuotannosta, mustanaamioista, liki kaikesta sarjakuvasta mitä käsiini sain. Piirsin valtaosan vapaa-ajastani. Tätä intoa jatkui läpi yläasteen ja siitä sitten lukioon yhä omien kuvien ohessa kopioden kaikkiea "hienoa". Kuitenkaan tämä piirtäminen ei muodostunut mitenkään aktiiviseksi harjoitteluksi vaan fiilispohjalta. Jotkut työt onnistuivat ja jotkut eivät, jälki oli aika epätasaista laadultaan.
Sitten en päässytkään opiskelemaan graafisia aloja, vaan ajauduin insinööriksi ja pistin aika pitkälti kynän laatikkoon. Kuitenkin kun ympärillä oli ihmisiä jotka tiesivät että "osasin" piirtää, niin sieltä tuli aina patistusta "piirrä pikkujoulujuliste, piirrä kortti sille, piirrä taulu tälle". Näitä töitä sitten tehtiin aina verta, hikeä ja paskaa - mentaliteetilla, harjoittelun puutteesta johtuen siedettävään jälkeen pääsemisen eteen oli tehtävä aina kerrallaan hirveästi töitä, kun silmä oli niin paljon kättä edellä. Aloin jo vihata koko osaamista.
Nyt sitten vihdoinkin kun ei ole pahemmin ollut ympäristön paineita niin onkin ollut ihan mukavaa välillä piirtää. Koko menneen talven kävin kansalaisopiston elävän mallin piirtämisen kurssilla, ja vaikka en hiilellä piirtämisen tekniikasta oikein jyvälle päässytkään, niin piirtämisen ilo löytyi jälleen, on jopa intoa kokeilla jotain uutta. Samalla on käynyt niin, että joko silmä on taantunut tai käsi on petrannut, mutta olen jo paljon useammin tyytyväinen tekemisiini kuin aiemmin. Samalla on tullut tunne, että muiden töiden kopioinnin sijaan jossain välissä olen oppinut piirtämään. Matkaa on tosin vielä jäljellä, mutta nyt se ei tunnu vastenmieliseltä.
