Totta, että näissä lyhäreissä ja myös ensimmäisissä albumeissa Yoko on energinen ja jopa aggressiivinen. Ero myöhempään harkitsevaan ja ”hitaampaan” Yokoon on suuri. Joo,
Sähköisten seikkailujen viimeisessä tarinassa
Hämähäkki joka varasti on selvästi täyteläisempää, parempaa piirrosjälkeä.
Minusta Jessica Bauwens tiivistää tässä loppuviitteessä Yoko Tsunon piirtämistavan muutoksen hyvin (viite viittaa hänen
artikkelinsa sivulle 187):
In her first appearances in Spirou magazine (1970) Yoko had a curvier figure, but her depiction changes gradually over the first two albums, Le trio de l’étrange and L’orgue du diable, and she acquires more streamlined, less voluptuous body that she’s drawn with until the present day in the third, La forge de Vulcain. Her originally curvier figure and different hair style (a bouffant instead of a bob), as well as the designs of other characters like Vic and Pol, resembled that of Franquin’s characters in his hit series Spirou et Fantasio and Gaston la Gaffe, the flagships of Spirou. As the series progressed, so did Leloup’s more individual style, and the comically large heads on relatively tiny bodies disappeared, making room for a more realistic depiction.
Eli kahdessa ensimmäisessä albumissa
Matka maan uumeniin ja
Paholaisen urut vähitellen Yokon kurvikkuus vähenee, pörrötukka muuttuu polkkatukaksi ja hahmojen päät pienenevät.
Tuoreimmat viestit