Luettu muuten juurikin (ok, vielä pari tarinaa keskenkin mutta voinen jo arvostella sen mitä honasin ikäväkseni) Batman Allies: Alfred Pennyworth - kokoomaa. Osa jutuista ihan jees mutta yksi Jim Aparon piirtämä stoori jäi kesken! Ihan käsittämätöntä valita tuollainen tarina kokoomaan. Muuten ihan ok, ei tajunnan räjäyttävää sarjakuvaa oikein miltään osin mutta viihdyttää aikansa.

Se tunne kun löydät ruoan jyvän liimautuneena kirjastosta lainatun sarjiksen sivulta. Muutenkin osa sarjiksista näyttää kuin niiden päältä olisi ajettu mönkijällä. Toki jos haluaa tutustua sarjiksiin, niin kirjasto ja digitaaliset palvelut hyvä, mutta että se olisi jokin pitempiaikainen ratkaisu.

Fyysinen kirja on aarre, jonka hinta parhaillaan säilyy. Tunnearvo mittaamaton. Digi-palveluista myös poistuu sarjiksia aika nopeasti sekä osa on vain "mainoksia" - lue 5 sivua ja maksa lisää. Omassa Digi-kirjastossa olevat varmasti pysyvät, kunhan jaksaa maksaa joka kk / kuukausimaksun palvelusta. Jotenkin ryöstö meininki.

Olen käyttänyt koko ikäni kirjastoja ja HYVIN harvoin on mitään scheissea ollut kirjojen tai lehtien sivuilla. Kai se vähän riippuu, paikasta, siitä mitä lainaa, säkästä. Toki käytön jälkiä on. Kyllä kirjastot ovat monelle "pitempiaikainen ratkaisu".

Lehtijutuissa valitettavasti korostuu se juttu osuus.
On kiire saada artikkeli ulos jotta olisi edes hiukan relevantti ennen kuin kaikki ja muutamat nähtävästi eri planeetoilla on kuulleet sen netistä.
Eksyy virheitä, useimmiten tahattomasti. Ollaan ihmisiä kaikki.
Ja kumpi on uutinen " Tästä taskarista maksettiin yli 300€ ! Onko kotonasi aarre?"
vai
" Keräilijät maksavat kohtuuhintaan nostalgisista hyvistä ja hyväkuntoista sarjakuvista"

Kaava on suht simppeli: harvinaisuus +/x haluttavuus (kysyntä) = hinta

Se kun on yksilöllistä

Itse en menisi kyllä maksamaan 120-150 euroa tuosta kirjasta vaikka olisi huippukunnossa.

Joku menee ja on mennyt. Itse en maksaisi yli 6€ sekin olisi kipurajalla ja ainoastaan jos jonkun muiden sarjakuvien kanssa samassa nipussa.

Itsekin innostuin vähän turhaan noiden lehtijuttujen perusteella. Sanoisin, että niistä tarinoista kun ottaa nollan pois perästä niin ollaan aika lähellä. Totuus on kuitenkin se, että ei edes noilla vanhimmilla AA:n taskareilla kyllä rikastumaan pääse.

Minut itse asiassa yllätti kun katsoin hintoja että noista noinkin paljon pyydetään. Muualla olen samoista nähnyt huomattavasti alhaisempia hintoja.

Viimeksi 90-luvulla yleisesti sai vaihdossa puolet siitä mikä oli divarin myyntihinta. Rahana sitten vähemmän.

Nykyään tuo kolmasosa tai vähän alle sen vaihdossa on yleistä. Aina mainitaan että rahana saisi huomattavasti vähemmän. En ole ikinä divareihin myynyt mitään niin en osaa sanoa kuinka paljon vähemmän se rahallinen korvaus sitten oikeasti olisi.

Lehdissä kirjoitetut jutut sarjakuvien hinnoista eivät vastaa mitenkään todellisuutta. Kyseessä saattaa olla hinta jonka kaksi keräilijää on toisiaan vastaan huutaessaan saanut aikaan. Se ei välttämättä toteudu enää koskaan. Mutta siitä saa lehtijuttuun näyttävän hinnan.

Monesti huutonetissä näkee tilanteen että kohteessa on kolme huutajaa jotka kilpailevat tosissaan. Yksi luovuttaa kun hinta on jo korkea mutta kaksi jatkaa korotuksia kunnes toinen lopulta luovuttaa.

Samanlainen tuote tulee uudelleen myyntiin niin ehkä nuo kaksi, jotka jäivät ilman, vielä kisaavat keskenään mutta hinta ei nouse enää yhtä korkeaksi kun se edellisen kilpailun kolmas ei edelleenkään ole valmis maksamaan kuin tietyn hinnan.

Kun samanlainen tuote tulee kolmannen kerran myyntiin ei siitä saa enää kuin maksimissaan sen mitä tuo kolmas on siitä valmis maksamaan.

Tämän jälkeen hinta samalle tuotteelle tippuu reilusti koska jäljellä on vain ne ostajat jotka ovat valmiita maksamaan vain vähän eivätkä lähde kilpailemaan muita vastaan.

Sitten kaikista näistä huippuhinnoista mitä joskus joku on maksanut kirjoitetaan lehtijutut. Näillä saadaan ihmisille väärä kuva siitä että kaikki ovat valmiita maksamaan paljon vaikka sellaiset keräilijät ovat oikeasti harvassa