Baseball-aiheinen kokoelma Sandlot Peanuts vuodelta 1977 löytyi eilen Espoon Nihtisillan kierrätyskeskuksesta. Kunto moitteeton, hintana 4 e.
https://www.ebay.com/itm/SANDLOT-PEANUTS-by-Charles-M-Schulz-1977-BOOK-w-Dust-Jacket-Cover/254695495265?_trkparms=aid%3D111001%26algo%3DREC.SEED%26ao%3D1%26asc%3D20180105095853%26meid%3D8751741afd83436cb2576cf80b88b3f4%26pid%3D100903%26rk%3D2%26rkt%3D4%26mehot%3Dnone%26sd%3D264977004845%26itm%3D254695495265%26pmt%3D0%26noa%3D1%26pg%3D2510209&_trksid=p2510209.c100903.m5276

Kommentoinpa...
Miller: Batman -Dark knight returns.
Jyräsi todella vahvasti silloin 80-luvulla. Kerrontatapa oli/on todella vahva.

Miller: Sin City - se ensimmäinen.
Mustan ja valkoisen juhlaa. Istuin opiskelijana
1,5 h Pasilan kirjastossa ja ahmin sen putkeen. Ja olin ihan huumassa sen luettuani.

Mutta paras kaikista, kuten todettu
Hugo Pratt: Corto Maltese Etelämerellä.
Jotenkin tykästyin Cortoon Non Stopin sivuilla ja luin sen ruotsiksi
jo ennen kuin Jalava käänsi sen joskus 80-luvulla. Aivan mahtava.

Mooren klassikoita on ketjussa jo ylistetty ja se on ihan ok.
Mutta nostaisin vielä itselleni kovaa aikanaan kolahtaneen
Tappavan Pilan, jonka kuvakuljetus on aivan loistava ja
Bollandin viiva on ihan priimaa. 80-luvun versio vaikutti
itseeni piirtäjän, mutta uusiksi väritetty versio on täydellinen.

Ostin tuon heti tuoreeltaan, mutta en ole vielä ehtinyt lukemaan.

Intiassa Mustiskin on muskelimpi! (ainakin jos vertaa tuohon toiseen kansikuvaan...)

On kait kun koko ajan pitää leijonia ja tiikereitä pitää aloillaan.

Keskustelun kohta kymmenvuotisen hiljaiselon kunniaksi postaan omankin näkemykseni. Yllättäen Moebiuksen töitä ei olla taidettu mainita muutoin kuin Blueberryn muodossa. Blueberryn Kadonnut kaivos -tarinakokonaisuus olisi varmaan niistä paras ja ansaitsisi täysin myös paikan yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana albumina. Jos olisi aivan pakko valita yksi kaikkien muiden ylitse olisi se kuitenkin:

Moebiuksen Aedena-tarun ensimmäinen osa "Tähti" Kaksi seuraavaakin osaa ovat lähes samaa tasoa, mutta sarjan loppupuolisko onkin sitten valitettavan heikko. "Tähdessä" tiivistyy Moebiuksen hämmentävä kyky vangita kuviin ja tarinaan jotain toisulotteista, mutta samalla autenttista. Tässä hän onnistuu myös Incalin ensimmäisessä osassa ja Arzak-maanmittarissa. Tuntuu, että se immersio ja maailmojen rikkaus näissä tarinoissa on sitä mihin esim. Star Warseissa, Blade Runnerissa ja Fifth Elementissä pyrittiin ja vain osittain saavutettiin Moebiukseen nähden.