Kvaak.fi - keskustelu
Sarjakuvanlukijoiden keskustelut => Eurooppalaiset sarjakuvat => : Jarkko Sikiö 06.12.2009 klo 13:06:05
-
Manga-puolella käydään erinomaisen hyvää keskustelua ketjussa (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12042.0.html), joka käsittelee erityisesti mangan asemaa Suomessa. Vastaavaa keskustelua sarjakuvan asemasta käydään hieman siellä sun täällä, joten vedetään myös eurosarjakuvan asemasta käytävä keskustelu yhteen ketjuun.
Kuka oikein lukee eurosarjakuvaa ja mikä on eurosarjakuvan paikka Suomessa, löytyykö sille sijaa (enää) lainkaan?
Lehtihyllyillä ei näytä olevan sijaa perinteiselle eurosarjakuvalle (perinteisiksi ei tässä yhteydessä lasketa genrejulkaisuja kuten Tex Willer ja euroopassa tuotettuja monikansallisia burgerituotteita kuten Aku Ankkaa).
Tempon elinkaari lasketaan todennäköisesti parhaassakin tapauksessa toisen käden sormilla, sitten se siirtyy edeltäjiensä seuraan. Lehtihyllyjen ainoa kestävä eurosarjakuvaa, mutta ei vain eurosarjakuvaa, sisältävä julkaisu on Mustanaamio.
Lehtihyllyjulkaisut ovat korostetusti lasten sarjakuvaa. Tätä taustaa vasten vaikuttaa erikoiselta, miksi juuri eurosarjakuva – joka pottunenineen ja eläinhahmoineen on selkeimmin lastensarjakuvaa – ei menesty lehtihyllyillä. Selitys löytyy tietenkin sisällöstä.
Harvalukuisten kestosuosikkien ulkopuolella ei näytä olevan mitään lapsia kiinnostavaa materiaalia. Sarjakuva on liian staattista, liian hidasta ja siitä puuttuu interaktiivisuus. Seikkailuvetoiset eurosarjakuvan edustajat eivät pärjää videopelien tapaisille viihdykkeille. Lisäksi siltä puuttuvat jenkkisarjakuvan elokuvatyylinen uhoaminen ja mangan hohto.
Eurosarjakuva – kuten kaikki varttuneen lukijakunnan makuun sopiva sarjakuva – näyttäisi olevan nuorekkaiden työssäkäyvien kaupunkilaisten lukemistoa.
Mielenkiintoisimmat eurosarjakuvan edustajat ovat siten varttuneempaan makuun, poislukien kenties viimeaikojen piristys, Sillage. Tämäkin tosin julkaistaan kovakantisena kirjakauppaversiona.
Nuorekkaat työssäkäyvät kaupunkilaiset eivät läheskään aina ole perinteisiä sarjakuvankuluttajia. Tällöin pikkusievät opukset, jollaisista paras esimerkki lienee Lucie Durbianon tuotanto, käyvät kaupaksi samoille ihmisille jotka etsivät halpoja lahjoja tutuilleen. Ne ostetaan kirjakaupan myyjän suosituksesta ja päätyvät kirjahyllyihin kenenkään niitä lukematta. Niiden seurassa pölyyntyvät pikku aforismikirjaset ja Naisen kanssa -kokoelma.
Onko se eurosarjakuvan paikka?
-
Ymmärrän että näissä haetaan provokaatiota mutta varsinkin viime päivien ketjuissa on käynyt mielessä että ihanko te näitä vakavissanne kirjoittelette ja mikäli ette niin miksi vaivautua?
Kuka oikein lukee eurosarjakuvaa ja mikä on eurosarjakuvan paikka Suomessa, löytyykö sille sijaa (enää) lainkaan?
Lehtihyllyillä ei näytä olevan sijaa perinteiselle eurosarjakuvalle (perinteisiksi ei tässä yhteydessä lasketa genrejulkaisuja kuten Tex Willer ja euroopassa tuotettuja monikansallisia burgerituotteita kuten Aku Ankkaa).
Tempon elinkaari lasketaan todennäköisesti parhaassakin tapauksessa toisen käden sormilla, sitten se siirtyy edeltäjiensä seuraan. Lehtihyllyjen ainoa kestävä eurosarjakuvaa, mutta ei vain eurosarjakuvaa, sisältävä julkaisu on Mustanaamio.
Lehtihyllyjulkaisut ovat korostetusti lasten sarjakuvaa. Tätä taustaa vasten vaikuttaa erikoiselta, miksi juuri eurosarjakuva – joka pottunenineen ja eläinhahmoineen on selkeimmin lastensarjakuvaa – ei menesty lehtihyllyillä. Selitys löytyy tietenkin sisällöstä.
Harvalukuisten kestosuosikkien ulkopuolella ei näytä olevan mitään lapsia kiinnostavaa materiaalia. Sarjakuva on liian staattista, liian hidasta ja siitä puuttuu interaktiivisuus. Seikkailuvetoiset eurosarjakuvan edustajat eivät pärjää videopelien tapaisille viihdykkeille. Lisäksi siltä puuttuvat jenkkisarjakuvan elokuvatyylinen uhoaminen ja mangan hohto.
....
Onko se eurosarjakuvan paikka?
Perinteinen eurosarjakuva?
Asterixit, Pikot ja Fantasiot, Tintit, Lucky Luket ja kumppanit porskuttavat vuosikymmenestä toiseen.
Menneiden vuosikymmenten valinnat, kuten Ruudun, Zoomin ja Non stopin lanseeraaminen ulos, ovat aiheuttaneet tilanteen ettei ole jatkosarjakuvan lukutaitoa.
Asia jota ei korjata parin vuoden Jysäyskokeilulla joka ei pysy julkaisuaikataulussa.
Tämä ongelma ei ole toki vain eurosarjakuvan vaan myös amerikkalainen supersankarijulkaisu joka potee suomessakin ADHD-keskittymisoireisten "odottelen tradea" asenteesta ja aivan kaiken sarjakuvan ongelmallisesta käsitteestä: "vain lapsille"
Totta, moni näyttää olevan lapsille, mutta niin Ahmed Ahneessa kuin Asterixissakin on aikuislukijalle avautuvaa sisältöä lapsilukijan siitä kärsimättä.
Ja toki XIII ja Blueberry kuluvat alle täysi-ikäisten käsissä Demianin, Apalin Huuhkajan ja vaikkapa Ensi Kertaa albumin tavoin mutta lastensarjakuvaksi ne sopivat siinä kuin Valkoinen tiikerikin.
Sillai Blacksadiksi " Nyt ne toiset eläimet ampui ton eläimen" tyylisesti.
Eurooppalaisella sarjakuvalla menee suomessa hyvin koska sen lukijat kuten amerikkalaisen sarjakuvan ja mangan lukijat tahollaan ostavat sitä.
Sen kaiken mitä tarjolla on ja loppuja hamstrataan maan rajojen ulkopuolelta niillä kielillä mitä osaa.
Tai opettelee.
Kuka lukee eurosarjakuvaa?
Opiskelijat, työssäkäyvät. koululaiset, eläkeläiset. Niin maaseudulla kuin niissä kyläpahasissa joita tässä maassa kutsutaan kaupungeiksi.
Mutta ymmärrän yskän, kuinka monta vuotta olenkaan kuullut "televisio tappaa kirjat, netti tappaa kirjat, sarjakuvien lukeminen päättyy kun aikuistuu"
Tuo on monen kohdalla totta.
Heitä tuskin näkyy sarjakuvafoorumilla.
-
Itse luen kaikkea sarjakuvaa joka sattuu kiinnostamaan, tyylillä ja alkuperämaalla ei ole väliä. Varmasti kyseessä on vain tottumiskysymys, mutta itse suosin sarjakuvaa jossa on käytetty elokuvamaista kerrontaa. Siksi mielenkiinto kohdistuu useammin mangaan tai sellaisiin sarjoihin kuten Cyril Pedrosan Three Shadows tai vaikkapa Craig Thompsonin Good Bye Chunky Rise, vaikka jälkimmäisen lukemiseen tarvitaan huomattavasti enemmän keskittymistä kuin keskivertomangaan.
Kuten jo tuolla mangapuolen ketjussa totesin, itseä on harmittanut eurosarjakuvassa ruutujen ahtaus ja sommittelu. Vaikka kerronta olisi hyvää ja piirrosjälki hienoa, eivät ruudut pääse oikeuksiinsa kun ne on tungettu muiden ruutujen sekaan liian ahtaaseen tilaan. Sen sijaan, että lukija tuntisi olevansa keskellä sarjakuvan maailmaa hän on pikemminkin sivustakatsoja, joka katsoo laatikkoa. Elokuvamainen sarjakuva vetää lukijan mukaan ja keskelle tapahtumia, mutta eurosarjakuva on ollut jotenkin kummasti lukijaa etäännyttävää.
Tähän on epäilemättä syynä esimerkiksi sarjan julkaiseminen lehdessä ennen albumiksi kokoamista tai totuttu albumiformaatti. Kirjakaupassa on tullut usein selailtua ranskankielisiä sarjakuvia, ja formaatti on usein se perinteinen noin 48(?) sivua ja koko on iso. Ruudut ovat aina pieniä, ja joissakin sarjakuvissa tämä ei haittaa: esimerkiksi Pieniä Voittoja tai Punainen Pukee Teitä toimivat hienosti juuri sellaisina kuin ne ovat. Mutta myös sellaiset sarjat, jotka olisivat selvästi vaatineet vapaampaa ruutujakoa on tungettu samaan formaattiin.
Jopa Ted Naifehin Polly and the Pirates oli alun perin tungettu väritettynä samaan isoon albumikokoon, vaikka julkaisukoko oli sarjalle aivan väärä. (Myöhemmin siitä julkaistiin ranskaksi hieman pienempi albumi mustavalkoisena.) Ongelma on vähän sama kuin se, että osa sarjakuvista halutaan vängällä julkaista mangaformaatissa, vaikka julkaisukoko on sarjalle aivan liian pieni.
Ymmärrän että näissä haetaan provokaatiota mutta varsinkin viime päivien ketjuissa on käynyt mielessä että ihanko te näitä vakavissanne kirjoittelette ja mikäli ette niin miksi vaivautua?
Eikös sarjakuvafoorumi ole juuri oikea paikka keskustella täysin turhista sarjakuvaan liittyvistä aiheista? :)
-
Eikös sarjakuvafoorumi ole juuri oikea paikka keskustella täysin turhista sarjakuvaan liittyvistä aiheista? :)
Ei. Turhille aiheille ei ole tilaa.
Mutta jos halutaan puhua syvän eksistentialistisesti kuinka turhaa itse asiassa koko sarjakuvaharrastaminen on niin minusta ollaan aika pahasti väärällä foorumilla.
Paitsi jos näin todella on niin kai sitten vedetään töpseli seinästä, eikös?
-
Ei. Turhille aiheille ei ole tilaa.
Koko tämän pitkään jatkuneen "länsimainen sarjakuva vs magna"-asetelman ja "miksi nuorisoa ei kiinnosta mikään muu kuin mangna?"-jutun ydin voi hyvinkin olla vakiintuineissa käytännöissä ja eri sarjakuvakulttuurien kerronnan eroissa. Kun joku pelkää että manga syrjäyttää muun sarjakuvan tai kun mangafani ei kiinnostu mistään muusta kuin teinimangasta, syynä pidetään useimmiten piirrostyyliä. Joskus näin onkin, mutta mangan suosioon on muitakin syitä. Harvemmin huomio tuntuu kiinnittyvän ensimmäisenä ruutujen sommitteluun tai kerrontaan. En myöskään ymmärrä, miksi sarjakuva pitäisi lähtökohtaisesti tunkea sille sopimattomaan formaattiin. Joten enpä tiedä ovatko nämä aiheet nyt niin "turhia".
-
Tehdään selväksi mikäli ketjun idea Tai Mangapuolen vastaava olisikin aidossa huolessa sarjakuvakultturin tilasta jne kaikki ok.
Mutta kun molemmat ovat yhtä älykkäitä kuin kertoa olevansa huolissaan kuinka homoseksuaalisuus lisääntyy ja homot vie meidän naiset(tarkoittamatta lesboja).
Manga ei vie lukijoita, se lisää niitä. Osaa ei ikinä kiinnosta mikään muu kuin Manga, Osaa ei mikään muu kuin BD, osaa vain taidesarjakuva, osaa vain supersankarisarjakuva.
Tiedän suomen yritysjohton kuuluvan henkilön joka ei työpapereiden lisäksi lue mitään muuta kuin Tex Willeriä mutta se ei ole sen enempää merkki että yritysjohto lukee vain Texiä kuin että nuoriso lukee vain mangaa.
piirrosasu ja kuvallinen ilmaisu ovat yksi asia, kuin myös tarjolla oleva tarinallinen ajatussisältö. Toki muitakin syitä suosisoon johtuu ja nyt siis puhuin niin mangasta, BDsta kuin muistakin.
-
Mutta jos halutaan puhua syvän eksistentialistisesti kuinka turhaa itse asiassa koko sarjakuvaharrastaminen on niin minusta ollaan aika pahasti väärällä foorumilla.
"Kaikki on turhaa."
- Borgtron
-
Puutarhanhoito ei ole. Kun itse olin kakara kaikki opettajat oli huolissaan siitä että kakarat jotka lukevat sarjakuvia eivät ikinä opi lukemaan oikeaa kirjallisuutta (kuten Hiljaa virtaa Don). Ne jotka lukivat sarjakuvia lukivat muutakin. Ongelma silloin ja nyt on ne jotka eivät lue yhtään mitään eivätkä ole mistään kiinnostuneet. Jos pystyy ymmärtämään mangaa pystyy ymmärtämään paljon muutakin, koko kysymyksenasettelu on ihan hanurista. Meillä ainakin Marsupilami on suosiossa vaikka se on muodoltaan kaikkein klassisinta eurosarjista.
-
Ymmärrän että näissä haetaan provokaatiota mutta varsinkin viime päivien ketjuissa on käynyt mielessä että ihanko te näitä vakavissanne kirjoittelette ja mikäli ette niin miksi vaivautua?
Mielestäni manga-ketju on Kvaakin parasta keskustelua aikoihin, toivottavasti tämäkin vaikka alku näyttää repsahtavan pahasti. Kunnon debatti on silti aina rikkain foorumikeskustelun muoto. Naseva otsikko ja ärhäkkä aloitus potkivat toivon mukaan lukijoita sanomaan mielipiteensä, eikä vaikenemaan ikuisesti.
Minua kiinnostaa sarjakuvanostajan profiili, koska tyypillisestä sarjakuvan ostajasta tuntuu olevan vain aavistus Kvaakin vakiopeikoillakin. Huolta sarjakuvan tilasta en kanna sen enempää kuin elokuvan tai musiikin.
Länkkäreiden ja korkkareiden lukijakuntaa näkee lehtihyllyillä, Akun ja mangan harrastajistakin on melko selkeä käsitys (lapset ja teini-ikäiset), mutta kuka todellakin ostaa kovakantiset opukset kirjakaupoista? Supersankareita lukevat taatusti samat nassikat, jotka niitä 1990-luvulla tavasivat lehtihyllyiltä, eli aikuistuneet, työssäkäyvät miehet. Vaan entäpä eurosarjakuvaa, kun Zoomin ja Non-Stopin ajoista on niin kauan, että lukijat on kipattu jo hoitokoteihin?
Jos lukijat ovat perusharrastajia, kuinka he saavat tietonsa sarjakuvista, koska Kvaakin arvostelujen lukijamääriä tarkkailemalla on selvää, että vain osa potentiaalisista lukijoista saa tietonsa Suomen suurimman ja kauneimman sarjakuvasivuston kautta? En jaksa uskoa, että kyse on normiharrastajista, vaan satunnaisostajista.
Satunnaisostajien tapauksessa minun on vaikea uskoa, että lehtien kulttuurisivut siihen riittävät. Mikäli olennainen osa ostokäyttäytymistä on aktiivinen kirjakauppojen koluaminen, tämä tukee Lurkerin käsitystä siitä, että suuri osa lukijoista on juuri kaupunkilaisia, koska vain riittävän suuri massa antaa mahdollisuuden pitää esillä kattavaa valikoimaa.
Merkittävä osa lukijoista olisi siis satunnaisia harrastajia tai lukijoita. Tätä tukevat arjen pikku havainnot, kuten se että Tex Willeriä myydään parhaimmillaan kuin leipää Pasilan rautatieaseman R-kioskilla. Tai etteivät tietyt opukset näytä päätyvän divareihin lainkaan, kun toisia taas on runsaasti heti julkaisusta lähtien (käytettyinä siis).
MIksi tästä satunnaisesta massasta sitten osa päätyy poimimaan nimenomaan eurosarjakuvaa? Näyttääkö se kivalta (ja edulliselta) lahjalta, kuten arvelen? Kovakantisiin julkaisuihin siirtymisen kuvittelisi tukevan sitä, että kustantajat uskovat arvokkaan ulkoasun vetoavan kuluttajiin.
(Tosin vertaus Kinopalatsin osuuteen kokonaiskatsojaluvuista minulle toi mieleen entisen opettajani, joka totesi että älykkyys on tilastollista, eli Venäjällä on enemmän älykkäitä ihmisiä kuin Suomessa, mistä ei silti voi tehdä sellaista johtopäätöstä että venäläiset olisivat älykkäämpiä kuin suomalaiset...)
-
Jos tuo on käsitys hyvästä keskustelusta voi vain toivoa planeetan puolesta että mitä isompi asteroidi kylkeen mossahtaa ja mitä pikemmin: aina parempi.
Mielipiteeni on että koska jokin sarjakuva, alkuperämaasta , lukusuunnasta tai väreistä tai pikselöitymisestä huolimatta on korkeatasoista niin kerronnaltaan kuin tekniikaltaan että siihen jaksaa palata se kiertää sukupolvesta toiseen.
BD omaa etuna saman kuin Ankat: jo vanhemmilla tai isovanhemmilla on kokemus ja tieto mistä on kyse ja sille tutustutetaan uusikin sukupolvi kirjaston uusintapainoksen tai kesämökin/mummonmökin hyllyn kautta.
Osalla mangasta tämä asema tulee olemaan siinä kuin Tinteillä ja asterixeilla ja Alixeillakin.
Eurosarjakuva ei ole homogeeninen massa. Corto Maltesen fanit eivät välttämättä lämpene Strumffeille tai Largo Winchille.
Eurooppalaiseen sarjakuvaan kuuluu valtava kirjo Judge Dreddistä Sipuleenaan Bamsesta Druunaan.
Järkytyksenä monelle tulee kai sitten sekin ettei moni sarjakuvan lukijoista ole kiinnostunut kvaakista tai edes sarjainfosta vaan ihan..sarjakuvista.
Lehtien kulttuurisivuja he eivät välttämättä lue tarjonnan ollessa mitä on eritoten sarjakuvan osalta.
Ajatus "ostetaan jokin kiva lahja" on minulle täysin vieras.
Euroopassa julkaistaan paraikaa paljon hyvää laadukasta sarjakuvaa joka makuun. Ihan samalla tavalla kuin kirjallisuudessakin on lajityyppi ja tyylirajoja ja kuvataiteessa myös.
Aktiivien ja kaikkiruokaisten määrä on pieni, mutta riittävä. Tässä se ei eroa mitenkään minkään muun alan, myös kulttuuripiirien ulkopuolelta, tilastoista.
-
pieni lisäys vielä.
kannattaa tarkastaa kartastosta ja vaikkapa historiallisista lähteistä mihin maantieteelliseen alueeseen ja voimakkaimpaan kulttuuripiiriin tämä kotimaamme kuuluu.
Vinkkinä: ei vieläkään yhdysvallat.
-
kannattaa tarkastaa kartastosta ja vaikkapa historiallisista lähteistä mihin maantieteelliseen alueeseen ja voimakkaimpaan kulttuuripiiriin tämä kotimaamme kuuluu.
Venäjään?
-
Angoulemessa on venäläisen sarjakuvan näyttely 2010.
Pitääpä tehdä siitä juttu Kvaakkiin.
-
Venäjään?
Juuri tätä. tarkistappa mihin maantieteellisiin alueisiin Venäjä lasketaan.
Ja Pietari Suuren jälkeen mihin kulttuuripiireihin.
tai käy tuolla Angoulemessa.
-
Pietari Suuren jälkeen mihin kulttuuripiireihin.
"Jälkeen Pietari Suuren" tarkoittaa, ettei myöskään Ruotsi ole oikea vastaus.
Tämä ketjun perusteella kyllä Kvaakin toimittajien ja ylläpitäjien yhteispeli fiksun keskustelun eteen sujuu erinomaisen hyvin. Kannattaisiko asian vierestä meneviä viestejä, öh, moderoida hieman?
Kunhan kirjaudun sisään muilla käyttämilläni nimimerkeillä, sellaisilla kuten "Aura" ja "Lurker", tässä ketjussa on ehkä enemmän pohdintaa varsinaisesta ketjun aiheesta...
-
Vastakkainasettelun aika on ohi. Täällä totta kai voi valita puolensa hetkeksi, mutta eiköhän sitä suurin osa täälläkin ole liikkuvia äänestäjiä, öh, lukijoita. Ja turha keskustella keskustelusta, aiheesta kyllä.
Suomi on sarjakuvan suhteen kyllä mahdottoman maapalloistunut. Täällä on sarjakuvaa eri ilmansuunnista, niin Ruotsista, Islannista, Italiasta, USA:sta kuin Ranskasta, Briteistä, Nipponista, Koreasta, Belgiasta ja ties miestä. Venäjästä en tiedä.
...Zoomin ja Non-Stopin ajoista on niin kauan, että lukijat on kipattu jo hoitokoteihin?
Auts! No, täällä sitä vielä ollaan tolpillaan, totean Nonarin silloisena tilaajana.
-
Jiksille bojot siitä että sohii arkaan kohtaan, me ei olla enää nuoria kapinallisia. Mutta noin muuten ihan vitun diibadaabaa.
-
Kunhan kirjaudun sisään muilla käyttämilläni nimimerkeillä, sellaisilla kuten "Aura" ja "Lurker", tässä ketjussa on ehkä enemmän pohdintaa varsinaisesta ketjun aiheesta...
Heh. Jiksi juksaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/European_comics
European comics is a generalized terms for comics produced in Continental Europe. Though technically European, British comics are for historical and cultural reasons considered separate from European comics due to the existence of a well-established domestic market and traditions which more closely resemble the development of American comics.
Wikipedian määritelmän mukaan eurooppalaista sarjakuvaa on mannermaalla tehty sarjakuva. Britit lasketaan joukosta pois, mikä on tietty ihan selvä, mutta ehkä myös meidän skandinaavit natiivit.
...muuten ihan vitun diibadaabaa.
Itsepäisyyspäivän merkeissä.
-
Tämä ketjun perusteella kyllä Kvaakin toimittajien ja ylläpitäjien yhteispeli fiksun keskustelun eteen sujuu erinomaisen hyvin. Kannattaisiko asian vierestä meneviä viestejä, öh, moderoida hieman?
Ei.
ensiksikin, monet meistä jotka olivat tuolla kierroksella sarjakuvan kuluttajina olemme yhä kuvioissa mukan.
meillä on lapsia.
Osa meistä hankkii lapsilleenkin luettavaa ja antaa penkoa hyllyjään ja sitten on sellaisia "caseja" kuin esimerkiksi Aapo Kukko jonka jäljestä näkee eurosarjakuvan vaikutuksen eikä kyseinen henkilö ole pääkaupunkiseudulta saati iällisesti yhtä vanha.
Vastakkainasettelun aika on ohi. Täällä totta kai voi valita puolensa hetkeksi, mutta eiköhän sitä suurin osa täälläkin ole liikkuvia äänestäjiä, öh, lukijoita.
Vastakkainasettelun aika ei ole ohi niin kauan kuin on kaksi elävää organismia universumissa.
Itse hankin irtonumeroita.
Suomen globaalista sarjakuvakentästä samaa mieltä. Tämä on suuri rikkaus jota liian harvoin mainostetaan.
Meillä on aidoisti laaja kirjo, ei suppea putkinäkö, vaikka sitä usein eri tahoilta näemmä toivotaankin.
-
Mikäli otetaan hetki tämä ketju vakavasti, niin vastatkaa kuka todellakin lukee Suomessa sarjakuvaa (Curtvilen eläkeläisiin uskon vasta kun näen heidät).
Sarjakuva on samaan aikaan sekä edullinen, että kallis. Satunnaisostoksena, kuten lahjana edullinen, harrastuksena yhtä kallis kuin musiikin tai elokuvien kuluttaminen.
Tätä(kin) ajatusmallia vasten on täysin perusteltua ja järkevää kysyä onko eurosarjakuvalle sijaa Suomessa ja mikä se sitten on.
Lastensarjakuvan tapauksessa hinta ei ole tärkeä, koska ne ostetaan vanhempien rajoilla, mutta eurooppalainen lastensarjakuva myy Asterixin tapaisina kestosuosikkeina (Asterixin tapaiset sarjat tosin ovat älykästä, kaikkien ikäryhmien sarjakuvaa) ja muu näyttää olevan vanhemmille lukijoille suunnattua.
Koska sarjakuvien lukijoista on syntynyt mm. Kvaakin kautta stereotypioita/mielikuvia, voidaanko eurosarjakuvan kuluttajia haarukoida niiden kautta ja pitävätkö ne edes välttävästi paikkansa:
* Aku Ankka, "perinteinen" eurosarjakuva (Asterix, Lucky Luke jne.): Lapset ja toissijaisesti kaikki ikäryhmät, lukijoissa vähiten sukupuolen tai iän kaltaista yhdistävää tekijää. Skaala kattaa kulutussarjakuvan ja arvokkaat ja kalliit opukset.
* Manga: Teinit ja nuoret aikuiset, pojille ja tytöille omat sarjansa.
* Lännensarjakuvat, Korkeajännitykset ja vastaavat: Genrestä kiinnostuneet miehet kaikista ikäryhmistä, eivät harrasta muuta sarjakuvaa.
* Supersankarisarjakuvat (kovakantiset): Työssäkäyvät, kolmikymppiset miehet, tutustuneet tuttuihin sankareihin lapsina lehtihyllyjen kautta.
* Eurosarjakuva yleisesti (uudet ja vanhat, Alix, XIII, Ankardo jne.): Non-Stopin ja Zoomin lukijat, edelleen miehet
* Laatusarjakuva yleisesti ottaen (esimerkkeinä mm. omaelämäkerrallinen sarjakuva, kuten Hautuukoti ja Delislen opukset, Pascin, Kiki: Montparnassen kuningatar): Korkeasti koulutetut, työssäkäyvät naiset ja miehet, ikähaarukka laajin.
Ei.
Edes tuota meidän keskinäistä huulenheittoamme, joka on varmaankin muiden lukijoiden mielestä sisäänlämpiävää diibadaabaa, kuten Vainio jo tiivisti? Meistä tuli puolivahingossa päivän pahimmat häiriköt, aiheesta lipsumisen suhteen.
-
* Laatusarjakuva
Tarkoitat varmaankin taidepelleilyä.
-
Mikäli otetaan hetki tämä ketju vakavasti, niin vastatkaa kuka todellakin lukee Suomessa sarjakuvaa (Curtvilen eläkeläisiin uskon vasta kun näen heidät).
Minulla on tähänkin perspektiiviä. Olin useasti kesätöissä divarissa joskus kauan sitten. Silloin eläkeläiset ostivat ristikkolehtiä ja lännensarjoja (myös mummot!!!). Kun lännensarjat hävisivät, eläkeläiset ostivat vain ristikkolehtiä. Joku vaari saattoi joskus Texin tai Nevadan ostaa, tuskin muuta sarjakuvaa.
Sarjakuvakirjat ovat nykyaikaa etsittäessä lähentäneet mantereita tällä saralla toisiinsa niin sisällöllisesti kuin formaatinkin puolesta.
Kerran luetutin eräällä eläkeläisellä (ja tämä on ihan totta) Viivi ja Wagner -lehden. Sen luettuaan hän lausahti (ja tämä on ihan totisinta totta): "Voiko tällaista edes julkaista?"
-
Edes tuota meidän keskinäistä huulenheittoamme, joka on varmaankin muiden lukijoiden mielestä sisäänlämpiävää diibadaabaa, kuten Vainio jo tiivisti? Meistä tuli puolivahingossa päivän pahimmat häiriköt, aiheesta lipsumisen suhteen.
Minulla ei ole ongelmaa olla asennevammaisen maineessa, kukaan ei käskenyt "heittää huulta"
sinä heitit huulta, minä en.
valintojen kanssa eletään. minä en yritä tehdä omaani tai muiden helpommaksi kuin on välttämätön pakko.
Aiheesta ei lipsuttu.
Suomi on osa eurooppaa, kuten Ruotsi ja valtaisa osa Venäjää.
Siten myös eurooppalaista sarjakuvaa.
Wikipedian rajaaminen, erottamalla Iso-Britannia euroopan ulkopuolelle on tavallaan ymmärrettävä ja osin osoittaa internetin isoimman puutteen: perusteluja tai logiikkaa ei tarvita.
Viimeisin viestisi on ansiokas mutta stereotyyppittelysi ei osu ihan kohdilleen.
Totta, sarjakuvanharrastajista monet ovat miehiä mutta varsinkin eurosarjakuvan kohdalla lukuisat naiset lukevat sitä.
Mutta ,toisin kuin me kaksi testosteronivammaista, he eivät riitele siitä tai katso olevansa "sarjakuvanharrastajia".
He vain ostavat albumeja ja lehtiä joissa on hyvää hauskaa seikkailua tai tunnetta, mutta ilman haudanvakavuutta jonka esimerkiksi allekirjoittanut liittää olennaisesti sarjakuviin.
ihan vaan lukeakseen ne.
-
Tarkoitat varmaankin taidepelleilyä.
Tämän voinee sivuuttaa ketjussa yhtä hyvin kuin sen assosioituuko kotimainen sarjakuva eurosarjakuvaksi. En oikeastaan usko, että kotimaisen sarjakuvan lukijat olisivat sen erityisemmin eurosarjakuvan kuluttajia, erityisesti omakustanteiden lukijoissa uskoisin olevan keskimääräistä enemmän hardcore-harrastajia, kuten Kvaakin lukijoita.
Riippumatta mitä sanaa esimerkkinä käyttämistäni opuksista käyttää, ajatus "korkeakulttuurisarjakuvasta" tuli kumminkin esiin.
Minulla on tähänkin perspektiiviä. Olin useasti kesätöissä divarissa joskus kauan sitten. Silloin eläkeläiset ostivat ristikkolehtiä ja lännensarjoja (myös mummot!!!).
Tämä itse asiassa on mielenkiintoista kuultavaa, tosin vain vahvistaa sen, että lännensarjakuvien ja korkeajännitysten (ja jostain käsittämättömästä syystä Mustanaamion) lukijoissa on hyvinkin vanhoja (mies)lukijoita.
He vain ostavat albumeja ja lehtiä joissa on hyvää hauskaa seikkailua tai tunnetta
Olisiko tämä mystinen, Kvaakin harrastajakunnasta puuttuva sarjakuvia kuluttava yleisö satunnaisostajien sijaan siis naislukijoita? Tämän olisin yhtä lailla valmis hyväksymään, kyseessä kumminkin on kirjakauppojen koluajat (streotyyppistä, myönnän).
Jos tytöt lukevat mangaa ja naiset eurosarjakuvaa, kuuluuko tulevaisuus sitten kuitenkin kirjakauppamangalle, kuten vastaavassa manga-ketjussa arvelin.
Selittäisikö tämä sitten pikkujutut, kuten sen miksi mm. WSOY julkaisee niin tietyntyyppisesti profiloituvaa sarjakuvaa (Punainen pukee teitä, Merkintöjä Burmasta jne.)?
-
Naislukijoita on, paljon.
Mutta heiltä puuttuu tarve mainostaa oman egonsa erinomaisuutta ja verrata sitä mannerlaatan kokoon.
Eurooppalaisella sarjakuvalla on amerikkalaiseen (supersankari) sarjakuvaan nähden suurempi tarjonta, huumorista scifiin erotiikkaan kauhuun ja seikkailuun siinä missä matkakertomuksiiinkin ja arjesta ja perheestä kertoviin tarinoihin.
Supersankarisarjakuvaakin lukee runsas määrä naisia, mutta sen kohdalla tosiaan tuo rajoittava perinteinen sukupuoliroolijako mitä naiset lukevat jossain määrin toteutuukin.
Katsokaa piruuttaan sankareita.
Natasha, Rubiini, Sipuleena.
Ja se joka väittää että Valerian on porukan aivot...no, kaikkia ei voi auttaa.
XIIIta myöten menemättä edes Comancheen tai varsinkaan Corton naisiin.
Manga on jossain määrin samoilla apajilla kuin myös tuorein suomentamaton supersankarisarjakuva osin.
Mutta eurooppalainen sarjakuva ei nojaa naisiin vaan kuten sanottua, monipuolisuuteen.
-
Supersankarisarjakuvaakin lukee runsas määrä naisia, mutta sen kohdalla tosiaan tuo rajoittava perinteinen sukupuoliroolijako mitä naiset lukevat jossain määrin toteutuukin.
...
Mutta eurooppalainen sarjakuva ei nojaa naisiin vaan kuten sanottua, monipuolisuuteen.
Lukijaprofiileja tässä juuri oli tarkoitus haarukoida. Jos sukupuolijakauma sivuutetaan, sarjakuvan lukija on kohderyhmästä riippuen lapsi, opiskelija tai työssäkäyvä nuori aikuinen?
Eurosarjakuvan tilanne on kohentunut viime vuosina mm. Arktisen Banaanin kasvun ja Apollo Kustannuksen myötä. Käännetyn eurosarjakuvan monipuolisuus puolestaan on kyseenalainen, valtaosa käännetystä eurosarjakuvasta on ilmaisultaan ja sisällöltään yhtä tunnistettavaa kuin jenkkisarjakuva tai manga.
Sen sijaan ns. laatusarjakuvan kohdalla en silmäilemällä erottaisi Hautuukotia tai erityisesti Delislen opuksia Euroopan ulkopuolelta saapuneiksi. Mitä tämä kertoo laatusarjakuvan käsitteestä noin yleisesti ottaen, mene ja tiedä.
-
Lukijaprofiileja tässä juuri oli tarkoitus haarukoida. Jos sukupuolijakauma sivuutetaan, sarjakuvan lukija on kohderyhmästä riippuen lapsi, opiskelija tai työssäkäyvä nuori aikuinen?
tai sitten varttuneempi nuori(mutta kuitenkin aikuinen)
niitä eläkeläisiäkin on. Eräskin herttainen leskirouva , noin 70-80 v., uskoutui antikvariaatissa että kerää tinttejä ja asterixeja ja voi aina sanoa hankkivansa niitä sukulaislapsille.
vaikka tulivatkin omaan käyttöön.
sarjakuvaharrastuksella on stigma.
yleensä näiden sarjakuvien lukijat ovat sukupuolesta, iästä ja koulutustaustastaan riippumatta niitä lukutoukkia.
On muistettava että heidän osuutensa on väkimäärästä on pieni mutta myynnistä valtava.
opiskelijoiden osuus on toki pienempi puhtaasti taloudellisista syistä.
-
Koko tämä keskustelu on vähän koominen, se kun niputtaa koko eurosarjakuvan yhdeksi kokonaisuudeksi, jota voi käsitellä yhtenä aiheena. Druuna, Vili & Bill, Diabolik, Strumffit, Italo-Aku Ankka, Sillage, Tex Willer... Euugh. Categorization Error. /&¤&#&( IÄ IÄ ....NO CARRIER
-
Sarjakuvakauppiaana sanoisin, että Jiksin luonnehdinnat ostajaryhmistä ovat aika lähellä oikeaa. Supersankarikirjoja ostavat kolmekymppiset miehet. Alixia ja Ankardoa lähes pelkästään miehet ja yleensä juuri vanhemmat miehet. "Laatusarjakuvaa" (älköön edes Tertsi juuttuko nyt termiin) kuten Sfaria, Persepolista jne. ostavat sekä miehet että naiset. Naisten osuus on siinä ryhmässä suuri. Silloin kun opiskelijat sijoittavat johonkin albumiin niin juuri näihin plus kotimaiseen sarjakuvaan.
-
Haluamatta viedä Petterin luonnehdinnalta pohjaa esitän kysymyksen aiheeseen liittyen:
Petteri, sarjakuvakauppiaana näetkö eroa esimerkiksi oman liikkeesi ja vaikkapa Omituisten opusten kaupan tai Alfa antikvan välillä?
Onko ostajaprofiileilla eroa?
Onko eroa nettimyynnin ja kauppamyynnin välillä?
Ja täsmentäen: eurooppalaisessa sarjakuvassa
itse olen huomannut että markkinoinnin kiro, brändäys ja profilointi, vaikuttavat asiaan.
voisin tietysti käydä esimerkiksi Antikka Hatissa huomenna ja kysyä mikä myy mikä ei mutta vaikka sen todistusarvo olisi kiistaton on otettava huomioon mihin ja millaisille asiakaskunnalle liike on suuntautunut.
Jos kuulen kotimaisesta omakustanteesta etsin sitä Underground Ullakolta, eurooppalaisessa käännyn useimmiten Alfaan ja Omituisiin puhtaasti saatavuuden kannalta.
Eurooppalaisen sarjakuvan määrittely samaan sabluunaan on ongelmallista.
Comes on erottamatonta Anusta & Antista?
Sama vaivaa mangaa, supersankareita, länkkäreitä...kaikkea sarjakuvaa.
Pysytään euroopassa mutta otetaan lännensarjakuva.
Blueberry - Yakari - Ken Parker - Comanche - Bouncer - Lucky Luke- Cocco Bill - Kersantti Kirk-Punaniska- Kalkkaro-Tex Willer
listan lännensarjakuvat ovat kaikki eurooppalaista alkuperää mutta kerronnaltaan ja sävyiltään, niin piirrokselta kuin käsikirjoituksiltaan erilaisia.
Eurooppalainen sarjakuva onkin pitkälti ankka WITCH imperiumin(satunnaisten Asterix Lucky Luke täsmäiskujen lisäksi) ulkopuolelta kadonnut lähikaupoista. Hyper ja supermarkettien tarjonnasta niitä löytää vaihtelevalla menestyksellä.
Eli ostajakunta ei näy välttämättä ikinä kirjakauppamyynnissäkään
Eurooppalainen sarjakuva hyötyy vanhasta lanseerauksesta, ikonisesta asemasta ja tunnistettavuudesta.
Siis se Asterix Tintti Lucky Luke linja.
Jeanin elämää tai Pieniä voittoja saa monissa aikaan tyhjän tuijotuksen ("..Mikä?") ja kun puhe siirtyy ranskanmaalla / benelux akselilla suosittuihin sarjoihin, niin "laatusarjakuvassa" kuin siinä "viihdesarjakuvassakin" niin tietää kuulostavansa siltä että heittää ilmaan jotain hatustaan/on saanut aivoverenvuodon ja glossolalisesti latelee hepreaa.
Paluuta rajoittuneempaan tarjontaan ei ehkä pian ole.
moni kuitenkin hakee toisin periaatteein kuin vaikkapa etnisen alkuperän perusteella.
Kiinnostava tarina ja hyvää piirros tai jokin tietty aihe ovat kuitenkin pääasialliset ratkaisijat ostopäätöksen takana.
-
Petteri, sarjakuvakauppiaana näetkö eroa esimerkiksi oman liikkeesi ja vaikkapa Omituisten opusten kaupan tai Alfa antikvan välillä?
Onko ostajaprofiileilla eroa?
Onko eroa nettimyynnin ja kauppamyynnin välillä?
Ja täsmentäen: eurooppalaisessa sarjakuvassa
Alfan ja Omituisten ostajista minulla ei tietenkään ole hajua. Tai siis on arvailuita, mutta vain omasta puodistani on konkreettista kokemusta.
Netin kautta menee eri albumeita kuin myymälästä. Esim. Huuhkajaa menee myymälästä mutta kukaan ei tilaa sitä netin kautta. Tämä pätee moneen muuhunkin eurooppalaiseen sarjakuvaan: sen ostajakunnassa on paljon niitä vanhempia miehiä, jotka eivät seuraa sarjakuvafoorumeita tai (luultavasti) miellä itseään sarjakuvanharrastajiksi, mutta saattavat poiketa sisään kauppaan nähdessään ikkunassa uuden Alixin tai jotain muuta kiinnostavaa kuten hienon lentokoneen albumin kannessa.
Toisin kuin ehkä voisi luulla, Underground Ullakko ei pyöri myymällä (vain) ug-sarjakuvaa. Iso osa tuotosta tulee Fingerporista, Alixista ja Hemmo Paskiaisesta. Eli siitä samasta kamasta mikä myy hyvin myös Akateemisessa tai muissa sarjakuvaliikkeissä. Nettikaupasta menee laajemmalti kaikkea.
-
Koko tämä keskustelu on vähän koominen, se kun niputtaa koko eurosarjakuvan yhdeksi kokonaisuudeksi, jota voi käsitellä yhtenä aiheena. Druuna, Vili & Bill, Diabolik, Strumffit, Italo-Aku Ankka, Sillage, Tex Willer... Euugh. Categorization Error. /&¤&#&( IÄ IÄ ....NO CARRIER
No justiinsahan sitä kehuttiin, kuinka Suomi on sarjakuvan suhteen multiglobaali. Täällä julkaistaan sarjiksia vaikka mistä maasta. On muuten suht' erikoinen erityispiirre. Monessa maassa julkaistaan vaan omia tai vain melkein omia sarjakuvia (Marvelin ja Disneyn ohella, jotka ovat tunkeneet itsensä kaikkialle) - toisin on meillä. Kuluva vuosi on ollut räävittömän rikas ja monipuolinen käännössarjakuvan suhteen.
Meillähän tämä trendi on oikeastaan päinvastainen kuin muualla, jos hiukka kärjistetään. Marvel ja DC ovat leffoista huolimatta menettäneet asemansa ja eurosarjakuva on tullut tilalle.
-
Palataanpa otsikkoon. Mangan suosiota tuskin tiputtaisi enää edes pelkkä kirjakauppamyynti, koska kyseessä on muoti-ilmiö jonka piiriin kuuluvaan sälään voit rakentaa kokonaisen elämäntavan ja josta keskustellaan samanhenkisten kavereiden ja keskustelupalstojen kautta ja tätä kautta ruokitaan harrastusta. Tämän palstan kautta olen itse saanut virikkeitä moniin aivan loistaviin sarjakuvahankintoihin, mutta tälläkin foorumilla on rajallinen lukijakunta. Mielestäni paras tapa saada eurosarjakuvaa uusien ihmisten nähtäville olisi yksinkertaisesti lehtipistemyynti, mistä olen ennenkin touhottanut. Näkyvyys myy. Sarjakuva-arvostelupalsta vielä Hesarin Nyt-liitteeseen ja Suosikkiin, keskittyen sarjakuvan huippuhetkiin / viikko / kuukausi, niin johan alkaisi pienellä vaivalla varmasti lukijoitakin löytymään. Ei mene vain jakeluun, tuo lehtipistemyyntiin keskittäminen vain vanhoilla hyväksihavaituilla titteleillä. Jokainen lehtipiste voi muokata valikoimansa haluamakseen, eli niin halutessaan voi vaikka jokaisen rihkamaa sisältävän sarjakuvan / puuhakirjan poistaa valikoimasta pysyvästi ja käyttää hyllytilan järkevämmin. Itse näkisin ainakin mieluusti hyllyillä muitakin Egmontin albumeja kuin Asterixeja Lucky Lukeja, tilaa on tai sitä järjestetään.
-
Mielipiteeni on että koska jokin sarjakuva, alkuperämaasta , lukusuunnasta tai väreistä tai pikselöitymisestä huolimatta on korkeatasoista niin kerronnaltaan kuin tekniikaltaan että siihen jaksaa palata se kiertää sukupolvesta toiseen.
Klassikot on klassikoita, joo. Itse pitäisin sarjakuvien kulutusta kuitenkin aika pitkälle genrepohjaisena touhuna (eikä manga tai BD ole genre). Aku Ankka ja sanomalehdet ovat opettaneet suomalaiset (monta monta sukupolvea) lukemaan sarjakuvia, niin että se ei ole se kynnys vaan se että onko tarjolla itseä kiinnostavia tarinoita.
Huumori lienea vahvin genre, mutta ei sota- seikkailu- ja lännensarjoillakaan huonosti mene. Sarjakuvaa kulutetaan viihteenä ja molemmat sukupuolet ja ihan kaikein ikäiset haluavat viihtyä. Se miten pohjois-amerikkalainen, eurooppalainen, japanilainen tai vaikka suomalainen tarjonta kykenee tähän viihdetarpeeseen vastaamaan vaikuttaa siihen millaiset ovat näiden maiden tuotteiden elinmahdollisuudet.
Wikipedian rajaaminen, erottamalla Iso-Britannia euroopan ulkopuolelle on tavallaan ymmärrettävä ja osin osoittaa internetin isoimman puutteen: perusteluja tai logiikkaa ei tarvita.
Mutta kun Britannia on oma saarekkeensa. Sen erottaminen muusta Euroopasta on ihan perusteltua. Toisaalt olisi myös melkein yhtä perusteltu erottaa Euroopasta joku muu iso maa, kuten Italia, Saksa tai Espanja. Italian kulttuuri on rikas mutta suurin osa vaikutteista sielläkin on tullut muualta kuin euroopasta (usasta ja japanista). Saksan ja Espanjan meininki taas on ollut sisäänpäin lämpiävää ja kituliasta maiden väkilukuun suhteutettuna.
Britannia on ihan selkeästi ollut julkaisujen sisällössä Pohjois-Aamerikan alusmaa ja sarjakuvataiteilijat on sieltä loikanneet juuri USAan tekemään uraa. Britit eivät ole juuri hakeneet vaikutteita Manner-Euroopasta. Brittien oma sarjiskulttuuri on ollut hyvin ohutta. Jotain sotaa, huumoria ja Eaglea sekä myöhemmin AD 2000:ta sieltä on löytynyt, mutta sanoisin että esim. sanomalehtisarjakuva on kokonaan tullut jenkeistä.
Jos on pakko niputtaa, niin eurooppalainen sarjakuva on helpointa ymmärtää Ranska-Belgia akselin tuotantona, jota Italia omalla panoksellaan maustaa.
Pohjois-Eurooppalainen sarjakuvakulttuuri on maailman ja euroopan mitassa nuorta, mutta nousussa. Väittäisin että Pohjoismailla on jo oma artsuleimansa ja maineensa.
Ajatus "ostetaan jokin kiva lahja" on minulle täysin vieras.
Vaikka ajatus on sinulle vieras, se ei muuta sitä että kirjakauppamyynti lienee isolta osalta juuri lahjatavaramyyntia. Ja se vielä kaiken kukkuraksi keskittyy joulunalusaikaan. Tämä on nyt ihan mutua, mutta väittäisin että kirjoja lahjoiksi ostavat on yksi suurimmista kohderyhmistä mitä kustantaja voi tänä päivänä yrittää hahmottaa. Niin paljon ilmestyy huttua (esim. kaikenlaisia sarjakuvaa läheltä liippaavia kuva- ja pilakuvakirjoja) että trendi ei mitenkään muuten ei ole ymmärrettävissä.
-
Palataanpa otsikkoon. Mangan suosiota tuskin tiputtaisi enää edes pelkkä kirjakauppamyynti, koska kyseessä on muoti-ilmiö jonka piiriin kuuluvaan sälään voit rakentaa kokonaisen elämäntavan ja josta keskustellaan samanhenkisten kavereiden ja keskustelupalstojen kautta ja tätä kautta ruokitaan harrastusta. Tämän palstan kautta olen itse saanut virikkeitä moniin aivan loistaviin sarjakuvahankintoihin, mutta tälläkin foorumilla on rajallinen lukijakunta. Mielestäni paras tapa saada eurosarjakuvaa uusien ihmisten nähtäville olisi yksinkertaisesti lehtipistemyynti, mistä olen ennenkin touhottanut. Näkyvyys myy. Sarjakuva-arvostelupalsta vielä Hesarin Nyt-liitteeseen ja Suosikkiin, keskittyen sarjakuvan huippuhetkiin / viikko / kuukausi, niin johan alkaisi pienellä vaivalla varmasti lukijoitakin löytymään. Ei mene vain jakeluun, tuo lehtipistemyyntiin keskittäminen vain vanhoilla hyväksihavaituilla titteleillä. Jokainen lehtipiste voi muokata valikoimansa haluamakseen, eli niin halutessaan voi vaikka jokaisen rihkamaa sisältävän sarjakuvan / puuhakirjan poistaa valikoimasta pysyvästi ja käyttää hyllytilan järkevämmin. Itse näkisin ainakin mieluusti hyllyillä muitakin Egmontin albumeja kuin Asterixeja Lucky Lukeja, tilaa on tai sitä järjestetään.
Oletko koskaan miettinyt mikä niiden kioskinpitäjien mielestä on "järkevää" hyllyjen täyttämistä. Se on myyvien tuotteiden esillä pitämistä. Jos puuhakirjat myyvät, silloin niitä pidetään esillä. Jos sarjakuva ei myy, niitä pidetään vähemmän esillä. Yksikään kustantaja ei myöskään voi vuosikausia pukata lehtipistelevitykseen tappiollisia julkaisuita.
Nyttiin ja Suosikkiin voi toki kuka tahansa tarjoutua tekemään sarjakuva-arvostelupalstaa ja kokeilla meneekö ehdotus läpi.
-
Oletko koskaan miettinyt mikä niiden kioskinpitäjien mielestä on "järkevää" hyllyjen täyttämistä. Se on myyvien tuotteiden esillä pitämistä. Jos puuhakirjat myyvät, silloin niitä pidetään esillä. Jos sarjakuva ei myy, niitä pidetään vähemmän esillä. Yksikään kustantaja ei myöskään voi vuosikausia pukata lehtipistelevitykseen tappiollisia julkaisuita.
Nyttiin ja Suosikkiin voi toki kuka tahansa tarjoutua tekemään sarjakuva-arvostelupalstaa ja kokeilla meneekö ehdotus läpi.
Tarkoitin tällä, että koska olen itse kioskikauppias pystyn kyllä hahmottamaan tittelit kokonaisuudessaan ja tilastojen valossa, mikä liikkuu ja mikä ei. Jos Hello Kittyä tulee aina neljä kappaletta ja palautukseen lähtee saman verran, niin laskepa yhtälö. Tempoa ei palautettu ainuttakaan, vaan se myytiin hyvissä ajoin ennen päivämäärää loppuun, samoin Lännentie, Tex Willerin maxit, kronikat ja suuralbumit. Asterixeja on vielä pari hyllyssä, mutta niitä tulikin yli kymmenen kappaletta. Oikeastaan ainoat sarjakuvat mitkä eivät myy, ovat lehdet jotka voit tilata kotiisi kuten Aku Ankka, Musta Naamio, Tex Willer, Hämähäkkimies ja Ryhmä-X. Näillekin kuitenkin löytyy satunnainen ostajakunta. Itse ostaisin todennäköisesti Natasaa ja Pikoa ja Fantasiota, jos niitä kioskikaupassa olisi, kun saisi rauhassa tutustua albumiin, eikä tuote hukkuisi runsaudenpulaan, kuten kirjakaupassa kävisi.
-
Tuo oli jo paljon valaisevampi viesti. Kuka ne päätökset myyntiin otettavista sitten tekee ja eikö hän huomioi myyntilukuja tehdessään uutta tilausta?
-
Tempoa ei palautettu ainuttakaan, vaan se myytiin hyvissä ajoin ennen päivämäärää loppuun (...)
Sarjakuvalehdillä on Suomessa sittenkin tulevaisuus! Toivottavasti Tempo jatkaa meillä vaikka muualla Skandinaviassa tauolle jäisikin.
-
Sarjakuvalehdillä on Suomessa sittenkin tulevaisuus!
Albumihan se Tempo sisällöltään on! Muodoltaan se on normaalia halvemmalla tehty albumi.
-
Albumihan se Tempo sisällöltään on! Muodoltaan se on normaalia halvemmalla tehty albumi.
Minialbumisarja, sehän se olikin. Unohdin.
Mutta onko tämä keskustelu jotenkin asettelultaan väärinpäin. Eikö suurin osa Suomessa julkaistusta sarjakuvasta olekin eurosarjakuvaa?!?
Onko jenkkisarjakuvalle sijaa Suomessa?
-
Onko jenkkisarjakuvalle sijaa Suomessa?
Siis niinku vaikka Aku Ankalle?
-
Siis niinku vaikka Aku Ankalle?
Eikös se ole pääosin juuroippalaista?
Lehdessä kai julkaistaan hyvin harvoin jotain amerikkalaistakin (klassikkosarjat, Rosa, van Hornit), mutta muutenhan ne kaiketi ovat vanhalta mantereelta.
-
Eikös se ole pääosin juuroippalaista?
Aivan... Ja pitäisikö tämä korkealentoinen vääntö käydä sittenkin kysymyksestä: onko jenkkisarjakuvalle sijaa Aku Ankassa?
-
Aivan... Ja pitäisikö tämä korkealentoinen vääntö käydä sittenkin kysymyksestä: onko jenkkisarjakuvalle sijaa Aku Ankassa?
Eipä taida olla. Jenkkienkin Disney-sarjakuvalehdet ovat alkaneet julkaista italialaisia ankkoja.
Lisää vain fiiniä, kovakantista ja erittäin hyvälle paperille painettua eurosarjakuvaa olisi syytä saada suomeksi oikein kunnolla. Sillage oli hyvä pään avaaja (ja silmien avaaja), lisää vain nimikkeitä. Onneksi XIII on jo kaupoissa, ja Huuhkaja, ja Blacksad, ja Vatikaanin vanki.
-
Lisää vain fiiniä, kovakantista ja erittäin hyvälle paperille painettua eurosarjakuvaa ...
Onneksi XIII on jo kaupoissa, ja Huuhkaja, ja Blacksad, ja Vatikaanin vanki.
Nii, toivottavasti nuo ei vaan jää sinne kauppoihin tukkimaan hyllyjä sillä yksi kovakantinen vie kahden pehmeäkantisen (esim. Apollon tuotanto) tilan. Ja kun tietää että kirjakaupoilla on jatkuva paine lisätä myyntiä per myymäläneliö... Mutta toivotaan kasvua tälle saralle!
Koskas Apollo muuten siirtyy kovakantisiin?
-
Tuo oli jo paljon valaisevampi viesti. Kuka ne päätökset myyntiin otettavista sitten tekee ja eikö hän huomioi myyntilukuja tehdessään uutta tilausta?
Lehtipiste päättää julkaisuista ja julkaisujen määrästä, mutta yksittäisen toimipisteen hoitaja voi vaikuttaa perusvalikoimiinsa yksinkertaisella puhelinsoitolla. Pääsääntönä tuolla tuntuu olevan kuitenkin, ettei paskasta pääse eroon vaikka haluaisi. Olin yhdessä vaiheessa niin pienessä kioskissa hommissa, että lehtihyllyjä oli vain yksi noin 2,5 metrinen. Ja joka saatanan lastenlehtioheiskrääsärihkamalehti sinne tuli ja monena kappaleena. Peruutin nämä kaikki valikoimasta, mutta silti joka viikko lehtipiste tunki taas jotakin uutta vastaavaa eri nimikkeellä jakoon. Jotain mätää heidän systeemissään on, kun tiettyjä lehtiä tulee aina tolkuttomat määrät, kuten kaikkia pokerilehtiä, huonoiten menestyviä naistenlehtiä kuten Olivia ja vastaavia. Näitä ostetaan max. 2kpl / numero ja niitä saattaa tulla pitkälti toistakymmentä. Tämä määrä ei vähene, vaikka he seuraavat jokaista pistettä yksitellen menekin valossa ja päättävät sen perusteella myyntiyksiköt. Sen sijaan lehdet, kuten Heavy Metal, White Dwarf ja Mustanaamio ovat ilmeisesti joitakin kallisarvoisia suojelukohteita, jotka tiputetaan valikoimasta välittömästi kolmen kuukauden jälkeen, vaikka niitä ei tulisi kuin kaksi kappaletta ja joka toista numeroa ostettaisiin yksi kappale. Ehkäpä tässäkin on yksi syy huonoon näkyvyyteen, jos ihminen tietäisi varmasti saavansa uusimman suosikkilehtensä lähikioskilta sen myynti alkaisi kenties pikkuhiljaa vakiintumaankin.
Toivoa silti on, uusinta Hello Kittyä tuli enää kaksi kappaletta:)
-
Ja joka saatanan lastenlehtioheiskrääsärihkamalehti sinne tuli ja monena kappaleena. Peruutin nämä kaikki valikoimasta, mutta silti joka viikko lehtipiste tunki taas jotakin uutta vastaavaa eri nimikkeellä jakoon. Jotain mätää heidän systeemissään on, kun tiettyjä lehtiä tulee aina tolkuttomat määrät, kuten kaikkia pokerilehtiä, huonoiten menestyviä naistenlehtiä kuten Olivia ja vastaavia. Näitä ostetaan max. 2kpl / numero ja niitä saattaa tulla pitkälti toistakymmentä.
Saisivatkohan ne itse, parhaan kateprosentin/lehti, juuri tuosta paskasta ja sillä koittaisivat saada sitä väkisin myytyä.
Jos vaikka näistä paremmista lehdistä, pitää maksaa isommat rojaltit eteenpäin.
Mistä sen tietää, vaikka ottaisivat vielä oikein erillisen jakelumaksun, joiltain Skeidasanomilta.
Eikös se ole noissa TV kanavapaketeissa sama asia.
Haluat jonkun laatukanavan ja samassa tulee väkisin täysi nippu paskaa, joka ei kiinnosta yhtään.
-
Eikös se ole pääosin juuroippalaista?
Samoin verkkarit ja lenkkarit ovat todellisuudessa kiinalaisia ja ties minkämaalaisia tuotteita. Vastaavasti jenkkisarjakuvan suuret nimet ovat lähes järjestään brittejä, joten eivätkös Vertigo-klassikotkin ole eurooppalaista sarjakuvaa...
Ei, kyllä Aku on edelleen sitä samaa kulttuuri-imperialismia. Aikanaan tulee suomalaisen sarjakuvan Hesburger, joka ajaa Akut pois Tampereelta.
Lisää vain fiiniä, kovakantista ja erittäin hyvälle paperille painettua eurosarjakuvaa olisi syytä saada suomeksi oikein kunnolla. Sillage oli hyvä pään avaaja (ja silmien avaaja), lisää vain nimikkeitä. Onneksi XIII on jo kaupoissa, ja Huuhkaja, ja Blacksad, ja Vatikaanin vanki.
Sinultahan menee nyt humalat ja maltaat sekaisin, nämä ovat erinomaista käyttösarjakuvaa. Fiineihin lasketaan pikkusievät Durbianot ja Sfarit...
Kaikkea näitä toki lisää Suomeen, vaikka niitä sitten ostavatkin pääosin keski-ikäiset miehet ja työssäkäyvät naiset. Lahjaksi.
-
Onko jenkkisarjakuvalle sijaa Suomessa?
minun ei pitäisi lukea kvaakkia.
Eilen töissä tuli sorkkaraudasta päin näköä rustoa ja luuta musertavalla voimalla, mutta tämä kirpaisee kovemmin.
Ja aiheuttaa väkevämmän päänsäryn.
ensiksikin vaikka monet yhdysvaltalasisarjakuvan tekijät omaavat eurooppalaista sukujuurta ei tätä voida laskea eurooppalaisen sarjakuvan asiaksi.
ei edes perusteella "no mutta,Grant Morrison Neil Gaiman Alan Moore EnnisEllisJenkinsQuitely...jadajada"
kyllä moni eurooppalainen tekee töitä amerikkalaisille kustantamoille ja yleisölle...koska niillä on yleisö ja se sama yleisö seuraa näitä täällä euroopassakin.
Ketjussa on puhuttu paljon siitä että meillä, suomalaisilla on harvinainen etuoikeus lukea monipuolisinta ja moinikulttuurisinta sarjakuvatarjontaa.
kyllä ja ei.
Eurooppalaisen sarjakuvan osalta nonarien, zoomien ja ruutujen henkeä nostatettiin Jysäyksellä.
uutta eurooppalaista sarjakuvaa, tuoretta ja laadukasta, lehtenä tarjolla.
Tarjolla oli mm. Blacksadia, Sillagea, maailman syöneitä zombeja, Risa&roiskista...
Ei myynyt.
Syy on selkeä.
Sarjakuvalehtikulttuuri nojaa liki yksin aku ankkaan muut ovat vieras käsite.
Lukijat eivät tajua että oikeasti sarjakuvia voi olla lehtimuodossa. Jatkosarjoja voi olla.
Voit odottaa kuukauden, viikon tai vaikka kaksi kuukautta jotta tarina jatkuu.
Eurooppalainen sarjakuva ei ole 48-sivun albumimitan vanki paitsi liian monen ahtaan tukkoisessa päässä, mutta se on ympäristön aiheuttamaa.
Läheisessä s-marketissa Demian pänätti vankasti mangahyllyssä.
Siis lehtihyllyn sarjakuvapäädyn vieressä omassa hyllyssään muita myyntituotteita matalammalla jossa lukee manga.
Eihän sen kokoinen pokkari nyt voi olla eurooppalaista(jos ei siinä lue Tex Willer).
uskon yhä että Jysäys olisi menestynyt jos aikataulut olisivat pitäneet ja informaatiotas lehdestä olisi ollut.
olen jakanut niitä tutuille ilmaiseksikin eikä kukaan ole koskaan edes asiasta tiennyt sitä ennen(ok, ei-biologinen veli on poikkeus)
lanseeraus vie aikaa.
Nemi-lehdellä on tilaisuus tähän kuten Viivi &Wagnerilla ja miksei PikkuFingerporillakin, mutta kuten Jysäykselläkin taistellaan aikaa vastaan.
Sarjakuvien kohdalla ei kyseessä ole tilaisuus painaa rahaa suoraan, tuotto-odote on hidas kuten kaikki sieluttomat markkinointi-ihmiset teille kertovat.
Ja ennen pitkää juoksua on juostava lyhyesti.
Turhan moni hengästyy.
taistelu on myös tuulimyllyjä vastaan.
Pottunokkasarjakuva on vain lasten tai sitten se on poikkeus ja "laatusarjakuvaa" mikä taas toisaalla on yhtä kuin taidepaskaa, mikä kuitenkin päihittää amerikkalaiset koska Johnny Hazard on propagandaa ja Steve Canyon myös ja kaikki supersankaritarinat auttamatta idiotiaa.
Tämä on yleinen normi eikä mikään "sarjakuvakansa on suvaitsevampaa kuin muut"
jokainen kulkee laput silmillä ja tuomitsee ennen kuin edes tietää asiasta mitään, omasta kokeilusta puhumattakaan.
Eli lyhyesti: niin euroopassa kuin yhdysvalloissa on valtavasti upeaa sarjakuvaa, niin huippuviihdettä kuin ihmistä ylevöittävää taidetta ja ajoittain jopa yhtä aikaa.
Luonnollisesti sama pätee mangaankin.
Siitäkään emme ole nähneet kuin pintaraapaisun hipaisun.
Toki tämä on vähemmistö kokonaisuudesta.
99,99999999% kaikesta on silkkaa saastaa, mutta täällä ei vielä silti julkaista edes 2% tuosta jäljellä olevasta priimasta.
ja selkeämmin: on sillä. Olisi jopa tilausta kuten eurooppalaisella sarjakuvalla, mutta kun ei niin ei.
-
Lukijat eivät tajua että oikeasti sarjakuvia voi olla lehtimuodossa.
Olen toisaalla Kvaakissa väittänyt, että lehti on tulevaisuudessa yksin lastensarjakuvan formaatti. Lastensarjakuva on nimenomaan käyttösarjakuvaa sanan konkreettisimmassa muodossaan.
Tulevaisuus on pokkarien ja kovakantisten julkaisujen, jotka ovat paitsi käytännöllisiä ja arvokkaita, myös kestävämpiä ja siten niiden elinkaari on pidempi.
Olisiko kustantajien pahin toistuva virhe tarjota eurosarjakuvaa sellaisessa formaatissa, jossa lukijat eivät sitä tahdo ostaa.
Kuka lyö housunsa vetoa minua vastaan että Demian elää Tempoa pidempään juuri formaattinsa ansiosta?
-
Olen toisaalla Kvaakissa väittänyt, että lehti on tulevaisuudessa yksin lastensarjakuvan formaatti. Lastensarjakuva on nimenomaan käyttösarjakuvaa sanan konkreettisimmassa muodossaan.
Tulevaisuus on pokkarien ja kovakantisten julkaisujen, jotka ovat paitsi käytännöllisiä ja arvokkaita, myös kestävämpiä ja siten niiden elinkaari on pidempi.
Olisiko kustantajien pahin toistuva virhe tarjota eurosarjakuvaa sellaisessa formaatissa, jossa lukijat eivät sitä tahdo ostaa.
Kuka lyö housunsa vetoa minua vastaan että Demian elää Tempoa pidempään juuri formaattinsa ansiosta?
Jos olet oikeassa on maailma vielä entistäkin synkempi paikka eikä ihmisiksi nimetyllä lajilla toivoa.
Albumit ja pokkarit eivät ole itseisarvo saati edes kestävämpiä.
Vanhat Alixit ja Cocco billit olkoot todistajiani.
Kustantajien pahin virhe on opettaa ihmiset pois lehtiformaatista tai oikeammin poistaa lehtimuoto valikoimasta.
Aikoinaan autojen yleistyessä suitsientekijöiltä alkoi leipä kaveta ja piinaa jatkui ja useimmat laittoivat laput luukulle, toiset menivät tehtaan kokoonpanolinjalle, puutarhuriksi, rattopojaksi ja kuka miksikin.
Mutta osa itsepintaisesti ylläpiti tietotaitoa ja alaa.
Niistä tuli eliittituote, kallista käsityötä harrastusta varten.
Toivon ettei tämäkään ole lehden analogia, pienen suljeun piirin statusasema.
typerämpiäkin käänteitä on ollut.
eli ei, lukijat eivät ole vastentahtoisia ostamaan lehetä koska enimmälle osalle eurooppalaisuus, japanilaisuus tai amerikkalaisuus ei ratkaise.
Eikä albumi, pokkari, lehtimuoto.
vaan sisältö.
Mangaromantiikan kuluttaja käyttää euroromantiikkaakin ja amerikkalaista jos sellasita jonkun kiven alta löytää.
Toiminnan ystävälle räime on yleismaailmallista siinä kuin yhteiskunnalisten kysymysten tai pienen ihmisen kohtalon seuraajallekin.
Ja kaikkialla on tarvetta nauraa ja itkeä yhdessä.
Kaikki housut vai jotkut tietyt olisi kysymys muutoin viimeiseen kohtaasi, mutta tuo kysymyksen asettelu ei ole enää omenat- appelsiinit vaan "jalkapallon mmfinaali vastaan John Woon better tomorrow".
Kohderyhmä on toki osiin sama ja yhdistäviä tekijöitä saattaa olla mutta vertailu ontuu.
-
enimmälle osalle eurooppalaisuus, japanilaisuus tai amerikkalaisuus ei ratkaise.
Eikä albumi, pokkari, lehtimuoto.
vaan sisältö.
Alkuperämaalla ei todellakaan ole ihmisille väliä, paitsi tietenkin Kvaakissa missä se on tärkein sarjakuvan ominaisuus.
Formaattiväitteesi ei pidä paikkaansa, sen verran kovia käytännön perusteluja olen itsekin lyönyt tiskiin. Käytännön seikkojen lisäksi kustantajat sen tietävät: kovakantisuus on arvostuskysymys.
Lisäksi näkemyksesi on jollain tapaa idealistinen, itse olen kyynisempi tässä suhteessa. Kun olohuoneessa on neljän, viiden tonnin kotiteatteri ja kirjahylly on kokopuuta, siihen on valittu kirjojen lisäksi komealta (selkämyksen osalta) näyttävät sarjakuvat, lehdet puolestaan ovat lastenhuoneessa tai komerojen kätköissä, jos niitä jälkimmäisessä tapauksessa on koskaan ostettukaan. Menestyvä formaatti on lukijoiden valinta, ei kustantajien.
Koska olen tässä ketjussa esitettyjen havaintojen vuoksi entistä enemmän vakuuttunut, että suuri osa sarjakuvista ostetaan heräteostoksena joko satunnaislukijalle itselleen tai lahjaksi. Tällöin sisältö paljastuu vasta ostopäätöksen jälkeen, joten tietyllä tapaa se on ostopäätöksen suhteen vähiten merkitsevä tekijä.
Sarjakuvalle tämä on todennäköisesti vain hyvä asia, koska mikäli merkittävän osan sarjakuvista hankkivat satunnaisostajat, he ovat juuri sitä ostovoimaista massaa, joka edes teoriassa mahdollistaisi sen, että sarjakuvaa pidettäisiin kirjakaupoissa esillä entistä laajemmin, millä puolestaan voi olla itseään ruokkiva vaikutus.
Harrastajakunnalle tämän pitäisi olla yksin positiivinen asia; enemmän kulinaristisia nautintoja maahan, jossa tuputetaan pelkkää burgerisarjakuvaa, eli Aku Ankkaa.
-
Kuka lyö housunsa vetoa minua vastaan että Demian elää Tempoa pidempään juuri formaattinsa ansiosta?
Mistä me sitten aikanaan tiedämme, että pidempi ikä johtui juuri formaatista eikä jostain muusta?
-
Formaattiväitteesi ei pidä paikkaansa, sen verran kovia käytännön perusteluja olen itsekin lyönyt tiskiin. Käytännön seikkojen lisäksi kustantajat sen tietävät: kovakantisuus on arvostuskysymys.
Lisäksi näkemyksesi on jollain tapaa idealistinen, itse olen kyynisempi tässä suhteessa. Kun olohuoneessa on neljän, viiden tonnin kotiteatteri ja kirjahylly on kokopuuta, siihen on valittu kirjojen lisäksi komealta (selkämyksen osalta) näyttävät sarjakuvat, lehdet puolestaan ovat lastenhuoneessa tai komerojen kätköissä, jos niitä jälkimmäisessä tapauksessa on koskaan ostettukaan. Menestyvä formaatti on lukijoiden valinta, ei kustantajien.
Koska olen tässä ketjussa esitettyjen havaintojen vuoksi entistä enemmän vakuuttunut, että suuri osa sarjakuvista ostetaan heräteostoksena joko satunnaislukijalle itselleen tai lahjaksi. Tällöin sisältö paljastuu vasta ostopäätöksen jälkeen, joten tietyllä tapaa se on ostopäätöksen suhteen vähiten merkitsevä tekijä.
Sarjakuvalle tämä on todennäköisesti vain hyvä asia, koska mikäli merkittävän osan sarjakuvista hankkivat satunnaisostajat, he ovat juuri sitä ostovoimaista massaa, joka edes teoriassa mahdollistaisi sen, että sarjakuvaa pidettäisiin kirjakaupoissa esillä entistä laajemmin, millä puolestaan voi olla itseään ruokkiva vaikutus.
Jiksi, minulla on hyllyt täynnä sarjakuvia ja kirjoja ja monet sarjakuvista ovat lehtinä.
Osa lasivitriinissä koska ovat rakkaita ja tärkeitä.
osaa tänä vuonna kovissa kansissa julkaistusta sarjakuvasta en nopean lukemisen jälkeen säilyttäisi edes lasinalusena
Kovat kannet eivät muuta silkkaa paskaa kullaksi.
Sisältö ajaa yli.
Oma lausuntosi on sisäisesti ristiriitainen myös logiikan valossa.
Ostaako satunnaisostaja kovakantisen albumin 13-50€ vai yksittäisen lehden max 10€ tällä hetkellä?
Siinä olet ehkä oikeassa että niitä (kovakantisia sarjakuvia) ostetaan myös puhtaasti statussyistä.
Lukematta niitä ikinä.
Näillä yksilöillä ei ole silmissäni edes ihmisarvoa.
Eli heillä ei ole merkitystä.
mikä tekisi juuri heistä merkittävän osan?
he eivät ole pysyviä asiakkaita vaan heti kun on sisustuksellisesti trendikästä vaihtaa kirjat ja sarjakuvat Aalto-maljakoihin he tekevät niin.
Sisältöä etsivät etsivät lisää saman kustantamon tai samantapaisia sarjakuvia, ostavat sarjan seuraavankin osan.
Tai jotain saman suuntaista
Leipä on pitkä.
Tosin nopean voiton pintakulttuurissa tämä on vieras ajatus.
lehtimuoto on kuin novellikokoelma, aina hutejakin mutta aina jotain minkä ei olisi uskonut edes kiinostavan. Mikäli kyseessä on yhden hahmon lehti voi jättää sen tarinakaaren väliin jota ei halua lukea toisin kuin paksuissa albumeissa/ pokkareissa ja hinta jää silti alle albumin ja kovakantisuuden.
Tyylikkäitä lehtikoteloitakin on vaikka käytännöllisyys onkin yleensä ratkaisevampi tekijä. Kirjahyllyjä täytyy olla monta jotta mahtuu ja silti on pinoja.
jos se haittaa jotakuta ongelma ei ole minun.
Kirjakauppamyynti ei ole autuaaksi tekevä tekijä.
Eurooppalaista sarjakuvaa myydään yhä niissä supermarketeissakin. ja amerikkalaista.
ja sitä kauhistuttavaa mangaakin.
-
En jaksa millään uskoa, että keski-ikäisille ostetaan esim. Alixeja, XIII:tä tai Comancheja lahjaksi. Ajatus on ihan hullu, mielestäni. Mutta keski-ikäiset voivat kylläkin ostaa noita lahjaksi lapsille, vaikkapa sitten heräteostoksina. Ja tietysti itselleen.
Kikiä, Rabbin kattia, Kiroilevaa siiliä, Persepolista, Viiviä ja Wagneria kylläkin viedään tupareille ja nimppareille yms.
Eurooppalaisia viihdesarjakuvia ostavat oman käsitykseni mukaan niiden parissa 70-luvulta alkaen kasvaneet, vanhat ja nuoret.
Ostin muuten joitain aikoja sitten kolme Aya-sarjakuvaa, koska eräs sarjakuvakauppias suositteli niitä niin voimallisesti alkusyksystä. Eli luen mä muutakin kuin viihdettä. ;)
A propos:
Mielestäni.
-
Tämä on yleinen normi eikä mikään "sarjakuvakansa on suvaitsevampaa kuin muut"
jokainen kulkee laput silmillä ja tuomitsee ennen kuin edes tietää asiasta mitään, omasta kokeilusta puhumattakaan.
Eikä näkemättä/kokematta tuomitseminen liity edes mitenkään sarjakuvaan. Se on inhimillinen piirre joka koskee ihan kaikkea ja kaikkia.
Kustantajien pahin virhe on opettaa ihmiset pois lehtiformaatista tai oikeammin poistaa lehtimuoto valikoimasta.
Tuo poisto tai kehitys tapahtui nähdäkseni jo 1980- ja 90-luvuilla. Kehitys meni ilmeisesti niin että kun myyntimäärät putosivat -70 luvun huipuista, kustantaja(t) alkoivat hinata hintoja ylöspäin. Ideana oli tietenkin saada tuotteen valmistuksesta riittävä kate vaikka kappalemääräisesti myynti hiipui. Kun hinnat olivat nousseet tarpeeksi, heräteostajat ja varsinkin lapset oli saatu vieroitettua lehtiformaatista. Näin lehtimuoto jäi sarjakuvassa tilattavien tuotteiden ominaisuudeksi.
Uusien tuotteiden lanseeraaminen lehtimuodossa on erittäin haastavaa sillä kilpailu on kovaa (kohderyhmään kuuluvien ostajien rahoista kilpailevat myös muut tuotteet kuin lehdet). Lehteä ei voi myöskään toisaalta perustaa pelkän irtonumeromyynnin varaan, vaan pitäisi olla niitä tilaajiakin.
Jotain mätää heidän systeemissään on, kun tiettyjä lehtiä tulee aina tolkuttomat määrät, kuten kaikkia pokerilehtiä, huonoiten menestyviä naistenlehtiä kuten Olivia ja vastaavia. Näitä ostetaan max. 2kpl / numero ja niitä saattaa tulla pitkälti toistakymmentä. Tämä määrä ei vähene, vaikka he seuraavat jokaista pistettä yksitellen menekin valossa ja päättävät sen perusteella myyntiyksiköt.
Olen ymmärtänyt että Lehtipisteen/Rautakirjan kanssa voi kustantaja jossain mitassa sopia siitä paljonko tavaraa tuupataan tarjolle. Samoin kuin jälleenmyyjän välityspalkkiostakin sovitaan jonkin haarukan puitteissa. Lehtipisteellä on eri suuruisia jakelupaketteja. (Heitän nyt ihan hatusta kun en tiedä) Esimerkiksi 5000kpl, 70000kpl, 12000kpl jne. Kun määrä on sovittu jakelija levittää lehdet verkkoonsa parhaan ymmärryksensä mukaan.
Kustantajalla taas on tuotteesta riippuen erilaisia strategioita. Mutta selvää on että monet lehdet elävät mainostajsta. Mainostajille taas kerrotaan usein lehden painosmäärä, jonka perusteella mainos hinnoitellaan. Toki käytetään myös kontaktihintaa tai levikkiä, mutta läheskään kaikki lehdet eivät ole (kalliina palveluna ostettavan) levikintarkastuksen piirissä. No, sarjakuvalehdissä on vähemmän niitä mainoksia ja se taas heijastuu painosmääriin. Ei ole mitään järkeä painaa tai levittää myytäväksi liikaa lehtiä. Joku 50-70% hävikki lienee sarjiksilla kipuraja.
Kun olohuoneessa on neljän, viiden tonnin kotiteatteri ja kirjahylly on kokopuuta, siihen on valittu kirjojen lisäksi komealta (selkämyksen osalta) näyttävät sarjakuvat, lehdet puolestaan ovat lastenhuoneessa tai komerojen kätköissä, jos niitä jälkimmäisessä tapauksessa on koskaan ostettukaan. Menestyvä formaatti on lukijoiden valinta, ei kustantajien.
Mainio looginen jatke tälle kehitykselle olisi se jos joku alkaisi myydä kovakantisista sarjiksista ns. styrox-painoksia. Sellaisia kokopuukirjahyllyyn sopivia, joilla voisi ulospäin osoittaa sarjakuvasivistystään. :)
En jaksa millään uskoa, että keski-ikäisille ostetaan esim. Alixeja, XIII:tä tai Comancheja lahjaksi. Ajatus on ihan hullu, mielestäni. Mutta keski-ikäiset voivat kylläkin ostaa noita lahjaksi lapsille, vaikkapa sitten heräteostoksina. Ja tietysti itselleen.
Ei kai kukaan tuollasta väitäkään. Ehkä joku lapsi saattaisi ostaa keski-ikäiselle pehmeäkantisen lahjan, mutta kukaan aikuinen ei todellakaan kehtaa. Kovakantinen sen olla pitää. Näin lahja on kuitenkin "arvokas" vaikka sisältö ei saajan mielestä olisikaan mitään kovin arvostettavaa.
-
Olen mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua ja täytyypä heittää oma lusikka soppaan.
Eurosarjakuvalla menee Suomessa huonosti. Paremmin kuin pitkään aikaan, mutta huonosti silti. Olisi hauska tehdä polli täällä Kvaakin keskimääräistä valveutuneempien lukijoiden keskuudessa siitä, miten hyvin eurosarjakuvaa tunnetaan; pitäisi nimetä jokin sarjakuva Tintti-, Asterix-, Lucky Luke-akselin ulkopuolelta. En usko, että vastaus olisi kovin mairitteleva, Ahmed Ahne, Piko ja Fantasio ja Alix olisivat luullakseni suurelle osalle jo hepreaa, muista puhumattakaan. Tavallisella kadunmiehellä löisi varmasti tyhjää.
Miksi näin? Mielestäni Suomessa ollaan jämähdetty aika pitkälti 70-luvun perinnön vaalintaan, Ruudussa, Zoomissa ja NonStopissa jatkiksina julkaistut klassikkosarjat tunnetaan asianharrastajien keskuudessa, mutta uudempi materiaali on jo hämärän peitossa. Tästä todistusaineistona vaikka pari aloittamaani ketjua (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12006.0.html (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12006.0.html) http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11171.0.html (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11171.0.html)),
jotka eivät ole klikkien määrää katsottaessa herättäneet minkäänlaista mielenkiintoa edes teidän valveutuneiden lukijoiden keskuudessa. Tunnettujen nimien tutuista töistä kyllä jaksetaan vaahdota, mutta muu ei tunnu juuri herättävän mielenkiintoa, ei ainakaan sen vertaa, että keskustelua syntyisi.
Minulla on kenties virheellinen käsitys, että tämä samainen perinnevaalintayhdistys on myös merkittävässä osassa päätettäessä siitä, mitä Suomessa julkaistaan. Eli kun uudempaa tuotantoa ei tunneta, niin eihän sitä myöskään voida julkaista. Uusia tekjöitä sarjoineen ei ole juurikaan noussut esiin. Varmaankin osatekijänä on kielimuuri, mutta en usko sen selittävän asiantilaa kokonaan.
Kun sarjakuva mielletään lisäksi lasten touhuiksi ja eurosarjakuvalla on vieläpä marginaalinen asema suhteessa Ankka-, supersankari-, Korkkari-, Willer- ja mangatuotantoon, niin ei kovin hyvältä näytä.
-
Ei, kyllä Aku on edelleen sitä samaa kulttuuri-imperialismia. Aikanaan tulee suomalaisen sarjakuvan Hesburger, joka ajaa Akut pois Tampereelta.
Toni Poni yritti.
Aku on kyllä kokenut Euroopassa sellaisen metamorfoosin, että lonksunokan voi katsoa olevan jo osa eurooppalaista kulttuuriperintöä. Italialaiset mestarit ovat lisäksi myös tuoneet Disney-hahmoihin omat omaperäiset lisänsä, jotka eroavat niin täysin jenkkiläisistä esikuvistaan että voidaan todellakin puhua italo-Disneystä samaan tapaan kuin italolänkkäreistä.
...järjestään brittejä, joten eivätkös Vertigo-klassikotkin ole eurooppalaista sarjakuvaa...
60-luvulla USA:ssa tapahtui popmusiikissa ns. "British invasion". Sama on tainnut tapahtua nyt sarjakuvissa. Ja hyvä niin. Alan Moore pelasti paljon.
Mutta takaisin Suomeen. Asterixin ja Tinttien tapaisia megasuosikkeja ei voi enää syntyä, kuten ei voi syntyä enää Beatlesejä tai Rolling Stoneseja. On tyytyminen kohtuulliseen suosioon. Onneksi kustantajat ovat tajunneet tilanteen, kuten WSOY, ja alkaneet julkaista tarkkaan valittua laatusarjakuvaa niille kuluttajille, jotka sillä haluavat tarpeensa tyydyttää.
EDIT: Ai niin, Egmontin valikoima on muuttunut hyvin monipuoliseksi; sarjakuvan kirjo on laajentunut.
-
Olisi hauska tehdä polli täällä Kvaakin keskimääräistä valveutuneempien lukijoiden keskuudessa siitä, miten hyvin eurosarjakuvaa tunnetaan; pitäisi nimetä jokin sarjakuva Tintti-, Asterix-, Lucky Luke-akselin ulkopuolelta. En usko, että vastaus olisi kovin mairitteleva, Ahmed Ahne, Piko ja Fantasio ja Alix olisivat luullakseni suurelle osalle jo hepreaa, muista puhumattakaan. Tavallisella kadunmiehellä löisi varmasti tyhjää.
Kuten on jo muutamaan kertaan todettu. Sarjakuvan alkuperämää ei ole kovin oleellinen asia. Se korreloi vain marginaalisesti sisällön kanssa, ja sisällöin perusteella sarjakuvat hankitaan ja tunnetaan jos tunnetaan. Toki voidaan kysyä onko euroopasta tuleva genretarjonta alansa parhaimmistoa vai jääkö se toiseksi esimerkiksi yhdysvaltain tai japanin tuotteille, jotka kilpailevat asiakkaista samoissa genreissä?
Miksi näin? Mielestäni Suomessa ollaan jämähdetty aika pitkälti 70-luvun perinnön vaalintaan, Ruudussa, Zoomissa ja NonStopissa jatkiksina julkaistut klassikkosarjat tunnetaan asianharrastajien keskuudessa,
...
Minulla on kenties virheellinen käsitys, että tämä samainen perinnevaalintayhdistys on myös merkittävässä osassa päätettäessä siitä, mitä Suomessa julkaistaan.
Vastuussa ja osassa joo. Ruutu, Zoom ja Non Stop tekivät aikanaan sarjat tunnetuiksi tietylle (tietyn ikäiselle) kansanosalle. Sen jälkeen BD:llä ei ole ollut tällaista näyteikkunaa eli "mainosmediaa". Tuntemattoman sarjan julkaiseminen albumina taas on taloudellinen itsemurha. Niin simppeliä se on.
mutta uudempi materiaali on jo hämärän peitossa. Tästä todistusaineistona vaikka pari aloittamaani ketjua (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12006.0.html (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12006.0.html) http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11171.0.html (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11171.0.html)),
jotka eivät ole klikkien määrää katsottaessa herättäneet minkäänlaista mielenkiintoa edes teidän valveutuneiden lukijoiden keskuudessa.
Aloittamassasi keskustelussa Canoe Bay -linkki ei toimi. Itselle sattui sama albumi mukaan keväällä Pariisissa käydessä. Esittelin sitä jopa sarjistapaamisissa Helsingissä. Saatan hyvinkin palata aiheeseen ko. ketjussa (jota en ennen ollut huomannutkaan.) Tässä on ollut erinäisistä syistä vielä kädet ja pää niin täynnä mangaa ja manhwaa, että ei ole millään kerinnyt. Mutta nyt tahti muuttuu. :)
-
Kuten on jo muutamaan kertaan todettu. Sarjakuvan alkuperämää ei ole kovin oleellinen asia. Se korreloi vain marginaalisesti sisällön kanssa, ja sisällöin perusteella sarjakuvat hankitaan ja tunnetaan jos tunnetaan. Toki voidaan kysyä onko euroopasta tuleva genretarjonta alansa parhaimmistoa vai jääkö se toiseksi esimerkiksi yhdysvaltain tai japanin tuotteille, jotka kilpailevat asiakkaista samoissa genreissä?
Voi olla, että eurooppalainen sarjakuva on sitten genressään huonompaa, mutta käsittääkseni ainakin genrevalikoima on laajempi kuin missään muualla. Itselleni ei ainakaan ole tuttu yksikään historiallinen sarjakuva, joka olisi amerikkalaista tai japanilaista tuotantoa. Etsiä olen kyllä yrittänyt. Voisin tietysti muitakin genrejä luetella.
Tuntemattoman sarjan julkaiseminen albumina taas on taloudellinen itsemurha. Niin simppeliä se on.
Tällä logiikalla ei olisi Raamatun jälkeen mitään muuta pitänyt julkaistakaan. Ymmärrän kyllä yskän, mutta riski otettiin myös 70-luvulla Asterixien ja muiden kanssa ja kas, se kannatti.
Aloittamassasi keskustelussa Canoe Bay -linkki ei toimi.
Linkki toimi,kun viestin joskus viime keväänä lähetin.
-
Voi olla, että eurooppalainen sarjakuva on sitten genressään huonompaa, mutta käsittääkseni ainakin genrevalikoima on laajempi kuin missään muualla. Itselleni ei ainakaan ole tuttu yksikään historiallinen sarjakuva, joka olisi amerikkalaista tai japanilaista tuotantoa.
Vagabond, Lone Wolf & Cub, Path of the Assassin, Samurai Executioner, Satsuma Gishiden, Emma, Rose of Versailles ja lähihistoriasta ainakin Adolf ja Hiroshiman poika tulee mieleen.
-
Voi olla, että eurooppalainen sarjakuva on sitten genressään huonompaa, mutta käsittääkseni ainakin genrevalikoima on laajempi kuin missään muualla. Itselleni ei ainakaan ole tuttu yksikään historiallinen sarjakuva, joka olisi amerikkalaista tai japanilaista tuotantoa.
Etsiä olen kyllä yrittänyt. Voisin tietysti muitakin genrejä luetella.
Kyllä noita on. Laadukkaitakin ainakin Japanissa. Mutta tämäkin on sarjakuvalle niin tyypillinen ongelma, tuotteita on vaikea löytää enää muutaman vuoden kuluttua niiden julkaisusta. Kielikin aina rajoittaa. Suurin osa suomalaisista ei koskisi ranskankieliseen albumiin tikullakaan. Japanista taas saa vielä harvempi tolkkua. Ja jos ihminen rajaa lukemistonsa suomeen ja englantiin niin eihän se valikoima silloin millään kaikkea hyvää ja kiinnostavaa kata.
Tällä logiikalla ei olisi Raamatun jälkeen mitään muuta pitänyt julkaistakaan. Ymmärrän kyllä yskän, mutta riski otettiin myös 70-luvulla Asterixien ja muiden kanssa ja kas, se kannatti.
Tarpeetonta sanoakaan että maailma oli monessa mielessä toinen 1970-luvulla. Ja esim. WSOY:n satsauksen Tinttiin 1960-luvulla (4 allbumia) rahasti Otava vasta 10 vuotta myöhemmin.
Kuten Lurker kirjoitti:
Mutta takaisin Suomeen. Asterixin ja Tinttien tapaisia megasuosikkeja ei voi enää syntyä, kuten ei voi syntyä enää Beatlesejä tai Rolling Stoneseja. On tyytyminen kohtuulliseen suosioon.
Tuo pitää hyvin pitkälle paikkansa. Poikkeuksena Dragon Ball ja Naruto jotka oikeastaan vain vahvistavat säännön. Elokuvan puolella viimeisin (viimeinen?) megasuosikki taitaa olla Terminator.
Linkki toimi,kun viestin joskus viime keväänä lähetin.
Tai siis toimii se, mutta sivu on sellainen että sen sisältö vaihtuu koko ajan. Eli sieltä löytyy nyt ihan muuta. :)
-
Onhan se tietty mahdollista että euro- tai jenkkisarjiksessa pamahtaa läpi ennen pitkää joku Harry Potterin kaltainen megamenestys. Epätodennäköistä, mutta mahdollista. Sitä odotellessa.
Ja vaikka joku Muumit ei eurosarjakuvana mikään maailman myyvin media-artikkeli olekaan, se vain myy vuosikymmenestä toiseen kokien nousuja ja laskuja. Uskoisin, että myy vielä puolen vuosisadan päästäkin. Se harvalta onnistuu.
-
Ja jos ihminen rajaa lukemistonsa suomeen ja englantiin niin eihän se valikoima silloin millään kaikkea hyvää ja kiinnostavaa kata.
Tästä syystä itse opettelin ranskaa.
Tarpeetonta sanoakaan että maailma oli monessa mielessä toinen 1970-luvulla.
Ei se maailma niin erilainen kuitenkaan ole, sarjakuvarintamalla vain manga oikeastaan on jotain sellaista, mitä silloin ei ollut. Ja sarjakuvan lukijoilla oli silloinkin muita harrastuksia, jos nyt vedotaan siihen, että on niin paljon muuta kilpailemassa potentiaalisten lukijoiden ajasta ja rahasta.
Panostuksen tulisi olla oikeanlainen, että homma lähtisi käyntiin, jotta syntyisi momentti kuten silloin 70-luvulla. Kerran, kaksi vuodessa ilmestyvä Tempo (tai Jysäys) ei ole sellainen panostus. Eihän kukaan katso uskoakseni tv-sarjojakaan yhtä jaksoa sieltä täältä pitämällä kuukausien taukoja välillä.
Mutta kuten sanottu, eurosarjakuvalla menee Suomessa huonosti. Enkä ihmettele miksi.
-
Eli kun uudempaa tuotantoa ei tunneta, niin eihän sitä myöskään voida julkaista. Uusia tekjöitä sarjoineen ei ole juurikaan noussut esiin.
Hassua, minusta Suomessa yritetään jatkuvasti lanseerata uusia nimikkeitä ja tekijöitä usean kustantajan toimesta. Valkoinen Tiikeri, Sillage, Blacksad, Jeanin elämää, Huuhkaja... Satrapi, Sfar, Larcenet, Trondheim jne jne. Osa noista on myynyt kohtuullisesti, osa ei ollenkaan.
Ei se maailma niin erilainen kuitenkaan ole, sarjakuvarintamalla vain manga oikeastaan on jotain sellaista, mitä silloin ei ollut. Ja sarjakuvan lukijoilla oli silloinkin muita harrastuksia, jos nyt vedotaan siihen, että on niin paljon muuta kilpailemassa potentiaalisten lukijoiden ajasta ja rahasta.
Eipä ollut 70-luvulla internettiä tai konsolipelejä. Telkkarissakin vain kaksi kanavaa.
Helppoa on foorumeilla huudella ja syytellä kustantajia vääristä kustannuspäätöksistä tai yrityksen puutteesta. Vaikeampaa on keksiä, miten se pitäisi näinä päivinä tehdä "oikein".
-
Eipä ollut 70-luvulla internettiä tai konsolipelejä. Telkkarissakin vain kaksi kanavaa.
Helppoa on foorumeilla huudella ja syytellä kustantajia vääristä kustannuspäätöksistä tai yrityksen puutteesta. Vaikeampaa on keksiä, miten se pitäisi näinä päivinä tehdä "oikein".
Kuten sanottu, oli niitä harrastuksia silloinkin, ei se konsolipelaaminen eroa aktiivisesta jalkapallon pelaamisesta. Molemmat vievät aikaa, mutta jää sitä muuhunkin. Vai oletko sitä mieltä, että kaikki konsolipelaamista harrastavat eivät sitten muuta teekään?
Mikä toimi 70-luvulla? Se, että kustantajat kyllästivät markkinat julkaisemalla riittävän tiheään vielä tuolloin tuntemattomia sarjakuvia. Ja kappas, se toimi. Onko sitä yritetty sen jälkeen? Ei.
Olen sanonut tämän varmaan sata kertaa aikaisemmin, harvat lukijat jaksavat odottaa puolta vuotta tai pidempään mahdollisesti tulevaa jatkoa. Ilmestymistiheys tulee olla sellainen, että se jatkuvuuden tunne syntyy. Kuten tv-sarjojenkin kohdalla.
Ja tiedän, että on helppoa huudella foorumeilla, mutta minulla ei ole muuta keinoa, en ole kustannusalalla. Jos olisin, yrittäisin samaa keinoa, joka on jo toiminut, en sitä, joka on todettu toimimattomaksi.
-
Tästä syystä itse opettelin ranskaa.Ei se maailma niin erilainen kuitenkaan ole, sarjakuvarintamalla vain manga oikeastaan on jotain sellaista, mitä silloin ei ollut. Ja sarjakuvan lukijoilla oli silloinkin muita harrastuksia, jos nyt vedotaan siihen, että on niin paljon muuta kilpailemassa potentiaalisten lukijoiden ajasta ja rahasta.
70-luvulla tuli markkinoita ihmettelemään uusia ahmimisikäisiä suomalaisia joka vuosi liki 80 000. Nyt niitä tulee ehkä noin 55 000 per vuosi (http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_08_03_nieminen.html). Tässä yhteydessä voisi ehkä puhua ns. kriittisestä massasta, siitä määrästä teinejä joka riittää elättämään kustantajia. Tietenkin kustantamisen kustannusrakenne on muuttunut (paremmaksi?) mutta myös voittotavoite (siis kustannustoiminnan sijoituksille) on noussut huimasti.
ei se konsolipelaaminen eroa aktiivisesta jalkapallon pelaamisesta. Molemmat vievät aikaa, mutta jää sitä muuhunkin. Vai oletko sitä mieltä, että kaikki konsolipelaamista harrastavat eivät sitten muuta teekään?
Kyllä se eroaa. Esimerkiksi hinnaltaan ja fyysisyydeltään. Sitten 70-luvun kaikki harrastaminen (myös sarjakuvat) on muuttunut paljon kalliimmaksi.
Mikä toimi 70-luvulla? Se, että kustantajat kyllästivät markkinat julkaisemalla riittävän tiheään vielä tuolloin tuntemattomia sarjakuvia. Ja kappas, se toimi. Onko sitä yritetty sen jälkeen? Ei.
Tähän vaikuttaa tosi paljon yksittäisten kustannustalojen linjaukset, kun niitä kustantajia on ollut ja on vain muutama. Ei kukaan tai mikään kustantaja pysty yksin hallitsemaan markkinoita ja päättämään mitä sielä tapahtuu. Mutta erona entiseen on kyllä se että sarjakuvien (ja varsinkin lehtien) kustannusala on voimakkaasti keskittynyt. Voimakkaammin kuin koskaan ennen? KAIKKI suosituimmat lehdet omistaa nyt Sanoma ja eiköhän se omista myös puolet Egmontista joka käytännössä tuottaa loput lehtipistekamasta. Lisäksi on muutama pienempi kustantaja (esim. Kuvalehdet, Read Me) joilla ei ole käytännössä mitään jakoa sarjakuvalehtimarkkinassa. Näiden lisäksi muutama talo (esim. Sangatsu Manga ja Pauna Media) tuottaa lehtipisteisiin sarjispokkareita.
Ja tiedän, että on helppoa huudella foorumeilla, mutta minulla ei ole muuta keinoa, en ole kustannusalalla. Jos olisin, yrittäisin samaa keinoa, joka on jo toiminut, en sitä, joka on todettu toimimattomaksi.
Ennen kuin kioski markkina kyllästettiin mangalla (2008-2009) se kyllästettiin kai viimeksi joskus 90-luvulla (ainakin albumimarkkina). Tällaista piikkiä seuraa aina pikemminkin pudotus kuin mikään kulta-aika.
Ylipäätään lehtien lanseeraaminen vaikuttaisi toimimattomalta tai mahdottomalta. Joskus jonkun tv-sarjan tai elokuvan imussa joku lehti pyörii useamman vuoden. Tähänkin on muutama poikkeus (Esim. Punaniska tai Viivi & Wagner -lehti), mutta pitkäikäisiä lehtiä ei muut kuin Sanoma ole saanut tuotua markkinoille ja jopa se on epäonnistunut muutaman kerran surkeasti (viimeksi tulee mieleen Monsters -vain mikä se Jysäyksen aikalainen oli?)
Ei vaan ole sellaista yleisöä joka kannattelisi lehteä sen 2-5 vuotta joka vaadittaisiin jonkinlaiseen vakiintumiseen. Kustantajalta loppuu yleensä aina into kesken kun tappiota on tehty tarpeeksi. Eikä se ole ihme jos ei ole odotettavissa että voitolle päästäisiin edes 10 vuodessa (toiminnan kannattavuutta voi silloin verrata esim. 10 vuoden osakesijoitukseen ja siitä saatuun tuottoon).
Kuvittelisin että mangalle olisi löytynyt (oikeaan aikaan lanseerattuna) myös lehteä ostava yleisö, mutta sellaisen julkaisun kasaamisessa oli taas silloin 5-6 vuotta sitten paljon muita esteitä.
-
70-luvulla tuli markkinoita ihmettelemään uusia ahmimisikäisiä suomalaisia joka vuosi liki 80 000. Nyt niitä tulee ehkä noin 55 000 per vuosi (http://www.stat.fi/tup/tietoaika/tilaajat/ta_08_03_nieminen.html). Tässä yhteydessä voisi ehkä puhua ns. kriittisestä massasta, siitä määrästä teinejä joka riittää elättämään kustantajia.
Tämä pitää varmaankin paikkansa.
Kyllä se eroaa. Esimerkiksi hinnaltaan ja fyysisyydeltään. Sitten 70-luvun kaikki harrastaminen (myös sarjakuvat) on muuttunut paljon kalliimmaksi.
Ei se aktiivinen harrastaminen silloinkaan halpaa ollut käytettävissä olevaan rahamäärään suhteutettuna. On totta, että hinnat ovat nousseet, mutta niin on käytettävissä oleva rahamääräkin. Ja harrastamisen fyysisyydellä ei ole tässä mitään merkitystä.
Tähän vaikuttaa tosi paljon yksittäisten kustannustalojen linjaukset, kun niitä kustantajia on ollut ja on vain muutama.
Jos tällä tarkoitat sitä, että sopiiko sarjakuvan kaltainen hömppä kustantajan julkaisupolitiikkaan, niin analogisesti kustantamoiden pitäisi sitten lopettaa suuri osa romaanijulkaisuistakin, eivät kaikki kirjat korkeakyldyyriä ole.
Ei vaan ole sellaista yleisöä joka kannattelisi lehteä sen 2-5 vuotta joka vaadittaisiin jonkinlaiseen vakiintumiseen. Kustantajalta loppuu yleensä aina into kesken kun tappiota on tehty tarpeeksi.
No siinä tapauksessa toivoa ei ole. Ihmettelen vain, miksi sitten ryhdytään näihin epäonnistumaan tuomittuihin yrityksiin?
-
60-luvulla USA:ssa tapahtui popmusiikissa ns. "British invasion". Sama on tainnut tapahtua nyt sarjakuvissa.
Sarjakuvapuolella britti-invaasiosta puhuttiin ymmärtääkseni 80-luvun puolivälissä/lopussa.
"Nyt" ja 20-25 vuotta ???
-
Tämä pitää varmaankin paikkansa.Ei se aktiivinen harrastaminen silloinkaan halpaa ollut käytettävissä olevaan rahamäärään suhteutettuna.
Moni harrastus oli käytännössä ilmaista. Kuten sanotaan nyt vaikka lätkän peluu. Nykyään ei mitään voi harrastaa ilmaiseksi. :)
Ja harrastamisen fyysisyydellä ei ole tässä mitään merkitystä.
On sillä se että jos nykyteini istuu 4 tuntia telkun ääressä ja 2 tuntia koneella (ja seuraavana päivänä päin vastoin) niin ei se kauaa enää siihen päälle jaksa istua sarjakuvien ääressä. Mutta 70-luvulla katseltiin telkkua tunti pari, juoksenneltiin pihalla 2-3 tuntia ja vielä jäi koulun päälle aikaa lukea jotain sivistävää kuten sarjakuvia. :)
Jos tällä tarkoitat sitä, että sopiiko sarjakuvan kaltainen hömppä kustantajan julkaisupolitiikkaan, niin analogisesti kustantamoiden pitäisi sitten lopettaa suuri osa romaanijulkaisuistakin, eivät kaikki kirjat korkeakyldyyriä ole.
Niin. Jalava ja Like (Sanoma-WSoystä ja Kuvalehdet Otavasta puhumattakaan) esimerkiksi on yleiskustantamoja. Jalava yritti julkaista Dreddiä lehtenä eikä siitä mitään tullut. Muiden mainittujen sarjakuvien kustannuslinjaukset ovat olleet albumipuolella vähintään tempoilevia. Kuvalehdet on käytännössä heittänyt pyyhkeen kehään (enää siellä taitaa olla Nakke Nakuttaja -lehti) rimpuiltuaan pitkään erilaisten sarjakuvalehtien kanssa. Isoilla kustantamoilla on lisäksi paljon lehtiä, vähän jotakin jokaiselle kohderyhmälle sopivaa. Näillä sitten tehdään sitä julkaisupolitiikkaa. Kuvalehdillä esim. Leppis, Koululainen, Suosikki ja Nakke tukee toisiaan. Tuskin Nakke enää muuten olis hengissä.
No siinä tapauksessa toivoa ei ole. Ihmettelen vain, miksi sitten ryhdytään näihin epäonnistumaan tuomittuihin yrityksiin?
Olet oikeassa, olen aivan liian skeptinen. Sarjakuvia pitää kustantaa, ja yrittää löytää niitä hittejä - maksoi mitä maksoi!
-
Moni harrastus oli käytännössä ilmaista. Kuten sanotaan nyt vaikka lätkän peluu. Nykyään ei mitään voi harrastaa ilmaiseksi. :)
Jos omat harrastuksesi olivat ilmaisia, niin onneksi olkoon! Ei pidä kuitenkaan yleistää!
On sillä se että jos nykyteini istuu 4 tuntia telkun ääressä ja 2 tuntia koneella (ja seuraavana päivänä päin vastoin) niin ei se kauaa enää siihen päälle jaksa istua sarjakuvien ääressä.
Onpa pessimistinen käsitys nykynuorista. Varmasti näitäkin tapauksia löytyy, mutta jälleen kerran, ei pidä yleistää!
Olet oikeassa, olen aivan liian skeptinen. Sarjakuvia pitää kustantaa, ja yrittää löytää niitä hittejä - maksoi mitä maksoi!
Ja koukuttaa riittävän tiuhalla ilmestymistahdilla ne lukijat. Harva jaksaa/viitsii epätietoisena tulevasta odottaa kuukausia tai jopa vuosia jatkoa, jota sitten ei tulekaan.
-
Ostaako satunnaisostaja kovakantisen albumin 13-50€ vai yksittäisen lehden max 10€ tällä hetkellä?
Satunnaisostoksen tapauksessa hinnalla ei ole samalla tavoin merkitystä, lahjan tapauksessa ei sitäkään. Satunnaisostaja ei ole hintatietoinen, tuskin vakiokuluttajakaan.
Satunnaisostajan tapauksessa hinnalla ei ole merkitystä, koska kyseessä ei ole toistuva ostos, todellisen vakiokuluttajan tapauksessa hinnalla ei ole merkitystä, koska ostopäätös tehdään joka tapauksessa. Asia on hieman sama kuin maitopurkin hinta: suurin osa ei sitä kysyttäessä tiedä, minä mukaan lukien.
mikä tekisi juuri heistä merkittävän osan?
Massassa on voimaa. Ostovoimaa.
Minulla on kenties virheellinen käsitys, että tämä samainen perinnevaalintayhdistys on myös merkittävässä osassa päätettäessä siitä, mitä Suomessa julkaistaan.
Eurosarjakuvan ongelma on ollut juuri tuo perinteisyys/pysähtyneisyys. Tämä vuosi on ollut erinomainen eurosarjakuvan vuosi ja kehitys on ollut useamman vuoden parempaan suuntaan. Hyvää ja vauhdikasta eurosarjakuvaa toki tuotetaan, Sillage tuoreimpana esimerkkinä, mutta Suomeen se on päätynyt valitettavan harvoin.
On erinomaisen tärkeää, että eurosarjakuvaa julkaistaan ja nimenomaan sellaista eurosarjakuvaa, mitä nimitän pikkusieväksi tai fiiniksi, koska sitä tuskin jatkossakaan juuri jenkeistä tai nipponista käännetään. Aku Ankan tukahduttamassa sarjakuvamaassa mikä tahansa on raikasta.
Eurosarjakuvan paikka: täydentää ja rikastaa kokonaistarjontaa?
-
Jos omat harrastuksesi olivat ilmaisia, niin onneksi olkoon! Ei pidä kuitenkaan yleistää!Onpa pessimistinen käsitys nykynuorista. Varmasti näitäkin tapauksia löytyy, mutta jälleen kerran, ei pidä yleistää!
Nimen omaan pitää yleistää. En kirjoittanut itsestäni vaan siitä miten kulutustottumukset ja systeemit on muuttuneet vuosien saatossa. Kansallinen mediatutkimus mm. monitoroi nuortenkin ajankäyttöä. Kehitys kehittyy ja vaikka tempaisinkin nuo luvut hatusta niin tuon suuntaiseksi kehitys on väitetty niissä jutuissa joita olen aiheesta lukenut.
Omista harrastuksistani muistan todellakin sen että ne olivat lähes ilmaisia. Toki oli jotain hintavampaakin kuten judoa (siinä vaiheessa kun ei enää kehdannut käydä verkkareilla piti ostaa judopuku) :), mutta sarjikset ostettiin taskurahoilla samoin pienoismallit joita koottiin. Nykyään taskurahat kulutetaan kännykkämaksuihin, vaatteisiin ja muuhun trendikkäämpään kuin sarjiksiin. :(
Mutta lipsuipa tämä nyt ohi aiheen...
Jos vielä siitä mikä on muuttunut. Ruudun, Zoomin ja näitä paljon aiemmin ilmestyneen Sarjakuvalehden sisältö oli nykynäkökulmasta ihme silppua. Ei enää mene läpi lehti jossa on sivu tai kaksi jostain jatkosarjasta. Ei mene edes sellainen lehti jossa on monta lyhyttä juttua eri tekijöiltä (Jysäys). Nyky-yleisö on niin kermaperseistä ja fragmnentoitunutta että jokaisen pitää saada mielellään itselle räätälöity lehti. Ajatus siitä että pitää maksaa jostain joka ei ole 100% mieleistä on kammotus, siksi Ruudun ja NonStopin aikoihin ei ole paluuta.
Sitä paitsi ei nuo lehdet omana aikanaankaan mitään hirmu pitkäikäisiä olleet. Maine ja glooria on tullut vasta jälkijunassa. Niinku Jysäyksellekin, josta on nyt myöhemmin poikinut monta spinoffia albumijulkaisuina. En menisi kuitenkaan vannomaan että Ratia (Jysäyksen alkuperäinen julkaisija) ja Arktinen Banaani on kotiuttaneet vieläkään isoja voittoa jos iskee vaikka Jysäyksen, Lordin ja Blacksadin tulot sekä menot kaikiki samaan exel-tauluun.
-
Satunnaisostoksen tapauksessa hinnalla ei ole samalla tavoin merkitystä, lahjan tapauksessa ei sitäkään. Satunnaisostaja ei ole hintatietoinen, tuskin vakiokuluttajakaan.
Satunnaisostajan tapauksessa hinnalla ei ole merkitystä, koska kyseessä ei ole toistuva ostos, todellisen vakiokuluttajan tapauksessa hinnalla ei ole merkitystä, koska ostopäätös tehdään joka tapauksessa. Asia on hieman sama kuin maitopurkin hinta: suurin osa ei sitä kysyttäessä tiedä, minä mukaan lukien.
Massassa on voimaa. Ostovoimaa.
Ei. Hinnalla on väliä.
Toistumattomalla ostovoimalla ei ole varsinaista ostovoimaa joka vaikuttaa ainoaankaan kustantamispäätökseen ja ne meistä jotka ovat vakiokuluttajia kiinnittävät huomiota myös hintaan.
En maksa myöskään saman meijerin maidosta viittä senttiä enempää koska kauppaketju haluaa lisää voittoa ja paikata myymälävarkauksien ja johdon virkistäytymismatkojen kuluja.
ei näin.
Vakiokuluttajat toki tekevät ostoksen joka tapauksessa, mutta silloinkin hinnalla on merkitystä.
laskeskelin että kulutan sarjakuviin kuukaudessa keskimäärin 500 €.
Joka kuukausi, joka vuosi.
en ole ainoa.
Mutta vaikka kaltaisiani olisi vain kaksi muuta suomessa vastaamme melkoista rypästä "satunnaisostajia"
-
Nimen omaan pitää yleistää. En kirjoittanut itsestäni vaan siitä miten kulutustottumukset ja systeemit on muuttuneet vuosien saatossa.
Kummaa vänkäämistä, toisaalla sanot, että yleisö on fragmentoitunutta, mutta tässä niputat kaikki lukijat kulutustottumuksiltaan tiettyihin nippuihin, silloin ja nyt. Piste ja amen. Hyvä tietää, kenen puoleen kääntyä, jos haluaa kuulla sen ainoan oikean totuuden!
Nyky-yleisö on niin kermaperseistä ja fragmnentoitunutta että jokaisen pitää saada mielellään itselle räätälöity lehti. Ajatus siitä että pitää maksaa jostain joka ei ole 100% mieleistä on kammotus, siksi Ruudun ja NonStopin aikoihin ei ole paluuta.
Ehkä se sarjakuvan nousu alkaa vasta sitten, kun kindlet tai vastaavat sähköiset lukulaitteet ovat saavuttaneet kappalemääräisesti tietyn pisteen. Tällöin jokainen voi saada juuri sen haluamansa sarjan. Lisäksi julkaisutoiminta ei käsittääkseni ole tällöin niin kallista, kun painatuskulut ja suuri osa jakelukuluista jää pois. Ranskassahan näitä palveluita on tänä vuonna alkanut tulla, ongelmana kai on se, että yhden palvelutarjoajan formaatti ei ole yhteensopiva toisen kanssa. Pitäisi sopia jokin standardi, ennen sellaisen syntymistä tämä voi jäädä aika marginaaliseksi touhuksi.
Sitä paitsi ei nuo lehdet omana aikanaankaan mitään hirmu pitkäikäisiä olleet.
Tästä on ollut täällä puhetta aikasemminkin, ei niitä lehtiä lopetettu huonon menekin vuoksi vaan siksi, että ne eivät sopineet kansankynttilöinä toimineiden kustantajien julkaisupolitiikkaan.
Eurosarjakuva kokonaisuudessaan on aika vinoutunutta täällä Suomessa. Toisaalta perinteiset pottunokat hallitsevat markkinoita, toisaalta julkaistaan Rabbin kattia, Delisleä jne, joilla sarjoja mitenkään dissaamatta ei ole mitään toivoa saavuttaa todellista massalukijakuntaa, mutta joilla suomalaiskustantajat voivat vaalia kansansivistäjän rooliaan. Kuitenkin valtaosa ranskankieleisellä alueella ilmestyvästä ja myyvästä bd:stä on jotain ihan muuta. Tämä sarjakuvan kenttä loistaa poissaolollaan lähes täysin täällä Suomessa. Jos se myy Ranskssa, miksei se möisi myös täällä?
-
... Pitäisi sopia jokin standardi, ennen sellaisen syntymistä tämä voi jäädä aika marginaaliseksi touhuksi.Tästä on ollut täällä puhetta aikasemminkin, ei niitä lehtiä lopetettu huonon menekin vuoksi vaan siksi, että ne eivät sopineet kansankynttilöinä toimineiden kustantajien julkaisupolitiikkaan.
Eurosarjakuva kokonaisuudessaan on aika vinoutunutta täällä Suomessa. Toisaalta perinteiset pottunokat hallitsevat markkinoita, toisaalta julkaistaan Rabbin kattia, Delisleä jne, joilla sarjoja mitenkään dissaamatta ei ole mitään toivoa saavuttaa todellista massalukijakuntaa, mutta joilla suomalaiskustantajat voivat vaalia kansansivistäjän rooliaan. Kuitenkin valtaosa ranskankieleisellä alueella ilmestyvästä ja myyvästä bd:stä on jotain ihan muuta. Tämä sarjakuvan kenttä loistaa poissaolollaan lähes täysin täällä Suomessa. Jos se myy Ranskssa, miksei se möisi myös täällä?
Vastasit omaan kysymykseesi.
Ranskassa on sarjakuvakulttuuri on kirjo niin strippisarjakuvista lehtiin ja albumisarjoihin.
BD ei ole vain pottunokkaa vaan laaja kattava termi jossa on valtaisa vapaus karrikoidusta luoonosmaisuudesta ultrarealismiin ja spektri kattaa viihteestä korkeataiteeseen kaiken.
Näissä keskusteluissa unohdetaan että kysynnän ja tarjonnan laki on kaksisuuntainen, kysyntä synnyttää tarjontaa usein mutta mikäli tarjontaa ei ole kysynnän edellytykset ovat rajatummat.
Eurosarjakuvan kohdalla kyse ei ole aina julkaisuoikeuksista vaan kustannuspäätöksistä.
Sarjakuvat kuitenkin ovat myös tuote, vaihdonväline, niiden hinnalla tuetaan tekijäin taiteellista antia ja painohenkilöstön ja laitteiden ja tarvikkeiden kuluja edes osin.
Mutta jos kuluttajalle ei tarjota tuotetta, siihen ei tarjota selkeää helppoa ja edullista tapaa tutustua koeluontoisesti se on kustantajalle riski.
Euro(ja muiden)sarjakuvien kohdalla on liian usein unohdettu myös pitää ääntä tarjonnasta ja sitten kun homma menee penkin alle ja on vihdoin saatu asiakaskunta niin yritykseen ei kannata lähteä koska sehän ei kannata.
Tähän ourobosta muistuttavaan noidankehään törmää toistuvasti. Jysäys oli hyvä ja hieno veto mutta sen ilmestymistiheys oli liian harva ja elinkaari liian lyhyt pitkävaikutteiseen asiakaskunnan luontiin.
Jysäystä ilmestyi kolmen vuoden aikan seitsemän numeroa.
Non stopia ilmestyi neljässä vuodessa 65 numeroa
Ruutuja uupuu mutta kolme vuotta, kerran viikossa eli satakunta+
Zoom, kaksi vuotta vajaa sata numeroa +albumit
verratkaa ranskaan: Spirou, glenat, BoDoi, A suivre(joo, on lopetettu jo mutta silti) Metal Hurlainte...
Kyse on muustakin kuin väkiluvusta.
Kyse on opitusta kulttuurista. Sama kuin Italian Fumetti tai Japanin Manga
-
Ranskassa selailin L'Écho des savanes -lehteä, joka oli aika jännä sekoitus Suomen Kuvalehteä ja Pahkasikaa. Se on ilmeisesti viime aikoina siirtynyt enemmän aikakauslehden suuntaan, mutta sarjakuvia on yhä noin puolet. Hyvin erikoinen tapaus. Joku semmoinen voisi mennä ehkä meilläkin, vai voisiko?
-
Tähän ourobosta muistuttavaan noidankehään törmää toistuvasti. Jysäys oli hyvä ja hieno veto mutta sen ilmestymistiheys oli liian harva ja elinkaari liian lyhyt pitkävaikutteiseen asiakaskunnan luontiin.
Tätä olen juuri yrittänyt sanoa, lukija pitää saada koukutetuksi. En tiedä, moniko seuraa DvdPlazan foorumia, mutta siellä on pitkään ollut nähtävissä kaksi trendiä. Tv-yhtiöiden tempoileva tapa laittaa sarjansa tauolle kesken kauden epämääräiseksi ajaksi, on aiheuttanut sen, että monet katsojat ostavat sarjan dvd:nä tai imuroivat sen netistä voidakseen katsoa sen tiheämmässä rytmissä. Samoin monet eivät edes ala seurata jotain sarjaa kuultuaan sen loppuvan kesken tai jos sen kohtalo on epäselvä. Kyllä nuo samat käyttäytymismallit sopivat sarjakuvanlukijoihinkin. Lukija siis kaipaa säännöllistä ja riittävää ilmestymistiheyttä ja luottoa sarjan jatkuvuuteen.
En tunne Jysäyksen tai Tempon taustoja riittävän hyvin, mutta ei niitä todellakaan (ole) mainostettu. Itse löysin Jysäyksen vasta sarjisfestareiden alehyllystä, kun lehti oli jo kuopattu. Kuten sanoit, jollain keinolla pitää saada kiinnostus heräämään ja sitten se täytyy pitää se yllä. Tuntuu tosiaan siltä, että tappioita peläten lehtiä ei mainosteta, siksi ne eivät myy, ja koska ne eivät myy, syntyy tappioita ja lehti kuopataan ennen kuin se pääsee lentoon. Mainitsemastasi noidankehästä voi päästä vain riittävällä ja pitkäjänteisellä kustantajan panostuksella. Tae menestykselle se ei ole, mutta se on käsittääkseni ainoa keino. Epäilen vain, ettei lähitulevaisuudessa ainakaan ole nähtävissä muutosta nykytilanteeseen. Ehkä se sähköinen formaatti tuo muutoksen, ehkä ei.
-
Hinnalla on väliä.
Hinta ei ole ainoa ostopäätökseen vaikuttava tekijä.
Ääripäihin sijoittuvan kerran elämässä -ostajan ja ostan kaiken -harrastajan väliin sijoittuu se suuri massa, jolla lienee kustantajan kannalta eniten merkitystä.
Tämän massan tyypillistä ostajaa, eli ostajaprofiilia, tässä ketjussa on etsitty.
-
Hinta ei ole ainoa ostopäätökseen vaikuttava tekijä.
Ääripäihin sijoittuvan kerran elämässä -ostajan ja ostan kaiken -harrastajan väliin sijoittuu se suuri massa, jolla lienee kustantajan kannalta eniten merkitystä.
Tämän massan tyypillistä ostajaa, eli ostajaprofiilia, tässä ketjussa on etsitty.
Minäkään en osta kaikkea.
olet oikeassa ettei hinta ole missään määrin ainoa vaikuttava tekijä.
Siitä puhutaan omaa viimeisintä viestiäsi edeltävissä viesteissä.
Mangan invaasio ilman käännöstä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi?
ja mikäli tuo oli koko ajan se kysmys ketjun tulisi olla "eurooppalaisen sarjakuvan kohderyhmä?"
-
ja mikäli tuo oli koko ajan se kysmys ketjun tulisi olla "eurooppalaisen sarjakuvan kohderyhmä?"
Ostajaprofiili on merkityksellinen muutoinkin, mutta tämän ketjun kannalta sen määrittämiseksi, onko eurosarjakuvalla sijaa Suomessa ja jos on, niin mikä se on: lahjapaperiin kääritty arvoteos, lastenhuoneen ryppyinen kuvakirja vai harrastajien vaalima yksinoikeus.
-
.... ja jos on, niin mikä se on: lahjapaperiin kääritty arvoteos, lastenhuoneen ryppyinen kuvakirja vai harrastajien vaalima yksinoikeus.
mutta kun todellisuus on laajempi ja kattavampi kuin kolmen monivalintaruudun vaihtoehto.
ymmärrän että "lahjapaperiin kääritty arvoteos" on sinun suosimasi valinta ja uskot itsepintaisesti että lehdet ovat lastenhuoneen pellefanttiosastoa kykenemättä näkemään vaihtoehtoa joka kattaa lehtijulkaisut joissa on monipuolista ikään ja sukupuoleen ja tulotasoon katsoimatonta materiaalia ja lehtiä jotka ovat yksittäisille lajityypeille/tyylisuunnille/ikäryhmille ja samalla on albumisarjoja, niin klassisina pehmytkantisina kuin kovakantisinakin.
Utopiasta ei ole kyse, eikä se toteudu vuodessa parissa.
Tällä hetkellä Arktinen, Apollo, Egmont ja WSOY alkavat edetä tähän suuntaan mutta saa nähdä riittääkö henkinen kantti ottaa riskejä vai päädymmekö jälleen samaan kuin UusiRuutu numerossaan...vaikkapa 15.
Jos epäilee ettei mistään mitään tulee niin kannattaa lopettaa ennen kuin aloittaa.
Mutta toki markkinointisegmentoinnilla voidaan tehdään ennuste nykyisen tilanteen mukaan koska status quo ei voi eikä missään nimessä saa muuttua koska sitten on kaikilta elämä pilalla
-
vaihtoehtoa joka kattaa lehtijulkaisut joissa on monipuolista ikään ja sukupuoleen ja tulotasoon katsoimatonta materiaalia
Ellei meillä ole iätöntä ja sukupuoletonta ostajaa, jolla on rahaa – ja halua sitä sarjakuviin käyttää – ei meillä ole myöskään tyypillistä ostajaa ts. ostajaprofiilia, jonka ansiosta näitä kustantajat hyllyille toisivat.
Mitään vakiintunutta tilannetta ei markkinoilla olekaan, aina on kokeiluja ja trendejä.
Minun vain on yhtä vaikeaa (kuin sinun on helppoa) uskoa että lehdillä olisi mitään tulevaisuutta aikuislukijoiden käsissä. Silmät on pidettävä tiukasti kiinni välttyäkseen näkemästä lehtihyllyjen pokkarivoittoista sarjakuvavalikoimaa tai kirjakauppojen kovakantisten osuuden kasvua.
Kenties tämä kehitys vaihtaa jossain vaiheessa suuntaa, onhan meillä kuitenkin Tempon lisäksi Fingerporia, Viivi ja Wagner -lehteä ja Nemiäkin lehtimuodossa. Jälkimmäisten menestykseen minun on helpompi uskoa, huumorilla on aina paikkansa muodossa tai toisessa ja kun Myrkky ym. ovat poissa, markkinoilla on niiden mentävä aukko.
Mitä minuun henkilökohtaisella tasolla tullee, luen kyllä lehtiä mutta arvostan kovakantisia. Pehmytkantisen albumiformaatin kuihtumista en sure, niillä on sijaa lähinnä nostalgiahetkissä.
Sarjakuvan ostajaksi pitäisi todella saada se kolmekymppinen insinööri, jolla on sairaanhoitajavaimo, kaksi lasta ja koira. Sillä sitä massia vasta onkin, mitä nyt ensin on maksettava asunto- ja autolaina, sekä elatusmaksut edellisen liiton muksuista.
-
Minun vain on yhtä vaikeaa (kuin sinun on helppoa) uskoa että lehdillä olisi mitään tulevaisuutta aikuislukijoiden käsissä. Silmät on pidettävä tiukasti kiinni välttyäkseen näkemästä lehtihyllyjen pokkarivoittoista sarjakuvavalikoimaa tai kirjakauppojen kovakantisten osuuden kasvua.
Kenties tämä kehitys vaihtaa jossain vaiheessa suuntaa, onhan meillä kuitenkin Tempon lisäksi Fingerporia, Viivi ja Wagner -lehteä ja Nemiäkin lehtimuodossa. Jälkimmäisten menestykseen minun on helpompi uskoa, huumorilla on aina paikkansa muodossa tai toisessa ja kun Myrkky ym. ovat poissa, markkinoilla on niiden mentävä aukko.
Helppoa? Mitä helppoa siinä on että meillä on(analogiaa käyttääkseni) haulikkomalli joka ampuu paljon lyhyellä kantamalla vähän kerrassaan-
korjaus, euroopassa olisi kahdekasankymmenta armeijakunnallista varusteistoa eri aselajeista ja meillä näkyy tästä kolme kivääriä, joista yksi on ilmakivääri.
Sen perusteelta on ikävä tehdä puolustuspoliittista lausuntoa.
Nemihän ei ole norjassa ja ruotisssa yksinomaan huumorisarjakuvalehti vaan on julkaissut käsittääkseni muutakin, mukaanlukien jatkosarjakuvaa.
Mutta fraasi markkinoilla on niiden mentävä aukko täsmentää mitä haluan sanoa.
Bodoï on ranskalainen lehti jossa on lyhyitä tarinoita ja jatkotarinoita, laajalla skaalalla. Kohderyhmä on pääosin täysi-ikäiset suomalaisesta näkökulmasta, ranskassa ei ihan samoin hössötetä seksistä ja väkivallasta nuorten kohdalla kuin yhteispohjoismaisissa lintukodoissa jossa terapeutti ei ikinä ole liian kaukana.
Muta siis periaatteessa kyseessä on laadukas sarjakuva-lifestyle-lehti, juurikin mitä Lurkerkin aiemmin peräänkuulutti.
Tälläistä ei ole ollut, kun ei kerran ole tilausta, koska lehdet ja ennen muuta sarjakuvat ovat lasten juttu.
Ei, se ei ole kiinni formaatista. Kyse on yhä siitä että eritoten ryhmä insinöörit ei voi ostaa aikuiselle lastenkirjaa(ne noin 4-6 kvaakin insinööriä, Jiksi, RR ja muut poislukien, hei vaan) eivät näet osaa ilman kuuttatoista opaskirjaa ymmärtää että sarjakuva on muutakin kuin lastentavaraa, olivat kannet kovat pehmyet tai siltä väliltä.
-
Tälläistä ei ole ollut, kun ei kerran ole tilausta, koska lehdet ja ennen muuta sarjakuvat ovat lasten juttu.
Tämä ei kuitenkaan ole kustantajien päätöksestä, vaan ostajakunnan ostokäyttäytymisestä kiinni, oli sitten taustasyy vaikka juuri Aku Ankan musertavan aseman vääristämä mielikuva sarjakuvasta.
Meillä on kuitenkin aivan puhdas, säännöllisesti ilmestyvä lifestyle-lehti lehtihyllyillä, joka käsittelee poikkeuksellisen laajalti sarjakuvaa: Japan Pop. Eikö tämä jos mikä ole elinvoimainen todiste siitä, että tilaa löytyy kunhan ostajia on riittävästi?
Kyse on yhä siitä että eritoten ryhmä insinöörit ei voi ostaa aikuiselle lastenkirjaa(ne noin 4-6 kvaakin insinööriä, Jiksi, RR ja muut poislukien, hei vaan)
Heh, heh, tämä insinööri oli saada tyrän kun viikonloppuna tuttu tuli kolmevuotiaan poikansa kanssa kylään ja valikoi siitä kokopuukirjahyllystä sen kummempia kyselemättä kovakantisen sarjakuvan pikku kätösten rutisteltavaksi.
Siinäpä vasta kontrastia keskusteluun arvosarjakuvasta ja käyttösarjakuvasta.
-
Japan popilla ei ollut lukijakuntaa kymmenen vuotta sitte..paitsi että oli. Ne vain lukivat ulkomaisia lehtiä tai tähtivaeltajaa.
se ettei jokin näy nyt, juuri nyt ei tarkoita etteikö se voisi näkyä.
uusiruutu ja jysäys olisivat voineet päästä eteenpäin mutta eri syistä rohkeus panostaa lisää uupui.
Japan popin ja Anime-lehden ei pitäisi samalla laskentakaavalla olla kannattavia näillä asukasluvuilla ja gps-lukemilla.
mutta ne ovat.
BD lehti pärjäisi mutta passiivisella asenteella ja ylimielisyydellä sitä ei voi tehdä vaan Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä
Lapsista:
Jiksi, ei se ole ongelma.
päinvastoin olet siis siltäkin osin kukaties auttanut jotakuta askeleen lähemmäs sarjakuvaharrastusta, oli se miten satunnaista tahansa.
Oma poikani on ikänsä tiennyt miten käsitellä lehtiä ja kirjoja jostain kumman syystä.
ja kahdeksan vuoden korkeassa iässä piirtää ja kirjoittaa sarjakuvia.
mutta palatakseni mitä sanoit: olisitko ennemmin lykännyt kolmivuotiaalle vaika hyvän sarjakuvalehden? vaikka ...tasokkaan eurooppalaisen julkaisun jonka sisällöstä osa olisi Shrek-elokuvain tavoin mennyt lapsen tasolta ohi, aikuisen ei ja joka olisi huokeampi kuin kovakantinen pulautuksen yms sattuessa?
-
uusiruutu ja jysäys olisivat voineet päästä eteenpäin mutta eri syistä rohkeus panostaa lisää uupui.
BD lehti pärjäisi mutta passiivisella asenteella ja ylimielisyydellä sitä ei voi tehdä vaan Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä
Olen täsmälleen samaa mieltä, tuolla mentaliteetilla on turha yrittää.
Ihmettelen sitä, miksi epäillään lehtiformaatin menestymismahdollisuuksia. Menestyväthän muutkin viikkolehdet! Lehti ostetaan yleensä kertakäyttöviihteen vuoksi, sieltä löytyy jokin itseä kiinnostava artikkeli ja samalla luetaan muutakin. On turha kuvitella sarjakuvankaan olevan suurelle yleisölle muuta kuin kertakäyttöviihdetta, kaikki eivät osta sitä kirjahyllyyn varastoitaviksi. Vai kuinka moni täällä varastoi säntillisesti Hesarinsa, Suomen Kuvalehtensä, Tuulilasinsa, Jallunsa? No Jallut ehkä; ne sisältävät siksi mielenkiintoisia, syväluotaavia artikkeleja ;D
-
Kummaa vänkäämistä, toisaalla sanot, että yleisö on fragmentoitunutta, mutta tässä niputat kaikki lukijat kulutustottumuksiltaan tiettyihin nippuihin, silloin ja nyt.
Yleistyksiä on ihan pakko tehdä jos puhutaan siitä millaiset mahdollisuudet sarjakuvilla on suomalaisten keskuudessa. Vaikka sitten 70-luvun onkin tullut lisää kuluttajien ajasta kilpailevia tuotteita (erilaiset videotallenteet, televisiokanavat, mobiili ja sosiaalinen media) fragmentoitumisella tarkoitetaan yleensä yleisön pirstoutumista yhden median sisällä. Tässä tapauksessa sarjakuvan. Ennen sarjakuva oli sarjakuvaa, kaikki kelpasi, sisällöltään vähän huonompikin. Nyt eri genrejen ystävät ja eri maista tulevien sarjisten lukijat ovat tiukasti omissa poteroissaan. (tuokin oli yleistys ja kärjistys, mutta ei kovin kaukana totuudesta)
verratkaa ranskaan: Spirou, glenat, BoDoi, A suivre(joo, on lopetettu jo mutta silti) Metal Hurlainte...
Eivätkös nämä sarjakuva- ja "elämäntapalehdet" ole osin kuolleet ja näivettyneet huomattavasti BD-alueellakin sitten 60- ja -70-lukujen kulta-ajan?
Lukija siis kaipaa säännöllistä ja riittävää ilmestymistiheyttä ja luottoa sarjan jatkuvuuteen.
Kyllä ja ennen kuin kuluttaja ostaa mitään, hänen täytyy olla varma siitä että tuote on hyvä/laadukas. Kukaan ns. normaali-ihiminen ei tee heräteostoksia sarjakuvahyllystä! Tästäkin johtuen minkään uuden sarjiksen lanseeraus on erittäin kivinen tie ja kipareilla näkyvät uutuudet ovatkin voittopuolisesti ainoastaan televisiosarjojen jatkeita.
En tunne Jysäyksen tai Tempon taustoja riittävän hyvin, mutta ei niitä todellakaan (ole) mainostettu.
Egmontilla on jonkinlaiset edellytykset mainostaa uutuuksia omissa lehdissään, (samoin Sanomalla). Jysäys sen sijaan aloitti ilman mitään markkinintitukea mistään. Uuden lehden näkyvä lanseeraaminen maksaa niin paljon (muutaman miljoona euroa) että jos kyseessä on sarjakuvalehti, ei ole mitään mahdollisuuksia saada tätä satsausta ikinä takaisin.
onko eurosarjakuvalla sijaa Suomessa ja jos on, niin mikä se on: lahjapaperiin kääritty arvoteos, lastenhuoneen ryppyinen kuvakirja vai harrastajien vaalima yksinoikeus.
Vastataan C. Elitistit ja harrastajat ovat ainoa ryhmä jolla on riittävästi mielenkiintoa näihin tuotteisiin (vaikka tuotteen hinta olisikin hieman suolainen)
Utopiasta ei ole kyse, eikä se toteudu vuodessa parissa.
Tällä hetkellä Arktinen, Apollo, Egmont ja WSOY alkavat edetä tähän suuntaan mutta saa nähdä riittääkö henkinen kantti ottaa riskejä vai päädymmekö jälleen samaan kuin UusiRuutu numerossaan...vaikkapa 15.
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta Apollon toiminta ei ole kustannustoimintaa perinteisessä ammatillisessa muodossa vaan pikemminkin harrastus. Arktisen eruosarjispanostukset sen sijaan ovat mielenkiintoisia juuri siinä mielessä että kyseessä ei ole (harrastajien harjoittama hyväntekeväisyys). WSOY on panostanut jo muutaman vuoden. Pian nähdään että jatkuuko tämä linja vai loppuuko kokeilu.
Pehmytkantisen albumiformaatin kuihtumista en sure, niillä on sijaa lähinnä nostalgiahetkissä.
Tämä on kauhistava mielipide. Se että sarjakuvien lukeminen on muuttunut kovakantisten keräilyksi on suoraan sanottuna aivan perseestä. Minulle lehti (siis usein ilmestyvä, helposti hankittava ja kulutettava, edullinen, kertakäyttöinen(?)) on sarjakuvan omin formaatti. Ilman lehtiformaattia sarjakuva näivettyy ja muuttuu porvarilliseksi irvikuvaksi itsestään.
Japan popin ja Anime-lehden ei pitäisi samalla laskentakaavalla olla kannattavia näillä asukasluvuilla ja gps-lukemilla.
mutta ne ovat.
Mitä nyt kannattavalla tarkoitetaan. Minusta lehteä, joka ei maksa tekijöille työstä normaalia palkkaa ei voi pitää vakiintuneena. Mikä siis estää kopioimasta Animen tai Japanpopin tuotantokaavaa BD- tai supersankarisarjakuvia harrastavaa yleisöä palvelevaksi lehdeksi? Se että näitä lehtiä tekemään ei löytyisi tarpeeksi montaa ilmaisen työn tekijää.
Menestyväthän muutkin viikkolehdet! Lehti ostetaan yleensä kertakäyttöviihteen vuoksi, sieltä löytyy jokin itseä kiinnostava artikkeli ja samalla luetaan muutakin.
Kertakäyttöviihteellä pitäisi minusta olla kertakäyttöviihteen hinta. Sarjakuvissa tämä ei (Aku Ankkaa lukuun ottamatta) ole toteutunut sitten 1980-luvun.
-
uusiruutu ja jysäys olisivat voineet päästä eteenpäin mutta eri syistä rohkeus panostaa lisää uupui.
Omakustannekentän toimijoilla löytyy rohkeutta ja tuota myöhemmin mainitsemaasi asennetta. Lähtökohdat tietysti eroavat kaupallisista toimijoista.
Siinä mielessä sinulla kyllä oli pointti aiemmin sen suhteen, että toki kustantajat arvioivat tuotevalikoimaansa liiketaloudellisin perustein. Kannattavakin tuote voidaan pudottaa, mikäli se sopii huonosti valikoimaan, se kannattaa muita heikommin, sillä on väärä kustannusrakenne jne. Kustantajia tästä on kuitenkaan turha syyttää.
Mitä nyt kannattavalla tarkoitetaan. Minusta lehteä, joka ei maksa tekijöille työstä normaalia palkkaa ei voi pitää vakiintuneena.
Tästä minulla ei ollut mitään käsitystä. Toistaiseksi olen vain iloinnut nähdessäni ne lehtihyllyllä, enää en tosin pelkän kannatuksen vuoksi niitä ole ostanut, vaan kannessa on täytynyt olla jotain kiinnostavaa.
-
Siinä mielessä sinulla kyllä oli pointti aiemmin sen suhteen, että toki kustantajat arvioivat tuotevalikoimaansa liiketaloudellisin perustein. Kannattavakin tuote voidaan pudottaa, mikäli se sopii huonosti valikoimaan, se kannattaa muita heikommin, sillä on väärä kustannusrakenne jne. Kustantajia tästä on kuitenkaan turha syyttää.
Eikö? Ennen ajateltiin että taloudellinen tuottokin on tärkeää, nyt mikään muu ei merkitse kuin kohtuuttoman suuri nopea voitto. Nimenomaan tätä audikusipääosastoa voi syyttää monesta asiasta, painot jalkoihin ja Geneven järven pohjaan.
-
Eikö?
Jos kustantaja toimii typerästi, se katoaa julkaisuineen markkinoilta. Joten kustantajaa tulisi päinvastoin kannustaa karsimaan heikosti kannattavat julkaisut valikoimastaan.
Vastaavasti sarjakuvan lukijat ovat oma segmenttinsä, joten kirjoihin keskittyväkin julkaisija voi pitää tuotevalikoimassaan heikommin kannattavat sarjakuvat, koska ne eivät kannibalisoi sen muita tuotteita (kirjoja ja mitä kaikkea mediataloilla nyt onkaan).
Lisää tervettä markkinataloutta ja kohderyhmäajattelua sarjakuvamarkkinoille!
Parhaassa tapausessa tämän maan kustantajat lukevat viestini tästä ketjusta huolella ja sen perusteella hiovat tuotevalikoimaansa. Maailma Jiksin mukaan...
-
Jos kustantaja toimii typerästi, se katoaa julkaisuineen markkinoilta. Joten kustantajaa tulisi päinvastoin kannustaa karsimaan heikosti kannattavat julkaisut valikoimastaan.
Jos tuo olisi totta se olisi hienoa.
Maailma ei mene Jiksin mukaan.
Kohderyhmäajattelu on muutakin kuin sanahirviö, se on trendikäs tapa tyhmentää maailma.
Valmiiksipureskeltua ja designattua jotta voit olla ylpeästi samallatavalla erilainen kuin muutkin.
-
Siinä mielessä sinulla kyllä oli pointti aiemmin sen suhteen, että toki kustantajat arvioivat tuotevalikoimaansa liiketaloudellisin perustein. Kannattavakin tuote voidaan pudottaa, mikäli se sopii huonosti valikoimaan, se kannattaa muita heikommin, sillä on väärä kustannusrakenne jne. Kustantajia tästä on kuitenkaan turha syyttää.
Eikö? Ennen ajateltiin että taloudellinen tuottokin on tärkeää, nyt mikään muu ei merkitse kuin kohtuuttoman suuri nopea voitto. Nimenomaan tätä audikusipääosastoa voi syyttää monesta asiasta, painot jalkoihin ja Geneven järven pohjaan.
Kustantajat tekevät myös strategisia päätöksiä. Perinteinen kustantamo on yritys eikä mikään hyväntekeväisyyslaitos. On naurettavaa odottaa yritykseltä sellaisia toimia jotka johto katsoo jostain (ihan mistä vaan syystä) yrityksen toiminnan linjaan sopimattomiksi. Toki raha ja voitonpyyteet ohjaavat päätöksiä, mutta on muitakin linjauksia, lyhyen ja pitkän tähtäimen sellaisia. Sponsorointi ja good will -toiminta on erikseen, mutta periaatteessa yritys toimii aina niin että kaikelle panostukselle uskotaan tulevan ennemmin tai myöhemmin tuottoa. Tämä on ainoa tapa pyörittää yritystä ja työllistää ihmisiä. Harrastaminen on erikseen. Nykyisin tehdään tosin niin paljon kaiken laista "ilmaistyötä" (starttirahalla tai muulla tuella) että koko kuvio on hieman hämärtynyt.
Markkinoille tullaan (kustantamaan) oikeastaan kahdella tavalla. Joko iskemällä markkinarakoon (esim. Pauna Media ja Punainen jättiläinen) tai rakentamalla kataloogia ja kasvattamalla yleisöä hissun kissun. Eurosarjakuvan suhteen jälkimmäinen vaihtoehto lienee ainoa järkevä, sillä mitään markkinarakoa ei taida olla (tai kukaan yrittäneistä ei ole sitä vielä löytänyt). Ja tämä jälkimmäinen vaihtoehto vaatii sitten joko jumalattoman paljon työtä (siis yrittäjän työtä) tai todella syvät taskut (jolloin osan markkinointityöstä voi ostaa). Eipä sillä, kyllä edellinenkin vaihtoehto kysyy myös pätäkkää.
Kustannusala on tosiaan muuttunut niin että sielläkin tuijotetaan voittomarginaalia entistä tarkemmin. Sanoisin kuitenkin että mielikuva kustantamoista ns. yleishyödyllisinä toimijoina ja kulttuurilaitoksina on osin väärä ja turhan romanttinen. Kustannustoiminta on koko 1900-luvun ollut meilläkin ihan silkkaa liiketoimintaa.
-
Kustantajat tekevät myös strategisia päätöksiä. Perinteinen kustantamo on yritys eikä mikään hyväntekeväisyyslaitos. On naurettavaa odottaa yritykseltä sellaisia toimia jotka johto katsoo jostain (ihan mistä vaan syystä) yrityksen toiminnan linjaan sopimattomiksi. Toki raha ja voitonpyyteet ohjaavat päätöksiä, mutta on muitakin linjauksia, lyhyen ja pitkän tähtäimen sellaisia ... Kustannusala on tosiaan muuttunut niin että sielläkin tuijotetaan voittomarginaalia entistä tarkemmin. Sanoisin kuitenkin että mielikuva kustantamoista ns. yleishyödyllisinä toimijoina ja kulttuurilaitoksina on osin väärä ja turhan romanttinen. Kustannustoiminta on koko 1900-luvun ollut meilläkin ihan silkkaa liiketoimintaa.
Ei kai kukaan kuvittelekaan, että kustantajat ovat yleishyödyllisiä kulttuurilaitoksia. Toisaalta panee ihmettelemään, jos kustantajat eivät todellakin maksimoi voittojaan ja hae niitä agressiivisesti. Valveutuneen (siis omaan napaan tuijottavan) omistajan luulisi panevan toimivan johdon aika nopeasti kävelemään, jos näin ei ole. Eli kaiken kannattavan (rahaa tuottavan) kustannustoiminnan luulisi olevan omistajan silmissä oikean suuntaista. Elleivät omistajat sitten katso voivansa pärjätä vähemmilläkin tuotoilla.
Eli luulisi kustantajien etsivän agressiivisesti uusia, markkinoilta puuttuvia tuotteita uusille kohderyhmille ja karsivan sitten ne pois, jotka eivät osoittaudu kannattaviksi.
Mikäli täällä esitetyt puheet kassakaappisopimuksesta, jolla kannattavat Ruutu ja Zoom yhteissopimuksella lopetettiin, pitävät paikkansa, niin nämä pellet saisivat nyt kenkää.
-
Ei kai kukaan kuvittelekaan, että kustantajat ovat yleishyödyllisiä kulttuurilaitoksia.
Mutta ovat ne joskus sitäkin. Monet kustantamot kustantavat kulttuurin merkeissä teoksia, joista jo etukäteen tiedetään, että tuotto jää varmasti miinuksen puolelle. Sen verran on vielä sivistysideologiaa jäljellä. Kyse on siis isoista kustantamoista, joilla on varaa ja voimia kerätä se tarvittava tuotto muualta tähän kansanvalistukseen.
-
Eli luulisi kustantajien etsivän agressiivisesti uusia, markkinoilta puuttuvia tuotteita uusille kohderyhmille ja karsivan sitten ne pois, jotka eivät osoittaudu kannattaviksi.
Minulle jäi vähän epäselväksi että miksi luulet että noin ei nyt toimittaisi (ja oltaisi toimittu aiemminkin)?
Mutta ovat ne joskus sitäkin. Monet kustantamot kustantavat kulttuurin merkeissä teoksia, joista jo etukäteen tiedetään, että tuotto jää varmasti miinuksen puolelle. Sen verran on vielä sivistysideologiaa jäljellä. Kyse on siis isoista kustantamoista, joilla on varaa ja voimia kerätä se tarvittava tuotto muualta tähän kansanvalistukseen.
Toki, toki "vähemmän kannattavaa tai tappiota tuottavaa kulttuuria" kustannetaan. Pahaa pelkään että esimerkiksi monet WSOY:n tuottamat sarjakuvatkin kuuluvat juuri tähän ryhmään.
Ja tämäkin asia, vähälevikkisen kustantaminen hiteistä saatavilla voitoilla, saattaa olla muuttumassa. Pikkulinnut ovat tienneet kertoa, että yksi isojen kustantamojen rahasammoista, oppikirjakustantaminen on vaikeuksissa.
-
Mikäli täällä esitetyt puheet kassakaappisopimuksesta, jolla kannattavat Ruutu ja Zoom yhteissopimuksella lopetettiin, pitävät paikkansa, niin nämä pellet saisivat nyt kenkää.
Näitä on turha spekuloida. Kannattavuus itsessään ei tarkoita mitään, mikäli vapautuneet resurssit suunnattiin tuottoisampaan julkaisutoimintaan, kaverit todennäköisesti menestyivät. Voittojen tulee olla tietyssä suhteessa panostukseen.
Pikkulinnut ovat tienneet kertoa, että yksi isojen kustantamojen rahasammoista, oppikirjakustantaminen on vaikeuksissa.
Olen aivan varma, että tästä oli jo pari vuotta sitten lehdissä juttua, liittyi enemmänkin oppikirjojen entistä tehokkaampaan kierrättämiseen. Hyvä vain, melkoinen lypsylehmä nämä vuosittain naurettavan vähän muuttuvat oppikirjat olivatkin. Epätervettä markkinataloutta, jossa yhteiskunta ja usein juuri vähäosaisimmat kärsivät.
-
No jopas, manga syrjäyttää eurosarjakuvan Ranskassa, eurosarjakuvan sydämessä (http://du9.org/Numerology-2008-edition-I).
Olisiko ketjun nimen pitänyt ollakin, onko eurosarjakuvalla sijaa Ranskassa?
-
Mitenhän lienee ranskalaisen pseudomangan kannattavuus? Tätähän menoa sarjakuvan tuotanto länsimaissa lakkaa kokonaan! ;D
Vissiin 2012, silloin lakkaa kuulemma sporatkin kulkemasta ja keskustapuolue lakkauttaa itsensä. Jiksi on niitä autuaita sieluja jotka uskovat Milton Friedmanin näkymättömään käteen edelleen (Pohjanmaalla on kuulemma myös yksi ja Lapissa kolme mutta ne on mielisairaalassa). Vaikka dollarimäärillä sarjakuvalla menee huonosti niin laadullisesti ja määrällisesti me eletään kulta-aikaa. Ranskassakin julkaistaan paljon paskaa, jos ihmiset ostaa huonon ranskalaisen sijasta hyvän japanilaisen mä en tajua mikä vääryys se on.
-
Mitenhän lienee ranskalaisen pseudomangan kannattavuus?
Siitä en tiedä, mutta vaikea uskoa että ranskalaiset löisivät japanilaiset näiden omilla aseilla. Jos pseudo löytää sisältöönsä hyviä (kotimaassa vetoavia) koukkuja se selviää sillä, mutta pelkästään japanilaisia kopioimalla ei hyvä heilu.
Manga tosiaan näyttää valtaavan markkinoita, mutta on kuitenkin muistettava että siellä on käynnissä saman lainen paineenpurkuoperaatio kuin Suomessakin. Kun parhaat ja mielenkiintoisimmat mangasarjat noin 20 vuoden ajalta on käyty läpi, niin eipä niitä myyntilukuja sitten seuraavina vuosina lyöädäkään enää millään. Uusia, länsimarkkinoille sopivia hittejä syntyy Japanissa kuitenkin aika harvakseltaan.
-
Siitä en tiedä, mutta vaikea uskoa että ranskalaiset löisivät japanilaiset näiden omilla aseilla. Jos pseudo löytää sisältöönsä hyviä (kotimaassa vetoavia) koukkuja se selviää sillä, mutta pelkästään japanilaisia kopioimalla ei hyvä heilu.
Missään määrin mahdotonta se ei ole.
Mangalla ja BDllä on vetoapua jo ennen lukutaitoa Sama kuin Disneyllä: animet ja animaatiot.
Näiden (ja pelien) avulla saa koukutettua maailmaan sisään ja opetettua tavan lukea muotoa.
Se oppiiko arvostamaan sisältöä onkin asia erikseen ja riippuu vain ja ainoastaan yksilöstä itsestään.
Sarjakuvan tuotanto länsimaissa ei lopu. Se voi jotain vaikutteita ottaa mangalta, joka ei tietenkään ole koskaan ottanut länsimaista vaikutteita(selvennys: Sarkasmia)
esimerkiksi Betty Boop on selkeä pseudoklooni (kts. yllä )
-
..
Mutta suurin osa mangaa lukevista haluaa lukea nimenomaan mangaa, ja sellaiseksi ei käy mikään enimmäkseen länsimainen, hieman vaikutteita saanut sarjakuva. Sitten taas turha piirtää 100% mangaa, sillä japanilaiset tekevät sen kuitenkin tehokkaammin ja paremmin.
Kun/jos mangainnostus hälvenee, mitähän sitten? Ehkä ihmiset kyllästyvät kaikkeen mangaan vivahtavaankin ja siirtyvät takaisin muihin tyyleihin. (Eli pseudomangailijat häviävät taas. :P)
Manga ON trendi. supersankarit ja BD ovat olleet trendejä myös.
Ja muoti-ilmiöillä on se hauska puoli että ne voivat tehdä paluunkin. Sykli vaan voi viedä kymmenen kaksikymmentä, jopa kolmekymmentä vuotta.
Eniten tämä vertautuu pop-musiikkiin: sielläkin on kestohittejä ja niitä yhden kesän juttuja.
Moni myös kuuntelee musiikkia satunnaisesti eikä sillä ole paljoakaan väliä soiko Britney Spears, Matti ja Teppo, Slayer vai John Coltrane.
Toisille sillä on väliä ja se on intohimo.
vielä pienempi osa omaa niin laajan skaalan johon suhtautua intohimoisesti.
Manga tulee väistämättä kokemaan lukijakatoa kuten eurosarjakuva ja supersankaritkin, mutta niiden tavoin ne eivät katoa mihinkään.
vaikka se monia harmittaakin.
-
Japanissa manga on sarjakuvaa, ja sitä on luettu aina vaikka trendit ovatkin vaihdelleet. Ei nykyään enää kukaan piirrä 80-luku tyylistä shoujoa vaikka shoujo ei itsessään olekaan kadonnut minnekään. Länsimaissa manga vain kokonaisuudessaan nähdään yhtenä könttinä.
Sanoo hän Eurosarjakuva-ketjussa.
Totta, Strumffien olympialaiset on ihan sama kuin Bilalin metsästysretki ja usein minullakin tuottaa ongelmia erottaa toisistaan Lucky Luke ja Druuna.
XIII ja Rabbin katti ovat samaa huttua.
se näkökulmaero on sangen pieni.
Yhden koon päitset ja suitset käy ratsulle kuin ratsulle.
monelle kaikki saman alueen sarjakuva on samaa tavaraa.
Sitten kun koetat sanoa että amerikkalaisissa sarjakuvissa on eroja ja että supersankarien kalsarihemmojen puolella on suuria eroavaisuuksia...no, samaa ulostettahan se kaikki konsensuksen mielestä eikö?
yleisen keskustelun ja ennen muuta omien ennakkoluulojen takia näitä karsinoita on hauskaa ja helppoa pistää pystyyn ja olla näkemättä puita metsältä.
Olen hokenut ja hokenut kuinka oman pienen ankkalampemme ulkopuolisille se että sarjakuvassa on eroja on mystistä, liki ylimaallista.
Tässä me kaikki nostamme niskakarvamme ja otamme siili-puolustuksen.
Ei, ei kiroilevaa siiliä.
Me mollaamme ja voivottelemme: miksi me leimaannutaan Ankkojen, Mustanaamioiden, hämähäkkimiesten, mangojen jne jne ROSKAN kautta kunolisi niin paljon avartavampiakin sarjakuvia.
Oman egon ja itsetunnon haurauden toteaminen on kuitenkin eri asia kuin kaiken aidosti kerronnanmuotoja hallitsemattoman kuonan nostaminen ylös suvaitsevaisuuden nimissä.
Sarjakuva on taidetta.
kaikki siitä.
Ei vain "laatusarjakuva"
viihteenmollaajat saavat puolestani tunkea tunkkinsa sinne aivojensa seuraksi: sinne missä päivä ei paista ikinä.
-
Sanoo hän Eurosarjakuva-ketjussa.
Totta, Strumffien olympialaiset on ihan sama kuin Bilalin metsästysretki ja usein minullakin tuottaa ongelmia erottaa toisistaan Lucky Luke ja Druuna.
XIII ja Rabbin katti ovat samaa huttua.
Juu sori, pahasti aiheen vierestä lipsahti, joten poistin viestit.
-
Juu sori, pahasti aiheen vierestä lipsahti, joten poistin viestit.
hyvä Aura, aivan suotta.
Olen samaa mieltä kanssasi että ensisijaisesti kyseessä on Sarjakuva ja vain sillä on merkitystä.
ja huomiosi mangan trendimäisyydestä liittyy eurosarjakuvaan.
mm.nonarin aikoina eurosarjakuva oli uutta tuoretta ja ihmeellistä, tajunnan räjäyttävää samoin kuin mangan tekemä invaasio vuosikymmeniä myöhemmin.
eurooppalainen puoli vaan potee samaa käännöspulaa kuin mangakin.
piikkini siitä että enin osa tuomitsee ennakkoasenteen kautta ei ollut sinuun kohdistunut.
Eurooppalainen sarjakuvahan on vain pottunokkaisen pikkutuhman huumorin 48 sivun formaattiin sidottu samoin kuin mangat 1040 osasia päättymättömiä järkäleitä joissa on vaan isosilmäisiä chibilonkeropornoiluja ja supersankarisarjakuvissa ei ikinä tapahdu muuta kuin jatkuvaa tappelua trikoopellejen kesken.
Tiettyyn pisteeseen asti nuo kaikki väittämät ovat totta, mutta absoluuttisena totuutena heikkoa yleistystä.
-
Tosiaankin tuosta albumiformaatista ollaan nyt osin vapautumassa; Delislet, Sfarit, Satrapit sun muut ovat uusia tuulia, joiden raikas vire on saanut aivan uuden yleisön kiinnostumaan eurooppalaisesta sarjakuvasta. Täällä Suomessakin se jo näkyy, ja hyvin näkyykin.
Tämmöinenkin salaseura on olemassa.
The IBDS (International Bande Dessinée Society)
http://www.arts.gla.ac.uk/ibds/
-
Ja albumiformaattiahan julkaistaan yhä, köh köh, lehdissä, krhm.
Mutta totta, euroopassa albumiformaatti on jo pitkkän ollut joko klassinen 48 sivua - tai enemmän!
tämä tapojen turmellus, perinteisien seikkailu-huumoriviihteen ja kokeellisen sarjakuvan yhteiselo ei ole ollut täysin mutkatonta mutta kummasti molemmille löytyy kielialueelta tilaa.
Tai oikeammin kielialueilta.
espanjalaista sarjakuvaa näkyy täällä äärimmäisen vähän, saksaa puhuvilta seuduilta on jotakuinkin vain König ja Balkanilta ei ketään(Tarzanissa 80-90-luvulla julkaistuja Bane Keracin juttuja ei lasketa)
benelux-ranska akseliltakin vain jäävuoren huipun lakea näkyy.
-
saksaa puhuvilta seuduilta on jotakuinkin vain König
Onkos Hans Kresse saksalainen vai hämääkö nimi? (Punanahka-sarja)
-
Älli ja Tälli, nuo Espanjan sekopäiset Piko ja Fantasio, olivat aikoinaan suosittuja Suomessa. Kaappari oli sekin espanjalaisperäinen sarjakuvalehti. Ja tätä nykyä on Blacksad, jota toivottavasti saadaan tekijöiltään vielä paljon lisää. Espanjalaisten tekijöiden kakkossarjoja oli ennen wanhaan ainakin Pyhimyksessä. Pyhimyksen helposti tunnistettava piirtäjä Martin Salvador oli hänkin 'spanjalainen. Eli yllättäen suomeksi on saatu aikas paljonkin Iberiasta.
-
Onkos Hans Kresse saksalainen vai hämääkö nimi? (Punanahka-sarja)
Kresse oli hollantilainen.
http://lambiek.net/artists/k/kresse.htm
-
Olen lomaillut jonkin verran Kanarialla ja Aurinkorannikolla.
Espanjalaista sarjakuvaa ei löydy mistään.
Pitää varmaan mennä Madridiin. Siellä lienee erikoisliikkeitä jos missä.
-
Kresse oli hollantilainen.
http://lambiek.net/artists/k/kresse.htm
"Oli".
Ikävä uutinen. En tiennyt että hän on kuollut. Loistava piirtäjä. Persoonallinen, lämminhenkinen ja pienimuotoinen on tuo Punanahka-sarja. :'(
-
Älli ja Tälli, nuo Espanjan sekopäiset Piko ja Fantasio, olivat aikoinaan suosittuja Suomessa. Kaappari oli sekin espanjalaisperäinen sarjakuvalehti. Ja tätä nykyä on Blacksad, jota toivottavasti saadaan tekijöiltään vielä paljon lisää. Espanjalaisten tekijöiden kakkossarjoja oli ennen wanhaan ainakin Pyhimyksessä. Pyhimyksen helposti tunnistettava piirtäjä Martin Salvador oli hänkin 'spanjalainen. Eli yllättäen suomeksi on saatu aikas paljonkin Iberiasta.
Joo tunnen Älli ja Tällin sekä Timo Tiikerin ja Kaappareita on omissakin hyllyissä ja toki Jordi Bernetin Torpedo ja Ivampiiri jotka julkaistiin ihan viime vuonna(sarkasmi© ), mutta blacksad on espanjalaisista tekijöistään huolimatta luettavissa alkuperäisjulkaisumaansa ja tahonsa mukaan fransmanneihin.
iberiassa kuohuaa enemmänkin eritoten Francon jälkeisinä vuosina, mutta se ei näy täällä meillä ja nyt.
Meillä suomessa on todellakin asiat erittäin hyvin mutta ennen selkään taputtelua muistutetaan että valtaosa kaikesta menee sivu suun.
En edes aloita italian tarjonnasta. Joka on toki (kiitos Jalava, Arktinen Banaani ja Egmont!) nosteessa edes hetkellisesti.
-
Meillä suomessa on todellakin asiat erittäin hyvin mutta ennen selkään taputtelua muistutetaan että valtaosa kaikesta menee sivu suun.
Kielialueemme on pieni ja sarjispiiri vielä pienempi. Näin se vaan on.
Minusta viime ja tämän vuoden aikana on suomeksi ilmestynyt enemmän kiinnostavaa sarjakuvaa kuin kymmeneen vuoteen. Kiitos lähinnä Apollon. Myös Egmontille kiitos Natashasta, Sillagesta ja Incalista (vaikka Incalin väritys olikin moterni. Mutta stoori on rautaa).
-
tämän takia juuri ketjun keskustelu hämmentääkin, viimeisen neljän vuoden aikana eurooppalaista sarjakuvaa on jälleen pukattu aidosti pienelle kielialueellemme aivan eri volyymilla ja asiaan paneutumisella.
laatua on piisannut, valikoimaa ennennäkemättömästi.
Joten on sitten loogista kysyä onko sillä sijaa tai tilausta Suomessa? just just
-
Taitaa olla suomalainen luonteenpiirre. Nyt kun kaikenlaista hyvää eurosarjista on tarjolla, pelätään, että kohta se loppuu...
-
tämän takia juuri ketjun keskustelu hämmentääkin, viimeisen neljän vuoden aikana eurooppalaista sarjakuvaa on jälleen pukattu aidosti pienelle kielialueellemme aivan eri volyymilla ja asiaan paneutumisella.
laatua on piisannut, valikoimaa ennennäkemättömästi.
Joten on sitten loogista kysyä onko sillä sijaa tai tilausta Suomessa? just just
Kuten aiemmin ketjussa jo kirjoitin, menee paremmin kuin pitkään aikaan. Mutta tarkoittaako se, että menee hyvin? Mielestäni ei; edelleen suuri(n) osa laatubd:stä jää julkaisematta, ns. roskasta puhumattakaan. Joka tämän kieltää, voi jatkaa tynnyrissä elämistä.
Lieneekö sama tilanne mangankin kohdalla? Japanin julkaisut tunteva voisi valaista asiaa.
-
Lieneekö sama tilanne mangankin kohdalla? Japanin julkaisut tunteva voisi valaista asiaa.
niin japanilaisen kuin amerikkalaisenkin kohdalla tilannen on tismalleen sama.
Saamme ihan priimoja viime vuosikymmeniltä ja jonkin verran bulkkia.
Mutuna heittäisin että maassamme on se 2-3% julkaistusta josta(siis siitä 2%) sitä laatua on ~60-70%
totta kai tässä tulee kielialuekin jossain määrin vastaan, mutta kannattavuutta olisi vielä ilman tämänhetkisen ostajakunnan laajenemistakin.
Tarjonnan kasvaessa lukija/ostajakuntakin laajenisi, mutta tämä vaatii ulkosarjakuvallista vääntöäkin.
Totta kai sisäpiiri ja aktiivit tietävät mutta niistä suurista massoista? aika harva
-
Nyt kun kaikenlaista hyvää eurosarjista on tarjolla, pelätään, että kohta se loppuu...
Satunnainen huomio pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Lappeenrannan kirjakaupassa oli tarjolla ankkaa, mangaa, pari Shokkia ja monta myymätöntä Egmontin Spirit-opusta.
Joulumyyntiä silmällä pitäen tärkeimmiksi (?) arvioidut opukset ovat keskellä myymälätilaa, tyrkyllä kaikkien kävijöiden ulottuvilla, ei erillisissä sarjakuvahyllyissään. Kiroilevien siilien lisäksi siellä oli paljon Kiki: Montparnassen kuningatar -opuksia.
Edellisinä vuosina samalla paikalla on ollut milloin mikälin Don Rosan ankkakirjoista. Korostan tätä huomiota: Kirjakaupassa odotetaan, että tunnettujen suosikkien lisäksi juuri Kikiä ostetaan tänä vuonna joululahjaksi. Mikä voisi olla parempi lahjateoriaani tukeva huomio?
Syksyllä samalla paikalla olivat Arktisen banaanin opukset, Jeret sun muut, jotka eivät siis ole jääneet Spiritin tavoin kauppaan lahoamaan. Siis ne samat suosikit, jotka muuttuivat kovakantiseen muotoon.
Olettaen, etteivät nuo opukset lähde kiertämään maata muihin ketjun myymälöihin, ne on ostettu lappeenrantalaiskoteihin.
Näihin koteihin myydään siis Kiroilevaa siiliä, strippisuosikkeja ja toivon mukaan myös Kikiä. Mielenkiintoinen huomio on, että myös Suma oli varannut paljon Kikiä, antikvariaatissahan tavaran kierto on erityisen tärkää, joten sen myyntiin näin joulun alla uskotaan sielläkin.
Kun nyt vuosien jälkeen katsotte, mitä vuonna 2009 tässä ketjussa keskusteltiin, voitte kaukonäköisyyteni mykistämänä äimistellä viisaita sanojani, kun luette nämä sanat: "Lahjasarjakuvaa, sanokaa minun sanoneen."
-
Pitää varmaan mennä Madridiin. Siellä lienee erikoisliikkeitä jos missä.
Puhuttiin Tuukan kanssa samasta, en nähnyt sarjakuvaa missään. Se sanoi että siellä on erinomaisia kauppoja mutta kaikki ne sijaitsee samassa barriossa suunnilleen vierekkäin. Titenkään mulla ei ollut hajuakaan tosta kun siellä kävin, yhtä huono sarjakuvareissu kuin kaikki Baltian matkat.
-
Eurooppalainen sarjakuvahan on vain pottunokkaisen pikkutuhman huumorin 48 sivun formaattiin sidottu
Onko tietoa siitä missä määrin nuo 48 sivuiset kovakantiset hallitsevat euromääräistä myyntiä Ranskassa. Joku Persepolis lienee myyntimenestys, mutta onko poikkeava totutusta poikkeava formaatti saanut vielä yhtään laajempaa kannatusta ostavan yleisön taholla?
Syksyllä samalla paikalla olivat Arktisen banaanin opukset, Jeret sun muut, jotka eivät siis ole jääneet Spiritin tavoin kauppaan lahoamaan. Siis ne samat suosikit, jotka muuttuivat kovakantiseen muotoon.
Olettaen, etteivät nuo opukset lähde kiertämään maata muihin ketjun myymälöihin, ne on ostettu lappeenrantalaiskoteihin.
Mikä ketju onkaan kyseessä ja millä perusteella oletat että myymättömiä "kasoja" ei "kierrätetä" esim. varastoon odottamaan alennusmyyntiä?
-
...siellä oli paljon Kiki: Montparnassen kuningatar -opuksia.
(...)
Kun nyt vuosien jälkeen katsotte, mitä vuonna 2009 tässä ketjussa keskusteltiin, voitte kaukonäköisyyteni mykistämänä äimistellä viisaita sanojani, kun luette nämä sanat: "Lahjasarjakuvaa, sanokaa minun sanoneen."
Kikiä on mainostettu ja levitetty aikas lailla laajalti. Viimeksi bongasin kirjan Ateneumin Picasso-näyttelyn jälkeen museon kaupassa! Siellä se oli taidekirjojen keskellä, kuten hyvin sopii.
Helsingin Akateemisen Kirjakaupan keskellä, parhaalla myyntipaikalla, oli niin kova- kuin pehmytkantista sarjakuvaa kaksi korkeaa vuorta! Jukupliuti! Hyvin on pullat uunissa.
-
Mikä ketju onkaan kyseessä ja millä perusteella oletat että myymättömiä "kasoja" ei "kierrätetä" esim. varastoon odottamaan alennusmyyntiä?
Kappas, näpyttelin kaupungin, mutta kirjakauppa jäi täsmentämättä. Kyse oli siis Suomalaisesta kirjakaupasta, tosin antikvariaatti Suma on paikkakunnan harrastajien ykköspaikka, enkä minäkään etsinyt keskustan kahdesta varsinaisesta kirjakaupasta kuin joulukortteja.
Oletukseni tein sillä perusteella, että lähtökohtaisesti uskon alalla olevan ammattitaitoisia ihmisiä, eikä opuksia hankita varastoon makaamaan, varastothan ovat lähtökohtaisesti liike-elämässä huono homma, koska sen arvoon tulee tehdä kirjanpidossa poistoja jne.
Lisäksi osa sarjakuvista jää siinäkin myymälässä pitkäksi aikaa hyllyyn (sellaisia syviä hyllyjä, johon opukset uppoavat takakansi edellä, etukansi aina esillä riippumatta montako kappaletta hyllyssä on). Millä perusteella osa lähtisi kiertoon/varastoon kun osa jäisi esille?
Vartijat ja 300 ovat olleet myös ko. paraatipaikalla ja luulen että minun lisäkseni joku muukin ne sieltä osti, kuten uskon käyneen tänä vuonna esillä olleille teoksille.
-
Onko tietoa siitä missä määrin nuo 48 sivuiset kovakantiset hallitsevat euromääräistä myyntiä Ranskassa.
Minun edellisestä Ranskanreissusta on jo useita vuosia mutta paikalliseen kauppakeskukseen (se niiden Lidl) etelä-Ranskassa kuulunut kirjakauppa myi pelkästään juuri tota formaattia. Käytiin myös Verdunissa ihmettelemässä niitä taistelupaikkoja mutta paikallisessa, ilahduttavan suuressa kirjakaupassa, oli sama juttu. Alternatiivimpi tavara oli jemmattu sinne perälle mutta sitäkin oli kuitenkin tarjolla. Mangaa sai ruokakaupasta.
-
Vaan sarjisrompsut näyttävät hivuttautuvan Ranskaankin. Tinttiäkin sai semmoisessa paksussa pehmeäkantisessa nivaskassa, jossa oli kaikki alpuumit samassa! Herran jestas, kun se oli paksu. Sarjakuvakirjat näyttävät tosin sisältävän sillä suunnalla ns. "tiedostavaa" sarjakuvaa, usein mustavalkoisena. Viihteellisempi aines tulee yhä värialbumeina ulos.
-
Vaan sarjisrompsut näyttävät hivuttautuvan Ranskaankin. Tinttiäkin sai semmoisessa paksussa pehmeäkantisessa nivaskassa, jossa oli kaikki alpuumit samassa! Herran jestas, kun se oli paksu. Sarjakuvakirjat näyttävät tosin sisältävän sillä suunnalla ns. "tiedostavaa" sarjakuvaa, usein mustavalkoisena. Viihteellisempi aines tulee yhä värialbumeina ulos.
öh, integraaleja on ollut jo vuosikymmeniä.
värillisyys ei korreloi suoraan, kyllä niitä oikein todella kokeellisia väripläjäyksiä tulee ulos.
A Vainion havaintojen perusteella siis kirjakauppamyynti ei selitä Mangan nousua, mutta ei myöskään kerro että albumiformaatti olisi kuollut ajatus.
Alternatiivimpi kama oli takana? Et satu muistamaan olikos tuolloin sitten albumit jaettu miten? Genreittäin? Tekijöittäin? Naisille/miehille?
ihan siltä pohjalta että koska siellä eurosarjakuva on kuitenkin näkyvämmin esillä niin miten tuo oli hoidettu
-
Samalla logiikalla kuin muutkin kirjat, varmat myyvät uutuudet näkyvillä ja muut sitten näkymättömämmin.
-
Näin Hesan Akateemisessa, kun keski-ikäinen nainen osti isälleen kaksi Lucky Luke albumia. En olis uskonut että Lukejakin annetaan aikuisille joululahjaksi. Tuskin kuitenkaan ihan hirveesti.
Naisen iästä päätellen hänen isänsä, siis lahjan saajan, ikä lienee siellä viidenkympin paremmalla puolella.
Olivat noita Goscinnyn jälkeisen ajan Lukeja, toinen oli Fingers. Olisi sitä parempaakin sarjista ollut tarjolla. Ehkä isä on Luke-fani.
Samoin Akateemisessa mies tutkaili Valerian-albbua. Hän intoutui selittelemään vaimolleen(?) kuinka Mahtavia Valerianit ovat. Vaimo mumisi jotain tyyliin: "saat ihan itse valita. Nopeesti nyt". :laugh:
-
Joulumyyntiä silmällä pitäen tärkeimmiksi (?) arvioidut opukset ovat keskellä myymälätilaa, tyrkyllä kaikkien kävijöiden ulottuvilla, ei erillisissä sarjakuvahyllyissään. Kiroilevien siilien lisäksi siellä oli paljon Kiki: Montparnassen kuningatar -opuksia.
Edellisinä vuosina samalla paikalla on ollut milloin mikälin Don Rosan ankkakirjoista. Korostan tätä huomiota: Kirjakaupassa odotetaan, että tunnettujen suosikkien lisäksi juuri Kikiä ostetaan tänä vuonna joululahjaksi. Mikä voisi olla parempi lahjateoriaani tukeva huomio?
Syksyllä samalla paikalla olivat Arktisen banaanin opukset, Jeret sun muut, jotka eivät siis ole jääneet Spiritin tavoin kauppaan lahoamaan. Siis ne samat suosikit, jotka muuttuivat kovakantiseen muotoon.
Eikös tuo esillelaitto ole Suomalaisessa Kirjakaupassa kustantajan erikseen ostettavissa. Arktinen on maksanut näkyvästä paikasta, Egmont ei.
lähde: http://blogit.hs.fi/lukupiiri/isot-edella-%E2%80%93-pienet-perassa/
-
A Vainion havaintojen perusteella siis kirjakauppamyynti ei selitä Mangan nousua, mutta ei myöskään kerro että albumiformaatti olisi kuollut ajatus.
Alternatiivimpi kama oli takana? Et satu muistamaan olikos tuolloin sitten albumit jaettu miten? Genreittäin? Tekijöittäin? Naisille/miehille?
Tuleekos nämä vastaukset perille vai ei?
Edit: siis aiempi kommenttini tähän hävisi näköjään bittiavaruuteen. Yritetään uudestaan.
Taannoisella Nizzan matkalla Fnacissa bd ja manga oli erotettu omille osastoilleen, molempia oli suunnilleen yhtä paljon. Nimikkeet oli järjestetty ihan vain aakkosittain.
BdFuguessa taas mangaa ei näkynyt tai sitten ei vain osunut silmään. Nimikkeet oli järjestetty tyylilajeittain.
Sarjakuvaromaaneja ei juuri näkynyt kummassakaan eli näppituntumalta albumiformaatin osuus bd-julkaisuista on yli 95 %.
-
Sarjakuvaromaaneja ei juuri näkynyt kummassakaan eli näppituntumalta albumiformaatin osuus bd-julkaisuista on yli 95 %.
Tämmöinen on minunkin näköhavaintoni.
(Brysselissä ja Pariisissa)
-
Amazon ei tietenkään ole koko totuus, mutta täällä (http://www.amazon.fr/gp/bestsellers/books/301133) kuitenkin suuntaa antamaan amazon.fr bestsellers.
Aya on sijalla 32. Sitä ennen ei ainakaan minun silmiini osunut sarjakuvaromaania.
EDIT:
Itseäni lämmitti Magasin généralin korkeahko listasijoitus. Samoin Jack Palmerin.
edit:
täällä (http://livre.fnac.com/l772/Meilleures-ventes-BD/BD-et-Humour) Fnacin myydyimmät bd:t. Sfarin BLAST sijalla 8.
Blake ja Mortimer molemmilla nettikaupoilla ykkösenä.
Näiden nettikauppojen listaukset kuvannevat lähinnä aikuisten ostoksia. Eikös näissä pidä olla luottokortti? Ja sehän myönnetään kai vain täysi-ikäisille?
-
Näiden nettikauppojen listaukset kuvannevat lähinnä aikuisten ostoksia. Eikös näissä pidä olla luottokortti? Ja sehän myönnetään kai vain täysi-ikäisille?
En tiedä Ranskasta, mutta Suomessa voi jo 11-vuotiaana saada vanhempien luvalla pankkikorttiinsa Verified by Visa -ominaisuuden, joka mahdollistaa kortilla maksamisen kansainvälisissäkin nettikaupoissa. Ainakin Book Depository ja Amazon.uk hyväksyvät Verified by Visan, mutta jenkki-Amazon ei, Ranskan Amazonin sivulta en tietoa pikaisella vilkaisulla löytänyt.
-
Kyse oli siis Suomalaisesta kirjakaupasta,
Oletukseni tein sillä perusteella, että lähtökohtaisesti uskon alalla olevan ammattitaitoisia ihmisiä, eikä opuksia hankita varastoon makaamaan, varastothan ovat lähtökohtaisesti liike-elämässä huono homma, koska sen arvoon tulee tehdä kirjanpidossa poistoja jne.
Minun havaintoni Suomalaisesta taas on se että varastoa nimen omaan pyöritetään ja kierrätetään. Esim. Helsingin Munkkivuoren Suomalaiseen (jossa poikkeilen säännöllisesti) tulee varsinkin alennusmyyntiaikaan aina jossain muualla myymättä jäänyttä tauhkaa. Toki Suomalainen ja kustantajat tekevät sitäkin että alennusmyyntejä varten kauppa ostaa tavaraa, joka laputetaan sitten poistohintaiseksi. Näin kustantajat pääsevät joissain tapauksissa eroon myymättömien kirjojen varastostaan. Kirjakaupoissa on aika vähän tilaa nimekkeiden määrään verrattuna ja uutuuksille pitää aina raivata tilaa, siksi tavara hyllyssä vaihtuu myös silloin kun tuotteita ei ole myyty asiakkaille.
Eikös tuo esillelaitto ole Suomalaisessa Kirjakaupassa kustantajan erikseen ostettavissa. Arktinen on maksanut näkyvästä paikasta, Egmont ei.
Joo. Markkinointia se on sekin. Tosin kustantajanhan ei kannata ihan marginaalisia tuotteita tällä tyylillä pukkailla eteenpäin. Kyllä tuotteen pitää olla kunnossa ja jonkinlainen markkina sille olla olemassa, ennen kuin tuollaisen riskin uskaltaa ottaa.
-
Minun havaintoni Suomalaisesta taas on se että varastoa nimen omaan pyöritetään ja kierrätetään.
Käy järkeen, kun logistiikkakin on todennäköisesti tuon kokoisessa ketjussa kunnossa. Kun materiaalia täydennetään pitkin Suomea, samalla voidaan siirtää tavaraa myymälästä toiseen.
Tosin uskoisin, että joulun hittituotteet ovat myös kirjamyynnin osalta samat ympäri Suomea, joten tältä pohjalta uskon perusteoriaani Kikin kohdalla.
-
Tosin uskoisin, että joulun hittituotteet ovat myös kirjamyynnin osalta samat ympäri Suomea, joten tältä pohjalta uskon perusteoriaani Kikin kohdalla.
Ei liene koskaan aiemmin Suomessa sarjakuvaromaania mainostettu niin hyvin kuin Banaani Kikiä. Toivon todella, että satsaus kannattaa ja kirja myös myy, se lupaisi hyvää tulevaisuudellekin. Tuotteessa ei ainakaan vikaa ole.
-
Ei liene koskaan aiemmin Suomessa sarjakuvaromaania mainostettu niin hyvin kuin Banaani Kikiä. Toivon todella, että satsaus kannattaa ja kirja myös myy, se lupaisi hyvää tulevaisuudellekin. Tuotteessa ei ainakaan vikaa ole.
Muistatko Ronkoteuksen? Kokosivuja Hesarissa ja TV-spotteja... Mut kiinnostais tietää miten muuten kuin "hyllytykseen" vaikuttamalla kaupassa tätä on pukattu?
-
Muistatko Ronkoteuksen? Kokosivuja Hesarissa ja TV-spotteja... Mut kiinnostais tietää miten muuten kuin "hyllytykseen" vaikuttamalla kaupassa tätä on pukattu?
Oli vai? Multa on mennyt ihan ohitse. Sanotaan sitten että näkyvimmin mainostettu käännössarjakuvaromaani.
Ei Ronkoteus ainakaan odotuksia tainnut ylittää, tilasin juuri sitä WSOY:lta ja edelleen sai ekaa painosta näin seitsemän vuoden jälkeen. Voi tietty olla että painos oli hillittömän kokoinen kun kannessa on Paasilinnan nimi.
-
Selailin Ronkoteusta aikanaan kirjakaupassa. Kuvitus oli hätäistä, pikselistä ja ei-sarjakuvamaista. Ostamatta jäi. Ihan sama onko se keskellä kirjakauppaa tai TV-mainoksissa.
Ronkoteuksen kansi on kyllä sikahyvä.
-
En ole varma, mihin ketjuun tämän kirjoittaisin, kun jo useammassa murehditaan lehtimuotoisen eurosarjakuvan epäonnistuneita yrityksiä, viimeksi Tempo-ketjussa.
Lehtihyllysarjakuvan kuolemisesta puhuminen on kuitenkin pahimmanlaatuista höperehtimistä. Lehtihyllyn valtias vain on pokkari: Aku Ankan taskukirjat, Tex Willer, Ihmesarja ja manga voivat paksusti – sarjakuva jokaiselta kolmelta mantereelta on edustettuna hyvin – ja pokkari on lukijalle käsissä mukava käännellä, helposti säilytettävä ja vaikka matkalukemistoksi hyvin sopiva formaatti.
Perinteinen laadukas eurosarjakuva nyt kokeiluluontoisesti pokkarin sivuille, kuka julkaisija vain ensin ehtii!
Hirveä äläkkä tästäkin ehdotuksesta varmasti nousee, mutta ei eurosarjakuvan puristaminen pienemmän sivukoon pokkarimuotoon ole vallan mahdoton ajatus. Kun Ruutu ja Non-Stop katosivat hyllyiltä, Suomessa julkaistiin Super Pokkaria (http://koti.welho.com/z14/sarjakuvat/).
Nämä Super Pokkarit olivat antologiamuotoisia, kooltaan muhkeita ja Aku Ankan taskukirjojen tavoin osin mustavalkoisia, osin värillisiä (tosin siten, että sarjat olivat kokonaan väreissä tai mustavalkoisia, ei taskarien tavoin sivukohtaisesti väritettyjä). Olipa joukossa myös novelleja ja puuhasivuja!
Super Pokkarin sarjoista moni nähtiin myöhemmin albumeina, kuten Mic Vaillant ja nyt tuoreimpana tietysti Apollon julkaisema Comanche. Väitän, että nämä pokkarit olivat oiva linkki lehtimuotoisen ja albumimuotoisen formaatin välillä, jotka palvelivat niistä kiinnostuneita lukijoita aikanaan hyvin.
Italotavaraa on koetettu useasti, mutta väitän että tulevatkin yritykset päätyvät Brendonin, Dampyrin, Damianin ja vastaavien seuraksi, ellei kyse ole sitten länkkäreistä. Italosarjakuva tunnetuimpia tapauksia lukuun ottamatta on vain Suomessa samassa osassa kuin italoleffat: omat ystävänsä niilläkin on, mutta kovin suuri joukko se ei ole.
Mitenkä mahtavat oikeudenomistajat suhtautua nykyisin tällaiseen skaalaamiseen, löytyisikö nyt julkaisijoilta rohkeutta kokeilla ideaa? Ei ehkä samanlaisena antologiapokkarina kuin Super Pokkari aikanaan, mutta värillisenä Ihmesarjan tavoin sankareita kierrättävänä laatujulkaisuna.
-
Super-Pokkaria ei oltu skaalattu. Myös ranskaksi nuo sarjakuvat olivat pokkarikokoossa.
-
Ainakin Dupuis skaalaili ja leikkeli omia sarjakuviaan pokkarimuotoon.
Tulos oli alkuperäisen laiha korvike.
edit:
Olen nähnyt ainakin Tinttiä ja Prattia pokkareiksi skaalattuna. Sivutaittoihin ei ole koskettu.
Editions Niffle julkaisi joitakin vuosia sitten mm. pokkarikokoon pienennettyjä Blueberryä, Cliftonia ja Pikoa ja Fantasioa.
Tardia on julkaistu pienennettynä englannin kielellä.
Joten tuosta voimme päätellä, että iso osa kustantajista hyväksyy pienentämisen.
-
Super-Pokkaria ei oltu skaalattu. Myös ranskaksi nuo sarjakuvat olivat pokkarikokoossa.
Kiitos Tertsi korjauksesta, olen aina kuvittelut niiden olleen skaalattuja!
Kertokaapa samalla, eurosarjakuvan ystävät, kuinka pokkarikoko vanhan mantereen perinteisissä sarjakuvamaissa nykyisin voi? Suomessa kun näytetään julkaistavan vain suurikokoisia albumeja. Olisiko esim. notkeilla tai rohkeilla kustantajilla hyvää materiaalia paljonkin kokeiltavaksi?
-
Kiitos Tertsi korjauksesta, olen aina kuvittelut niiden olleen skaalattuja!
Ainakin nuo Red Dust -seikkailut on julkaistu myöhemmin albumikokoon suurennettuna. (Tietsikkaväritys on vähän kamala)
-
Super-Pokkari 1 tuli kipareille keväälla 1975, puoli vuotta ennen Non Stopin aloittamista.
Näinhän se teki, mutta säilyi silti hyvän aikaa sen sammumisen jälkeen, vuoteen 1976 saakka, mistä sitten Super S jatkoi samoissa merkeissä vasta 1980. Kaikista näistä lehdistä on tiedot tuolla Lakoman mainiolla sivulla kohdassa Lehdet ja sarjajulkaisut. Supersarjis sijoittuu näiden väliin, mutta siinä julkaistiin brittien tekemisiä ja formaatti oli Ruudun tapaista sanomalehtijulkaisua lähentelevä.
Kaikkia näistä julkaisuja kannattaa kysellä divareista, hinta on huokea erityisesti niiden sisältöön nähden!
(Kiitos myös tuosta suorasta linkistä, en huomannutkaan liittäneeni tuon etusivulle ohjaavan linkin omaan viestiini.)
-
Olisiko esim. notkeilla tai rohkeilla kustantajilla hyvää materiaalia paljonkin kokeiltavaksi?
Enempi olen nähnyt taidesarjakuvaa valmiikisi pienessä koossa alkuperäisjulkaisuna.
Kiki, Aya tulee ekana mieleen.
Mainstream taitaa olla yleensä albumikoossa.
-
Ei bd:tä nyt ihan Willer-koossa taida juuri olla, mutta Tappajan koossa on viime aikoina julkaistu melko paljonkin, nimeomaan integraaleina. Taitaa olla jonkinlainen muoti-ilmiö vaikkei aina sarja sovikaan kovin hyvin pienempään formaattiin. Esim. Jacques Martinin sarjat ja El Nino tulevat mieleen. Ja julkaistiinhan Tinttikin pienemmässä formaatissa vaikka pokkarista ei voikaan puhua, kun opus sisälsi kaikki seikkailut yksissä kansissa.
-
Väitän, että nämä pokkarit olivat oiva linkki lehtimuotoisen ja albumimuotoisen formaatin välillä, jotka palvelivat niistä kiinnostuneita lukijoita aikanaan hyvin.
Joku syy kuitenkin lienee sille että niin Super-Pokkari ja myöhempi Super S eivät eläneet kovin pitkään.
Oma epälykseni on että noita kiinnostuneita lukijoita ei sitten ollut kovin paljoa. Tilanne ei eronne juuri siitä mitä kävi Tempolle :(
-
Mä ostin kaksi ensimmäistä Super Pokkaria siksi, että niissä oli Hermannin piirtämiä sarjakuvia.
Muut Pokkarin sarjakuvat eivät oikein kolahtaneet. Mielikuva on, että yleisilme oli semmoista jäykistelyä.
Riku Oksa oli hyvin piirretty, mutta jakso, jossa jännitys kehittyy sen ympärille, että ehtiikö joku tiputtaa kirjeen postilaatikkoon, tuntui jo silloin hiukan tahattoman koomiselta.
edit:
Bernard Prince ja "Muistikirjan arvoitus" on kyllä aivan sikahyvä. Pääosassa Barney Jordan. Totta kai Buddy Longway oli myös hyvä. Sitä tuli vain yksi jakso.
S-Pokkarin pienellä koolla ei ollut mitään vaikutusta siihen, että en ostanut sitä enää jatkossa. Sisältö ratkaisi. Ainoastaan sisältö.
-
Jos Sanoma olisi halunnut jatkaa kybällä, Zoom-albumisarja olisi jatkunut Comanchella ja Bob Moranen avaruusseikkailuilla.
Höystettynä Buddy Longwaylla, Tanguy et Laverdurella ja vaikka Bernard Princellä.
Ja Blueberryäkin olisi ollut lisää saatavilla.
Kyllä olisi kelvannut.
edit:
No, tulihan opeteltua ruotsia sitten siinä eurosarjakuvia lukiesså.
-
ja Prattia pokkareiksi skaalattuna. Sivutaittoihin ei ole koskettu.
J'ai Lu BD -sarjassa tuli Corto Malteseakin pokkarikoossa, mutta se oli kyllä karusti uudelleentaitettua, olkoonkin että asialla oli Prattin oma luottomies Joachim Schwartz, jos oikein muistan. Samassa sarjassa tuli mm. Frediä, ilmeisesti ihan varta vasten tilaustyönä ja pokkarikokoon kehiteltynä.
Tänhetkinen perinteisten europiirtäjien pokkariaalto perustuu varmaan osin Kodanshan toiveisiin: kun japanilaiset kerran haluaa pokkarikokoista albaria, niin sitähän tehdään, ja samalla vaivalla julkaistaan filkat nurin myös omalla kielellä. Tämä on mm. Barun "L'autoroute Du Soleil'n" taustalla.
Eurooppalainen sarjakuvahan ei hyödy pokkarikoosta mitenkään. Albumit on aina 48 tai 64 sivua ja niitä säilytetään makuuhuoneen kirjahyllyssä, sängyn jalkopäässä.
;)
K
-
Eurooppalainen sarjakuvahan ei hyödy pokkarikoosta mitenkään.
Ei välttämättä hyödy, mutta toisaalta läheskään kaikki eivät vaatisi suurikokoista albumiformaattia, mitä on vaikea säilyttää. Poikkeuksena on mm. Blacksadin kaltaiset sarjat, joiden sivukoko on toteutuksen vuoksi perusteltu suurikokoisena.
Tässä suhteessa täytyy vielä hehkuttaa Apollon Tappajaa, minkä formaatti on erinomainen: sivukoko on suuri, mutta opus sopii mainiosti tavanomaiseen kirjahyllyyn. Sivujakin on runsaasti luettavana, integraalista kun on kyse.
-
Tänhetkinen perinteisten europiirtäjien pokkariaalto perustuu varmaan osin Kodanshan toiveisiin: kun japanilaiset kerran haluaa pokkarikokoista albaria, niin sitähän tehdään, ja samalla vaivalla julkaistaan filkat nurin myös omalla kielellä. Tämä on mm. Barun "L'autoroute Du Soleil'n" taustalla.
Tosin Auringon valtatietä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua tämänhetkiseksi tai tuoreeksi.
-
Kertokaapa samalla, eurosarjakuvan ystävät, kuinka pokkarikoko vanhan mantereen perinteisissä sarjakuvamaissa nykyisin voi? Suomessa kun näytetään julkaistavan vain suurikokoisia albumeja. Olisiko esim. notkeilla tai rohkeilla kustantajilla hyvää materiaalia paljonkin kokeiltavaksi?
Saksassa on paljonkin pokkariversiointeja niin BD kuin jenkkituotannoista niiden mangojen lisäksi.
Ruotsissa piratförlaget pisti mm. gängkriget 145n ulos ihan kirjapokkarikoossa, mutta taitaa olla yksittäistapaus.
Superpokkareissa ei ollut mitään hyvää. Ehkä Hermann, ja siksi että Red Dustin taustaa valotettiin.
Jos Sanoma olisi halunnut jatkaa kybällä, Zoom-albumisarja olisi jatkunut Comanchella ja Bob Moranen avaruusseikkailuilla.
Ei mitään hyvää? Minusta oli vaikka valikoima olikin hiukan sillisalaattia itse pidin Riku Oksista,Cliftoneista ja Buddy Longwaysta, red Dustista...
Moranen avaruusseikkailut ovat kovasti vaihtelevan tasoisia,mutta Zoomia on kyllä usein ikävä.
Sen valikoima oli ehkä tasapainoisin ja korkealaatuisin sekoitus eurooppalaista sarjakuvaa suomessa tähän asti.
-
Tosin Auringon valtatietä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua tämänhetkiseksi tai tuoreeksi.
Eeei, jouduin itsekin hakemaan vuoden ykkös-sarjainfon ranskaosiosta henkistä perustelua sille että voin vakavalla naamalla heittää esimerkkejä yli 10 vuoden takaa.
;D
Jos kerran sarjakuvan ykkös-asialehti saa olla 10-20 vuotta ajasta jäljessä, suodaan se vanhuksillekin.
Edit: Ja oon siis tänäkin vuonna, ja viimekin vuonna, ja joka ikisenä vuonna ja monta kertaa vuodessa kolunnut Pariisin sarjakuvakauppoja, mutta pakko mun on sanoa että ostan ihan tavallisen kokoisia albareita vaan, tai sitten näköislaitoksia joistain vanhaa vanhemmista jutuista. Ei mitään havaintoa pokkareista, noin niinku tuoreeltaan. Pitäis kai mennä Angôulemeen taas tsekkaan kustantajien omat tiskit.
K
-
Baru käsittääkseni leikkasi ja liimasi sarjakuvaruudut uudelleen Auringon valtatien ranskaversiota varten, jotta lukusuunta saatiin muutettua vasemmalta oikealle.
Näin ollen ruutujen sisällä oikea on edelleen oikea ja vasen on vasen.
Eli sivut eivät ole japaninlaisoriginaalijulkaisun peilikuvia.
Iso osa ruuduista oli tosin koko ruuturivin mittaisia ja alekkain, joten niitä ei tietenkään tarvinnut siis leikata ja uudelleensijoittaa.
-
Ei mitään hyvää? Minusta oli vaikka valikoima olikin hiukan sillisalaattia itse pidin Riku Oksista,Cliftoneista ja Buddy Longwaysta, red Dustista...
Jepulis. Nuo oli hyviä, paitsi Clifton.
-
Saksassa on paljonkin pokkariversiointeja niin BD kuin jenkkituotannoista niiden mangojen lisäksi.
Tosiaan, nyt kun mainitset, minulla on itsellänikin jossain komeroiden kätköissä takavuosilta Ryhmä-X-pokkari, jonka ostin Suomessa julkaisemattomien Uusien Mutanttien seikkailujen vuoksi. Pohdin aikoinani, oliko kyseessä samanlainen kuriositeetti, kuin Suomen Marvel-pokkarit, vai julkaistiinko seikkailuja enemmänkin pokkareina.
-
Saksassa on ollut pitkään tapana pistää sarjakuvaa pokkarimuotoon ja siten lehtipiste/kirjakauppa/Lidlkioskimyyntiin ihan laidasta laitaan lajityyppien suhteen.
-
Baru käsittääkseni leikkasi ja liimasi sarjakuvaruudut uudelleen Auringon valtatien ranskaversiota varten, jotta lukusuunta saatiin muutettua vasemmalta oikealle.
Näin ollen ruutujen sisällä oikea on edelleen oikea ja vasen on vasen.
Eli sivut eivät ole japaninlaisoriginaalijulkaisun peilikuvia.
Iso osa ruuduista oli tosin koko ruuturivin mittaisia ja alekkain, joten niitä ei tietenkään tarvinnut siis leikata ja uudelleensijoittaa.
Hmm. Tiedät tuon koska mä olen kertonut sen. ;-)
Hitto ku osais ranskaa yli ruokalistan rajojen niin ymmärtäis edes puolet Barun jutuista, nyt jos menee sen kanssa oluelle ei tajua kuin että "tuon tarinan on pakko olla timanttia - mistähän se kertoo?"
:D
Kivi
-
Jos kerran sarjakuvan ykkös-asialehti saa olla 10-20 vuotta ajasta jäljessä, suodaan se vanhuksillekin.
No hätä.
Mulla ei vaan ole kosketuspintaa ranskisten skeneen eli en siten osaa sanoa miten tuo kyseinen nimike kuvaisi nykytilannetta sielläpäin. Kunhan vaan nyt sattui silmään.
Mutta jos valittavana on pokkarikoista matskua ja perinteisemmän kokoista niin kyllä omakin valinta enempi kohdistuisi noihin klassisempiin isoihin alppuihin. Ellei siis pokkarimatsku olisi jotenkin ylivertaista sisällöltään tms... Toisaalta useimmiten laadukas tavara tulee ostettua oli se missä formaatissa tahansa.
-
Apollon sarjojen lisäksi
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9738.msg297677.html#msg297677
tein vähän tilastoa muistakin. Mutta pystyyköhän tuosta lopultakaan mitään päätelmiä tekemään?
-------------
Pääkaupunkiseudun kirjastoista lainattuina olevia sarjakuvia (tilanne 10.4.2010)
Eurooppalaisia sarjakuva-albumeita vuodelta 2009:
=============
Teoksen nimi XIII: Maria / W. Vance, J. van Hamme
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1922571~S9*fin
Kirjoja kirjastoissa on yhteensä 21 kpl, joista lainassa on 15 kpl. Lainattujen prosenttiosuus: (71 %)
-------------
Teoksen nimi Kasvoton nainen / Sokal, yhteistyössä Pascal Regnauldin kanssa
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1925678~S9*fin
Kirjoja: 40 lainassa 28, (70 %)
-------------
Teoksen nimi Natasha: Suuri vedonlyönti / tehnyt Francois Walthéry
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1926149~S9*fin
Kirjoja: 25 lainassa 14, (56 %)
-------------
Teoksen nimi Yoko Tsuno: Ixon valo / teksti ja kuvitus: Roger Leloup
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1911201~S9*fin
Kirjoja: 29 lainassa 16, (55 %)
-------------
Teoksen nimi Asterixin & Obelixin syntymäpäivä : kultainen kirja /
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1923570~S9*fin
Kirjoja: 101 lainassa 54, (53 %)
Pelkästään Sellon kirjastossa kirjoja on 20 joista lainassa 10
-------------
Teoksen nimi Sillage. 1 : Tulta ja tuhkaa / tarina Jean David Morvan ;
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1924353~S9*fin
Kirjoja: 14 lainassa 7, (50 %)
-------------
Teoksen nimi Lucky Luke: Mies Washingtonista / kuvitus: Achdé ;
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1899331~S9*fin
Kirjoja: 41 lainassa 17, (42 %)
-------------
Teoksen nimi Pikku Piko: Siitäs sait! / raapusti Janry
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1904078~S9*fin
Kirjoja: 35 lainassa 14, (40 %)
-------------
Teoksen nimi Pieniä voittoja. 4 : Kukin parhaansa mukaan / Manu Larcenet
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1913543~S9*fin
Kirjoja: 42 lainassa 14, (33 %)
-------------
Teoksen nimi Luutnantti Blueberry. [23] : Ukkosta lännessä
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1913815~S9*fin
Kirjoja: 31 lainassa 10, (32 %)
-------------
Teoksen nimi Lucky Luke: Daltonit vauhdissa (uusintapainos)
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1899330~S9*fin
Kirjoja: 53 lainassa 17, (32 %)
-------------
Eurooppalaisia romaanimuotoisia yms. sarjakuvia vuodelta 2009:
=============
Teoksen nimi Ensi kertaa / käsikirjoitus: Sibylline
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1916481~S9*fin
Kirjoja: 22 lainassa 16, (73 %)
-------------
Teoksen nimi Marcosin piippu / Javier de Isusi ;
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1918455~S9*fin
Kirjoja: 16 lainassa 8, (50 %)
-------------
Teoksen nimi Maallemuuttajat. 2 : Siemenet vakoon
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1896233~S9*fin
Kirjoja: 39 lainassa 6, (15 %)
-------------
Integraaleja edellisiltä vuosilta:
=============
Teoksen nimi Incal / Moebius, 2008
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1877232~S9*fin
Kirjoja: 21 lainassa 13, (62 %)
-------------
Teoksen nimi Rabbin katti. 2 : Maanpäällinen paratiisi 2007
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1830613~S9*fin
Kirjoja: 30 lainassa 11, (37 %)
-------------
Teoksen nimi Joonatan Pistooli / teksti: R. Goscinny ; 2008
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1871937~S9*fin
Kirjoja: 46 lainassa 15, (33 %)
-------------
Kotimaisia sarjakuvia:
=============
Teoksen nimi Viivi ja Wagner: Kuinka kasvissyöjä kesytetään / Juba
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1911530~S9*fin
Kirjoja: 71 lainassa 41, (58 %)
-------------
Teoksen nimi Minerva : jääkarhun sydän / Juba
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1900964~S9*fin
Kirjoja: 88 lainassa 37, (42 %)
-------------
Teoksen nimi Eero / Petteri Tikkanen
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1917584~S9*fin
Kirjoja: 17 lainassa 7, (41 %)
-------------
Teoksen nimi Anni Isotalo: Vatikaanin vanki / käsikirjoitus: Mikko Ketola ;
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1915471~S9*fin
Kirjoja: 29 lainassa 9, (31 %)
-------------
Amerikkalaisia (brittiläisiä) sarjakuvia:
=============
Teoksen nimi Star Wars : Luke Skywalker : Galaksin viimeinen toivo. 2
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1909501~S9*fin
Kirjoja: 39 lainassa 30, (77 %)
-------------
Teoksen nimi Coraline / alkuperäisen romaanin kirjoittanut Neil Gaiman
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1894204~S9*fin
Kirjoja: 57 lainassa 35, (61 %)
-------------
Teoksen nimi Shokki : värjyvää vampyyriviihdettä! : Creepy-kokoelma /
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1916482~S9*fin
Kirjoja: 28 lainassa 17, (61 %)
-------------
Teoksen nimi Kapteeni Britannia / tarina: Alan Moore
Pysyvä linkki http://www.helmet.fi/record=b1899951~S9*fin
Kirjoja: 26 lainassa 15, (58 %)
****************************
-
Apollon sarjojen lisäksi
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9738.msg297677.html#msg297677
tein vähän tilastoa muistakin.
Hieno homma, xml. Osaisiko joku kirjastotäti tai -setä selittää mitä tuo xml:n lista tarkoittaa? Mä en näet ymmärrä.
Kivi
-
Tänä syksynä tämä ketjun otsikon asettama kysymys joutuu todelliseen testiin:
1. Punaparta, integraali
2. Bruno Brazil, integraali
3. Alix, Baabelin torni
4. Olipa kerran Ranskassa
5. Natasha, Menneisyyden katse
6. Asterix, pictien luona
7. Yoko Tsuno, Ametistin kirous
8. Haikaralaivue, Miraget Välimerellä
9. Alppitähti II, Sidonie
10. Sillage 8 - Ihmisluonto
11. Manara: Kultainen aasi
12. Pratt: Sertaon mies
13. Valerian: Surullinen planeetta
14. Piko ja Fantasio integraali
15. Franquinin Mustat sivut
... Ja mitä muuta vielä...
edit
Tsuno, Alppitähti ja Haikaralaivue lisätty listaan. +Sillage. + 11, 12, 13, 14, 15
-
Minä en edes ilman Googlea tietäisi nimen perusteella noista kuin kaksi.
Olipa kerran Ranskassa on sarjakuva johon tartuin sattumankaupalla kirjastossa, kun satuin hämärästi muistamaan että Kvaakissa oli pientä puhetta tuosta. En keksi äkkiseltään yhtäkään syytä miksi olisin muuten tarttunut. Pidin siitä kovasti, eli se ei ole ongelma. Asterix taas on tietenkin tuttu konseptina, mutta en ole lukenut noita varmaan valovuosiin.
Ilman Kvaakkia en lukisi eurosarjakuvaa ollenkaan.
Eli nuo sarjat vaativat näkyvyyttä tai informaatiota, jotta kohderyhmä löytää ne.
Tai näin veikkaisin, ja näin se toimii itseni kohdalla.
-
Minä en edes ilman Googlea tietäisi nimen perusteella noista kuin kaksi.
Suosittelen että säästät jonkin aikaa ja vääntäydyt Kulkukattiin/Makedoniaan ostamaan Zoomeja sekä Ruutuja/Non-Stoppeja. Noista on vaikea mennä laadullisesti yli.
Olisin valmis veikkaamaan että ainakin ensinmainitusta löytyy pakketteina joissa on kaikki numerot. Joo, on isohko rahallinen satsaus mutta tulee näin oleellisesti halvemmaksi kuin erikseen hankittuina janoin saat nuo kätösiisi oleellisesti nopeammin
-
Ilman Kvaakkia en lukisi eurosarjakuvaa ollenkaan.
Nyt näkyisi olevan aika hyvät saumat saada Non Stopit huokealla kun nimimerkkimme Kreegah Bundolo myy täyttä settiä:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,15700.0.html
http://www.huuto.net/kohteet/non-stop-vuosikerrat-1976-78/277665482
Tokihan hinta on kiinni siitä kuinka paljon esmes tällä hetkellä 50 egeä tarjonnut on kiinnostunut noista maksamaan...
-
Alppitähti tuli jo ostettua, joten taidan selvitä neljällä hankinnalla noista lopuista. On kyllä melkoinen kattaus.
-
Onhan tämä mahtava syksy eurooppalaisen sarjakuvan osalta. Kaikki aion hankkia tuosta Tertsin listasta, sen lisäksi oli Jalavalta tulossa Prattia, jos en väärin muista. Nekin hankitaan. Lisäksi Willeriä ja ja.. Sillage tietysti!
-
Czaban viestin jälkeen lisätty aimo joukko eurosarjiksia listaan.
Huh, huh! Jopa aikoja elämme!
edit
Clavia korjattu Czabaksi. Hitto, kunnteillä on vaikeita nimiä!
-
Pakko oli kirjoittaa jo lista paperille - eihän kaikkea hankittavaa muuten muista. Noista seitsemän ostan ilman muuta. Bruno Brazilia ja Manaraa aion ainakin selailla, että vaikuttaako hyvältä vai jätänkö hyllyyn. Manaran pyllyilyt tulevat minullakin jo korvista ulos, mutta Kultainen aasi perustuu sen verran vanhaan tarinaan, että se saattaisi olla ihan asiallinen albumi... aha, joo, googlasin vähän, ja tuttua kuva-aihettahan sieltä löytyi. Saa jäädä unhoon minun puolestani.
-
Opiskelijabudjettini kestää kolmen teoksen oston: Sillage ja Olipa kerran Ranskassa ja joku muu. Tex tipahti nyt pois ostoskoristani.
Määrä ja laatu ovat syksyn julkaisuissa aikalailla kohdallaan.
-
Sillage, Alix ja Punaparta ovat pakkohankinnat. Täytyy kytätä, jos festareilla olisi alennushintoja. Olipa kerran -sarjaa en myöskään raaski jättää itseltäni kesken...
-
Nyt sitä tajuaa miten vanha oikeasti on.
Teinit vaan cheekkejä kuuntelee ja warettaa mankkaa.
-
Hyvä, että vanhuksia muistetaan edes sarjakuvien julkaisupolitiikassa. Juuri eräs ikäihminen manasi minulle sitä, että telkkarista ei tule heille mitään ohjelmaa, nuorille vaan. Pitääkin vinkata hälle, että menee ja ostaa sarjakuva-albumin. :)
-
Tetriksen listassa ehdoton ykkönen on Valerian: Surullinen Planeetta. Se on pakko hankkia heti kuin vain tulee myyntiin...toivottavasti sillä on maailmanlaajuinen myyntipäivä eikä niin, että se tulee ranskaksi pari kuukautta ennen.
Sit toi Sillage 8, Asterix - Pitkien luona ja täytyyhän toi Olipa kerran Ranskassakin ainakin lukea. Punaparta onkin vanha tuttu Zoomi-albumien ajoilta. Täytyy kai sitäkin vilkaista.
-
Uuden Valerian-albumin suhteen minulla on ennakkoasenne, joka perustuu Inverlochin aave -albumin jälkeisten albumien tasoon. Minulle Valerian-sarja loppui Aika-avaajaan. Toki kirjastosta luen tuon uutukaisen heti, kun se vain osuu näkökenttääni. Sama pätee Asterix-albbuun: Piktien luona.
Jos Piktien luona osoittautuu hyväksi, niin sitten ostan sen itselleni, Conrad-fani kun olen.
Hyviä albumeita jää väkisinkin ostamatta. Toivottavasti kaikille löytyy ostajia, jotta varsinkin juuri alkaneille ja keskenoleville sarjoille ei käy ohraisesti. Todella tyhmää, kun keräämäsi sarja loppuu kesken!
-
Nyt sitä tajuaa miten vanha oikeasti on.
Teinit vaan cheekkejä kuuntelee ja warettaa mankkaa.
Teineillä korkeintaan kovalevy pullistelee vanhuksilla hyllyt ja seinät repee. :)
Onhan tuo ihan hieno lista, vaikka perustuukin jo muutama sukupolvi sitten brändättyihin tuotteisiin. Hankintaa harkitsen ainoastaan Asterixin ja Pikon & Fantasion kohdalla.
-
Ei ole oikein sanoja millä kuvata tätä tunnetta että vihdoin saadaan Suomeenkin näitä integraaleja, aivan järjettömän loistavaa.
Toivottavasti nyt jengi ostaa näitä, Egmontin "Jouko" lupasi jatkoa egmontin blogissa jos nämä alkavat menemään kaupaksi.
-
Punaparran ja Bruno Brazilin kakkosintegraalit tulevat jo joulumarkkinoille.
Kauppiaille laitetussa excelissä oli ennakkotieto Bruno Brazilin kakkoskirjasta tuossa samassa aikataulussa, eli joulumarkkinoille. Punaparrasta ei.
-
Norjassa alkaa Tempo-sarjakuvakirja (http://www.ipcomics.net/ip_blog/blog.php?entry_id=1390927259&title=seriene-fra-tempo-er-tilbake) julkaista eurooppalaista seikkailusarjakuvaa antologiamuodossa. Nyt helmikuun alussa ilmestyy ensimmäinen numero, ja siinä esiintyvät sarjoina Allan Falk ja Mark Breton. Seuraavassa tullaan julkaisemaan Dan Cooperia ja Bernard Princeä.
Käsittääkseni tuo norjan ”bok” on ihan ”kirja” eikä ”lehti”. Ja kuusi numeroa vuodessa tulisi. Julkaistava materiaali on kokonaisia albumeita. Samanniminen ja samansisältöinen klassinen lehti on ilmestynyt Norjassa 60- ja 70-luvuilla.
Norjan Egmont Kids Media kyseli (http://forumet.serieframjandet.se/topic/5568/egmont-norge-overvejer-euroklassikere/) sarjakuvien lukijoilta ennakkoon julkaisutoiveita netissä. En vain ymmärrä, mitä Flash Gordonin nimi tekee eurooppalaisten sarjakuvien joukossa tuolla linkissä.
Onko Allan Falkia (http://comicwiki.dk/wiki/Allan_Falk) tullut koskaan suomeksi? Mark Breton on sama kuin Michel Vaillant (http://comicwiki.dk/wiki/Mark_Breton).
Olisihan tällainen "kirja" kiva Suomessakin, mutta eipä taitaisi kannattaa.
-
Onko Allan Falkia (http://comicwiki.dk/wiki/Allan_Falk) tullut koskaan suomeksi?
Riku Oksa. ;) Ilmestyi Zoomissa.
http://lejournaldetintin.free.fr/affiche.php?action=detail&asso=2&annee=1986&numero=551&menu=10&menu_id=79
-
Norjan Tempon sarjakuvavalinnat tuntuvat olevan niin kovin passeé. Dan Cooper, Mic Vaillant tai Riku Oksa eivät ainakaan minua jaksa innostaa.
Piloten ja A Suivre -lehden 80-lukulainen (tai joku tuoreempi) kama olisi minusta riittävän modernia ja hyvää.
-
Väittävät Tempon olevan Tintin-lehden norjalainen versio. Julkaistaan siis näemmä samaa mitä tuolloin 1960-70 -luvulla. Meillä tämä koostekirjojen saattaisi olla Zoom. Tai miksipä ei Nasta? Van ehkä ei kuitenkaan Uusiruutu? >:D
Timo
-
Aika tylsää, jos tuossa on pelkästään samoja sankareita mitä Norjassa tuli vuosikymmeniä sitten. Uudemmat sarjat kuten Thorgal ja Jerome K. Bloche ja monet meillä aiemmin näkemättömätkin olisivat varmaan kiinnostavampia.
Tuossa nyt kuitenkin olisi Suomen Egmontilla periaatteessa mahdollisuus yhteispainatuksiin. Norjalaisissa kirjoissa on mukana myös artikkeleita.
Riku Oksa. ;) Ilmestyi Zoomissa.
Kiitos, Tertsi, minun olisi itse pitänyt hakea netistä. Riku Oksalla on jopa melkein oma ketjukin (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,9721.0.html) Kvaakissa. Ei ollut minulle tuttu kaveri ulkonäöltä.
-
Uusiruutu
Siitä ei puhuta.
Tässähän taitaa olla sanaleikki. Ric Hochet = ricochet, kimmahdus, säleitä ja turvetta, jota lentelee, kun ammutaan aseella kohteeseen.
Tohtori Voitto Vastaiskun suomenkielinen nimi oli pahaksi onneksi jo käytetty. Siksi kai tyhjänpäinen R.Oksa.
-
Olenkin aina ihmetellyt miksei Ric Hochetin nimi suomeksi ole Kimmo-jotain...
Timo
-
Kimmo Osuma, kansainvälinen seikkailija trenssitakissaan.
-
Egmont palautti uskon että klassisella euro-sarjiksella (tyyppiä Punaparta, Brazil....) voi sittenkin olla sijaa Suomessa, kunhan ko. sarjis on lyhyt ja se julkaistaan integraalina.
Itse EN usko että oudompi "pitkä" euro-sarjis voisi menestyä, vanhat tutut Asterix, Lucky Luke, Natasha jne...tietysti porskuttavat.
-
Itse EN usko että oudompi "pitkä" euro-sarjis voisi menestyä, --
Sillage, Raatelijat, Tappaja (Apollo), Blacksad, Seikkailujen mies... ehk'eivät nyt niin outoja, mutta silti.
-
Sillage, Raatelijat, Tappaja (Apollo), Blacksad, Seikkailujen mies... ehk'eivät nyt niin outoja, mutta silti.
Mikä näistä on menestynyt? Menikö multa jotain ohi?
-
Mikä näistä on menestynyt? Menikö multa jotain ohi?
Luettelin "erilaisia" albumisarjoja, joiden ilmestyminen on jatkunut. Siis kustantaja on päättänyt jatkaa sarjaa. Siis tuote on myynyt eli menestynyt.
(Jos joku tosissaan uneksii uusista asterixeista/tinteistä, saa uneksia.)
-
Sillage, Raatelijat, Tappaja (Apollo), Blacksad, Seikkailujen mies... ehk'eivät nyt niin outoja, mutta silti.
Ei millään pahalla, mutta ei noi nyt niin pitkäikäisiä ole tai siis ei ole niin montaa osaa tehty että voisi verrata esim. Asterixiin.
Enkä tiedä miten nuo ovat myyneet?
-
Ei millään pahalla, mutta ei noi nyt niin pitkäikäisiä ole tai siis ei ole niin montaa osaa tehty että voisi verrata esim. Asterixiin.
Enkä tiedä miten nuo ovat myyneet?
Niin... aivan... tarkoitin, että (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12044.msg420044.html#msg420044)...
-
Niin... aivan... tarkoitin, että (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12044.msg420044.html#msg420044)...
Helpoin tapa löytää menestyneitä sarjakuvia on tosiaan vähän viilata sitä menestymisen kriteeriä. :)
Mites Jeanin elämää, Jussi Jänikset, Maalari ja Merirosvo -sarjat... yltävät ainakin samaan menestykseen kuin Lurkerin listan "kovimmat" nimet Sillge tai Blacksad.
-
Helpoin tapa löytää menestyneitä sarjakuvia on tosiaan vähän viilata sitä menestymisen kriteeriä. :)
Mites Jeanin elämää, Jussi Jänikset, Maalari ja Merirosvo -sarjat... yltävät ainakin samaan menestykseen kuin Lurkerin listan "kovimmat" nimet Sillge tai Blacksad.
Sillagea on tullut kohta jo kymmenkunta. Ei se nyt ole voinut ihan penkin alle mennä. Blacksadia on julkaistu kaikki ilmestyneet.
Vaikka asiasta ilkamoitiinkin, niin menestymisen kriteereitä täytyy tosiaankin "kalibroida" ajan mukaan.
-
Olen positiivisesti yllättynyt Sillagen ja Blacksadin julkaisemisen jatkumisesta. Kaipa noille on sitten riittänyt ostajia tai päättävissä elimissä on duunissa joku joka haluaa noita julkaista vaikkapa omaksi huvikseen. ;) Mä en ole kummankaan sarjan ylin fani, mutta kelpo viihdettä ovat kumpainenkin.
Uusia, satatuhatta myyviä sarjakuvia on turha toivoa. Vaikka saa sellaisia ihan vapaasti kyllä julkaista. En vastusta.
-
Yhdyn kyllä tässä Lurkeriin. Jos jotain sarjaa julkaistaan useita osia, niin täytyyhän sen ainakin kustantamon näkökulmasta olla jonkin tason menestys. Esimerkiksi Sillagesta kustantaja käyttää itse termiä "supersuosittu".
Lisäisin listaan myös monet Apollon julkaisut, jotka ainakin kustantajan omien sivujen mukaan ovat myyneet painoksensa säännönmukaisesti loppuun. Menestystä sekin on.
Nykysin ei enää eletä yhtenäiskulttuurissa, jossa kaikki ostaisivat samaa lenkkimakkaraa, vaan myynti jakautuu yhä pienempiin - mutta myös monimuotoisempiin - puroihin.
-
Yhdyn kyllä tässä Lurkeriin. Jos jotain sarjaa julkaistaan useita osia, niin täytyyhän sen ainakin kustantamon näkökulmasta olla jonkin tason menestys. Esimerkiksi Sillagesta kustantaja käyttää itse termiä "supersuosittu".
Olisiko kuitenkin niin että termi supersuosittukin on ns. kalibroitunut? Noilla luetelluilla kriteereillä oma Mangan harmaasävyt kirjanikin on sitten menestys (painos myyty, jatkoa tuli). En kyllä silti käyttäisi siitä määritettä supersuosittu, muuten kuin markkinointimielessä. :)
Blacksadilla taas taitaa olla jo kolmas kustantaja kierteessä (Jysäys, Banaani, Egmont). Kielii ainakin siitä että menestysten synnyttäminen ei ole kovin helppoa.
Enkä minä nyt mitenkään vastusta sitä että löytyy hyviä menestyneitä sarjoja. Se että jokin albumisarja ei kuole alkuunsa ei kuitenkaan ole välttämättä menestys. Enkä tiedä onko sekään "menestys", että normikustantajan ei kannata näitä laatujuttuja tehdä suomeksi vaan siihen tarvitaan pikemminkin omakustantajan resursseilla toimivaa nyrkkipajaa (sori, Apollo). Mutta kaikin mokomin, pääasia että joku vielä uskaltaa. Itsekin olen viime aikoina jotain jopa europuolta ostellut (enemmän kuin jenkkiä tai mangaa), sikäli kuin olen tykännyt.
Vielä jos Apollosta, vaikeaa on sielläkin uusia avauksia tehdä, koska pienellä ei ole varaa epäonnistua. Isoilla taas ei juuri ole haluja ottaa riskiä alkaa rakentaa sitä menestystä.
-
Blacksadilla taas taitaa olla jo kolmas kustantaja kierteessä (Jysäys, Banaani, Egmont). Kielii ainakin siitä että menestysten synnyttäminen ei ole kovin helppoa.
Koska emme ole olleet kärpäsenä katossa, kielii oheinen tulkinta vain pessimistisestä näkemyksestä. Optimismi epäilisi, että isompi kustantaja on siepannut pienemmältä julkaisijalta hittituotteen tarjoamalle oikeuksien omistajalle isomman rahasumman ja lupauksen entistä paremmasta myynnistä. Ken tietää?
Ja aina edes menestys ei takaa kustantajan kiinnostusta. Siivosihan Gummeruskin sarjakuvat pois listoilta ihan vain sivuhuomiona, kun päätti keskittää toimintansa "ydinosaamiseen".
Yllättävän usein isojenkin kustantamojen julkaisupäätökset ja linjavalinnat ovat myös kiinni yksittäisten kustannustoimittajien omista henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteista. Jos asiantuntijaa ei satu talossa olemaan, ei genreen panosteta.
-
Ihan jees että Sillage+muut menestyy, mutta allekirjoitan Reiman huomiot mm Apollosta.
Itse "hehkutin" Egmontin integraaleja koska käsittääkseni Punaparta ja Zorbul-tarinat myivät hyvin ja molempien ekat painokset on loppu kustantajalta.. Myöskin Brazil on tehnyt tiettävästi kauppansa.
Voi olla että nuolaisen taas kerran ennen kuin tipahtaa?
-
On se hyvä että nykytekniikalla on mahdollisuus pieniin painoksiin. Painos voidaan myydä kannattavasti loppuun.
Harmi vain, että näillä 500-1000 kpl painoksilla työmäärä opusta kohden nousee sellaiseksi, että nappikaupaksi suomen kielellä julkaistu sarjakuva kuitenkin menee.
Jokainen julkaisu on kulttuuriteko.
-
Koska emme ole olleet kärpäsenä katossa, kielii oheinen tulkinta vain pessimistisestä näkemyksestä. Optimismi epäilisi, että isompi kustantaja on siepannut pienemmältä julkaisijalta hittituotteen tarjoamalle oikeuksien omistajalle isomman rahasumman ja lupauksen entistä paremmasta myynnistä. Ken tietää?
Aivan, pois turha pessimismi.
Siihen teemaan sopiikin sitten korostaa vielä että eurosarjakuvalle tosiaankin on tilaa kun otetaan huomioon myös Liken, Huuda huudan, Zum Teufelin ja Kumioravan tapaiset kustantamot.
Vielä semmoinen huomio että ennen aikaan uusintapainokset (siis useammat) kielivät siitä että kyseessä on menestys. :)
-
Supersuosittu Sillage tais sitten loppua.
-
Sinänsä oli ihan hienoa, että Sillagea saatiin niin paljon kuin saatiin, 10 albumia. Minulle sarja ei koskaan kolahtanut mitenkään kympillä. Vankila-albumi oli hyvä, mutta moni muu sortui lopussa piinaavaan jaaritteluun.
-
Mielenkiintoista nähdä, kuinka Buddy Longway -integraaliformaatti vetoaa suomalaiseen ostajakuntaan.
Toivottavasti vetoaa.
-
Mutta vastauksena ketjun otsikossa esitettyyn kysymykseen:
Oma käsitykseni on, että Suomessa ei ole sijaa suomenkielelle käännetylle sarjakuvalle, ei eurooppalaiselle tai millekään muullekaan.
-
Mutta vastauksena ketjun otsikossa esitettyyn kysymykseen:
Oma käsitykseni on, että Suomessa ei ole sijaa suomenkielelle käännetylle sarjakuvalle, ei eurooppalaiselle tai millekään muullekaan.
Kun katsoo tämänkin syksyn uutuuksia, niin rohkenen olla tuosta eri mieltä. Ja mitä olen jutellet sarjiskauppiaiden kanssa, niin esimerkiksi Alix Senator on tehnyt oikein hyvin kauppansa, joten kysyntäänkin taitaa vielä olla. Ainakin joillekin sarjoille.
-
Nyt pitää olla vakioänkyrä tästä
Mutta vastauksena ketjun otsikossa esitettyyn kysymykseen:
Oma käsitykseni on, että Suomessa ei ole sijaa suomenkielelle käännetylle sarjakuvalle, ei eurooppalaiselle tai millekään muullekaan.
Minä en juurikaan hanki käännettyjä sarjakuvia nykyään. Omaan kielitaidon enkä aina kestä kielen latistamista käännöksessä, ei niitä ensimmäisen vuosikurssin taideopiskelijoita pistetä uudelleenpiirtämään ruutuja niin mikä siinä tekstissä on se ongelma?
Toinen on formaattikysymys, josta siitäkin on jauhettu iät ja ajat, myöskin omassa ketjussaan.
Suurin osa hankinnoistani käännetyn sarjakuvan kohdalla onkin juuri tuen vuoksi, sikäli kun omat rahkeet piisaa pyrin hankkimaan niitä mitä arvostan ja soisin tulevan vastakin. Eikä yksin omaan hyllyyn.
Sama kuin musiikin ja elokuvien kohdalla, en tietenkään osta niiden taiteilijoiden töitä joita en jaksa, hoitakoot niiden fanit sen rastin.
Jos haluat kuunnella Robinia, Cheekia tjs senkus haaskaat roposi suoratoistoon tai keikkalippuun vapaasti.
Suomessa on tilaa ja olisi enemmänkin tilaa käännetylle ja ihan kotimaisellekin sarjakuvalle vielä suuremmassa määrin.
Suomi ei ole yhtä kuin( liki) urbaanit ns. kaupunkikeskuksemme ja internetin saapuminen on toki vähentänyt maaseutujen ja kaupunkien angstia enemmän kuin lisännyt.
Amazon toimittaa ja niin muutkin nettikirja- ja sarjakuvakaupat, mutta vaikka sarjakuvakulttuuri tai punavuoren hipsterikielellä "skene" kapea onkin sillä on elonmerkkejä. Ja jos oikein mallikkaasti käy se ei jumita samaan kaavaan kuin aina vaan on monimuotoisempi.
Tilaa uudelle ei nähdä koska nykyinenkään ei myy ajattelu ja "Taide vs Viihde" umpimielisyys ovat länkipäisten mallia.
Totuus on että täälläkään harva edes ymmärtäisi jos uusi Asterix tai Tintti saapuisi. Ilmiö ei olisi sama koska paitsi kulttuuri niin maailma on erilainen kuin tuolloin oli. Tarjonta on suurempaa ja vaikka isoja kaloja pienissä lammikoissa on vähemmän niitä keskikokisia kaloja on niissä pienimmissä lammikoissa kaikkialla. Sama ph-arvo ei ennenkään sopinut kaikille, mutta kun muuta ei ollut siihen oli tyytyminen. Nykyään ei ole pakko.
Tietenkin jos lyö hanskat tiskiin eikä tee mitään asian hyväksi mitään ei myöskään synny.
Kustantamon pykääminen on enimmäkseen kaupallinen itsemurha, mutta me ollaan itsemurhan luvattu maa.
Ja viimeksi karttaa tutkiessa Suomi oli osa pohjoista Eurooppaa. Kynä käteen ja menoksi. Jokaista Tinttiä kohtaan oli kymmeniä jollei satoja BDtä joita kukaan ei muista paitsi sarjakuvahistorioitsijat.
Ja ilman niitä sataa tai tuhatta keskinkertaista räpellystä ei olisi Tinttejä tai Asterixeja tai Corto Malteseja.
Aina löytyy se joku lapsi/nuori/aikuinen jolla ei vielä ole kielitaitoa saati pääsyä nettikauppoihin, jolle se lähikirjasto tai satojen kilometrien päässä oleva kirjakauppa/supermarketin hyllyssä oleva opus avaa ihan uudet maisemat.
Eivät ehkä samat kuin minun, saattaa pitää jostain banaalista tai digata jotain ihan muuta mutta se turha asia tekee hänen turhasta olemassaolostaan parempaa.
ja hyvällä tuurilla tämä hypoteettinen tapaus itse luo jotain turhaa. Ehkä sen tulevan Asterixin.
-
Mutta vastauksena ketjun otsikossa esitettyyn kysymykseen:
Oma käsitykseni on, että Suomessa ei ole sijaa suomenkielelle käännetylle sarjakuvalle, ei eurooppalaiselle tai millekään muullekaan.
Kovin on taas masentunut lausunto.
Toki on itselläkin ikävä monia eurooppalaisia laatusarjoja, joita täällä ei nähdä, mutta kyllähän nykyisin aika rutkasti käännössarjakuvaa Suomessa julkaistaan - joten joku sija niille selvästi on (eurosarjoista Tex Willerille selvästi isompikin).
Kellään tuskin on varaa nykyisin edes hankkia kaikkia Suomeksi kääntyviä sarjakuvia. Painokset saattavat osassa olla pieniä, mutta julkaisumäärät ovat kyllä aika suuria.
Ehkä julkaisulinja vain ei käy yksiin Tertsin mieltymysten kanssa?
-
Optimismiin kun ei oikein oo aihetta.
Toni (tai kuka tahansa muu), heitäppäs ihan vaan esimerkin vuoksi vaikka viisi Suomessa menestyvää eurosarjaa, Tex Willerin lisäksi. Mulle kun ei tuu mieleen yhtään.
No, Corto Maltese, ehkä. Senkin uusien albumien ilmestymistahti on varsin harva.
edit:
Tosiaan, Akua Ankka voidaan yhä laskea menestykseksi, vaikka käyrät näyttävät aika lailla alas päin. Mutta viis siitä, missä sitä nykyään tehdään, miellän sen silti amerikkalaiseksi sarjakuvaksi.
-
Kuka optimismia tähän kaipaa? Mark Twainia lainaten ainoa asia mikä on surullisempaa kuin nuori pessimisti on vanha optimisti.
Ken Parker, Nemi, Lucky Luke, Piko ja Fantasio, Alix ja sitten on muitakin kuten Bouncer, Hugleikurit jne.
Itselle julkasiumaalla tai alkuperällä ei ole väliä mikä vapauttaa kummasti.
-
Vanhojen sarjojen ja uudellenjulkaisujen (Yoko Tsuno, Valerian ja Laureline, Ankardo, Bruno Brazil) on tullut kyllä Manaraa, Tardia ja esim. Aarne Ankka -albumi.
-
Manaraa, Tardia ja esim. Aarne Ankka -albumi.
Jos nämä olisi menestyksiä, luulisi näitä julkaistavan lisää (materiaalia on kyllä olemassa).
Tosiaan, Alix voitaneen lukea menestykseksi. Mutta jos Alixin olisi tarkoitus elättää yhden miehen nyrkkipajaa suurempi määrä työntekijöitä, niin sitten tuon menestyksen kanssa voisi jo olla niin ja näin.
-
Optimismiin kun ei oikein oo aihetta.
Toni (tai kuka tahansa muu), heitäppäs ihan vaan esimerkin vuoksi vaikka viisi Suomessa menestyvää eurosarjaa, Tex Willerin lisäksi. Mulle kun ei tuu mieleen yhtään.
No, Corto Maltese, ehkä. Senkin uusien albumien ilmestymistahti on varsin harva.
edit:
Tosiaan, Akua Ankka voidaan yhä laskea menestykseksi, vaikka käyrät näyttävät aika lailla alas päin. Mutta viis siitä, missä sitä nykyään tehdään, miellän sen silti amerikkalaiseksi sarjakuvaksi.
No nyt muutit lausuntosi premissit ihan kokonaan. Alunperinhän väitit, ettei Suomessa ole yhtään minkäänlaista tilaa yhtään mistään maaosasta ponnistavalle käännössarjakuvalle. Ja siinähän olet todistetusti väärässä.
Menestys ja Eurooppa eivät olleet väitteesi määreitä.
Mutta mainitsiko joku jo Asterixin?
-
No jo on melkomoista piehtarointia murheen alhossa. Jos tuon yrittäisi kääntää toisin päin: mitkä olisivat ne tekijät, että ennenjulkaisematon käännössarjis voisi meillä menestyä? Löytyykö sieltä mitään realistista ideaa/ideoita?
-
Vaikka ja millä mitalla.
Oli sitten BD-bulkiksi tuomittua 2000ADta tai saksalaista, ruotsalaista ja italialaista löytyy mittavasti Texin veroista tai parempaa. Niistä kesken jääneistä nyt puhumattakaan.
-
No nyt muutit lausuntosi premissit ihan kokonaan. Alunperinhän väitit, ettei Suomessa ole yhtään minkäänlaista tilaa yhtään mistään maaosasta ponnistavalle käännössarjakuvalle. Ja siinähän olet todistetusti väärässä.
Menestys ja Eurooppa eivät olleet väitteesi määreitä.
Mutta mainitsiko joku jo Asterixin?
Asterix oli joskus menestys. Noin 20 vuotta sitten.
Väitän edelleen, että käännössarjakuvia (painos yli 3000 kpl) ei ilmesty meillä 10 vuoden jälkeen, paitsi ehkä Aku Ankka. Ainakaan suomalaisen kustantajan toimesta.
edit
Ja surkea tie sinne on reunustettu alati pienenevillä painoksilla ja myyntiluvuilla.
edit
alensin vuosiluvun kymmeneen vuoteen, jotta ois jännempää.
-
Vaikka ja millä mitalla.
Oli sitten BD-bulkiksi tuomittua 2000ADta tai saksalaista, ruotsalaista ja italialaista löytyy mittavasti Texin veroista tai parempaa. Niistä kesken jääneistä nyt puhumattakaan.
Uskon minäkin, että suomeksi julkaisemattomia laadukkaita sarjakuvia kyllä löytyy maailmalta, mutta sitä en usko, että niille löytyy Suomesta tarpeeksi ostajia, vaikka joku hullu niitä yrittäisikin kustantaa.
-
Asterix oli joskus menestys. Noin 20 vuotta sitten.
Väitän edelleen, että käännössarjakuvia (painos yli 3000 kpl) ei ilmesty meillä 10 vuoden jälkeen, paitsi ehkä Aku Ankka. Ainakaan suomalaisen kustantajan toimesta.
edit
Ja surkea tie sinne on reunustettu alati pienenevillä painoksilla ja myyntiluvuilla.
Asterix on kyllä menestys nykyisinkin. Ekapainokset ovat olleet nykyisin varmaan jopa isompia kuin aikoinaan ja vanhoista tulee koko ajan uusintapainoksia.
Yli 3000 kipaleen painos on kyllä järjenvastaisen suuri vaatimus, kun ottaa huomioon että keskiverron romaanin myyntimäärät ovat noin 300-700 kappaletta. Tuhannen myyntiä juhlitaan usein jo menestyksenä ja huippusaavutuksena. Jos tähtiin kurkottaa, ei ole ihme, että katajaan kapsahtaa ja kaikki maistuu pimeältä.
Ihan pöllöksi mennyt keskustelu, kun muuttelet premissejäsi koko ajan vaativampaan suuntaan, koska alkuperäinen lausuma, johon kantaa otettiin, on moneen kertaan todistettu perättömäksi. Tämähän on ihan loputon suo, jos tälle linjalle lähdetään.
-
Mielestäni eurosarjakuvalle on sijaa Suomessa.
Etsiessään suomennuskelpoisia sarjakuvia kustantajien pitäisi ehkä tarkemmin katsoa mitä tavaraa on julkaistu englanninkielellä ja sivuuttaa ne. Harrastajat ovat ne jo kuitenkin hankkineet hyllyihinsä ja se vaikuttaa suoraan käännettyjen sarjakuvien myyntiin. Kuinka moni ostaa suomeksi käännetyn version jos heillä on englanninkielinen hyllyssä? En minä ainakaan. Niin varakas en ole. Ja aika suuri osa suomalaisista ymmärtää englantia näinä päivinä.
Jos kustantajat harrastaisivat tällaista seulomista, heille jäisi enemmän resursseja etsiä, kääntää ja julkaista eurooppalaisia sarjakuvia esim. italian, ranskan ja saksan kielialueilta. Ja me tiedämme, että siellä sarjakuvia riittää. Minä ainakin ostaisin eurooppalaista sarjakuvaa, mutta kun kielitaito ranskan suhteen rajoittuu sanoihin merci ja merde, ei niitä ole oikein kannattanut netin kautta tilailla. ;)
-
On sillä sijaa. Ja siksi sitä julkaistaan.
Vaikka tällaista. (http://sarjakuvaruutu.fi/2016/08/oikolukuhommia/)
-
Toivon todella, että tuo tuo julkaisijalleen voittoa, mutta en usko, että tuo.
-
On sillä sijaa. Ja siksi sitä julkaistaan.
Vaikka tällaista. (http://sarjakuvaruutu.fi/2016/08/oikolukuhommia/)
EDIT: Kas, tästä jo mainittiinkin.
Tulollaan myös Buddy Longway -kirjaston lisäksi Guy Delislen Huonon isän opas, Miracleman (jee!), Emmanuel Moynot'n Suite Française, vanhaa Tinttiä, Asterixeja, Ken Parkereita ja muuta semmoista. (Mutta joo, ei näillä miljoonia tahkota.)
Toivon todella, että tuo tuo julkaisijalleen voittoa, mutta en usko, että tuo.
Pessimisti ei pety, mutta saattaa ilahtua positiivisesti.
-
Tuo aiemmin käyty keskustelu Sillagesta pisti silmääni. Toivoa oli optimisteilla, mutta realisti Reima tulkitsi tilanteen oikein.
-
Aina löytyy se joku lapsi/nuori/aikuinen jolla ei vielä ole kielitaitoa saati pääsyä nettikauppoihin, jolle se lähikirjasto tai satojen kilometrien päässä oleva kirjakauppa/supermarketin hyllyssä oleva opus avaa ihan uudet maisemat.
Eivät ehkä samat kuin minun, saattaa pitää jostain banaalista tai digata jotain ihan muuta mutta se turha asia tekee hänen turhasta olemassaolostaan parempaa.
Tähän oikeastaan haluaisin sanoa että nuorilla (sanotaanko yläasteiässä ja ylöspäin) on nykyään varsin hyvä englannin kielen taito. Ongelma on että BD:tä julkaistaan ranskaksi, ja ranskaa ei tunnu osaavan kukaan. (Itse luin sitä muutaman vuoden, ja silti olen suomen- tai englanninkielisten käännösten varassa.)
Sama pätee italiaan yms mitä Saarelainen tuossa edellä sanoi.
-
Pessimisti ei pety, mutta saattaa ilahtua positiivisesti.
Ilahtuneita ollaan.
Koipeliini-kisankin tusinasta kymmenen on eurooppalaista tekoa.
Eurosarjakuvalla on sijaa Suomessa, sittenkin, ainakin pieninä painoksina. Sarjakuva ei välttämättä ole enää "massamediaa" vaan kohdistettua markkinointia ja myyntiä.
-
Täysillä toivotaan että on! (http://www.kvaak.fi/index.php?articleID=2385) Sijaa siis. Suomessa. Eurosarjakuvalla.
Timo
-
Tuossa Petterikin (Zoom Teufel) mainitsi, että pienillä julkaisumäärillä mennään. Toivotaan, että nekin tekevät kauppansa suht normihintaisina, jolloin jatkoakin on lupa odottaa. Mielenkiintoista eurooppalaista sarjakuvaahan on olemassa pilvin pimein. Iso osa minua kiinnostavista on aikanaan julkaistu pelkästään ranskaksi, joka ei siis taivu miulle pätkääkään. Kyllä mahtuu, sano. Ollaan myö kuluttajat vaan aktiivia.
Ekku
-
Eurosarjakuvalla on sijaa Suomessa, sittenkin, ainakin pieninä painoksina. Sarjakuva ei välttämättä ole enää "massamediaa" vaan kohdistettua markkinointia ja myyntiä.
Parempihan se olis jos euroarjakuva olisi "massamediaa".
Kiitos vaan Yhtyneet, Non Stopin lopettamisesta. Nous n'oublions jamais!
-
Parempihan se olis jos euroarjakuva olisi "massamediaa".
Kiitos vaan Yhtyneet, Non Stopin lopettamisesta. Nous n'oublions jamais!
Tämä sama ns. Nonari-trauma nousee itselläkin aina välillä pintaan. Mutta on sen kanssa jo hiljalleen oppinut elämään. Comme ci, comme ça.
-
Toivon mukaan Tardin Adèle Blanc-Sec -sarja saadaan joskus suomeksi.
Toinen kaipaamani sarja olisi Tillieuxin Gil Jourdan. Siitä on olemassa jopa kokoomateossarja (integraalit), ymmärtääkseni se jotenkin laskee julkaisukynnystä.
Adelen kohdalla näitä integraaleja ei taida olla.
-
Toivon mukaan Tardin Adèle Blanc-Sec -sarja saadaan joskus suomeksi.
Toinen kaipaamani sarja olisi Tillieuxin Gil Jourdan. Siitä on olemassa jopa kokoomateossarja (integraalit), ymmärtääkseni se jotenkin laskee julkaisukynnystä.
Adelen kohdalla näitä integraaleja ei taida olla.
Onhan molemmista saatu maistiaisia suomeksi, Adèlea tosin vain yksi albumi. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, mutta eihän se nyt hirveän todennäköiseltä vaikuta, että kumpaakaan lähiaikoina on tulossa.
-
http://karolinestjernfelt.com/I-Morgen-Bliver-Bedre-Tomorrow-Will-Be-Better
Nuori tanskalainen Karoline Stjernfelt väsää suureeposta Tanskan hovisekoiluista 1700-luvulta. Kuningas Kristian VII on ensimmäisen osan nimihenkilö mutta hänen lääkärinsä on varsinainen päähenkilö.
Suomeksi tämä.
Ihan hyvä idea. Kristianin lääkäri Struensee (https://da.wikipedia.org/wiki/Johann_Friedrich_Struensee), joka käytännössä hallitsi Tanskaa yhdessä kuningattaren kanssa parin vuoden ajan, voi olla suomalaisillekin lukijoille tuttu Per Olov Enquistin August-palkitusta romaanista "Henkilääkäri".