Eurosarjakuvan tila Suomessa

[Marsumestari]

Voi olla, että eurooppalainen sarjakuva on sitten genressään huonompaa,  mutta käsittääkseni ainakin genrevalikoima on laajempi kuin missään muualla. Itselleni ei ainakaan ole tuttu yksikään historiallinen sarjakuva, joka olisi amerikkalaista tai japanilaista tuotantoa.

Vagabond, Lone Wolf & Cub, Path of the Assassin, Samurai Executioner, Satsuma Gishiden, Emma, Rose of Versailles ja lähihistoriasta ainakin Adolf ja Hiroshiman poika tulee mieleen.

[Reima Mäkinen]

Voi olla, että eurooppalainen sarjakuva on sitten genressään huonompaa,  mutta käsittääkseni ainakin genrevalikoima on laajempi kuin missään muualla. Itselleni ei ainakaan ole tuttu yksikään historiallinen sarjakuva, joka olisi amerikkalaista tai japanilaista tuotantoa.
Etsiä olen kyllä yrittänyt. Voisin tietysti muitakin genrejä luetella.

Kyllä noita on. Laadukkaitakin ainakin Japanissa. Mutta tämäkin on sarjakuvalle niin tyypillinen ongelma, tuotteita on vaikea löytää enää muutaman vuoden kuluttua niiden julkaisusta. Kielikin aina rajoittaa. Suurin osa suomalaisista ei koskisi ranskankieliseen albumiin tikullakaan. Japanista taas saa vielä harvempi tolkkua. Ja jos ihminen rajaa lukemistonsa suomeen ja englantiin niin eihän se valikoima silloin millään kaikkea hyvää ja kiinnostavaa kata.

Tällä logiikalla ei olisi Raamatun jälkeen mitään muuta pitänyt julkaistakaan. Ymmärrän kyllä yskän, mutta riski otettiin myös 70-luvulla Asterixien ja muiden kanssa ja kas, se kannatti.

Tarpeetonta sanoakaan että maailma oli monessa mielessä toinen 1970-luvulla. Ja esim. WSOY:n satsauksen Tinttiin 1960-luvulla (4 allbumia) rahasti Otava vasta 10 vuotta myöhemmin.
Kuten Lurker kirjoitti:

Mutta takaisin Suomeen. Asterixin ja Tinttien tapaisia megasuosikkeja ei voi enää syntyä, kuten ei voi syntyä enää Beatlesejä tai Rolling Stoneseja. On tyytyminen kohtuulliseen suosioon.

Tuo pitää hyvin pitkälle paikkansa. Poikkeuksena Dragon Ball ja Naruto jotka oikeastaan vain vahvistavat säännön. Elokuvan puolella viimeisin (viimeinen?) megasuosikki taitaa olla Terminator.

Linkki toimi,kun viestin joskus viime keväänä lähetin.

Tai siis toimii se, mutta sivu on sellainen että sen sisältö vaihtuu koko ajan. Eli sieltä löytyy nyt ihan muuta.  

[Lurker]

Onhan se tietty mahdollista että euro- tai jenkkisarjiksessa pamahtaa läpi ennen pitkää joku Harry Potterin kaltainen megamenestys. Epätodennäköistä, mutta mahdollista. Sitä odotellessa.

Ja vaikka joku Muumit ei eurosarjakuvana mikään maailman myyvin media-artikkeli olekaan, se vain myy vuosikymmenestä toiseen kokien nousuja ja laskuja. Uskoisin, että myy vielä puolen vuosisadan päästäkin. Se harvalta onnistuu.

[ksakke]

Ja jos ihminen rajaa lukemistonsa suomeen ja englantiin niin eihän se valikoima silloin millään kaikkea hyvää ja kiinnostavaa kata.

Tästä syystä itse opettelin ranskaa.

Tarpeetonta sanoakaan että maailma oli monessa mielessä toinen 1970-luvulla.

Ei se maailma niin erilainen kuitenkaan ole, sarjakuvarintamalla vain manga oikeastaan on jotain sellaista, mitä silloin ei ollut. Ja sarjakuvan lukijoilla oli silloinkin muita harrastuksia, jos nyt vedotaan siihen, että on niin paljon muuta kilpailemassa potentiaalisten lukijoiden ajasta ja rahasta.
Panostuksen tulisi olla oikeanlainen, että homma lähtisi käyntiin, jotta syntyisi momentti kuten silloin 70-luvulla. Kerran, kaksi vuodessa  ilmestyvä Tempo (tai Jysäys) ei ole sellainen panostus. Eihän kukaan katso uskoakseni tv-sarjojakaan yhtä jaksoa sieltä täältä pitämällä kuukausien taukoja välillä.

Mutta kuten sanottu, eurosarjakuvalla menee Suomessa huonosti. Enkä ihmettele miksi.

[Petteri Oja]

Eli kun uudempaa tuotantoa ei tunneta, niin eihän sitä myöskään voida julkaista. Uusia tekjöitä sarjoineen ei ole juurikaan noussut esiin.

Hassua, minusta Suomessa yritetään jatkuvasti lanseerata uusia nimikkeitä ja tekijöitä usean kustantajan toimesta. Valkoinen Tiikeri, Sillage, Blacksad, Jeanin elämää, Huuhkaja... Satrapi, Sfar, Larcenet, Trondheim jne jne. Osa noista on myynyt kohtuullisesti, osa ei ollenkaan.

Ei se maailma niin erilainen kuitenkaan ole, sarjakuvarintamalla vain manga oikeastaan on jotain sellaista, mitä silloin ei ollut. Ja sarjakuvan lukijoilla oli silloinkin muita harrastuksia, jos nyt vedotaan siihen, että on niin paljon muuta kilpailemassa potentiaalisten lukijoiden ajasta ja rahasta.

Eipä ollut 70-luvulla internettiä tai konsolipelejä. Telkkarissakin vain kaksi kanavaa.

Helppoa on foorumeilla huudella ja syytellä kustantajia vääristä kustannuspäätöksistä tai yrityksen puutteesta. Vaikeampaa on keksiä, miten se pitäisi näinä päivinä tehdä "oikein".

[ksakke]

Eipä ollut 70-luvulla internettiä tai konsolipelejä. Telkkarissakin vain kaksi kanavaa.

Helppoa on foorumeilla huudella ja syytellä kustantajia vääristä kustannuspäätöksistä tai yrityksen puutteesta. Vaikeampaa on keksiä, miten se pitäisi näinä päivinä tehdä "oikein".

Kuten sanottu, oli niitä harrastuksia silloinkin, ei se konsolipelaaminen eroa aktiivisesta jalkapallon pelaamisesta. Molemmat vievät aikaa, mutta jää sitä muuhunkin. Vai oletko sitä mieltä, että kaikki konsolipelaamista harrastavat eivät sitten muuta teekään?

Mikä toimi 70-luvulla? Se, että kustantajat kyllästivät markkinat julkaisemalla riittävän tiheään vielä tuolloin tuntemattomia sarjakuvia. Ja kappas, se toimi. Onko sitä yritetty sen jälkeen? Ei.

Olen sanonut tämän varmaan sata kertaa aikaisemmin, harvat lukijat jaksavat odottaa puolta vuotta tai pidempään mahdollisesti tulevaa jatkoa. Ilmestymistiheys tulee olla sellainen, että se jatkuvuuden tunne syntyy. Kuten tv-sarjojenkin kohdalla.

Ja tiedän, että on helppoa huudella foorumeilla, mutta minulla ei ole muuta keinoa, en ole kustannusalalla. Jos olisin, yrittäisin samaa keinoa, joka on jo toiminut, en sitä, joka on todettu toimimattomaksi.

[Reima Mäkinen]

Tästä syystä itse opettelin ranskaa.Ei se maailma niin erilainen kuitenkaan ole, sarjakuvarintamalla vain manga oikeastaan on jotain sellaista, mitä silloin ei ollut. Ja sarjakuvan lukijoilla oli silloinkin muita harrastuksia, jos nyt vedotaan siihen, että on niin paljon muuta kilpailemassa potentiaalisten lukijoiden ajasta ja rahasta.

70-luvulla tuli markkinoita ihmettelemään uusia ahmimisikäisiä suomalaisia joka vuosi liki 80 000. Nyt niitä tulee ehkä noin 55 000 per vuosi. Tässä yhteydessä voisi ehkä puhua ns. kriittisestä massasta, siitä määrästä teinejä joka riittää elättämään kustantajia. Tietenkin kustantamisen kustannusrakenne on muuttunut (paremmaksi?) mutta myös voittotavoite (siis kustannustoiminnan sijoituksille) on noussut huimasti.

ei se konsolipelaaminen eroa aktiivisesta jalkapallon pelaamisesta. Molemmat vievät aikaa, mutta jää sitä muuhunkin. Vai oletko sitä mieltä, että kaikki konsolipelaamista harrastavat eivät sitten muuta teekään?

Kyllä se eroaa. Esimerkiksi hinnaltaan ja fyysisyydeltään. Sitten 70-luvun kaikki harrastaminen (myös sarjakuvat) on muuttunut paljon kalliimmaksi.

Mikä toimi 70-luvulla? Se, että kustantajat kyllästivät markkinat julkaisemalla riittävän tiheään vielä tuolloin tuntemattomia sarjakuvia. Ja kappas, se toimi. Onko sitä yritetty sen jälkeen? Ei.

Tähän vaikuttaa tosi paljon yksittäisten kustannustalojen linjaukset, kun niitä kustantajia on ollut ja on vain muutama. Ei kukaan tai mikään kustantaja pysty yksin hallitsemaan markkinoita ja päättämään mitä sielä tapahtuu. Mutta erona entiseen on kyllä se että sarjakuvien (ja varsinkin lehtien) kustannusala on voimakkaasti keskittynyt. Voimakkaammin kuin koskaan ennen? KAIKKI suosituimmat lehdet omistaa nyt Sanoma ja eiköhän se omista myös puolet Egmontista joka käytännössä tuottaa loput lehtipistekamasta. Lisäksi on muutama pienempi kustantaja (esim. Kuvalehdet, Read Me) joilla ei ole käytännössä mitään jakoa sarjakuvalehtimarkkinassa. Näiden lisäksi muutama talo (esim. Sangatsu Manga ja Pauna Media) tuottaa lehtipisteisiin sarjispokkareita.

Ja tiedän, että on helppoa huudella foorumeilla, mutta minulla ei ole muuta keinoa, en ole kustannusalalla. Jos olisin, yrittäisin samaa keinoa, joka on jo toiminut, en sitä, joka on todettu toimimattomaksi.

Ennen kuin kioski markkina kyllästettiin mangalla (2008-2009) se kyllästettiin kai viimeksi joskus 90-luvulla (ainakin albumimarkkina). Tällaista piikkiä seuraa aina pikemminkin pudotus kuin mikään kulta-aika.
Ylipäätään lehtien lanseeraaminen vaikuttaisi toimimattomalta tai mahdottomalta. Joskus jonkun tv-sarjan tai elokuvan imussa joku lehti pyörii useamman vuoden. Tähänkin on muutama poikkeus (Esim. Punaniska tai Viivi & Wagner -lehti), mutta pitkäikäisiä lehtiä ei muut kuin Sanoma ole saanut tuotua markkinoille ja jopa se on epäonnistunut muutaman kerran surkeasti (viimeksi tulee mieleen Monsters -vain mikä se Jysäyksen aikalainen oli?)

Ei vaan ole sellaista yleisöä joka kannattelisi lehteä sen 2-5 vuotta joka vaadittaisiin jonkinlaiseen vakiintumiseen. Kustantajalta loppuu yleensä aina into kesken kun tappiota on tehty tarpeeksi. Eikä se ole ihme jos ei ole odotettavissa että voitolle päästäisiin edes 10 vuodessa (toiminnan kannattavuutta voi silloin verrata esim. 10 vuoden osakesijoitukseen ja siitä saatuun tuottoon).
Kuvittelisin että mangalle olisi löytynyt (oikeaan aikaan lanseerattuna) myös lehteä ostava yleisö, mutta sellaisen julkaisun kasaamisessa oli taas silloin 5-6 vuotta sitten paljon muita esteitä.

[ksakke]

70-luvulla tuli markkinoita ihmettelemään uusia ahmimisikäisiä suomalaisia joka vuosi liki 80 000. Nyt niitä tulee ehkä noin 55 000 per vuosi. Tässä yhteydessä voisi ehkä puhua ns. kriittisestä massasta, siitä määrästä teinejä joka riittää elättämään kustantajia.

Tämä pitää varmaankin paikkansa.

Kyllä se eroaa. Esimerkiksi hinnaltaan ja fyysisyydeltään. Sitten 70-luvun kaikki harrastaminen (myös sarjakuvat) on muuttunut paljon kalliimmaksi.

Ei se aktiivinen harrastaminen silloinkaan halpaa ollut käytettävissä olevaan rahamäärään suhteutettuna. On totta, että hinnat ovat nousseet, mutta niin on käytettävissä oleva rahamääräkin. Ja harrastamisen fyysisyydellä ei ole tässä mitään merkitystä.

Tähän vaikuttaa tosi paljon yksittäisten kustannustalojen linjaukset, kun niitä kustantajia on ollut ja on vain muutama.

Jos tällä tarkoitat sitä, että sopiiko sarjakuvan kaltainen hömppä kustantajan julkaisupolitiikkaan, niin analogisesti kustantamoiden pitäisi sitten lopettaa suuri osa romaanijulkaisuistakin, eivät kaikki kirjat korkeakyldyyriä ole.

Ei vaan ole sellaista yleisöä joka kannattelisi lehteä sen 2-5 vuotta joka vaadittaisiin jonkinlaiseen vakiintumiseen. Kustantajalta loppuu yleensä aina into kesken kun tappiota on tehty tarpeeksi.

No siinä tapauksessa toivoa ei ole. Ihmettelen vain, miksi sitten ryhdytään näihin epäonnistumaan tuomittuihin yrityksiin?

[Lönkka]

60-luvulla USA:ssa tapahtui popmusiikissa ns. "British invasion". Sama on tainnut tapahtua nyt sarjakuvissa.

Sarjakuvapuolella britti-invaasiosta puhuttiin ymmärtääkseni 80-luvun puolivälissä/lopussa.

"Nyt" ja 20-25 vuotta 

[Reima Mäkinen]

Tämä pitää varmaankin paikkansa.Ei se aktiivinen harrastaminen silloinkaan halpaa ollut käytettävissä olevaan rahamäärään suhteutettuna.

Moni harrastus oli käytännössä ilmaista. Kuten sanotaan nyt vaikka lätkän peluu. Nykyään ei mitään voi harrastaa ilmaiseksi. 

Ja harrastamisen fyysisyydellä ei ole tässä mitään merkitystä.

On sillä se että jos nykyteini istuu 4 tuntia telkun ääressä ja 2 tuntia koneella (ja seuraavana päivänä päin vastoin) niin ei se kauaa enää siihen päälle jaksa istua sarjakuvien ääressä. Mutta 70-luvulla katseltiin telkkua tunti pari, juoksenneltiin pihalla 2-3 tuntia ja vielä jäi koulun päälle aikaa lukea jotain sivistävää kuten sarjakuvia. 

Jos tällä tarkoitat sitä, että sopiiko sarjakuvan kaltainen hömppä kustantajan julkaisupolitiikkaan, niin analogisesti kustantamoiden pitäisi sitten lopettaa suuri osa romaanijulkaisuistakin, eivät kaikki kirjat korkeakyldyyriä ole.

Niin. Jalava ja Like (Sanoma-WSoystä ja Kuvalehdet Otavasta puhumattakaan) esimerkiksi on yleiskustantamoja. Jalava yritti julkaista Dreddiä lehtenä eikä siitä mitään tullut. Muiden mainittujen sarjakuvien kustannuslinjaukset ovat olleet albumipuolella vähintään tempoilevia. Kuvalehdet on käytännössä heittänyt pyyhkeen kehään (enää siellä taitaa olla Nakke Nakuttaja -lehti) rimpuiltuaan pitkään erilaisten sarjakuvalehtien kanssa. Isoilla kustantamoilla on lisäksi paljon lehtiä, vähän jotakin jokaiselle kohderyhmälle sopivaa. Näillä sitten tehdään sitä julkaisupolitiikkaa. Kuvalehdillä esim. Leppis, Koululainen, Suosikki ja Nakke tukee toisiaan. Tuskin Nakke enää muuten olis hengissä.

No siinä tapauksessa toivoa ei ole. Ihmettelen vain, miksi sitten ryhdytään näihin epäonnistumaan tuomittuihin yrityksiin?

Olet oikeassa, olen aivan liian skeptinen. Sarjakuvia pitää kustantaa, ja yrittää löytää niitä hittejä - maksoi mitä maksoi!

[ksakke]

Moni harrastus oli käytännössä ilmaista. Kuten sanotaan nyt vaikka lätkän peluu. Nykyään ei mitään voi harrastaa ilmaiseksi. 

Jos omat harrastuksesi olivat ilmaisia, niin onneksi olkoon! Ei pidä kuitenkaan yleistää!

On sillä se että jos nykyteini istuu 4 tuntia telkun ääressä ja 2 tuntia koneella (ja seuraavana päivänä päin vastoin) niin ei se kauaa enää siihen päälle jaksa istua sarjakuvien ääressä.

Onpa pessimistinen käsitys nykynuorista. Varmasti näitäkin tapauksia löytyy, mutta jälleen kerran, ei pidä yleistää!

Olet oikeassa, olen aivan liian skeptinen. Sarjakuvia pitää kustantaa, ja yrittää löytää niitä hittejä - maksoi mitä maksoi!

Ja koukuttaa riittävän tiuhalla ilmestymistahdilla ne lukijat. Harva jaksaa/viitsii epätietoisena tulevasta odottaa kuukausia tai jopa vuosia jatkoa, jota sitten ei tulekaan.

[Jarkko Sikiö]

Ostaako satunnaisostaja kovakantisen albumin 13-50€ vai yksittäisen lehden max 10€ tällä hetkellä?

Satunnaisostoksen tapauksessa hinnalla ei ole samalla tavoin merkitystä, lahjan tapauksessa ei sitäkään. Satunnaisostaja ei ole hintatietoinen, tuskin vakiokuluttajakaan.

Satunnaisostajan tapauksessa hinnalla ei ole merkitystä, koska kyseessä ei ole toistuva ostos, todellisen vakiokuluttajan tapauksessa hinnalla ei ole merkitystä, koska ostopäätös tehdään joka tapauksessa. Asia on hieman sama kuin maitopurkin hinta: suurin osa ei sitä kysyttäessä tiedä, minä mukaan lukien.

mikä tekisi juuri heistä merkittävän osan?

Massassa on voimaa. Ostovoimaa.

Minulla on kenties virheellinen käsitys, että tämä samainen perinnevaalintayhdistys on myös merkittävässä osassa päätettäessä siitä, mitä Suomessa julkaistaan.

Eurosarjakuvan ongelma on ollut juuri tuo perinteisyys/pysähtyneisyys. Tämä vuosi on ollut erinomainen eurosarjakuvan vuosi ja kehitys on ollut useamman vuoden parempaan suuntaan. Hyvää ja vauhdikasta eurosarjakuvaa toki tuotetaan, Sillage tuoreimpana esimerkkinä, mutta Suomeen se on päätynyt valitettavan harvoin.

On erinomaisen tärkeää, että eurosarjakuvaa julkaistaan ja nimenomaan sellaista eurosarjakuvaa, mitä nimitän pikkusieväksi tai fiiniksi, koska sitä tuskin jatkossakaan juuri jenkeistä tai nipponista käännetään. Aku Ankan tukahduttamassa sarjakuvamaassa mikä tahansa on raikasta.

Eurosarjakuvan paikka: täydentää ja rikastaa kokonaistarjontaa?

[Reima Mäkinen]

Jos omat harrastuksesi olivat ilmaisia, niin onneksi olkoon! Ei pidä kuitenkaan yleistää!Onpa pessimistinen käsitys nykynuorista. Varmasti näitäkin tapauksia löytyy, mutta jälleen kerran, ei pidä yleistää!

Nimen omaan pitää yleistää. En kirjoittanut itsestäni vaan siitä miten kulutustottumukset ja systeemit on muuttuneet vuosien saatossa. Kansallinen mediatutkimus mm. monitoroi nuortenkin ajankäyttöä. Kehitys kehittyy ja vaikka tempaisinkin nuo luvut hatusta niin tuon suuntaiseksi kehitys on väitetty niissä jutuissa joita olen aiheesta lukenut.
Omista harrastuksistani muistan todellakin sen että ne olivat lähes ilmaisia. Toki oli jotain hintavampaakin kuten judoa (siinä vaiheessa kun ei enää kehdannut käydä verkkareilla piti ostaa judopuku)  , mutta sarjikset ostettiin taskurahoilla samoin pienoismallit joita koottiin. Nykyään taskurahat kulutetaan kännykkämaksuihin, vaatteisiin ja muuhun trendikkäämpään kuin sarjiksiin.  
Mutta lipsuipa tämä nyt ohi aiheen...

Jos vielä siitä mikä on muuttunut. Ruudun, Zoomin ja näitä paljon aiemmin ilmestyneen Sarjakuvalehden sisältö oli nykynäkökulmasta ihme silppua. Ei enää mene läpi lehti jossa on sivu tai kaksi jostain jatkosarjasta. Ei mene edes sellainen lehti jossa on monta lyhyttä juttua eri tekijöiltä (Jysäys). Nyky-yleisö on niin kermaperseistä ja fragmnentoitunutta että jokaisen pitää saada mielellään itselle räätälöity lehti. Ajatus siitä että pitää maksaa jostain joka ei ole 100% mieleistä on kammotus, siksi Ruudun ja NonStopin aikoihin ei ole paluuta.

Sitä paitsi ei nuo lehdet omana aikanaankaan mitään hirmu pitkäikäisiä olleet. Maine ja glooria on tullut vasta jälkijunassa. Niinku Jysäyksellekin, josta on nyt myöhemmin poikinut monta spinoffia albumijulkaisuina. En menisi kuitenkaan vannomaan että Ratia (Jysäyksen alkuperäinen julkaisija) ja Arktinen Banaani on kotiuttaneet vieläkään isoja voittoa jos iskee vaikka Jysäyksen, Lordin ja Blacksadin tulot sekä menot kaikiki samaan exel-tauluun.

[Curtvile]

Satunnaisostoksen tapauksessa hinnalla ei ole samalla tavoin merkitystä, lahjan tapauksessa ei sitäkään. Satunnaisostaja ei ole hintatietoinen, tuskin vakiokuluttajakaan.

Satunnaisostajan tapauksessa hinnalla ei ole merkitystä, koska kyseessä ei ole toistuva ostos, todellisen vakiokuluttajan tapauksessa hinnalla ei ole merkitystä, koska ostopäätös tehdään joka tapauksessa. Asia on hieman sama kuin maitopurkin hinta: suurin osa ei sitä kysyttäessä tiedä, minä mukaan lukien.

Massassa on voimaa. Ostovoimaa.

Ei. Hinnalla on väliä.
Toistumattomalla ostovoimalla ei ole varsinaista ostovoimaa joka vaikuttaa ainoaankaan kustantamispäätökseen ja ne meistä jotka ovat vakiokuluttajia kiinnittävät huomiota myös hintaan.
En maksa myöskään saman meijerin maidosta viittä senttiä enempää koska kauppaketju haluaa lisää voittoa ja paikata myymälävarkauksien ja johdon virkistäytymismatkojen kuluja.

ei näin.

Vakiokuluttajat toki tekevät ostoksen joka tapauksessa, mutta silloinkin hinnalla on merkitystä.

laskeskelin että kulutan sarjakuviin kuukaudessa keskimäärin 500 €.
Joka kuukausi, joka vuosi.
en ole ainoa.
Mutta vaikka kaltaisiani olisi vain kaksi muuta suomessa vastaamme melkoista rypästä "satunnaisostajia"

[ksakke]

Nimen omaan pitää yleistää. En kirjoittanut itsestäni vaan siitä miten kulutustottumukset ja systeemit on muuttuneet vuosien saatossa.

Kummaa vänkäämistä, toisaalla sanot, että yleisö on fragmentoitunutta, mutta tässä niputat kaikki lukijat kulutustottumuksiltaan tiettyihin nippuihin, silloin ja nyt. Piste ja amen. Hyvä tietää, kenen puoleen kääntyä, jos haluaa kuulla sen ainoan oikean totuuden!

Nyky-yleisö on niin kermaperseistä ja fragmnentoitunutta että jokaisen pitää saada mielellään itselle räätälöity lehti. Ajatus siitä että pitää maksaa jostain joka ei ole 100% mieleistä on kammotus, siksi Ruudun ja NonStopin aikoihin ei ole paluuta.

Ehkä se sarjakuvan nousu alkaa vasta sitten, kun kindlet tai vastaavat sähköiset lukulaitteet ovat saavuttaneet kappalemääräisesti tietyn pisteen. Tällöin jokainen voi saada juuri sen haluamansa sarjan. Lisäksi julkaisutoiminta ei käsittääkseni ole tällöin niin kallista, kun painatuskulut ja suuri osa jakelukuluista jää pois. Ranskassahan näitä palveluita on tänä vuonna alkanut tulla, ongelmana kai on se, että yhden palvelutarjoajan formaatti ei ole yhteensopiva toisen kanssa. Pitäisi sopia jokin standardi, ennen sellaisen syntymistä tämä voi jäädä aika marginaaliseksi touhuksi.

Sitä paitsi ei nuo lehdet omana aikanaankaan mitään hirmu pitkäikäisiä olleet.

Tästä on ollut täällä puhetta aikasemminkin, ei niitä lehtiä lopetettu huonon menekin vuoksi vaan siksi, että ne eivät sopineet kansankynttilöinä toimineiden kustantajien julkaisupolitiikkaan.

Eurosarjakuva kokonaisuudessaan on aika vinoutunutta täällä Suomessa. Toisaalta perinteiset pottunokat hallitsevat markkinoita, toisaalta julkaistaan Rabbin kattia, Delisleä jne, joilla sarjoja mitenkään dissaamatta ei ole mitään toivoa saavuttaa todellista massalukijakuntaa, mutta joilla suomalaiskustantajat voivat vaalia kansansivistäjän rooliaan. Kuitenkin valtaosa ranskankieleisellä alueella ilmestyvästä ja myyvästä bd:stä on jotain ihan muuta. Tämä sarjakuvan kenttä loistaa poissaolollaan lähes täysin täällä Suomessa. Jos se myy Ranskssa, miksei se möisi myös täällä?