Eurosarjakuvan tila Suomessa

[Nikopol]

Tuo oli jo paljon valaisevampi viesti. Kuka ne päätökset myyntiin otettavista sitten tekee ja eikö hän huomioi myyntilukuja tehdessään uutta tilausta?

Lehtipiste päättää julkaisuista ja julkaisujen määrästä, mutta yksittäisen toimipisteen hoitaja voi vaikuttaa perusvalikoimiinsa yksinkertaisella puhelinsoitolla. Pääsääntönä tuolla tuntuu olevan kuitenkin, ettei paskasta pääse eroon vaikka haluaisi. Olin yhdessä vaiheessa niin pienessä kioskissa hommissa, että lehtihyllyjä oli vain yksi noin 2,5 metrinen. Ja joka saatanan lastenlehtioheiskrääsärihkamalehti sinne tuli ja monena kappaleena. Peruutin nämä kaikki valikoimasta, mutta silti joka viikko lehtipiste tunki taas jotakin uutta vastaavaa eri nimikkeellä jakoon. Jotain mätää heidän systeemissään on, kun tiettyjä lehtiä tulee aina tolkuttomat määrät, kuten kaikkia pokerilehtiä, huonoiten menestyviä naistenlehtiä kuten Olivia ja vastaavia. Näitä ostetaan max. 2kpl / numero ja niitä saattaa tulla pitkälti toistakymmentä. Tämä määrä ei vähene, vaikka he seuraavat jokaista pistettä yksitellen menekin valossa ja päättävät sen perusteella myyntiyksiköt. Sen sijaan lehdet, kuten Heavy Metal, White Dwarf ja Mustanaamio ovat ilmeisesti joitakin kallisarvoisia suojelukohteita, jotka tiputetaan valikoimasta välittömästi kolmen kuukauden jälkeen, vaikka niitä ei tulisi kuin kaksi kappaletta ja joka toista numeroa ostettaisiin yksi kappale. Ehkäpä tässäkin on yksi syy huonoon näkyvyyteen, jos ihminen tietäisi varmasti saavansa uusimman suosikkilehtensä lähikioskilta sen myynti alkaisi kenties pikkuhiljaa vakiintumaankin.

Toivoa silti on, uusinta Hello Kittyä tuli enää kaksi kappaletta:)

[K.I.P]

Ja joka saatanan lastenlehtioheiskrääsärihkamalehti sinne tuli ja monena kappaleena. Peruutin nämä kaikki valikoimasta, mutta silti joka viikko lehtipiste tunki taas jotakin uutta vastaavaa eri nimikkeellä jakoon. Jotain mätää heidän systeemissään on, kun tiettyjä lehtiä tulee aina tolkuttomat määrät, kuten kaikkia pokerilehtiä, huonoiten menestyviä naistenlehtiä kuten Olivia ja vastaavia. Näitä ostetaan max. 2kpl / numero ja niitä saattaa tulla pitkälti toistakymmentä.

Saisivatkohan ne itse, parhaan kateprosentin/lehti, juuri tuosta paskasta ja sillä koittaisivat saada sitä väkisin myytyä.
Jos vaikka näistä paremmista lehdistä, pitää maksaa isommat rojaltit eteenpäin.
Mistä sen tietää, vaikka ottaisivat vielä oikein erillisen jakelumaksun, joiltain Skeidasanomilta.

Eikös se ole noissa TV kanavapaketeissa sama asia.
Haluat jonkun laatukanavan ja samassa tulee väkisin täysi nippu paskaa, joka ei kiinnosta yhtään.

[Jarkko Sikiö]

Eikös se ole pääosin juuroippalaista?

Samoin verkkarit ja lenkkarit ovat todellisuudessa kiinalaisia ja ties minkämaalaisia tuotteita. Vastaavasti jenkkisarjakuvan suuret nimet ovat lähes järjestään brittejä, joten eivätkös Vertigo-klassikotkin ole eurooppalaista sarjakuvaa...

Ei, kyllä Aku on edelleen sitä samaa kulttuuri-imperialismia. Aikanaan tulee suomalaisen sarjakuvan Hesburger, joka ajaa Akut pois Tampereelta.

Lisää vain fiiniä, kovakantista ja erittäin hyvälle paperille painettua eurosarjakuvaa olisi syytä saada suomeksi oikein kunnolla. Sillage oli hyvä pään avaaja (ja silmien avaaja), lisää vain nimikkeitä. Onneksi XIII on jo kaupoissa, ja Huuhkaja, ja Blacksad, ja Vatikaanin vanki.

Sinultahan menee nyt humalat ja maltaat sekaisin, nämä ovat erinomaista käyttösarjakuvaa. Fiineihin lasketaan pikkusievät Durbianot ja Sfarit...

Kaikkea näitä toki lisää Suomeen, vaikka niitä sitten ostavatkin pääosin keski-ikäiset miehet ja työssäkäyvät naiset. Lahjaksi.

[Curtvile]

Onko jenkkisarjakuvalle sijaa Suomessa?

minun ei pitäisi lukea kvaakkia.
Eilen töissä tuli sorkkaraudasta päin näköä rustoa ja luuta musertavalla voimalla, mutta tämä kirpaisee kovemmin.
Ja aiheuttaa väkevämmän päänsäryn.

ensiksikin vaikka monet yhdysvaltalasisarjakuvan tekijät omaavat eurooppalaista sukujuurta ei tätä voida laskea eurooppalaisen sarjakuvan asiaksi.
ei edes perusteella "no mutta,Grant Morrison Neil Gaiman Alan Moore EnnisEllisJenkinsQuitely...jadajada"
kyllä moni eurooppalainen tekee töitä amerikkalaisille kustantamoille ja yleisölle...koska niillä on yleisö ja se sama yleisö seuraa näitä täällä euroopassakin.

Ketjussa on puhuttu paljon siitä että meillä, suomalaisilla on harvinainen etuoikeus lukea monipuolisinta ja moinikulttuurisinta sarjakuvatarjontaa.
kyllä ja ei.
Eurooppalaisen sarjakuvan osalta nonarien, zoomien ja ruutujen henkeä nostatettiin Jysäyksellä.
uutta eurooppalaista sarjakuvaa, tuoretta ja laadukasta, lehtenä tarjolla.
Tarjolla oli mm. Blacksadia, Sillagea, maailman syöneitä zombeja, Risa&roiskista...
Ei myynyt.
Syy on selkeä.
Sarjakuvalehtikulttuuri nojaa liki yksin aku ankkaan muut ovat vieras käsite.
Lukijat eivät tajua että oikeasti sarjakuvia voi olla lehtimuodossa. Jatkosarjoja voi olla.
Voit odottaa kuukauden, viikon tai vaikka kaksi kuukautta jotta tarina jatkuu.

Eurooppalainen sarjakuva ei ole 48-sivun albumimitan vanki paitsi liian monen ahtaan tukkoisessa päässä, mutta se on ympäristön aiheuttamaa.
Läheisessä s-marketissa Demian pänätti vankasti mangahyllyssä.
Siis lehtihyllyn sarjakuvapäädyn vieressä omassa hyllyssään muita myyntituotteita matalammalla jossa lukee manga.
Eihän sen kokoinen pokkari nyt voi olla eurooppalaista(jos ei siinä lue Tex Willer).

uskon yhä että Jysäys olisi menestynyt jos aikataulut olisivat pitäneet ja informaatiotas lehdestä olisi ollut.
olen jakanut niitä tutuille ilmaiseksikin eikä kukaan ole koskaan edes asiasta tiennyt sitä ennen(ok, ei-biologinen veli on poikkeus)
lanseeraus vie aikaa.

Nemi-lehdellä on tilaisuus tähän kuten Viivi &Wagnerilla ja miksei PikkuFingerporillakin, mutta kuten Jysäykselläkin taistellaan aikaa vastaan.
Sarjakuvien kohdalla ei kyseessä ole tilaisuus painaa rahaa suoraan, tuotto-odote on hidas kuten kaikki sieluttomat markkinointi-ihmiset teille kertovat.
Ja ennen pitkää juoksua on juostava lyhyesti.
Turhan moni hengästyy.

taistelu on myös tuulimyllyjä vastaan.
Pottunokkasarjakuva on vain lasten tai sitten se on poikkeus ja "laatusarjakuvaa" mikä taas toisaalla on yhtä kuin taidepaskaa, mikä kuitenkin päihittää amerikkalaiset koska Johnny Hazard on propagandaa ja Steve Canyon myös ja kaikki supersankaritarinat auttamatta idiotiaa.
Tämä on yleinen normi eikä mikään "sarjakuvakansa on suvaitsevampaa kuin muut"
jokainen kulkee laput silmillä ja tuomitsee ennen kuin edes tietää asiasta mitään, omasta kokeilusta puhumattakaan.

Eli lyhyesti: niin euroopassa kuin yhdysvalloissa on valtavasti upeaa sarjakuvaa, niin huippuviihdettä kuin ihmistä ylevöittävää taidetta ja ajoittain jopa yhtä aikaa.
Luonnollisesti sama pätee mangaankin.
Siitäkään emme ole nähneet kuin pintaraapaisun hipaisun.
Toki tämä on vähemmistö kokonaisuudesta.
99,99999999% kaikesta on silkkaa saastaa, mutta täällä ei vielä silti julkaista edes 2% tuosta jäljellä olevasta priimasta.

ja selkeämmin: on sillä. Olisi jopa tilausta kuten eurooppalaisella sarjakuvalla, mutta kun ei niin ei.

[Jarkko Sikiö]

Lukijat eivät tajua että oikeasti sarjakuvia voi olla lehtimuodossa.

Olen toisaalla Kvaakissa väittänyt, että lehti on tulevaisuudessa yksin lastensarjakuvan formaatti. Lastensarjakuva on nimenomaan käyttösarjakuvaa sanan konkreettisimmassa muodossaan.

Tulevaisuus on pokkarien ja kovakantisten julkaisujen, jotka ovat paitsi käytännöllisiä ja arvokkaita, myös kestävämpiä ja siten niiden elinkaari on pidempi.

Olisiko kustantajien pahin toistuva virhe tarjota eurosarjakuvaa sellaisessa formaatissa, jossa lukijat eivät sitä tahdo ostaa.

Kuka lyö housunsa vetoa minua vastaan että Demian elää Tempoa pidempään juuri formaattinsa ansiosta?

[Curtvile]

Olen toisaalla Kvaakissa väittänyt, että lehti on tulevaisuudessa yksin lastensarjakuvan formaatti. Lastensarjakuva on nimenomaan käyttösarjakuvaa sanan konkreettisimmassa muodossaan.

Tulevaisuus on pokkarien ja kovakantisten julkaisujen, jotka ovat paitsi käytännöllisiä ja arvokkaita, myös kestävämpiä ja siten niiden elinkaari on pidempi.

Olisiko kustantajien pahin toistuva virhe tarjota eurosarjakuvaa sellaisessa formaatissa, jossa lukijat eivät sitä tahdo ostaa.

Kuka lyö housunsa vetoa minua vastaan että Demian elää Tempoa pidempään juuri formaattinsa ansiosta?

Jos olet oikeassa on maailma vielä entistäkin synkempi paikka eikä ihmisiksi nimetyllä lajilla toivoa.

Albumit ja pokkarit eivät ole itseisarvo saati edes kestävämpiä.
Vanhat Alixit ja Cocco billit olkoot todistajiani.

Kustantajien pahin virhe on opettaa ihmiset pois lehtiformaatista tai oikeammin poistaa lehtimuoto valikoimasta.
Aikoinaan autojen yleistyessä suitsientekijöiltä alkoi leipä kaveta ja piinaa jatkui ja useimmat laittoivat laput luukulle, toiset menivät tehtaan kokoonpanolinjalle, puutarhuriksi, rattopojaksi ja kuka miksikin.
Mutta osa itsepintaisesti ylläpiti tietotaitoa ja alaa.
Niistä tuli eliittituote, kallista käsityötä harrastusta varten.
Toivon ettei tämäkään ole lehden analogia, pienen suljeun piirin statusasema.

typerämpiäkin käänteitä on ollut.

eli ei, lukijat eivät ole vastentahtoisia ostamaan lehetä koska enimmälle osalle eurooppalaisuus, japanilaisuus tai amerikkalaisuus ei ratkaise.
Eikä albumi, pokkari, lehtimuoto.
vaan sisältö.
Mangaromantiikan kuluttaja käyttää euroromantiikkaakin ja amerikkalaista jos sellasita jonkun kiven alta löytää.
Toiminnan ystävälle räime on yleismaailmallista siinä kuin yhteiskunnalisten kysymysten tai pienen ihmisen kohtalon seuraajallekin.
Ja kaikkialla on tarvetta nauraa ja itkeä yhdessä.

Kaikki housut vai jotkut tietyt olisi kysymys muutoin viimeiseen kohtaasi, mutta tuo kysymyksen asettelu ei ole enää omenat- appelsiinit vaan "jalkapallon mmfinaali vastaan John Woon better tomorrow".
Kohderyhmä on toki osiin sama ja yhdistäviä tekijöitä saattaa olla mutta vertailu ontuu.

[Jarkko Sikiö]

enimmälle osalle eurooppalaisuus, japanilaisuus tai amerikkalaisuus ei ratkaise.
Eikä albumi, pokkari, lehtimuoto.
vaan sisältö.

Alkuperämaalla ei todellakaan ole ihmisille väliä, paitsi tietenkin Kvaakissa missä se on tärkein sarjakuvan ominaisuus.

Formaattiväitteesi ei pidä paikkaansa, sen verran kovia käytännön perusteluja olen itsekin lyönyt tiskiin. Käytännön seikkojen lisäksi kustantajat sen tietävät: kovakantisuus on arvostuskysymys.

Lisäksi näkemyksesi on jollain tapaa idealistinen, itse olen kyynisempi tässä suhteessa. Kun olohuoneessa on neljän, viiden tonnin kotiteatteri ja kirjahylly on kokopuuta, siihen on valittu kirjojen lisäksi komealta (selkämyksen osalta) näyttävät sarjakuvat, lehdet puolestaan ovat lastenhuoneessa tai komerojen kätköissä, jos niitä jälkimmäisessä tapauksessa on koskaan ostettukaan. Menestyvä formaatti on lukijoiden valinta, ei kustantajien.

Koska olen tässä ketjussa esitettyjen havaintojen vuoksi entistä enemmän vakuuttunut, että suuri osa sarjakuvista ostetaan heräteostoksena joko satunnaislukijalle itselleen tai lahjaksi. Tällöin sisältö paljastuu vasta ostopäätöksen jälkeen, joten tietyllä tapaa se on ostopäätöksen suhteen vähiten merkitsevä tekijä.

Sarjakuvalle tämä on todennäköisesti vain hyvä asia, koska mikäli merkittävän osan sarjakuvista hankkivat satunnaisostajat, he ovat juuri sitä ostovoimaista massaa, joka edes teoriassa mahdollistaisi sen, että sarjakuvaa pidettäisiin kirjakaupoissa esillä entistä laajemmin, millä puolestaan voi olla itseään ruokkiva vaikutus.

Harrastajakunnalle tämän pitäisi olla yksin positiivinen asia; enemmän kulinaristisia nautintoja maahan, jossa tuputetaan pelkkää burgerisarjakuvaa, eli Aku Ankkaa.

[tertsi]

Kuka lyö housunsa vetoa minua vastaan että Demian elää Tempoa pidempään juuri formaattinsa ansiosta?

Mistä me sitten aikanaan tiedämme, että pidempi ikä johtui juuri formaatista eikä jostain muusta?

[Curtvile]

Formaattiväitteesi ei pidä paikkaansa, sen verran kovia käytännön perusteluja olen itsekin lyönyt tiskiin. Käytännön seikkojen lisäksi kustantajat sen tietävät: kovakantisuus on arvostuskysymys.

Lisäksi näkemyksesi on jollain tapaa idealistinen, itse olen kyynisempi tässä suhteessa. Kun olohuoneessa on neljän, viiden tonnin kotiteatteri ja kirjahylly on kokopuuta, siihen on valittu kirjojen lisäksi komealta (selkämyksen osalta) näyttävät sarjakuvat, lehdet puolestaan ovat lastenhuoneessa tai komerojen kätköissä, jos niitä jälkimmäisessä tapauksessa on koskaan ostettukaan. Menestyvä formaatti on lukijoiden valinta, ei kustantajien.

Koska olen tässä ketjussa esitettyjen havaintojen vuoksi entistä enemmän vakuuttunut, että suuri osa sarjakuvista ostetaan heräteostoksena joko satunnaislukijalle itselleen tai lahjaksi. Tällöin sisältö paljastuu vasta ostopäätöksen jälkeen, joten tietyllä tapaa se on ostopäätöksen suhteen vähiten merkitsevä tekijä.

Sarjakuvalle tämä on todennäköisesti vain hyvä asia, koska mikäli merkittävän osan sarjakuvista hankkivat satunnaisostajat, he ovat juuri sitä ostovoimaista massaa, joka edes teoriassa mahdollistaisi sen, että sarjakuvaa pidettäisiin kirjakaupoissa esillä entistä laajemmin, millä puolestaan voi olla itseään ruokkiva vaikutus.

Jiksi, minulla on hyllyt täynnä sarjakuvia ja kirjoja ja monet sarjakuvista ovat lehtinä.
Osa lasivitriinissä koska ovat rakkaita ja tärkeitä.
osaa tänä vuonna kovissa kansissa julkaistusta sarjakuvasta en nopean lukemisen jälkeen säilyttäisi edes lasinalusena
Kovat kannet eivät muuta silkkaa paskaa kullaksi.
Sisältö ajaa yli.

Oma lausuntosi on sisäisesti ristiriitainen myös logiikan valossa.
Ostaako satunnaisostaja kovakantisen albumin 13-50€ vai yksittäisen lehden max 10€ tällä hetkellä?
Siinä olet ehkä oikeassa että niitä (kovakantisia sarjakuvia) ostetaan myös puhtaasti statussyistä.
Lukematta niitä ikinä.
Näillä yksilöillä ei ole silmissäni edes ihmisarvoa.
Eli heillä ei ole merkitystä.

mikä tekisi juuri heistä merkittävän osan?

he eivät ole pysyviä asiakkaita vaan heti kun on sisustuksellisesti trendikästä vaihtaa kirjat ja sarjakuvat Aalto-maljakoihin he tekevät niin.
Sisältöä etsivät etsivät lisää saman kustantamon tai samantapaisia sarjakuvia, ostavat sarjan seuraavankin osan.
Tai jotain saman suuntaista
Leipä on pitkä.
Tosin nopean voiton pintakulttuurissa tämä on vieras ajatus.

lehtimuoto on kuin novellikokoelma, aina hutejakin mutta aina jotain minkä ei olisi uskonut edes kiinostavan. Mikäli kyseessä on yhden hahmon lehti voi jättää sen tarinakaaren väliin jota ei halua lukea toisin kuin paksuissa albumeissa/ pokkareissa ja hinta jää silti alle albumin ja kovakantisuuden.

Tyylikkäitä lehtikoteloitakin on vaikka käytännöllisyys onkin yleensä ratkaisevampi tekijä. Kirjahyllyjä täytyy olla monta jotta mahtuu ja silti on pinoja.
jos se haittaa jotakuta ongelma ei ole minun.

Kirjakauppamyynti ei ole autuaaksi tekevä tekijä.
Eurooppalaista sarjakuvaa myydään yhä niissä supermarketeissakin. ja amerikkalaista.
ja sitä kauhistuttavaa mangaakin.

[tertsi]

En jaksa millään uskoa, että keski-ikäisille ostetaan esim. Alixeja, XIII:tä tai Comancheja lahjaksi. Ajatus on ihan hullu, mielestäni. Mutta keski-ikäiset voivat kylläkin ostaa noita  lahjaksi lapsille, vaikkapa sitten heräteostoksina. Ja tietysti itselleen.

Kikiä, Rabbin kattia, Kiroilevaa siiliä, Persepolista, Viiviä ja Wagneria kylläkin viedään tupareille ja nimppareille yms.

Eurooppalaisia viihdesarjakuvia ostavat oman käsitykseni mukaan niiden parissa 70-luvulta alkaen kasvaneet, vanhat ja nuoret.

Ostin muuten joitain aikoja sitten kolme Aya-sarjakuvaa, koska eräs sarjakuvakauppias suositteli niitä  niin voimallisesti alkusyksystä. Eli luen mä muutakin kuin viihdettä.   


A propos:
Mielestäni.

[Reima Mäkinen]

Tämä on yleinen normi eikä mikään "sarjakuvakansa on suvaitsevampaa kuin muut"
jokainen kulkee laput silmillä ja tuomitsee ennen kuin edes tietää asiasta mitään, omasta kokeilusta puhumattakaan.

Eikä näkemättä/kokematta tuomitseminen liity edes mitenkään sarjakuvaan. Se on inhimillinen piirre joka koskee ihan kaikkea ja kaikkia.

Kustantajien pahin virhe on opettaa ihmiset pois lehtiformaatista tai oikeammin poistaa lehtimuoto valikoimasta.

Tuo poisto tai kehitys tapahtui nähdäkseni jo 1980- ja 90-luvuilla. Kehitys meni ilmeisesti niin että kun myyntimäärät putosivat -70 luvun huipuista, kustantaja(t) alkoivat hinata hintoja ylöspäin. Ideana oli tietenkin saada tuotteen valmistuksesta riittävä kate vaikka kappalemääräisesti myynti hiipui. Kun hinnat olivat nousseet tarpeeksi, heräteostajat ja varsinkin lapset oli saatu vieroitettua lehtiformaatista. Näin lehtimuoto jäi sarjakuvassa tilattavien tuotteiden ominaisuudeksi.

Uusien tuotteiden lanseeraaminen lehtimuodossa on erittäin haastavaa sillä kilpailu on kovaa (kohderyhmään kuuluvien ostajien rahoista kilpailevat myös muut tuotteet kuin lehdet). Lehteä ei voi myöskään toisaalta perustaa pelkän irtonumeromyynnin varaan, vaan pitäisi olla niitä tilaajiakin.

Jotain mätää heidän systeemissään on, kun tiettyjä lehtiä tulee aina tolkuttomat määrät, kuten kaikkia pokerilehtiä, huonoiten menestyviä naistenlehtiä kuten Olivia ja vastaavia. Näitä ostetaan max. 2kpl / numero ja niitä saattaa tulla pitkälti toistakymmentä. Tämä määrä ei vähene, vaikka he seuraavat jokaista pistettä yksitellen menekin valossa ja päättävät sen perusteella myyntiyksiköt.

Olen ymmärtänyt että Lehtipisteen/Rautakirjan kanssa voi kustantaja jossain mitassa sopia siitä paljonko tavaraa tuupataan tarjolle. Samoin kuin jälleenmyyjän välityspalkkiostakin sovitaan jonkin haarukan puitteissa. Lehtipisteellä on eri suuruisia jakelupaketteja. (Heitän nyt ihan hatusta kun en tiedä) Esimerkiksi 5000kpl, 70000kpl, 12000kpl jne. Kun määrä on sovittu jakelija levittää lehdet verkkoonsa parhaan ymmärryksensä mukaan.
Kustantajalla taas on tuotteesta riippuen erilaisia strategioita. Mutta selvää on että monet lehdet elävät mainostajsta. Mainostajille taas kerrotaan usein lehden painosmäärä, jonka perusteella mainos hinnoitellaan. Toki käytetään myös kontaktihintaa tai levikkiä, mutta läheskään kaikki lehdet eivät ole (kalliina palveluna ostettavan) levikintarkastuksen piirissä. No, sarjakuvalehdissä on vähemmän niitä mainoksia ja se taas heijastuu painosmääriin. Ei ole mitään järkeä painaa tai levittää myytäväksi liikaa lehtiä. Joku 50-70% hävikki lienee sarjiksilla kipuraja.

Kun olohuoneessa on neljän, viiden tonnin kotiteatteri ja kirjahylly on kokopuuta, siihen on valittu kirjojen lisäksi komealta (selkämyksen osalta) näyttävät sarjakuvat, lehdet puolestaan ovat lastenhuoneessa tai komerojen kätköissä, jos niitä jälkimmäisessä tapauksessa on koskaan ostettukaan. Menestyvä formaatti on lukijoiden valinta, ei kustantajien.

Mainio looginen jatke tälle kehitykselle olisi se jos joku alkaisi myydä kovakantisista sarjiksista ns. styrox-painoksia. Sellaisia kokopuukirjahyllyyn sopivia, joilla voisi ulospäin osoittaa sarjakuvasivistystään. 

En jaksa millään uskoa, että keski-ikäisille ostetaan esim. Alixeja, XIII:tä tai Comancheja lahjaksi. Ajatus on ihan hullu, mielestäni. Mutta keski-ikäiset voivat kylläkin ostaa noita  lahjaksi lapsille, vaikkapa sitten heräteostoksina. Ja tietysti itselleen.

Ei kai kukaan tuollasta väitäkään. Ehkä joku lapsi saattaisi ostaa keski-ikäiselle pehmeäkantisen lahjan, mutta kukaan aikuinen ei todellakaan kehtaa. Kovakantinen  sen olla pitää. Näin lahja on kuitenkin "arvokas" vaikka sisältö ei saajan mielestä olisikaan mitään kovin arvostettavaa.

[ksakke]

Olen mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua ja täytyypä heittää oma lusikka soppaan.

Eurosarjakuvalla menee Suomessa huonosti. Paremmin kuin pitkään aikaan, mutta huonosti silti. Olisi hauska tehdä polli täällä Kvaakin keskimääräistä valveutuneempien lukijoiden keskuudessa siitä, miten hyvin eurosarjakuvaa tunnetaan; pitäisi nimetä jokin sarjakuva Tintti-, Asterix-, Lucky Luke-akselin ulkopuolelta. En usko, että vastaus olisi kovin mairitteleva, Ahmed Ahne, Piko ja Fantasio ja Alix olisivat luullakseni suurelle osalle jo hepreaa, muista puhumattakaan. Tavallisella kadunmiehellä löisi varmasti tyhjää.

Miksi näin? Mielestäni Suomessa ollaan jämähdetty aika pitkälti 70-luvun perinnön vaalintaan, Ruudussa, Zoomissa ja NonStopissa jatkiksina julkaistut klassikkosarjat tunnetaan asianharrastajien keskuudessa, mutta uudempi materiaali on jo hämärän peitossa. Tästä todistusaineistona vaikka pari aloittamaani ketjua (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12006.0.html http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11171.0.html),
jotka eivät ole klikkien määrää katsottaessa herättäneet minkäänlaista mielenkiintoa edes teidän valveutuneiden lukijoiden keskuudessa. Tunnettujen nimien tutuista töistä kyllä jaksetaan vaahdota, mutta muu ei tunnu juuri herättävän mielenkiintoa, ei ainakaan sen vertaa, että keskustelua syntyisi.

Minulla on kenties virheellinen käsitys, että tämä samainen perinnevaalintayhdistys on myös merkittävässä osassa päätettäessä siitä, mitä Suomessa julkaistaan. Eli kun uudempaa tuotantoa ei tunneta, niin eihän sitä myöskään voida julkaista. Uusia tekjöitä sarjoineen ei ole juurikaan noussut esiin. Varmaankin osatekijänä on kielimuuri, mutta en usko sen selittävän asiantilaa kokonaan.

Kun sarjakuva mielletään lisäksi lasten touhuiksi ja eurosarjakuvalla on vieläpä marginaalinen asema suhteessa Ankka-, supersankari-, Korkkari-, Willer- ja mangatuotantoon, niin ei kovin hyvältä näytä.

[Lurker]

Ei, kyllä Aku on edelleen sitä samaa kulttuuri-imperialismia. Aikanaan tulee suomalaisen sarjakuvan Hesburger, joka ajaa Akut pois Tampereelta.

Toni Poni yritti.

Aku on kyllä kokenut Euroopassa sellaisen metamorfoosin, että lonksunokan voi katsoa olevan jo osa eurooppalaista kulttuuriperintöä. Italialaiset mestarit ovat lisäksi myös tuoneet Disney-hahmoihin omat omaperäiset lisänsä, jotka eroavat niin täysin jenkkiläisistä esikuvistaan että voidaan todellakin puhua italo-Disneystä samaan tapaan kuin italolänkkäreistä.

...järjestään brittejä, joten eivätkös Vertigo-klassikotkin ole eurooppalaista sarjakuvaa...

60-luvulla USA:ssa tapahtui popmusiikissa ns. "British invasion". Sama on tainnut tapahtua nyt sarjakuvissa. Ja hyvä niin. Alan Moore pelasti paljon.

Mutta takaisin Suomeen. Asterixin ja Tinttien tapaisia megasuosikkeja ei voi enää syntyä, kuten ei voi syntyä enää Beatlesejä tai Rolling Stoneseja. On tyytyminen kohtuulliseen suosioon. Onneksi kustantajat ovat tajunneet tilanteen, kuten WSOY, ja alkaneet julkaista tarkkaan valittua laatusarjakuvaa niille kuluttajille, jotka sillä haluavat tarpeensa tyydyttää.

EDIT: Ai niin, Egmontin valikoima on muuttunut hyvin monipuoliseksi; sarjakuvan kirjo on laajentunut.

[Reima Mäkinen]

Olisi hauska tehdä polli täällä Kvaakin keskimääräistä valveutuneempien lukijoiden keskuudessa siitä, miten hyvin eurosarjakuvaa tunnetaan; pitäisi nimetä jokin sarjakuva Tintti-, Asterix-, Lucky Luke-akselin ulkopuolelta. En usko, että vastaus olisi kovin mairitteleva, Ahmed Ahne, Piko ja Fantasio ja Alix olisivat luullakseni suurelle osalle jo hepreaa, muista puhumattakaan. Tavallisella kadunmiehellä löisi varmasti tyhjää.

Kuten on jo muutamaan kertaan todettu. Sarjakuvan alkuperämää ei ole kovin oleellinen asia. Se korreloi vain marginaalisesti sisällön kanssa, ja sisällöin perusteella sarjakuvat hankitaan ja tunnetaan jos tunnetaan. Toki voidaan kysyä onko euroopasta tuleva genretarjonta alansa parhaimmistoa vai jääkö se toiseksi esimerkiksi yhdysvaltain tai japanin tuotteille, jotka kilpailevat asiakkaista samoissa genreissä?

Miksi näin? Mielestäni Suomessa ollaan jämähdetty aika pitkälti 70-luvun perinnön vaalintaan, Ruudussa, Zoomissa ja NonStopissa jatkiksina julkaistut klassikkosarjat tunnetaan asianharrastajien keskuudessa,
...
Minulla on kenties virheellinen käsitys, että tämä samainen perinnevaalintayhdistys on myös merkittävässä osassa päätettäessä siitä, mitä Suomessa julkaistaan.

Vastuussa ja osassa joo. Ruutu, Zoom ja Non Stop tekivät aikanaan sarjat tunnetuiksi tietylle (tietyn ikäiselle) kansanosalle. Sen jälkeen BD:llä ei ole ollut tällaista näyteikkunaa eli "mainosmediaa". Tuntemattoman sarjan julkaiseminen albumina taas on taloudellinen itsemurha. Niin simppeliä se on.

mutta uudempi materiaali on jo hämärän peitossa. Tästä todistusaineistona vaikka pari aloittamaani ketjua (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,12006.0.html http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,11171.0.html),
jotka eivät ole klikkien määrää katsottaessa herättäneet minkäänlaista mielenkiintoa edes teidän valveutuneiden lukijoiden keskuudessa.

Aloittamassasi keskustelussa Canoe Bay -linkki ei toimi. Itselle sattui sama albumi mukaan keväällä Pariisissa käydessä. Esittelin sitä jopa sarjistapaamisissa Helsingissä. Saatan hyvinkin palata aiheeseen ko. ketjussa (jota en ennen ollut huomannutkaan.) Tässä on ollut erinäisistä syistä vielä kädet ja pää niin täynnä mangaa ja manhwaa, että ei ole millään kerinnyt. Mutta nyt tahti muuttuu. 

[ksakke]

Kuten on jo muutamaan kertaan todettu. Sarjakuvan alkuperämää ei ole kovin oleellinen asia. Se korreloi vain marginaalisesti sisällön kanssa, ja sisällöin perusteella sarjakuvat hankitaan ja tunnetaan jos tunnetaan. Toki voidaan kysyä onko euroopasta tuleva genretarjonta alansa parhaimmistoa vai jääkö se toiseksi esimerkiksi yhdysvaltain tai japanin tuotteille, jotka kilpailevat asiakkaista samoissa genreissä?

Voi olla, että eurooppalainen sarjakuva on sitten genressään huonompaa,  mutta käsittääkseni ainakin genrevalikoima on laajempi kuin missään muualla. Itselleni ei ainakaan ole tuttu yksikään historiallinen sarjakuva, joka olisi amerikkalaista tai japanilaista tuotantoa. Etsiä olen kyllä yrittänyt. Voisin tietysti muitakin genrejä luetella.

Tuntemattoman sarjan julkaiseminen albumina taas on taloudellinen itsemurha. Niin simppeliä se on.

Tällä logiikalla ei olisi Raamatun jälkeen mitään muuta pitänyt julkaistakaan. Ymmärrän kyllä yskän, mutta riski otettiin myös 70-luvulla Asterixien ja muiden kanssa ja kas, se kannatti.

Aloittamassasi keskustelussa Canoe Bay -linkki ei toimi.

Linkki toimi,kun viestin joskus viime keväänä lähetin.