Eurosarjakuvan tila Suomessa

[Curtvile]

... Pitäisi sopia jokin standardi, ennen sellaisen syntymistä tämä voi jäädä aika marginaaliseksi touhuksi.Tästä on ollut täällä puhetta aikasemminkin, ei niitä lehtiä lopetettu huonon menekin vuoksi vaan siksi, että ne eivät sopineet kansankynttilöinä toimineiden kustantajien julkaisupolitiikkaan.

Eurosarjakuva kokonaisuudessaan on aika vinoutunutta täällä Suomessa. Toisaalta perinteiset pottunokat hallitsevat markkinoita, toisaalta julkaistaan Rabbin kattia, Delisleä jne, joilla sarjoja mitenkään dissaamatta ei ole mitään toivoa saavuttaa todellista massalukijakuntaa, mutta joilla suomalaiskustantajat voivat vaalia kansansivistäjän rooliaan. Kuitenkin valtaosa ranskankieleisellä alueella ilmestyvästä ja myyvästä bd:stä on jotain ihan muuta. Tämä sarjakuvan kenttä loistaa poissaolollaan lähes täysin täällä Suomessa. Jos se myy Ranskssa, miksei se möisi myös täällä?

Vastasit omaan kysymykseesi.
Ranskassa on sarjakuvakulttuuri on kirjo niin strippisarjakuvista lehtiin ja albumisarjoihin.
BD ei ole vain pottunokkaa vaan laaja kattava termi jossa on valtaisa vapaus karrikoidusta luoonosmaisuudesta ultrarealismiin ja spektri kattaa viihteestä korkeataiteeseen kaiken.

Näissä keskusteluissa unohdetaan että kysynnän ja tarjonnan laki on kaksisuuntainen, kysyntä synnyttää tarjontaa usein mutta mikäli tarjontaa ei ole kysynnän edellytykset ovat rajatummat.

Eurosarjakuvan kohdalla kyse ei ole aina julkaisuoikeuksista vaan kustannuspäätöksistä.
Sarjakuvat kuitenkin ovat myös tuote, vaihdonväline, niiden hinnalla tuetaan tekijäin taiteellista antia ja painohenkilöstön ja laitteiden ja tarvikkeiden kuluja edes osin.

Mutta jos kuluttajalle ei tarjota tuotetta, siihen ei tarjota selkeää helppoa ja edullista tapaa tutustua koeluontoisesti se on kustantajalle riski.
Euro(ja muiden)sarjakuvien kohdalla on liian usein unohdettu myös pitää ääntä tarjonnasta ja sitten kun homma menee penkin alle ja on vihdoin saatu asiakaskunta niin yritykseen ei kannata lähteä koska sehän ei kannata.

Tähän ourobosta muistuttavaan noidankehään törmää toistuvasti. Jysäys oli hyvä ja hieno veto mutta sen ilmestymistiheys oli liian harva ja elinkaari liian lyhyt pitkävaikutteiseen asiakaskunnan luontiin.
Jysäystä ilmestyi kolmen vuoden aikan seitsemän numeroa.
Non stopia ilmestyi neljässä vuodessa 65 numeroa
Ruutuja uupuu mutta kolme vuotta, kerran viikossa eli satakunta+
Zoom, kaksi vuotta vajaa sata numeroa +albumit

verratkaa ranskaan: Spirou, glenat, BoDoi, A suivre(joo, on lopetettu jo mutta silti) Metal Hurlainte...

Kyse on muustakin kuin väkiluvusta.
Kyse on opitusta kulttuurista. Sama kuin Italian Fumetti tai Japanin Manga

[Lurker]

Ranskassa selailin L'Écho des savanes -lehteä, joka oli aika jännä sekoitus Suomen Kuvalehteä ja Pahkasikaa. Se on ilmeisesti viime aikoina siirtynyt enemmän aikakauslehden suuntaan, mutta sarjakuvia on yhä noin puolet. Hyvin erikoinen tapaus. Joku semmoinen voisi mennä ehkä meilläkin, vai voisiko?

[ksakke]

Tähän ourobosta muistuttavaan noidankehään törmää toistuvasti. Jysäys oli hyvä ja hieno veto mutta sen ilmestymistiheys oli liian harva ja elinkaari liian lyhyt pitkävaikutteiseen asiakaskunnan luontiin.

Tätä olen juuri yrittänyt sanoa, lukija pitää saada koukutetuksi. En tiedä, moniko seuraa DvdPlazan foorumia, mutta siellä on pitkään ollut nähtävissä kaksi trendiä. Tv-yhtiöiden tempoileva tapa laittaa sarjansa tauolle kesken kauden epämääräiseksi ajaksi, on aiheuttanut sen, että monet katsojat ostavat sarjan dvd:nä tai imuroivat sen netistä voidakseen katsoa sen tiheämmässä rytmissä. Samoin monet eivät edes ala seurata jotain sarjaa kuultuaan sen loppuvan kesken tai jos sen kohtalo on epäselvä. Kyllä nuo samat käyttäytymismallit sopivat sarjakuvanlukijoihinkin. Lukija siis kaipaa säännöllistä ja riittävää ilmestymistiheyttä ja luottoa sarjan jatkuvuuteen.

En tunne Jysäyksen tai Tempon taustoja riittävän hyvin, mutta ei niitä todellakaan (ole) mainostettu. Itse löysin Jysäyksen vasta sarjisfestareiden alehyllystä, kun lehti oli jo kuopattu. Kuten sanoit, jollain keinolla pitää saada kiinnostus heräämään ja sitten se täytyy pitää se yllä. Tuntuu tosiaan siltä, että tappioita peläten lehtiä ei mainosteta, siksi ne eivät myy, ja koska ne eivät myy, syntyy tappioita ja lehti kuopataan ennen kuin se pääsee lentoon. Mainitsemastasi noidankehästä voi päästä vain riittävällä ja pitkäjänteisellä kustantajan panostuksella. Tae menestykselle se ei ole, mutta se on käsittääkseni ainoa keino. Epäilen vain, ettei lähitulevaisuudessa ainakaan ole nähtävissä muutosta nykytilanteeseen. Ehkä se sähköinen formaatti tuo muutoksen, ehkä ei.

[Jarkko Sikiö]

Hinnalla on väliä.

Hinta ei ole ainoa ostopäätökseen vaikuttava tekijä.

Ääripäihin sijoittuvan kerran elämässä -ostajan ja ostan kaiken -harrastajan väliin sijoittuu se suuri massa, jolla lienee kustantajan kannalta eniten merkitystä.

Tämän massan tyypillistä ostajaa, eli ostajaprofiilia, tässä ketjussa on etsitty.

[Curtvile]

Hinta ei ole ainoa ostopäätökseen vaikuttava tekijä.

Ääripäihin sijoittuvan kerran elämässä -ostajan ja ostan kaiken -harrastajan väliin sijoittuu se suuri massa, jolla lienee kustantajan kannalta eniten merkitystä.

Tämän massan tyypillistä ostajaa, eli ostajaprofiilia, tässä ketjussa on etsitty.

Minäkään en osta kaikkea.

olet oikeassa ettei hinta ole missään määrin ainoa vaikuttava tekijä.
Siitä puhutaan omaa viimeisintä viestiäsi edeltävissä viesteissä.

Mangan invaasio ilman käännöstä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi?


ja mikäli tuo oli koko ajan se kysmys ketjun tulisi olla "eurooppalaisen sarjakuvan kohderyhmä?"

[Jarkko Sikiö]

ja mikäli tuo oli koko ajan se kysmys ketjun tulisi olla "eurooppalaisen sarjakuvan kohderyhmä?"

Ostajaprofiili on merkityksellinen muutoinkin, mutta tämän ketjun kannalta sen määrittämiseksi, onko eurosarjakuvalla sijaa Suomessa ja jos on, niin mikä se on: lahjapaperiin kääritty arvoteos, lastenhuoneen ryppyinen kuvakirja vai harrastajien vaalima yksinoikeus.

[Curtvile]

....  ja jos on, niin mikä se on: lahjapaperiin kääritty arvoteos, lastenhuoneen ryppyinen kuvakirja vai harrastajien vaalima yksinoikeus.

mutta kun todellisuus on laajempi ja kattavampi kuin kolmen monivalintaruudun vaihtoehto.

ymmärrän että "lahjapaperiin kääritty arvoteos" on sinun suosimasi valinta ja uskot itsepintaisesti että lehdet ovat lastenhuoneen pellefanttiosastoa kykenemättä näkemään vaihtoehtoa joka kattaa lehtijulkaisut joissa on monipuolista ikään ja sukupuoleen ja tulotasoon katsoimatonta materiaalia ja lehtiä jotka ovat yksittäisille lajityypeille/tyylisuunnille/ikäryhmille ja samalla on albumisarjoja, niin klassisina pehmytkantisina kuin kovakantisinakin.

Utopiasta ei ole kyse, eikä se toteudu vuodessa parissa.
Tällä hetkellä Arktinen, Apollo, Egmont ja WSOY alkavat edetä tähän suuntaan mutta saa nähdä riittääkö henkinen kantti ottaa riskejä vai päädymmekö jälleen samaan kuin UusiRuutu numerossaan...vaikkapa 15.
Jos epäilee ettei mistään mitään tulee niin kannattaa lopettaa ennen kuin aloittaa.


Mutta toki markkinointisegmentoinnilla voidaan tehdään ennuste nykyisen tilanteen mukaan koska status quo ei voi eikä missään nimessä saa muuttua koska sitten on kaikilta elämä pilalla

[Jarkko Sikiö]

vaihtoehtoa joka kattaa lehtijulkaisut joissa on monipuolista ikään ja sukupuoleen ja tulotasoon katsoimatonta materiaalia

Ellei meillä ole iätöntä ja sukupuoletonta ostajaa, jolla on rahaa – ja halua sitä sarjakuviin käyttää – ei meillä ole myöskään tyypillistä ostajaa ts. ostajaprofiilia, jonka ansiosta näitä kustantajat hyllyille toisivat.

Mitään vakiintunutta tilannetta ei markkinoilla olekaan,  aina on kokeiluja ja trendejä.

Minun vain on yhtä vaikeaa (kuin sinun on helppoa) uskoa että lehdillä olisi mitään tulevaisuutta aikuislukijoiden käsissä. Silmät on pidettävä tiukasti kiinni välttyäkseen näkemästä lehtihyllyjen pokkarivoittoista sarjakuvavalikoimaa tai kirjakauppojen kovakantisten osuuden kasvua.

Kenties tämä kehitys vaihtaa jossain vaiheessa suuntaa, onhan meillä kuitenkin Tempon lisäksi Fingerporia, Viivi ja Wagner -lehteä ja Nemiäkin lehtimuodossa. Jälkimmäisten menestykseen minun on helpompi uskoa, huumorilla on aina paikkansa muodossa tai toisessa ja kun Myrkky ym. ovat poissa, markkinoilla on niiden mentävä aukko.

Mitä minuun henkilökohtaisella tasolla tullee, luen kyllä lehtiä mutta arvostan kovakantisia. Pehmytkantisen albumiformaatin kuihtumista en sure, niillä on sijaa lähinnä nostalgiahetkissä.

Sarjakuvan ostajaksi pitäisi todella saada se kolmekymppinen insinööri, jolla on sairaanhoitajavaimo, kaksi lasta ja koira. Sillä sitä massia vasta onkin, mitä nyt ensin on maksettava asunto- ja autolaina, sekä elatusmaksut edellisen liiton muksuista.

[Curtvile]

Minun vain on yhtä vaikeaa (kuin sinun on helppoa) uskoa että lehdillä olisi mitään tulevaisuutta aikuislukijoiden käsissä. Silmät on pidettävä tiukasti kiinni välttyäkseen näkemästä lehtihyllyjen pokkarivoittoista sarjakuvavalikoimaa tai kirjakauppojen kovakantisten osuuden kasvua.

Kenties tämä kehitys vaihtaa jossain vaiheessa suuntaa, onhan meillä kuitenkin Tempon lisäksi Fingerporia, Viivi ja Wagner -lehteä ja Nemiäkin lehtimuodossa. Jälkimmäisten menestykseen minun on helpompi uskoa, huumorilla on aina paikkansa muodossa tai toisessa ja kun Myrkky ym. ovat poissa, markkinoilla on niiden mentävä aukko.

Helppoa? Mitä helppoa siinä on että meillä on(analogiaa käyttääkseni) haulikkomalli joka ampuu paljon lyhyellä kantamalla vähän kerrassaan-
korjaus, euroopassa olisi kahdekasankymmenta armeijakunnallista varusteistoa eri aselajeista ja meillä näkyy tästä kolme kivääriä, joista yksi on ilmakivääri.
Sen perusteelta on ikävä tehdä puolustuspoliittista lausuntoa.

Nemihän ei ole norjassa ja ruotisssa yksinomaan huumorisarjakuvalehti vaan on julkaissut käsittääkseni muutakin, mukaanlukien jatkosarjakuvaa.

Mutta fraasi markkinoilla on niiden mentävä aukko täsmentää mitä haluan sanoa.

Bodoï on ranskalainen lehti jossa on lyhyitä tarinoita ja jatkotarinoita, laajalla skaalalla. Kohderyhmä on pääosin täysi-ikäiset suomalaisesta näkökulmasta, ranskassa ei ihan samoin hössötetä seksistä ja väkivallasta nuorten kohdalla kuin yhteispohjoismaisissa lintukodoissa jossa terapeutti ei ikinä ole liian kaukana.

Muta siis periaatteessa kyseessä on laadukas sarjakuva-lifestyle-lehti, juurikin mitä Lurkerkin aiemmin peräänkuulutti.
Tälläistä ei ole ollut, kun ei kerran ole tilausta, koska lehdet ja ennen muuta sarjakuvat ovat lasten juttu.

Ei, se ei ole kiinni formaatista. Kyse on yhä siitä että eritoten ryhmä insinöörit ei voi ostaa aikuiselle lastenkirjaa(ne noin 4-6 kvaakin insinööriä, Jiksi, RR ja muut poislukien, hei vaan) eivät näet osaa ilman kuuttatoista opaskirjaa ymmärtää että sarjakuva on muutakin kuin lastentavaraa, olivat kannet kovat pehmyet tai siltä väliltä.

[Jarkko Sikiö]

Tälläistä ei ole ollut, kun ei kerran ole tilausta, koska lehdet ja ennen muuta sarjakuvat ovat lasten juttu.

Tämä ei kuitenkaan ole kustantajien päätöksestä, vaan ostajakunnan ostokäyttäytymisestä kiinni, oli sitten taustasyy vaikka juuri Aku Ankan musertavan aseman vääristämä mielikuva sarjakuvasta.

Meillä on kuitenkin aivan puhdas, säännöllisesti ilmestyvä lifestyle-lehti lehtihyllyillä, joka käsittelee poikkeuksellisen laajalti sarjakuvaa: Japan Pop. Eikö tämä jos mikä ole elinvoimainen todiste siitä, että tilaa löytyy kunhan ostajia on riittävästi?

Kyse on yhä siitä että eritoten ryhmä insinöörit ei voi ostaa aikuiselle lastenkirjaa(ne noin 4-6 kvaakin insinööriä, Jiksi, RR ja muut poislukien, hei vaan)

Heh, heh, tämä insinööri oli saada tyrän kun viikonloppuna tuttu tuli kolmevuotiaan poikansa kanssa kylään ja valikoi siitä kokopuukirjahyllystä sen kummempia kyselemättä kovakantisen sarjakuvan pikku kätösten rutisteltavaksi.

Siinäpä vasta kontrastia keskusteluun arvosarjakuvasta ja käyttösarjakuvasta.

[Curtvile]

Japan popilla ei ollut lukijakuntaa kymmenen vuotta sitte..paitsi että oli. Ne vain lukivat ulkomaisia lehtiä tai tähtivaeltajaa.

se ettei jokin näy nyt, juuri nyt ei tarkoita etteikö se voisi näkyä.
uusiruutu ja jysäys olisivat voineet päästä eteenpäin mutta eri syistä rohkeus panostaa lisää uupui.

Japan popin ja Anime-lehden ei pitäisi samalla laskentakaavalla olla kannattavia näillä asukasluvuilla ja gps-lukemilla.
mutta ne ovat.
BD lehti pärjäisi mutta passiivisella asenteella ja ylimielisyydellä sitä ei voi tehdä vaan Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä

Lapsista:
Jiksi, ei se ole ongelma.
päinvastoin olet siis siltäkin osin kukaties auttanut jotakuta askeleen lähemmäs sarjakuvaharrastusta, oli se miten satunnaista tahansa.

Oma poikani on ikänsä tiennyt miten käsitellä lehtiä ja kirjoja jostain kumman syystä.
ja kahdeksan vuoden korkeassa iässä piirtää ja kirjoittaa sarjakuvia.

mutta palatakseni mitä sanoit: olisitko ennemmin lykännyt kolmivuotiaalle vaika hyvän sarjakuvalehden? vaikka ...tasokkaan eurooppalaisen julkaisun jonka sisällöstä osa olisi Shrek-elokuvain tavoin mennyt lapsen tasolta ohi, aikuisen ei ja joka olisi huokeampi kuin kovakantinen pulautuksen yms sattuessa?

[ksakke]

uusiruutu ja jysäys olisivat voineet päästä eteenpäin mutta eri syistä rohkeus panostaa lisää uupui.
BD lehti pärjäisi mutta passiivisella asenteella ja ylimielisyydellä sitä ei voi tehdä vaan Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä

Olen täsmälleen samaa mieltä, tuolla mentaliteetilla on turha yrittää.

Ihmettelen sitä, miksi epäillään lehtiformaatin menestymismahdollisuuksia. Menestyväthän muutkin viikkolehdet! Lehti ostetaan yleensä kertakäyttöviihteen vuoksi, sieltä löytyy jokin itseä kiinnostava artikkeli ja samalla luetaan muutakin. On turha kuvitella sarjakuvankaan olevan suurelle yleisölle muuta kuin kertakäyttöviihdetta, kaikki eivät osta sitä kirjahyllyyn varastoitaviksi. Vai kuinka moni täällä varastoi säntillisesti Hesarinsa, Suomen Kuvalehtensä, Tuulilasinsa, Jallunsa? No Jallut ehkä; ne sisältävät siksi mielenkiintoisia, syväluotaavia artikkeleja 

[Reima Mäkinen]

Kummaa vänkäämistä, toisaalla sanot, että yleisö on fragmentoitunutta, mutta tässä niputat kaikki lukijat kulutustottumuksiltaan tiettyihin nippuihin, silloin ja nyt.

Yleistyksiä on ihan pakko tehdä jos puhutaan siitä millaiset mahdollisuudet sarjakuvilla on suomalaisten keskuudessa. Vaikka sitten 70-luvun onkin tullut lisää kuluttajien ajasta kilpailevia tuotteita (erilaiset videotallenteet, televisiokanavat, mobiili ja sosiaalinen media) fragmentoitumisella tarkoitetaan yleensä yleisön pirstoutumista yhden median sisällä. Tässä tapauksessa sarjakuvan. Ennen sarjakuva oli sarjakuvaa, kaikki kelpasi, sisällöltään vähän huonompikin. Nyt eri genrejen ystävät ja eri maista tulevien sarjisten lukijat ovat tiukasti omissa poteroissaan. (tuokin oli yleistys ja kärjistys, mutta ei kovin kaukana totuudesta)

verratkaa ranskaan: Spirou, glenat, BoDoi, A suivre(joo, on lopetettu jo mutta silti) Metal Hurlainte...

Eivätkös nämä sarjakuva- ja "elämäntapalehdet" ole osin kuolleet ja näivettyneet huomattavasti BD-alueellakin sitten 60- ja -70-lukujen kulta-ajan?

Lukija siis kaipaa säännöllistä ja riittävää ilmestymistiheyttä ja luottoa sarjan jatkuvuuteen.

Kyllä ja ennen kuin kuluttaja ostaa mitään, hänen täytyy olla varma siitä että tuote on hyvä/laadukas. Kukaan ns. normaali-ihiminen ei tee heräteostoksia sarjakuvahyllystä! Tästäkin johtuen minkään uuden sarjiksen lanseeraus on erittäin kivinen tie ja kipareilla näkyvät uutuudet ovatkin voittopuolisesti ainoastaan televisiosarjojen jatkeita.
 

En tunne Jysäyksen tai Tempon taustoja riittävän hyvin, mutta ei niitä todellakaan (ole) mainostettu.

Egmontilla on jonkinlaiset edellytykset mainostaa uutuuksia omissa lehdissään, (samoin Sanomalla). Jysäys sen sijaan aloitti ilman mitään markkinintitukea mistään. Uuden lehden näkyvä lanseeraaminen maksaa niin paljon (muutaman miljoona euroa) että jos kyseessä on sarjakuvalehti, ei ole mitään mahdollisuuksia saada tätä satsausta ikinä takaisin.   

onko eurosarjakuvalla sijaa Suomessa ja jos on, niin mikä se on: lahjapaperiin kääritty arvoteos, lastenhuoneen ryppyinen kuvakirja vai harrastajien vaalima yksinoikeus.

Vastataan C. Elitistit ja harrastajat ovat ainoa ryhmä jolla on riittävästi mielenkiintoa näihin tuotteisiin (vaikka tuotteen hinta olisikin hieman suolainen)

Utopiasta ei ole kyse, eikä se toteudu vuodessa parissa.
Tällä hetkellä Arktinen, Apollo, Egmont ja WSOY alkavat edetä tähän suuntaan mutta saa nähdä riittääkö henkinen kantti ottaa riskejä vai päädymmekö jälleen samaan kuin UusiRuutu numerossaan...vaikkapa 15.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta Apollon toiminta ei ole kustannustoimintaa perinteisessä ammatillisessa muodossa vaan pikemminkin harrastus. Arktisen eruosarjispanostukset sen sijaan ovat mielenkiintoisia juuri siinä mielessä että kyseessä ei ole (harrastajien harjoittama hyväntekeväisyys). WSOY on panostanut jo muutaman vuoden. Pian nähdään että jatkuuko tämä linja vai loppuuko kokeilu.

Pehmytkantisen albumiformaatin kuihtumista en sure, niillä on sijaa lähinnä nostalgiahetkissä.

Tämä on kauhistava mielipide. Se että sarjakuvien lukeminen on muuttunut kovakantisten keräilyksi on suoraan sanottuna aivan perseestä. Minulle lehti (siis usein ilmestyvä, helposti hankittava ja kulutettava, edullinen, kertakäyttöinen(?)) on sarjakuvan omin formaatti. Ilman lehtiformaattia sarjakuva näivettyy ja muuttuu porvarilliseksi irvikuvaksi itsestään.

Japan popin ja Anime-lehden ei pitäisi samalla laskentakaavalla olla kannattavia näillä asukasluvuilla ja gps-lukemilla.
mutta ne ovat.

Mitä nyt kannattavalla tarkoitetaan. Minusta lehteä, joka ei maksa tekijöille työstä normaalia palkkaa ei voi pitää vakiintuneena. Mikä siis estää kopioimasta Animen tai Japanpopin tuotantokaavaa BD- tai supersankarisarjakuvia harrastavaa yleisöä palvelevaksi lehdeksi? Se että näitä lehtiä tekemään ei löytyisi tarpeeksi montaa ilmaisen työn tekijää.

Menestyväthän muutkin viikkolehdet! Lehti ostetaan yleensä kertakäyttöviihteen vuoksi, sieltä löytyy jokin itseä kiinnostava artikkeli ja samalla luetaan muutakin.

Kertakäyttöviihteellä pitäisi minusta olla kertakäyttöviihteen hinta. Sarjakuvissa tämä ei (Aku Ankkaa lukuun ottamatta) ole toteutunut sitten 1980-luvun.

[Jarkko Sikiö]

uusiruutu ja jysäys olisivat voineet päästä eteenpäin mutta eri syistä rohkeus panostaa lisää uupui.

Omakustannekentän toimijoilla löytyy rohkeutta ja tuota myöhemmin mainitsemaasi asennetta. Lähtökohdat tietysti eroavat kaupallisista toimijoista.

Siinä mielessä sinulla kyllä oli pointti aiemmin sen suhteen, että toki kustantajat arvioivat tuotevalikoimaansa liiketaloudellisin perustein. Kannattavakin tuote voidaan pudottaa, mikäli se sopii huonosti valikoimaan, se kannattaa muita heikommin, sillä on väärä kustannusrakenne jne. Kustantajia tästä on kuitenkaan turha syyttää.

Mitä nyt kannattavalla tarkoitetaan. Minusta lehteä, joka ei maksa tekijöille työstä normaalia palkkaa ei voi pitää vakiintuneena.

Tästä minulla ei ollut mitään käsitystä. Toistaiseksi olen vain iloinnut nähdessäni ne lehtihyllyllä, enää en tosin pelkän kannatuksen vuoksi niitä ole ostanut, vaan kannessa on täytynyt olla jotain kiinnostavaa.

[Antti Vainio]

Siinä mielessä sinulla kyllä oli pointti aiemmin sen suhteen, että toki kustantajat arvioivat tuotevalikoimaansa liiketaloudellisin perustein. Kannattavakin tuote voidaan pudottaa, mikäli se sopii huonosti valikoimaan, se kannattaa muita heikommin, sillä on väärä kustannusrakenne jne. Kustantajia tästä on kuitenkaan turha syyttää.

Eikö? Ennen ajateltiin että taloudellinen tuottokin  on tärkeää, nyt mikään muu ei merkitse kuin kohtuuttoman suuri  nopea voitto. Nimenomaan tätä audikusipääosastoa voi syyttää monesta asiasta, painot jalkoihin ja Geneven järven pohjaan.