Tuossa Ruudinsavussa on ilmeisesti ainakin seuraavat kirjoitukset:
Preerian tarumainen sankari - Hopeanuoli / Petri Poikus
Hopeanuolen avustajat olivat innokas porukka - Valkoinen Kilpi, Nolgee ja kumppanit / Petri Poikus
Kääntäjä Ari Korvola muistelee - Sölvpilenistä Hopeanuoleksi / Petri Poikus
Eli jo epäilty norski-versio voi siis tosiaan paljastua suomalaisen Hopparin lähteeksi.
Luin Ruudinsavu 2/2005:n huolella. Siinä on tosiaan juuri nuo kolme artikkelia Hopparista. Oikein hyvä ovatkin! Tässä viestissä on Janne tiivistänyt artikkelien sisältöä:
Ukkospilvi oli Seppo Haltsonen, karismaattinen ja hiukan hankalan luonteen omannut intiaanitietäjä. Hän marssi toimitukseen heti lehden julkaisun alettu ja sai lehden avustajan vakanssin. Avustajia oli muitakin, mutta Haltsonen oli tärkein. Haltsonen sai tietonsa kirjoista ja muilta avustajilta, ja joskus merkkasi muilta saamansa tiedot härskisti omiin nimiinsä. Hän oli taitava käsistään ja valmisti mm. myytäviä intiaanituotteita. Hän myös veti Suomessa järjestettyjä Intiaanileireijä. Hän kehitti ns. tussusodan, kunnon intiaanisodan, jossa ammuttiin nuolilla, mutta nuolien kärjissa ei ollut terää, vaan pehmeitä "tussuja". Nuoli kuitenkin sattui osuessaan.
Täydennän hieman. Kuulemma Haltsonen eli Ukkoskarhu ei osannut englantia. Hän saattoi kysyä lukijoiden kysymyksiä avustajilta, joilla oli englanninkielisiä kirjoja apunaan ja merkitä vastaukset ominaan.
Lehden ensimmäisessä artikkelissa sanotaan virheellisesti, että Hopeanuolia ilmestyi suomeksi 263 lehteä ja neljä taskukirjaa. Oikeat luvuthan ovat 264 ja viisi. Kirjoituksessa myös oletetaan erheellisesti, että saksalaisia Hopeanuoli-seikkailuita on yhteensä 768, koska saksalaisen lehden numerointi menee 768:aan. Todellisuudessa Silberpfeilia julkaistiin 767 erillistä lehteä, koska yhdessä vaiheessa yksi numero jäi ilmestymättä lakon vuoksi. Lisäksi osa saksalaisista lehdistä, runsaasti yli sata numeroa, sisälsi uusintoja. Sitä paitsi seikkailuita tehtiin Saksassa lehtien ohella hivenen myös taskukirjoihin, muihin erikoisjulkaisuihin ja Felix-lehteen. Seikkailujen kokonaismäärää on vaikea laskea, mutta se on pienempi kuin 768.
Suomentamisesta kertova artikkeli vahvistaa sen, että suomalainen lehti käännettiin norjasta. Norjalaiset lehdet olivat lähteenä noin kahden vuoden viiveellä. Mistään yhteispainatuksesta ei puhuta. Kääntäjä Ari Korvola peri lehden suomentajan pestin tyttöystävältään, ja kääntäminen onnistui hyvin ruotsin taidon ja norja–ruotsi-sanakirjan avulla. Hän käänsi lehteä vuosina 1977–83; muitakin kääntäjiä oli samaan aikaan. Yhden Hoppari-sarjakuvan kääntäminen kesti vain noin kolme tuntia, ja siitä maksettiin silloista valuuttaa hyvin 300 markkaa. Nimisarjakuvan ohella Korvola käänsi lehteen myös asia-artikkeleita, mutta ei mustavalkoisia sarjakuvia. Kääntäjä tapasi usein päätoimittaja Hannele Willbergin, mutta ei milloinkaan avustajia ja muita kääntäjiä.
Lehden lopettamisesta annetaan kiinnostavaa infoa. Lehti lopetettiin äkillisesti vuonna 1985. Jopa avustajat yllättyivät tästä, ja mitään selitystä ei annettu edes heille. He arvelevat, että lehti ei enää tuottanut kustantajalle tarpeeksi voittoa. Toki lehden levikki oli tuolloin jo ohittanut huippunsa. Jutussa arvellaan, että intiaanien suurin suosio Suomessa oli mennyt pois mm. kotitietokonebuumin takia, ja Norjassakin oli Hopeanuoli lopetettu vähän ennen. Suomalaisessa lehdessä kuitenkin sanottiin lopettamisen syyksi sarjakuvan loppuminen ulkomailla, mikä ei ollut totta. Satoja tarinoita jäi vielä julkaisematta Suomessa.
Artikkelien kirjoittaja ja haastateltavat ovat yhtä mieltä, että Hopeanuoli-lehden kukoistus päättyi formaattiuudistukseen 1983. Silloin lehti kyllä alkoi ilmestyä jopa joka viikko, mutta paperi muuttui ohuemmaksi, sivumäärä väheni ja myös toimituksellisten sivujen määrä romahti. Suurin osa avustajista jätti lehden tällöin. Todennäköisesti myös monet lehden lukijat pettyivät uudistukseen. Lehden juttupalkkiot kuulemma olivat hyvät, noin 250 markkaa/juttu.
(MUOKS: Selvennetty paria kohtaa.)
