Hopeanuoli -lehti

[Sampsa Kuukasjärvi]

Tässä kuva Hopeanuoli 25-26/78 julkasta, löytyi 50 sentillä kirpparilta, aukaisin varovasti niitit, otin kuvan ja laitoin takas.

Ahaa! Tuokin on näköjään kaksi kertaa isompi juliste kuin tavallisesti. Ensimmäiset julisteet olivat siis isokokoisia valokuvia, ja seuraavat sitten maalauksia. Teenpä tähän kokoavan listan julisteiden tiedoista.

13–14/77: Iso valokuva nykyajan intiaanipäälliköstä. Oheisteksteinä ”Kuuma intiaanikesä ’77” ja ”Hopeanuoli”. Tuplakokoinen juliste.
25–26/78: Iso valokuva koristeellisen nykyajan intiaanin kasvoista. Ei muuta oheistekstiä kuin ”Hopeanuoli”. Tuplakokoinen juliste.
24/79: Maalaus, jossa Hopeanuoli on lähikuvassa ratsain tasangolla. Oheistekstinä ”Kiowien päällikkö Hopeanuoli”. Valkoiset reunat.
14/80: Maalaus, jossa Hopeanuoli ja Pekka ovat jalkaisin metsässä. Oheistekstinä ”Kiowien päällikkö Hopeanuoli”. Siniset reunat.
24/80: Maalaus, jossa Hopeanuoli, Pekka ja Tinka ovat jalkaisin tasangolla. Oheistekstinä ”Kiowien päällikkö Hopeanuoli”. Siniset reunat.
14/81: Maalaus, jossa Kuunsäde, Pekka ja Hopeanuoli ovat ratsailla. Etualalla on Kuunsäde valkoisessa puvussa. Frank Selsin nimikirjoitus. Oheistekstinä ”Kiowien päällikkö Hopeanuoli”. Keltaiset reunat.
24/82: Maalaus: ”Pontiac – sotapäällikkö”. Maalauksessa on taistelevia intiaaneja. Ohessa on myös tekstiartikkeli. Punaiset reunat.

Numeroiden 24/79 ja 24/80 maalatut julisteet ovat jussih:n laittaman kuvan ”Hopeanuolijulkat” ylärivissä, mutta en tiedä kumpi on kummassa lehdessä. Molemmissa julisteissa ollaan tasangolla ja niissä on oheisteksti ”Kiowien päällikkö Hopeanuoli”. Nämä varmasti selviävät vielä tarkemmin.

MUOKSIS: Julisteet ovat nyt selvinneet. Päivitin tiedot numeroiden 24/79 ja 24/80 julisteista.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Koetin ottaa jonkinlaisen kuvan Hoppari 13–14/77:n julisteesta, joka on minulla taitettuna ja niiteillä kiinni kyseisessä lehdessä. Siinä on siis intiaanipäällikön valokuva. Nyt tässä ketjussa on kuvat seitsemästä julisteesta. Kuten jo sanottu, julisteita voi olla myös enemmän, mutta muita kuin nämä seitsemän ei mainita etukansien eikä muistaakseni kerhopalstojenkaan teksteissä.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Jess! Hopeanuolten julisteet täsmentyivät, kun tein netin kautta kaupat yhdestä Hopsusta, jossa oli juliste tallessa.

Juliste, jossa ovat preerialla jalkaisin Hopeanuoli, Pekka ja Tinka, on peräisin numerosta 24/80. Se on jussih:n taannoisessa julistekuvassa vasemmassa yläkulmassa. Laitan tähän vielä yksittäiskuvan kyseisestä kohteesta.

Samalla selvisi myös valkoreunaisen julisteen alkuperä; sen, joka on jussih:n laittamassa kuvassa oikeassa yläkulmassa. Sen täytyy olla lehdestä 24/79, koska muita julistenumeroita ei ole tiedossa.

Päivitänpä nämä tiedot aiempaan viestiini (tuohon kaksi viestiä ylempänä) tässä ketjussa.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Lapsille tarkoitetun lehden meno on viatonta. Hopeanuoli kysyy Kuunsäteeltä, onko tämä piilotellut valkoista leirissä yöllä. Jaaha. Siis juttelukaveriko se poika tai mies olisi ollut?

(Muistaakseni tuo Charly-kameli oli karannut sirkuksesta. En ole varma; unohdin tämän tarinan juonen jo saman tien kun luin sen.)

[Sampsa Kuukasjärvi]

Muistutettakoon, että Hopeanuoli ja Kuunsäde eivät ole sukua keskenään. Kuunsäteellä ei silti ole romanttista suhdetta Hopeanuoleen eikä myöskään Pekkaan; hän vain seikkailee näiden nuorten miesten kanssa, koska ei viihdy pelkästään kotitiipiissä.

Kuitenkin joissakin tarinoissa hänen ja Pekan välillä on selvä jännite. Pistän tähän kaksi esimerkkiä. Ensimmäisessä kuvassa meksikolainen nainen pyytää Pekan ratsastamaan, jolloin Kuunsäde tulee mustasukkaiseksi ja maksaa samalla mitalla. Toisessa näytteessä Pekka vitsailee, että Kuunsäteen pitäisi tanssia niin kuin squawit eli intiaaninaiset äsken tekivät, jolloin nainen sivaltaa nopeasti, että ei ainakaan Pekkaa varten.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Kuunsädettä paleltaa. Se ei ole ihme, sillä hänellä on yllään sääret paljastava halkiomekko, vaikka olisi kylmä ilma. Pekka ja Hopeanuoli puolestaan kulkevat aina pitkissä housuissa. Piirtäjä sai tässä taas tilaisuuden piirtää sankarittaren sääret.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Suomalaisista Hopeanuolista löytyy vain yksi kohtaus, jossa Kuunsäteellä on pitkät housut. Todennäköisesti se on myös koko sarjan historiassa ainoa tapaus, vaikka kaikkia Saksassa julkaistuja seikkailuja ei nähty meillä. Skannaan ja liitän kyseisen sivun tähän.

Jokainen voi itse miettiä, miten realistisia judoasu ja japanilainen judo-opettaja Villissä lännessä noin vuonna 1868 ovat.

Liitän tähän myös housukohtauksen lopun. Sivumennen sanottuna pidän siitä, että myös naiset joutuvat huumorin kohteeksi, koska se on monipuolista. Kovin usein populaarikulttuurissa vain miehillä tehdään huumoria.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Tässä toinen esimerkki huumorista joka kohdistuu Kuunsäteeseen: hän nolostelee mustaa silmäänsä.

Kun katsoin tätä yksityiskohtaista ruutua vuoden 1979 lehdestä, se näytti kummallisen tutulta. Sitten tajusin, että aivan sama piirros ilman mustaa silmää ja ihan eri tekstillä esiintyy jossakin toisessakin Hopeanuoli-tarinassa! Se ei ollut lehdissä, mutta löysin sen lopulta taskukirjasta numero 5 vuodelta 1985. Kierrätystä siis harrastettiin. Liitän ruutujen skannit tähän.

Varsinaisesti Hopeanuolessa huumorista vastaavat koheltajat Paksu-Harri ja Pitkä-Ted.

[Timo Ronkainen]

Copy-paste-sarjakuvaa! Mainio löytö.

Timo

[Etranger]

Piirtäjä taisi tosiaan olla sääriin päin.

[Reima Mäkinen]

Tässä toinen esimerkki huumorista joka kohdistuu Kuunsäteeseen: hän nolostelee mustaa silmäänsä.

Kun katsoin tätä yksityiskohtaista ruutua vuoden 1979 lehdestä, se näytti kummallisen tutulta. Sitten tajusin, että aivan sama piirros ilman mustaa silmää ja ihan eri tekstillä esiintyy jossakin toisessakin Hopeanuoli-tarinassa! Se ei ollut lehdissä, mutta löysin sen lopulta taskukirjasta numero 5 vuodelta 1985. Kierrätystä siis harrastettiin. Liitän ruutujen skannit tähän.

Varsinaisesti Hopeanuolessa huumorista vastaavat koheltajat Paksu-Harri ja Pitkä-Ted.

Tuo pokkarin sivu näyttää muutenkin tätä julkaisua varten kootulta. Ks. viimeinen ruutu. Huomionarvoista sekin että pokkarissa on varhaisempi kopio originaalista (ja lehdessä kopion kopio), koska painolaatu on siinä parempi. Myös väritys on hieman eri.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Olet, Reima, aivan oikeassa siinä että taskukirjan piirrosviivat ovat tarkemmat eli että ne ovat lähempänä originaalia.

Muutenkin kyllä Hopeanuoli-lehden ensimmäisinä vuosina piirrosviivojen laatu oli välillä heikko. Veikkaan, että se johtui siitä, että painotalo vain kopioi sivut suoraan jostakin ulkomaisesta lehdestä ja liitti vain suomalaiset tekstit mukaan leikkaa ja liimaa -menetelmällä.

Taskukirjaa varten varmaan painotalo on saanut laadukkaamman aineiston. Joo, kuitenkin taskukirjan tarina on todennäköisesti myöhempi. Ensinnäkin kuvaa on rajattu pienemmäksi kuin mitä lehden ruudussa on. Taskukirjan tarina tosiaan on sekavan tuntuinen, silppumainen. Se sisältää monia väliruutuja, joissa vain kerrotaan mitä tapahtuu (niin kuin tuo puhvelin tai lehmän kallo viimeisessä ruudussa) sen sijaan että näytettäisiin mitä tapahtuu. Lisäksi kyseinen tarina sisältää monia lähikuvia hahmoista ja se on selvästi piirretty kiireellä, huomattavasti vähemmillä yksityiskohdilla kuin avausruutu.

Väittäisin, että taskukirjan tarinan muiden ruutujen piirtäjä on ihan joku muu kuin Frank Sels, jonka signeeraus lukee tuossa lehden ruudussa. Sels piirsi tarinoihinsa usein realistisia, arkisia yksityiskohtia.

Molemmat tilanteethan muuten liittyvät matkalle lähtöön, mutta päinvastoin. Vanhemmassa ruudussa Kuunsäde ei lähde matkalle, mutta uudemmassa hän on lähdössä.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Kun olen viime viikkoina järjestelmällisesti lukenut Hopeanuoliani (omistan kaikki suomalaiset julkaisut), huomiotani on kiinnittänyt – tietysti Kuunsääteen säärien ohella – se miten sarjan luoja Frank Sels sirottelee joukkoon arkisia elämänmakuisia kohtauksia. Voisin skannata kymmeniä esimerkkejä, mutta tässä tulee vain yksi.

Numeron 3/1976 tarinassa sankarit saattavat tilanomistajan morsiamen sulhasensa luo, ja matkalla tietysti esiintyy vaaroja. Matkan loppupuolella kesken toiminnan vähän ennen sulhasen tapaamista morsian haluaa pysähtyä kaunistamaan itseään. Tällainen arkinen kohtaus ei ole juonen kannalta ollenkaan välttämätön, mutta se tuo epätavallista realistisuutta.

Selsin nimikirjoitus muuten lukee maastoon piilotettuna sivun toisessa ruudussa. Selsin piirrostyyli on selvästi tarkempi ja realistisempi kuin Hopeanuolen muilla taiteilijoilla. Erotan tyyleistä Hopeanuolelle neljä tai viisi eri piirtäjää.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Piirtäjä taisi tosiaan olla sääriin päin.

Kyllä todella! Tai siis useat piirtäjät. Skannaan tähän vielä kolme näytettä tästä merkittävästä aiheesta. Kaikissa näissä kuvissa on eri piirtäjä, vanhin näyte vuoden 1980 lehdestä on Selsin taidetta.

(LISÄYS: Hopeanuoli-sarjakuvassa ei siis ole merkitty kirjoittajien ja piirtäjien nimiä lainkaan.)

[Sampsa Kuukasjärvi]

Jatkan Hopeanuolten lukemisprojektiani ja heitän tähän joitakin huomioitani.

Sarjakuvan päähenkilöiden koostumus on etnisesti hyvin rikas, sillä kiowan ja suomalaisen (Hopeanuoli ja Pekka) lisäksi mukana ovat toisinaan (mutta useamman kerran) japanilainen Endo ja musta Jerry. (Muistettakoon, että Pekka oli aina erimaalainen eri maan lehdissä.)

Usein tarinoissa valkoiset esitetään yleisesti itsekkäämpinä, raaempina, ahneempina ja naurettavampina kuin intiaanit. Intiaanien joukossa on kyllä joitakin pahoja yksilöitä. Poikkeuksena kiowien vastustajat komanssit ja apassit ovat lähes aina pahoja. Valkoisten ylläpitämää rasismia, riistoa ja orjuutta kritisoidaan.

Lehden toimitukselliset sivut ovat niin monipuoliset, että niistä riittäisi aineistoa vaikkapa pro gradu -työhön. Villin lännen historia ja monet intiaaniheimot heräävät eloon käytännöllisesti. Esimerkkejä: millaista ruokaa intiaanit söivät, millainen oli intiaaninuorukaisen aikuistumisriitti ja miten kanootti valmistettiin?

Intiaaneista kirjoitetaan palstalla ja artikkeleissa erittäin kunnioittavasti ja asiantuntevasti. Yksi stereotypia on osunut pari kertaa silmiin: että kaikki intiaanit sukupuolesta riippumatta olivat ulkonäöstään hyvin turhamaisia. Kuulemma tämä tosiasia selittää mm. sen miksi intiaanimiesten kasvoissa ei näy milloinkaan lainkaan partaa. (Ilmeisesti kyllä intiaaneilla samoin kuin aasialaisilla on heikompi parrankasvu kuin eurooppalaisilla.)

Tällä hetkellä itselleni on kiehtovinta moniosainen merkkikielisarja, jossa oppii väitettyä eri heimojen välistä eleviestintää. En tiedä, onko tällaista universaalia viestintää ollut oikeasti olemassa, mutta ainakin eleet ovat intuitiivisesti vakuuttavia.

Jotkin sanat lehdessä tänä päivänä luettuna osoittavat sen, että Suomi on muuttunut valtavasti 70- ja 80-luvulta. Esimerkiksi intiaani-sanaa ei kyseenalaisteta. Nykyäänhän ei intiaani-sana ole suositeltava, vaan sen tilalla pitäisi olla ”Amerikan alkuperäisasukas”. Ja vielä tuolloin n-sanaa käytettiin mustista yleisesti ja täysin neutraalisti eikä mitenkään halventavasti.

Skannaan tähän kaksi näytettä n:stä. Toinen on sarjakuvasivu ja toinen Suomessa tehty toimituksellinen sivu.