Kesäkuun 2021 mangakatsaus

Kuten lupasin huhtikuun lopussa julkaisemassani toukokuun mangajulkaisuja valottavassa kolumnissani, täällä sitä taas kirjoitellaan samasta aiheesta kesäkuun näkökulmasta. Alkava kuukausi kuluu vielä suomenkielisten julkaisujen osalta vanhoja tuttuja lueskellessa, mutta ensitietoja vuoden toisen puolikkaan uutuussarjoista on jo kiirinyt ahnaitten lukijoiden korviin. No, niistä lisää sitten kun aika koittaa ja nyt käsiksi lähempänä oleviin julkaisuihin.

SUOMENKIELISET JULKAISUT

Viidestä suomenkielisestä julkaisusta neljä ilmestyy kuun lopussa oikeana mangan supertortaina 24.6., eli juuri sopivasti ennen juhannusta. Joku voi ehkä ihmetellä jo viime listauksessa mainittua One Piecen osaa 97, joka on jälleen mukana katsauksessa, mutta sanotaanko vaikka näin, että älkää ampuko viestintuojaa. No, totta puhuen julkaisijan tietoihin oli lipsahtanut väärä kuukausi, joka sitten toistui muuallakin.

Yotsuban toinen osa jatkaa sarjan huhtikuussa alkanutta lehtipisteiden uusintakierrosta. Tällä tavoin on hyvä lämmitellä kohti elokuuta ja siellä häämöttävää kauan odotettua sarjan viidettätoista osaa. Lisäksi juhannuksen mökkireissulle taikka kaupunkijuhannustakin elävöittämään voi kaupasta hakea monenmoista muutakin. Alta löytyy lista ilmestymispäivineen.

Noah 2
Kun jälleensynnyin hirviönä 9
My Hero Academia 17
  • Noah 2 (Yoshihiro Takahashi, Punainen jättiläinen, ilmestyy to 18.6.)
  • Kun jälleensynnyin hirviönä 9 (Fuse, Taiki Kawakami & Mitz Vah, Sangatsu Manga, ilm. to 24.6.)
  • My Hero Academia 17 (Kohei Horikoshi, Sangatsu Manga, ilm. to 24.6.)
  • One Piece 97 (Eiichiro Oda, Sangatsu Manga, ilm. to 24.6.)
  • Yotsuba&! 2 (Kiyohiko Azuma, Punainen jättiläinen, ilm. to 24.6., uusintakierros)
Yotsuba&! 2

AMERIKAN MAILTA

  • Kirby Manga Mania 1 (Hirokazu Hikawa, Viz, ilm. ti 8.6.)
  • 21st Century Boys – Perfect Edition (Naoki Urasawa, Viz, ilm. ti 15.6.)
  • Fist of the North Star 1 (Buronson & Tetsuo Hara, Viz, ilm. ti. 15.6.)
Fist of the North Star 1
Kirby Manga Mania 1

Pohjois-Amerikan markkinoilta nostan tälläkin kertaa kolme julkaisua, joista kaksi aloittaa kiinnostavan sarjan ja yksi päättää merkittävän julkaisun. Kovin yhden kustantajan varassa tämä homma merten takaa nyt on, vaikka tosiasiassahan jännää luettavaa ilmestyy englanniksi paljon enemmän kuin mihin yksi pieni raapustus pystyy paneutumaan.

Kirby Manga Manian ensimmäinen osa aloittaa Hirokazu Hikawan ensimmäisen kerran vuonna 1995 ilmestyneen sarjan englanniksi. Nintendon vaaleanpunaisen pallerovideopelihahmon mangaseikkailut kestivät Japanissa kahdenkymmenenviiden osan verran ja hieman epäilen, aikooko Viz sarjan kokonaisuudessaan julkaista, mutta Nintendon pelien ystäville julkaisu on joka tapauksessa kiinnostava uutuus. Epävarmaa tosin on myös se, nouseeko sarjan taso juurikaan esimerkiksi Suomessakin Nintendo-lehdessä julkaistun Super Mario Adventuresin yläpuolelle, mutta ehkä tärkeämpää onkin saavuttaa se fiilis, joka vuosikausia sitten tuli pelikonsolin ääressä Nintendon tarjoamana?

Ehkä koko vuoden yksi odotetuimpia sarjakuvauutuuksia on kuitenkin Hokuto no kenin, eli Fist of the North Star -sarjan uusi yritys lyödä läpi Amerikan markkinoilla kahden edellisen yrityksen kariuduttua ennen sarjan luonnollista päätöstä. Nyt Viz on liikkeellä kovakantisilla ja ensimmäisen osan perusteella noin kolmesataasivuisilla versioilla. Toivotaan, että tämä postapokalyptinen, muskeleita ja väkivaltaa pursuava kulttiteos saavuttaa ostavan yleisön runsain mitoin!

Kolmas poiminta yhdistää yksiin kansiin 20th Century Boysin tarinan paketoivan 21st Century Boysin. Tämän osan myötä yksi Naoki Urasawan kuuluisimmista ja pidetyimmistä sarjoista on julkaistu kokonaisuudessaan jo toistamiseen englanniksi – tällä kertaa niin sanottu “perfect editionina”. Tämän julkaisun myötä katseet kääntyvät jo tulevaisuuteen ja julkaisijan tuleviin toimiin. Aloittaako Viz jonkin uuden julkaisun Urasawalta vai keskittyykö se jonkin aikaa vain alkuvuodesta startanneen Asadoran julkaisemiseen? Aika näyttää!

Lisää taas keskemmällä kesää!