Barry Windsor-Smith kertoo rakentaneensa uutta teostaan Monsters vuosikymmenien ajan. Kuvitus on yksityiskohtaisuudessaan mestarillisen upeaa. Oikeuttaako silti yksin taide suurtyöhön tarttumisen, ja mitä muuta Monsters tarjoaa?
Kirjallisuuden historia on täynnänsä sankaritarinoita. Kirjailijoita jotka sulkeutuvat vuosiksi viilaamaan viimeisenkin sanan seuraavaan mestariteokseensa. Sarjakuvan merkkityöt harvemmin ovat syntyneet siten. Klassikot luodaan usein olosuhteista huolimatta ellei peräti niitä vastaan. Kirjallisuuden klassikkojen rinnalla sarjakuvien tärkeimmät työt ovat usein epämuotoisia. Hirviöitä.
Hulk. Monsters olisi tekijälle suopeammissa olosuhteissa saattanut syntyä vihreän, elokuvista tunnetun hirviön muodossa. Kustantajiin Barry Windsor-Smithin suhde oli kuitenkin kipuileva. Tuttavallisemmin lyhenteellä BWS tunnettu taiteilija vetäytyi yksityisyyteensä vuosituhannen taitteessa. Kukaan ei tiedä, mitä yhä parhaiten 1970-luvun Conan-töistään muistettu mestari on viimeisen parin kymmenen vuoden aikana tehnyt. Lukuun ottamatta Monstersia.
Monsters. Teoksen nimi on allegorinen, mutta ei sisällön suhteen tekijälleen ainutkertainen. Hirviöt luovat hirviöitä myös Wolverinen alkuperän kertovassa tarinassa Ase-X. Tämän yhtäläisyyden omien teostensa välillä BWS vetää myös itse.
Kun Wolverine kärsi, nauttivat tiedemiehet kahvia. Kärsimys. Nautinto. Monstersin henkilöhahmot BWS vastakkainasettelun sijaan useammin samankaltaistaa, mikä on hienovaraisempaa. Mutta ei aina.
Monstersin pahaa edustaa toisen maailmansodan jälkeen Atlantin ylittänyt natsi. Sellaiseen BWS ei yhdistä inhimillisiä piirteitä edes kahvin nauttimisen vertaa. Kyse ei olekaan henkilöhahmosta vaan välineestä selittää tarinan kehys. Ulkoistamalla pahuuden tekijä samalla banalisoi sen.
Pahuus. Stanfordin vankilakoe on kyseenalaisuudestaan kuuluisa sosiaalipsykologinen kokeilu 1970-luvun alusta. Kenen tahansa on sen johdosta tulkittu kykenevän pahuuteen. Tällaista järjestelmän mahdollistamaa pahuutta edustaa kersantti McFarland. Kun köyden pään saavuttanut Bobby Bailey istuu armeijan rekrytointitoimistossa, McFarland järjestää irtolaisen epämääräiseen armeijan projektiin.
Kukaan ei pakota kersanttia toimimaan väärin, vaan McFarland tekee niin vapaaehtoisesti selittäen tapahtuneen itselleen velvollisuudentunteella. Kauhutarinoista huolimatta hän on lähettänyt nuoren miehen ihmiskokeeseen. BWS ylikorostaa kersantin, mustan väestön edustajan, menestystä ja ylenkatsetta “valkoisen roskaväen” edustajaa kohtaan.
Kauhu. McFarland herää keskellä yötä. Kuitenkaan painajainen ei johdu tunnontuskista, vaan unet tulevat hänelle isoäidiltä perittynä näkemisen lahjana. Lopulta McFarland ei löydä sisältään voimaa toimia oikein, vaan katumus paljastuu juontuvan ilmestyksestä, uskonnollisesta elämyksestä. Jälleen BWS ulkoistaa, mutta tällä kertaa laupean puolen muutoin hienovaraisesti rakentamastaan hahmosta.
McFarland on jo kolmas hirviö, jonka tekijä ensimmäisten neljänkymmenen sivun aikana esittää. Ensimmäinen on alkusivuilla käsittämätöntä saksaa karjuva mies, joka pahoinpitelee vajassa Baileyn. Jälleen yksi hirviö, joka luo hirviön. Kaikesta yrittämisestään huolimatta käsikirjoitus on pinnallinen.
Rakenne. Koko teoksen alku vasta taustoittaa varsinaisen päätarinan. Todellinen Monsters on huolellisesti rakennettu kuvaus perhehelvetistä, jonka sodasta kotiin palaava perheenisä on luonut. Se voisi olla enemmän.
Keskushenkilöksi BWS lähes nostaa Baileyn äidin. Lähes. Kaikista tekijän hahmolle luovuttamista sivuistaan huolimatta Janet ei ole täysipainoinen tarinan henkilö. Hän on aviomiestään Euroopan taistelukentiltä odottava, pojastaan huolen pitävä kotirouva. Janet peilautuu jopa läheisyyden kaipuussaan miesten tarpeisiin, odotuksiin ja pelkoihin. Hahmon keskeisin ominaisuus on olla olemassa miehiä varten. Baileyn äiti on kersantti McFarlandin tavoin väline kuljettaa tarinaa.
Monsters on epämuodostunut. Teos on yhtäällä hienovarainen, toisaalla taiteilijan illuusio särkyy kuin kuva veden pinnassa. Silloin lukija näkee pinnan heijastuksen sijaan järven pohjan. Kuitenkin pinnalta BWS on yhtä mestarillinen kuin edeltävissä töissään vuosituhannen taitteessa. Sama mestari.
Taide. Kokonaisvaikutelman luominen valaistusolosuhteista lähtien on tekijän valitsemalla tekniikalla ollut silminnähden valtava ponnistus. Kuvauksensa mukaan BWS palasi toistuvasti hiomaan kerran jo valmiita sivuja. Lopputuloksena kaikki materiaali, oli kyseessä kylpytakki tai verhokangas, on kuvattu huolitellun pikkutarkasti. Kuvituksen osalta kyseessä kiistämättä onkin mestariteos.
Mutta. BWS oli jo vuosikymmeniä sitten mestarillinen kuvittaja, joka työsti ihailtavaa jälkeä aikataulupaineiden alla. Monstersiin panostettu lisäaika on pääosin vain huoliteltua pintaa. Upeaa, tosin.
Katsoessaan sarjakuvaa taiteena hyväksyy samalla, ettei kaikkia teoksia voi arvioida samoin kriteerein. Odotukset ja ennakkoasenteet vaikuttavat nekin. Ja näkökulma. Enemmän on vähemmän, ja pieni on suurta. Usein liika on vain yksinkertaisesti liikaa. Sitä ovat Monstersin monet yhteydet tapahtumien ja henkilöhahmojen välillä. Kaikki samankaltaistaminen.
Lyöntivirhe. Ladontavirhe. Saksa menee vikaan. Kaikki ovat pikkujuttuja, joita tuskin on tarve mainita. Silti niitä ei odota. Ei tällaisessa työssä, ei näin montaa. Eikä kyse ole yksinomaan pikkuvirheistä. Katse hakeutuu monesti ennen aikojaan väärään puhekuplaan. Toisaalta on myös inhimillistä pettyä, asettaa odotukset liian korkeille.
Ajankuva. Naisen asema oli heikko. Homofobia oli mccarthyisminä tunnettuun konservatismiin liittyvä vainoharha. Totta. Kyse ei olekaan siitä, mikä pitää paikkansa vaan, mitä BWS valitsee esittää. Seksi esiintyy teoksessa vain pelkojen ja väkivallantekojen muodossa. Naiskuva on passiivinen ja epäitsenäinen. Homoseksuaalisuus puolestaan on pilkkaa ja poikkeavuutta. Komea suurtyö näyttäytyy ajastaan jälkeen jääneeltä, kuin sarjakuvasensuuri olisi yhä kahlitsemassa sen henkeä.
Jos Monsters olisi julkaistu neljännesvuosisata sitten vähemmän huoliteltuna, sitä katsottaisiin eri silmin. Se olisi ehkä asenteineen aikaansa edustava, puutteellinen mestariteos. Tänään Monsters on viallinen, mutta juuri siinä on jotain inhimillistä. Ehkä myös sitä ajan myötä rakastetaan omana itsenään. Hirviönä.
Barry Windsor-Smith
Monsters
Fantagraphics, 2021
englanninkielinen, 360 s.
Kuvat © Barry Windsor-Smith
Lue Kvaak-arvio tekijän aiemmasta työstä Wolverine: Ase-X.
Keskustele Barry Windsor-Smithin töistä Kvaakissa.