Poika kulta on pieni ihme, muutenkin kuin aiheensa puolesta. Se on yhtä aikaa riemukas ja rujo, lempeä ja ilkeä, totta ja fantasiaa. Isä ja poika kulkevat maailmassa, jossa heillä lopultakin on vain toisensa. Rakkaus on riippuvaisuutta, mutta mikään ei voisi olla kauheampaa kuin tuon rakkauden menettäminen.
Perverssi ja hullu Fingerpori!
Fingerpori pilkkaa Jeesusta, Mannerheimia, Hitleriä ja suomalaista elämäntapaa. Eikö millään ole enää mitään väliä? Pertti Jarlan vinosti viisasteleva sarjakuva on nyt saatu markkinoille oikein koviin sidottuna, kuin kiusaksi. Minä sinulle kovat ja sitomiset näytän, sanoisi Fingerporin vakiohahmo Rivo-Riitta.
Mestari: Paul Murry!
Ankantekijät-sarjan osa numero yhdeksän, Konnia ja koukkuja, sisältää amerikkalaisen Mikki-piirtäjän ja Superhessun luojan Paul Murryn verrattomia sarjakuvatarinoita. Murryn jatkosarjat 1960- ja 1970-luvun Aku Ankka -lehdissä ovat monella sen ajan lukijalla hyvässä muistissa. Konnagalleria oli yhtä unohtumaton: Viiksi-Vallu ja Sikari-Sakari, Velmu Viirusilmä… ja tietenkin Mustakaapu.
![]() |
Raivoisa Roland
Revolverimiehen alku kertoo Stephen Kingin revolverimies Rolandin alkuperästä sarjakuvaversiona. Roland on Kingin fantasiakirjasarjan Musta torni päähenkilö.
Dave Stevens (1955-2008)
Sarjakuvataiteilija Dave Stevens (29.7.1955-10.3.2008) on poissa. Hän kuoli leukemiaan 52-vuotiaana. Hänen tunnetuin sarjakuvansa oli The Rocketeer, jota julkaistiin Suomessa Mustanaamio-lehdessä.
![]() |



