B. Virtanen jaksaa aina vain, vaikka miestä koko ajan väsyttää. Loppuuko työpaikkakiusaaminen koskaan? Sarjakuva-albumeina kovan onnen konttoristin kohtalon kolhuja on kuvattu jo 14 albumin verran.
![]() |
|
B. Virtanen 14: Kritiikkipalaverin paikka
|
Terassilla tarkenee (mustavalkoinen ja pehmeäkantinen sarjakuva-albumi) on julkaistu kovissa kansissa ja kirkkaissa väreissä Viivi ja Wagner vuosialbumina 2008. Albumista löytyy myös Juban maalauksia sarjakuvansa aihepiiristä sekä artikkeli “Sarjakuvapuutarhurin vauhdikas vuosi”, jossa lukijaa valistetaan sarjakuvanteosta ja taidemaalauksesta.
![]() |
“Toivon, että tekijät tarttuisivat muutenkin nykyistä hanakammin isoihin aiheisiin, koska ne myös kiinnostavat monia ihmisiä.”
Olen saapunut Töölössä sijaitsevaan viihtyisään huoneistoon, jossa vallitsee vanhan ajan arvokas, porvarillinen tunnelma. Haastateltavani on tunnettu suomalainen sarjakuvahahmo herra Kerhonen, joka on taas hetkeksi noussut pieneen julkisuuteen julkaisujen (Laikku 05) ja näyttelyn (Rotunda) myötä. Sievä sisäkkö lyhyessä hamosessa ohjaa minut kirjastoon. Siellä isäntäni jo odottaakin.