Angolmois: Taistelu Tsushimasta saatiin suomeksi päätökseen. Historiaan perustuva komea kymmenosainen sotamanga kuvaa mongolien maihinnousua Japaniin vuonna 1274.
Lue lisää: Angolmois: Taistelu Tsushimasta Lue lisää: Angolmois: Taistelu TsushimastaAngolmois: Taistelu Tsushimasta
(Angolmois genko kassenki, 2013–18)
Luettu: osat 10/10
Ikäsuositus: 14+
Tekijä: Nanahiko Takagi
Japanista suomentanut: Antti Valkama
Ulkoasu: Anne Keisala (osat 1–8) ja Janne-Matti Keisala (osat 9–10)
Julkaisija: Punainen jättiläinen, 2024–26
Paino: ScandBook UAB, Liettua
Sivumäärä: 192 sivua/osa
Hinta: Noin 9–11 €/kpl
Angolmois: Taistelu Tsushimasta saatiin suomeksi päätökseen. Historiaan perustuva komea kymmenosainen sotamanga kuvaa mongolien maihinnousua Japaniin vuonna 1274.
Sarjan erikoinen Angolmois-nimi on peräisin Nostradamuksen ennustuksista 1500-luvulta ja tarkoittanee vanhassa ranskassa anagrammina mongoleita (mongolais). Sarjakuvan jokaisen osan kannessa jopa lukee ranskaksi Nostradamuksen kirjan nelisäe, jossa ”mongolais” mainitaan.
Jännitystä ja jännitteitä
Sarjakuvan lähtöasetelma on jännittävä. Pienelle Tsushiman saarelle karkotetaan Japanin pääsaarilta vankeja, jotka pakotetaan puolustamaan saarelaisia mongolien hyökkäystä vastaan. Japanilainen sotajoukko luvataan tuoda laivoilla apuun Tsushimaan seitsemän päivän kuluttua. Saarella olijoiden pitäisi siis sinnitellä siellä seitsemän päivää, ja sarjakuvan aiheena on tämä selviytyminen.
Tässä odotushorisontissa, jossa lasketaan päiviä, Nanahiko Takagi rakentaa sujuvan, intensiivisen ja monipuolisen draaman. Vaikka tarinassa on mukana oikeiden ihmisten nimiä ja vaikka mongolien hyökkäys Tsushimaan on tapahtunutta totta, lienevät sarjakuvan kaikki tapahtumat ja yksityiskohdat keksittyjä.
Päähenkilönä ja sankarina toimii samurai Kuchii Jinzaburō, joka taistelu-, strategia- ja puhetaidoillaan pian nousee saarelaisten johtajaksi. Hänet on tuomittu karkotukseen poliittisista syistä.
Mieleen jääviä tapahtumia kertomuksessa ovat mm. venematka saarelle, saaren käskynhaltijan ja hänen poikansa kuolema, vuoripolun taistelu, saapuminen vuorilinnoitukseen, petturit, yllättävät kohtaamiset ja monet odottamattomat kuolemat. Vaikuttavan näköisessä vuorilinnoituksessa on pitkään jännittäviä tilanteita.
Sarjan merkittävimmät hahmot ovat Jinzaburō ja käskynhaltijan tytär Teruhi, jotka kiinnostuvat toisistaan ja joiden välillä nähdään latautuneita kohtauksia. Tarinassa luodaan muitakin jännitteitä: mm. Jinzaburōn ja jättimäisen merirosvon Onitakemarun, Jinzaburōn ja epäröivän johtajan Yajirōn, erään pojan ja tytön sekä Teruhin ja mongolikenraalin välille.

Hahmot
Ensimmäisessä osassa (s. 48) sanotaan ja näytetään, että saarelle päätyi kaksitoista karkotettua. Sarjakuvassa vain kahdeksan heistä nimetään vähitellen; loput neljä tippuvat tarinasta heti pois. Näiden kahdeksan rikollisen joukkoon kuuluvat samurain ja merirosvon lisäksi kauppias, parantajamunkki, jousiampuja, ratsumies, kenraali ja varaspoika.
Pian kohdataan runsaasti saaren hoviväkeä. Saarella asuu myös joukko sotureita ja sukeltajanaisia, jotka eivät tunnusta käskynhaltijan valtaa, vaan elävät kadonneen keisari Antokun alaisina. Nimettyjä henkilöitä on niin paljon – kaikkiaan ainakin yli 50 mainitaan nimeltä – että aluksi koin, että selkeyden vuoksi nimiä olisi pitänyt jättää rutkasti pois, taikka hahmot olisi pitänyt järjestelmällisesti esitellä tekstilaatikoissa. Kuitenkin sarjakuvan toisella lukukerrallani, kun tiesin jo tulevasta, muistin kuka oli kukin ja nimet tekivät hahmoja todellisemmiksi.

Teruhin ajatuksia, tunteita ja luonnetta kuvataan syvimmin. Hän joutuu yhtäkkiä nuorena näkemään väkivaltaa ja kantamaan kansansa kohtaloa. Päähenkilö Jinzaburōn mielen maailma ilmenee vain vihjauksina, mutta hänen menneisyytensä, josta voi päätellä nykyhetkeä, esitellään takautumissa. Hän on käytännönläheinen ja osaa luoda yhteyden ihmisiin.
Vihollisista viisi ylintä komentajaa esitellään nimeltä, ja he saavat jonkin verran persoonallisuutta. Mongolien sisälläkin kuvataan erilaisia ryhmiä ja niiden keskinäistä kilpailua – mongolien lisäksi armeijaan kuuluu korealaisia, kiinalaisia ja džurtšeneja. Itse asiassa ilmeisesti suurin osa Tsushimaan hyökänneistä ”mongoleista” oli korealaisia, koska Korean niemimaa sijaitsi Tsushimaa lähimpänä ja koska sisämaan mongolit olivat ratsastajia eivätkä merimiehiä.
Piirrostyyli
Piirrostyyli on makuuni oikein hyvä: miellyttävän selkeä ja usein realistinen. Takagi osaa esittää eri tunnetiloja silmillä ja kulmakarvoilla sekä luo toisistaan erottuvia miehiä taitavasti erilaisilla hiuksilla, viiksillä, parroilla ja otsanauhoilla. Aseet, varusteet ja ympäristö piirretään tarkasti. Kuitenkin epärealistisesti muutamat ihmiset ovat minikokoisia ja toiset taas jättimäisiä.
Taistelukohtaukset on piirretty brutaalisti. Ruumiinosia vääntyy, ruhjoutuu ja repeytyy, lihaa kuoriutuu, kehoja seivästetään, päitä leikataan irti. Mutta toiminta on välillä liioiteltua: esim. miekka lyö ihmisen halki pystysuoraan, katapultin kivi lentää ihmisestä läpi, ja nuoli torjutaan kädellä tai jopa otetaan kiinni suulla. Tai sankari rynnistää mahdottomaan paikkaan, mutta tekee tuhoa ja selviää vahingoittumatta kuin supersankari.

Historiallinen tausta
Hyökkääjillä on valtava ylivoima: saarella on japanilaisia sotureita vain joitakin satoja siinä missä mongoleja saapuu laivoissa useita tuhansia. Mongoleista luodaan julma ja pelottava kuva, mikä lienee historiallisesti totta. He tappavat, ryöstävät, kiduttavat, raiskaavat ja orjuuttavat.
Historiallinen tausta on koko ajan esillä, mikä on sarjan vahvuus, mutta myös tekee siitä välillä hidasta luettavaa. Lukijalle selviää esimerkiksi kahdeksannessa osassa, että palkitseminen antautumisesta toimi yhtenä syynä siihen, kuinka mongolit pystyivät valloittamaan suuren valtakuntansa alueet niin nopeasti. Ensimmäisen osan massataistelun aikana todetaan, että sitä ennen japanilaiset olivat taistelleet vain maanmiehiään vastaan ja paljon pienemmissä ryhmissä.
Kuuden pokkarin lopusta löytyy Takagin laatima lyhyt, mutta informatiivinen lisäsarjakuva Jorinakronikka, jossa hän kertoo Angolmoisin tekemisestä ja sarjakuvan yksityiskohdista. Myös suomentaja Antti Valkama taustoittaa maailmaa hyvin lisää runsaissa selityksissään. Niissä esitellään niin ajanlaskua, uskontoa, myyttejä, kieltä, ruokaa, perinteitä kuin yhteiskuntaluokkia.
Suomennos on napakkaa, sujuvaa ja kaunista kieltä. Esimerkiksi viidennessä osassa suun soittaminen on ”aukomista”, ja linnoitusta sanotaan ”hulppeaksi majaksi” ja ”lystiksi paikaksi”. Japanilaisten virkamiesten nimityksille tai mongoliarmeijan asteille on löytynyt ymmärrettäviä vastineita. Ladonta on huolellinen. Tekstissä I-kirjain vain on joskus vaikea erottaa muiden kirjaimien seasta kirjainten pienen välistyksen takia; esimerkiksi ”uikaa” versaalilla näyttää samalta kuin “likaa”. Painolaatu on mangapokkareille tavallinen: ei hyvä, mutta ei huonokaan.
Yhteenvetoa
Angolmois on hieno manga, ja parasta siinä on jännittävä tarina ja kiinnostavat jännitteet joidenkin henkilöiden välillä. Sarjakuva on mieleen jäävää luettavaa alivoimaisten ihmisten kokemuksista historiallisessa ympäristössä. Voimakas tarina kertoo mm. sodan raakuudesta, ihmisten julmuudesta ja ahneudesta, naisten huonosta kohtelusta, urhoollisuudesta, toivosta, perinteistä ja yhteisön antamasta tuesta. Toisella lukemisella huomasin, miten huolellisesti mietitty rytmitys tarinassa on.
Sarjakuvan kahdessa viimeisessä osassa on niin paljon kuolemaa, että minulle sen viihdearvo silloin laskee. Tuli tunne, että en varmaan lähiaikoina palaa tämän pariin.
Angolmois luokitellaan Japanissa seinen-mangaan, eli sen pääkohderyhmänä ovat aikuiset miehet. Tähän päin viittaavat siinä historian, draaman ja väkivallan suuri määrä sekä silloin tällöin vilahtelevat naisrinnat. Toisaalta ”supersankarointi” toiminnassa ja muutamat epärealistisen kokoiset hahmot tuntuvat nuoremmille lukijoille tarkoitetulta shōnen-mangalta.
Tämän mangan pohjalta julkaistiin 12-osainen anime vuonna 2018. Angolmoisiin on myös tehty sarjakuvana jatko, joka tapahtuu Japanin pääsaarilla.
© Kadokawa Corporation ja Punainen jättiläinen 2026
