![]() |
Kaikkien aikojen ennätyslevikkinsä tänä vuonna tehneen lehden hahmot Riihimäen taidemuseolla.
Kolmiulotteiset ankat
Kemin 25. sarjakuvapäivillä päivänvalon nähnyt laaja, kolmiulotteinen Ankkalinna-näyttely nähdään seuraavaksi Riihimäen taidemuseolla. Risto Koskisen Kemin sarjakuvakeskukselle tuottama näyttely on nähtävissä Riihimäellä 9.3. – 19.8.2007 välisen ajan.
Näyttelyssä nähdään mm. toistakymmentä kolmiulotteista Ankka-hahmoa luonnollisessa koossa, Karhukoplan mökki, Akun talo ja lukuisia muita Ankkalinnan elämästä tuttuja yksityiskohtia. Esillä myös harvinaisia keräilytavaroita ja tunnettujen Disney-piirtäjien sarjakuvaoriginaaleja ja litografioita Sampo Haahtin ja Marko Leppälän kokoelmista.
Aku Ankalle kaikkien aikojen ennätyslevikki
![]() |
Suomalaisten rakkaus Ankkalinnan kovaonniseen vaappujaan vankistuu entisestään. Uunituoreet luvut kertovat Aku Ankan tehneen kaikkien aikojen levikkiennätyksen eli 320 514 kappaletta*. Aku Ankan levikki on noussut huikeasti: kahtena peräkkäisenä vuonna noin 10 000 kappaletta.
“Aku Ankka on koko perheen lehti, joka kiinnostaa niin lapsia kuin aikuisiakin lukijoita. Aku Ankka puhuttelee hahmona meitä suomalaisia. Aku on sympaattinen ja sinnikäs, mutta lievästi sanoen impulsiivinen kaveri”, vastaava päätoimittaja Jukka Heiskanen arvioi suosion syitä.
Akun edellinen levikkiennätys piti pintansa yli 30 vuotta, se nimittäin kirjattiin vuonna 1975. Vaikka Aku Ankka on kuulunut jo vuosikymmeniä suomalaisten kotitalouksien peruslukemistoon, keskeinen syy kasvavaan sarjakuvainnostukseen löytyy edelleen lehden sisällöstä.
Ajattoman ajankohtaiset sarjat
“Aku Ankka elää kiinni ajassa ja samalla ajattomasti. Ympäröivän maailman tapahtumat näkyvät hauskalla tavalla lehden tarinoissa, toisaalta Aku Ankka tukeutuu vuosikymmenien perinteeseen, Carl Barksin luomaan Ankkalinnaan. Tärkeä tekijä on myös loppuun asti hiottu kieli. Oikeakielisyyttä, sujuvia sanavalintoja, ja hauskoja kielen kiemuroita arvostavat kaikenikäiset lukijat”, Heiskanen sanoo.
Laadukas luettava pärjää kovenevassa kilpailussa ajankäytöstä. Sähköisten medioiden suosion noususta huolimatta lasten ja nuorten lukemiseen käyttämä aika on kasvanut (Yippee 2006**). “Peruskouluikäiset lukevat niin lehtiä kuin kirjojakin aiempaa enemmän. Eniten on lisääntynyt sarjakuvien lukeminen: noin puolet lapsista lukee sarjakuvia päivittäin tai lähes päivittäin. Laadukas sarjakuva on monelle myös ponnahduslauta muun lukemisen pariin”, Jukka Heiskanen kertoo.
Riihimäen Taidemuseo on avoinna ti-to klo 11 – 18.00 pe-su 11 – 17.00.
Lipunmyynti suljetaan puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.
Maanantaisin taidemuseo on suljettu.
*LT 2006 (99/0/0/1)
**YIPPEE 2006 (1997, 1998, 2000, 2002, 2004, 2006). Sanoma Magazines Finlandin IROResearch Oy:llä teettämä tutkimus, jonka tulokset voidaan yleistää koskemaan koko 3-16-vuotiaiden ikäluokkaa.
Lähteet:
Riihimäen taidemuseon tiedote
http://www.riihimaki.fi/taidemuseo
Aku Ankka -lehden tiedote