 |
Dragon Ball –kohusta on kirjoitettu kolumni jos toinenkin. Kiistellyn sarjakuvan inspiroima lakialoite on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Kansanedustaja Päivi Räsäsen aloitteella saattaa olla läpi mennessään merkittäviä,
Niin kuin varmaankin kaikki sarjakuvia lukevat tietävät, Kustannus Kolibrin julkaisema Dragon Ball –sarjakuva vedettiin hiljattain markkinoilta väitettyjen pedofiliaviittausten takia. Viimeisin käänne jupakassa on kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) liikkeellepanema lakialoite LA 33/2003, jonka lähetekeskustelussa kyseinen sarjakuva mainitaan “ilmeistä lapsipornoa sisältävänä sarjakuvakirjana”. Lakialoite on siirretty käsittelyyn lakiasiain valiokunnalle, joka kokoontuu seuraavan kerran 3. syyskuuta.
Dragon Ballista on kirjoitettu huomattavan paljon, tälläkin sivustolla. Tästäkin huolimatta koen, että aihe on edelleen ajankohtainen. Erityisesti Räsäsen lakialoite, sen merkitys sarjakuvaharrastajille ja vaikuttimet sen takana vaativat lähempää tarkastelua. Sitä paitsi, mikä sarjakuvakolumnisti minä olisin, jos en ottaisi kantaa Dragon Ball -kohuun? Siispä: jälleen yksi Dragon Ball –kolumni.
Vaikka toisaalta olenkin närkästynyt Dragon Ballin kohtelusta, on minun myönnettävä nauttineeni jupakan seuraamisesta. Tapauksen yhteydessä on esiintynyt selviä farssin piirteitä, kun osapuolet ovat ylireagoineet hilpeästi. Ilta-sanomien kolumnisti väittää miljoonien japanilaisten nuorten harrastavan sarjakuvien innoittamana prostituutiota; sarjakuvaharrastajat internetissä uhkailevat kirjarovioilla; Kolibri vetää Dragon Ballin markkinoilta vain muutaman päivän kuluttua ensimmäisestä lehtijutusta. Räsäsen lakialoite on ikään kuin vitsin loppuhuipennus.
Koko hässäkkä on ollut kuin Kafkan kirjoittama Marx-veljesten kabaree. Kuinka siitä ei voisi nauttia? Tapaus Dragon Ball on korkeaprofiilisin tapaus suomalaisessa sarjakuvassa pitkään aikaan, kenties koskaan. Aivan kuin sarjakuvat olisivat sittenkin merkittävä osa kulttuuria.
Oma kantani itse sarjakuvaan mukailee kolumnistikollegoitani. Kuten Reima Mäkinen on kirjoittanut, Dragon Ball ei sisällä pedofiliaviitteitä. Ja kuten Jari Lehtinen toteaa, Dragon Ball ei ole erityisen hyvä sarjakuva, mutta on sääli, että sen markkinoilta vetäminen saattaa vaikuttaa haitallisesti laadukkaamman japanilaisen sarjakuvan julkaisuun.
Räsäsen lakialoitteella saattaa kuitenkin olla vielä kauaskantoisempia seurauksia. Aloite ehdottaa muutosta rikoslain seitsemännentoista luvun, “Rikos yleistä järjestystä vastaan”, kahdeksannentoista pykälään, “Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan tai äänitteen levittäminen”. Laki tuomitsee lapsia, väkivaltaa tai eläimiä seksuaalisessa tilanteessa esittävien valokuvien tai kuvatallenteiden levittämisen. Räsäsen ehdotus lisäisi listaan myös äänitteet ja – mikä olennaisinta sarjakuvaharrastajille – piirrokset.
Räsästä motivoi varmastikin jossain määrin myös lastensuojelulliset näkökohdat, mutta lakialoite haiskahtaa populismilta. Populistisena vetona lakialoite onkin verrattoman taitava. Lapsiporno ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on äärimmäisen tuomittavaa toimintaa, joka herättää voimakkaita tunteita jo senkin takia, että uhrit ovat puolustuskyvyttömiä lapsia. Lakialoitteen vastustajat vaikuttavat lapsipornon puolustajilta – asema, johon tuskin yksikään kansanedustaja haluaa joutua. Dragon Ballin käyttäminen esimerkkinä lapsipornoa sisältävästä teoksesta on sekin hyvin pelattu. Toisaalta sarjakuva oli saatavilla lasten sarjakuvahyllystä, jolloin sen voidaan olettaa päätyvän lasten käsiin ja siten tekemään heille väitettyä “vahinkoa”. Toisaalta taas sarjakuvan demonisointi on poliittisesti turvallista, koska sarjakuvaharrastajat eivät ole taidepoliittisesti vaikutusvaltainen ryhmittymä. Jos Räsänen olisi hyökännyt esimerkiksi oopperan väkivaltaisuutta – jota löytyy suosituista oopperoista yllin kyllin – vastaan, oopperan vaikutusvaltaiset ystävät olisivat jyrähtäneet aloitteen kumoon. Sarjakuvaharrastajat voivat vain kirjoittaa internetiin kolumneja, joita kukaan ei lue.
Vaikka aloitetta vastaan on vaikea argumentoida leimautumatta pedofiilien esitaistelijaksi, ei se tarkoita, etteikö sitä olisi yritetty. Erityisesti erilaisilla internet-foorumeilla Räsäsen aloite on tuomittu äänekkäästi. Valitettavasti aloitteen vastustajien näkemykset ovat olleet paikoin yhtä yksipuolista, kuin aloitteen puolustajienkin. Tavallista on ollut vastapuolen yksipuolinen, tunteikas leimaaminen “kukkahattutädeiksi” sekä pessimistinen voivottelu tulevista sarjakuvavainoista. En todellakaan haluaisi olla töissä Räsäsen kansliassa, joka varmastikin vastaanottaa päivittäin tämän kaltaisia yhteydenottoja:
“VAIKKA DRAGON BALL SARJAKUVA ON TARKOITETTU NUORISOLLE SEN HILPEÄN JA PIKKU TUHMAN HUUMORIN TAKIA SE ON KERÄNNYT LUKIJOTA MONESTA KOHDE RYHMÄSTÄ JOS VANHEMMAT EIVÄT MUODOSTA OMAA MIELIPIDETTÄ VAAN KUUNTELEVAT PIMEÄN KESKI AJAN NS*(*NIIN SANOTTUJA)KUNNIALISIA VANHUKSIA JOTKA OVAT PÄÄSSEET EDUS KUNTAAN JA SANOVAT:”HEITÄ TUO SYNTINEN KIRJA POIS TAI LAPSISTASI TULEE TYHMIÄ LAHOPÄITÄ JA USKOVAT TUON ENENKUIN MUODOSTAVAT OMAN MIELIPITEENSÄ SILLOIN HE KIELTÄVÄT KAIKKI JOSSA ON DRAGON BALLIN KALTAISTA SISÄLLYSTÄ SILLOIN TEINEISTÄ AINAKIN TULEE HUUMORIN TAJUTTOMIA, MIELIKUVITTOMIA KIVI KASVOJA JOISTA SAA SELLAISEN KÄITYKSEN ETTÄ HE POPSIVAT RITALINIA,DRAGON BALL ON LOISTAVA SARJA KUVA JOKA TARJOAA HYVÄÄ HUUMORIA JA LOISTAVIA TAISTELU KOHTAUKSIA,SUOSITTELEN KAIKILLE”
Kyseinen kirjoittaja lähestyi allekirjoittanutta sarjakuva-aiheisen webbisivustoni kautta. Viestin kirjoitusasua ei ole muokattu.
Paremmin esitettyjä, joskaan ei välttämättä parempia argumentteja nähtiin lakialoitteen lähetekeskustelussa. Kuvaavaa on, että Räsänen myöntää avoimesti, ettei ole lukenut kuin katkelmia Dragon Ballista, teoksesta, joka kaikesta päätellen on ollut pääasiallinen kannustin lakialoitteen esittämiseen:
“Viime aikoina on käyty runsasta keskustelua siitä, että lasten sarjakuvalehtien joukossa, ihan sarjakuvahyllyissä, mahdollisesti myydään lapsipornoa sisältäviä sarjakuvia, ja on esitetty, että tällainen Dragon Ball -niminen sarjakuva sisältäisi tällaista materiaalia. En pysty itse täysin sitä arvioimaan, olisiko tämä sarjakuva, vaikka olen siitä pieniä pätkiä nähnyt, sellainen, että se tämän lain nojalla tulisi kiellettäväksi, mutta se jäisikin sitten mahdollisesti myöhempään arviointiin.”
Toinen populistipoliitikko Tony Halme (ps) on välittömästi valmis näyttäytymään pedofilian vastustajana, kärjistäen tapansa mukaan:
“Arvoisa herra puhemies! Tämä ongelma ei ole niin kuin monet luulevat. Tämän ongelman voi helposti poistaa sillä, että kaikille pedofiileille ja insestiin sekaantuneille ihmisille annetaan seksuaalisesta taposta tuomio 10 vuotta, anteeksi, henkisestä taposta.”
Muutkin keskusteluun osallistuneet kansanedustajat, poikkeuksena sitä varovasti kritisoiva edustaja Jyrki Kasvi (vihr), asettuvat aloitteen taakse, mukaan lukien kaksi valtapuolue Keskustan edustajaa. Pelkään pahoin, että pedofilian punainen vaate on sokaissut kansanedustajat siten, että he eivät näe lakialoitteen komplikaatioita. Kriittisen suhtautumisen sijaan he keräävät irtopisteitä esittäytymällä lapsipornon vastustajina.
Itse lakialoite sisältää yhden hyvän ajatuksen. Uudistettu laki kieltäisi myös äänitetyn lapsipornomateriaalin levittämisen. Koska äänitteiden valmistamisessa hyväksikäytetään lapsia, niiden huomiotta jättäminen lainsäädännössä on epäkohta, joka tulisikin korjata.
Sen sijaan piirrokset, joihin myös sarjakuvat siis kuuluvat, voidaan tuottaa ilman, että prosessissa vahingoitetaan lapsia. Tämä jo itsessään tekee piirretyn lapsipornon rinnastamisen todellisuuspohjaiseen lapsipornoon kyseenalaiseksi. Räsänen tiedostaa ongelman, ja kommentoi seuraavasti:
“Vaikka piirretyissä tai animaatiolapsipornografiassa ei olekaan käytetty tiettyjä todellisia lapsia mallina, mikä on tietysti vielä astetta huomattavasti vakavampi asia, niin mielestäni yleisellä tasolla lapsipornografian ruokkiminen ja pedofiilien ajatusmallin ja -maailman ruokkiminen on joka tapauksessa lapsille vahingollista.”
Hän jatkaa, kommentoiden Kasvin argumenttia siitä, että sarjakuva edustaa japanilaiselle kulttuurille tyypillisiä arvoja:
“Mutta minulla on sellainen käsitys, että ihan kun puhutaan aidoista henkilöistä otetuista aidoista kuvista, niin nimenomaan Japanissa lapsipornografia on erittäin yleistä. Herää vaan mieleen se, johtaisiko tai vaikuttaisiko se myös siihen, että kynnys lapsipornografiaan siirtymiseen, myös tällaisiin teinisarjakuviin, on matalampi tällaisessa kulttuurissa.”
Huomatkaa, miten kansanedustaja Räsänen käyttää ilmaisuja “herää mieleen” sekä “minulla on sellainen käsitys” ja pitäkää mielessä, että hän ei ole lukenut sarjakuvaa, jota käytti lakialoitteen varoittavana esimerkkinä. Kansan luottamusta nauttiva edustaja ajaa nähtävästi lakialoitettaan läpi olettamusten ja arvailujen voimalla. Siitäkin huolimatta, että hän ymmärtää, ettei piirretyn lapsipornon tuottaminen itsessään ole vahingollista (paitsi ehkä piirtäjälle) hän on valmis tuomitsemaan sitä levittävät tahot samoilla kriteereillä, kuin todellisuuspohjaisen materiaalin levittäjät. Huoli lasten hyvinvoinnista on toki tärkeää, mutta tämä on vaarallista yleistämistä.
Taiteilijan pitäisi pystyä käsittelemään aihetta kuin aihetta huolehtimatta siitä, sopiiko se sen hetkisen eduskunnan määrittelemiin normeihin. Entäpä jos taitelija piirtää sarjakuvan, joka kuvaa yksityiskohtaisesti lasten hyväksikäyttöä? Onko se lapsipornoa? Entä jos alasti kirmaava sarjakuvahahmo näyttää lapselta, mutta tarina kertoo tämän olevan täysi-ikäinen? Lakihan tuomitsee myös eläin- ja väkivaltapornon. Jos sarjakuvassa kuvataan raiskaus, sakotetaanko teosta myyvää kauppiasta? Ja pidetään toki mielessä, että Suomen suosituimmassa strippisarjakuvassa nähdään sodomiaa, kun Wagner-sika könyää ihmispartnerinsa Viivin päälle lemmenleikit mielessään.
Jos lakialoite menee läpi, voidaan tietysti olettaa, että suurin osa sarjakuvista voitaisiin maalaisjärjellä todeta lapsi- eläin- ja väkivaltapornosta vapaiksi. Toisaalta, maalaisjärkeä ei näkynyt mailla halmeilla, kun Dragon Ballin kimppuun hyökättiin pedofiliasyytöksillä.
Ja kuka sitten määrittelisi materiaalin soveltuvuuden, jos lakialoite menisi läpi? Katsotaanpa rikoslain luvun 17 pykälää 17, “Väkivaltakuvauksen levittäminen”, joka pätee myös pykälään 18 kuvaamiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaaviin kuvatallenteisiin. Sieltä löytyy viittaus lakiin kuvaohjelmien tarkastamisesta:
9 §: “Tarkastusviranomaisen on hyväksyttävä kuvaohjelma esitettäväksi ja levitettäväksi kaikenikäisille, jos se ei ole 7 §:n mukaan arvioituna lasten kehitykselle haitallinen, taikka asetettava sen esittämiselle ja levittämiselle ikäraja. Kuvaohjelman esittäminen ja levittäminen voidaan 7 §:ssä säädetyillä perusteilla kieltää 18 vuotta nuoremmilta taikka ohjelman sisällön mukaan asettaa kuvaohjelmalle 15, 11 tai 7 vuoden ikäraja.”
13 §: “Tässä laissa tarkoitettuna tarkastusviranomaisena toimii Valtion elokuvatarkastamo.”
Elokuvatarkastamo siis. Vastaavasti tarvittaisiin instanssi tarkastamaan Suomeen myyntiin saapuvat sarjakuvat sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan materiaalin varalta ja määrittelemään tuotteille ikärajat.
Aivan totta.
Tarvittaisiin piirros- ja sarjakuvatarkastamo.
Instanssi, joka kävisi läpi kaikki Suomessa myytävät sarjakuvat väkivaltapornon, sodomian ja lapsipornon varalta. Voitteko kuvitella? Kaikki sarjakuvakauppiaat veisivät viikoittaiset tilauksensa tarkastettavaksi. Sarjakuvataiteilijat kiikuttaisivat työnsä katsastukseen ennen painoon menoa. Kuvataiteilijat kutsuisivat tarkastajan näyttelyä edeltävänä viikkona käymään läpi kaikki maalaukset. “Onko tuo penis alle 16-vuotias?”
Kuka kustantaisi tällaisen tahon? Siis muu kuin me veronmaksajat?
Ymmärrättekö nyt, miksi nautin Dragon Ball –jupakasta näinkin paljon? Joka viikko jotain entistä mielipuolisempaa.
Kolumnista voit keskustella täällä.
Lakialoite LA 33/2003 ja sitä seurannut keskustelu löytyy eduskunnan sivuilta. Suomen laki on luettavissa osoitteesta www.finlex.fi. Se on suositeltavaa luettavaa myös kansanedustajille.