Karhunkaatajan peijaiset

Toni Karonen palaa Foederatin maailmaan tarinalla, joka rakentaa ajallisesti ja juonellisesti sillan ensimmäisen ja tulevan toisen osan väliin.

Paikka ja aika: Germania Inferior, Rooman provinssi. Syksy 442 jKr.
Tausta: Roomalaiset voittivat Clodio Pitkätukan armeijan ja Ivan Karhunkaataja murhasi Bor Voittamattoman, kun hän palasi lyötynä kotiinsa. Bor Voittamattoman pojalla on kosto mielessään.

Ensimmäisessa osassa, Myrskyntuojassa, kuvattujen tapahtumien jälkeen Ivan on perustanut Ivansburgin Borin entisen kotikaupungin raunioille. Mahtimies Ivanilla on tytär, jolle isä kertoo hyvän johtajan ominaisuuksista. Juuri mitään sen kummempaa ei tässä osassa tapahdukaan.

Tarina on silti tärkeä; se avaa hyvin henkilöiden taustoja ja motiiveja sekä toimii siltana seuraavaan osaan. Ivan on kyllä hätkähdyttävän tietoviisas historian ja merkkihenkilöiden suhteen. Karonen taitaa Karhunkaatajan suulla tehdä selkoa lukijalle kaikista tärkeistä asioista, jotka tämän tulisi tietää. Kerronnallinen kikka onnistuukin hyvin, keskustelun aikana kun pikkuvanha tytär tekee metkoja huomautuksia ja haaveilee itsekin tulevansa joskus johtajaksi.

Tällä kertaa kuvituksesta vastaa Juuso Laasosen sijasta Tuomas Myllylä (Pakanat, Alhaiset). Hän on kuin kotonaan historiallisen lajityypin kanssa. Kylät, aseet ja asusteet on piirretty sopivan tarkasti ja uskottavasti. Erityisesti hahmojen tunnetilaa kuvastavat ilmeet on piirretty hyvin. Sen sijaan jonkin verran häiritsee maneeri sijoittaa puhuvan pään profiili toistuvasti kiinni ruudun reunaan puhumaan, mikä näyttää oudolta ja epäluontevalta.

Taistelujen ja sotatantereiden kuvaamista Myllylä tuntuu suorastaan rakastavan, niistä löytyy tarkkaan valittuja kuvakulmia ja hurjia hurmetekoja. Harri Honkala ei ole väreissä säästellyt. Värikylläisyyttä voisi säätää hieman pienemmällä, jottei kaikki leiskuisi koko ajan kuin liekeissä. Maailma toki palaa, joten voihan se olla tarkoituksellistakin. Kasvojen varjot näyttävät myös usein siltä kuin valo tulisi lukuisista eri suunnista. Kokonaisvaikutelma on kuitenkin ehjä ja sarjakuvavihkosta lukee nautinnokseen. Kalmainen kansi on hyytävä.

Ivan Karhunkaataja on perinteistä historiallista seikkailusarjakuvaa, modernin realistisesta näkökulmasta. Omakustanne on ilmeisesti tietoinen valinta, sillä luulisi tämän kelpaavan kenelle tahansa sarjakuvan kustantajalle. Foederatin toista osaa odottaa jo malttamattomasti.


Maailma on tulessa!


Foederati – Ivan Karhunkaataja
(Omakustanne, 2018)
Teksti: Toni Karonen
Taide: Tuomas Myllylä
Värit: Harri Honkala
32 ss., 172×250 cm (B5)
4-v., , nid., pehmeät kannet
ISBN: 978-952-68676-4-9
6 €