Pauli Kallio (mm. Kramppeja ja Nyrjähdyksiä, Ornette Birks Makkonen) on kertonut seitsemän taiteiden kyllästämää tarinaa ja haalinut niiden kuvittajiksi A-luokan sarjakuvataiteilijoita. Tarinoiden välillä aiheet ja tyylit vaihtelevat, mutta rakkaus taiteeseen sitoo ne yhteen.
 |
Noin seitsemän taidetta
Teksti: Pauli Kallio
Kuvat: Kati Kovács, Reetta Niemensivu, Ninka Reittu-Kuurila, Tiitu Takalo, Ville Ranta, Ville Pirinen, Timppa Mäkelä
Suuri Kurpitsa (2015), ISBN 978-952-9887-94-1, 80 sivua,
172mm x 245mm, nelivärinen, kovakantinen
18 €
 |
Noin seitsemän taidetta pitää sisällään nimensä mukaisesti seitsemän tarinaa, jotka liikkuvat taiteiksi laskettavien aiheiden ympärillä. Jokaisen tarinan on kuvittanut eri henkilö, mikä tuo kirjan sisältöön mukavaa vaihtelua ja erilaisia tunnelmia.
 |
Ensimmäisen tarinan on kuvittanut Kati Kovács (mm. Viidakkonaisena Vatikaanin varjossa, Deltan kaksoset) ja siinä uppoudutaan maalaustaiteeseen. Tarinassa nuori tyttö imaistaan Picasson maalausten maailmaan ja tunnelman perusteella voisi kuvitella lukevansa Kovácsin itsensä laatimaa tarinaa. Toisessa kertomuksessa tutustutaan tiernapoikiin ja Reetta Niemensivun (mm. Lempi ja rakkaus, Saniainen kukkii juhannuksena) nostalginen kuvitus pukee tarinaa täydellisesti. Aivan kuin katselisi Suomi-Filmiä. Kolmas tarina kertoo urheilun ja näyttelyn yhdistämisen vaikeudesta, mistä tulee mieleen Vesa-Matti Loirin nuoruus. Ninka Reittu-Kuurilan (mm. Önnö ja kirjava kissa) tyyli eroaa Niemensivun jäljestä mutta siinäkin on Suomi-Filmi-vivahdetta, mikä sopii tarinaan erinomaisesti.
 |
Punkin ja jazzin yhtäläisyydestä kerrottaessa Tiitu Takalo (mm. Kehä, Minä, Mikko ja Annikki) on nappivalinta kuvittajaksi. Värit ovat upeat ja kuvat komeita, kuten Sarjakuva-Finlandian voittajalta voi odottaakin. Kun puhutaan juonittelun taiteesta, niin Ville Ranta (mm. Kajaani, Köyhän miehen Jerusalem) on tietysti luontevin ehdokas kuvittajaksi. Hänen luonnosmainen viivansa on kuin luotu mutkikkaiden ihmissuhteiden kuvaukseen. Toinen Ville, siis Pirinen (mm. Yhesti yhes paikas, Keskiyön Dynamo), on saanut kuvitettavakseen tarinan kansanmuusikoiden villistä ja riettaasta elosta. Tyyli on sopivan särmikästä mutta huomattavasti hiotumpaa kuin Yhesti yhes paikas -sarjassa. Kirjan viimeinen tarina käsittelee suomalaisen sarjakuvan menestystä (tai sen puutetta) ja tämän omaelämänkerrallisen osuuden on kuvittanut Timppa Mäkelä (mm. Minun elämäni, Romeo & Julia) rautaisella ammattitaidolla.
 |
Noin seitsemän taidetta osoittaa hienosti miten suuri merkitys on sillä kuka tarinan kuvittaa. Kuvittaja luo tarinan yleisilmeen ja tunnelman. Tämänkin kirjan tarinat kuulostavat eri ihmisen kertomilta vaikka kirjoittaja on ollut koko ajan yksi ja sama henkilö. Oli hienoa huomata, että taidelajeiksi oli valikoitunut aivan yllättäviäkin asioita, kuten juonittelu.
 |
Aluksi olin hieman huolissani miten tuore tuttavuus, Ninka Reittu-Kuurila, pärjää näin kovassa seurassa, mutta huoli oli turha. Reittu-Kuurila suoriutuu osuudestaan erinomaisesti ja voisi kuvitella, että hänellä olisi kokemusta lukuisista sarjakuvista. Kalliolla on selvästikin silmää uusille kyvyille. Hän on myös onnistunut valitsemaan jokaiseen tarinaan juuri sen oikean kuvittajan. Tai sitten tarinat on tehty vasta kuvittajan selvittyä. Oli niin tai näin, lopputulos on varsin onnistunut.
 |
Yksi vähäpätöinen lipsahdus kirjaan on jäänyt. Sisällysluettelossa Villejen tarinat ovat päätyneet väärään järjestykseen, mutta muuten kirja on erinomaisen laadukas paketti.
 |
Noin seitsemän taidetta on hieno kirja Pauli Kalliolta ja kumppaneilta. Tarinat ovat vähäeleisiä ja pohdiskelevia, kuten Kallion jutut yleensäkin. Loistavat kuvittajat ovat saaneet viimeistellä tarinat itsensä näköisiksi. Kirja on suositeltavaa luettavaa kaikille taiteista kiinnostuneille ja tasokkaasta sarjakuvasta nauttiville.
Keskustele Pauli Kallion sarjakuvista Kvaakissa.