Euroopassa käydään sotaa, jossakin, jonakin aikana. Taistelujen runtelemassa maisemassa vaeltaa kolme nuorukaista vailla selvää päämäärää. Lopulta he löytävät itselleen oppaan, joka tekee “pojista miehiä”.
Giuliano, Christian ja Stefano.
 |
Merkintöjä sotatarinaa varten
(Asema 2013)
Gipi (oik. Gianni Pacinotti)
Suomentanut & tekstannut Mika Lietzén
112 sivua, A4, pehmeä taittokansi
ISBN 978-952-5909-12-8
22 €
Gipi on sijoittanut Merkintöjä sotatarinaa varten -sarjakuvansa määrittelemättömään valtioon, mutta maisemat ja rakennukset ovat selvästi keski-italialaisia, tekijän kertoman mukaan omilta kotiseuduilta Toscanasta. Gipi on syntyjään pisalainen. Toscana on tunnettu upeista maisemistaan, hyvästä ruoastaan ja taideaarteistaan. Niistä ei tässä sarjakuvassa näy jälkeäkään. Miljöö on muuttunut ankeaksi, lohduttomaksi ja kaikesta on pulaa. Maisemat, ja sen mukana ihmiset, on rikottu.
Tarina on ajaton ja yleinen, kolmen nuorukaisen kasvutarina. Kuvatussa maailmassa ovat elämänvalinnat sodan takia hyvin rajalliset. Sattuma ratkaisee, mihin suuntaan elämä lähtee kulkemaan.
* * *
Gipi on myös elokuvaohjaaja ja videotaiteilija, ja hän selvästi tuntee erittäin hyvin elokuvan kielen ja on ottanut siitä suoria vaikutteita tapaansa kertoa sarjakuvalla.
Federico
 |
|
Viattomuus häviää hiljalleen kovuuden alle.
|
Fellinillä on hyvin samankaltainen henkilöasetelma Vetelehtijöissä (1953), jossa nuorukaisten päämäärätön oleilu on lähinnä omaa saamattomuutta ja jossa oikeasta elämästä vain haaveillaan, mihinkään ryhtymättä. Fellini kuvasi aikansa näköalattomuutta. Gipi puolestaan on kantaaottavasti nimennyt “pahiksia” Berlusconin hallituksen ministereiden mukaan.
Valokuvia tuhotöistään ottavat sotilaat ovat kuin suoraan ranskalaisen Jean-Luc Godardin Karabinieeristä (1963), joka sekin tapahtuu kuvitteellisessa, sotaa käyvässä maassa. Yksi Gipin albumin hyytävimmistä lausahduksista on, kun sotilas kysyy räjäytettävää taloa kuvaavalta toveriltaan, että montako kuvaa kännykkään mahtuu. Vastaus: 256.
Mustavalkoiset, laveraatut tussipiirrokset vahvistavat elokuvamaista, neorealistista tunnelmaa. Elokuvallisuus näkyy myös viipyilevissä, hiljaisissa ruuduissa, jotka ovat pakahduttavan haikeita. Kasvokuvissa Gipi rinnastaa hienovaraisesti nuorukaisten siloisen hipiän sodan raastamien miesten tunteista tyhjinä tuijottaviin silmiin.
Puhekuplat ovat jännittävästi kyyneleen muotoisia. Ruutujensa liiallista kuvallista kauneutta Gipi rikkoo välillä tahallisen rujolla piirrosjäljellä. Piirrostyylin herkkyys on kuin vastakohta Joe Saccon sotareportaasin Palestiinan julistavan paksulle viivalle.
Mika Lietzén vastaa suomennoksesta, tekstauksesta ja ulkoasusta. Käsintekstaus on oleellinen osa Gipin sarjakuvan kuvallista ilmettä, olisi mahdotonta kuvitella tietokonefonttia sen tilalle.
* * *
Giuliano, Christian ja Stefano ovat joko menettäneet tai hylänneet perheensä.
 |
|
Miliisipäällikkö Felix on rikollinen opportunisti, jolle väkivalta on elämäntapa.
|
Heillä ei ole ketään, ei edes tyttöystäviä. Ensimmäinen isähahmo, joka puhuu heille, saa heidät täysin valtoihinsa, varsinkin Stefanon, lempinimeltään Pikku tappajan.
Tuo uusi isä, miliisipäällikkö Felix sattuu tosin olemaan rikollinen opportunisti, jolle väkivalta on elämäntapa. Sota on hänelle totaalista rikollisuutta, joka rikkoo lopullisesti laillisen yhteiskunnan rajat: “Voit ottaa mitä haluat.”
Hyvinkin vähäiseltä vaikuttavat valinnat vaikuttavat kolmen kulkijan kohtaloon. Yhdellä pienellä loikalla elämän käännekohdassa kertojahahmo Giuliano muuttaa koko tulevaisuutensa. Giuliano näkee myös unia päättömistä ihmisistä, joiden joukossa ovat hänen ystävänsä. Viimeisellä sivulla selviää, mitä tuo enneuni tarkoitti.
Gipin yli satasivuisen isokokoisen sarjakuva-albumin kunnianhimoinen sisältö vastaa täysin sen komeaa ulkoasua. Termi “lukuromaani” koetaan usein vähätteleväksi, mutta Gipin sarjakuva-albumi on kuitenkin juuri sellainen, ilman mitään vähättelyä. Lukukokemus ei missään vaiheessa ole liian raskas, vaikka sanottava painavaa onkin.
Merkintöjä sotatarinaa varten on haikeutta huokuva eurooppalaisen sarjakuvan moderni mestariteos, jonka fiktiivisyys ei tarkoita, etteikö se olisi täyttä totta.
Kaikki kuvat © Gipi – Coconino Press
Gipi on saanut lukuisia sarjakuva-alan palkintoja: parhaan tekjän palkinto Luccan sarjakuvafestivaaleilla, saksalainen Max & Moritz -palkinto, Angoulêmen sarjakuvafestivaalien paras albumi (Fauve d’Or) ja paras käsikirjoitus (Prix René Goscinny). Suomeksi Gipiä ei ole ennen Asema Kustannusta julkaistu.
Gipi on kertonut, että hänen suosikkejaan amerikkalaisista sarjakuvantekijöistä ovat Art Spiegelman, Anders Nilsen ja Dan Clowes. Heiltä saadut vaikutteet ovat epäsuoria, enemmänkin sarjakuvan mahdollisuuksiin liittyviä. Hänen sarjakuvallinen oppi-isänsä on italialainen sarjakuvakäsikirjoittaja Andrea Pazienza..
Gipillä on (italiankielinen) blogi ja Facebook.
Ks. myös englanninkielinen haastattelu Taken from Life: An Interview with Gipi (Words Without Borders)
Gipi on ohjannut pitkän elokuvan The Last Man on Earth (Hollywood Reporter). Ks. IMDb