 |
Suomalaisen sarjakuvalehdistön lippulaiva, Aku Ankka täyttää vuonna 2011 60 vuotta, mitä juhlistamaan on koottu tämän juhlakirjan täydeltä harvinaisuuksia ja muita helmiä lehden taipaleelta. Asianharrastajien iloksi on juhlakirjaan seulottu valikoima sarjoja, jotka aikoinaan ovat syystä tai toisesta ilmestyneet Aku Ankassa lyhennettyinä tai muuten sensuroituina jopa niin, että juonikulku on olennaisesti muuttunut.
Tässä kirjassa monet näistä kaltoin kohdelluista sarjakuvista nähdään lopulta siinä muodossa, johon ne on alun alkaen piirretty. Mukana on myös tarinoita, jotka eri syistä jäivät kokonaan ilmestymättä Aku Ankassa.
Suomalaisten suosikkilehdellä on jännittävämpi historia kuin uskoisikaan! Sivumäärien asettamat rajat, tiukat aikataulut ja menneiden vuosikymmenien käsitykset siitä, mikä on nuorille lukijoille soveliasta, eivät antaneet armoa edes Carl Barksin ja Paul Murryn kaltaisille piirtäjäsuuruuksille, vaan myös heidän töitään on aikoinaan saksittu ankarallakin kädellä. Nyt kuitenkin sarjakuvaharrastajat pääsevät lukemaan Barksinsa, Murrynsa sekä mm. Tony Stroblin ja Jack Bradburynkin tarinat alkuperäisessä asussaan – uusin värityksin ja tarkistetuin suomennoksin totta kai.
Luvassa on siis erityisen maittavaa herkkua ankka-aarteiston uumenista vannoutuneille ankisteille!
Aku Ankka -lehden juhlakirja
Toimitus Jenni Hurme, Anna Kastari, Riku Perälä, Jenni Rapelo, Elina Rusokallio, Ville Viitanen ja Mika Äärilä
Suomennokset Maria Mäkelä, Anu Partanen, Ville Keynäs, Saara Pääkkönen ja Aku Ankan toimitus
Ulkoasu ja taitto Raimo Hyvönen
Esipuhe Timo Ronkainen
Kustantaja Sanoma Magazines Finland Oy
Painopaikka Bookwell Oy, Porvoo 2011
Kk, väri, sid., 300 X 220 mm, 224 s.
Hinta 49.90
ISBN 978-951-32-3143-9
© DISNEY
Aku Ankka -lehden 60-vuotisjuhlien kunniaksi julkaistavien kirjojen sarja jatkuu nyt varsinaisella juhlakirjalla, ja sensuuriteemasta huolimatta kaikki sarjat eivät liity siihen. Nykyisinhän ei enää sensuroida, vaikka uusiakin sarjoja jää suomentamatta materiaalin määrän vuoksi. Mutta tarkastellaanpa kirjan sisältö läpi:
Kumba Tumban safari
Sarja on julkaistu Aku Ankan numerossa 11B/1957 nimellä Aku Ankka Afrikassa, lyhennys on tehty tilanpuutteen vuoksi, ja karsitut sivut on kaikki saksittu kävelymatkasta Roopen kaivokselle. Marssi on pitkä, eivätkä sen aikana sattuvat kohtaamiset Afrikan villin faunan kanssa ole merkityksellisiä kokonaisuuden kannalta, vaikka ovatkin hauskinta koko sarjassa. Sarjan komiikkaa siis niukennettiin 50-luvulla.
 |
50-luvun Ankan lukija ihmetteli aikoinaan mihin Roope katosi kesken marssin, ja miksi hän kertoo jatkaneensa ratsain. Roope tuli perille ratsain alkuperäisen tekstinkin mukaan, mutta suomalaisilta lukijoilta jäi näkemättä että Roope ui krokotiilejä karkuun ja siksi eksyi porukasta. Alkukielistä tuntemattomalle tässä uudessa versiossa jää vaivaamaan miksi Aku suhtautuu mainittuun tapahtumaan kovin tyynesti. Alkukielellä Aku toteaa että ei mikään krokotiili saa kiinni ankkaa. Jotenkin sitä nykyään ajattelee että nämä ovat ihmisiä, mutta ankan uintitaidosta oli tosiaan kyse.
Käsikirjoituksen laatija on jäänyt tuntemattomaksi, Tony Strobl piirtää tuttuun tapaansa, mutta Stroblia on tussannut vakiomiesten Steve Steeren ja John Liggeran sijaan mielenkiintoinen heppu, Lee Hooper, jonka Pikku Hiawathoja nähtiin 50-luvun Ankoissa. Mitenkään persoonallisesti Hooper ei tätä ole tussannut, mutta hänen Hiawathansa tunnistaa kyllä heti.
Kiveä kevyempi
 |
Mikin ja Hessun pitkä tarina 50-luvulta on Mikin huippukirjoittajan, Carl Fallbergin käsialaa. Piirtäjä Jack Bradburyllä näyttää olleen kiire tuon piirtämisessä, parempaakin häneltä on nähty. Mutta tarina on oikein jännittävä, ja konnana on itse Musta Pekka ja mukana seuraa harvemmin tavattu apurinsa Retsi. Tarina sijoittuu Fallbergin monien muiden tarinoiden tavoin Amerikan sydänmaille, autiomaahan. Olisivatkohan Death Valleyn liikkuvat kivet olleet esikuvana näille lentäville kiville?
Sarjaa ei ole ennen julkaistu suomeksi, koska sen julkaisuvuoro muissa Pohjoismaissa ja Länsi-Saksassa sattui aikaan, jolloin oma Ankkamme ei ilmestynyt vielä kerran viikossa, kuten muissa maissa jo tapahtui.
50-luvulta 60-luvulle
 |
Pepin ja Pikku Hiawathan tarinat ovat alunperin 50-luvulta, mutta suomeksi ne ovat tulleet 60-luvun alussa. Molemmat ovat tulleet suomeksi ennenkin. Pepi-sarjan kohdalla on itse asiassa jo neljäs julkaisukerta, tosin yksi oli Nalle Puhissa. Varsinkin Pepin kohdalla ihmetyttää, miksi näin on, koska vanhoja Pepi-sarjoja on suomeksi kokonaan julkaisematta vaikka kuinka paljon. Hiawathojakin olisi, vaikkei yhtä paljoa. Hiawatha kun ei saanut koskaan omaa lehteään.
Tämän Hiawatha-sarjan kolmas sivu tiputettin suomalaisesta Ankasta pois tilanpuutteen vuoksi. Suomalainen lehti kun oli neljä sivua lyhyempi kuin sisarjulkaisut muissa maissa. Sivulla papooseilla oli pieni riita vallankäytöstä leikissä, mutta turhahan tuo oli, koska seuraavalla sivulla he jo toimivat yhdessä jallittaessaan kalpeanaamaa. Kyseessä on esimerkki onnistuneesta lyhentämisestä.
Pepin sarjan on piirtänyt Al Hubbard ja Hiawathan Harvey Eisenberg, molemmat aikansa huippupiirtäjiä. Molemmat sarjat ovat piirroselokuvamaisen vauhdikkaita.
Kultaa ja konnantöitä
 |
|
Vaihtoehtoinen kansikuva Kultaa ja konnantöitä -tarinalle
|
Carl Barksin myöhäistuotannon 24-sivuinen jännittävä lännenhenkinen tarina julkaistiin ensi kerran suomeksi vuonna 1968, peräti seitsemällä sivulla lyhennettynä. Kaikki aaveita sisältäneet kohtaukset oli Pohjoismaissa ja Länsi-Saksassa poistettu huolellisesti, ja yhdestä ruudusta oli pyyhitty yksi aave pois. Kanteen oli aaveiden tilalle lisätty korppeja, molemmat kannet on esitelty kirjan esipuheen yhteydessä. Australialainen sensurointi oli vielä kummallisempi. Aaveet oli siellä poistettu myös, mutta myös juna, ja tilalle oli jostain syystä piirretty räjähtävä rahasäiliö.
Vertailu vuoden 1968 lehtiin osoittaa, että tarinasta oli sensuroitu aikoinaan myös aseita, ammuskelua ja dynamiittia. Ensimmäinen julkaisu vesitti sarjan melko pahasti. Suomalaisille lukijoille asian oikea laita selvisi melko nopeasti, kun sarja uusittiin vuoden 1973 Minä Roope-setä -kirjassa.
Roope-setä ja suuri kätkentäoperaatio
Kun italialaisen Giovan Battista Carpin piirtämä sarja julkaistiin ensi kertaa suomeksi, sitä oli lyhennetty peräti yksitoista sivua. 20-sivuisesta sarjasta oli siis leikattu Tanskassa yli puolet pois! Vuoden 2002 Kesäpalat: Rengasmatka -albumissa tuli myös tynkäversio. Siinä sentään annetaan arvoa käsikirjoittaja Ennio Missiglialle, joka Juhlakirjassa on unohdettu sisällysluettelosta.
 |
Sarjassa Aku ja pojat puolustavat urheasti Roopen rahakätköä Karhukoplalta kaukaisella saarella, ja huonolla menestyksellä. Ja se nimenomaan oli jätetty pois, plus kaikki ansat ja villieläimet joihin viitattiin silvotussakin tarinassa. Lisäksi saarella syttyy viidakkopalo. Ennennäkemättömässä osassa on paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Numerossa 16/68 ankat näyttivät antautuvan heti Karhukoplalle. Ei tämä siltikään mikään erinomainen juttu ole, italialaisen tuotannon parhaat palat ovat Aku Ankan Taskukirjan alkupään numeroissa. Lisäksi sarjan alun puolitoista sivua oli poistettu, jossa ollaan vielä Ankkalinnassa.
Kadonnut kauppalaiva
Carl Fallbergin ja Paul Murryn Mikki-jatkista oli tilanpuutteen vuoksi lyhennetty yhteensä kolme sivua vuonna 1964. Vuoden 1978 uusintakin oli yhtä sivua vajaa. Mutta nyt se on saatavilla suomeksi kokonaisuudessaan. Poistetuilla sivuilla ei tapahdu mitään oleellista, eikä koko tarinakaan niin kummoinen ole. Parasta on ensimmäinen sivu Hessun lukutottumuksista. Sisällysluettelossa on virhe, siinä kerrotaan että sarja on ilmestynyt numerossa 8/1964, mutta sehän olisi vienyt melkein koko lehden, eli sarja jatkui tietenkin kahdessa seuraavassa numerossa.
Keksintövoro
Pelle Pelottoman nelisivuinen on säästynyt sensuroinnilta aikaisemmassa julkaisuissa, ja tarina onkin hauska. Mielenkiintoiseksi sen tekee lisäksi Pellen perivihollisen Velmu Viurusilmän ensiesiintyminen. Hahmon loivat tähän sarjaan käsikirjoittaja Vic Lockman, piirtäjä Jack Bradbury ja tussaaja Steve Steere.
Vihille vuoriston malliin
 |
1970-luvun alkuvuosina esiintyi Aku Ankan sivuilla melko usein poikkeuksellinen tapaus: Parta-Jussi joka oli selvästi ihminen eläinten maailmassa. Tässä Disneyn studioitten tuottamassa sarjassa esiintyy toinenkin: Jussin veljentytär Amalia, joka tarvitsee aviomiehen. Ehdokkaiksi valitaan Aku ja Touho-serkku. Sarja jätettiin julkaisematta kaikissa Gutenberghus-maissa vuonna 1969. Epäilemättä syynä oli se, että kun sulhasesta ei tullut selvyyttä, Parta-Jussi ilmoittaa tappavansa toisen serkuksista ja Amalia saa jäljelle jääneen. Aika rajua menoa. Al Hubbard piirsi tämän, ja Dick Kinney laati tarinan. Hassua on silti, että sellaisissa maissa kuin Brasilia, Italia ja Kreikka tämä on tullut uusintanakin monta kertaa. Amalian ainoaksi esiintymiseksi tämä on silti jäänyt. Vaikka Brasiliassa Parta-Jussilla on ollut oma lehtikin, sielläkään ei Amaliaa olla tämän lisäksi nähty. Epätyypillinen ja varsin häiriintynyt ankkatarina on kyseessä.
Puhdasta jälkeä
 |
|
Superhessu ja Superpelle
|
Superhessu oli vielä vedossa, kun tämä tarina tehtiin. Kirjoittaja ei ole tiedossa, mutta Paul Murry on piirtäjä. Kun supersankareiden suosio laski USA:ssa tilapäisesti, ei Superhessuunkaan enää panostettu, ja myöhemmät Superhessut ovatkin häpeäksi suurelle sankarille. Noita rimanalituksia ei ole pahemmin suomeksi tullut, eikä siis tule nytkään. Tietysti Superhessu ei ole kaikkien Disney-fanien kauraa, eivätkä superukkojenkaan ystävät sankaria ylistä. Silti, Paul Murryn kausi Superhessun kanssa on edelleenkin toimivaa sarjakuvaa, vaikka kirjoittajat vaihtuivatkin.
Ratsupoliisikokelas
Barksin toinen sarja tässä kirjassa julkaistiin myös alunperin rankasti lyhennettynä vuonna 1974. Kymmenestä sivusta oli leikelty Kööpenhaminan päässä neljän sivun verran pois, ilman mitään järkevää syytä. Muuten tarina ei sijoitu Barksin laajassa tuotannossa lähellekään kärkeä.
1980-luvun nimet astuvat esiin
 |
Monien lukijoiden suosikkien Vicarin ja Daniel Brancan ystäviä Juhlakirja hemmottelee kahdella ennenjulkaisemattomalla tarinalla lähes 30 vuoden takaa, ja ne ovat jopa hyviä. Jack Sutterin Vicarille kirjoittama tarina Bensaa suonissa on vauhdikas ja hauska romuralli, jossa Vicar on selvästi ollut aiheesta innostunut ja kokeillut erikoisempia kuvakulmiakin.
Tom Andersonin Brancalle laatima juttu taas on vähän kuin ennenkin nähty. Karhukopla varastaa kypärän, jonka hallinta oikeuttaa tietyn mäennyppylän rikkauksien hallintaan. Tietysti Roopen rahasäiliö sijaitsee juuri kyseisellä mäellä. Vaikka tarina ei pysykään kunnolla kasassa, se on yhtä aikaa sekä nostalginen että ennestään tuntematon, ja tämä yhdistelmä puree.
Nämä sarjat on julkaistu naapurimaiden viikottaisessa Ankassa vuonna 1984, jolloin suomalainen lehti otti sisarjulkaisut kiinni, ja kokonaisen vuoden sarjat jäivät meillä väliin. Niitä on julkaistu vuosien mittaan 80-90-luvun kovakantisissa kirjoissa, ja vieläkin näkyy helmiä löytyvän.
Vuoden 1980 Akusta on napsaistu vielä mukaan Manuel Gonzalesin Mikki Hiiri -sunnuntaisivu vuodelta 1973, jonka vitsi jää aika laimeaksi. Sanomalehti-Mikin kunnian päivät olivat tuossa vaiheessa jo kaukana takana.
1990-luvulta nykypäivään
 |
|
Suomessa julkaisematon Katkeraa hunajaa -sarjan kansi
|
Don Rosa ja William van Horn, tietenkin, ovat 1990-luvun suosikit. Olisi nyt haettu jotain omaperäisempää ratkaisua. Tarinoissa itsessään ei ole mitään vikaa. Kummassakin on kyse absurdin vauhdikkaasta menosta, joka ehkä sopisi paremmin piirroselokuvaan, mutta toimivat ne näinkin. Avaruuden valloittajat ja Katkeraa hunajaa ovat tarinat.
2000-luvulta on taas otettu itsestään selvä Kari Korhonen, jonka Lyhyestä virsi kaunis on varsin mainio satiiri nykypäivän viihdemaailmasta.
Kaikki nämä on nähty Aku Ankan sivuillakin.
Yhteenveto
Kirja painottuu Aku Ankka -lehden historian varhaisimmille vuosikymmenille, ja viimeisimpien vuosikymmenten vähissä tarinoissa ei ole mitään uutta ja ennennäkemätöntä. Sensuuriteema ei liity niihin mitenkään. Vanhimmissa sarjoissa on taas turhan monta, joiden uusimisesta on kulunut vasta lyhyt aika, kolme sarjoista on ilmestynyt viime vuonna ilmestyneessä vuoden 1968 vuosikerran näköispainoksessa, tosin kaksi rankasti silvottuna.
Vanhoihin julkaisuihin verratessa voidaan päätellä että Tanskan toimituksen lyhentelyt johtuvat pelottavien kohtien karsimisesta, Suomessa tehdyt ovat taas turhien sivujen poistoa tilanpuutteen vuoksi. Sensuurin saksiin joutuneista sarjoista voisi aloittaa vaikka oman kirjasarjansakin. Tietysti silloin olisi vähän pakko keskittyä täydellisesti vanhempiin sarjoihin. Aku Ankan taskukirjoistakin poistettiin alkuaikoina runsaasti aseita, päihteitä ja tupakointia. Enää sensurointia ei ole harrastettu pitkään aikaan.
Sisällysluettelo on puutteellinen, kaikkia tekijöitä ei ole kerrottu, eikä kaikkia aikaisempien julkaisukertojen lyhennyksiäkään.
Sivujen ylälaidassa juoksevat kaikki Aku Ankan kannet postimerkin kokoisina, aivan alusta tähän syksyyn asti. Ja joka sivulla näiden alla on myös jokin ajanmukainen anekdootti kyseisen ajan tapahtumista lehdessä.
Kirjan kansimateriaali on jonkinlaista mustaa sametintapaista. Sormenjäljet tarttuvat saman tien eivätkä lähde pyyhkimällä pois. Lisäksi materiaali on varsin herkkää naarmuille. Tiedossa on siis keräilyharvinaisuus virheettömästä kappaleesta tulevaisuudessa.
Kirjaa ei pidä sekoittaa kahden vuoden takaiseen Aku Ankan Juhlakirjaan.
Aku Ankka -lehden Juhlakirjan täydellinen sisällysluettelo Inducks-tietokannassa
Lisää näytteitä kirjasta
Keskustele Kvaakissa Disneyn juhlakirjoista ja ankkasensuurista