 |
Juba: Viivi ja Wagner: Parisuhteellisuusteoria (toim. Mari-Leena Kuosa ja Vesa Anttonen)
Arktinen Banaani, 2006
ISBN 952-5602-32-X, 288s., ovh. nid. 9.95, sid.16.95
Viivi ja Wagner tekevät rynnäkön pokkarimarkkinoille Arktisen Banaanin uudessa Banaani-pokkarissa. Pokkariin on koottu Viivin ja Wagnerin parisuhdetta käsitteleviä strippejä vuosien varrelta. Stripit on taitettu pystymuotoon ja ne on jaettu lukuihin aihepiireittäin. Pokkari sisältää myös kattavan sisällösluettelon, joten jokaiseen tilanteeseen sopivan stripin etsiminen on helppoa. Kirjan toimittajat, Mari-Leena Kuosa ja Vesa Anttonen, ovat kirjoittaneet jokaiselle luvulle johdannon, joka useasti tuo mieleen Naisen kanssa -sarjan.
 |
Miten Parisuhteellisuusteoria sitten pärjää parisuhdeoppaana? Ensimmäinen huomioni on se, että siinä toisaalta pyritään lohduttamaan ja rohkaisemaan naisia parisuhteen vaikeina hetkinä. Toisaalta taas siinä annetaan erinomaisia ohjeita sialle kotitöiden välttelyyn ja yleiseen sikailuun sen lisäksi, että kirja tarjoaa korvaamattomia vinkkejä naisen kanssa elämiseen (heille kannattaa mm. tarjota usein suklaata, sillä heistä “ei näet koskaan tiedä”). Toisaalta pokkari ei ole opas vaan epätavallisen parisuhteen ruumiinavaus. Lukija mieltää sian tietenkin miehen metaforaksi, mutta Wagnerhan on oikea sika. Vai onko?
Parisuhteellisuusteorian parasta antia onkin oikeastaan Wagnerin ominaisuuksien esilletuominen. Se syö kuin sika, se käyttäytyy kuin sika, se näyttää sialta. Toisaalta se puhuu ja elää ihmisnaisen kanssa, mutta kyse on kuitenkin sarjakuvasta. Johtopäätös siis lienee ilmeinen: Wagner on sarjakuvasika, ei mies. Tämä käy pokkarin sivuilla hyvinkin selväksi ja mielestäni se on yksi Viivin ja Wagnerin suosion salaisuuksista. Vaikka toisinaan on hauska leikitellä ajatuksella, että Wagner on vain sian näköiseksi piirretty ihminen, sarja kertoo kuitenkin oikeasti sian ja ihmisnaisen seikkailuista ja kaikki yhteydet todellisuuteen ovat kuvitelmaa lukijan päässä. Ehkä.
Koska pokkarin stripit on koottu yli seitsemän vuoden mittaiselta ajanjaksolta, se tarjoaa myös oivallisen mahdollisuuden sarjan visuaalisen ilmeen kehittymisen tarkasteluun. Varhaisissa jaksoissa Juban viiva on vielä tasaista ja Viivin ja Wagnerin ulkomuoto hiomaton, mutta uudempiin jaksoihin siirryttäessä hahmojen muoto vakiintuu ja Juba löytää hallitusti tärisevän viivaansa. Yksittäiset stripit osoittavat Juban myös hyväksi havainnoijaksi. Monet tilanteet tuntuvat läheisiltä ja aidoilta. Viivissä ja Wagnerissa Juba tarkastelee ja pohtii meidän arkipäiväämme. Toisinaan lukija hämmentyy, kun luettu strippi tuntuu olevan kohtaus lukijan omasta elämästä. Siinä ehkä onkin syy sille, että Viivistä ja Wagnerista joko pitää tai sitä vihaa. Sarja koettaa hauskuuttaa kaikkien elämästä löytyvillä yksityiskohdilla ja siitä joko suuttuu tai se naurattaa.
 |
Juba: Viivi ja Wagner No 9 – Kaasua sohvalla!
Arktinen Banaani, 2006
ISBN 952-5602-34-6, 48s., ovh. 9.95
Arktisen Banaanin julkaisema Viivi ja Wagner -kokoelmasarja on edennyt jo yhdeksänteen osaan. Tässä kokoelma-albumissa nähdään V&W-strippejä vuosilta 2004-2005. Albumi on hyvä osoitus siitä, että Juba ei ole menettänyt otettaan sarjan suhteen, toisin kuin aina silloin tällöin ilmoille pääsevät soraäänet väittävät. Stripit jatkavat kekseliäinä, hauskoina ja tuoreina. Tietenkin asiaan saattaa vaikuttaa se, että tähän kokoelmaan, kuten aikaisempiinkin, Juba on valinnut mielestään parhaiten onnistuneet.
 |
Kaasua sohvalla! tarjoaa siis albumimuodossa uusimman koosteen Suomen suosikkisarjakuvapariskunnan seikkailuista. Juba itse on julkisuudessa yrittänyt hieman vähätellä Viivin ja Wagnerin parisuhteellisuutta. Päällisin puolin sarja kuitenkin täyttää parisuhdesarjakuvan tunnusmerkit, mutta kuten tässäkin kokoelmassa nähdään, Viivi ja Wagner on paljon muutakin. Niinpä ei yllätäkään, että Wagner muuttuu koloradonkuoriaiseksi (ajankohtainen aihe muuten, sillä luin juuri Aamulehdestä miten ensimmäiset koloradonkuoriaishavainnot on tänä vuonna tehty) ryhdyttyään kasvattamaan perunoita, koska Viivi ei ollut tehnyt ajoissa ruokaa. Sarja ottaa kantaa myös toiseen ajankohtaiseen asiaan, nettiaddiktioon, kun Wagner innostuu Internetin syövereistä ja lopulta sulautuu yhteen tietokoneensa kanssa.
Sarjaa lukiessa alkaa mietityttää, kuinka paljon Juba käyttää intertekstuaalisuutta tarkoituksella ja kuinka suuri osa viittauksista syntyy lukijan (=minun) omassa päässä. Esimerkiksi moni yksittäinen strippi tuntuu kunnianosoitukselta Wattersonin Lassi ja Leevi -sarjalle (tosin Wagner pysyy sikana silloinkin, kun lähistöllä on muita ihmisiä). Osin surrealistisessa maailmassaan Viivi ja Wagner pohtivat ja kommentoivatkin paljon meidän maailmamme ilmiöitä. Osansa saavat teleoperaattorien tarjouskilvat, äänekkäät naapurit (olen varma, että Suomen kantapääastujilla on ollut haaratoimisto minunkin asuntoni yläpuolella), liikkeiden sunnuntaiaukioloajat, äänikirjat, erilaiset liikuntamuodot ja hifistely. Viivi ja Wagner on siis myös yhteiskunnan ja kulttuurin peili, vaikkakin formaatille ominaisesti liioitteleva, kuten tivoleiden pilapeilit.
 |
Ennen kaikkea Viivi ja Wagner on kuitenkin viihdesarja. Sitä ei ole tarkoitettu vakavasti otettavaksi, eikä sitä tarvitse sellaisena ottaakaan. Pääasia, että on hauskaa, ja siinä Kaasua sohvalla! -albumi onnistuukin loistavasti. Juban piirrostyyli on sarjassa saavuttanut mielestäni huippukohdan: hahmojen ulkomuoto ei ole enää niin haparoiva kuin aivan alussa, mutta ei vielä myöskään liian mekaanista, kuten vaikkapa Karvisessa. Tärisevän hallittu viiva ja vaihtelevat taustat tuovat sarjan ulkoasuun sekä eloa että arkisuutta.
Usein sanomalehtisarjakuvasarjoista tehdyt kokoelmat ovat mielestäni pidemmän päälle tylsiä. Kokoelmamuoto on armoton ja näyttää nopeasti lukijalle, kuinka moni- tai yksipuolinen sarja loppujen lopuksi onkaan. Niinpä moni kokoelma alkaa nopeasti kyllästyttää, kun tuntuu, että sarja pyörii yhden vitsin ympärillä. Viivissä ja Wagnerissa tällaista ongelmaa ei ole. Sarja ei ole sidottu mihinkään ympäristöön tai asetelmaan; mitä tahansa voi tapahtua. Se tuo Viiviin ja Wagneriin sellaista monipuolisuutta ja elävyyttä, jota monessakaan sanomalehtisarjassa ei ole. Viiviä ja Wagneria lukee mielellään suurempina kokonaisuuksina – ja vielä moneen kertaan.
Keskustelua Viivistä ja Wagnerista Kvaakin foorumilla: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=5396.0
