 |
P.A. Manninen Kumma historia – P.A. Mannisen kootut 6
Ilmataisteluita Suomen taivaalla
 |
Jonkin muun genren kohdalla saatettaisiin puhua plagioinnista ja mielikuvituksettomasta jäljittelystä, mutta Korkeajännityksen sotasarjakuvat ovat muodostuneet sellaiseksi instituutioksi tai ainakin vakioksi, että jossain mielessä on jopa pakko nojata sinne päin. Jatka lukemista ”Ilmataisteluita Suomen taivaalla”
Kapteeni Kuolio kohtaa muumion
 |
P.A. Manninen: Kapteeni Kuolio ja Hämeenpuiston muumio Lempo kustannus 2011, 978-952-5938-02-9 A4, 64 s. mv., nidottu, ovh. 13 e
Kapteeni Kuolion neljäs pitkä seikkailu vie lukijat Tampereen Hämeenpuiston mysteerien ääreen. Vampyyrien ja ihmissusien jälkeen osansa saavat muumiot. Aikaisempien albumien tapaan Hämeenpuiston muumiokin sisältää runsaasti sekä paikallista arkkitehtuuria että historiaa. Näistä erityisesti ensimmäinen on mielestäni aina ollut Kapteeni Kuolion parasta antia ja niin tälläkin kertaa. Syynä ehkä se, että tässä albumissa seikkaillaan aivan entisen asuntoni naapurustossa.
Tämänkertainen seikkailu saa alkunsa, kun Kapteeni Kuolion uskollinen apuri, Kapteeni Kökkö, löytää antiikkiliikkeestä muinaisen egyptiläisen reliikin, joka sisältääkin outoja voimia. Seikkailu johtaa Pyhäjärven rannoille ja Kustaa Hiekan museoon, ja matkan varrella kohdataan monia vaaroja. Manninen vie kertomusta juohevasti eteen päin. Rytmiä tarinaan tuovat taustoitukset niin muumioista kuin Tampereen merkkihenkilöiden historiasta. Tässä albumissa asiapitoisuus tuntui olevan aikaisempia merkittävämmässä osassa, mutta se ei kuitenkaan haitannut. Taustatietojen vyöryttäminen ei tehnyt lukemisesta raskasta, ja Manninen oli onnistunut liittämään ne sulavasti kehyskertomukseen.
Kuolio-perinteen mukaisesti tämäkin albumi sijoittuu aidoille tapahtumapaikoille ja taustatyö onkin albumin huippua. Ruutujen taustat, miljöö, on tehty suunnitellen ja vähänkin Tampereen keskustaa tunteva pystyy pienellä vaivalla tunnistamaan tapahtumapaikat ja Kuolion ja Kökön kulkureitin. Tämä kotiseutuomistuneisuus onkin ehkä albumin ristiriitaisin osuus. Lukiessa jäin useampaankin kertaan miettimään, mitä ei-tamperelaiset saavat yleisesti Kuolio-tarinoista ja erityisesti tästä. Toistaiseksi Manninen on onnistunut tasapainoilemaan hyvin yksityiskohtien ja lähestyttävyyden välillä. Kertomus toimii hyvin ilman Tampere-tuntemustakin, mutta siitä saa enemmän irti, jos sitä on.
Muuten Hämeenpuiston muumio on Manniselta peruslaatua. Manninen on luultavasti yksi ammattimaisimmista sarjakuvantekijöistä, mitä tulee työn laadun tason vaihteluihin. Taso ei heittele ja kuvakerronta on vahvaa. Laadukas painojälkikin tekee oikeutta kuvitukselle. Parissa kohtaa skannatut sivujen osat eivät ihan ole kohdallaan, mutta muuten viiva on tarkkaa.
Tarinaa koskee sama kuin kuvitustakin. Kertomus on mannismaiseen tapaan melko hidastempoinen ja jopa viipyilevä sortumatta tylsyyteen. Vauhdikasta toimintaa ja trilleriä ei ole luvassa, mutta se ei näiden hahmojen kohdalla olisikaan sopivaa. Huumoria tarinassa on sopivasti ja albumia lukiessa tuli mieleen useammankin kerran vanhat suomalaiset elokuvat. Hahmoina Kuolio ja Kökkö ovat selkeästi alkaneet elää omaa elämäänsä, eivätkä ole pelkkiä parodiahahmoja. Mielenkiintoista onkin, miten Manninen onnistuu tällaisista lähtökohdista syntyneitä hahmoja käyttämään niin uskottavasti. Paljon on kiittäminen luultavasti juuri Kuolion ja Kökön toisiaan tasapainottavia persoonia. Yksinään Kuolio olisi pidemmän päälle lähinnä häiritsevä ja outo, kun taas Kökkö vajoaisi yksinään pellemäisyyteen.
Yleisarviona sanoisin, että Kapteeni Kuolio ja Hämeenpuiston muumio ei ole paras Kuolio-tarina. Se ei kuitenkaan ole huono, eikä pelkkä venytetty Sarjari-lyhäri. Jos yleensä jatko-osat huononevat, mitä pidemmälle mennään, niin Kuolio on ainakin toistaiseksi välttänyt sen kohtalon. Hämeenpuiston muumio toimii niille, jotka Mannisen jäljestä tykkävät, mutta se voisi olla hyvä tilaisuus tutustua niin Mannisen tuotantoon kuin Kapteeni Kuolioonkin. Kumpikin tulee tässä albumissa esille hyvällä ja helposti lähestyttävällä tavalla.
Genesis kuvittanut R. Crumb
Genesis kuvittanut R. Crumb
Tekijä Robert Crumb
Kustantaja Teos
Painopaikka Bookwell, Juva
Sidottu, yliveto, 210 x 297 mm, 220 sivua
Ovh 24,90
ISBN 978-951-851-294-6
 |
Robert Crumb ja Raamattu ovat kaksi asiaa, joita ei ehkä uskoisi mainittavan samassa lausessa. Genesis-sarjakuvasovituksen myötä nämä kaksi on viime aikoina yhdistetty useaankin kertaan. Omien sanojensa mukaan Crumb lähti mittavaan projektiin siitä tarjotun massiivisen palkkion vuoksi. Lopputulos on kuitenkin kaikkea muuta kuin kaupallisuuden ylistys.
Lähtökohtana Crumbilla oli kuvittaa Genesis tai Ensimmäinen Mooseksen kirja, kuten se Suomessa paremmin tunnetaan, mahdollisimman uskollisesti alkuperäistekstille. Esipuheessaankin Crumb huomioi Raamatun sarjakuvasovitusten olevan järjestään melko vapaita, uudelleen kerrottuja mukaelmia, jotka sisältävät paljon tekijöiden keksimää materiaalia. Crumbin Genesiksessä tällaista ei löydy.
 |
Tekstin muuttaminen kuvaksi ei kuitenkaan ole aivan näin vaivatonta. Alkutekstille uskollisena pysymisen pyrkimyksestä huolimatta Crumb on paikoin joutunut turvautumaan tulkintaan. Miltä Jumala näyttää, mikä oli vedenpaisumusta eläneiden ihmisten pahuuden laatu ja useiden lyhyiden mainintojen yksityiskohdat ovat kysymyksiä, joihin Crumb on joutunut etsimään vastauksia muualta. Se ei kuitenkaan haittaa. Itse asiassa Crumb on onnistunut melko hyvin tekemään samaan aikaan alkuperäistekstille uskollisen sarjakuvasovituksen kerronnan silti häiriintymättä.
Esipuheessaan Crumb ennakoi mahdollista lukijoiden loukkaantumista tai raivostumista. Ensi alkuun ajatus saattaa kuulostaa aika hassulta, onhan kyse kuitenkin Raamatun kirjan sarjakuvasovituksesta. Raamatun painolastina on ajoittain ennakko-oletus, että se on kasa moraalisääntöjä ja esimerkkejä siitä, miten tulee elää. Jopa Crumb itse albumia piirtäessään koki Genesiksen jopa ahdistavana ja moraalisesti järkyttävänä. Tekstin siirtäminen kuviksi tehostaa tätä.
 |
Genesis ei ole kiva iltasatu. Se on raadollinen kuvaus ihmiskunnan epäonnistumisista, rappiosta, pahuudesta ja itsekeskeisyydestä. Länsimaiselle lukijalle tutut alleviivaavat opetukset ja moraalisaarnat puuttuvat. Kaiken kurjuutta korostaa Crumbin upea kuvitus, joka kaikessa harmaudessaan tehostaa Genesiksen tapahtumien karua arkipäiväisyyttä.
Albumin lopussa on Crumbin kommentaariosa, joka sisältää sekä Crumbin omia pohdintoja että viitteitä erilaisiin tutkimuksiin. Vaikka kommentaariosa onkin ehkä albumin kiinnostavin osa, mennään siinä paikoin liiankin pitkälle meneviin tulkintoihin. Esimerkiksi patriarkkojen vaimoja koskevissa kohdissa Crumb mielellään viittaa Savina Teubalin kirjaan Sarah the Priestess, jonka mukaan patriarkkojen aikana olisi ollut samaan aikaan myös kukoistava matriarkaalinen järjestys. Tämä selittäisi Crumbin (ja Teubalin?) mukaan Genesiksen outoudet, jotka koskevat muun muassa Saaraa,Lootin tyttäriä, Rebekkaa, Raakelia ja muita Genesiksen naisia. Crumb yrittää kuitenkin tunkea tätä selitykseksi lähes kaikkiin kohtiin riippumatta tekstiyhteydestä tai siitä, miten se oikeasti niihin sopii.
 |
Kuten jo mainitsin, Crumbin kuvitus on albumissa erinomaista. Jokainen sivu ja ruutu on täynnä yksityiskohtia. Missään vaiheessa ei näy viitteitä piirtäjän kyllästymisestä tai väsymisestä. Miljööt ovat aidon tuntuisia ja hahmot todellisen oloisia. Kuvituksessa ei myöskään ole yritetty sievistellä mitään. Alastomuus, väkivalta ja rähjäisyys esitetään sellaisenaan sortumatta mässäilyyn. Jopa tylsähköistä nimiluetteloista on saatu melko kiinnostavia. Crumbin Genesiksen maailma on eheä ja uskottava.
Albumin tekstinä on käytetty virallisia Raamatun käännöksiä vuosilta 1933 ja 1992. Fontiksi on ilmeisesti koitettu etsiä Crumbin käsialan näköistä fonttia. Valitettavasti valinnat eivät ihan ole osuneet nappiin. Tekstilaatikoissa ja puhekuplissa käytetään eri fontteja. Molempiin tottuu aika nopeasti, mutta parempaakin olisi varmasti ollut saatavilla. Käsin tehty tekstaus olisi sopinut tähän täydellisesti.
Ulkoasunsa puolesta albumi on edustava. Kovat, kiiltävät kannet ja iso koko tuovat arvokkuutta, mitä aihe vaatiikin. Kooltaan suomiversio on hieman korkeampi ja kapeampi kuin englantilainen versio. Itse pidän hieman enemmän leveämmästä versiosta, mutta tämäkin toimii. Suurin puute koko albumissa on sivunumerottomuus. Toki jonkinlaisia ”maamerkkejä” tulee luvuista, joita on muutaman sivun välein, mutta tämä jos mikä on sarjakuva, josta voisi joskus haluta mainita sivunumeron.
Kaiken kaikkiaan Crumbin sarjakuvasovitus Genesiksestä on varsin onnistunut. Crumb antaa tekstin puhua. Kuvitus lähinnä tukee tekstiä, ei huuda sen päälle. Iso koko antaa mahdollisuuden tarkastella ja ihailla Crumbin kuvituksen yksityiskohtia tarkemmin.
Keskustele Genesiksestä Kvaakissa.
Mangan harmaasävyt
 |
Mangan harmaasävyt kertoo, miten erilaisia rastereita ja kuviointeja tehdään sekä käytetään mustavalkoisissa sarjakuvissa. Rasterien tekeminen ja koko rasteroimisen perusajatus käsitellään kirjassa seikkaperäisesti.