Valkoisen tiikerin saavuttaessa ensimmäisen suuren tarinakokonaisuuden huipentuman ammutaankin jo isoilla tykeillä. Koko valkoisten tiikerien järjestö on uhattuna, kun jokin taho teloittaa heidän jäseniään kaupunki kerrallaan. Tapahtumat sinkoavat Alixin, hänen ottoäitinsä Zizhun ja Viidennen onnen taidosta tutun Kolmivärisen lohikäärmeen aina Lontooseen asti. Taistelua ei enää käydä niinkään jonkin aatteen puolesta vaan ihan hengissäpysymisen vuoksi.
Valkoinen tiikeri 5. Feeniksin vuosi
Conrad & Wilbur
Apollo kustannus, 2012
ISBN: 978-952-5769-17-3
Länsimainen populäärikulttuuri on posket pullollaan agenttitarinoita, joissa oikeamieliset britit/jenkit suojaavat vapaata maailmaa ja kulutushysteriaa inhoilta kommareilta ja heidän moraalittomilta kätyreiltään. On siis jo aikakin saada luettavaksi rohkean kommunistivakoojan seikkailuja, joissa britit ovat hienohelmaisia massamurhaajia ja jenkit apinain tasolle taantuneita muskelikasoja.
Niin paljon kuin olen oppinut pitämäänkin Yannin kirjoittamista sarjakuvista, Valkoisen tiikerin parhaimmat osat ovat myöhemmät, Conradin ja Wilburin kirjailemat seikkailut. Niissä on annettu enemmän tilaa niin maailmalle kuin mielenkiintoisille sivuhahmoillekin. Erityisesti Rousseau, Kolmivärinen lohikäärme on mies paikallaan. Empatiaan saattaa vaikuttaa se, että hän on toisaalta päähenkilön puolella ja toisaalta valkoinen, joten samaistuminen on kaltaiselleni pohjolan asukille helpompaa. Toinen loistava hahmo on Alixin jadelohikäärme Ji-Hui, jolla on perinteikäs, hyvin kiinalaisen oloinen asennoituminen maailmaan, hymy kasvoillaan ja viisaus silmien takana.
Conrad on pysynyt koko sarjan ajan kuvittajana ja selvinnyt erinomaisesti. Hahmoissa on tiettyä rodullista karikatyyrimaisuutta, mikä kuuluu väkisinkin asiaan, jos ei lähde fotorealistiseen suuntaan. Taustat ovat hienoja ja herättävät mielikuvia oikeilta aikakausilta.
Nostaisin Feeniksin vuoden koko syklin selvästi parhaimmaksi albumiksi, ellei juoni edellyttäisi sinänsä pystyvien vakoojien käyttäytyvän anteeksiantamattoman varomattomasti. Vaaratilanne painaa päälle lähinnä vain siksi, että pahisten ei tarvitse kuin ajella hyvisten perässä nähdäkseen, mihin he menevät. Luulisi salassa toimimaan tottuneiden ihmisten toimivan, no, salaisemmin.
Tapahtumien ajankohdan kanssa joudun heittämään pyyhkeen kehään. Tässä albumissa brittiläisen salaisen palvelun päällikkö murehtii imperiumin murentumista, etenkin sitä jos Intia, herra paratkoon, päättäisi itsenäistyä. Toisaalta ensimmäisessä seikkailussa britit vetivät pään täyteen, koska oli 15. elokuuta, se kauhea päivä, jolloin Intia irtaantui siirtomaavallasta. Onko 1947 siis tulevaisuutta vaiko menneisyyttä? Onko tässä jokin seikka, jota minä en vain hahmota? Onneksi tarkalla ajankohdalla ei ole erityistä merkitystä minkään albumin juonen kannalta, ei ainakaan minun tasoiselleni lukijalle, jonka piti tarkistaa Wikipediasta Kiinan sisällissodan historian merkittävät tapahtumat ja nimet, sekä päättymisvuosi.
Kahden viimeisen albumin alussa mainitaan lähteitä, joita käsikirjoittajat ovat käyttäneet hyödykseen tarinoita laatiessaan. Immersion kannalta oikeiden historiallisten toimijoiden käyttö on ollut oikea valinta, sillä jokainen lukija voi muualta lukea lisää kustakin merkittävästä hahmosta ja laajentaa valkoisten tiikereiden tarinaa oman päänsä sisällä.
Alix Yin Fun ja tovereiden jatkosta ei tiedä kukaan. Toinen sykli tarinoita oli suunnitelmissa, mutta ne suunnitelmat ovat nyt jäissä Conradin saatua pestin Asterixin ja Marsupilamin piirtäjänä. Jokainenhan ymmärtää, että paitsi paremmin palkattua kummankin kuuluisan hahmon kuvitus on myös arvostetumpaa lukevan yleisön silmissä. Toivoa sopii, että Conrad vielä aikanaan palaa Alixin edesottamusten pariin, vaikka siihen vuosia menisikin.
Sarjan osat:
1. Suuren ruorimiehen palveluksessa
2. Persikkaiho ja silkkisolmio
3. Viidennen onnen taito
4. Vakoojatar katolla
5. Feeniksin vuosi