MKKPicturesin numero 1/2007 sisältää Veli Loposen supersankariryhmä U.S.A. Fightersin uusia seikkailuja ensimmäistä kertaa 11 vuoteen.
Esipuheessaan Loponen ehdottaa julkaisuaan korvikkeeksi viime vuonna päättyneelle Egmont Kustannuksen Megalle. Tämä voi olla pientä liioittelua, mikä tosin sopii sujuvasti Johannes Mäkisen MKKPicturesille lanseeraamaan stanleemäiseen hyperbolisuuteen. Tai ehkä vain olen muutaman Megan numeron kääntäneenä puolueellinen. Ja samaan hengenvetoon on syytä todeta, että Veli Loponen on pitkäaikainen Kvaakin sisällöntuottaja. Näine eväin arvostelun lukija varokoon.
MKKPictures 1/2007 – U.S.A. Fighters #6
Tarina Veli Loponen, kuvitus Veli Loponen & Simon Herkert
Julkaisija MKKEntertainment
Painopaikka Domus Offset 2007
40 sivua, A5, mv
Hinta 4 euroa
ISSN 1795-9691
 |
Veli Loposen sarjakuvista puhuttaessa voi vain vaivoin välttää mainitsemasta John Byrneä. Nyt kun Loponen on palannut suuren supersankariluomuksensa pariin on syytä kuitenkin panna merkille, että yhtäläisyydet ulottuvat syvemmälle kuin vain Loposen kuvituksen ilmiselviin Byrne-vaikutteisiin. Sattumoisin näihin samoihin Marvel Comics on ryhtynyt julkaisemaan kokoelmia Byrnen Alpha Flightista, jonka hän oli luonut tehtyään suurmenestyksiä monista muiden kehittämistä supersankareista, ja jonka voidaan hyvin ajatella edustavan byrneläistä supersankarisarjakuvaa puhtaimmillaan. “Alfalentueen” oli tarkoitus olla tavanomaisista seikkailusta toiseen samalla koostumuksella kulkevista supersankariryhmistä poiketen “Vaarallisen tehtävän” kaltainen iskuryhmä, johon kootaan aina kuhunkin tapaukseen sopivimmat jäsenet. Hyvin samaan tapaan tarinassa “Sisäinen palo” U.S.A. Fighters jaetaan kahta samanaikaista tehtävää varten erillisiksi joukkueiksi: Osa matkustaa Ruotsiin etsimään yhtä ryhmän kadonnutta jäsentä ja osa tekee ratsian rikollisjärjestön varastoon.
 |
|
“Sisäinen palo”, kuvitus Veli Loponen
|
Ensinmainitun osion puolesta “Sisäinen palo” on myös velkaa Byrnen Fantastic Four #286:lle, jossa paljastui Ryhmä-X:n Feenixin salattu historia. Yliluonnollinen tuliolento lähestyy kuolemaisillaan olevaa ihmistä ja tarjoutuu pelastamaan tämän hengen vastineena fyysisen olomuodon jakamisesta. Feenixin tapauksessa kyse oli jo psyykkisiä voimia omanneen Jean Greyn muuttumisesta entistä voimakkaammaksi olennoksi, U.S.A. Fightersin Firestarin kohdalla koko hahmon alkuperästä. Mistään yksi yhteen -jäljittelystä kyse ei kuitenkaan ole. Byrnellä itsellään on ollut tapana toimia vastaavalla tavalla muun muassa Alfalentueen Shamaanin kohdalla, joka taikavoimat saavana lääkärinä oli selvästi tunnistettavissa muunnelmaksi Tohtori Oudosta. Oikein kerrottuna tällainen lainailu ei kuitenkaan tunnu mielikuvituksettomalta matkimiselta eikä postmodernilta viittauksilla kikkailulta, vaan vilpittömältä supersankarien historiasta ammentamiselta, ja Loponen onnistuu siinä hyvinkin esikuvansa veroisesti.
Loponen tavoittaa puhtaan byrneläisen supersankarisarjakuvan tunnun myös käsikirjoituksessaan ja kuvakerronnassaan. Siirtymät kahden tapahtumasarjan välillä antavat tarinalle hyvän rytmin ja pitävät yllä jännitystä. Irrallisena tarinana luettuna tosin tuntuu, että toisella tapahtumasarjalla ei ole tarinassa muuta tarkoitusta kuin toimia jännitystä ylläpitävien siirtymien kohteena, mutta muutama vihje viittaa siihen, että tarinan tapahtumiin vielä palataan tulevissa seikkailuissa. Sarjamuotoisen kerronnan tekniikoihin luottaminen on kuitenkin hieman epäilyttävää suomalaisessa omakustanteiden maailmassa, jossa uutta materiaalia ei synny aivan samaa tahtia kuin amerikkalaisessa sarjakuvateollisuudessa.
Aivan Byrnen tasolle Loponen ei yllä piirroksissaan. Viimeistely on paikoittain huolimatonta ja lavastus on johdonmukaisesti autiota — mikä ei ole aivan sama ongelma kuin se, että taustat puuttuisivat kokonaan (pientä sisäpiirin Byrne-huumoria). Syvällisempi ongelma on se, että Loposen tapa piirtää on jumissa samalla uralla, jolle se on alun perin lähtenyt Byrnen jäljittelyllä. Pelkäänpä, että todella luonnollista ja aitoa kuvitusta emme tule Loposelta näkemään, ennen kuin hän ottaa asiakseen tehdä yhden U.S.A. Fightersin numeron vaikkapa Bill Sienkiewiczin tyylillä.
 |
|
“Päivystysvuoro”, kuvitus Simon Herkert
|
Mutta jos Veli Loponen on Suomen John Byrne, lehden toisessa tarinassa New York piirtäjä Simon Herkert on Suomen Frank Quitely. “Päivystysvuorossa” New Yorkia uhkaava hirviö edustaa juuri sellaista eleganttia groteskiutta, joka tekee Quitelyn kuvituksesta viehättävää. (Veisin ehkä Alfalentue-rinnastukset jo liian pitkälle, jos yrittäisin löytää jotain merkityksellistä siitä, että useat Alpha Flightin alkupuolen numeroista käsittelivät jonkin jättihirviön hyökkäystä.) Pienenä kauneusvirheenä Herkert erehtyy liittämään puhtaaseen kynänjälkeensä epämääräistä viivatekstuuria. Kuvakerronta on varsin sujuvaa kaikkialla paitsi ehdottomasti tärkeimmässä kohdassa, sillä tarinan huipentuman ymmärtäminen jää täysin dialogin ja asiayhteyden varaan.
“Päivystysvuoro” kävisi sellaisenaan pienenä toimintapalana, mutta jatkoa on ilmeisesti tulossa — ei vielä ensi numerossa, vaan ensi vuonna ilmestyvässä lehdessä. Jälleen voidaan kysyä, onko mielekästä ryhtyä sarjamuotoiseen kerrontaan tällaisilla aikajänteillä, mutta tarina ei kuitenkaan pääty mihinkään cliffhangeriin, ja se on todellakin sen verran tiivis paketti, ettei tunnu siltä, että jotain olisi jäänyt puuttumaan. Jatkoa voi siis jäädä odottamaan tyydyttynein eikä jännittynein mielin.
Keskustele Kvaakin foorumilla U.S.A. Fightersistä ja muista Veli Loposen sarjakuvista.