Kvaakin Lammet BETA

Kvaakin Aprillipila 2014

Kvaak.fi:n kauan odotetut uudistukset käynnistyvät aivan uuden alueen lanseerauksella portaaliin. Kvaakin Lammet aloittaa tänään betatestausvaiheensa.

Kvaakin keskustelualuetta pitkään seuranneet ovat ehkä panneet merkille, että vaikka sarjakuvan sisältö ja muotokieli synnyttävät ajoittain kiivaitakin keskusteluja, johdonmuokaisesti suosituimpia aiheita ovat sarjakuvantekijät. Kvaakin Lammet tarjoavat nyt sarjakuvantekijöille ja heistä kiinnostuneille keskustelijoille mahdollisuuden ennennäkemättömän läheiseen vuorovaikutukseen.

Monilla sarjakuvantekijöillä on jo bloginsa, Facebook-sivunsa ja Twitter-kanavansa. Suuret sosiaaliset mediat ovat kuitenkin suunniteltuja tarjoamaan vähän kaikkea kaikille, ja niissä sarjakuvantekijöiden on helppo hukkua massojen keskuuteen ja harhautua eroon siitä, mikä heistä tekee erityisiä. Lammet tuovat sarjakuvantekijät ja heistä kiinnostuneet yhteen kontekstissa, jossa sarjakuva on kaikkia yhdistävä tekijä.

Luonnollisesti keskeisin osa Lampia ovat yksittäisille sarjakuvantekijöille omistetut keskustelualueet, joihin kerätään myös sarjakuvantekijän muissa medioissa tekemät julkiset viestit, jotta Lammen jäsenet pääsevät kommentoimaan niitä rauhassa ulkopuolisilta.

Tämän lisäksi Lammet tulevat tarjoamaan palveluja, jotka on räätälöity sarjakuvan harrastajia varten. Alkuvaiheessa tulemme tarjoamaan originaalikaupan, jonka kautta Lammen jäsenet saavat ensimmäisinä maailmassa tilaisuuden ostaa sarjakuvantekijöiden uunituoreita originaalisivuja.

Olemme lähestyneet useita suomalaisia eturivin sarjakuvantekijöitä, joista kahdeksan on suostunut BETA-vaiheen ensimmäisten Lampien omistajiksi. Heitä on ollut valitsemassa Kvaakin sisällöntuottajista koostuva asiantuntijaraati, joka on aiemmin palvellut Kvaakin yhteisöä ansiokkaasti muun muassa koostamalla Herra Koipeliini -äänestysten finalistilistat.

Lampia tullaan avaamaan tulevan viikon aikana heti, kun originaalikaupan käytännön järjestelyt on saatu kuntoon kunkin sarjakuvantekijän osalta.

Lampien omistajat pääsevät myös osallistumaan yhteisön kehittämiseen pudottelemalla ”leivänmuruja” kommenteille, joita pitävät erityisen arvokkaina. Mitä enemmän leivänmuruja Lammen jäsenelle kertyy, sitä korkeammalle hän kohoaa nokkimisjärjestyksessä. Kaikkein korkeimmalla nokkimisjärjestyksessä olevat saavat oikeuden muokata toisten kirjoittajien viestejä ja pääsevät ensimmäisinä tekemään tarjouksia originaalikauppaan myyntiin tulevista töistä. Nokkimisjärjestyksessä alimmalle tasolle juuttuneiden kommentit jäävät automaattisesti piiloon.

Muistakaa, että tänään 1. huhtikuuta alkavan betatestausvaiheen aikana Lammet-kokemuksessa saattaa olla puutteita tai häiriöitä. Palaute on tervetullutta yleisen keskustelualueen Lammet BETA -ketjussa. Tervetuloa tutustumaan Kvaakin Lammet -palveluun!

Lammet BETA >>

Suomen sarjakuvaseuran syyskokous 27.11.13

Suomen sarjakuvaseuran perinteinen vuosikokous järjestetään keskiviikkona 27.11.2013 klo 18:00 alkaen Sarjakuvakeskuksella, osoite Hämeentie 150, Helsinki.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat eli vuoden 2014 toimintasuunnitelma ja talousarvio ja valitaan puheenjohtaja ja hallitus vuodelle 2014. Tule vaikuttamaan seuran asioihin, ideoimaan ensi vuoden toimintaa tai vain seuraamaan mitä ensi vuodeksi on luvassa.

Luvassa myös elokuvaohjelmaa: katsotaan tuore dokumentti Dear Mr. Watterson (n. kello 19 alkaen).

Ongelmallisia fantasioita

Teoksen nimen ilmeinen viittaus on seksuaaliseen heräämiseen, joka on sievistelevä ilmaisu ihmisen siirtymälle seksuaaliseen aktiivisuuteen. Tai ehkä kaunis sana sisältää tarkoituksellisesti myös synkempiä sävyjä. Voidaan myös herätä mieluisasta unesta karuun todellisuuteen. Seksuaalisen heräämisen teema ilmenee julkaisun kahdessa tarinassa lähestulkoon vastakkaisilla tavoilla, mutta yhteistä niille on ilmaisun tyylilaji: pornoahan tämä on.

HERÄÄMINEN
Johanna Pohjanmies ja Katariina Katla
Omakustanne
M&P Paino Oy, Lahti 2012
210 x 297 mm, liimasidottu, mustavalkoinen, 67 sivua
ISBN 978-952-93-1034-0
Hinta: 12 €

Johanna Pohjanmiehen Isä Andre kertoo nuoren katolisen papin luisumisesta lihan himojen ja synnintuntoisen ahdistuksen syöksykierteeseen. Alkusanoissa miljöö kuvataan mukaelmaksi 50-luvun taitteen katolisesta Englannista, mutta minihameiden yleisyydestä ja e-pillereiden saatavuudesta päätellen ajankohdan pitäisi olla reippaasti 60-luvun puolella, ellei jopa myöhemminkin. Huomion kiinnittäminen historiallisiin yksityiskohtiin on sinänsä epäoleellista, että tarina saavuttaa nopeasti surrealistisia sävyjä, kun päähenkilön holtitonta käytöstä seuraa mielenterveyden järkkyminen.

Pohjanmiehen kuvitus on pitkälti hennon tussiviivan varassa. Tietokoneella tehdyt harmaasävyt eivät aivan riitä elävöittämään kuvattua lihallisuutta, jonka ronskiudessa on kyllä kiitettävää yritystä. Tarinan suurimmat tehot löytyvät psykodraamasta, joka kuitenkin jää ilman tyydyttävää ratkaisua.

Jokseenkin ennalta-arvattavasti taustalta löytyy lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, joka viime vuosina on paljastunut institutionaaliseksi ongelmaksi katolisessa kirkossa. Kovin syvälle tähän ilmiöön ei mennä, vaan tarinan huippukohdassa jännite purkautuu sarjana solvauksia ja syytöksiä uhrin suusta, tosin jättäen pois sen yhden, joka olisi ollut kyseisen rikoksen kannalta oleellinen: raiskaaja.

Siinä missä aikuisen ja lapsen välinen seksi on Isä Andressa tukahdutettu muisto, joka tulee esille vain sen aiheuttaman oirehdinnan kautta, Katariina Katlan Kesäleirissä sen peittelemätön kuvaus on tarinan polttopisteessä.

Raukeana kesäpäivänä kaksi poikaa livahtaa metsään polttamaan tupakkaa. Aikuisuuden ilmentymiä jäljitellään ymmärtämättä vielä, mistä niissä on kyse. Yhteisen kusella käynnin varovaisen intiimiyden rajojen koettelun keskeyttää kaksi puiden lomasta ilmestyvää valtavaa, alastonta miestä: metsänpeikkoja (tuttuja Katlan aiemmasta albumista). Heidän röyhkeä aistillisuutensa ja ylenkatseensa poikien esipuberteettisia pikku elimiä kohtaan kirvoittaa toisesta pojasta välittömän torjumisreaktion: ”Hinttejä.”

Toisen pojan mieleen kohtaaminen jää kummittelemaan, ja seuraavana yönä hän uneksii seksuaalisesta kohtaamisesta häntä saalistavien metsänpeikkojen kanssa. Katlan erinomainen lyijykynätekniikka antaa hahmoille lähes käsinkosketeltavan fyysisyyden. Kuvauksena pojan seksuaalisesta heräämisestä tämä on täysin vakuuttava.

Joku voi pitää ongelmallisena, että nimeän tämän teoksen pornoksi, koska sen usein ymmärretään tarkoittavan täydellistä taiteellisten ansioiden puutetta. Ehkä ”eroottinen sarjakuva” olisi mieluisampi ilmaisu. Ongelmallinen teos on joka tapauksessa, koska se kuvaa lapsen ja aikuisten välistä seksiä. Tässä suhteessa se vertautuu Alan Mooren ja Melinda Gebbien Lost Girlsiin, jota Moore itse on epäröimättä luonnehtinut pornografiaksi — kiistämättä sitä että se on myös taidetta.

Ruotsalaisen mangakääntäjän hiljattain saama, sittemmin kumottu tuomio lapsipornon hallussapidosta on terävä muistutus siitä, että tässä liikutaan kiistanalaisella alueella. Vaikka lasten seksuaalisia fantasioita, jopa tabuja rikkovia, voidaan pitää luonnollisena ja terveenä ilmiönä, fantasian ja todellisuuden välinen terävä raja katoaa heti kun kyseessä on ilmiön fiktiivinen kuvaus. Alan Moorea toisesta yhteydestä siteeraten: Tämä on kuvitteellinen tarina… eivätkö ne kaikki ole?

Käyntikortti sarjakuvamuodossa

FALSE
Tekijät: Pau Norontaus ja Laura Pihl
Omakustanne
Paino: Uniprint Turku 2011
Formaatti: 210 x 297 mm, mustavalkoinen, 112 sivua
Hinta: 10 €
ISBN: 978-952-92-9735-1

Pau Norontaus ja Laura Pihl ovat turkulaisia kuvataiteen opiskelijoita, ja False on heidän käyntikorttinsa sarjakuvamuodossa. Se on komealta näyttävä julkaisu: isokokoinen, liimaselkäinen albumi, jonka kansi on tyylikkäästi suunniteltu ja kiehtovasti kuvitettu. Se kuitenkin kertoo hyvin vähän siitä, mitä sisäsivuilla on tarjolla. Takakansi ei auta lainkaan, sillä tarjolla on vain julkaisun ISBN-koodi mustalla pohjalla.

Jos kuitenkin oletetaan, että olen kiinnostunut Norontauksesta ja Pihlistä kuvitustyön tekijöinä, ja haluan tietää, mitä he osaavat tehdä, niin kannen informatiivisen sisällön rajaaminen tekijöiden nimiin on perusteltu ratkaisu. Samoin se, että kutakin albumin sisältämää neljää tarinaa edeltää tekijän lyhyt johdanto, joka jollain tavalla valaisee luvassa olevaa tarinaa. Lukijana mieluummin näkisin tarinan puhuvan puolestaan, mutta ehkäpä minulle ollaan myymässä enemmän sarjakuvantekijöitä kuin itse sarjakuvia.

Tämä ei voi olla vaikuttamatta arvostelijan lähestymistapaan. Omakustanteiden arvostelu on yleensäkin ongelmallista siksi, että tekijät tuntuvat tarjoavan töitään arvosteltavaksi enemmän saadakseen palautetta suorituksestaan kuin antaakseen teoksen arvostelijan koettavaksi ja tulkittavaksi, jotta hän voi kertoa siitä sen potentiaaliselle lukijakunnalle. Tässä tapauksessa tuntuisi erityisen väkinäiseltä kirjoittaa arvosteltavasta teoksesta lukijana toisille lukijoille, joten arvostelija esiintyy nyt opinto-ohjaajana, joka antaa opiskelijoille palautetta heidän portfolioistaan.

Laura Pihl: Happiness
Laura Pihl: Happiness

Johdannon mukaan Laura Pihlin Happiness pohjautuu hänen pitkäaikaiseen webbisarjakuvaansa. Ilmeisesti tämä viittaa Genesikseen, jossa eläinhybridit ja -kyborgit seikkailevat tulevaisuuden maailmassa. Tarkoituksena oli tehdä sivutarina, jonka kuka tahansa voisi ymmärtää. Ongelmahan on ilmeinen: tekijän voi olla vaikea irrottautua siitä olettamuksesta, että lukija tuntee sarjakuvan miljöön, hahmot ja käsitteet, ja tarjota tarinassa kaikki sen ymmärtämiseen tarvittava informaatio.

Happinessin ongelma ei ole todellakaan se, että siitä puuttuisi tarpeellista informaatiota. Hyvin eläväisestä ja kerronnallisesti rikkaasta kuvituksestaan huolimatta koko sarjakuva tuntuu pelkältä infodumppaukselta, koska sen päähenkilö, kultapandan ja lehtopöllön risteytys Kohinoor, ei vain lakkaa puhumasta. Ensimmäisen persoonan kertojaääni peittää lähes jokaisen ruudun, kun Kohinoor kertoo itsestään, taustastaan, tunteistaan, toisten hahmojen tunteista — kun muut hahmot välillä pääsevät puhumaan omasta puolestaan, se tuntuu irralliselta ja häiritsevän epäsymmetriseltä.

Koko sarjakuva kuluu hahmojen sisäisten ja hahmojen välisten jännitteiden kehittelyyn, ilman että ne oikeastaan johtavat mihinkään. Työlle asetettu tavoite epäonnistuu siinä, että tarina jää uupumaan.

Laura Pihl: Lair
Laura Pihl: Lair

Ongelma tulee vielä selvemmin esille Pihlin toisessa sarjakuvassa Lair. Sekalainen joukko ihmisiä putoaa yksi kerrallaan syvään kuoppaan. Kaikki reagoivat tilanteeseen eri tavalla. Lähtökohta on klassista Hämärän rajamailla -materiaalia: kiinnostavaa ei ole sinänsä se ahdinko, johon ihmiset ovat joutuneet, vaan se, miten he paljastavat todellisen luonteensa yrittäessään selvitä ahdingosta. Mutta tämä edellyttää siis sitä, että hahmot oikeasti tekevät jotain — joutuvat ongelmatilanteiden eteen, ja joutuvat tekemään ratkaisuja, jotka ehkä ovat ristiriidassa sen kanssa, millaisen kuvan he itsestään haluavat antaa.

Lairissa hahmot eivät tee mitään muuta kuin istuvat kuopassa ja puhuvat. Hahmoissa on kyllä persoonallisuutta, ja kuvitus ja dialogi tuovat sen hyvin esille, mutta tarinaa tässä ei ole. Lopussa kylläkin paljastetaan, miksi kyseiseen kuoppaan päätyneet ihmiset ovat eivät ole taipuvaisia tekemään yhtään mitään. Se ei kuitenkaan riitä, että teoksella on jokin sanoma. Sanoma pitäisi myös esittää mielekkäässä muodossa, ja kertomus ilman draamaa ei ole sellainen.

Pau Norontaus: The Hollow River
Pau Norontaus: The Hollow River

Pau Norontauksen teokset ovat luonteeltaan täysin toisenlaisia. Ne ovat käytännössä kuvitettuja runoja — jälkimmäinen Forgotten Men perustuu deviantARTissa vaikuttavan nimimerkki yzkethragin kirjoittamaan runoon. Itse asiassa en edes mielelläni kutsuisi niitä sarjakuviksi, koska käsitys kuvan ja tekstin jukstapositiosta sarjakuvan määrittävänä ominaisuutena on mielestäni välineen kehitykselle hyvin vahingollinen harhaluulo — mutta se on ehkä vain allekirjoittaneen oma ongelma. Joka tapauksessa, mitä se sitten onkaan, mitä Norontaus tässä tekee, hän tekee sen hyvin.

Pau Norontaus: Forgotten Men
Pau Norontaus: Forgotten Men

Yhdistelemällä eri tekniikoita Norontaus luo kuvia, jotka heijastavat hyvin voimallisesti runoissa esiintyviä ajatuksia ja tunteita. Yhteisenä nimittäjänä voisi nähdä menetyksen aiheuttaman ahdistuksen. Ehkä ainoa kauneusvirhe on varsin tylsän tietokonefontin käyttö, joka on silmiinpistävästi ristiriidassa muuten erittäin raa’an ja orgaanisen visuaalisen ilmeen kanssa.

Albumi on kokonaisuudessaan englanninkielinen, ja jälleen on syytä muistuttaa, että vieraskielinen teksti olisi aina syytä luetuttaa kielen syntyperäisellä puhujalla. False sisältää kyllä erinomaista englantia, erityisesti Norontauksen runoteksteissä, mutta muutamat joukkoon eksyneet epäidiomaattiset ilmaisut pistävät silmään sitäkin herkemmin. Käyntikortissaan ei kannattaisi sortua helppoihin virheisiin.

Tilausohjeet löytyvät Laura Pihlin deviantART-sivuilta.

Hämärästi valaistut kulkureitit

Pimeän polut kulkevat jotakuinkin samassa maastossa, joka aikoinaan yhdisti meidän todellisuuttamme ja keijujen valtakuntaa. Tässä tapauksessa fantasiamaailman rakentelua tapahtuu rajan molemmin puolin, kun alkemistien järjestö jäljittää ihmisten keskuuteen karannutta vaarallista olentoa, ja haltiamaisen kansan kuninkaallisessa hovissa juhlistetaan nuoren prinssin initiaatiota. Sari Manninen jatkaa aiemmassa omakustanteessaan Pimeän polut – Prologeja aloittamaansa tarinaa pienin askelin.

Pimeän polut – Osa 1
Tarina ja kuvitus: Sari Manninen
Omakustanne
Formaatti: 182 x 240 mm, osittain värillinen, 40 sivua
Hinta: 10 €

Ellen olisi lukenut kaksi vuotta sitten ilmestynyttä Prologeja, saattaisin epäillä tämän tarinan varsinaisen ensimmäisen osan luottavan liikaa siihen, että lukija tuntee maailman ja hahmot jo ennalta. Esittelyihin ja pohjusteluun ei tuhlata sivuja, vaan lukija pudotetaan käynnissä olevaan tarinaan, ja vieläpä kiusoitellaan välähdyksillä tapahtumista, joiden merkitys jää hämärän peittoon viimeistä sivua myöten.

Todellisuudessa Prologien lukeminen ei poistaisi läheskään kaikkia arvoituksia. Viittaukset hahmojen salaperäisiin taustoihin ja myyttiseen perimätietoon ovat tyylikeinoja, joilla luodaan eeppistä tunnelmaa varsinaisen tarinan mittasuhteiden jäädessä vaatimattomiksi. Prologien juonenkäänteetkin saadaan kerrattua nopeasti muun eksposition ohessa.

Herttua Janos van der Axellin vankinaan ja tutkimuskohteenaan pitämä, demoniksi leimattu olento on karannut ja surmannut vangitsijansa. Sitä jäljittämään on saapunut Adal Bodgen, van der Axellin seuraaja alkemistien seuran johdossa. Pian osoittautuu, että demoni ei ole ainoa liikkeellä oleva outo olento.

Demonin jäljitys harhautuu saman tien sivuraiteille, eikä itse demoninkaan tarinasta saa kovinkaan paljon irti. Olento löytää kartan ”Pimentolan porteille” vievästä reitistä, ja kaikesta päätellen lähtee seuraamaan sitä, mutta ilmi ei käy, miksi hän sinne haluaa, mistä hän tulee, tai kuka hän mahtaa olla. Ennen oman osuutensa loppua hänestä ehtii paljastua motiivien ja tavoitteiden sijasta lähinnä kyky loihtia ja heiluttaa miekkaa.

Vielä enemmän epämääräisyyksistä kärsii julkaisun toinen puolisko, jossa demonia kovasti muistuttavien suippokorvaisten olentojen hovissa nuori prinssi Bithondan valmistautuu aikuistumisjuhliinsa. Juhlavieraista huokuu jonkinlainen pahaenteisyys, ja hovissa jonkinlaista papinvirkaa toimittava Varjomestari on tekemisissä salaperäisen tahon kanssa, jonka tavoitteet jäävät täysin hämärän peittoon.

Täysin selväksi ei tule myöskään Varjomestarin prinssille kertoma myytti maata repivän sisällissodan taustasta. Fantastisia nimiä ja termejä vyörytetään kolmessa sivussa melkoinen liuta: Aenaithá, Valkea Haukka, Kylmän Valon Käärme, Tähtiotsa, Myatha, Varjon Lapsi, Punainen aamunkoi, Thamae, yitholit, Aoquaith, Saethafain, Pimentola. Into rakentaa maailmaa ja mytologiaa jättää jalkoihinsa tarpeen selittää tarinan asetelmat koherentisti ja helposti jäsennettävästi.

Omalla tavallaan Varjomestarin tarina on kuitenkin myös teoksen onnistuneinta antia. Harmaasävytettyä kuvitusta rikastavat lisävärit pääsevät eniten oikeuksiinsa myyttisissä, valoa hohtavissa hahmoissa. Tummemmilla sivuilla sekä värit että harmaasävyt ovat huokoisella paperilla muuttuneet hieman tasapaksuksi massaksi. Vaikka viivankäyttö onkin siistiytynyt Prologeihin nähden, aiemman julkaisun kiiltävällä paperilla työteliäs kuvitus näytti skarpimmalta ja vakuuttavammalta.

Yksittäisenä tarinana tämä julkaisu ei oikein toimi, mutta tämänkaltaisten fantasiaeepoksissa suuri osa viehätyksestä tuleekin uppoamisesta maailmaan, joka tuntuu paljon suuremmalta kuin mitä yhdessä tarinassa voi ikinä tulla esille. Kerronnallisista vajavaisuuksista huolimatta materiaalista huokuu vaikutelma, että Mannisella on valmiiksi mietittynä fantasiamaailmansa historia, ja mahdollisesti myös sen tulevaisuus.

Pimeän polut – Osa 1 ja Prologeja ovat tilattavissa suoraan tekijältä. Tekijä on myös paikalla Necrocomiconissa Turussa lauantaina 19.11.2011.